Puhe Vihreiden puoluevaltuuskunnassa 13.2.2016

Ystävät,

Ensi viikolla tulee eduskunnan käsittelyyn kansalaisaloite nollatuntisopimusten kieltämisestä. Aloitteen tavoitteena on kieltää työsopimukset, joissa ei ole määritelty työntekijälle viikoittaista työtuntimäärää.

Asiasta käytävässä keskustelussa ovat vastakkain Olli Opiskelija, joka ei pysty arvioimaan, mihin tulot riittävät, ja joutuu lintsaamaan luennoilta, koska tarjotuista työtunneista ei uskalla kieltäytyä, ja Päivi Pienyrittäjä, joka tarvitsee silloin tällöin satunnaisesti apua toimistolla, eikä uskalla palkata ketään vakituisemmin.

Vaikean tästä keskustelusta tekee se, että sekä Ollin että Päivin näkökulma on tärkeä ja oikea.

On täysin perusteltua vaatia, ettei kenenkään pidä joutua elämään jatkuvassa taloudellisessa epävarmuudessa. On perusteltua vaatia, ettei nollatuntisopimuksia saa käyttää irtisanomis-, koeaika- ja lomautuslainsäädännön kiertämiseen. On perusteltua vaatia, ettei ketään saa roikottaa löysässä hirressä ilman työvuoroja ja vailla mahdollisuutta työttömysturvaan.

Toisaalta on myös täysin perusteltua vaatia, että työnantajilla täytyy olla mahdollisuus joustavuuteen. On monia aloja, joilla työvoiman tarve vaihtelee. On paljon pieniä työnantajia, joilla ei ole mahdollisuutta palkata työntekijöitä kiinteällä viikkotuntimäärällä. On myös monia työntekijöitä, joille tämä väljä ja joustava malli sopii hyvin.

Vihreiden suuri etu tässä keskustelussa on, että emme kuulu vanhoihin työntekijöiden ja työnantajien etupiireihin. Meillä on mahdollisuus tarkastella työelämää juuri niin monimuotoisena kuin se on, pitää niin Ollin kuin Päivinkin puolia.

Nollatuntisopimuksiin liittyy aitoja ja vakavia ongelmia. Moni näistä pätee kuitenkin yhtä lailla kaikkiin osa-aikaisiin työsopimuksiin. Osa ongelmista puolestaan liittyy siihen, että kaikki työnantajat eivät valitettavasti noudata nykyisiäkään lakeja ja työehtosopimuksia.

Tärkeintä on tasata tilannetta työntekijöiden- ja työnantajien välillä: jos työnantaja ei sitoudu tiettyyn minimityömäärään, ei työntekijääkään voi vaatia sitoutumaan yhteen työnantajaan. Myös työttömyysturvaan liittyvät ongelmat pitää ja voi ratkaista.

Ei kuitenkaan heitetä lasta pesuveden mukana ja kielletä kokonaan tätä työllistämisen muotoa, josta moni myös hyötyy. Nykypäivän työelämässä tarvitaan lisää joustavuutta, ei lisää jäykkyyttä – mutta joustoja ei saa repiä kenenkään selkänahasta. Pidetään sekä Ollista että Päivistä huolta, sillä molempia tarvitaan.

 

Ylpeänä töissä

Sain kutsun “Töissä 18.9. ja ylpeä siitä” -tapahtumaan Facebookissa. Toki teen töitä myös tänään ja toki koen ylpeyttä työstäni. Vierastan kuitenkin tuohon tapahtumaan sisältyvää vihjausta siitä, että tänään lakkoon ja mielenilmauksiin osallistuvat eivät olisi ylpeitä työstään.

Esimerkiksi tyttäreni päiväkodin hoitajat ja lastentarhanopettajat ovat taatusti ylpeitä työstään, jota tekevät suurella sydämellä ja ammattitaidolla. Ymmärrän kuitenkin hyvin, että heillä alkaa tulla mitta täyteen, kun hallituksen leikkauskirves osuu heidän työhönsä joka puolelta – siinä kun leikataan jostakin, joka on jo valmiiksi äärimmilleen kiristetty.

Tuen varhaiskasvatuksen ammattilaisia tänään hoitamalla tytärtäni kotona, jotta he pääsevät käyttämään perustuslaillista oikeuttaan osoittaa mieltään. Laadukas, motivoituneiden ammattilaisten toteuttama päivähoito on taannut minulle mahdollisuuden tehdä töitä ja työllistää muita, ja siitä haluan tottavie pitää kiinni.

Muutenkin olen sitä mieltä, että on meidän kaikkien etu, että arkemme sujuvuuteen ja turvallisuuteen vaikuttavat ihmiset saavat tehdä työtään riittävällä palkalla ja reiluin ehdoin. Pelkällä työylpeydellä kun on paha maksaa laskuja.

Yrittäjänä minun on helppo tuntea solidaarisuutta ja myötätuntoa niitä kohtaan, joista tuntuu, että joku raja pitää olla sillä, millaisilla ehdoilla ja millaisella palkalla työtä tehdään. Ammottavat aukot yrittäjän sosiaaliturvassa eivät sillä katoa, että muiden työehtoja heikennetään.

On kuitenkin aivan selvää, että työhön liittyvä lainsäädäntö ja neuvottelumekanismit kaipaavat uudistamista. Hengästyttävään tahtiin muuttuva toimintaympäristö edellyttää kaikilta osapuolilta joustavuutta, joka ei nykyjärjestelmässä ole mahdollista. Toisaalta lain suojan ja sosiaaliturvan ulkopuolelle jää koko ajan kasvava joukko työtä tekeviä.

Yksi leikkuukirves sopii kaikille -ajattelu sopii huonosti nykypäivän monimutkaiseen työelämään, jossa kilpailukyvyn ja kustannustehokkuuden puutteet johtuvat eri aloilla aivan eri syistä.

Vientiteollisuuden kohdalla kustannuspaineita aiheuttaa kysynnän heikkeneminen, kun taas julkisessa terveydenhuollossa kysyntä vain kasvaa väestön ikääntyessä. Ravintola-alalla puolestaan työn ja palkkauksen ehdot rajoittavat mahdollisuutta tarjota palveluja. Miten ihmeessä sama lääke voisi tepsiä kaikkiin näihin ongelmiin?

Mustavalkoiset maailmanselitykset ja näennäishelpot patenttiratkaisut eivät nyt riitä, vaan kunkin alan ongelmia pitää ratkoa alan erityispiirteet huomioiden. Siitä ei toki saa aikaan yhtä näyttävää poliittista teatteria kuin “yhteiskuntasopimuksesta”, mutta sellaistahan se on, työelämä – pitkäjänteistä puurtamista.