Turha syyttää yrittäjiä, kun YEL-järjestelmä on huono

Työeläkeyhtiö Elon toimitusjohtaja Satu Huber moitti Ylen haastattelussa yrittäjiä eläkekertymänsä laiminlyömisestä. Onkin ihan totta, että todella moni yrittäjä maksaa YEL-maksuja vain pakollisen minimimäärän, mikä tarkoittaa käytännössä minimipäivärahaa sairastuessa tai vanhempainvapaalla ja takuueläkettä sitten eläkevuosina.

On kuitenkin erikoista syytää tilanteesta yrittäjiä, kun oikea kritiikin kohde olisi YEL-järjestelmä monine valuvikoineen ja kummallisuuksineen. Nostan tässä esiin niistä muutaman keskeisimmän.

1. YEL-maksut eivät jousta

Työnantaja voi maksaa TyEL-maksut edellisen kuukauden toteutuneen palkkakertymän mukaan. TyEL-maksut siis joustavat palkkojen mukana. Kiva juttu työnantajalle – ei tarvitse yrittää vuoden alussa arvioida, kuinka paljon vaikkapa kausityöntekijöiden, ekstraajien ja tarvittaessa töihin tulevien palkkasumma mahtaa vuoden aikana olla.

Yrittäjä sen sijaan joutuu arvioimaan koko vuoden työtulonsa etukäteen, eikä vakuutusmaksu jousta mihinkään suuntaan. Toki YEL-maksuun voi hakea muutosta, mutta joustavaksi ja ketteräksi tätä prosessia ei voi parhaalla tahdollakaan kutsua.

Monen yrittäjän tulot vaihtelevat suurestikin kuukaudesta toiseen, eivätkä tulot ole aina kovin hyvin ennakoitavissa – projektien aloitus saattaa esimerkiksi viivästyä monista syistä, samoin kuin niiden tuloutuminen. Kun YEL-maksu ei jousta, se mitoitetaan tällaisessa tilanteessa arvioidun alimman kuukausitulon mukaan.

Kun kerran järjestelmä eläkemaksujen joustolle on jo olemassa, on todella vaikea ymmärtää, miksi sitä ei sovelleta myös YEL-maksuihin.

2. Sairauspäiväraha on sidottu YEL-työtuloon

Yrittäjät maksavat palkastaan sairauspäivärahamaksua aivan saman verran kuin palkansaajatkin. Yrittäjien sairauspäiväraha ei kuitenkaan määräydy tämän päivärahamaksun mukaan, vaan YEL-työtulon mukaan. Ja kun se YEL-työtulo on usein määritelty alakanttiin, yrittäjä jää sitten sairastuessaan nuolemaan näppejään.

Jälleen kerran on todella vaikeaa ymmärtää, miten näin epätasa-arvoiseen menettelyyn on päädytty.

3. Mikä työttömyyskorvaus?

Erityisesti ihmettelen Huberin haastattelussa sitä, että hän nosti esiin yrittäjien työttömyyspäivärahan. Sekin toki on sidottu YEL-työtuloon, mutta silti yrittäjien kohdalla ansiosidonnaisesta työttömyyspäivärahasta puhuminen tuntuu lähes rienaukselta.

Ensinnäkin harva yrittäjä viitsii olla työttömyyskassan jäsenenä, koska yrittäjien kassamaksut ovat moninkertaiset palkansaajiin verrattuna. Tämä johtuu siitä, että yrittäjien ansiosidonnainen päiväraha rahoitetaan täysimääräisesti kassamaksuilla, kun taas palkansaajien päiväraha rahoitetaan 94,5-prosenttisesti kaikkien palkansaajien maksamista työttömyysvakuutusmaksuista. Miksi näin on, olisipa hauska tietää.

Yrittäjiltä ei peritä palkasta työttömyysvakuutusmaksua, mutta moni varmaan maksaisi sen ilomielin mieluummin kuin massiiviset kassamaksut.

Toinen syy, miksi yrittäjät ovat nihkeitä maksamaan työttömyyskassamaksuja, on se, että käytännössä yrittäjän on todella vaikeaa saada työttömyyspäivärahaa. Työssäoloehto on paljon pidempi kuin palkansaajilla (jälleen kerran, miksi?), ja yritys täytyy lopettaa kokonaan ennen kuin päivärahaa voi saada.

 

Kun eläkejärjestelmä on näin huono ja epätasa-arvoinen, on pikemminkin ihme, että moni yrittäjä kuitenkin viitsii maksaa täysimääräisiä YEL-maksuja. Pikku pyyntö siis Satu Huberille ja muille eläkejohtajille: käyttäkää merkittävää vaikutusvaltaanne mieluummin YEL-järjestelmän valuvikojen korjaamisen lobbaamiseen kuin yrittäjien moittimiseen.

Pian sinäkin olet freelancer

Haastattelin muutama vuosi sitten Asiantuntija epämukavuusalueella -kirjaani varten tulevaisuustutkijoita. Keskustelimme työelämän trendeistä, joista yksi oli se, että yhä useammalla alalla työtä aletaan organisoida kuin elokuvatuotannossa: kutakin projektia varten kootaan tiimi itsenäisistä toimijoista.

Tästä on paljon merkkejä näkyvissä. Moni koulutusyritys ei esimerkiksi työllistä täyspäiväisesti ainuttakaan kouluttajaa, vaan ostaa koulutuskokonaisuuksia alihankkijoilta. ICT-alalla on jo yli kymmenen vuoden ajan ollut yleistyvänä trendinä käyttää työvoimana ulkoistettuja konsultteja. Media-alalla yhä useampi toimittaja ja kuvaaja ulkoistetaan mediayhtiön palkkalistoilta freelancereiksi. Kampaamoalalla yhä harvempi on enää työsuhteessa.

Itsensä työllistävien määrä on noussut kymmenessä vuodessa 27 prosenttia. Nyt heidän osuutensa kaikista työllisistä on kuusi prosenttia. Yrittäjien joukossa heitä on yli kolmasosa enemmän kuin työnantajayrittäjiä.

Freelancerien käyttö yleistyy, koska se on sekä isoille että pienille yrityksille kätevä tapa pienentää työnantajariskiä. Kun markkinat ovat epävakaat ja työmäärää vaikea ennakoida, joustoa haetaan tällä tavalla.

Ongelmana mallissa on se, että itsensä työllistävät ovat monella tapaa jääneet yhteiskunnan ulkopuolelle. Heillä ei ole työsuhteessa olevan tapaan varmuutta tuloista, mutta ei myöskään aitoa mahdollisuutta työttömyysturvaan. He eivät ole työterveyshuollon piirissä. Sairastuessaan heillä on työsuhteessa olevaa pidempi karenssiaika ennen kuin sairauspäiväraha alkaa juosta.

Suomessa sosiaaliturva rakentuu edelleen sille oletukselle, että ihminen on joko työsuhteessa tai sitten voittoa ja kasvua tavoitteleva yrittäjä. Itsensä työllistävät eivät kuulu kumpaankaan ryhmään.

Yhteiskunnan kannalta itsensä työllistävien aseman parantaminen on järkevää ja tärkeää. Työmarkkinoiden joustavuus parantaa kykyä selvitä talouden turbulensseista, joten joustavuudesta pitää tehdä kannattavaa kaikille osapuolille. Itsensä työllistäminen on yhä vaikeammiksi käyvillä työmarkkinoilla usein paras tapa työllistyä, joten siihen kannattaa kannustaa.

Mitä uudistuksia sitten tarvitaan? Kysyin asiaa itsensä työllistäviltä, ja muun muassa tällaisia ehdotuksia sain:

1. Perustulo
Perustulo tarjoaa yksinkertaisen tavan korjata monia itsensä työllistävien sosiaaliturvan ongelmia. Se takaa freelancerin ajoittaisiin työttömyysjaksoihin edes perustason toimeentulon ilman byrokratiaa.

2. Jäsenyys palkansaajien työttömyyskassassa
Yrittäjien työttömyyskassan jäsenmaksut perustuvat YEL-työtuloon ja voivat olla moninkertaiset verrattuna palkansaajakassojen jäsenmaksuihin. Yrittäjäkassan jäseneksi siirtyessä lisäksi työssäoloehto nollautuu, ja yrittäjänä pitää toimia peräti 15 kuukautta yhtäjaksoisesti ennen kuin on oikeutettu ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan. Palkansaajilla vastaava jakso on 10 kuukautta. Moni yrittäjä jättääkin kokonaan liittymättä kassaan, kun käytännössä ansiosidonnaisen korvauksen saaminen on joka tapauksessa yrittäjälle vaikeaa. Itsensä työllistävillä pitäisikin olla oikeus jatkaa palkansaajakassan jäsenenä ja kerryttää työssäoloehtoa riippumatta siitä, ovatko kulloinkin työsuhteessa vai freelancereina.

3. Joustavuutta YEL-maksuihin
Työnantaja voi nykyään maksaa TyEL-maksut todellisen toteutuneen palkkasumman mukaan. Yrittäjä sen sijaan on maksuineen sidottu ennalta asetettuun työtuloon. Yksinyrittäjällä kuukausittaiset tulot voivat vaihdella huomattavasti, ja YEL-maksuihin pitäisikin saada mahdollisuus vastaavaan joustavuuteen kuin TyEL-maksuissa jo on.

4. Tasa-arvoa sairastamiseen
Sairausajan päivärahan karenssiajan tulee olla sama yrittäjille kuin palkansaajille. Myös yrittäjien pitää päästä Kelan korvaaman työterveyshuollon piiriin. Yhteiskunta ei hyödy mitään siitä, että yrittäjät kitkuttavat sairaana töissä eivätkä hoidata itseään kunnolla.

5. Ennakkoveroista jälkiveroihin
Yritykset maksavat ennakkoveroa verottajan tekemän tuloarvion mukaan. Itsensä työllistävän on käytännössä hyvin vaikea etukäteen arvioida tulevan tilikauden tuottoja, koska työkeikkojen määrää ja laatua ei usein pysty ennustamaan. Tilanne on täysin erilainen kuin palkansaajalla, joka tietää, että kuukausittain tilille tupsahtaa sovitun suuruinen summa. Itsensä työllistävien kohdalla olisikin kohtuullista siirtyä verottamaan jälkikäteen toteutuneen tuloksen perusteella.

6. Alv-raja ylös
Nykyinen 8.000 euron vuosittainen yläraja arvonlisäverottomille tuloille on todella alhainen. Rajan nostamista 10.000 euroon pohdittiin, mutta käytännössä se ei olisi helpottanut kenenkään täysipäiväisesti itsensä työllistävän tilannetta, sillä harva pystyy tulemaan tuolla summalla toimeen. Siirtymistä itsensä työllistäväksi helpottaisi huomattavasti, jos edes jotenkin säällisen elannon voisi tienata arvonlisäverottomasti.

7. Neuvonta ja osaamisen kehittäminen
Itsensä työllistävillä, kuten muillakin yrittäjillä, ongelmia aiheuttaa myös osaamisen ja tiedon puute. Esimerkiksi perustason kirjanpito-opetuksen pitäisi nykypäivänä sisältyä ihan jokaiseen toisen ja korkea-asteen koulutusohjelmaan.

Myös hinnoittelu on strategisen tärkeä taito jokaiselle itsensä työllistävälle. Moni tuskailee verojen ja vakuutusmaksujen kanssa siksi, ettei ole osannut sisällyttää niitä osaksi työnsä hintaa. Itsensä työllistävän pitää osata laskea, minkälaisella hinnalla työtä on kannattavaa myydä. Ammattiyhdistyksille freelancereiden neuvonta ja koulutus voisi olla hyvä uusi markkinarako.