Vasemmistopuolue vai Kokoomuksen puisto-osasto?

Vaalien jälkimainingeissa on taas päästy väittelemään, johtuiko Vihreiden tappio siitä, että puolue on siirtynyt liikaa vasemmalle vai siitä, että puolue on tehnyt liian oikeistolaista politiikkaa.

Voin kuvitella, miten muiden puolueiden puoluetoimistoilla hieroskellaan karvaisia kämmeniä. Tämä oikeisto-vasemmistodebatti kun sataa ennen kaikkea oikeisto- ja vasemmistopuolueiden laareihin. Se nimittäin saa politiikan näyttämään nollasummapeliltä, jossa vaihtoehtoja on tasan kaksi: oikea ja vasen.

Tässä keskustelussa Vihreät näyttää laimealta kopiolta. Kokoomus, Vasemmistoliitto ja Demarit ovat Aito Asia, Vihreät politiikan Pirkka-colaa.

Minusta vihreän politiikan tulee olla ennen kaikkea vahvemmin vihreää. Pidän itsepäisesti kiinni siitä politiikan toimittajia ja penkkiurheilijoita ärsyttävästä väittämästä, että Vihreät ei ole vasemmisto- eikä oikeistopuolue vaan Vihreät on Vihreät.

Yritän tässä nyt avata, mitä tarkoitan. Alla olevat esimerkit eivät ole puolueen virallisia linjauksia, mutta antavat toivottavasti osviittaa siitä, miksi minun kaltaiseni ympäristöorientoitunut pitkän linjan yrittäjä ja sijoittaja on valinnut juuri Vihreät poliittiseksi kodikseen, ja minkälaista ajattelua Vihreisiin mahtuu.

1. Olen vihreä, sillä luontokato ja ilmastonmuutos huolestuttavat minua paljon enemmän kuin valtion velkaantuminen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että valtiontalous olisi minulle yhdentekevä asia. Pidän erinomaisena sitä, että vastasyklisellä elvytyspolitiikalla on pyritty pitämään elinkeinoelämän rattaat pyörimässä. Parhaimmillaan ilmasto- ja elinkeinopolitiikassa saadaan aikaan mahtavaa synergiaa, kun luodaan mahdollisuuksia uusien ilmastoystävällisten ratkaisujen kehittämiselle, edistetään markkinakysynnän syntymistä puhtaammille ratkaisuille ja viedään suomalaisten yritysten ratkaisuja maailmalle.

2. Olen vihreä, sillä minusta markkinaehtoiset mekanismit ovat osoittaneet toimivuutensa ympäristö- ja ilmastopolitiikassa. EU:n päästökauppa on saanut aikaan sen, mitä pitikin, kun taas taakanjakosektorilla etenkään liikenteen päästöt eivät ole siellä päinkään, missä pitäisi. Myös teollisuuden rikkipäästöjen torjunnassa nimenomaan päästökauppa osoittautui kustannustehokkaimmaksi vaihtoehdoksi. Toisaalta minusta on myös selvää, että välillä tarvitaan voimakastakin julkista puskua, että markkinat ympäristöystävällisemmille ratkaisuille edes syntyvät. Rikkidirektiivi on hyvä esimerkki, polttoaineiden sekoitevelvoite toinen. Kummastakin suomalainen teollisuus on hyötynyt isosti.

3. Olen vihreä, sillä minulle talouskasvu on väline, ei päämäärä. Talouspolitiikka, joka ei huomioi ympäristön asettamia reunaehtoja, ajaa meidät kaikki päin seinää. Talouskasvu on kuitenkin välttämätön edellytys paitsi hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitämiselle, myös sille, että ilmastonmuutoksen torjunnan vaatimat yksityiset investoinnit saadaan toteutettua. Ilman vahvoja yksityisen sektorin tulovirtoja ja taseita ei rakenneta tuulivoimaloita, kehitetä vetyautoja tai tuoda markkinoille entistä parempia lihan ja maitotuotteiden korvikkeita. 

4. Olen vihreä, koska minulle yhteiskunnan ja elinkeinoelämän uudistuminen on tärkeää. Vain uudistumisen kautta säilytämme kansainvälisen kilpailukykymme ja perusedellytykset yhteiskunnan palvelujen ylläpitämiseen. Tämä tarkoittaa vahvaa panostusta koulutukseen, jatkuvaan oppimiseen sekä tutkimus- ja innovaatiotoimintaan, mutta myös turvaverkkoja ja tukea niille, joiden elämää tai elinkeinoa muutos ravistelee.

5. Olen vihreä, sillä minusta työmarkkinoille ihan aidosti tarvitaan enemmän joustavuutta ja sopimisen vapautta. Kahdeksan vuotta työnantajayrittäjänä antoi aika karun katsauksen siitä, minkälainen on liittoihin ja tesseihin kuulumattoman työnantajan asema. En kuitenkaan näe, että mahdollisimman hajautettu tai sopimukseton tilanne olisi ideaali. Pienten työnantajien asemaa pitää parantaa, mutta heikentämättä työntekijöiden oikeutta vahvaan edustukseen.  

6. Olen vihreä, sillä perustulo on minusta selkeästi kannustavin ja oikeudenmukaisin sosiaaliturvamalli.

7. Olen vihreä, koska minusta ulkoistaminen on ihan kelpo osa keinovalikoimaa, jolla julkisten palvelujen laatua ja tehokkuutta voi parantaa. Minusta yksityinen ei kuitenkaan automaattisesti ole paras, ja näen, että esimerkiksi sotepalveluissa järjestämisvastuun on tärkeää säilyä julkisella puolella.

8. Olen vihreä, sillä minusta vakituisen työsuhteen ei pidä olla mikään ainoa tavoiteltava tila. Yhteiskunnan turvaverkkoja ja työmarkkinalainsäädäntöä pitää kehittää sellaiseksi, ettei freelancereiden elanto ole jatkuvaa hiuskarvan varassa roikkumista. On kaikkien etu, jos elantonsa voi hankkia joustavasti – yhdelle kuukausipalkkainen duuni on paras vaihtoehto, toiselle yrityksen perustaminen, kolmannelle jotakin siltä väliltä. 

9. Olen vihreä, sillä minusta yksilöiden ja yritysten voitontavoittelu on tärkeä yhteiskuntaa eteenpäin ajava voima, mutta en usko loputtomiin veronalennuksiin ainoana autuaaksi tekevänä taikakeinona. Niillekin on toisinaan paikkansa, mutta kyllä yrittäjyyden, elinkeinoelämän uudistumisen ja tuottavuuden parantamisen edistäminen edellyttää monipuolisempaa keinovalikoimaa. Yhteiskunta tarvitsee vahvan yrittäjyyden aluskasvillisuuden, joka kukoistaa sitä paremmin, mitä paremmat turvaverkot yrittäjillä on ja mitä paremmat mahdollisuudet riskinottoon. Tämä tarkoittaa muun muassa yrittäjien sosiaaliturvan aukkojen paikkaamista sekä toimivaa julkista rahoitusta innovatiivisille pienyrityksille, joilla on isot kasvuhalut ja heikot taseet.

10. Lopuksi ja kaikkein tärkeimpänä: olen vihreä, sillä haluan, että ilmastomuutosta torjutaan oikeilla, vaikuttavilla teoilla – vaikka se jonkin eturyhmien näkökulmasta lyhyellä aikavälillä olisikin hirveän tylsää. Haluan sellaista politiikkaa, jossa ei keskitytä olemaan oikeassa, vaan keskitytään löytämään ratkaisuja. Löysiä puheita mahtuu maailmaan, mutta teoilla se maailma muuttuu.

Talous ja häpeä

Olin viime viikolla paneelikeskustelussa, jonka aiheena oli nuoret ja raha. Puhuttiin muun muassa siitä, miten talousvaikeuksiin liittyvä keskustelu helposti syyllistää yksilöitä. Nuorille toivottiin matalan kynnyksen palveluja, jotta vaikkapa omasta velkaantumisesta voisi käydä juttelemassa ennen kuin tilanne riistäytyy käsistä.

Epäonnistuminen koetaan Suomessa häpeälliseksi, ja talousvaikeudet ovat yksi tällaisen häpeällisen epäonnistumisen laji.

Nykypäivän kovasävyinen keskustelu ei mitenkään helpota tilannetta. Ihmisiä nimitellään elämäntapaintiaaneiksi ja loiseläjiksi miettimättä lainkaan, minkälaiset tapahtumat ovat ajaneet heidät velkakierteeseen tai yhteiskunnan tuen varaan.

Yrittäjänä minulla on omakohtaista kokemusta talousvaikeuksiin liittyvästä häpeästä. Joitakin vuosia sitten olin tilanteessa, jossa liian optimistiset investoinnit yhdistettynä äkilliseen ja jyrkkään myynnin laskuun veivät yritykseni kuilun partaalle.

Minulla oli tilillä noin sata euroa, yritykselläni oli velkaa sekä vuokra- ja leasingvastuita useita kymmeniä tuhansia. Asuntolainan lyhennyspäivä ja yrityksen palkkapäivä lähestyivät, eikä minulla ollut varmuutta siitä, mistä ne rahat saataisiin. Takana oli pitkä vuosi koko ajan synkentyneen taloustilanteen kanssa painimista. Olin väsynyt, peloissani ja täysin kypsähtänyt yrittäjyyteen.

Lähestulkoon ainoa asia, joka minua tuossa tilanteessa ajoi eteenpäin oli ajatus siitä, miten häpeällistä olisi tehdä konkurssi. Ja no, toki myös se, ettei Suomessa ole kovin hauskaa olla konkurssin tehneenä peruspäivärahalla kymmenien tuhansien velat ulosotossa.

Yritykseni selvisi kuiville, onneksi. Myöhemmin samana vuonna kohotimme tiimini kanssa samppanjamaljat Savoyn terassilla yrityksen historian parhaalle vuosipuolikkaalle. Saman vuoden lopulla myin yrityksen.

Vaikean vuoden aikana minua auttoi se, että puhuin tilanteesta luotettujen neuvonantajien kanssa. En jäänyt yksin päkistelemään häpeän tunteesta huolimatta, enkä nolostellut neuvotella maksuajoista muun muassa verotoimiston ja eläkevakuutusyhtiön kanssa. Moni velkaantunut nimittäin ajaa itsensä aina vain pahempaan kiipeliin, kun raskaasta tilanteesta uupuneena alkaa vältellä laskujen maksamista.

Juuri neuvontaa ja keskusteluapua talousvaikeuksissa kamppailevat tarvitsevat – sitä, että joku kertoo, ettei ole ainoa vastaavassa tilanteessa ja että näin voi toimia päästäkseen tilanteesta ulos.

Paha vain, että juuri tällaiset matalan kynnyksen ennaltaehkäisevät palvelut ovat usein ensimmäisenä leikkauslistalla, kun kunnat “tervehdyttävät” talouttaan. Näin vaalien alla kannattaakin miettiä, äänestääkö ehdokasta tai puoluetta, jolla on isoin leikkauslista. Vai kannattaisiko kuitenkin antaa äänensä heille, jotka haluavat satsata talouskasvuun. Kun on enemmän menestyviä yrityksiä ja yksilöitä, on myös enemmän rahaa palveluihin.

Sekin nimittäin oli yksi keskeisistä opetuksista yritykseni vaikean vuoden aikana: Kun menee huonosti, kaikkein tärkeintä on miettiä, miten tuloja kasvatetaan ja mistä menestys jatkossa tulee, ja panostaa voimakkaasti näihin. Kun kasvustrategia on kunnossa, on paljon helpompi myös löytää ne kohteet, joista voi säästää kokonaisuuden kärsimättä.