Se oikeasti kasvava vientiala

Suomalaisen viennin heikosta tilanteesta on puhuttu paljon. Ankeasta yleisnäkymästä huolimatta löytyy kuitenkin vientisektori, jolla menee hyvin, nimittäin palveluvienti. Viime vuonna Suomesta vietiin palveluja jopa 15 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna.

YLE:n eilinen uutinen kertoo, että suomalaisten IT-palvelujen viennin arvo on jo yhtä suuri kuin paperin viennin. Eikä siinä vielä kaikki – jutussa haastatellun Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen erikoistutkijan Saara Tammisen mukaan IT-palvelut työllistävät enemmän kuin paperiteollisuus. Eikä siinäkään vielä kaikki, sillä yhdestä palveluvientieurosta jää Suomeen 80–90 senttiä, kun tavaraviennissä vastaava summa on jopa alle 50 senttiä.

Siis: palveluvienti kasvaa kohisten, työllistää hyvin ja jättää kotimaahan enemmän rahaa kuin tavaravienti.

Asiantuntijapalvelujen viennissä on sekin erinomainen puoli, että nämä yritykset työllistävät nimenomaan korkeasti koulutettua porukkaa. Kuten YLE:n jutussakin todetaan, palvelujen kohdalla laatu on usein hintaa merkittävämpi ostokriteeri, ja siksi korkea osaaminen merkitsee enemmän kuin halvat työkustannukset.

IT-alassa on myös sellainen mukava piirre, että sieltä löytyy kosolti pk-kokoluokan vientiyrityksiä. Parinkymmenen hengen konsulttifirmalla saattaa aivan hyvin olla myyntikonttorit useammassakin naapurimaassa. Löytyy myös monia sadan–parin sadan työntekijän kokoluokkaan kasvaneita firmoja, jotka kilpailevat varsin hyvällä menestyksellä globaalien jättien kanssa omilla erityisosaamisalueillaan.

Pienistä puroista kasvaa iso virta. Ja kansantalouden kannalta on erityisen hyvä juttu, ettei virta kuivahda, vaikka yksi puroista tyrehtyisi.

Olisikos siis vihdoinkin aika unohtaa se Tauno Matomäen iänikuinen lausahdus, ettei Suomesta kannata viedä mitään hevosta pienempää?

Näkökulman muutos olisi tärkeä ennen kaikkea siksi, että vallitseva käsitys viennistä ohjaa poliittista päätöksentekoa asiantuntija-alojen kannalta vahingolliseen suuntaan. Kilpailukyvyn lisääminen työaikaa pidentämällä on ehkä – ja kyseessä on varsin iso ehkä – teollisuuden näkökulmasta toimiva lääke, mutta asiantuntijayrityksille se on rasittavaa näpertelyä. Koulutusleikkaukset puolestaan toimivat suoraan korkean osaamisen aloja vastaan.

Nykytilanteessa tarvitaan strategista ajattelua: millä toimialoilla ja osaamislajeilla voimme aidosti kilpailla maailmanmarkkinoilla?

Suomesta on myyty maailman sivu sellua ja paperia sekä parin iloisen vuosikymmenen ajan kännyköitä. Mutta täällä on myös kehitetty MySQL ja Linux. Sillekin pohjalle olisi hyvä rakentaa.

 

Edit 2.6.2016: Tekstiin lisätty maininta VATT:in erikoistutkijasta Saara Tammisesta, jonka tutkimukseen tekstissä viitataan.

Äijätalous

Yleensä, kun feminismi ja talous mainitaan samassa yhteydessä, puheenaiheena ovat naisen ja miehen euro, perhevapaiden jakaminen ja lasikatot. Tärkeitä aiheita kaikki. Välillä aihetta on hyvä tarkastella myös makrotasolla, talouden rakenteiden näkökulmasta.

Kun Suomen elinkeinorakennetta katsoo, Suomi on todellinen äijätalous. Kansantaloutemme kovaa ydintä ovat raskas teollisuus ja hevosta isommat laitteet. Merimiesten lakko uhkaa jäädyttää koko viennin, koska meiltä viedään laivoilla isoja ja painavia asioita. Kun puhutaan talouskasvusta, puhutaan oikeastaan raskaan teollisuuden kasvusta.

Kun kirjoitin pari viikkoa sitten pörssiyhtiöiden naiskiintiöistä, minulle sanottiin, että eihän teknologiayritysten hallitukseen voi ottaa muita kuin teknologiaosaajia. Suomessa pörssiyhtiö on yhtä kuin teknologiayhtiö. Jos nainen haluaa edetä yritysmaailmassa, hänen pitää olla diplomi-insinööri. Tasa-arvo-ongelmiin tarjotaan ratkaisuksi, että naisia pitää houkutella enemmän teknologiaopintojen pariin. Tämän kaiken taustalla olevaa arvoasetelmaa ei kyseenalaisteta.

Minusta talouden voimakas keskittyminen yhteen asiaan kertoo ajattelun yksipuolisuudesta ja heikosta riskienhallinnasta. Äijätaloutemme on kovin haavoittuvainen – menetetään yksi risteilijätilaus, ja kokonaisen kaupungin talous on vaakalaudalla.

Asia, jota Suomessa ei oikein osata, on arjen kaupallistaminen. Meillä tykätään isosta ja mahtipontisesta. Telakat, jäänmurtajat, paperikoneet, sellutehtaat ja isot voimalaitokset ovat sitä jotain. Ja jos designista puhutaan, se on jotakin, jota ostetaan hienosta putiikista Espan varrelta. Vaikkapa länsinaapurissamme on keksitty, että myös design voi olla jotakin, johon jokaisella perusreiskalla on varaa. Olette ehkä kuulleet sellaisista pienistä ja eksklusiivisista niche-brändeistä kuin Ikea ja H&M.

Kun uusi yrittäjä menee Suomessa TE-toimistoon tai uusyrityskeskukseen ja kertoo aikovansa perustaa kauneushoitolan, kahvilan tai luomukaupan, saako hän opastusta siinä, miten liikeideasta voi kasvattaa menestyvän kasvuyrityksen, jolla valloitetaan ensin Suomi ja sitten naapurimaat? Saako hän Tekesiltä rahaa? Vai kehotetaanko häntä välttämään kaikkia mahdollisia riskejä eikä ainakaan perustamaan osakeyhtiötä? (Tarvitseeko mainita: Starbucks, Vidal Sassoon, Whole Foods)

Opetetaanko humanistisissa tai kasvatustieteellisissä tiedekunnissa yrittäjyyden perusasioita, tuotteistamista tai palvelukonseptien rakentamista? Entä sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakouluissa? Kuvataideakatemiassa?

Meidän koko yhteiskuntamme näyttää rakentuvan sille ajatukselle, että menestyä voi vain jos on kiinnostunut teollisuuden prosesseista, ja kaikki muu on piperrystä. Toisinkin voisi olla. Kauppatieteiden tohtori Mika Pantzar totesi Iltalehdessä, että voisihan sitä elvyttää myös vaikkapa satsaamalla kotimaiseen tv-draamaan 10 miljoonaa euroa. Siinä muuten työllistyisi aika moni ihminen yhdellä kertaa.

Myös omalla lempitoimialallani cleantechissa on paljon mahdollisuuksia arjen kaupallistamiselle. Maailma toki tarvitsee kipeästi suomalaista vedenpuhdistus- ja energiateknologiaa, mutta yhtä lailla esimerkiksi suurkaupunkien liikenneruuhkissa kärvistelevät ihmiset tarvitsevat parempia ratkaisuja päivittäiseen liikkumiseensa, ostosten tekoon ja kierrätykseen.

Demos Helsinki peräänkuuluttaakin tuoreessa, Etlan kanssa julkaisemassaan raportissa suomalaista kuluttaja-cleantechia. Kuluttajille suunnatuille älysovelluksille on globaalit markkinat, ja niiden skaalaaminen kansainvälisesti on todella paljon helpompaa kuin fyysisten laitteiden. Vai onko kukaan koskaan kuullut konepajayrityksestä, joka muutamassa vuodessa kasvoi pikkufirmasta puolentoista miljardin liikevaihtoon, kuten peliyritys Supercell?

Suomessa on poikkeuksellisen sukupuolittuneet työmarkkinat, ja arjen pyörittäminen on delegoitu pitkälti naisten vastuulle. Jotta tulot, varallisuus ja uramahdollisuudet jakautuisivat tasaisemmin, tarvitaan muun muassa tässä jutussa aiemmin mainittuja perhevapaiden ja niistä aiheutuvien kustannusten tasaisempaa jakamista sekä enemmän naisia teknologian pariin ja enemmän miehiä hoiva-aloille.

Lisäksi tarvitaan kuitenkin elinkeinoelämän rakenteiden ja niitä ylläpitävien mekanismien kriittistä tarkastelua. Jos vain “miesten puoli” taloudesta ja yhteiskunnasta nähdään kasvun kannalta merkityksellisenä, menetämme paljon. Myös arjesta, kulttuurista, viihtymisestä, opetuksesta ja hoivasta löytyy kasvun mahdollisuuksia. Ei tarvitse katsoa kuin länsirajan taakse.

 

Team Finland on loistava idea, mutta…

Team Finland on ideana loistava – yksi silloisen ulkoministeri Stubbin parhaita keksintöjä. Toteutuksen tasolla Team Finlandin keskeinen ongelma on, että virkamiesten vilpitön auttamishalu kanavoituu liian moniin vienninedistämisprojekteihin, -ohjelmiin ja -hankkeisiin, joiden suunnitteluun yrityksiä ei oteta mukaan.

Vaikka toimintaa pyritään kovasti muokkaamaan enemmän bottom-up-malliseksi (jännä mielikuva sinänsä – yritykset ovat alhaalla ja virkamiehet ylhäällä), todella paljon näkee sitä, että virkamiehet pyrkivät keksimään yrityksille tekemistä.

86 prosenttia suomalaisista yrityksistä tekee alle 400.000 euron liikevaihtoa. Vaikka pk-yrityksistä jopa 35.000 harjoittaa suoraa vientitoimintaa, on selvää, ettei pk-yrityksellä ole rahkeita laajentaa toimintaansa yhdellä kertaa kovin moneen maahan.

Tästä huolimatta Team Finland -toimijat ovat kokeneet tehtäväkseen “houkutella” suomalaisyrityksiä kaukaisiin kohdemaihin – milloin Kiinaan, milloin Saharan eteläpuoliseen Afrikkaan. Juuri pari päivää sitten istuin erään vientiyritysyhdistyksen hallituksen kokouksessa, jossa yritysten edustajat keskustelivat siitä, että uuden kohdemaan valinta on strategisen tason asia niin pienelle kuin suurellekin yritykselle. Ei Ruotsin-markkinoihin keskittyvä yritys tuosta vain nosta kytkintä ja perusta toimintoja Boliviaan vain, koska sinne on tarjolla ministerimatka.

Suomalaiset yritykset edottomasti tarvitsevat tukea kansainvälistymiseen. Yksi aivan keskeinen asia on korjata kotimaan markkinoiden rakenteellisia ongelmia, jotka hankaloittavat muun muassa ympäristö- ja energiateknologiayritysten kasvua kotimaassa. Ilman toimivia kotimarkkinoita kun on vaikea kasvaa ulkomaillakaan. Myös viennin rahoituksen instrumenteissa on pahoja puutteita.

Tärkeää on myös rakentaa kansainvälistymistoimintaa yritysten tarpeista ja lähtökohdista. Onneksi tästä näkyy koko ajan enemmän merkkejä.

Lue lisää: Viennin keihäänkärki ruosteessa? – Team Finlandia ei tunneta