Tuottavuusharha

Eilisessä HS:n puheenjohtajapaneelissa särähti jälleen korvaan Keskustan puheenjohtajan Juha Sipilän into vähentää virkamiehiä. Sipilä on toistuvasti puhunut henkilöstövähennyksistä  tuottavuuden parantamisena.

Irtisanomis- tai säästöohjelman nimittäminen tuottavuuden parantamiseksi on juuri sellaista älyllisesti epärehellistä poliitikkospiikkiä, joka saa kansalaiset väsymään politiikkaan.

Tuottavuus tarkoittaa yksinkertaisesti käytetyn panoksen suhdetta tavoiteltuun tuotokseen. Yleisesti ottaen panoksen määrän vähentäminen ilman muita toimenpiteitä johtaa myös tuotoksen vähenemiseen. Tämän pitäisi kyllä olla Sipilälle kokeneena yritysjohtajana aivan selvää, mutta selitetään asia nyt vielä mahdollisimman kepulaisella vertauskuvalla: lehmien määrän vähentäminen ei lisää maidon tuotantoa.

Virkamiesten määrän vähentäminen voi jopa kasvattaa kustannuksia. Niin kävi Matti Vanhasen alulle panemassa valtion tuottavuusohjelmassa, jossa valtionhallinnon virkamiesten määrän vähentäminen lisäsi ulkoistettujen palvelujen käyttöä niin paljon, että kustannukset lisääntyivät.

On myös tärkeää muistaa, että suurin osa niistä paljon parjatuista virkamiehistä on poliiseja, palomiehiä, opettajia, sairaanhoitajia, lääkäreitä, lastenhoitajia, sosiaalityöntekijöitä ja kunnossapitotyöntekijöitä. Ihmisiä, jotka pitävät yhteiskuntamme pyörimässä. Ei tätä porukkaa voi radikaalisti vähentää heikentämättä yhteiskunnan toimivuutta.

Julkisen sektorin talouden tasapainottamiseen on kuitenkin useita tapoja: palvelujen kysynnän vähentäminen, työn olosuhteiden kehittäminen sekä tulojen kasvattaminen.

Esimerkiksi poliisin palvelujen kysyntää voi kontrolloida jättämällä typerät lait säätämättä. Vaikkapa monien vaatima kerjäyskielto veisi poliisin resursseja, kun joka päivä pitäisi käydä rundilla keräämässä kerjäläiset putkaan. Kelan virkamiesten palvelujen kysyntää voi vähentää uudistamalla perusturvan vähemmän byrokraattiseksi. Lastensuojelun palvelujen kysyntää voi vähentää turvaamalla kunnolliset peruspalvelut lapsille ja perheille.

Vanhuspalveluissa sen sijaan kysyntä on kasvussa, joten henkilöstön määrän vähentäminen olisi silkkaa urpoilua. Samoin opettajien määrän vähentäminen tilanteessa, jossa viime vuosikymmenten suurimmat lapsi-ikäluokat ovat aloittamassa koulunsa, olisi täysin järjetöntä.

Sosiaali- ja terveyspalveluissa sen sijaan on paljon tilaa työn olosuhteiden kehittämiselle. Hoitohenkilöstön aikaa kuluu kohtuuttoman paljon erilaisiin konttorihommiin. Aikaa jäisi paljon enemmän sille varsinaiselle työlle eli terveydenhuollolle, kun vaikkapa tietojärjestelmät saataisiin kuntoon. Se olisi todellista tuottavuuden parantamista.

Kaikkein tärkeintä nykytilanteessa kuitenkin on tulojen kasvattaminen. Suomi tarvitsee lisää menestyviä yrityksiä, lisää työn tekijöitä, lisää verotuloja. Politiikassa päähuomio pitää nyt kiinnittää termeillä kikkailun ja leikkauslistoilla kilpailemisen sijaan kansallisen kasvustrategian laadintaan.

Meillä on erinomaiset edellytykset luoda merkittävää kasvua panostamalla suomalaisten ydinosaamisalueisiin, kuten uusiutuvaan energiaan, ympäristöliiketoimintaan ja digitaalisiin palveluihin. Näihin panostaminen myös saa aikaan merkittäviä säästöjä muun muassa ympäristölle haitallisista tuista.

Jätetään siis opettajat ja poliisit rauhaan ja hommataan mieluummin lisää fyrkkaa valtion kirstuun.

Talous ja häpeä

Olin viime viikolla paneelikeskustelussa, jonka aiheena oli nuoret ja raha. Puhuttiin muun muassa siitä, miten talousvaikeuksiin liittyvä keskustelu helposti syyllistää yksilöitä. Nuorille toivottiin matalan kynnyksen palveluja, jotta vaikkapa omasta velkaantumisesta voisi käydä juttelemassa ennen kuin tilanne riistäytyy käsistä.

Epäonnistuminen koetaan Suomessa häpeälliseksi, ja talousvaikeudet ovat yksi tällaisen häpeällisen epäonnistumisen laji.

Nykypäivän kovasävyinen keskustelu ei mitenkään helpota tilannetta. Ihmisiä nimitellään elämäntapaintiaaneiksi ja loiseläjiksi miettimättä lainkaan, minkälaiset tapahtumat ovat ajaneet heidät velkakierteeseen tai yhteiskunnan tuen varaan.

Yrittäjänä minulla on omakohtaista kokemusta talousvaikeuksiin liittyvästä häpeästä. Joitakin vuosia sitten olin tilanteessa, jossa liian optimistiset investoinnit yhdistettynä äkilliseen ja jyrkkään myynnin laskuun veivät yritykseni kuilun partaalle.

Minulla oli tilillä noin sata euroa, yritykselläni oli velkaa sekä vuokra- ja leasingvastuita useita kymmeniä tuhansia. Asuntolainan lyhennyspäivä ja yrityksen palkkapäivä lähestyivät, eikä minulla ollut varmuutta siitä, mistä ne rahat saataisiin. Takana oli pitkä vuosi koko ajan synkentyneen taloustilanteen kanssa painimista. Olin väsynyt, peloissani ja täysin kypsähtänyt yrittäjyyteen.

Lähestulkoon ainoa asia, joka minua tuossa tilanteessa ajoi eteenpäin oli ajatus siitä, miten häpeällistä olisi tehdä konkurssi. Ja no, toki myös se, ettei Suomessa ole kovin hauskaa olla konkurssin tehneenä peruspäivärahalla kymmenien tuhansien velat ulosotossa.

Yritykseni selvisi kuiville, onneksi. Myöhemmin samana vuonna kohotimme tiimini kanssa samppanjamaljat Savoyn terassilla yrityksen historian parhaalle vuosipuolikkaalle. Saman vuoden lopulla myin yrityksen.

Vaikean vuoden aikana minua auttoi se, että puhuin tilanteesta luotettujen neuvonantajien kanssa. En jäänyt yksin päkistelemään häpeän tunteesta huolimatta, enkä nolostellut neuvotella maksuajoista muun muassa verotoimiston ja eläkevakuutusyhtiön kanssa. Moni velkaantunut nimittäin ajaa itsensä aina vain pahempaan kiipeliin, kun raskaasta tilanteesta uupuneena alkaa vältellä laskujen maksamista.

Juuri neuvontaa ja keskusteluapua talousvaikeuksissa kamppailevat tarvitsevat – sitä, että joku kertoo, ettei ole ainoa vastaavassa tilanteessa ja että näin voi toimia päästäkseen tilanteesta ulos.

Paha vain, että juuri tällaiset matalan kynnyksen ennaltaehkäisevät palvelut ovat usein ensimmäisenä leikkauslistalla, kun kunnat “tervehdyttävät” talouttaan. Näin vaalien alla kannattaakin miettiä, äänestääkö ehdokasta tai puoluetta, jolla on isoin leikkauslista. Vai kannattaisiko kuitenkin antaa äänensä heille, jotka haluavat satsata talouskasvuun. Kun on enemmän menestyviä yrityksiä ja yksilöitä, on myös enemmän rahaa palveluihin.

Sekin nimittäin oli yksi keskeisistä opetuksista yritykseni vaikean vuoden aikana: Kun menee huonosti, kaikkein tärkeintä on miettiä, miten tuloja kasvatetaan ja mistä menestys jatkossa tulee, ja panostaa voimakkaasti näihin. Kun kasvustrategia on kunnossa, on paljon helpompi myös löytää ne kohteet, joista voi säästää kokonaisuuden kärsimättä.