Vasemmistopuolue vai Kokoomuksen puisto-osasto?

Vaalien jälkimainingeissa on taas päästy väittelemään, johtuiko Vihreiden tappio siitä, että puolue on siirtynyt liikaa vasemmalle vai siitä, että puolue on tehnyt liian oikeistolaista politiikkaa.

Voin kuvitella, miten muiden puolueiden puoluetoimistoilla hieroskellaan karvaisia kämmeniä. Tämä oikeisto-vasemmistodebatti kun sataa ennen kaikkea oikeisto- ja vasemmistopuolueiden laareihin. Se nimittäin saa politiikan näyttämään nollasummapeliltä, jossa vaihtoehtoja on tasan kaksi: oikea ja vasen.

Tässä keskustelussa Vihreät näyttää laimealta kopiolta. Kokoomus, Vasemmistoliitto ja Demarit ovat Aito Asia, Vihreät politiikan Pirkka-colaa.

Minusta vihreän politiikan tulee olla ennen kaikkea vahvemmin vihreää. Pidän itsepäisesti kiinni siitä politiikan toimittajia ja penkkiurheilijoita ärsyttävästä väittämästä, että Vihreät ei ole vasemmisto- eikä oikeistopuolue vaan Vihreät on Vihreät.

Yritän tässä nyt avata, mitä tarkoitan. Alla olevat esimerkit eivät ole puolueen virallisia linjauksia, mutta antavat toivottavasti osviittaa siitä, miksi minun kaltaiseni ympäristöorientoitunut pitkän linjan yrittäjä ja sijoittaja on valinnut juuri Vihreät poliittiseksi kodikseen, ja minkälaista ajattelua Vihreisiin mahtuu.

1. Olen vihreä, sillä luontokato ja ilmastonmuutos huolestuttavat minua paljon enemmän kuin valtion velkaantuminen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että valtiontalous olisi minulle yhdentekevä asia. Pidän erinomaisena sitä, että vastasyklisellä elvytyspolitiikalla on pyritty pitämään elinkeinoelämän rattaat pyörimässä. Parhaimmillaan ilmasto- ja elinkeinopolitiikassa saadaan aikaan mahtavaa synergiaa, kun luodaan mahdollisuuksia uusien ilmastoystävällisten ratkaisujen kehittämiselle, edistetään markkinakysynnän syntymistä puhtaammille ratkaisuille ja viedään suomalaisten yritysten ratkaisuja maailmalle.

2. Olen vihreä, sillä minusta markkinaehtoiset mekanismit ovat osoittaneet toimivuutensa ympäristö- ja ilmastopolitiikassa. EU:n päästökauppa on saanut aikaan sen, mitä pitikin, kun taas taakanjakosektorilla etenkään liikenteen päästöt eivät ole siellä päinkään, missä pitäisi. Myös teollisuuden rikkipäästöjen torjunnassa nimenomaan päästökauppa osoittautui kustannustehokkaimmaksi vaihtoehdoksi. Toisaalta minusta on myös selvää, että välillä tarvitaan voimakastakin julkista puskua, että markkinat ympäristöystävällisemmille ratkaisuille edes syntyvät. Rikkidirektiivi on hyvä esimerkki, polttoaineiden sekoitevelvoite toinen. Kummastakin suomalainen teollisuus on hyötynyt isosti.

3. Olen vihreä, sillä minulle talouskasvu on väline, ei päämäärä. Talouspolitiikka, joka ei huomioi ympäristön asettamia reunaehtoja, ajaa meidät kaikki päin seinää. Talouskasvu on kuitenkin välttämätön edellytys paitsi hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitämiselle, myös sille, että ilmastonmuutoksen torjunnan vaatimat yksityiset investoinnit saadaan toteutettua. Ilman vahvoja yksityisen sektorin tulovirtoja ja taseita ei rakenneta tuulivoimaloita, kehitetä vetyautoja tai tuoda markkinoille entistä parempia lihan ja maitotuotteiden korvikkeita. 

4. Olen vihreä, koska minulle yhteiskunnan ja elinkeinoelämän uudistuminen on tärkeää. Vain uudistumisen kautta säilytämme kansainvälisen kilpailukykymme ja perusedellytykset yhteiskunnan palvelujen ylläpitämiseen. Tämä tarkoittaa vahvaa panostusta koulutukseen, jatkuvaan oppimiseen sekä tutkimus- ja innovaatiotoimintaan, mutta myös turvaverkkoja ja tukea niille, joiden elämää tai elinkeinoa muutos ravistelee.

5. Olen vihreä, sillä minusta työmarkkinoille ihan aidosti tarvitaan enemmän joustavuutta ja sopimisen vapautta. Kahdeksan vuotta työnantajayrittäjänä antoi aika karun katsauksen siitä, minkälainen on liittoihin ja tesseihin kuulumattoman työnantajan asema. En kuitenkaan näe, että mahdollisimman hajautettu tai sopimukseton tilanne olisi ideaali. Pienten työnantajien asemaa pitää parantaa, mutta heikentämättä työntekijöiden oikeutta vahvaan edustukseen.  

6. Olen vihreä, sillä perustulo on minusta selkeästi kannustavin ja oikeudenmukaisin sosiaaliturvamalli.

7. Olen vihreä, koska minusta ulkoistaminen on ihan kelpo osa keinovalikoimaa, jolla julkisten palvelujen laatua ja tehokkuutta voi parantaa. Minusta yksityinen ei kuitenkaan automaattisesti ole paras, ja näen, että esimerkiksi sotepalveluissa järjestämisvastuun on tärkeää säilyä julkisella puolella.

8. Olen vihreä, sillä minusta vakituisen työsuhteen ei pidä olla mikään ainoa tavoiteltava tila. Yhteiskunnan turvaverkkoja ja työmarkkinalainsäädäntöä pitää kehittää sellaiseksi, ettei freelancereiden elanto ole jatkuvaa hiuskarvan varassa roikkumista. On kaikkien etu, jos elantonsa voi hankkia joustavasti – yhdelle kuukausipalkkainen duuni on paras vaihtoehto, toiselle yrityksen perustaminen, kolmannelle jotakin siltä väliltä. 

9. Olen vihreä, sillä minusta yksilöiden ja yritysten voitontavoittelu on tärkeä yhteiskuntaa eteenpäin ajava voima, mutta en usko loputtomiin veronalennuksiin ainoana autuaaksi tekevänä taikakeinona. Niillekin on toisinaan paikkansa, mutta kyllä yrittäjyyden, elinkeinoelämän uudistumisen ja tuottavuuden parantamisen edistäminen edellyttää monipuolisempaa keinovalikoimaa. Yhteiskunta tarvitsee vahvan yrittäjyyden aluskasvillisuuden, joka kukoistaa sitä paremmin, mitä paremmat turvaverkot yrittäjillä on ja mitä paremmat mahdollisuudet riskinottoon. Tämä tarkoittaa muun muassa yrittäjien sosiaaliturvan aukkojen paikkaamista sekä toimivaa julkista rahoitusta innovatiivisille pienyrityksille, joilla on isot kasvuhalut ja heikot taseet.

10. Lopuksi ja kaikkein tärkeimpänä: olen vihreä, sillä haluan, että ilmastomuutosta torjutaan oikeilla, vaikuttavilla teoilla – vaikka se jonkin eturyhmien näkökulmasta lyhyellä aikavälillä olisikin hirveän tylsää. Haluan sellaista politiikkaa, jossa ei keskitytä olemaan oikeassa, vaan keskitytään löytämään ratkaisuja. Löysiä puheita mahtuu maailmaan, mutta teoilla se maailma muuttuu.

Mitä aktiivimallin tilalle?

Hallitus on viime viikkoina saanut ansaitusti ryöpytystä työttömyysturvan aktiivimallin vuoksi. Kritiikin kärkenä on, että työttömiä rangaistaan asioista, joihin he eivät voi itse vaikuttaa, mutta työllistymisen helpottamiseksi malli ei tarjoa oikeastaan mitään.

Työllistymisen helpottaminen ja työttömien aktivointi työelämään ovat sinänsä hyviä tavoitteita. Useimmat työttömätkin olisivat mieluummin töissä kuin työttömänä. Viime päivinä monesti esitetty kysymys kuuluukin: mitä sitten, jos ei aktiivimallia?

Tartun tässä nyt kahteen tunnettuun kannustinloukkuun: keikkatyön päivärahan maksua viivästyttävään vaikutukseen sekä yrittäjänä työllistymiseen liittyviin ongelmiin. Nämä kaksi asiaa korjaamalla autettaisiin monia jos nyt ei ihan vakituiseen, kokopäiväiseen työsuhteeseen, niin ainakin tienaamaan edes osan elannostaan omalla työllä – ja samalla ylläpitämään työhön liittyvää osaamistaan.

Kohtuullisuutta keikkatyön päivärahojen maksuun

Ensin keikkatyö. Tapasin eräässä vaalitilaisuudessa henkilön, joka esittäytyi työttömäksi tohtoriksi. Hän kertoi tehneensä satunnaisia opinnäytetyön arviointeja ja muita keikkahommia, mutta kertoi, ettei hänellä enää ollut tähän varaa.

Miksi? Koska jokainen keikkatyö keskeyttää päivärahan maksamisen. Kuluu usein kuukausia ennen kuin TE-toimisto saa kalkyloitua keikkatyöstä maksetun palkkion vaikutuksen työttömyyspäivärahaan, ja sillä välillä mitään rahaa ei tipu. Pitkittyneen työttömyyden vuoksi henkilöllä ei ollut enää säästöjä, joiden varassa sinnitellä arviointijakson ajan. Siispä hän ei enää voinut ottaa keikkoja vastaan.

Tämä epäkohta olisi suhteellisen helppo korjata. Jo keikkatyötä vastaanottaessaan työntekijällä on yleensä käsitys maksettavan palkkion suuruudesta. Palkkion vaikutus päivärahan maksuun voitaisiin laskea tämän arvion perusteella. Jos palkkio alittaa 300 euron suojaosuuden, ei päivärahan maksulle tarvitse tehdä mitään.

Jälkeenpäin toki pitäisi vielä tarkistaa lopullinen maksetun palkkion määrä – sen voisi tehdä samaan tapaan kuin esitäytetyn veroehdotuksen, verottajallahan joka tapauksessa on tiedot maksetuista palkkioista. Mahdollisten “mätkyjen” suhteen voisi soveltaa samantyyppistä periaatetta kuin verotuksessa: jos palkkio on arviota suurempi, mutta siitä aiheutuvan “mätkyn” määrä vähäinen, se jätettäisiin perimättä.

Selkeämmät kriteerit päätoimiselle yrittäjyydelle

Vaikka työttomyysturvalakiin tehdyt muutokset ovat onneksi ratkaisseet monia yrittäjien työttömyyteen liittyviä epäkohtia, ongelmia on edelleen. Niistä suurin on, että keikkatyötä tekevä saatetaan TE-toimistossa määrittää päätoimiseksi yrittäjäksi, jolloin työttömyyspäivärahan maksu lakkaa kokonaan. Määrittely tehdään melko epämääräisin perustein, ja olennaista on yrittäjänä tehty työmäärä, ei suinkaan ansaittu tulo.

Jos TE-toimisto katsoo, että yrittäjän tai “omaa työtä” tekevän työmäärä on niin suuri, ettei henkilö voi ottaa vastaan kokopäivätyötä, tämä menettää päivärahat. Työttömän oikeusturvan kannalta ongelmallista on, ettei tälle työmäärälle ole mitään selkeää määritelmää, vaan TE-toimiston virkailijat käyttävät tapauskohtaista harkintaa.

Kriteerejä pitäisikin selkiyttää. Yksi tapa hahmottaa, onko henkilö kykenevä vastaanottamaan kokopäiväistä työtä, on voimassa olevat sopimukset. Jos henkilöllä on pitkiä toimeksiantoja, joissa on pitkät irtisanomisajat, on selvää, ettei hän ole välittömästi työmarkkinoiden käytettävissä. Mutta jos työmäärä koostuu pienistä ja lyhyistä toimeksiannoista, niistä on varsin helppoa irtautua, jos sopiva kokopäivätyö osuu kohdalle.

Mitä määritelmää sitten käytetäänkin, sen tulee olla niin selkeä, että kukin voi etukäteen arvioida tekemänsä työn vaikutusta työttömyysturvaan.

Joustoa YEL-järjestelmään

Toinen ongelma on YEL-vakuutus, josta kirjoitin syksyllä pidemmästi. Nykymalli johtaa etenkin satunnaisempaa keikkatyötä tekevien alivakuuttamiseen ja toimii myös kannustinloukkuna keikkatyön tekemiselle – kukapa haluaisi ottaa kallista vakuutusta, jos ei ole mitään varmuutta työkeikkojen jatkuvuudesta.

YEL-vakuutusta pitääkin rakentaa joustavammaksi. Ei voi olla niin, että vakuutusmaksu pitää maksaa, vaikka tuloja ei ole. YEL pitää voida tilittää samaan tapaan kuin vaikkapa keikkaluontoisesti palkatun lapsenvahdin TyEL-maksu – kertaluontoisesti ja todellisen tulon määrään perustuen. Tällainen joustavampi malli helpottaisi monen keikkatyöllistymistä.

 

Toki moni työllistyisi mieluummin vakituiseen, täysipäiväiseen työhön, jolla voi elättää itsensä ihan kokonaan. Valitettavasti kuitenkin yhä useampi on tilanteessa, jossa leipä on haalittava pienistä murusista. Keikkatyöläisen elämä on ennakoimattomuudessaan usein raskasta ja tulotason heilahtelut tekevät oman talouden suunnittelusta hankalaa. Olisi kohtuullista, ettei lainsäädännöllä tehtäisi itsensä työllistämisestä enää ainakaan hankalampaa.

Ja pitäähän toki vielä mainita sekin, että jos meillä olisi toimiva perustulomalli, monet keikkatyön ja työttömyysturvan ongelmat olisivat ainakin nykyistä pienempiä.

Matalapalkkatuki on eri asia kuin perustulo

Kokoomuksen Arto Satonen tuli tänään Aamulehdessä ulos Kokoomuksen “perustulomallin” kanssa.

“Jos ihminen saisi yhdestä tai useammasta osa-aikaisesta työstä palkkaa kuukaudessa 1 200–1 300 euroa, valtio maksaisi palkan päälle negatiivista tuloveroa esimerkiksi parisataa euroa. Tuki olisi suurempi, jos henkilöllä on lapsia”, Satonen kuvailee.

“Negatiivinen tulovero on perustulomalleista se, jonka saamiseen sisältyy vastikkeellisuuden ajatus. Pitää ensin olla verokirjalla tehtävää työtä, vaikka tilapäisiä töitä sieltä täältä, ennen kuin voi saada perustuloa”, Satonen jatkaa.

Jännä ehdotus, jolla on hyvin vähän tekemistä perustulon kanssa.

Perustulon koko ajatus pohjautuu siihen, että tulo on vastikkeetonta ja kaikki ovat siihen oikeutettuja. Myös negatiivisen tuloveron malli toimii näin: tietyn tulorajan alle jääville maksetaan tukea, jonka määrä pienenee sitä mukaa kuin tulot suurenevat. Toisin kuin Satonen kuvailee, myöskään negatiivinen tulovero ei edellytä saajaltaan muita verotettavia tuloja.

Hyvä kuvaus negatiivisesta tuloverosta löytyy Osmo Soininvaaran blogista.

Kokoomuksen ajaman mallin todellinen kohde löytyy sekin Aamulehden jutusta: kun pienipalkkaisille maksetaan “perustuloa”, työnantajat voivat vastaavasti alentaa palkkoja. Kyse on siis ennen kaikkea matalapalkka-aloille suunnatusta yritystuesta, jota koetetaan myydä trendikkäästi perustulon kääreeseen paketoituna.

Todellisen perustulon keskeinen etu on, että se vähentää kannustinloukkuja ja tekee työnteosta kannattavaa. Nykyisessä sosiaaliturvajärjestelmässähän on kosolti tilanteita, joissa matalapalkkaisen tai osa-aikaisen työn vastaanottaminen käytännössä joko pienentää tuloja tai ei ainakaan nosta niitä lainkaan verrattuna työttömänä olemiseen.

Nykymalli ei myöskään kannusta oman työpaikan luomiseen itsensä työllistämällä, etenkään työttömyysturvalain uudistuksen jälkeen, kun satunnaista keikkatyötä tekevä saattaa yhtäkkiä havaita olevansakin TE-toimiston mielestä päätoiminen yrittäjä. Olen tavannut monia työttömiä, jotka mielellään kokeilisivat yrittäjyyttä, kunhan vain yritystoiminnan alkuvaiheessa olisi jokin tae toimeentulosta. Moni voisi myös tehdä enemmän keikkatyötä, jos vain silloin, kun keikkoja ei ole tai niitä on vähän, olisi jokin tae toimeentulosta. Perustulo olisi juuri tällainen tae.

Kokoomuksen “perustulo” ei kuitenkaan vastaa yrittäjyysongelmaan eikä keikkatyöongelmaan, koska se edellyttää kokoaikaista palkkatulon saamista. Se ei auta myöskään pätkätyöläisiä tai nollatuntisopimuksella työskenteleviä.

Satosen esittelemä “perustulomalli” on luotu menneeseen maailmaan, jossa kaikki työllistyvät työsuhteiseen palkkatyöhön. Kuitenkin Suomen nopeimmin kasvava työllisten ryhmä on juuri itsensä työllistäjät. Ryhmä voisi kasvaa nopeamminkin, jos kasvulle luotaisiin edellytykset esimerkiksi aidon perustulon avulla.

Aito perustulo kannustaa työntekoon ja yrittäjyyteen. Hyvää ajatusta ei pidä vesittää nimittämällä piilotettua yritystukea perustuloksi.

P.s. Vihreiden perustulomalliin voit tutustua täällä, ja täältä löydät Vihreiden kannanoton hallituksen perustulokokeilusta.