Mitä tämä vihreä ajattelee ydinvoimasta

Aktiivisesti energiapolitiikasta keskustelevana vihreänä kohtaan usein ihmisiä, jotka haluavat haastaa minua ydinvoimasta. Tämä halu kumpuaa mitä ilmeisimmin vahvasta mielikuvasta, jonka mukaan Vihreät elävät ja hengittävät ydinvoiman vastustusta.

Kirjoitan nyt tähän auki oman näkemykseni, niin ei tarvitse sitten jatkossa yrittää kuvata sitä 140 merkillä Twitterissä.

Ensin TLDR-versio: Minulle ydinvoima ei ole kovin kiinnostava eikä ajankohtainen keskustelunaihe. En suhtaudu siihen erityisellä intohimolla. Paljon enemmän minua kiinnostaa, miten energiamarkkinat rakenteellisesti kehittyvät lähitulevaisuudessa.

Sitten pidempi versio:

1. Ilmastonäkökulmasta ydinvoima on ehdottomasti parempi vaihtoehto kuin hiilen tai turpeen polttaminen. Ydinvoiman turvallisuusriskit ovat todella paljon teoreettisemmalla tasolla kuin fossiilisten polttoaineiden, joiden aiheuttamat ilmansaasteet tappavat joka päivä valtavan määrän ihmisiä. Pidän hölmönä Saksan ja Ruotsin politiikkaa, jossa priorisoidaan toimivista ydinvoimaloista luopumista hiilestä luopumisen ohi. Onneksi Suomessa ei ole menty mukaan tähän hullutukseen, sillä ilmastonmuutoksen torjumisen kannalta päästöjen vähentämisen pitää olla ykkösprioriteetti.

2. Ydinvoima on mielestäni myös parempi vaihtoehto kuin laajamittainen puun polttaminen. Puunpolton “hiilineutraalius” on puhtaasti laskennallista. Käytännössä puun polttaminen vapauttaa ilmakehään hiilidioksidia välittömästi, kun taas saman hiilidioksidimäärän sitoutuminen takaisin kasvavaan metsään on pitkä prosessi. Laajamittainen puun polttaminen ei ole järkevää myöskään ekologisessa tai taloudellisessa mielessä. Puuta kannattaa käyttää ennen kaikkea pitkäkiertoisiin kohteisiin, kuten rakentamiseen.

Helsinkiä lämmittäisin ennemmin Loviisan ydinvoimalan hukkalämmöllä kuin puuta polttamalla, joskin vielä mieluummin näkisin täällä avoimen kaukolämpöverkon, johon eri toimijat voisivat tuottaa lämpöä. Se toisi päästöjen vähentämisen ohella lisää taloudellista elinvoimaa pääkaupunkiseudulle.

3. Rakenteilla olevien Olkiluoto 3 ja Hanhikivi 1 -reaktorien yhteenlaskettu tuotantokapasiteetti on samaa suuruusluokkaa kuin CHP-sähkön kulutus Suomessa viime vuosina. (CHP = sähkön ja lämmön yhteistuotanto) Vaikka sähkön kulutuksen voi olettaa kasvavan muun muassa liikenteen sähköistyessä, ei silti ole näköpiirissä tarvetta uusille vastaavan mittaluokan hankkeille.

4. Olkiluoto kolmosen ja Fennovoiman rakennusprosessit ovat osoittaneet, että uuden ydinvoimakapasiteetin rakentaminen on kallista, hidasta ja täynnä epävarmuuksia. Kokonaan uusista ydinvoimalahankkeista ei siis valitettavasti ole nopeaksi ratkaisuksi ilmasto-ongelmiin. Päästövähennyksiä on kuitenkin saatava aikaan nyt heti.

5. Taloudelliset argumentit eivät tällä hetkellä puolla ydinvoimaa. Viimeisimmät aurinkosähköhankkeet on maailmalla käynnistetty 23–26 eur/MWh tavoitehintaan. Pohjoismaissa sähkön markkinahinta on jo useamman vuoden pyörinyt 30 eur/MWh tietämissä. Tällaisella hintatasolla uusien ydinvoimaloiden rakentaminen ei yksinkertaisesti kannata. Ydinvoimatekniikkaakin kuitenkin tutkitaan ja kehitetään jatkuvasti, joten kenties tulevaisuudessa syntyy taloudellisempia ratkaisuja.

6. Ydinvoiman ja uusiutuvan energian vastakkainasettelu on typerää. Kaikkia päästöttömiä energianlähteitä tarvitaan, ja toisaalta kaikki uusiutuvat energianlähteet eivät ole ilmaston kannalta hyviä vaihtoehtoja. Sen sijaan, että tuhlataan aikaa ja vaivaa ydinvoima vai uusiutuvat -väittelyyn, kannattaisi keskittyä yhtenä rintamana ajamaan alas fossiilisen energian tuotantoa.

7. Ydinvoima on hallinnut suomalaista energiapolitiikkaa niin suvereenisti niin pitkään, että se on jarruttanut muuta energiantuotantoon liittyvää kehitystä ja muuhun energiateknologiaan perustuvan liiketoiminnan markkinakehitystä. Ydinvoimaan tulisi mielestäni suhtautua yhtenä energiantuotantomuotona muiden joukossa.

8. Kansainvälisesti on käynnissä todella vahva aurinko- ja tuulienergiabuumi. Molempia asennetaan valtavia määriä eri puolilla maailmaa. Koska kumpikin näistä tuotantomuodoista vaihtelee sääolosuhteiden mukaan, maailmalla on myös jatkuvasti kasvava kysyntä sähkön varastointiratkaisuille sekä erilaisille älykkäille ohjaus-,optimointi- ja kysyntäjoustoratkaisuille. Suomessa on todella kovan tason osaamista kaikkiin näihin liittyen. Meidän kannattaa panostaa älyratkaisujen kehittämiseen, tuotteistamiseen, kaupallistamiseen ja vientiin. Tämä tarkoittaa, että näitä ratkaisuja pitää ottaa käyttöön myös kotimarkkinoilla.

Lopuksi: Kuten sanottua, minusta ilmastonmuutoksen torjuminen on tärkeämpää kuin minkään yksittäisen energiantuotantomuodon puffaaminen. Lisäksi minusta on tärkeää luoda markkinoita innovatiivisille kotimaisille ratkaisuille, joilla voidaan edistää ilmastonmuutoksen torjumista. Kuten pari kuukautta sitten kirjoittamassani blogissa totesin, olennaista tällä hetkellä on pitkän tähtäimen suuntamerkkien asettaminen: Vievätkö poliittiset päätökset, lainsäädäntö ja verotus kohti päästötöntä energiajärjestelmää ja kuinka nopeasti? Ovatko nykyiset toimenpiteet riittäviä, jotta tarvittava muutos saadaan aikaiseksi?

Valitettavasti et siis saa minusta seuraa juupas-eipäs-ydinvoimaväittelyyn. Asia-argumentteja kuuntelen kyllä oikein mielelläni.

Jos Vihreiden energiakannat kiinnostavat, suosittelen tutustumaan viime vuoden lopulla julkaistuun Vihreään energiavisioon. Kannattaa myös tutustua Tieteen ja teknologian Vihreisiin, joka on yksi puolueemme suurimmista jäsenyhdistyksistä.

100 % uusiutuvia – utopiaa vai realismia?

Tänä syksynä on tullut käytyä paljon keskusteluja uusiutuvasta energiasta ja etenkin siitä, onko sataprosenttisesti uusiutuvaan energiaan perustuva järjestelmä Suomessa mahdollinen ja millä aikavälillä.

Aiheesta keskustellessani olen huomannut, että siihen liittyy muutamia väärinkäsityksiä ja taustaoletuksia, jotka tekevät keskustelusta helposti turhauttavaa ohihuutelua. Yritän tässä nyt avata näitä solmuja.

1. Sataprosenttisesti uusiutuva energiajärjestelmä ei tarkoita, että nykyiset tuotantomuodot korvataan yksi yhteen uusiutuvilla ja muu säilyy ennallaan. Käynnissä on paljon laajempi murros, joka muuttaa paitsi energian tuotantotapoja, myös myymisen, ostamisen ja kuluttamisen tapoja. Energia-alan bisnesmalleja ja ansaintalogiikkaa ollaan luomassa uudelleen.

Vanha järjestelmä perustuu kilowattituntien myymiseen, ja siinä mallissa suuret tuotantoyksiköt ja keskitetty omistus ovat tuoneet skaalaetuja. Energiatehokkuus on merkinnyt ennen kaikkea energian käytön vähentämistä, jolloin on syntynyt kustannussäästöjä.

Uudessa mallissa energian tuotanto hajautuu, ja myös pienemmistä kuluttajista tulee tuottajia. (Vanhassakin mallissa suuret teollisuuslaitokset ovat jo tuottaneet itse merkittävän määrän käyttämästään energiasta.) Koska tuotannon määrä ei ole vakio, kauppatavaraksi muodostuvat kilowattien sijaan olosuhteet ja joustavuus.

Lämpöyhtiö voi esimerkiksi myydä kotitalouksille sovittua sisälämpötilaa. Sopimukseen voi sisältyä mahdollisuus joustaa sovitusta lämpötilasta alaspäin, mikäli esimerkiksi säätilan vuoksi lämmön tarve on tavallista suurempi, ja suuren tarpeen aiheuttama kulutuspiikki edellyttäisi varavoimalaitoksen käynnistämistä.

Olennaista ei siis ole miettiä, miten uusilla tuotantomuodoilla pyöritetään vanhaa mallia, vaan miten uusi malli käytännössä rakentuu.

2. Energian varastointi ei tarkoita, että joka tuulivoimalaan kiinnitetään helkkarin iso akku. Tai no, voi se tarkoittaa sitäkin, mutta ei pelkästään.

Uudenaikaisessa älykkäässä energiajärjestelmässä koko järjestelmä toimii joustoresurssina. Kun sähköntuotannossa on ylikapasiteettia, sitä voidaan käyttää esimerkiksi tuottamaan vetyä, metaania tai muita kemikaaleja, joita voidaan hyödyntää teollisuuden raaka-aineina, liikenteen polttoaineina tai sähköntuotannossa silloin, kun muuta sähköntuotantoa on vähemmän.

Sähköä voidaan varastoida myös esimerkiksi kylmälaitteisiin tai sähköautojen akkuihin, kunhan niitä on järjestelmässä riittävän paljon ja niiden varustelutaso mahdollistaa etäohjauksen.

Lämpöä voidaan varastoida muun muassa kallioperään, vesialtaisiin tai kotitalouksien lämminvesivaraajiin. Esimerkiksi Helsingissä lämpöakuilla tasataan joka-aamuista kulutuspiikkiä, kun kaupunkilaiset menevät kaikki yhtä aikaa suihkuun.

Varastointiteknologioita kehitetään nyt joka puolella suurella innolla, ja varastoinnin ongelmat alkavatkin olla enemmän lainsäädännöllisiä, verotuksellisia ja ansaintalogiikkaan liittyviä kuin teknologisia.

3. Uusiutuviin ei siirrytä yhdessä yössä. Energia-alan investoinnit tehdään useiksi vuosikymmeniksi, eikä isoja muutoksia ole mahdollista toteuttaa tuosta vain.

Esimerkiksi toiminnassa olevia suomalaisia ydinvoimaloita ei missään näkemissäni realistisissa visioissa olla sulkemassa ennen aikojaan – ja miksi oltaisiinkaan, kun niihin tehdyt investoinnit on jo kuoletettu ja ne tuottavat päästötöntä sähköä. Kuten Oras Tynkkynen erinomaisessa blogissaan toteaa, olisi jo aika luopua ydinvoiman ja uusiutuvien vastakkainasettelusta. Toistaiseksi molempia tarvitaan, mutta uutta kapasiteettia rakennettaessa toinen on nykyisin merkittävästi taloudellisempaa kuin toinen.

Olennaista tällä hetkellä on pitkän tähtäimen suuntamerkkien asettaminen: Vievätkö poliittiset päätökset, lainsäädäntö ja verotus kohti uusiutuvaa ja päästötöntä energiajärjestelmää ja kuinka nopeasti? Ovatko nykyiset toimenpiteet riittäviä, jotta tarvittava muutos saadaan aikaiseksi?

4. Kaiken teknologian ei tarvitse olla valmista juuri nyt. Teknologinen kehitys energia-alalla on tällä hetkellä huimaa, ja kaupallisten ratkaisujen hinnat putoavat kohisten. Kaikkia yksittäisiä ongelmia ei ole vielä täysin ratkaistu, mutta milloinkas ihmiskunnan historian aikana näin olisi ollut? Koska siirtyminen täysin päästöttömään tai uusiutuvaan järjestelmään ei tapahdu yhdessä yössä, ei kaikkia ratkaisemattomia ongelmiakaan tarvitse taklata yhdessä yössä.

5. Vakiokysymys uusiutuvista keskusteltaessa on: “Mitäs sitten, kun helmikuussa on kylmä eikä tuule?” Kysymys on toki varsin relevantti vanhassa tuotanto-kulutusmallissa. Uudessa mallissa olennaisempi kysymys on, mistä kulutuspiikit muodostuvat.

Mitäs sitten, kun helmikuussa on kylmä eikä tuule -ajatusmalli olettaa, että energiankulutus on vakio, jolle ei voi tehdä mitään. Oikeasti voi tehdä paljonkin. Kuten edellä totesin, kotitalouksien sähkön- ja lämmönkäytössä on huomattavan paljon joustovaraa, ja kun joustot toteutetaan keskitetysti, on mahdollista saada aikaan merkittävä vaikutus järjestelmätason kulutukseen.

Myös teollisuuden prosesseissa on todennäköisesti lukuisia vaiheita, joiden jaksottaminen sähkön saatavuuden mukaan ei heiluta ydinprosesseja. Teräksentuotannossa asioita on jo alettu miettiä uusiksi, ja samaa on tarpeen tehdä muillakin teollisuudenaloilla. Teollisuuden joustopotentiaalin kartoittamisen ja uusien tuotantomenetelmien kehittämisen pitäisi olla yksi keskeisistä tutkimuskohteista Suomessa lähivuosina.

Ja, jälleen kerran, koska sataprosenttisesti uusiutuvaan järjestelmään siirtyminen tapahtuu hitaasti, olemme toistaiseksi kaukana tilanteesta, jossa valtaosa saatavilla olevasta sähköntuotannosta olisi sääriippuvaista. Toistaiseksi meillä on käytettävissä runsaasti kotimaista päästötöntä perusvoimaa ja pohjoismaista säätövoimaa, ja lisääkin perusvoimaa on luvassa, sikäli mikäli käynnissä olevat ydinvoimalahankkeet joskus saadaan valmiiksi.

6. Se kaikkein tärkein kysymys, jonka pitäisi nousta ihan jokaisessa keskustelussa esiin, jää harmittavan usein esittämättä: miten me suomalaiset voimme hyötyä globaalista uusiutuvien buumista? Varastointiin, integrointiin, joustoon ja älyratkaisuhin liittyvien ongelmien parissa nimittäin painiskellaan ihan kaikilla maailman energiamarkkinoilla. Ongelmien ratkaisuille on valtava kysyntä. Siinä bisneksessä kannattaa mielestäni olla mukana.

 

Lopuksi, koska joku tämänkin kuitenkin nostaa kommenteissa esille: tämä kirjoitus ei ole mikään viherpiipertäjän henkilökohtainen fantasia. Teen päivätyötä energia-asioiden parissa, ja tämä kirjoitus on kypsynyt syksyn aikana niissä lukuisissa seminaareissa, työryhmissä, ohjausryhmissä, hankepalavereissa, hallituksen kokouksissa ja työpajoissa, joihin olen osallistunut tai joita olen vetänyt aiheen tiimoilta yhdessä niin suomalaisten kuin ulkomaistenkin teollisuuden ja energia-alan yritysten johtajien ja asiantuntijoiden, akateemisten tutkijoiden, virkamiesten ja monien muiden kanssa. Jos kuulit asiasta nyt ensimmäistä kertaa, suosittelen lukemaan lisää. Aloittaa voi vaikkapa Sitran, Lappeenrannan teknillisen yliopiston NeoCarbon-hankkeen, Aalto-yliopiston FinSolar-hankkeen sekä VTT:n raporteista.

Taka-askel Suomen energiamarkkinoille?

Pitkään jatkuneessa Fennovoima-näytelmässä tapahtui dramaattinen käänne, kun kalkkiviivoilla kotimaisen omistuksen kiintiö täyttyi Fortumin, Outokummun ja SRV:n voimin.

Yhtiöiden motiiveja osallistua hankkeeseen on ruodittu muun muassa Hanna Säntin mainiossa kolumnissa. SRV:n ja Outokummunkin kohdalla liiketoiminnallinen hyöty on melko selkeä, mutta Fortum kertoi pörssitiedotteessaan varsin suorasukaisesti, että eihän tämä nyt ihan strategian mukaan mennyt. Myös rahoitusmarkkinat ovat suhtautuneet käänteeseen penseästi (Ks. esim. Inderesin ja Seligsonin kommentit).

Vaikka työ- ja elinkeinoministeriö kiistää painostaneensa valtionyhtiöitä, rivien välistä on tulkittavissa, että “suhteissa on oltu” melko painokkaaseen sävyyn. Nyt pitäisikin ymmärtää, miksi tämä hanke on koettu valtionhallinnossa näin tärkeäksi.

Ydinvoimasta puhutaan usein tehokkaimpana tapana päästä hiilestä eroon energiantuotannossa. Mutta kun Suomen lukuja tarkastellaan, käy ilmi, että hiilen osuus sähköntuotannosta on jo varsin alhainen (12,5 %), ja sitä käytetään pääosin sähkön ja lämmön yhteistuotannossa (CHP). Pelkän sähkön tuottaminen hiilellä ei ole enää kannattavaa, kun Pohjoismaiden markkinoilla on tarjolla runsaasti matalammilla rajakustannuksilla tuotettua sähköä.

Hiileen perustuvaa CHP-tuotantoa puolestaan on merkittävässä mittakaavassa ainoastaan pääkaupunkiseudulla sekä parissa muussa kaupunkikeskuksessa. Tämän tuotannon korvaajaksi Fennovoimasta ei ole. Hanhikiveltä ei kannata vetää kaukolämpöjohtoja Helsinkiin. Loviisasta ehkä, mutta mikäli pääministerin tämänpäiväiseen lausuntoon on uskominen, Fennovoiman jälkeen ei uusia ydinmyllyjä ole luvassa.

Huolenaiheena onkin nyt se, viekö Fennovoiman eteneminen resursseja uusiutuvan energian hankkeilta. Ainakin tähän asti Suomessa uusiutuvan energian eteneminen on jumittanut, kun pääpuolueiden ja elinkeinoelämän järjestöjen kiinnostus on kohdistunut varsin yksipuolisesti ydinvoimaan.

Perinteisesti energian tuottaminen onkin ollut kannattavinta juuri suurissa yksiköissä, ja Suomen teollisuuden energiaintensiivinen rakenne on sekin puoltanut suurten yksiköiden rakentamista. Viime vuosina energiamarkkinoiden toimintalogiikassa on kuitenkin moni asia muuttunut, ja nykyisin kannattavinta on satsata tuotantomuotoon, jonka saa nopeasti käyttöön ja jonka rajakustannukset ovat mahdollisimman alhaiset.

Poliittisen tuen puutteesta huolimatta Suomessakin eri toimijat ovat alkaneet kiihtyvällä tahdilla satsata uusiutuviin – sekä tuotantokapasiteettiin että erilaisiin pilottihankkeisiin. Uusiutuvan energiateknologian halpeneminen on avannut mahdollisuuksia uusille toimijoille perinteisten energiayhtiöiden ulkopuolelta. Esimerkiksi S-ryhmä on panostanut tuulivoimaan yhteistyössä alun perin öljy-yhtiönä aloittaneen St1:n kanssa.

Myös Fortumilla on runsaasti uusiutuvan energian hankkeita, muun muassa aaltovoiman ja geotermisen energian saroilla. Tällä hetkellä näyttääkin aivan mahdolliselta, että pääkaupunkiseudulla kivihiili korvautuu lämmöntuotannossa useilla eri tuotantomuodoilla, kuten geotermisella energialla, lämpöpumpuilla ja datakeskusten hukkalämmöllä, ja tässä yhtälössä on Fortumillakin hyvät näkymät.

Fennovoimaan liittyen on tärkeää muistaa myös tämä: kukaan ei vielä tiedä, milloin Hanhikiveltä saadaan ensimmäiset kilowattitunnit, jos hanke joskus etenee maaliin asti. Olkiluoto kolmosen esimerkki on osoittanut, että ydinvoimasta ei ole nopeaksi ratkaisuksi, olipa tavoitteena sitten edullisuus, vähäpäästöisyys,perusvoiman tuotanto tai kotimaisuus. Nopeita ratkaisuja kuitenkin tarvitaan, Suomessakin.

Uusiutuvan energian markkinoilla siis tapahtuu joka tapauksessa, mutta nyt on kiinnostavinta nähdä, minkälaisia hallituksen energiapoliittiset painotukset ovat käytännössä. Toteutuvatko hallitusohjelman linjaukset cleantechista, biotaloudesta ja uusiutuvasta energiasta, vai kuitataanko kehityshankkeet Fennovoimalla hoidetuiksi? Jos hallitus satsaisi uusiutuviin ja energiatehokkuuteen puolellakin siitä tarmosta, jota Fennovoiman ajamiseen on käytetty, saataisiin jo paljon aikaan.

Toriumista ja sähköautoista

Sain postia äänestäjältä, joka halusi kuulla mielipiteeni kahdesta asiasta:

1. Toriumin käyttö ydinvoimaloiden polttoaineena – Vihreät vastustavat (aivan syystä) nykyisenlaisia uraanikäyttöisiä ydinvoimaloita, mutta mitä mieltä olet toriumista?

Seuraan mielenkiinnolla kaikkien uusien päästöttömien energiamuotojen kehitystä. Toriumilla on polttoaineena uraaniin verrattuna merkittäviä etuja: Sen käytöstä syntyy sivutuotteena ydinaseisiin kelpaavaa plutoniumia paljon vähemmän kuin uraanista. Se ei säteile luonnossa, joten kaivostoiminnan riskit ovat pienemmät. Radioaktiivista jätettä syntyy vähemmän ja se on lyhytikäisempää. Lisäksi voimaloiden huoltaminen on helpompaa ja käyttöturvallisuus suurempi. Toriumia myös esiintyy luonnossa enemmän kuin uraania.

Toriumia ei voi kuitenkaan käyttää polttoaineena nykyisissä ydinvoimaloissa, joten sen laajempi käyttöönotto vaatisi mittavia investointeja. Toriumteknologia ei myöskään ole valmista tuotantokäyttöön vielä moneen vuoteen, joten siitä ei ole ratkaisuksi lyhyen aikavälin päästövähennystarpeeseen. (Lähteet: Wikipedia, Gaia, Soininvaara.fi)

Päästöttömyyden ohella energian tuotantotapojen valinnassa painavat myös muut asiat, kuten vaikutukset työllisyyteen ja talouskasvuun. Suomessa kannattaa suosia kotimaista teknologiaa, koska se edesauttaa yritystemme kasvua ja kansainvälistymistä ja työllistää paitsi teollisuutta, myös muun muassa suunnittelutoimistoja ja asennuspalveluyrityksiä.

Monialainen professorityöryhmä on laskenut, että kotimaiseen uusiutuvan energian teknologiaan ja energiaresursseihin panostamalla on mahdollista luoda 30.000 uutta työpaikkaa Suomeen muutamassa vuodessa. Samalla myös vaihtotase paranee, sillä nykyisin tuomme fossiilisia polttoaineita 8,5 miljardilla eurolla vuodessa.

US Geological Surveyn mukaan merkittävimmät toriumesiintymät ovat muualla kuin Suomessa, joten toriumvoiman kaupallinen käyttö edellyttäisi Suomessa sekä teknologian että polttoaineen tuontia.

On myös hyvä huomioida, että matalan rajakustannuksen uusiutuvan energian kapasiteetin lisääntyminen pohjoismaisen sähköpörssin alueella tulee jatkossa pitämään sähkön markkinahinnan alhaisena. Toriumvoimalan kaltainen suurinvestointi ei välttämättä ole taloudellisesti kannattava enää siinä vaiheessa, kun teknologia olisi kypsä markkinoille.

En siis jäisi odottelemaan toriumvoiman kaupallistumista, vaan panostaisin heti seuraavalla hallituskaudella merkittävästi kotimaiseen uusiutuvaan energiaan. Aloittaa voisi vaikkapa Helsingistä, jossa tehdään merkittäviä energiainvestointipäätöksiä vielä tänä vuonna.

 

2. Sähköautoilun edistäminen – miten mielestäsi tulisi tukea ja edistää sähkö- tai kaasuautoilua bensiinikäyttöisten autojen korvaajina?

Vihreiden vaaliohjelmassa on yhtenä teesinä “nollapäästöautoille nollavero”, joka on minusta hyvä lähtökohta. Autoveroa voisi porrastaa paljon nykyistä jyrkemmin autojen päästöjen mukaan. Se on ympäristön kannalta hyvä kannustin, mutta myös auttaa pienituloisia, jotka tyypillisesti ajavat pienemmillä autoilla.

Nykyisin, kun sähköntuotannosta vielä Suomessakin suuri osa tuotetaan fossiilisilla polttoaineilla, sähköautojen ympäristöystävällinen mielikuva perustuu osittain “sähkö tulee töpselistä” -ajatteluun. Sähköautojen kehittämistä kannattaa kuitenkin tukea, sillä mitä suuremmaksi liiketoiminnaksi sähköautojen valmistus kasvaa, sitä suuremmat taloudelliset kannusteet on kehittää entistä tehokkaampia akkuja.

Akkuteknologian kehitys on tärkeää paitsi liikenteen, myös uusiutuvan energiantuotannon kannalta. Mitä pikemmin löytyy toimiva ja taloudellisesti järkevä tapa varastoida sähköä, sitä helpompaa on lisätä energiantuotannossa aurinko- ja tuulivoiman osuutta.

Biokaasuautojen käyttöön voisi lisäksi kannustaa poistamalla tai ainakin merkittävästi alentamalla biokaasun valmisteveroa. Liikennebiokaasu.fi-sivuston mukaan biokaasun käyttö polttoaineena voi alentaa auton kasvihuonekaasupäästöjä yli 95 prosenttia, joten sen käyttöä kannattaisi edistää.

Biokaasun tuotanto luo myös uusia liiketoimintamahdollisuuksia maatalousyrittäjille, joten sen edistäminen on sikälikin kannattavaa.

Jotta sähkö- ja kaasuautot yleistyisivät, tarvitaan myös riittävän kattava tankkaus- ja latausverkosto. Tankkaus-/latausverkoston sekä biokaasun tuotantokapasiteetin rakentamiseen voisi harkita investointitukea. Se loisi samalla markkinoita monille kotimaisille teknologiatoimittajille.