Suomesta startup nation – sen kun näkisi!

Hallituksen monista huonoista linjauksista eniten itseäni närästää kaksinaamaisuus elinkeinopolitiikassa. Ollaan muka yritysmyönteisiä ja tuetaan talouskasvua, mutta käytännössä tehdään koko ajan päätöksiä, jotka tekevät yrittämisestä ja kasvuyrittäjyydestä entistä vaikeampaa.

Tällä kertaa verenpaine nousi, kun luin Kauppalehdestä uutisen startup-viisumista. Tarkoituksena on ollut luoda viisumikäytäntö, joka auttaa saamaan Suomeen kasvua ja skaalautumista tavoittelevia innovatiivisia startup-yrittäjiä.

Hallituksen nuiva maahanmuuttopolitiikka on näemmä kuitenkin vesittämässä tämänkin hankkeen. Startup-viisumin sijaan on valmisteilla kaksivuotinen oleskelulupa, jonka myöntäminen edellyttää Tekesin lausuntoa liiketoimintasuunnitelmasta ja kasvupotentiaalista.

Joku voi tietysti tässä kohtaa kysyä, a) tarvitseeko niitä hupparipoikia varten nyt erikseen viisumikäytäntöä ja b) onko tuo suunniteltu käytäntö nyt niin huono.

Suunniteltu käytäntö on huono, koska startupeja houkuttelee moni muukin maa, ja moni muu tekee sen meitä paremmin. Suomi ja Helsinki lähtevät kisaan takamatkalta syrjäisen sijaintinsa ja pienemmän asukastiheytensä vuoksi vaikkapa Lontooseen ja Berliiniin verrattuna. Virossa puolestaan maahantulokäytännöt ovat meikäläisiä huomattavasti simppelimmät. Berliinissä ja Tallinnassa startup-yrittäjä myös elelee paljon halvemmalla kuin Helsingissä.

Vaikka Tekes onkin parantanut prosessejaan viime vuosina, on silti nurinkurista vaatia viranomaisarviointia oleskeluluvan perusteeksi. Kasvuyrittäjyys on semmoinen laji, että kyllä routa porsaan kotiin ajaa varsin nopeasti, jos liiketoimintasuunnitelma paljastuu huonoksi. Semminkin, kun ei tarvitse olla edes huolissaan, että kasvuyrittäjäksi havitteleva aikoisi hyväksikäyttää Suomen sosiaaliturvaa. Sitä kun ei yrittäjällä täällä käytännössä ole.

No, entäs se hupparikansa sitten – tarvitaanko niitä tyyppejä tänne todella niin kovasti? Etlan Mika Maliranta ja Paolo Fornaro kirjoittivat muutama päivä sitten Hesarissa Eurostatin tutkimuksesta, jossa selvisi, että pk-kentässä suurin arvonlisä ja eniten uusia työpaikkoja syntyy nuorissa kasvuyrityksissä. Heidän näkemyksensä oli, että yritystukia tulisi kohdentaa entistä tarkemmin juuri näille yrityksille.

Startupeilla on myös monia muita positiivisia vaikutuksia ympäristöönsä. Ensinnäkin ne tarjoavat erinomaisen kanavan kaupallistaa akateemisen tutkimuksen tuloksia ja kasvaessaan ne työllistävät akateemisesti koulutettuja ihmisiä. Ei ole sattumaa, että Suomen ensimmäinen startup-keskittymä rakentui juuri yliopiston ympärille – kuten tapahtui myös maailman startup-mekassa Piilaaksossa.

Toisekseen startupit tarjoavat suurille yrityksille ketterän innovaatioalustan. Suuryritykset ovat yhä kiinnostuneempia hyödyntämään innovatiivisia kasvuyrityksiä muun muassa etsiessään tuotteilleen uusia sovellusalueita, hakiessaan uusia liiketoimintamahdollisuuksia ja tehostaessaan prosessejaan. Vireä startup-keskittymä houkuttaa siis paikalle myös suuria yrityksiä – ja nyt en puhu ainoastaan kotimaisista firmoista.

Kolmanneksi startup-kulttuuri on aidosti kansainvälistä. Näissä pienissä firmoissa työskentelee usein monia eri kansallisuuksia ja ne tekevät lähes alusta lähtien bisnestä kansainvälisillä markkinoilla. Samalla ne tuovat Suomeen uudenlaista ajattelua, uusia toimintatapoja, uutta osaamista – ja vientituloja. Niitä tämä pikkuinen ja sisäänpäin lämpiävä maa todella tarvitsee.

Tuo kolmas mainitsemani syy on myös tärkeä perustelu sille, miksi koko startup-viisumia alun perin lähdettiin valmistelemaan.

No, nyt saadaan tärkeän uudistuksen sijaan jonkinmoinen tuluskukkaro. Sen sijaan, että avaisi latua Suomen elinkeinorakenteen uudistumiselle ja tulevaisuuden kasvubisnekselle, hallitus jatkaa johdonmukaista linjaansa hiipuvan savupiipputeollisuuden aisankannattajana.

Kyllä minä sen ymmärrän, että sellunkeitollekin pitää tässä maassa taata siedettävät olosuhteet. Mutta sitä en vaan millään ymmärrä, että muilta bisneksiltä vedetään matto alta.

Se oikeasti kasvava vientiala

Suomalaisen viennin heikosta tilanteesta on puhuttu paljon. Ankeasta yleisnäkymästä huolimatta löytyy kuitenkin vientisektori, jolla menee hyvin, nimittäin palveluvienti. Viime vuonna Suomesta vietiin palveluja jopa 15 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna.

YLE:n eilinen uutinen kertoo, että suomalaisten IT-palvelujen viennin arvo on jo yhtä suuri kuin paperin viennin. Eikä siinä vielä kaikki – jutussa haastatellun Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen erikoistutkijan Saara Tammisen mukaan IT-palvelut työllistävät enemmän kuin paperiteollisuus. Eikä siinäkään vielä kaikki, sillä yhdestä palveluvientieurosta jää Suomeen 80–90 senttiä, kun tavaraviennissä vastaava summa on jopa alle 50 senttiä.

Siis: palveluvienti kasvaa kohisten, työllistää hyvin ja jättää kotimaahan enemmän rahaa kuin tavaravienti.

Asiantuntijapalvelujen viennissä on sekin erinomainen puoli, että nämä yritykset työllistävät nimenomaan korkeasti koulutettua porukkaa. Kuten YLE:n jutussakin todetaan, palvelujen kohdalla laatu on usein hintaa merkittävämpi ostokriteeri, ja siksi korkea osaaminen merkitsee enemmän kuin halvat työkustannukset.

IT-alassa on myös sellainen mukava piirre, että sieltä löytyy kosolti pk-kokoluokan vientiyrityksiä. Parinkymmenen hengen konsulttifirmalla saattaa aivan hyvin olla myyntikonttorit useammassakin naapurimaassa. Löytyy myös monia sadan–parin sadan työntekijän kokoluokkaan kasvaneita firmoja, jotka kilpailevat varsin hyvällä menestyksellä globaalien jättien kanssa omilla erityisosaamisalueillaan.

Pienistä puroista kasvaa iso virta. Ja kansantalouden kannalta on erityisen hyvä juttu, ettei virta kuivahda, vaikka yksi puroista tyrehtyisi.

Olisikos siis vihdoinkin aika unohtaa se Tauno Matomäen iänikuinen lausahdus, ettei Suomesta kannata viedä mitään hevosta pienempää?

Näkökulman muutos olisi tärkeä ennen kaikkea siksi, että vallitseva käsitys viennistä ohjaa poliittista päätöksentekoa asiantuntija-alojen kannalta vahingolliseen suuntaan. Kilpailukyvyn lisääminen työaikaa pidentämällä on ehkä – ja kyseessä on varsin iso ehkä – teollisuuden näkökulmasta toimiva lääke, mutta asiantuntijayrityksille se on rasittavaa näpertelyä. Koulutusleikkaukset puolestaan toimivat suoraan korkean osaamisen aloja vastaan.

Nykytilanteessa tarvitaan strategista ajattelua: millä toimialoilla ja osaamislajeilla voimme aidosti kilpailla maailmanmarkkinoilla?

Suomesta on myyty maailman sivu sellua ja paperia sekä parin iloisen vuosikymmenen ajan kännyköitä. Mutta täällä on myös kehitetty MySQL ja Linux. Sillekin pohjalle olisi hyvä rakentaa.

 

Edit 2.6.2016: Tekstiin lisätty maininta VATT:in erikoistutkijasta Saara Tammisesta, jonka tutkimukseen tekstissä viitataan.

Kilpailukykysumutus

Helsingin Sanomat uutisoi tänään kyselystä, jossa suomalaisilta oli kysytty valmiutta työehtojen huononnuksiin. Jutun otsikon mukaan enemmistö suomalaisista olisi valmiita luopumaan vuodeksi palkankorotuksista, jos se auttaisi luomaan lisää työpaikkoja.

Kyselyn taustalla on työmarkkinajärjestöjen niinsanottu kilpailukykysopimus (Mihin muuten katosi aiempi nimi yhteiskuntasopimus?), jossa sovittiin keinoista, joilla suomalaista vientiteollisuutta avitetaan vauhtiin.

Hesarin juttu ja kyselyn kysymyksenasettelu jatkavat samalla retorisella linjalla, jota on toisteltu eri tahojen toimesta koko viime syksy ja tämä kevät: teollisuuden kilpailukykyä pitää parantaa, jotta saadaan lisää työpaikkoja. Mutta ovatko keinot ja ääneen lausutut tavoitteet linjassa keskenään?

Kun kilpailukykysopimuksen keskeisiä ehtoja katsoo, näyttää varsin selvältä, ettei sopimuksen päätavoite suinkaan ole työpaikkojen lisääminen. Kun työaikaa pidennetään ja työnantajien kustannuksia vähennetään, lopputulos on se, että työnantajat voivat teettää samalla työntekijämäärällä enemmän töitä halvemmalla.

Työpaikkojen lisääntymisen ehdoton edellytys on kysynnän lisääntyminen – hyväntahtoisinkaan työnantaja ei palkkaa lisää tekijöitä, jos tuotteille ja palveluille ei ole ostajia. Palkansaajien ostovoiman heikentämisellä puolestaan on juuri päinvastainen vaikutus, samoin työajan lisäämisellä.

Kun ihmiset tekevät pidempää työpäivää ja käteen jää vähemmän rahaa, se heikentää ennen kaikkea kotimaisten palvelujen kysyntää. Ketkäs Suomessa olivatkaan niitä suurimpia työnantajia? Teollisuusko? No ei, vaan palvelualat.

Vuonna 2013 teollisuuden palveluksessa oli 15 % suomalaisista palkansaajista, kun taas palvelualoilla työskenteli osapuilleen 23 % (luku ei sisällä sosiaali- ja terveyspalveluja). Teollisuuden työpaikat ovat huvenneet tasaisesti – vuodesta 2007 vuoteen 2014 ne ovat vähentyneet lähes neljänneksellä (23 %). Samalla aikavälillä myös palvelualojen työpaikat ovat vähentyneet, mutta vain vajaat kolme prosenttia. (Lähde: Tilastokeskus)

Nyt pitäisi enää ymmärtää, mistä menneisyyden hiilikuopasta kumpuaa tämä ajattelu, että vientiteollisuudella on yksin työllistämisen avaimet kourassaan.

Ymmärrän vientiteollisuuden hankalan tilanteen ja sympatiseeraan sitä ihan täysillä. Maailmanmarkkinat ovat epävakaat, kilpailu raakaa ja pahimmat kilpailijat pelaavat ihan eri säännöillä. Sitä en kuitenkaan mitenkään päin ymmärrä, millä tavalla tätä tilannetta helpottaa, jos suomalainen lastentarhanopettaja luopuu lomarahoistaan.

Suomessa on lähes 250 000 työtöntä, ja avoimia työpaikkoja on huomattavasti vähemmän. Se on vakava ongelma, joka pitää ratkaista. Aivan varmasti työnantajien taakan helpottaminen auttaa omalta osaltaan – ainakin poistamaan esteitä niissä tilanteissa, joissa työtä kyllä olisi tehtäväksi, mutta työllistäminen ei tällä hetkellä syystä tai toisesta kannata.

Mutta silti ennen kaikkea työnantajat tarvitsevat kysyntää tuotteilleen ja palveluilleen. Ja juuri kotimarkkinoiden kysyntää “kilpailukykysopimus” on nyt heikentämässä. Mitä vähemmän rahaa suomalaisilla on käytettävissään, sitä heikommin menee kaupoilla, ravintoloilla, hotelleilla, laskettelukeskuksilla, kampaamoilla, kuntosaleilla – sekä myös näille tavaroita ja raaka-aineita toimittavilla teollisuusyrityksillä, kuljetusyrityksillä ja maanviljelijöillä. Ja sitä vähemmän arvonlisäverotuloja kilahtaa valtion kassan.

Suomi ei enää “seiso puujaloilla”, eikä nykypäivän ongelmia voi korjata menneisyyden ratkaisuilla.

Vientiteollisuus tarvitsee apua, se on selvä. Mutta vientiteollisuus on vain yksi osa Suomen taloutta. Yksi koko sopii kaikille -ajattelu ei toimi tässä tilanteessa. “Kilpailukyvyn” nimissä ei saa rapauttaa sitä osaa taloudestamme, joka on paljon suurempi ja paljon enemmän työllistävä. Kotimaisen kysynnän elvyttämisen pitäisi olla juuri nyt prioriteettilistan kärkisijoilla.

Tuottavuusharha

Eilisessä HS:n puheenjohtajapaneelissa särähti jälleen korvaan Keskustan puheenjohtajan Juha Sipilän into vähentää virkamiehiä. Sipilä on toistuvasti puhunut henkilöstövähennyksistä  tuottavuuden parantamisena.

Irtisanomis- tai säästöohjelman nimittäminen tuottavuuden parantamiseksi on juuri sellaista älyllisesti epärehellistä poliitikkospiikkiä, joka saa kansalaiset väsymään politiikkaan.

Tuottavuus tarkoittaa yksinkertaisesti käytetyn panoksen suhdetta tavoiteltuun tuotokseen. Yleisesti ottaen panoksen määrän vähentäminen ilman muita toimenpiteitä johtaa myös tuotoksen vähenemiseen. Tämän pitäisi kyllä olla Sipilälle kokeneena yritysjohtajana aivan selvää, mutta selitetään asia nyt vielä mahdollisimman kepulaisella vertauskuvalla: lehmien määrän vähentäminen ei lisää maidon tuotantoa.

Virkamiesten määrän vähentäminen voi jopa kasvattaa kustannuksia. Niin kävi Matti Vanhasen alulle panemassa valtion tuottavuusohjelmassa, jossa valtionhallinnon virkamiesten määrän vähentäminen lisäsi ulkoistettujen palvelujen käyttöä niin paljon, että kustannukset lisääntyivät.

On myös tärkeää muistaa, että suurin osa niistä paljon parjatuista virkamiehistä on poliiseja, palomiehiä, opettajia, sairaanhoitajia, lääkäreitä, lastenhoitajia, sosiaalityöntekijöitä ja kunnossapitotyöntekijöitä. Ihmisiä, jotka pitävät yhteiskuntamme pyörimässä. Ei tätä porukkaa voi radikaalisti vähentää heikentämättä yhteiskunnan toimivuutta.

Julkisen sektorin talouden tasapainottamiseen on kuitenkin useita tapoja: palvelujen kysynnän vähentäminen, työn olosuhteiden kehittäminen sekä tulojen kasvattaminen.

Esimerkiksi poliisin palvelujen kysyntää voi kontrolloida jättämällä typerät lait säätämättä. Vaikkapa monien vaatima kerjäyskielto veisi poliisin resursseja, kun joka päivä pitäisi käydä rundilla keräämässä kerjäläiset putkaan. Kelan virkamiesten palvelujen kysyntää voi vähentää uudistamalla perusturvan vähemmän byrokraattiseksi. Lastensuojelun palvelujen kysyntää voi vähentää turvaamalla kunnolliset peruspalvelut lapsille ja perheille.

Vanhuspalveluissa sen sijaan kysyntä on kasvussa, joten henkilöstön määrän vähentäminen olisi silkkaa urpoilua. Samoin opettajien määrän vähentäminen tilanteessa, jossa viime vuosikymmenten suurimmat lapsi-ikäluokat ovat aloittamassa koulunsa, olisi täysin järjetöntä.

Sosiaali- ja terveyspalveluissa sen sijaan on paljon tilaa työn olosuhteiden kehittämiselle. Hoitohenkilöstön aikaa kuluu kohtuuttoman paljon erilaisiin konttorihommiin. Aikaa jäisi paljon enemmän sille varsinaiselle työlle eli terveydenhuollolle, kun vaikkapa tietojärjestelmät saataisiin kuntoon. Se olisi todellista tuottavuuden parantamista.

Kaikkein tärkeintä nykytilanteessa kuitenkin on tulojen kasvattaminen. Suomi tarvitsee lisää menestyviä yrityksiä, lisää työn tekijöitä, lisää verotuloja. Politiikassa päähuomio pitää nyt kiinnittää termeillä kikkailun ja leikkauslistoilla kilpailemisen sijaan kansallisen kasvustrategian laadintaan.

Meillä on erinomaiset edellytykset luoda merkittävää kasvua panostamalla suomalaisten ydinosaamisalueisiin, kuten uusiutuvaan energiaan, ympäristöliiketoimintaan ja digitaalisiin palveluihin. Näihin panostaminen myös saa aikaan merkittäviä säästöjä muun muassa ympäristölle haitallisista tuista.

Jätetään siis opettajat ja poliisit rauhaan ja hommataan mieluummin lisää fyrkkaa valtion kirstuun.

Talous ja häpeä

Olin viime viikolla paneelikeskustelussa, jonka aiheena oli nuoret ja raha. Puhuttiin muun muassa siitä, miten talousvaikeuksiin liittyvä keskustelu helposti syyllistää yksilöitä. Nuorille toivottiin matalan kynnyksen palveluja, jotta vaikkapa omasta velkaantumisesta voisi käydä juttelemassa ennen kuin tilanne riistäytyy käsistä.

Epäonnistuminen koetaan Suomessa häpeälliseksi, ja talousvaikeudet ovat yksi tällaisen häpeällisen epäonnistumisen laji.

Nykypäivän kovasävyinen keskustelu ei mitenkään helpota tilannetta. Ihmisiä nimitellään elämäntapaintiaaneiksi ja loiseläjiksi miettimättä lainkaan, minkälaiset tapahtumat ovat ajaneet heidät velkakierteeseen tai yhteiskunnan tuen varaan.

Yrittäjänä minulla on omakohtaista kokemusta talousvaikeuksiin liittyvästä häpeästä. Joitakin vuosia sitten olin tilanteessa, jossa liian optimistiset investoinnit yhdistettynä äkilliseen ja jyrkkään myynnin laskuun veivät yritykseni kuilun partaalle.

Minulla oli tilillä noin sata euroa, yritykselläni oli velkaa sekä vuokra- ja leasingvastuita useita kymmeniä tuhansia. Asuntolainan lyhennyspäivä ja yrityksen palkkapäivä lähestyivät, eikä minulla ollut varmuutta siitä, mistä ne rahat saataisiin. Takana oli pitkä vuosi koko ajan synkentyneen taloustilanteen kanssa painimista. Olin väsynyt, peloissani ja täysin kypsähtänyt yrittäjyyteen.

Lähestulkoon ainoa asia, joka minua tuossa tilanteessa ajoi eteenpäin oli ajatus siitä, miten häpeällistä olisi tehdä konkurssi. Ja no, toki myös se, ettei Suomessa ole kovin hauskaa olla konkurssin tehneenä peruspäivärahalla kymmenien tuhansien velat ulosotossa.

Yritykseni selvisi kuiville, onneksi. Myöhemmin samana vuonna kohotimme tiimini kanssa samppanjamaljat Savoyn terassilla yrityksen historian parhaalle vuosipuolikkaalle. Saman vuoden lopulla myin yrityksen.

Vaikean vuoden aikana minua auttoi se, että puhuin tilanteesta luotettujen neuvonantajien kanssa. En jäänyt yksin päkistelemään häpeän tunteesta huolimatta, enkä nolostellut neuvotella maksuajoista muun muassa verotoimiston ja eläkevakuutusyhtiön kanssa. Moni velkaantunut nimittäin ajaa itsensä aina vain pahempaan kiipeliin, kun raskaasta tilanteesta uupuneena alkaa vältellä laskujen maksamista.

Juuri neuvontaa ja keskusteluapua talousvaikeuksissa kamppailevat tarvitsevat – sitä, että joku kertoo, ettei ole ainoa vastaavassa tilanteessa ja että näin voi toimia päästäkseen tilanteesta ulos.

Paha vain, että juuri tällaiset matalan kynnyksen ennaltaehkäisevät palvelut ovat usein ensimmäisenä leikkauslistalla, kun kunnat “tervehdyttävät” talouttaan. Näin vaalien alla kannattaakin miettiä, äänestääkö ehdokasta tai puoluetta, jolla on isoin leikkauslista. Vai kannattaisiko kuitenkin antaa äänensä heille, jotka haluavat satsata talouskasvuun. Kun on enemmän menestyviä yrityksiä ja yksilöitä, on myös enemmän rahaa palveluihin.

Sekin nimittäin oli yksi keskeisistä opetuksista yritykseni vaikean vuoden aikana: Kun menee huonosti, kaikkein tärkeintä on miettiä, miten tuloja kasvatetaan ja mistä menestys jatkossa tulee, ja panostaa voimakkaasti näihin. Kun kasvustrategia on kunnossa, on paljon helpompi myös löytää ne kohteet, joista voi säästää kokonaisuuden kärsimättä.

Toriumista ja sähköautoista

Sain postia äänestäjältä, joka halusi kuulla mielipiteeni kahdesta asiasta:

1. Toriumin käyttö ydinvoimaloiden polttoaineena – Vihreät vastustavat (aivan syystä) nykyisenlaisia uraanikäyttöisiä ydinvoimaloita, mutta mitä mieltä olet toriumista?

Seuraan mielenkiinnolla kaikkien uusien päästöttömien energiamuotojen kehitystä. Toriumilla on polttoaineena uraaniin verrattuna merkittäviä etuja: Sen käytöstä syntyy sivutuotteena ydinaseisiin kelpaavaa plutoniumia paljon vähemmän kuin uraanista. Se ei säteile luonnossa, joten kaivostoiminnan riskit ovat pienemmät. Radioaktiivista jätettä syntyy vähemmän ja se on lyhytikäisempää. Lisäksi voimaloiden huoltaminen on helpompaa ja käyttöturvallisuus suurempi. Toriumia myös esiintyy luonnossa enemmän kuin uraania.

Toriumia ei voi kuitenkaan käyttää polttoaineena nykyisissä ydinvoimaloissa, joten sen laajempi käyttöönotto vaatisi mittavia investointeja. Toriumteknologia ei myöskään ole valmista tuotantokäyttöön vielä moneen vuoteen, joten siitä ei ole ratkaisuksi lyhyen aikavälin päästövähennystarpeeseen. (Lähteet: Wikipedia, Gaia, Soininvaara.fi)

Päästöttömyyden ohella energian tuotantotapojen valinnassa painavat myös muut asiat, kuten vaikutukset työllisyyteen ja talouskasvuun. Suomessa kannattaa suosia kotimaista teknologiaa, koska se edesauttaa yritystemme kasvua ja kansainvälistymistä ja työllistää paitsi teollisuutta, myös muun muassa suunnittelutoimistoja ja asennuspalveluyrityksiä.

Monialainen professorityöryhmä on laskenut, että kotimaiseen uusiutuvan energian teknologiaan ja energiaresursseihin panostamalla on mahdollista luoda 30.000 uutta työpaikkaa Suomeen muutamassa vuodessa. Samalla myös vaihtotase paranee, sillä nykyisin tuomme fossiilisia polttoaineita 8,5 miljardilla eurolla vuodessa.

US Geological Surveyn mukaan merkittävimmät toriumesiintymät ovat muualla kuin Suomessa, joten toriumvoiman kaupallinen käyttö edellyttäisi Suomessa sekä teknologian että polttoaineen tuontia.

On myös hyvä huomioida, että matalan rajakustannuksen uusiutuvan energian kapasiteetin lisääntyminen pohjoismaisen sähköpörssin alueella tulee jatkossa pitämään sähkön markkinahinnan alhaisena. Toriumvoimalan kaltainen suurinvestointi ei välttämättä ole taloudellisesti kannattava enää siinä vaiheessa, kun teknologia olisi kypsä markkinoille.

En siis jäisi odottelemaan toriumvoiman kaupallistumista, vaan panostaisin heti seuraavalla hallituskaudella merkittävästi kotimaiseen uusiutuvaan energiaan. Aloittaa voisi vaikkapa Helsingistä, jossa tehdään merkittäviä energiainvestointipäätöksiä vielä tänä vuonna.

 

2. Sähköautoilun edistäminen – miten mielestäsi tulisi tukea ja edistää sähkö- tai kaasuautoilua bensiinikäyttöisten autojen korvaajina?

Vihreiden vaaliohjelmassa on yhtenä teesinä “nollapäästöautoille nollavero”, joka on minusta hyvä lähtökohta. Autoveroa voisi porrastaa paljon nykyistä jyrkemmin autojen päästöjen mukaan. Se on ympäristön kannalta hyvä kannustin, mutta myös auttaa pienituloisia, jotka tyypillisesti ajavat pienemmillä autoilla.

Nykyisin, kun sähköntuotannosta vielä Suomessakin suuri osa tuotetaan fossiilisilla polttoaineilla, sähköautojen ympäristöystävällinen mielikuva perustuu osittain “sähkö tulee töpselistä” -ajatteluun. Sähköautojen kehittämistä kannattaa kuitenkin tukea, sillä mitä suuremmaksi liiketoiminnaksi sähköautojen valmistus kasvaa, sitä suuremmat taloudelliset kannusteet on kehittää entistä tehokkaampia akkuja.

Akkuteknologian kehitys on tärkeää paitsi liikenteen, myös uusiutuvan energiantuotannon kannalta. Mitä pikemmin löytyy toimiva ja taloudellisesti järkevä tapa varastoida sähköä, sitä helpompaa on lisätä energiantuotannossa aurinko- ja tuulivoiman osuutta.

Biokaasuautojen käyttöön voisi lisäksi kannustaa poistamalla tai ainakin merkittävästi alentamalla biokaasun valmisteveroa. Liikennebiokaasu.fi-sivuston mukaan biokaasun käyttö polttoaineena voi alentaa auton kasvihuonekaasupäästöjä yli 95 prosenttia, joten sen käyttöä kannattaisi edistää.

Biokaasun tuotanto luo myös uusia liiketoimintamahdollisuuksia maatalousyrittäjille, joten sen edistäminen on sikälikin kannattavaa.

Jotta sähkö- ja kaasuautot yleistyisivät, tarvitaan myös riittävän kattava tankkaus- ja latausverkosto. Tankkaus-/latausverkoston sekä biokaasun tuotantokapasiteetin rakentamiseen voisi harkita investointitukea. Se loisi samalla markkinoita monille kotimaisille teknologiatoimittajille.

Pelastetaanko hiili vai maailma?

Olin todella pettynyt, kun luin eilen uutisen, että Suomen hallitus on päättänyt vastustaa päästökaupan tiukennusten aikaistamista.

Olin pettynyt ympäristön puolesta – on vastuutonta toimia ikään kuin ilmastonmuutoksen torjuminen olisi muka vapaaehtoinen valinta. En halua joutua selittämään lapsenlapsilleni, että meillä olisi ollut mahdollisuus hoitaa tämä homma kotiin, mutta päätettiin mieluummin laittaa sormet korviin ja huutaa “laalaalaa”.

Lisäksi olin pettynyt suomalaisen teollisuuden puolesta. Meillä on tässä maassa laskutavasta riippuen satoja tai jopa tuhansia yrityksiä – startupeista suurimpiin pörssiyhtiöihin – jotka ovat ymmärtäneet, että nykypäivän bisneksessä pärjää, kun keskittyy ratkaisemaan ongelmia, ei aiheuttamaan niitä.

Ilmastonmuutos on nykypäivän polttavimpia ongelmia, ja sen torjuminen on globaalisti 2.000 miljardin euron bisnes. Suomessakin cleantech-ala on yksi maamme merkittävimmistä vienti- ja kasvualoista – 26 miljardia euroa liikevaihtoa, vuoden 2012 taantuman keskellä 15 % kasvua, yli puolet liikevaihdosta viennistä, 50.000 työpaikkaa.

Tämä modernin maailman ongelmien ratkaisemiseen keskittyvä ala voisi olla tuplasti suurempi muutamassa vuodessa, jos vain poliittiset päättäjämme pelaisivat korttinsa oikein.

Päästökaupan suhteen homman olisi voinut hoitaa niinkin, että olisimme puoltaneet tiukennusten aikaistamista ja tarjonneet raskaalle teollisuudelle tukea energiatehokkuus- ja päästövähennysinvestointeihin. Cleantech-teollisuus olisi saanut kilpailuetua ja raskasta teollisuutta autettu kehittymään kilpailukykyisemmäksi.

Mutta ei. Jälleen kerran nähtiin, että ilmastoa pelastetaan ja cleantechia tuetaan vain juhlapuheissa ja seminaareissa, mutta kun päätöksenteon aika tulee, hallitus on hiilen puolella.

Bisnesihmisen logiikka ei mitenkään taivu ymmärtämään, miten Suomi aikoo pysyä kansainvälisen kilpailun kelkassa panostamalla paukkunsa vanhojen rakenteiden pönkittämiseen ja ongelmien ratkaisun vaikeuttamiseen.

Tämän tyyppisiä päätöksiä perustellaan aina “teollisuuden edulla”, mutta oikeasti teollisuus pärjää vain, jos se pystyy muuttumaan maailman mukana ja tarjoamaan ratkaisuja nykyisiin ja tuleviin ongelmiin.

Meillä olisi runsaasti teollisuutta, joka täyttää menestyksen edellytykset. Miksi emme keskity tukemaan näiden yritysten kasvua ja toisaalta auttamaan muita yrityksiä mukaan kehityksen kelkkaan?

Muokkaus:

Tämä sama teksti julkaistiin myös Uuden Suomen Puheenvuoro-palstalla. Palstan kommenteissa kyseltiin varsin oikeutetusti lähteiden perään. Tässä luettelemieni lukujen lähteet.

– Cleantech-liikevaihto ja alan näkymät Suomessa: http://www.slideshare.net/cleantechfinland/cleantech-industry-in-finland-2014

– Cleantechin kasvu- ja työllistämispotentiaali: http://www.tem.fi/files/39783/TEM_valtioneuvoston_strategia_cleantechliiketoiminnan_edistamisesta_06052014.pdf

– Uusiutuvan energian työllistämispotentiaali ja talousvaikutukset: https://www.google.fi/url?sa=t&rct=j&q=&esrc=s&source=web&cd=2&cad=rja&uact=8&ved=0CCUQFjAB&url=https%3A%2F%2Fjyx.jyu.fi%2Fdspace%2Fhandle%2F123456789%2F43024&ei=WeoKVYCEL8T4yQPP5IHACw&usg=AFQjCNFxixKys_yhgmSmR0nlqcTcSPvN-g&sig2=_nuzALaRS2SVnCRDaJR5SA&bvm=bv.88528373,d.bGQ

– Cleantechin maailmanmarkkinat: http://cleantechnica.com/2012/09/17/global-cleantech-market-expected-to-expand-to-e4-trillion-by-2020s-germany-to-capitalize/

– Suomalaisten cleantech-yritysten esittelyjä: http://www.cleantechfinland.com/content/problem-solving-our-nature