Sisäilmapommin purkaminen edellyttää muutoksia myös budjettikäytäntöihin

Olin ennen kesälomia eduskunnan sisäilmaryhmän järjestämässä keskustelutilaisuudessa, jossa pohdittiin, miten suunnilleen kaikkia Suomen kuntia vaivaava rakennusten sisäilmaremonttipommi saataisiin purettua.

Ongelma on pirullisen monitahoinen – syitä sisäilmaongelmien muodostumiselle löytyy niin huonosti hoidetuista urakoinneista, suunnitteluvirheistä, rakennustavoista ja -materiaaleista, huoltokäytännöistä kuin vastuun hajoamisesta liian monelle taholle. Näihin kaikkiin pitää puuttua, jotta huonokuntoiset rakennukset saadaan korjattua kunnolla eikä uusia pommeja pääse syntymään.

Edellä mainittujen lisäksi keskusteluissa nousi esille pari budjetointiin ja talouden hallintaan liittyvää käytäntöä, jotka omalta osaltaan edesauttavat huonoja päätöksiä.

Ensinnäkin investointikatto, jollainen Helsingissäkin on käytössä, ohjaa voimakkaasti tekemään “laastarilappukorjauksia” sen sijaan, että rakennuksia peruskorjattaisiin tai jopa purettaisiin ja rakennettaisiin uusia tilalle. Pitkällä aikavälillä tällainen korjauskäytäntö kuitenkin tulee herkästi kalliimmaksi kuin kerralla kuntoon laittaminen.

Toisekseen Helsingin kaupungin käyttämä kustannusperusteinen hinnoittelu aiheuttaa sen, että kun koulurakennukseen tehdään kallis remontti, koulun käyttökustannukset kasvavat. Koulukiinteistöthän ovat meillä kaupunkiympäristötoimialan hallinnoimia, ja kasvatus- ja opetustoimiala vuokraa rakennuksia käyttöönsä.

Näin on päädytty tilanteeseen, jossa kiinteistövastaavalla on houkutus tehdä mahdollisimman pikainen ja halpa fiksaus, ja koulun rehtorilla on houkutus suostua siihen.

Investointikatossa on hyviäkin puolia – se auttaa varmistamaan, ettei kaupungin rahaa virtaa suhteettoman paljon yksittäisiin hankkeisiin. Sisäilmapommin purkamisessa kuitenkin tarvitaan pitkäjännitteisempää budjetointimallia.

Kustannusperusteinen hinnoittelu puolestaan on osoittautunut lähinnä hyväksi keinoksi varmistaa, ettei kalliilla rahalla rakennetuille tai remontoiduille kohteille löydy käyttäjiä. Esimerkiksi keskustan alle louhittu huoltotunneli on vajaakäytöllä, koska keskustan liikkeet eivät halua maksaa korkeita liittymiskustannuksia. Ja niinpä keskustan jalkakäytävät ja pyörätiet ovat täynnä jakeluautoja.

Kaupungin strategiaa alkaneelle valtuustokaudelle valmistellaan alkusyksyn aikana. Alustavista keskusteluista olen saanut käsityksen, että sisäilmapommin purkamiseen löytyy vahva tahtotila kaikista puolueista. Uskon ja toivon, että tämä tahtotila heijastuu myös korjauksiin budjetoitujen määrärahojen suuruudessa sekä ennen kaikkea korjausten investointiraamissa.

Jos käytäntöjä ei muuteta, samaa sisäilmakeskustelua käydään valtuustossa, popbiisiä lainatakseni, vielä 2080-luvulla.

Oikeus terveelliseen lähikouluun

Helsingissä, kuten kaikkialla Suomessa, on laukeamassa käsiin koulujen ja päiväkotien homepommi. Ilta-Sanomat uutisoi pari päivää sitten, että yli kolmannes maamme opettajista työskentelee kouluissa, joista on viimeisen vuoden aikana löytynyt terveydelle haitallinen sisäilmaongelma. Yli kolmannes – miettikääs sitä hetki.

Itse olen “saanut” tutustua aiheeseen läheisesti, sillä perheeni kolmesta lapsesta kaksi on oppilaina helsinkiläisessä Arabian peruskoulussa, jossa on homeongelma. Nuorin lapsistani valitettavasti myös oireilee ongelmien takia.

Koulun remonttiprojektia seuratessa on syntynyt jonkinmoinen käsitys siitä, miksi homma on niin pielessä kuin se on.

Ensinnäkin on käynyt selväksi kaupungin organisaation siiloutuminen ja sen lieveilmiönä surkea tiedotus – mukana soppaa hämmentämässä ovat muun muassa tilakeskus, opetusvirasto, ympäristökeskus ja jopa liikuntavirasto (remontin väistötiloja pystytetään urheilukentälle). Virastojen edustajat puhuvat ristiin, pihtaavat tietoa, siirtelevät vastuuta toinen toisilleen, ja me vanhemmat yritämme jotenkin saada käsitystä, missä mennään. Kenelläkään ei tunnu olevan kokonaisvastuuta sisäilmaongelman poistamisesta.

Toisekseen prioriteetit tuntuvat olevan hakusessa. Kaupunki näyttää mieltyneen yksittäisiin korjaustoimiin kerralla kuntoon -tyyppisten ratkaisujen sijaan. No, saadaanhan tällä tavalla toki työllisyyttä ylläpidettyä, kun koulua korjataan jostakin kohtaa joka vuosi. Pitkän päälle tämä vain tulee tosi kalliiksi meille kaupunkilaisille, jotka lystin loppujen lopuksi kustannamme.

Kolmanneksi remonttien valvonta- ja vastuukysymykset on toteutettu perin kiharaisesti. Tilakeskus käytännössä valvoo itseään tilaajana ja toteuttajana. Myös remonttien hankintakäytännöissä on parantamisen varaa. Kunnossapitokin tökkii – Arabian koululla paljastui vastikään, että koulun alapohjan ryömintätilaan asennetut alipaineistuslaitteet olivat olleet pitkän aikaa poissa päältä, vaikka niiden tarkoitus on nimenomaan pitää alapohjan epäpuhtaudet poissa koulun sisäilmasta.

Neljänneksi oppilaiden ja opettajien terveys ei vaikuta olevan ykkösasia kenellekään. Terveyshaittojen vähättely on välillä räikeää. Olen ollut läsnä tilaisuudessa, jossa tilakeskuksen edustaja “harmitteli”, ettei homeen ja terveysongelmien välillä ole oikein osoitettu yhteyttä – vaikka tilakeskus on itse ollut mukana tutkimuksessa, jossa yhteys nimenomaan osoitettiin.

No, mitä tälle kaikelle sitten pitäisi tehdä? Pelkkä valittaminen kun ei tuota kuin korkeintaan hetken helpotusta.

Helsingissä on tällä hetkellä periaatteena, että jokaisella lapsella on oikeus lähikouluun. Tämä periaate vaatii päivitystä. Jokaisella lapsella pitäisi olla oikeus puhtaaseen, terveydelle vaarattomaan lähikouluun. Käytännössä tämä voisi tarkoittaa esimerkiksi seuraavanlaisia ratkaisuja:

1) Perustetaan homepommia purkamaan monialainen iskuryhmä. Ryhmän pitää olla mahdollisimman korkealla kaupungin organisaatiossa, esimerkiksi suoraan kaupunginhallituksen alaisuudessa. Ryhmän toiminnasta raportoidaan julkisesti.

Ryhmässä ovat edustettuina kaikki olennaiset tahot: tilakeskus, ympäristökeskus, opetusvirasto, terveydenhuolto sekä alan tutkijoita. Monialaisuuden kautta ryhmä pystyy muun muassa tunnistamaan ja hyödyntämään parhaita korjauskäytäntöjä, koordinoimaan tehokkaasti väistötilojen löytämistä ja rakentamista sekä keräämään ja analysoimaan kattavasti tietoa mittaustuloksista ja oireista sekä eri toimenpiteiden vaikutuksista. Ryhmän kautta koordinoidaan myös viestintä eri osapuolille, kuten koululaisten vanhemmille, jotta he saavat selkeää, yhtenäistä ja riittävää tietoa.

Ryhmän vastuulla on esittää toimenpiteitä lautakunnille sekä viedä asioita käytäntöön muun muassa velvoittamalla tilakeskus hankkimaan remonttien toteutuksia tai ympäristökeskus tekemään mittauksia – kyseessä ei siis ole keskustelukerho tai suosituksia tekevä taho vaan toimeenpaneva elin.

2) Homekorjausten hankintaan ja valvontaan sekä koulujen kunnossapitoon luodaan käytännöt, jotka tähtäävät laadukkaaseen pitkän aikavälin lopputulokseen. Hankintojen tavoitteena ja keskeisenä valintakriteerinä pitää olla puhdas ja terveellinen kouluympäristö. Rakennusalan yritysten, suunnittelutoimistojen ja muiden alan ammattilaisten kanssa on hyvä järjestää markkinavuoropuheluja parhaiden ratkaisujen löytämiseksi.

Kaupungin roolin korjausten valvonnassa ja toteutuksessa tulee olla sellainen, ettei mikään virasto päädy itse valvomaan omaa toteutustaan tai suunnittelutyötään. Tilaajan, valvojan, suunnittelijan ja toteuttajan tulee olla eri tahoja. Tilaajan pitää voida vaatia toteuttajaa vastuuseen ongelmien ilmetessä.

3) Terveysongelmiin puuttuminen nostetaan prioriteettilistan kärkeen ja resursoidaan kunnolla. Opettajien, oppilaiden ja vanhempien huoli omasta ja läheistensä terveydestä pitää ottaa vakavasti. Oireiden syyt pitää selvittää eikä ihmisiä pidä jättää pitkiksi ajoiksi terveydelle haitallisiin olosuhteisiin. Korjausten aikana oppilaita ja opettajia on suojeltava tehokkaasti remonttipölyltä, -melulta ja rakenteista irtoavilta epäpuhtauksilta.

Työturvallisuuslaki velvoittaa työnantajia rajoittamaan altistusta haitallisille kemiallisille tekijöille niin vähäiseksi, ettei näistä tekijöistä aiheudu haittaa tai vaaraa työntekijän turvallisuudelle tai terveydelle taikka lisääntymisterveydelle. Ei ole mitään syytä tinkiä lain asettamasta velvoitteesta lasten ja heitä opettavien aikuisten kohdalla. Päinvastoin.

Helsingin on Suomen suurimpana kaupunkina osoitettava omalla esimerkillään, ettei koulu saa vaarantaa kenenkään terveyttä.