Yrittäjyyden pitää olla vaihtoehto myös muille kuin hyvin toimeentuleville

Suomen Yrittäjät julkaisi eilen yksinyrittäjäkyselynsä tulokset. Kyselyn mukaan lähes puolet päätoimisista yksinyrittäjistä sinnittelee alle 2000 euron kuukausittaisilla bruttotuloilla.

Eilen osui silmääni myös The Ulkopolitist -blogin kirjoitus, jossa Demos Effectin Antti Tarvainen pohtii mielenkiintoisesti startup-kulttuurin ja yhteiskunnan välistä suhdetta.

Mitä näillä kahdella asialla sitten on tekemistä keskenään? Paljonkin!

Rapakon takaa on jo jonkin aikaa kantautunut näkemyksiä siitä, että startup-yrittäjyys on leimallisesti hyvin toimeentulevista perheistä polveutuvien pääasiassa valkoihoisten miesten juttu – heillä kun on taloudelliset turvaverkot, joiden varaan heittäytyä, kun yrityksellä ei ole varaa maksaa palkkoja tai se menee nurin.

USA on tietysti ihan oma lukunsa monessa mielessä, mutta juuri tässä asiassa sosiaaliturvan ihmemaa Suomi ei juurikaan poikkea edukseen. Myös meillä nykytilanteessa yrittäjyys on järkevä vaihtoehto vain niille, joilla on taloudelliset turvaverkot omasta takaa.

Itse olen kahteen otteeseen irtisanoutunut hyvin palkatusta työpaikasta ja perustanut yrityksen. Moni on ihaillut rohkeuttani, mutta raaka tosiasia on, että minulla on ollut varaa olla rohkea. Henkilökohtainen talouteni kesti sen, ettei palkkatuloja heti tullut ja myös sen, että ensimmäistä yritystäni piti välillä pääomittaa.

Kun suomalaista startup-kenttää katsoo, silmiinpistävän moni yritys on perustettu Nokian tai Microsoftin avokätisten irtisanomispakettien turvin. Työttömänä on huomattavasti mukavampaa perustaa firma, kun on keskitason johtajan vuoden palkkatulot takataskussa.

Tilanne on hyvin vahvasti toisenlainen vaikkapa pitkäaikaistyöttömälle, jolla ei ole enää penniäkään säästöjä jäljellä, ja se ainoa tulonlähde, työttömyyspäiväraha, katkeaa siinä hetkessä, kun TE-toimiston virkailija katsoo työttömän harjoittavan yritystoimintaa.

Tarvainen viittaa blogikirjoituksessaan siihen, miten startup-sankarimyytti pönkittää jokainen on oman onnensa seppä -ajattelua, jolla perustellaan yhteiskunnan turvaverkkojen heikentämistä. Kuitenkin juuri turvaverkkojen heikentäminen kaventaa menestymisen mahdollisuuksia merkittävästi.

Internet on pullollaan hyvin toimeentulevien ihmisten tuohtumusta verojen maksamisesta. Se, että omista tuloistaan pitää antaa jotakin yhteiskunnalle takaisin, nähdään menestymisen estämisenä.

Todellista menestymisen estämistä on kuitenkin se, ettei yhteiskunta ota koppia, jos yrittänyt epäonnistuu. Menestymisen estämistä on myös se, ettei kaikilla ole tasa-arvoista mahdollisuutta kouluttautua ja kehittää taitojaan. Menestymisen estämistä on mitä suurimmassa määrin se, ettei edes uskalla yrittää, koska pelkää putoavansa saman tien yhteiskunnan ulkopuolelle.

Itsensä työllistäminen olisi monelle hyvä vaihtoehto tehdä työtä, joka on mielenkiintoista ja jossa voi hyödyntää osaamistaan – monelle se voi olla jopa ainoa vaihtoehto ylipäätään päästä tekemään töitä. Se ei kuitenkaan ole aito vaihtoehto niin kauan, kuin siihen liittyy hyvin suuri riski köyhyysloukkuun putoamisesta.

Perustulo sekä yrittäjien sosiaaliturvan ja eläketurvan perusteellinen remontti tekisivät yrittäjyydestä realistisen vaihtoehdon paljon useammalle, loisivat niitä yksilöllisen menestyksen mahdollisuuksia – muillekin kun hyvin toimeentuleville.

Ja kyllä, olen erittäin kiinnostunut myös kasvuyritysten tilanteen helpottamisesta sekä yritysten menestymisen edellytysten parantamisesta ylipäätään, ja niihinkin asioihin on lukuisia ratkaisuehdotuksia tarjolla. Palaan niihin tarkemmin ihan lähiaikoina.

Pian sinäkin olet freelancer

Haastattelin muutama vuosi sitten Asiantuntija epämukavuusalueella -kirjaani varten tulevaisuustutkijoita. Keskustelimme työelämän trendeistä, joista yksi oli se, että yhä useammalla alalla työtä aletaan organisoida kuin elokuvatuotannossa: kutakin projektia varten kootaan tiimi itsenäisistä toimijoista.

Tästä on paljon merkkejä näkyvissä. Moni koulutusyritys ei esimerkiksi työllistä täyspäiväisesti ainuttakaan kouluttajaa, vaan ostaa koulutuskokonaisuuksia alihankkijoilta. ICT-alalla on jo yli kymmenen vuoden ajan ollut yleistyvänä trendinä käyttää työvoimana ulkoistettuja konsultteja. Media-alalla yhä useampi toimittaja ja kuvaaja ulkoistetaan mediayhtiön palkkalistoilta freelancereiksi. Kampaamoalalla yhä harvempi on enää työsuhteessa.

Itsensä työllistävien määrä on noussut kymmenessä vuodessa 27 prosenttia. Nyt heidän osuutensa kaikista työllisistä on kuusi prosenttia. Yrittäjien joukossa heitä on yli kolmasosa enemmän kuin työnantajayrittäjiä.

Freelancerien käyttö yleistyy, koska se on sekä isoille että pienille yrityksille kätevä tapa pienentää työnantajariskiä. Kun markkinat ovat epävakaat ja työmäärää vaikea ennakoida, joustoa haetaan tällä tavalla.

Ongelmana mallissa on se, että itsensä työllistävät ovat monella tapaa jääneet yhteiskunnan ulkopuolelle. Heillä ei ole työsuhteessa olevan tapaan varmuutta tuloista, mutta ei myöskään aitoa mahdollisuutta työttömyysturvaan. He eivät ole työterveyshuollon piirissä. Sairastuessaan heillä on työsuhteessa olevaa pidempi karenssiaika ennen kuin sairauspäiväraha alkaa juosta.

Suomessa sosiaaliturva rakentuu edelleen sille oletukselle, että ihminen on joko työsuhteessa tai sitten voittoa ja kasvua tavoitteleva yrittäjä. Itsensä työllistävät eivät kuulu kumpaankaan ryhmään.

Yhteiskunnan kannalta itsensä työllistävien aseman parantaminen on järkevää ja tärkeää. Työmarkkinoiden joustavuus parantaa kykyä selvitä talouden turbulensseista, joten joustavuudesta pitää tehdä kannattavaa kaikille osapuolille. Itsensä työllistäminen on yhä vaikeammiksi käyvillä työmarkkinoilla usein paras tapa työllistyä, joten siihen kannattaa kannustaa.

Mitä uudistuksia sitten tarvitaan? Kysyin asiaa itsensä työllistäviltä, ja muun muassa tällaisia ehdotuksia sain:

1. Perustulo
Perustulo tarjoaa yksinkertaisen tavan korjata monia itsensä työllistävien sosiaaliturvan ongelmia. Se takaa freelancerin ajoittaisiin työttömyysjaksoihin edes perustason toimeentulon ilman byrokratiaa.

2. Jäsenyys palkansaajien työttömyyskassassa
Yrittäjien työttömyyskassan jäsenmaksut perustuvat YEL-työtuloon ja voivat olla moninkertaiset verrattuna palkansaajakassojen jäsenmaksuihin. Yrittäjäkassan jäseneksi siirtyessä lisäksi työssäoloehto nollautuu, ja yrittäjänä pitää toimia peräti 15 kuukautta yhtäjaksoisesti ennen kuin on oikeutettu ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan. Palkansaajilla vastaava jakso on 10 kuukautta. Moni yrittäjä jättääkin kokonaan liittymättä kassaan, kun käytännössä ansiosidonnaisen korvauksen saaminen on joka tapauksessa yrittäjälle vaikeaa. Itsensä työllistävillä pitäisikin olla oikeus jatkaa palkansaajakassan jäsenenä ja kerryttää työssäoloehtoa riippumatta siitä, ovatko kulloinkin työsuhteessa vai freelancereina.

3. Joustavuutta YEL-maksuihin
Työnantaja voi nykyään maksaa TyEL-maksut todellisen toteutuneen palkkasumman mukaan. Yrittäjä sen sijaan on maksuineen sidottu ennalta asetettuun työtuloon. Yksinyrittäjällä kuukausittaiset tulot voivat vaihdella huomattavasti, ja YEL-maksuihin pitäisikin saada mahdollisuus vastaavaan joustavuuteen kuin TyEL-maksuissa jo on.

4. Tasa-arvoa sairastamiseen
Sairausajan päivärahan karenssiajan tulee olla sama yrittäjille kuin palkansaajille. Myös yrittäjien pitää päästä Kelan korvaaman työterveyshuollon piiriin. Yhteiskunta ei hyödy mitään siitä, että yrittäjät kitkuttavat sairaana töissä eivätkä hoidata itseään kunnolla.

5. Ennakkoveroista jälkiveroihin
Yritykset maksavat ennakkoveroa verottajan tekemän tuloarvion mukaan. Itsensä työllistävän on käytännössä hyvin vaikea etukäteen arvioida tulevan tilikauden tuottoja, koska työkeikkojen määrää ja laatua ei usein pysty ennustamaan. Tilanne on täysin erilainen kuin palkansaajalla, joka tietää, että kuukausittain tilille tupsahtaa sovitun suuruinen summa. Itsensä työllistävien kohdalla olisikin kohtuullista siirtyä verottamaan jälkikäteen toteutuneen tuloksen perusteella.

6. Alv-raja ylös
Nykyinen 8.000 euron vuosittainen yläraja arvonlisäverottomille tuloille on todella alhainen. Rajan nostamista 10.000 euroon pohdittiin, mutta käytännössä se ei olisi helpottanut kenenkään täysipäiväisesti itsensä työllistävän tilannetta, sillä harva pystyy tulemaan tuolla summalla toimeen. Siirtymistä itsensä työllistäväksi helpottaisi huomattavasti, jos edes jotenkin säällisen elannon voisi tienata arvonlisäverottomasti.

7. Neuvonta ja osaamisen kehittäminen
Itsensä työllistävillä, kuten muillakin yrittäjillä, ongelmia aiheuttaa myös osaamisen ja tiedon puute. Esimerkiksi perustason kirjanpito-opetuksen pitäisi nykypäivänä sisältyä ihan jokaiseen toisen ja korkea-asteen koulutusohjelmaan.

Myös hinnoittelu on strategisen tärkeä taito jokaiselle itsensä työllistävälle. Moni tuskailee verojen ja vakuutusmaksujen kanssa siksi, ettei ole osannut sisällyttää niitä osaksi työnsä hintaa. Itsensä työllistävän pitää osata laskea, minkälaisella hinnalla työtä on kannattavaa myydä. Ammattiyhdistyksille freelancereiden neuvonta ja koulutus voisi olla hyvä uusi markkinarako.

 

Erilaiset yritykset tarvitsevat erilaista tukea

Yrittäjyyteen kannustaminen ja yritysten kasvun tukeminen on ollut Suomessa muutaman viime vuoden ajan vahvasti pinnalla. On ollut hienoa huomata, että etenkin nuoremmille yrittäjyys on nykyisin ihan varteenotettava uravaihtoehto.

Myös politiikassa yrittäjyyden tukeminen on ollut kovaa valuuttaa – nimittäin perusteluna milloin millekin päätöksille. Valitettavan usein perustelut ja päätökset kuitenkin osoittavat perehtymättömyyttä yritysten arkeen.

Keskeinen ongelma suomalaisessa yrityspolitiikassa on se, että keskenään hyvin erilaiset toimijat niputetaan saman otsikon alle ja heitä kohdellaan lainsäädännössä muutamia harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta samalla tavoin.

Erilaisilla yrityksillä on kuitenkin aivan erilaiset tavoitteet ja ongelmat. Tässä muutama esimerkki:

Yksinyrittäjillä, joita on noin 43 prosenttia kaikista Suomen yrityksistä, ongelma numero yksi ei ole verotus, työllistäminen tai kasvun rahoittaminen – vaan sosiaaliturva. Tähän porukkaan mahtuu monenlaisia toimijoita rakentajista freelance-konsultteihin ja esiintyviin taiteilijoihin. Suurelle osalle heistä yrittäjyys on ennen kaikkea keino työllistää itsensä – ei tavoitella voittoa, kasvua tai maailmanmenestystä – ja päivittäinen toimeentulo suurin huolenaihe. He ovat palkansaajiin nähden todella eriarvoisessa asemassa muun muassa työttömyys- ja eläketurvan, työterveyshuollon ja sairauspäivärahojen suhteen.

Startupeilla ongelmat liittyvät alkuvaiheen rahoituksen saamiseen sekä oikeanlaisten osaajien löytämiseen. Suomessa on verrattain vähän yksityissijoittajia, ja sijoitettavat pääomat ovat verrattain pieniä. Toimiva julkinen varhaisen vaiheen rahoitus tuo startupeille enemmän pelivaraa ja täydentää yksityisten tekemiä sijoituksia.

Kasvuyritykset tuskailevat sen kanssa, miten saada resurssit riittämään. Jotta myyntiä ja tuotantoa voisi kasvattaa, tarvitaan usein etupainotteisia satsauksia tuotantolaitteisiin ja henkilöstön kasvattamiseen. Pankkirahoituksen ehdot ovat kiristyneet huomattavasti 2008 jälkeen, ja pääomasijoittajien aktiivisuus tyssäsi välillä lähes kokonaan. Myös kasvuyritysten kohdalla tarvitaan julkista rahoitusta ja Finnvera-takauksen kaltaisia mekanismeja yksityistä rahoitusta täydentämään.

Kasvuyrityksiä auttaisi myös se, että yhteisöverotuksen perintätapaa muutettaisiin. Ennakkoverojen maksaminen on melkoinen rasite yritykselle, jonka toiminta kasvaa sellaista vauhtia, ettei tammikuussa tiedä, miltä maailma joulukuussa näyttää. Ennakkoverojen maksamisesta vapautuvat rahat voisi käyttää tarpeellisiin investointeihin, jos verot voisi maksaa jälkikäteen toteutuneen tuloksen mukaan.

Kansainvälistä kasvua tavoitteleville pk-yrityksille ongelmia aiheuttavat muun muassa kotimarkkinoiden tahmeus ja viennin rahoituksen aukkokohdat. Jotta yrityksellä olisi rahkeita kasvaa kotimaan ulkopuolella, sillä pitää olla kotimaassa riittävää kassavirtaa ja uskottavia referenssejä. Etenkin aloilla, joilla julkinen sektori on merkittävä ostaja, kuntien hankintatoimen kehittäminen olisi suuri edistysaskel. Pienissä hankintayksiköissä on mahdotonta ylläpitää riittävää osaamista, joten kuntien välistä yhteistyötä tulisi kehittää, jotta hankinnoissa panostettaisiin enemmän innovatiivisiin kotimaisiin ratkaisuhihin. Viennin rahoituksessa muun muassa kohdemaissa tehtäviä esiselvityksiä pitäisi tukea nykyistä paremmin.

Huomasitko muuten, että en maininnut yhdenkään esimerkin kohdalla yhteisöveroprosenttia? Pk-yritysten liikevoitot ovat keskimäärin sen verran alhaisia, ettei muutamien prosenttien verosäätämisellä ole juurikaan vaikutusta niiden toimintaan. Ongelmat ovat useimmiten hyvin käytännönläheisiä, ja niiden tunnistaminen on olennainen askel oikeasti kasvua ja työllisyyttä tukevaan yrityspolitiikkaan.