Puoluekokous 2017

Olen 41-vuotias pitkän linjan yrittäjä, kolmilapsisen uusperheen äiti ja vihreä kaupunginvaltuutettu Helsingistä. Haluan Vihreiden varapuheenjohtajaksi tai puoluevaltuuskunnan puheenjohtajaksi, sillä haluan olla etujoukoissa uuden puheenjohtajan tukena luotsaamassa Vihreitä kohti täräyttävää eduskuntavaalivoittoa.

Teen työtä cleantechin ja ilmastoasioiden parissa oman konsulttiyritykseni kautta sekä Climate Leadership Councilin kehitysjohtajana. Toimin myös enkelisijoittajana cleantech-alan startup-yrityksille. Vihreissä olen viimeksi toiminut Vihreät Yrittäjät ry:n puheenjohtajana sekä puoluevaltuuskunnan jäsenenä. Silloin, kun ehdin harrastaa jotain muuta kuin vihreää politiikkaa tai lasten partiokamojen etsimistä, pidän vegaanista ruokablogia, juoksen tai rentoudun kirjojen, elokuvien ja musiikin parissa.

Liityin Vihreisiin tammikuussa 2015 ja lähdin heti täysillä mukaan eduskuntavaaliehdokkaana. Löysin puolueesta henkisen kodin, paljon uusia ystäviä ja mahdollisuuden tehdä konkreettista työtä paremman tulevaisuuden puolesta.

Tähän mennessä tärkein puolueelle tekemäni työ oli Vihreiden strategiatyöryhmän johtaminen 2015–16. Olen tehnyt strategiatyötä lukuisille yrityksille, mutta Vihreiden strategiaprojekti oli monella tapaa erityinen. Sain tutustua lukemattomiin upeisiin tyyppeihin eri puolilta maata ja nähdä, mitä Vihreän politiikan tekeminen Suomessa on.

Kuntavaalit olivat uuden strategian ensimmäinen tulikoe – ja voi, miten ylpeä olinkaan puoluetovereistani! Me vaikutimme, innostimme ja rohkaisimme. Meillä oli hauskaa yhdessä, me olimme uskottavia ja ylsimme historiallisen korkeaan tulokseen. Itselleni toki myös oma vaalitulokseni oli ylpeydenaihe – sain kotikaupunkini asukkailta vahvan mandaatin valtuustokaudelle. Uskon, että strategia siivittää meitä tulevina vuosina vielä korkeampiin huippuihin.

Muutama syy miksi olisin erinomainen varapuheenjohtaja tai puoluevaltuuskunnan puheenjohtaja: Ilmasto- ja energia-asiantuntijana hallitsen puolueemme politiikan sisällön kovan ytimen. Pitkän linjan yrittäjänä ja sijoittajana voin auttaa kehittämään puolueen talous- ja elinkeinopoliittista uskottavuutta sekä poliittisia linjauksia. Kokeneena johtajana, järjestöihmisenä ja hallitusammattilaisena kokousten ja prosessien johtaminen sujuu taidolla ja innostavalla otteella. Markkinoinnin ja viestinnän ammattilaisena tunnen median toimintatavat ja osaan viestiä asioista kiinnostavasti ja ymmärrettävästi. Freelancerina voin päättää aikatauluistani varsin vapaasti, joten voin aidosti antaa aikaa puolueelle.

Varapuheenjohtajana haluan tukea puheenjohtajaa omalla osaamisellani. Haluan tuoda puolueen talous- ja elinkeinopolitiikalle näkyvät ja uskottavat kasvot sekä pitää aktiivisesti yhteyttä jäsenistöön. Puoluevaltuuskunnan puheenjohtajana haluan panostaa puolueen poliittisten sisältöjen kehittämiseen, toiminnan tavoitteellisuuteen, puolueen jäsenistöstä löytyvän asiantuntemuksen hyödyntämiseen sekä tiiviiseen yhteistyöhön eduskuntaryhmän kanssa. Varapuheenjohtajan ja valtuuskunnan puheenjohtajan roolit ovat erilaiset, mutta valittiinpa minut kumpaan tahansa, uskon, että puolue hyötyy osaamisestani ja aktiivisesta työpanoksestani.

Helsinki on nykyisin kotini, mutta olen syntynyt ja kasvanut Tampereella. Näkökulmani Vihreisiin on korostuneen valtakunnallinen, ja olen toiminut puolueessa ainoastaan valtakunnallisen tason tehtävissä: strategiatyöryhmässä, puoluevaltuuskunnassa, valtakunnallisen yhdistyksen puheenjohtajana ja Vihreän yritystukiremontin valmistelutyöryhmässä. Haluan aidosti kehittää Vihreistä koko Suomen puoluetta – yhdessä koko Suomen vihreiden kanssa.

Tutustu minuun ja ajatuksiini tarkemmin LinkedInissä, Facebookissa ja kotisivuillani.

Lue blogikirjoituksiani energia- ja ilmastoaiheista.