Miksi uusia työn muotoja estetään?

Tekniikka & Talous uutisoi joulunpyhinä: “Byrokraatti-Suomi tyrmää kahdeksan maailman kymmenestä arvokkaimmasta startupista”. Jutun listaus on ehkä hiukan kaukaa haettu – esimerkiksi avaruusmatkailusta tuskin olisi ihan ensimmäisenä kansantaloutemme pelastajaksi, oli byrokratiaa tai ei – mutta peruspointti on hyvä ja tärkeä.

Jutussakin mainittu Uber on Suomessa otettu vastaan syrjäseutujen taksipalvelujen tuhoajana. Kas, kun taksimonopolin purkaminen tarkoittaisi virallisen epistolan mukaan sitä, ettei kukaan enää haluaisi tarjota taksipalveluja Karigasniemellä tai Tuupovaaran Öllölässä. Puhumattakaan nyt sitten laadusta – kuka sitä sitten valvoisi – ja turvallisuudesta – kyllä ovat epäilyttäviä ne Uber-kuskit. Verojakaan eivät maksa, eivätkä sotumaksuja.

Airbnb puolestaan tuhoaa hotellialan. Eivätkä ne Airbnb-asuntojen tarjoajat varmasti maksa veroja nekään.

Kun virallinen Suomi pohtii erilaisia ohjelmia ja rahoituskanavia, joiden tarkoituksena on edistää yrittäjyyttä, jotenkin keskustelusta useimmiten unohtuu yksi tuikitärkeä seikka: meillä on varsin vaikeaa kehittää uudenlaisia ansainta- ja työllistämismalleja. Kuten T&T:n jutussakin todettiin, Suomi on hankala paikka kokeiluille.

Airbnbtä ja Uberia voisi – ja kannattaisi – tarkastella myös siitä näkökulmasta, että ne tarjoavat ihmisille uudenlaisia mahdollisuuksia a) ansaita rahaa ja b) käyttää tehokkaammin omistamiaan resursseja. Ei ole kansantalouden kannalta järkevää pitää autoja seisomassa 90 prosenttia ajasta tai asuntoja tyhjillään.

Järkevää ei ole sekään, että toimettomat nuoret jannut ajavat korttelirallia, kun voisivat sen sijaan kyyditä ihmisiä maksua vastaan. Muunlaista kesä- tai iltatyömahdollisuutta monelle heistä ei näinä aikoina edes löydy – etenkään pikkupaikkakunnilla.

Meidän on kerta kaikkiaan pystyttävä päästämään irti ajatuksesta, että kokopäiväinen, vakituinen työsuhde on ainoa oikea tapa ansaita elantonsa. On avattava silmät sille tosiasialle, että maailmassa on vaikka kuinka paljon vaihtoehtoisia tapoja ansaita, ja toimivassa yhteiskunnassa niille luodaan tasaveroiset edellytykset.

Sen sijaan, että kauhistellaan Uber-kuskien ja Airbnb-isäntien verottomia ansioita, pitäisi kiireen vilkkaa miettiä tapoja, joilla nämä tienestit saadaan mahdollisimman helposti ja kätevästi osaksi virallista taloutta. Kun yksi tarjoaa ja toinen ostaa tai vuokraa tiloja, tavaroita tai palveluja mobiilisovelluksessa, ei pitäisi olla mitään ydinfysiikkaa tarjota näille osapuolille helppoa tapaa hoitaa viralliset maksut.

On paljon yrityksiä, joilla olisi tarvetta teettää jonkin verran töitä, ja on paljon ihmisiä, joilla olisi halua tehdä jonkin verran töitä – esimerkiksi opintojen ohella, vajaakuntoisena tai vauvanhoidon lomassa. Nykyisellään nämä tarpeet valitettavan harvoin kohtaavat.

Barack Obama palkkasi startup-maailman huipputekijöitä panemaan USA:n julkishallinnon IT-infraa kuntoon. Kenties Sipilän kannattaisi ottaa startupyrittäjiä ja mobiilipalvelujen käyttäjiä konsultoimaan, mitä nykypäivän työn maailma tarvitsee toimiakseen.

Päivähoidon leikkaukset heikentävät työllistymismahdollisuuksia

“Mullon vain kaksi kättä!” huusi monituhatpäinen ihmismassa eilen Helsingin keskustassa. Valtavaksi paisunut mielenosoitus näytti konkreettisesti, että varhaiskasvatuksen laatu on asia, jonka todella moni ottaa tosissaan.

Eikä ihme, sillä hallituksen suunnittelemat päivähoidon heikennykset eli ryhmäkokojen kasvattaminen sekä subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminen koskettaisivat toteutuessaan tavalla tai toisella valtaosaa Suomen lapsiperheistä.

Ajatus ryhmäkokojen kasvattamisesta osoittaa todellista perehtymättömyyttä päivähoidon arkeen. Ainakin Helsingissä monen päiväkodin seinät pullistelevat jo nyt lapsimäärästä. Valtioneuvoston avokonttorista käsin katsottuna lapset saattavat olla pelkkiä laskennallisia yksiköitä, mutta kun oikeasti lähdetään pyyhkimään peppuja ja pukemaan kuravaatteita, sillä on vissi merkitys, kuinka monta muksua hoitajaa kohden on.

Lasten hyvinvoinnin lisäksi suunnitelluilla päivähoidon leikkauksilla on negatiivisia vaikutuksia myös lasten vanhempien työllistymismahdollisuuksiin. Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaamissuunnitelma haiskahtaa pahasti siltä, että nyt on tehty aika pitkälle metsään meneviä perusoletuksia työsuhteiden laadusta ja perheiden kokoonpanosta.

Kas kun tämän päivän Suomessa kaikki työsuhteet eivät ole mallia vakituisella sopimuksella kahdeksasta neljään. Tilastokeskuksen mukaan viime vuonna jo neljännes (26 %) palkansaajista oli muunlaisessa kuin kokopäiväisessä jatkuvassa työsuhteessa, ja kaikista työllisistä 7 % työskentelee yksinyrittäjinä.

Kun työttömän lapsilta poistetaan oikeus kokopäiväiseen varhaiskasvatukseen, miten toimitaan niissä tilanteissa, kun vanhempi tekee pätkätöitä? Loppuuko kokopäivähoito aina siinä kohtaa, kun vanhempi on kahden pätkän välissä työttömänä? Esimerkiksi opettajillahan on nykyisin hyvin yleistä, että työsuhde katkeaa kesän ajaksi.

Toki lapset voivat olla kotona kesällä, mutta entäs, kun vanhemman pitäisi päästä taas syksyllä töihin? Ainakin Helsingissä on kokopäiväisen päivähoitopaikan saaminen todella kiven alla, ja pahimmassa tapauksessa lapsi joutuu vaihtamaan päiväkotia paikan saadakseen.

Tämän päivän Suomessa myöskään kaikki perheet eivät ole mallia isä, äiti ja 1,8 lasta. Miten toimitaan uusperheiden kohdalla, kun lapset asuvat vuoroviikoin kahdessa kodissa? Jos vanhemmista se, jonka luona lapsi on kirjoilla, on työttömänä tai vanhempainvapaalla, meneekö lapselta hoitopaikka? Mitä tekee silloin se työssäkäyvä vanhempi? Lopettaa työnteon? Tapaa lastaan vain viikonloppuisin?

Entäpä yksinhuoltajat? Jos työtön yksinhuoltaja olisi saamassa työpaikan, haluaako hallitus todella, että työpaikka jää vastaanottamatta päivähoitopaikan puuttumisen vuoksi?

Kun sosiaali- ja terveyspalveluista leikataan, se yleensä aiheuttaa lisäkustannuksia muualla. Niin paljon kuin viime vuosina onkin saarnattu kestävyysvajeesta, hallitus on ilmeisesti varautunut maksamaan sen lisälaskun, kun yhä useampi perheellinen jää kotiin työttömyysturvan varaan. Puhumattakaan siitä lisälaskusta, joka syntyy, kun sekä lapset, vanhemmat että hoitajat uupuvat päivähoitopompotteluun.

Toivon todella, että vaikka hallitus pitäisi linjansa tässä asiassa, kotikaupungissani Helsingissä toimitaan Emma Karin ja Sanna Vesikansan ehdotuksen mukaisesti ja jätetään typerät leikkaukset tekemättä.

 

Toriumista ja sähköautoista

Sain postia äänestäjältä, joka halusi kuulla mielipiteeni kahdesta asiasta:

1. Toriumin käyttö ydinvoimaloiden polttoaineena – Vihreät vastustavat (aivan syystä) nykyisenlaisia uraanikäyttöisiä ydinvoimaloita, mutta mitä mieltä olet toriumista?

Seuraan mielenkiinnolla kaikkien uusien päästöttömien energiamuotojen kehitystä. Toriumilla on polttoaineena uraaniin verrattuna merkittäviä etuja: Sen käytöstä syntyy sivutuotteena ydinaseisiin kelpaavaa plutoniumia paljon vähemmän kuin uraanista. Se ei säteile luonnossa, joten kaivostoiminnan riskit ovat pienemmät. Radioaktiivista jätettä syntyy vähemmän ja se on lyhytikäisempää. Lisäksi voimaloiden huoltaminen on helpompaa ja käyttöturvallisuus suurempi. Toriumia myös esiintyy luonnossa enemmän kuin uraania.

Toriumia ei voi kuitenkaan käyttää polttoaineena nykyisissä ydinvoimaloissa, joten sen laajempi käyttöönotto vaatisi mittavia investointeja. Toriumteknologia ei myöskään ole valmista tuotantokäyttöön vielä moneen vuoteen, joten siitä ei ole ratkaisuksi lyhyen aikavälin päästövähennystarpeeseen. (Lähteet: Wikipedia, Gaia, Soininvaara.fi)

Päästöttömyyden ohella energian tuotantotapojen valinnassa painavat myös muut asiat, kuten vaikutukset työllisyyteen ja talouskasvuun. Suomessa kannattaa suosia kotimaista teknologiaa, koska se edesauttaa yritystemme kasvua ja kansainvälistymistä ja työllistää paitsi teollisuutta, myös muun muassa suunnittelutoimistoja ja asennuspalveluyrityksiä.

Monialainen professorityöryhmä on laskenut, että kotimaiseen uusiutuvan energian teknologiaan ja energiaresursseihin panostamalla on mahdollista luoda 30.000 uutta työpaikkaa Suomeen muutamassa vuodessa. Samalla myös vaihtotase paranee, sillä nykyisin tuomme fossiilisia polttoaineita 8,5 miljardilla eurolla vuodessa.

US Geological Surveyn mukaan merkittävimmät toriumesiintymät ovat muualla kuin Suomessa, joten toriumvoiman kaupallinen käyttö edellyttäisi Suomessa sekä teknologian että polttoaineen tuontia.

On myös hyvä huomioida, että matalan rajakustannuksen uusiutuvan energian kapasiteetin lisääntyminen pohjoismaisen sähköpörssin alueella tulee jatkossa pitämään sähkön markkinahinnan alhaisena. Toriumvoimalan kaltainen suurinvestointi ei välttämättä ole taloudellisesti kannattava enää siinä vaiheessa, kun teknologia olisi kypsä markkinoille.

En siis jäisi odottelemaan toriumvoiman kaupallistumista, vaan panostaisin heti seuraavalla hallituskaudella merkittävästi kotimaiseen uusiutuvaan energiaan. Aloittaa voisi vaikkapa Helsingistä, jossa tehdään merkittäviä energiainvestointipäätöksiä vielä tänä vuonna.

 

2. Sähköautoilun edistäminen – miten mielestäsi tulisi tukea ja edistää sähkö- tai kaasuautoilua bensiinikäyttöisten autojen korvaajina?

Vihreiden vaaliohjelmassa on yhtenä teesinä “nollapäästöautoille nollavero”, joka on minusta hyvä lähtökohta. Autoveroa voisi porrastaa paljon nykyistä jyrkemmin autojen päästöjen mukaan. Se on ympäristön kannalta hyvä kannustin, mutta myös auttaa pienituloisia, jotka tyypillisesti ajavat pienemmillä autoilla.

Nykyisin, kun sähköntuotannosta vielä Suomessakin suuri osa tuotetaan fossiilisilla polttoaineilla, sähköautojen ympäristöystävällinen mielikuva perustuu osittain “sähkö tulee töpselistä” -ajatteluun. Sähköautojen kehittämistä kannattaa kuitenkin tukea, sillä mitä suuremmaksi liiketoiminnaksi sähköautojen valmistus kasvaa, sitä suuremmat taloudelliset kannusteet on kehittää entistä tehokkaampia akkuja.

Akkuteknologian kehitys on tärkeää paitsi liikenteen, myös uusiutuvan energiantuotannon kannalta. Mitä pikemmin löytyy toimiva ja taloudellisesti järkevä tapa varastoida sähköä, sitä helpompaa on lisätä energiantuotannossa aurinko- ja tuulivoiman osuutta.

Biokaasuautojen käyttöön voisi lisäksi kannustaa poistamalla tai ainakin merkittävästi alentamalla biokaasun valmisteveroa. Liikennebiokaasu.fi-sivuston mukaan biokaasun käyttö polttoaineena voi alentaa auton kasvihuonekaasupäästöjä yli 95 prosenttia, joten sen käyttöä kannattaisi edistää.

Biokaasun tuotanto luo myös uusia liiketoimintamahdollisuuksia maatalousyrittäjille, joten sen edistäminen on sikälikin kannattavaa.

Jotta sähkö- ja kaasuautot yleistyisivät, tarvitaan myös riittävän kattava tankkaus- ja latausverkosto. Tankkaus-/latausverkoston sekä biokaasun tuotantokapasiteetin rakentamiseen voisi harkita investointitukea. Se loisi samalla markkinoita monille kotimaisille teknologiatoimittajille.

Tarvitseeko koeaikoja pidentää?

Kokoomus julkisti eilen Työlistan, jossa linjataan työllisyyden parantamiseen tähtääviä toimenpiteitä. Työntekijöiden palkkaamisen helpottaminen yrityksiin oli listalla yhtenä kohtana, ja toimenpiteeksi esitettiin ennen kaikkea koeaikojen pidentämistä – kaikkien uusien työntekijöiden kohdalla kuuteen kuukauteen ja yrityksen ensimmäisen työntekijän kohdalla peräti vuoteen.

Enpä laskisi sen varaan, että tällä keinolla luodaan yhtään uutta työpaikkaa.

Työskentelen yrittäjänä nyt yhdeksättä vuotta. Yhden firman olen perustanut, kasvattanut ja myynyt, nykyisin olen ihan vain oman itseni pomona. Välissä työskentelin pari vuotta johtajana kansainvälisessä organisaatiossa. Olen konsultoinut ja sparrannut kymmeniä suomalaisia startupeja ja pk-yrityksiä. Jonkin verran empiiristä havaintoa johtamisesta, rekrytoinnista ja työnantajana toimimisesta on siis ehtinyt kertyä.

Yksi havainto on tämä: kun puhutaan pk-yritysten ongelmista etenkin politiikan viitekehyksestä, muuan aihe on tabu. Nimittäin, moni pk-yritysten ongelma ei johdu veroista, yhteiskunnasta, byrokratiasta tai muustakaan toimintaympäristöön liittyvästä tekijästä vaan ihan arkisesti osaamisen puutteesta.

Rekrytoinnin, henkilöstöhallinnon ja johtamisen osaamisen puutteet ovat pk-yrityksissä yleisiä. Yrittäjiksi ryhdytään kaikenlaisilla taustoilla, mutta harvalla on varsinkaan ensimmäistä yritystä perustaessaan vankkaa kokemusta työlainsäädännöstä ja työnantajana toimimisesta.

Suuresti arvostamani HR-guru Susanna Rantanen kirjoittaa koeajasta osuvasti blogissaan. Hän muun muassa huomauttaa, ettei yrityksissä useinkaan suunnitella tai hyödynnetä koeaikaa kunnolla, vaan työntekijän arviointiin herätään vasta koeajan viimeisinä päivinä. Lisäksi Rantanen painottaa rekrytoinnin merkitystä: parempi arvioida kandidaatit kunnolla jo ennen työsuhteen alkamista.

Pienessä yrityksessä rekrytointi on tyypillisesti kaikkea muuta kuin systemaattista. Palkataan ihmisiä kiireessä. Otetaan tuttuja töihin. Joudutaan valitsemaan pienestä joukosta, koska tuntematon työnantaja ei houkuta hakijoita. Perustetaan päätökset toiveisiin ja mukavuudenhaluun. Ei perehdytetä uusia työntekijöitä kunnolla. Ei aseteta selkeitä tavoitteita. Vaikka koeaikaa pidennettäisiin kymmeneen vuoteen, eivät työnantajan ongelmat katoa, jos sama meininki jatkuu.

Pk-yrittäjä on henkilöstöhallintoasioissa usein todella yksin. Oman firman työntekijöiden kanssa ei kaikesta työnantajan rooliin liittyvästä voi jutella, ja alan asiantuntijoiden palvelut ovat kalliita.

Itselleni on työnantajana ja yrittäjänä ollut vuosien varrella eniten apua hyvistä mentoreista. Olen sikäli onnekas, että minulla on ollut aina mahdollisuus sparrata itseäni kokeneempien kanssa. Yrittäjältä yrittäjälle ja johtajalta johtajalle -tyyppiseen mentorointiin kannattaisikin panostaa paljon nykyistä enemmän. Se auttaisi siihen todelliseen ongelmaan, eli osaamisen puutteeseen.

Koeajasta puhuttaessa on hyvä muistaa myös tämä: se toimii kahteen suuntaan. Koeajan kuluessa työntekijällä on oikeus nostaa kytkintä ilman ennakkovaroitusta. Näin myös tapahtuu. Pienelle työnantajalle on aikamoinen riski elää kokonainen vuosi tilanteessa, jossa työntekijä voi minä hetkenä hyvänsä kävellä ulos. Kun yrityksen ainoa palkattu työntekijä lähtee, työnantaja jää aivan tyhjän päälle.

Monien erehdysten jälkeen opinkin työnantajana sen, että ei kannata keskittyä siihen, miten helpoimmin ja nopeimmin saa huonot työntekijät talosta ulos. Kannattaa keskittyä rekrytoimaan huolella ja pitää hyvää huolta hyvistä työntekijöistä.

 

Vihreiden työllistämistavoitteella vankka pohja

Kokoomuksen Sanna Vauranoja kritisoi Uudessa Suomessa Vihreiden tavoitetta luoda Suomeen 200.000 uutta työpaikkaa vuoteen 2020 mennessä. Vauranoja muun muassa pelkää kivihiilestä ja turpeesta luopumisen vähentävän työpaikkoja.

“Tuskin se suomalaista niin lämmittää, jos toisella kädellä annetaan 200 000 uutta työpaikkaa (ilmeisesti julkiselle sektorille) ja toisella sitten leikataankin erityisesti yksityiseltä sektorilta 300 000 työpaikkaa pois”, Vauranoja kommentoi.

Nyt hiukan faktoja peliin:
Energian tuotanto työllistää Suomessa rapiat 15 000 henkeä, mukaan lukien kaikki sähköntuotantomuodot, kaasun tuotannon, lämmön ja kylmän tuotannon ja jakelun sekä öljyjalosteiden tuotannon. Jos siis jokaikinen hiili- ja turvevoimalan työntekijä irtisanottaisiin, ei millään saataisi aikaan Vauranojan pelkäämää 300.000 työpaikan menetystä.

Ympäristöliiketoiminta, joka kattaa muun muassa uusiutuvan energian tuotannossa käytettävän teknologian, mutta myös lukuisia muita aloja, on yksi Suomen merkittävimmistä kasvu- ja vientialoista. Vuonna 2012 alan yhteenlaskettu liikevaihto oli suurempi kuin metsäteollisuuden ja kasvu 15 %.

Työ- ja elinkeinoministeriön tavoitteena on 40.000 uutta työpaikkaa suomalaisiin alan yrityksiin vuoteen 2020 mennessä. Siis yrityksiin, ei julkiselle sektorille.

Samansuuntaisia työpaikkojen lisäyksiä ennustaa myös monialainen professorityöryhmä, joka on laatinut raportin energiapolitiikan uudistamisen talous- ja työllisyysvaikutuksista.

Merkittävien suomalaisten teollisuusyritysten johtajatkin uskovat ilmastonmuutoksen torjunnan bisnesmahdollisuuksiin.

Vihreät eivät siis suinkaan ole yksin uskoessaan uusiutuvan energian ja ympäristöteknologian työllistämispotentiaaliin. Pelkästään näihin aloihin panostamalla saavutettaisiin jo viidesosa Vihreiden työllistämistavoitteesta. Lisää tulee, kun kerrannaisvaikutukset näiden alojen yritysten kasvusta ulottuvat myös muille toimialoille.