Heikkojen auttamisesta ja kirkon ja valtion suhteesta

Äänestäjä tiedusteli, mitä ajattelen Suomen heikoimmassa asemassa olevista ja heidän auttamisestaan sekä miten suhtaudun kirkon ja valtion suhteeseen. Näin vastaan:

Heikoimmassa asemassa olevien auttaminen
Joku viisas on sanonut, että yhteiskunnan arvo mitataan siinä, miten se kohtelee heikoimpiaan. Suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan kasvattina uskon vahvasti siihen, että kaikista on pidettävä huolta.

Ennen kaikkea on varmistettava, että kaikille pyritään antamaan yhtäläiset valmiudet huolehtia itsestään. Koulutuksessa pitää panostaa paljon nykyistä enemmän työelämätaitojen kehittämiseen – työnhaku, oman osaamisen markkinointi ja yritystalouden perusteet ovat tärkeitä kaikille, mutta harvoille niitä opetetaan. Esimerkiksi taidealoilta valmistuvista suuri osa päätyy työllistämään itsensä, mutta koulutus antaa tähän hyvin heikon pohjan.

Myös sosiaaliturvajärjestelmämme kaipaa kunnon remonttia. Liian moni työtä tekevä putoaa tällä hetkellä turvaverkkojen ulkopuolelle ja toisaalta liian moni jää työelämän ulkopuolelle siksi, että työnteko ei ole kannustinloukkujen vuoksi kannattavaa. Kun ihmisellä on halu parantaa elintasoaan työtä tekemällä, siihen pitää olla mahdollisuus ja yhteiskunnan tulee rohkaista siihen. Perustulo parantaisi monien asemaa ja lisäisi työnteon ja yrittämisen kannattavuutta.

Ongelmien ja syrjäytymisen ennaltaehkäiseminen on todella tärkeää. Parasta ennaltaehkäisyä on taata laadukkaat ja kattavat peruspalvelut kuten varhaiskasvatus, koulutus, perhepalvelut, nuorisotilat ja -ohjaus sekä terveydenhuolto (myös mielenterveyden). Näistä leikkaaminen aiheuttaa yhteiskunnalle lisää kustannuksia muun muassa syrjäytymisenä, lisääntyvinä terveys- ja mielenterveysongelmina ja perheiden pahoinvointina.

Ja kun ihminen joutuu tilanteeseen, jossa ei pysty täysin huolehtimaan itsestään, on voitava luottaa siihen, että yhteiskunta tukee. Se on mielestäni sivistyneen yhteiskunnan merkki.

Kirkon ja valtion suhde
Alkajaisiksi on varmaan hyvä mainita, että en itse kuulu kirkkoon. Kun synnyin, perheeni ei ollut uskonnollinen, eikä minua kastettu. En ole elämässäni kokenut tarvitsevani uskontoa.

Ymmärrän hyvin, että monilla ihmisillä on tarve kuulua uskonnollisiin yhteisöihin. Jokaisella pitää olla vapaus valita yhteisönsä – tai olla valitsematta. Minusta uskonnonvapaus on todella tärkeä perusoikeus, eikä se toteudu kunnolla, kun valtio ja kirkko ovat niin tiiviisti sidoksissa toisiinsa kuin Suomessa on.

Uskonnollisille yhteisöille on muun muassa ulkoistettu monenlaisia sosiaalipalveluja. Tämä on ongelmallista, sillä palveluja tarvitsevien pitäisi voida saada niitä ilman uskonnollisia lisukkeita. Uskonnonvapaus ei toteudu, jos uskonnottoman perheen ekaluokkalaiselle ainoa tarjolla oleva iltapäiväkerho on seurakunnan ylläpitämä.

Uskonnonopetuksen järjestäminen kouluissa on myös kustannuskysymys. Kun opetuksesta koko ajan säästetään (mikä sinänsä on erittäin huono asia), en näe järkeväksi sitä, että niukkoja resursseja käytetään monien eri uskontokuntien uskonnonopetuksen järjestämiseen. Kaikille yhteinen, ei-tunnustuksellinen katsomusaine olisi sekä kustannustehokasta että auttaisi yhä monikulttuurisemmaksi muuttuvassa yhteiskunnassamme ihmisiä ymmärtämään toisiaan paremmin.

Erilaiset yrittäjät, erilaiset tarpeet (video)

Video

Björn, Jaska ja Lissu ovat kaikki yrittäjiä – muuta yhteistä heillä ei sitten paljon olekaan. Suomessa ”yrittäjä”-termin alle niputetaan monenlaisia toimijoita, joilla on hyvin erilaiset tarpeet ja tavoitteet. Lainsäädäntöä ja yrityspalveluja pitää kehittää huomioimaan paremmin erilaiset yrittäjäryhmät.

Pian sinäkin olet freelancer

Haastattelin muutama vuosi sitten Asiantuntija epämukavuusalueella -kirjaani varten tulevaisuustutkijoita. Keskustelimme työelämän trendeistä, joista yksi oli se, että yhä useammalla alalla työtä aletaan organisoida kuin elokuvatuotannossa: kutakin projektia varten kootaan tiimi itsenäisistä toimijoista.

Tästä on paljon merkkejä näkyvissä. Moni koulutusyritys ei esimerkiksi työllistä täyspäiväisesti ainuttakaan kouluttajaa, vaan ostaa koulutuskokonaisuuksia alihankkijoilta. ICT-alalla on jo yli kymmenen vuoden ajan ollut yleistyvänä trendinä käyttää työvoimana ulkoistettuja konsultteja. Media-alalla yhä useampi toimittaja ja kuvaaja ulkoistetaan mediayhtiön palkkalistoilta freelancereiksi. Kampaamoalalla yhä harvempi on enää työsuhteessa.

Itsensä työllistävien määrä on noussut kymmenessä vuodessa 27 prosenttia. Nyt heidän osuutensa kaikista työllisistä on kuusi prosenttia. Yrittäjien joukossa heitä on yli kolmasosa enemmän kuin työnantajayrittäjiä.

Freelancerien käyttö yleistyy, koska se on sekä isoille että pienille yrityksille kätevä tapa pienentää työnantajariskiä. Kun markkinat ovat epävakaat ja työmäärää vaikea ennakoida, joustoa haetaan tällä tavalla.

Ongelmana mallissa on se, että itsensä työllistävät ovat monella tapaa jääneet yhteiskunnan ulkopuolelle. Heillä ei ole työsuhteessa olevan tapaan varmuutta tuloista, mutta ei myöskään aitoa mahdollisuutta työttömyysturvaan. He eivät ole työterveyshuollon piirissä. Sairastuessaan heillä on työsuhteessa olevaa pidempi karenssiaika ennen kuin sairauspäiväraha alkaa juosta.

Suomessa sosiaaliturva rakentuu edelleen sille oletukselle, että ihminen on joko työsuhteessa tai sitten voittoa ja kasvua tavoitteleva yrittäjä. Itsensä työllistävät eivät kuulu kumpaankaan ryhmään.

Yhteiskunnan kannalta itsensä työllistävien aseman parantaminen on järkevää ja tärkeää. Työmarkkinoiden joustavuus parantaa kykyä selvitä talouden turbulensseista, joten joustavuudesta pitää tehdä kannattavaa kaikille osapuolille. Itsensä työllistäminen on yhä vaikeammiksi käyvillä työmarkkinoilla usein paras tapa työllistyä, joten siihen kannattaa kannustaa.

Mitä uudistuksia sitten tarvitaan? Kysyin asiaa itsensä työllistäviltä, ja muun muassa tällaisia ehdotuksia sain:

1. Perustulo
Perustulo tarjoaa yksinkertaisen tavan korjata monia itsensä työllistävien sosiaaliturvan ongelmia. Se takaa freelancerin ajoittaisiin työttömyysjaksoihin edes perustason toimeentulon ilman byrokratiaa.

2. Jäsenyys palkansaajien työttömyyskassassa
Yrittäjien työttömyyskassan jäsenmaksut perustuvat YEL-työtuloon ja voivat olla moninkertaiset verrattuna palkansaajakassojen jäsenmaksuihin. Yrittäjäkassan jäseneksi siirtyessä lisäksi työssäoloehto nollautuu, ja yrittäjänä pitää toimia peräti 15 kuukautta yhtäjaksoisesti ennen kuin on oikeutettu ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan. Palkansaajilla vastaava jakso on 10 kuukautta. Moni yrittäjä jättääkin kokonaan liittymättä kassaan, kun käytännössä ansiosidonnaisen korvauksen saaminen on joka tapauksessa yrittäjälle vaikeaa. Itsensä työllistävillä pitäisikin olla oikeus jatkaa palkansaajakassan jäsenenä ja kerryttää työssäoloehtoa riippumatta siitä, ovatko kulloinkin työsuhteessa vai freelancereina.

3. Joustavuutta YEL-maksuihin
Työnantaja voi nykyään maksaa TyEL-maksut todellisen toteutuneen palkkasumman mukaan. Yrittäjä sen sijaan on maksuineen sidottu ennalta asetettuun työtuloon. Yksinyrittäjällä kuukausittaiset tulot voivat vaihdella huomattavasti, ja YEL-maksuihin pitäisikin saada mahdollisuus vastaavaan joustavuuteen kuin TyEL-maksuissa jo on.

4. Tasa-arvoa sairastamiseen
Sairausajan päivärahan karenssiajan tulee olla sama yrittäjille kuin palkansaajille. Myös yrittäjien pitää päästä Kelan korvaaman työterveyshuollon piiriin. Yhteiskunta ei hyödy mitään siitä, että yrittäjät kitkuttavat sairaana töissä eivätkä hoidata itseään kunnolla.

5. Ennakkoveroista jälkiveroihin
Yritykset maksavat ennakkoveroa verottajan tekemän tuloarvion mukaan. Itsensä työllistävän on käytännössä hyvin vaikea etukäteen arvioida tulevan tilikauden tuottoja, koska työkeikkojen määrää ja laatua ei usein pysty ennustamaan. Tilanne on täysin erilainen kuin palkansaajalla, joka tietää, että kuukausittain tilille tupsahtaa sovitun suuruinen summa. Itsensä työllistävien kohdalla olisikin kohtuullista siirtyä verottamaan jälkikäteen toteutuneen tuloksen perusteella.

6. Alv-raja ylös
Nykyinen 8.000 euron vuosittainen yläraja arvonlisäverottomille tuloille on todella alhainen. Rajan nostamista 10.000 euroon pohdittiin, mutta käytännössä se ei olisi helpottanut kenenkään täysipäiväisesti itsensä työllistävän tilannetta, sillä harva pystyy tulemaan tuolla summalla toimeen. Siirtymistä itsensä työllistäväksi helpottaisi huomattavasti, jos edes jotenkin säällisen elannon voisi tienata arvonlisäverottomasti.

7. Neuvonta ja osaamisen kehittäminen
Itsensä työllistävillä, kuten muillakin yrittäjillä, ongelmia aiheuttaa myös osaamisen ja tiedon puute. Esimerkiksi perustason kirjanpito-opetuksen pitäisi nykypäivänä sisältyä ihan jokaiseen toisen ja korkea-asteen koulutusohjelmaan.

Myös hinnoittelu on strategisen tärkeä taito jokaiselle itsensä työllistävälle. Moni tuskailee verojen ja vakuutusmaksujen kanssa siksi, ettei ole osannut sisällyttää niitä osaksi työnsä hintaa. Itsensä työllistävän pitää osata laskea, minkälaisella hinnalla työtä on kannattavaa myydä. Ammattiyhdistyksille freelancereiden neuvonta ja koulutus voisi olla hyvä uusi markkinarako.