Ihan tavallinen mutsi

Olen mielestäni aika tavallinen äiti. Kuskaan aamuisin muksuja tarhaan silmät puolitangossa. Riitelen viisivuotiaani kanssa pukeutumisesta (“ei kultaseni, et voi laittaa kesäsandaaleja pulkkamäkeen”). Keitän viikon aikana litrakaupalla kaakaota. Nautin lukuisista päivittäisistä haleista. Patistelen poikiani riisumaan nopeammin, pukemaan nopeammin, meluamaan vähemmän, tömistämään vähemmän, syömään ruokansa, HITTO VIEKÖÖN tömistämään vähemmän. Saan liikutuskohtauksia kummallisissa paikoissa, kun ne tyypit vaan ovat niin suloisia.

Yhteiskunnan mielestä perheeni ei ole tavallinen. Me nimittäin olemme uusperhe. Aikuisia on kaksi, lapsia kolme – kaksi minun tekosiani, yksi miehen. Muksulaumaamme kasvattaa yhteensä kuusi aikuista: minä, mieheni, meidän molempien ex-puolisot sekä heidän nykyiset kumppaninsa.

Kun lasteni isä varaa pojallemme lääkäriajan, vastaanotolta soitetaan minulle. Sillä eihän nyt voi mitenkään olla, että a) lapsen vanhemmat asuvat eri osoitteissa ja b) että joku muu kuin äiti hoitaisi lapsen asioita.

Kun teen tyttäreni esikouluhakemusta, kaupunkia kiinnostaa tietää samassa osoitteessa asuvan puolison nimi ja henkilötunnus. Lapsen toisen biologisen vanhemman tiedot kysytään vähän niin kuin sivuhuomiona. Sillä eihän nyt voi olla, että vanhempi, joka ei ole kirjoilla samassa osoitteessa lapsen kanssa, olisi jotenkin kiinnostunut jälkikasvunsa asioista.

Esikouluhakemuksesta puheen ollen, päiväkodin johtaja ilmoittaa, ettei tyttäreni todennäköisesti saa esikoulupaikkaa päiväkodista, jossa on ollut hoidossa alle yksivuotiaasta. Hän kun asuu virallisesti eri oppilaaksiottoalueella. Käytännössä hän kyllä asuu joka toinen viikko kyseisen päiväkodin vieressä, mutta kaupunkia se ei kiinnosta.

Varsinainen friikkilauma tämä meidän perheemme. Paitsi, että ei ole. Koululaisille tehdyn kyselyn perusteella Helsingissä joka kahdeksas peruskoululainen asuu vuoroviikkoperheessä. Virallisia tilastoja ei ole, koska yhteiskunnan mielestä lapsella on yksi koti ja se siitä.

Taas pitää vetäistä esiin Ruotsi-kortti. Ruotsissa nimittäin lainsäädäntö on sen verran ajan tasalla, että lapsi voi olla kirjoilla molempien huoltajiensa luona. Lapsilisätkin voi jakaa tasan huoltajien kesken.

Aika yksinkertaisia asioita, jotka eivät aiheuta suuria kustannuksia veronmaksajille. Perheiden arjelle näillä yksinkertaisilla asioilla on kuitenkin suuri merkitys. Kun koulu- ja päivähoitoasiat voi ratkaista joustavasti ja viranomaisten kanssa asiointi helpottuu, on sekä vanhemmilla että lapsilla monta stressin aihetta vähemmän.

Ei nimittäin ole ihan yhdentekevää, minkälaisen matkan päähän sitä kullannuppusiaan joka aamu silmät puolitangossa kuskaa. Saatikka sitten, kun kullannuppuset ovat isompia ja taittavat matkan omin nokkinensa.

Joku voi tietysti tähän todeta, että mitäs hankit lapsia ja erosit, lehmä. Noh, onnea ja hyvää päivänjatkoa vaan heillekin.

Minusta tämä yhteiskunta on aika lailla kaikille parempi paikka elää, jos hyväksymme sen tosiasian, että meitä on monenlaisia – ydinperheitä, uusperheitä, sateenkaariperheitä, yksinhuoltajaperheitä, sijaisperheitä, adoptioperheitä, lapsettomia perheitä, yksineläjiä. Ihan tavallisia ihmisiä. Kaikilla meillä on tarve selvitä päivittäisestä elämästä. Yhteiskunnan tehtävä ei ole tehdä siitä selviämisestä hankalampaa.

 

Miksi olen ehdolla eduskuntavaaleissa

Olen ottanut omasta näkökulmastani valtavan ison askeleen ja lähtenyt Vihreiden eduskuntavaaliehdokkaaksi Helsingissä.

Olen poliittisesta perheestä. Niin kauan kuin muistan, äitini on ollut aktiivisesti mukana politiikassa, ja on nytkin ehdolla  Pirkanmaan vaalipiirissä. Nuorena isänikin touhusi politiikassa.

Kiinnostus politiikkaa kohtaan on siis herännyt jo lapsena. Mutta jo varsin nuorella iällä päätin, että oma osallistumiseni saa jäädä aktiivisen äänestäjän tasolle.

Nyt kuitenkin olen ehdolla. Miksi? Koska juuri nyt on isoja, tärkeitä asioita ilmassa, ja minä haluan tehdä töitä sen eteen, että Suomea kehitetään meidän kaikkien kannalta hyvään suuntaan.

Suomessa puhutaan paljon yrityksistä ja yrittäjyydestä. Sellaista puoluetta ei löydy, joka ei kertoisi olevansa yrittäjien asialla. Käytännön poliittisessa päätöksenteossa kuitenkin yrittäjyyden tukeminen on jäänyt veroprosenteilla näpertelyn tasolle. Se johtuu varmasti osaltaan siitä, että päättäjien joukossa on liian vähän heitä, joilla on käytännön kokemusta yrittäjyydestä. Minulla on. Tunnen pk-yritysten, kasvuyritysten ja startupien ongelmat ja kasvun ja kansainvälistymisen jarrut.

Yksi keskeinen ongelma on, että yrittäjä-termi kattaa liian suuren joukon riskeiltään, tarpeiltaan ja tavoitteiltaan erilaisia toimijoita. Suomen 152 000 itsensä työllistävää tarvitsevat erilaista tukea kuin kovaa tuottoa tavoittelevat startupit. Myös yritysverotusta pitää kehittää suuntaan, joka kannustaa investointeihin. Haluan tehdä töitä sen eteen, että näitä ongelmia oikeasti puretaan.

Suomessa puhutaan paljon cleantechista ja sen tuomista huikeista bisnesmahdollisuuksista. Käytännössä kuitenkin energiapolitiikassa on satsattu kotimaisen, työpaikkoja ja talouskasvua luovan uusiutuvan energiantuotannon sijaan ydinvoimaan ja turpeeseen. Viennin ja kasvun rakenteellisista ongelmista puhutaan seminaareissa, mutta tekoja on kovin vähän. Tunnen cleantech-alan, sen toimijat ja haasteet – sekä huikeat mahdollisuudet.

Cleantech-yritysten kansainvälisen kasvun merkittävä este on kotimarkkinoiden kehittymättömyys. Suomessa suuri osa muun muassa energiantuotannon, jätehuollon ja vedenkäsittelyn ratkaisujen ostajista on julkisella sektorilla. Kuntien pienissä hankintayksiköissä ei pystytä ylläpitämään riittävää osaamista, jotta keskeisissä hankinnoissa voitaisiin panostaa uusiin, innovatiivisiin ratkaisuihin. Yksi ratkaisu on kehittää kuntien välistä yhteistyötä. Loistava esimerkki löytyy Lahden seudulta, jossa 11 kunnan yhteistyönä on toteutettu maailman mittakaavassa edistyksellinen jätehuollon ekosysteemi. Cleantech on tilaisuus, jota Suomen ei yksinkertaisesti kannata missata! Haluan omalla työlläni varmistaa, että Suomi ei jää cleantech-junasta.

Suomessa puhutaan paljon perheistä. Perhepolitiikassa kuitenkin säännöllisesti unohdetaan, että kasvava määrä suomalaisista perheistä on jotakin muuta kuin isä, äiti ja 1,8 lasta. Sen sijaan, että käytetään aikaa ja energiaa “perinteisen” perhemallin väkisinjunttaamiseen, pitäisi tukea kaikenlaisia perheitä arjen haasteissa. Itse olen kolmilapsisen uusperheen äiti, tunnen nykyperheiden haasteet.

Omassa perheessäni tunnetaan paremmin kuin hyvin ne arkipäivän käytännön hankaluudet, joita syntyy, kun vuoroin kahdessa kodissa asuvat lapset ovat kirjoilla vain toisessa kodissaan. Meidän kaltaisiamme perheitä on Helsingissä paljon – jo 13 prosenttia peruskoululaisista asuu vuorotellen kummankin vanhempansa luona. Perhepolitiikka on myös tasa-arvopolitiikkaa, ja yksi aivan keskeinen tasa-arvoa edistävä uudistus olisi perhevapaiden kustannusten tasaaminen molempien vanhempien työnantajien kesken. Haluan olla varmistamassa tasa-arvoisen, perheitä tukevaa politiikan toteutumisen.

Tässä blogissa en tule jauhamaan politiikkaa – kampanjaa varten rakennetaan omat nettisivut. Päivitän tähän blogiin jatkossakin ajatuksiani myynnistä, markkinoinnista, yrittäjyydestä ja johtamisesta.

Jos haluat seurata, mitä asioita ajan politiikassa, tervetuloa tykkäämään Facebook-sivustani!