Vastauksia ilmasto- ja luontokysymyksiin

Sain listan ilmasto- ja luontoaiheisia kysymyksiä. Tapanani on vastata lukijakysymyksiin täällä blogissa, jotta myös muut lukijat näkevät vastaukset.

 1. Aiotko lopettaa fossiilisten polttoaineiden tuet vuonna 2020?

Fossiilisten polttoaineiden tuet pitää ajaa alas pääosin seuraavan vaalikauden aikana. Turpeen ja lämmitysöljyn tuet voi lopettaa heti, kun tarvittavat lait saadaan säädettyä. Öljylämmityksen tuen poistoa pitää tosin myös täydentää investointituella, joka kannustaa omakotiasukkaita vaihtamaan vähäpäästöisempään lämmitysmuotoon. Dieselin tuen alasajo pitää toteuttaa osana laajempaa liikenteen päästöjen vähentämisen pakettia.

Energiaintensiivisen teollisuuden sähköverotukseen liittyvien tukien poisto on hyvä tehdä osana sähköverotuksen uudistusta, joka muun muassa kannustaa sähkön hyödyntämiseen kaukolämmön tuotannossa. Teollisuuden päästökauppakompensaatiolle ei ollut alun perinkään mitään perusteita, joten siitä pitää luopua mahdollisimman nopeasti.

2. Vähennätkö metsien hakkuita, toteutetatko soidensuojeluohjelma, ei uusia turvekenttiä?

Metsiin liittyen kirjoitin hiljattain blogiini, myös näitä aiheita käsitellään kyseisessä tekstissä.

3. Parannatko rakennusten energiatehokkuutta Pohjoismaiden kärkitasolle?

Ilmastonäkökulmasta on olennaista kiinnittää huomiota rakennusten elinkaaren aikaiseen hiilijalanjälkeen, joka on energiatehokkuutta laajempi asia. Hiilijalanjäljen määrittämiseen tarvitaan hyvät mittarit ja menetelmät, jotta esimerkiksi kaupungit voivat käyttää hiilijalanjälkeä työkaluna kaavoituksessa, tonttikilpailutuksissa ja korjausrakentamisessa. Ympäristöministeriössä onkin parhaillaan käynnissä juuri tällainen kehityshanke. Pohjoismaissa on myös tärkeää yhtenäistää rakennusnormistoa. Tällä tavalla saadaan aikaan laajemmat kotimarkkinat ilmastoystävällisen rakentamisen ratkaisuille.

4. Suuntaatko tuki- ja verouudistuksella ruoantuotannon ja -kulutuksen kasvispainotteiseksi?

Maataloustuotannon tukia pitää kehittää kannustamaan ilmasto- ja ympäristöystävällisiin viljelymenetelmiin sekä kasvintuotantoon. Mikäli Brexit toteutuu, EU:n maataloustukijärjestelmää jouduttaneen joka tapauksessa neuvottelemaan uusiksi, ja Suomen pitää yhdessä muiden Pohjoismaiden kanssa pontevasti ajaa tukien uudistamista ilmasto- ja ympäristöystävällisiksi.

On myös tärkeää tukea kasvipohjaisten elintarvikeinnovaatioiden kehittämistä, jotta kuluttajilla on mahdollisimman paljon hyviä ilmastoystävällisiä vaihtoehtoja valittavanaan. Suomessa on vahvaa osaamista kasvistuotteiden kehittämisessä, ja tällaisille tuotteille on kasvava kysyntä myös maailmalla.

Tärkeää on myös valjastaa julkiset hankinnat luomaan markkinoita ilmastoystävällisille elintarvikkeille. Helsingin valtuusto päätti tänä keväänä Vihreiden aloitteesta puolittaa liha- ja maitotuotteiden kulutuksen kaupunkikonsernin ruokapalveluissa 2025 mennessä. Tällaisilla päätöksillä luodaan suuren mittaluokan kysyntää sekä elintarvikealalle liiketoiminnallinen kannustin panostaa kasvistuotteiden kehittämiseen.

Myös jonkinlainen hiilijalanjälkeen perustuva elintarvikkeiden haittavero saattaa olla tarpeen. Jotta sen voisi toteuttaa, pitää ensin kehittää hiilijalanjäljen mittausmenetelmiä. Julkisten hankintojen kautta syntyvä markkinapaine on hyvä tapa edistää mittareiden ja pakkausmerkintöjen käyttöönottoa.

5. Päästäänkö irti fossiilisista polttoaineista vuoteen 2035 mennessä?

Tavoite on kunnianhimoinen, mutta toteutettavissa, kunhan päätökset tehdään seuraavan vaalikauden alussa. Vuoteen 2035 on 16 vuotta, joten sekä yrityksille että kuluttajille jää riittävä siirtymäaika tarvittavien investointien tekemiseen.

Liikenteen puolella monet suuremmat Euroopan maat ovat jo tehneet vastaavia päätöksiä, joten autoteollisuudella on jo merkittävät kannusteet panostaa voimakkaasti edullisempien ja pidemmällä toimintasäteellä varustettujen sähköautojen kehittämiseen. Kirjoitin liikenteen päästöjen vähentämisestä hiljattain blogiini. Kirjoituksessa käsitellään liikenne- ja viestintäministeriön työryhmän raporttia, jossa tavoitevuotena on 2045, mutta samat periaatteet pätevät myös vuoden 2035 suhteen.

Vihreiden tavoitteena on luopua kivihiilen ja turpeen energiakäytöstä 2020-luvulla, ja maakaasun energiakäytöstä sekä fossiilisista liikennepolttoaineista 2030-luvulla.

6. Luovutaanko kivihiilestä, öljylämmityksestä ja turpeesta vuoteen 2025 mennessä?

Suurin osa kivihiileen perustuvasta energiantuotannosta todennäköisesti poistuu Suomesta 2025 mennessä. Helsingin Salmisaaren voimalan korvaaminen kestänee hallituksen asettamaan takarajaan 2029 asti, koska suurta voimalaitosta ei haluta korvata pelkästään puun polttamiseen perustuvalla tuotannolla, ja muiden vaihtoehtojen kartoittaminen ja testaaminen vie aikaa.

Öljylämmitys olisi mahdollista poistaa Suomesta kokonaan nopeastikin, kun vain lopetettaisiin kevyen polttoöljyn verotuki ja myönnettäisiin investointitukea omakotitalojen omistajille lämmityslaitteiston uusimiseen.

Turpeen energiakäytölle olisi pitänyt asettaa sama takaraja kuin kivihiilelle. Vaikka seuraava hallitus tarttuisi saman tien toimeen, uuden lain valmistelussa todennäköisesti menee sen verran aikaa, että korvaavia investointeja ei ehditä tehdä vuoteen 2025 mennessä. 2029 sen sijaan on edelleen mahdollinen, mutta nopeutta kyllä vaaditaan sekä lainsäädännössä että toteutuksessa.

7. Investoidaanko moninkertaisesti kevyeeseen ja julkiseen liikenteeseen?

Valtion pitää rahoittaa raideliikennehankkeita. Tärkeää on nopeuttaa kaupunkien välisiä junayhteyksiä, jotta kotimaan matkoilla lentämisestä voidaan luopua kokonaan. Tärkeää on myös tukea kaupunkien sisäisiä raideliikennehankkeita, sillä kattavan raideverkon yhteyteen voidaan kaikkein tehokkaimmin rakentaa ilmastoystävällistä tiivistä kaupunkia. Valtion pitää myös tukea pyöräväylien parantamista ja väyläverkoston kehittämistä huomattavasti nykyistä suuremmalla summalla. Pyöräliiton tavoitteet ovat mielestäni oikean suuntaisia.

8. Kiellätkö uusien fossiilikäyttöisten polttomoottoriajaneuvojen myynnin vuoteen 2027 mennessä?

Vihreiden tavoitteena on, että vuoden 2030 jälkeen siirrytään myymään vain nollapäästöisiä uusia henkilöautoja. Minusta tämä on hyvä tavoite – kunnianhimoinen, mutta toteutettavissa.

 

Kaisaniemen alikulku hyväksyttiin!

Helsingin valtuusto hyväksyi juuri Kaisaniemi-Kansalaistori-alikulkuyhteyden. Aivan loistava edistysaskel pyöräilylle ja kävelylle ja liikenneturvallisuudelle!
 
Valtuustopuheessani nostin esiin alikulun hyötyjä:
 
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut,
 
Kaisaniemen alikulku on juuri sellainen liikennehanke, joita Helsingissä kannattaa nyt tehdä.
Se edistää ilmastoystävällisiä ja terveellisiä liikkumismuotoja.
Se parantaa keskustan liikenneturvallisuutta.
Se parantaa merkittävästi yhteyksiä itäisestä kantakaupungista ydinkeskustaan ja länteen.
 
Olen usein kuullut – myös tässä salissa – että eikö niitä pyöräilijöitä ole jo hyysätty tarpeeksi.
Tähän voi vain todeta, että ei, Helsingissä ei vielä hyysätä pyöräilijöitä ollenkaan tarpeeksi.
 
Kuten apulaispormestari Sinnemäki hyvin totesi, pyöräily ja kävely ovat erinomaisia liikkumismuotoja kaupungissa, koska kävellen ja pyörällä pääsee kulkemaan nopeasti, ketterästi ja joustavasti.
Helsingissäkin pyöräily on selkeästi nopein keino kulkea alle viiden kilometrin matkat.
Pyöräily ja kävely eivät tuota kasvihuonekaasupäästöjä.
Ne vievät myös varsin vähän tilaa verrattuna autoiluun ja joukkoliikenteeseen.
Lisäksi ne tekevät hyvää terveydelle.
 
Helsingissä on tehty viime vuosina paljon töitä kävelyn ja pyöräilyn olosuhteiden parantamiseksi, ja tämä myös näkyy katukuvassa.
Meillä on kuitenkin edelleen monia paikkoja, joissa liikennejärjestelyt ohjaavat eri liikkumismuodot törmäyskurssille keskenään.
Kaivokatu ja erityisesti Rautatieaseman edusta on juuri tällainen paikka.
Kaivokadulta löytyvät Helsingin onnettomuusaltteimmat risteykset.
Siellä rytisee pelti, vääntyy tangot ja tulee valtavat määrät läheltä piti -tilanteita.
Tämä johtuu osaltaan siitä, että Rautatieaseman ohitse kulkee yksi Helsingin vilkkaimmista pyöräilyn ja kävelyn reiteistä.
Päästäkseen idästä keskustaan ja länteen on kierrettävä steissi.
Tilaa on kuitenkin aivan liian vähän, ja liikennejärjestelyt ovat aika kiharaiset.
 
Kaisaniemen alikulku hyödyttää kaikkia aseman ympäristössä liikkuvia.
Se ohjaa suurimman osan pyöräilijöistä kokonaan pois Kaivokadulta.
Jo pelkästään tämä vähentää merkittävästi yhteentörmäyksien riskiä ahtaalla Kaivokadulla.
Mitä enemmän ja parempia pyöräväyliä Helsinkiin rakennetaan, sitä vähemmän pyöräilijät ovat törmäyskurssilla muiden liikkujien kanssa.
Kaivokadulla kaikkea liikennettä on paljon, joten pyöräliikenteen ohjaamisella pois Kaivokadulta Kaisaniemen alikulun kautta on erittäin tärkeä investointi liikenneturvallisuuteen.
 
Tärkeää on myös se, että yhdellä pyöräliikenteen pääväylistä kulku helpottuu ja matka lyhenee huomattavasti.
Pyöräily on jo nyt erittäin suosittu työmatkaliikenteen muoto, ja reitin parantaminen on omiaan lisäämään suosiota entisestään.
 
Kaisaniemen alikulku on hyväksytty yksimielisesti lautakunnassa ja kaupunginhallituksessa. Olen ylpeä siitä, että meillä löytyy näin vahvaa tahtoa ympäristöystävällisen ja terveellisen liikkumisen sekä liikenneturvallisuuden edistämiseen yli puoluerajojen.

Ihan vähän vaan

“Mä vain pikaisesti parkkeeraan poikittain tähän pyörätielle.”

“Mä vaan muutaman korttelin pyöräilen tässä jalkakäytävällä.”

“Mä ajan tätä 30 km/h ylinopeutta vain sen verran, että pääsen irti tästä ruuhkasta.”


“Mä suikkasen äkkiä vielä jonon perässä näistä liikennevaloista.”


“Kyllä mä tässä pilkkopimeässä mustissa vaatteissa ehdin juosta tämän nelikaistaisen kadun yli.”


“Mulla on niin kiire, että ohitan tuon edessä hituroivan pyöräilijän tästä kävelytien puolelta.”


Kummelissa oli sketsihahmo, joka veti aina röökiä tupakointi kielletty -kyltin alla. Kun hänelle huomautettiin, hän totesi joviaalisti: “Joo, mäki vedä vaan tän yhe.”


Väärässä paikassa sauhuttelu on inhottavaa ja epäsosiaalista, mutta harvemmin ihan suorilta vaarantaa kenenkään henkeä. Sen sijaan, kun tämä kummelihahmoasenne siirretään liikenteeseen, syntyy vakavia vaaranpaikkoja.


Se pyörätiellä törröttävä jakeluauton nostolava on ihan harmiton, kunnes pyöräilijä teloo siihen kaulansa. Jalkakäytävällä fillarointi on ihan jepujee, kunnes kulman takaa juoksee eteen kolmivuotias, joka ei osaa varoa. Punaisia päin ajaminen on ihan normimeininkiä, kunnes törmää suojatiellä ihmiseen. Työmaan kupeeseen sommiteltu kapea ja kuoppainen agilityrata on ihan toimiva, kunnes 20 jalankulkijaa, 5 pyöräilijää ja kolmet lastenrattaat osuvat siihen samaan aikaan.


Tieliikennelakia uudistetaan parhaillaan, ja siihen on tulossa monia hyviä parannuksia. Kummelihahmoasennetta uusi lakikaan ei kuitenkaan valitettavasti muuta, sillä ei noissa antamissani esimerkeissä mitään lakeja tai sääntöjä noudateta.


Osittain ongelmana on, ettei liikennevalvontaan riitä tarpeeksi resursseja. Poliisilla on muitakin hommia. Tähän voisi auttaa, jos pysäköinninvalvonnan ohella myös kaupunkialueiden liikennevalvonta siirrettäisiin kuntien hoidettavaksi.


Mutta kyllä ihan jokainen meistä voisi myös korjata asennettaan. Seuraavan kerran, kun tekee mieli töpöillä “ihan nopsaan vaan”, mieti hetki, onko se parin sekunnin ajansäästö todella tärkeämpää kuin oma ja muiden turvallisuus.

10 askelta ilmastoystävällisempään Helsinkiin

Ilmastonmuutos on tärkein syy, miksi lopulta päätin lähteä mukaan politiikkaan. Edellisessä työpaikassani tajusin, että vaikka uusilla teknologioilla, palveluilla ja bisnesmalleilla voidaan monin tavoin hillitä ilmastonmuutosta, niille ratkaisuille ei synny markkinoita ilman poliittista ohjausta.

Viime vuodet olen tehnyt myös päivätyötä ilmastopolitiikan parissa. Samalla minulle on muodostunut paljon selkeämpi kuva siitä, miten ratkaisevan tärkeä rooli kaupungeilla on ilmastonmuutoksen torjumisessa.

Vaikka ilmastonmuutos on globaali ilmiö ja valtavan mittaluokan uhka ihmiskunnalle, sen hillitseminen ei ole pelkästään YK:n, EU:n tai kansallisen lainsäädännön asia. Niin kunnat kuin yksittäiset kuntalaiset – sinä ja minä – voivat tehdä ratkaisevan tärkeitä valintoja.

Suomen hiilijalanjäljestä 68 % syntyy kotitalouksissa. Sillä, miten lämmitämme asuntomme, miten liikumme ja mitä syömme, on merkittävä vaikutus ilmaston lämpenemiselle. Meistä jokainen voi arjessaan tehdä pieniä ja suuria päätöksiä, ja kunnan tehtävä on helpottaa näiden päätösten tekemistä.

Helsinki, rakas kotikaupunkini, on Suomen kirkkaasti suurin kunta. Täällä asuu yli kymmenesosa suomalaisista, ja täällä tehtävillä valinnoilla on suuri vaikutus koko Suomelle.

Pohjoismaiset pääkaupungit Tukholma ja Kööpenhamina ovat jo pitkään määrätietoisesti ja kunnianhimoisesti pyrkineet ilmastopolitiikan edelläkävijöiksi. Kyse ei ole ainoastaan ympäristöystävällisyydestä, vaan kumpikin kaupunki rakentaa samalla kotimarkkinoita puhtaan teknologian ratkaisuille sekä kansainvälisesti merkittävää referenssikeskittymää vientiä vauhdittamaan. Helsingin tulisi pyrkiä vähintään samaan – mieluiten parempaan.

Miten Helsinkiä voisi kehittää ilmastoystävällisempään suuntaan? Tässä muutamia tärkeitä kehityskohteita:

  1. Tiivis kaupunkirakenne sekä kattavat julkiset ja yksityiset liikkumispalvelut luovat ihmisille puitteet sujuvalle arjelle, jonka pyörittämiseen ei välttämättä tarvita henkilöautoa.
  2. Lähipalvelut, kuten päiväkodit, liikunta- ja harrastuspaikat riittävän lähellä koteja vähentävät kaupunkilaisten tarvetta suhata autolla pitkin poikin. Ruuhkien väheneminen hyödyttää myös heitä, joiden työ edellyttää autolla kulkemista.
  3. Kävelyn ja pyöräilyn olosuhteiden, kuten talvikunnossapidon, työmaiden poikkeusjärjestelyjen ja reittisuunnittelun kehittäminen sujuvammiksi ja turvallisemmiksi kannustaa yhä useampia kaupunkilaisia kulkemaan ainakin osan päivittäisistä asiointimatkoistaan omalla lihasvoimalla, ja samalla ilmasto kiittää.
  4. Sähköisen liikenteen edellytysten, kuten latausverkoston parantaminen on tärkeää, jotta kaupunkilaiset voivat siirtyä käyttämään vähäpäästöisempiä ajopelejä.
  5. Kaukolämpöverkon avaaminen kilpailulle luo kannustimen monenlaisille toimijoille kehittää hiilen- ja puunpolttoa ympäristöystävällisempiä lämmöntuotantoratkaisuja.
  6. Päästötön sähköntuotanto on aivan olennainen tekijä ilmastonmuutoksen torjunnassa. Kaupungin suuren mittakaavan tuotannon kehittämisen ohella pitää kannustaa kaupunkilaisia pienimuotoiseen päästöttömään sähköntuotantoon kehittämällä hinnoittelu-, rahoitus- ja kannustinmalleja.
  7. Energiatehokkuuden parantaminen on aivan keskeinen tapa pienentää kaupungin hiilijalanjälkeä. Asuin- ja toimistokiinteistöissä on mahdollista saavuttaa merkittäviä tehokkuusparannuksia lämpöpumppujen sekä sähkön- ja lämmönkäytön optimoinnin avulla.
  8. Kiertotalouden toimintamallien omaksuminen julkisissa hankinnoissa parantaa kaupungin energia- ja materiaalitehokkuutta. Laitteiden hankkiminen palveluna luo myös taloudellista joustavuutta.
  9. Jakamis- ja kiertotalouden toimintamallien edistäminen yhteistyössä kaupunkilaisten ja yritysten kanssa edistää ympäristöystävällisempää, vähemmän tavarakeskeistä elämäntapaa ja vähentää jätteen määrää sekä hävikkiä.
  10.  Kasvisruuan laadun, ravintoarvon ja saatavuuden parantaminen ja satokausikasvisten suosiminen kaupungin ruokapalveluissa auttaa kaupunkilaisia omaksumaan ilmastoystävällisempiä ruokailutottumuksia.

+1 Juuri nyt juuri sinä voit vaikuttaa myös äänestämällä. Minä haluan Helsingin kaupunginvaltuustoon, jotta voin edistää ilmastonmuutoksen torjuntaa ja samalla kehittää Helsinkiä entistä mukavammaksi paikaksi elää, asua ja työskennellä. Minua voit äänestää numerolla 634. Ennakkoäänestys on jo käynnissä – tartu tilaisuuteen!

9 syytä rakastaa Helsinkiä

Olen junantuoma helsinkiläinen. Muutin tänne 16 vuotta sitten. Olen asunut Punavuoressa, Käpylässä, Toukolassa, Hakaniemessä ja Arabiassa. Pariskuntana, perheellisenä ja uusperheellisenä. Työskennellyt niin palkkatyössä kuin yrittäjänäkin. Omistanut auton, mutta en enää.

Elämäntilanteet ja asuinpaikat ovat muuttuneet, mutta yksi asia pysyy: rakastan tätä kaupunkia. Helsinki on minulle paras paikka maailmassa – olen kyllä asunut myös ulkomailla pariin otteeseen – ja vuosi vuodelta tämä kaupunki on muuttunut yhä paremmaksi.

Miksi Helsinki on niin ihana? Minulle sen tekevät erityisesti nämä asiat. Järjestys ei ole arvojärjestys, vaan sekalaisen assosioinnin tulosta.

1. Meri
Meri on ollut lähellä melkein kaikissa asuin- ja työpaikoissani Helsingissä. Se toki tekee tuulesta viileää kesäisin ja läpitunkevan raakaa talvisin ja lauhduttaa talvisään märäksi loskakeliksi. Mutta meren tuoksu, vesilintujen äänet, auringon kimallus laineilla, kuunsilta tyynellä ulapalla, pitkät kävely- ja juoksulenkit rannoilla ja laivaretket saariin tekevät Helsingistä monella tapaa erityisen.

Meri on myös haavoittuva, ja siksi sitä pitää suojella. Jokakesäiset sinilevälautat ovat meille rannikon asukkaille konkreettisin muistutus Itämeren saasteongelmista. On meidän helsinkiläisten etu, että merestä pidetään huolta.

2. Luonto
Helsingissä metsä on aina lähellä. Itse asiassa Suomessa harvassa paikassa on niin vanhaa luonnontilaista metsää kuin täällä pääkaupungissa. Se on aika huikea asia, sillä vaikka kuinka olen kaupunkilaiseksi syntynyt ja sellaisena kasvanut, mieleni kaipaa silti säännöllisesti metsän rauhaan.

On aivan mahtavaa, että voin asua lähellä keskustaa, ihmisiä ja palveluja, mutta kuitenkin pyrähtää kotiovestani juoksulenkille upeaan rantapuistoon ja jatkaa siitä joenvarren ruovikoihin ja metsään.

Vaikka Helsinki kasvaa ja sen täytyy kasvaa, on tärkeää huolehtia siitä, että myös tulevilla sukupolvilla on mahdollisuus lähiluontoon.

3. Lähipalvelut
Yksi parhaista asioista kaupungissa asumisessa on se, että kaikki tarpeellinen on kävelymatkan tai korkeintaan lyhyen bussi- tai pyörämatkan päässä. Lapsiperheellisenä arvostan kovasti sitä, ettei päivää tarvitse kuluttaa pitkiin asiointimatkoihin ja että lapseni voivat kipittää kouluun, kirjastoon ja leikkipuistoon muutaman korttelin päähän.

Helsinki tarjoaa julkisten palvelujen lisäksi vielä paljon kaikkea muuta hauskaa ja ihanaa, minkä mahdollistaa riittävä asukastiheys. Kun porukkaa on ympärillä riittävän paljon, on kannattavaa perustaa yrityksiä sitä porukkaa palvelemaan.

4. Kulttuuritarjonta
Olen kulttuurin suurkuluttaja, ja käyn osapuilleen joka viikko leffassa, museossa, keikalla tai teatterissa. On mahtavaa asua kaupungissa, jossa on koko ajan niin paljon kaikkea kiinnostavaa käynnissä, että ongelmana on lähinnä runsaudenpula. Kulttuurin riittävästä rahoituksesta on tärkeää huolehtia, jotta kaikilla kaupunkilaisilla on mahdollisuus nauttia kulttuuriharrastuksesta.

5. Pyöräily
Lapsena Tampereen Hervannassa kuljin joka paikkaan pyörällä. Opiskeluaikana ulkomailla pyöräily välillä jäi, mutta viime vuosina olen löytänyt fillaroinnin uudelleen. Ja onpas tämä muuten hyvä kaupunki pyöräillä! Pyörätieverkko on varsin kattava, ja kehitystä parempaan suuntaan tapahtuu koko ajan. Toki nokan koputtamistakin vielä löytyy, etenkin kaikenlaisista rakennustöiden aiheuttamista poikkeusjärjestelyistä, mutta varsin hyvin kaupungin virkamiehet ja -naiset reagoivat palautteeseen.

6. Pöhinä
Juu tiedän, pöhinä on julistettu kielletyksi ilmaisuksi. Mutta keksikää parempi sana kuvaamaan sitä innokasta toimeliaisuutta, jota Helsingistä löytyy niin monelta osa-alueelta! Startup-yhteisössä kehitetään uusia juttuja työtunteja laskematta. Aktiiviset kaupunkilaiset kehittävät erilaisia festareita ja muita tapahtumia. Erilaiset aktivistiryhmät kehittävät kaupunkia paremmaksi yhteistyössä kaupungin työntekijöiden kanssa. Joka päivä jossakin tapahtuu. Onhan se nyt loistavaa.

7. Vapaa lapsuus
Vaikka Helsinki on isohko kaupunki ja kasvaa koko ajan, täällä uskaltaa silti antaa lasten juosta vapaasti. Poikkeuksiakin on, mutta pääasiassa kaupungin mittakaava on ihmisen kokoinen. Olen iloinen siitä, että liikenteen kehittämisessä on nostettu jalankulku ja pyöräily ensisijaisiksi kulkutavoiksi, koska käveltävä kaupunki on myös turvallinen ja viihtyisä kaupunki – kaiken kokoisille ja ikäisille kaupunkilaisille.

8. Joukkoliikenne
Toimiva joukkoliikenne on minulle aivan olennainen osa kaupunkilaiselämää. Oma viisihenkinen perheeni pärjää varsin hyvin ilman omaa autoa, koska bussilla, metrolla ja ratikalla pääsee – ja silloin, kun ei pääse, voi helposti vuokrata auton käyttöönsä. Myös yrittäjänä arvostan suuresti toimivia liikkumispalveluja. Valitettavasti Helsingissäkin on kuitenkin vielä kaupunginosia, jotka ovat joukkoliikenteen ulottumattomissa, joten joukkoliikenneverkkoa on tärkeää kehittää edelleen.

9. Helsinkiläiset
Oikeastaan kaikkein tärkeintä Helsingissä ovat helsinkiläiset, sillä ihmisethän ne täällä keksivät ja järjestävät kaikenlaista hauskaa. Kotikaupunginosassani Arabiassa on todella aktiivista ja yhteisöllistä porukkaa, ja se juuri tekee tästä niin mukavan asuinpaikan. On tärkeää, että kaupunki tukee asukkaiden aktiivisuutta sekä rahallisesti että helpon ja joustavan asioinnin kautta.

Pari vastausta pyöräilystä

TätipyöräilijäSain postia blogini lukijalta, joka esitti pari pyöräilyyn liittyvää kysymystä. Tapanani on vastata lukijakysymyksiin täällä blogissa, jotta myös muut lukijat näkevät vastaukset.

Ensimmäinen kysymys koski rengasrikkoja. Kysyjän käsityksen mukaan talvikaudella polkupyörien renkaita hajoaa paljon johtuen terävästä hiekoitussepelistä, ja hän tiedusteli, miksi sepeliä käytetään.

Pyöräilijöiden keskustelupalstoilla tosiaan näkee paljon harmittelua sepelin puhkomista renkaista. Helsingissä pyritään edistämään talvipyöräilyä, ja viime talvena toteutettiin kokeiluhanke, jossa testattiin erilaisia tapoja pyöräteiden talvikunnossapitoon. Hankeraportin mukaan talvipyöräilyä haittaavat erityisesti ajoradan ja vieressä kulkevan pyörätien aurauksen yhteensovittaminen, talvihoidon tason vaihtelu kesken reitin, lumivallit ja kasat, sekä  liukastumisia ja rengasvaurioita aiheuttava sepeli.

Pyöräilijöiltä tuli kokeilusta positiivista palautetta, ja talvipyöräilyn määrä kasvoi selvästi kokeilureiteillä. Pyöräilijät myös olivat selvityksen perusteella valmiita käyttämään talvisin nimettyjä pääväyliä, jos niiden käyttö ei edellytä liian pitkää kiertomatkaa. Erityisesti harjausta ja sepelittömyyttä kehuttiin. Helsinki onkin ilmoittanut laajentavansa kokeilualuetta.

Valitettavasti kuitenkaan ainakaan vielä ei ole odotettavissa harjasuolauksen käyttöönottoa kaikilla pyöräteillä, sillä viime talven kokeilun perusteella sen kustannukset ovat puolitoistakertaiset perinteiseen hiekoitukseen verrattuna. Eli ihan suorana vastauksena kysymykseen: sepeliä käytetään, koska se on halpaa.

Hyvään suuntaan ollaan kuitenkin selvästi menossa. Toivottavasti sekä pyörä- että kävelyteiden talvikunnossapitoa kehitetään jatkossakin, jotta kaupunki on myös hankalammin liikkuville kaupunkilaisille talvisinkin mahdollisimman esteetön.

Toinen kysymys liittyi polkupyörien hintoihin. Kysyjä pohti, voisivatko polkupyörät olla uusi suomalainen hittituote, kun matkapuhelinten valmistus on siirtynyt muualle. Hän tiedusteli myös mielipidettäni polkupyörien 24 prosentin arvonlisäverosta.

Polkupyörien kuten useimpien muidenkin asioiden suhteen mielipiteeni on, että laadusta kannattaa maksaa. Etenkin, jos pyöräilee paljon, kunnon ajopeliin kannattaa satsata, koska se kestää käytössä ja on myös turvallisempi kuin halpa vempula. Jos kaipaa edullista vaihtoehtoa, käytettyjä pyöriä on runsaasti saatavilla – esimerkiksi poliisi ja kierrätyskeskukset myyvät keväisin käytettyjä pyöriä.

Suomessahan on itse asiassa useita polkupyörämerkkejä, joista osa valmistaa fillarit kotimaassa ja osa kokoaa ulkomailla tuotetuista osista. Malleja löytyy sekä perinteiseen että hifimpään makuun. Miksei suomalaisista fillareista voisikin tulla kansainvälisiä hittituotteita – ja kyllä tietääkseni ainakin osa kotimaisista pyöräfirmoista markkinoikin tuotteitaan ahkerasti myös ulkomaille.

Nokian 90-luvun kännyköiden volyymeihin on vielä matkaa, mutta kansantalouden kannalta onkin parempi, että meillä on useita hyvinvoivia toimialoja ja yrityksiä kuin että kaikki on yhden firman varassa.

Arvonlisäveron suhteen en ole ihan varma, tarkoittiko kysyjä, että polkupyörien alvia voisi alentaa menekin edistämiseksi. Jos kyse oli tästä, en kovasti innostu ideasta. Alennettuja alv-kantoja on kokeiltu Suomessa eri toimialoilla, ja kokemukset näistä osoittavat, että alennettu alv-kanta on kallis ja tehoton ohjauskeino.

Täti pyöräilee

Tätipyöräilijä

Pyöräilystä puhutaan usein, kuin se olisi lycrat päällä kiitävien himofillaristien yksinoikeus. Tosiasiassa kuitenkin liikenteessä liikkuu monenlaista menijää kahdella pyörällä, ja liikkuisi vielä enemmänkin, jos pyöräilyolosuhteet olisivat nykyistä paremmat.

Liikenteen asiantuntijat puhuvat 8/80-säännöstä – pyöräilyolosuhteiden tulisi olla sellaiset, että 8- ja 80-vuotiaat voivat fillaroida sujuvasti ja turvallisesti.

Kirjoitin viime keväänä tätipyöräilijän manifestin, jossa kerron, mitä tällainen semiaktiivinen tavallisella naistenpyörällä hame ja jakku päällä sotkeva fillaristi kaipaa kaupungin pyöräilyinfralta. Haluan olla mukana kehittämässä kaupunkia, jossa kaikeninkäisten kaupunkilaisten arjen liikkumiset voi hoitaa sujuvasti ja ympäristöystävällisesti.

Oletko sinäkin tätipyöräilijä – tai kannatatko kaupungin kehittämistä paremmaksi pyöräileville tädeille, koululaisille, papparaisille, turisteille ja prässihousuisille virkamiehille? Tunnusta väriä ja tule noutamaan minulta tätipyöräilijä-pinssi. Täältä näet, missä minut tapaa vaaleja edeltävillä viikoilla.

Missä haluaisit lapsesi pyöräilevän?

TätipyöräilijäPerheemme vanhin lapsi on yhdeksänvuotias. Kesäkeleillä hän pyöräilee päivittäin kouluun. Parin kilometrin koulumatka on onneksi koko pituudeltaan turvallista pyörätietä, ja kadunylityksiä on vähän.

Kolmen vuoden kuluttua poika tulee siihen ikään, ettei saa enää pyöräillä jalkakäytävällä. Silloin tullaankin tärkeän kysymyksen äärelle: missä lapsen on turvallista pyöräillä.

Kun puhutaan pyöräilystä ja pyörätieverkoston kehittämisestä, puhutaan usein työmatkapyöräilevien aikuisten näkökulmasta. Tälle joukolle esimerkiksi Hesarin pyöräkaistat ovat hyvä parannus. 12-vuotiasta varhaismurkkua en kuitenkaan päästäisi seikkailemaan vilkkaasti liikennöidyn kadun kapealle kaistaleelle, joka vieläpä päivittäin on jakeluautojen tukkima.

Ja tässä onkin käveltävän ja pyöräiltävän kaupungin tärkeä perusajatus, joka usein keskustelusta unohtuu: kaupunkia pitää kehittää sellaiseksi, että kaikenikäiset kaupunkilaiset voivat liikkua mahdollisimman turvallisesti ja itsenäisesti. Kyse ei ole autoilun rajoittamisesta, vaan kaikkien kaupunkilaisten liikkumisen mahdollisuuksien parantamisesta.

Pyöräväylien suunnittelussa tunnetaan 8/80-periaate – hyvä väylä on sellainen, jolla 8-vuotias ja 80-vuotias voivat liikkua turvallisesti. Tätä periaatetta toivon Helsinkiin rutkasti lisää.

Kun kaupunki on lapsille turvallinen paikka liikkua, he myös oppivat liikkumaan. Jos joka paikkaan pitää kulkea autolla vanhempien kyydissä, se on se liikkumisen tapa, joka periytyy myös aikuisuuteen. Jos taas voi kävellä, potkulautailla, skeitata tai pyöräillä kouluun ja harrastuksiin, arkiliikkumisesta tulee elämäntapa.

Haluan omien lasteni kasvavan kaupungissa, jossa itsenäinen liikkuminen on itsestäänselvyys.

Koulumatka osaksi arkiliikuntaa

TätipyöräilijäLuin tänä aamuna Facebookista erään helsinkiläisen isän harmittelua, kun hänen lapsensa koulun pihalla pyörätelineet ovat hautautuneet villiintyneen pusikon alle. Tämä ei ole harvinainen tilanne, perheemme vanhimman lapsen koulun pihalla esimerkiksi kaksipuolinen pyöräteline on juntattu seinää vasten siten, että vain puolet telineen pyöräpaikoista on käytössä.

Monissa kouluissa Helsingissä lasten pyöräilyä myös pyritään rajoittamaan erilaisilla suosituksilla tai suorilla kielloilla – huolimatta siitä, että kieltäminen ei ole edes laillista.

Kummallista toimintaa, kun samaan aikaan ollaan kovasti huolissaan lasten liikunnan puutteesta. Koulumatkan kulkeminen omaa lihasvoimaa käyttäen kävelemällä, pyöräilemällä tai vaikka potkulaudalla voisi olla olennainen osa lasten päivittäistä liikunta-annosta. Helsingissä lasten koulumatkat ovat pääsääntöisesti sen verran lyhyitä, että pienikin lapsi jaksaa ne kulkea.

Pyöräilykieltoja perustellaan lasten turvallisuudella. Etenkään eka- ja tokaluokkalaisia ei pidetä kykenevinä polkemaan koulumatkaansa.

Mikä sitten aiheuttaa turvattomuutta koulumatkalla? Ensinnäkin liikennejärjestelyt koulujen lähistöllä ovat harmittavan usein sellaiset, ettei pienten kulkijoiden turvallisuutta ole millään tavalla mietitty saatikka priorisoitu. Tämä puolestaan johtaa siihen, että vanhemmat tuovat lapsensa kouluun autolla. Ja autoralli nyt ei ainakaan paranna pienten kulkijoiden turvallisuutta.

Itselläni ja perheelläni on paljon hyviä kokemuksia lasten itsenäisestä liikkumisesta. Omassa lapsuudessani oli ihan normaalia, että alakouluikäiset pyöräilivät itsenäisesti ristiin rastiin niin koulumatkoja kuin kavereiden luo ja ihan muuten vain.

Perheemme vanhin lapsi oppi tokaluokkalaisena pyöräilemään vajaan kolmen kilometrin koulumatkansa. Alku oli hankala, koska koulun rehtori oli pelotellut lapset tiukoilla pyöräilykielloilla, eikä lapsi meinannut uskaltaa uhmata rehtorin sanaa. Nyt kolmasluokkalaisena hän pyöräilee kouluun niin mielellään, että jos aamulla on kaatosade, häntä pitää vähän puhua ympäri, että josko tänään menisit ratikalla.

Keskimmäinen lapsemme, nyt tokaluokkalainen, pyöräili kesälomalla hyvällä menestyksellä itsenäisesti ja kavereiden kanssa noin kilometrin matkaa leikkipuistoon.

Miksi pyöräily onnistui minulta ja onnistuu lapsiltamme? Ensinnäkin, asuin lapsena ja asumme nyt tiiviin pyörätieverkon ulottuvilla. Toki nykyisillä asuinsijoillamme Helsingin Arabiassa on pyöräteiden suunnittelussa ja kunnossa vielä aika paljon parantamista, mutta lapset pääsevät kuitenkin kulkemaan turvallisesti.

Toisekseen, pyöräily on ollut kiinteä osa lasten arkea pienestä pitäen – niin minulla kuin lapsillani. Kun lasten kanssa pyöräilee paljon ja opastaa samalla liikennesääntöjä ja muun liikenteen huomioimista, he oppivat. Sama kävelyn kanssa.

Toki lasten välillä on yksilöllisiä eroja, ja joku ei ihan oikeasti ole vielä ekaluokkalaisena valmis liikkumaan itsenäisesti. Mutta sen arvioiminen on vanhempien, ei koulun asia.

Säännöllinen arkiliikunta on hyvä tapa ylläpitää terveyttä. Se on myös tapa, joka on hyvä oppia jo lapsena. Siksi on tärkeää, että koulut kannustavat lapsia kulkemaan koulumatkansa omin jaloin.

Tarvitaan asennemuutosta  – sen sijaan, että koulut yrittävät estää pyöräilyn, niiden pitäisi vaatia kaupungilta turvallisia liikennejärjestelyjä ja riittävästi pyöräpaikkoja sekä vedota vanhempiin, ettei kouluun tultaisi autolla.

Tätipyöräilijän manifesti

TätipyöräilijäOlen tyypillinen tätipyöräilijä. Sotken menemään vanhalla naistenpyörällä hame päällä ja korkokengät jalassa. En tykkää ajaa kovaa, koska silloin tulisi hiki. Minulla on usein mukana 1–3 poukkoilevaa alakoululaista. Pyöräilen paljon, mutta lähinnä asiointimatkoja kaupungissa. Minua et bongaa Tour de Helsingistä lycrat niskassa.

Olen kokenut itseni vähän ulkopuoliseksi pyöräilyn edistämistä koskevasta keskustelusta, koska en ole virtaviivaisen vinttikoiramainen, hiilikuituisella cyclocrossilla kiitävä menijä, joka polkee 20 kilometrin työmatkansa myös 20 asteen pakkasella.

Sain kuitenkin jonkinlaisen herätyksen kahden tutun pyöräilyaktivistin puheista. He kun pohdiskelivat, että kaupungin pyöräilyinfraa pitäisi kehittää juuri minun kaltaisteni tätien ehdoilla. Kaupungin tulisi olla turvallinen ja mukava pyöräily-ympäristö koululaisille, papparaisille, tädeille, turisteille ja prässihousuissa fillaroiville virkamiehille.

Mitä kaltaiseni täti sitten kaipaa kaupungin pyöräilyolosuhteilta? No, kaikkein eniten kaipaisin sitä, että Sturenkadun mäet lakkaisivat olemasta, koska paras reittini keskustaan kulkee sitä kautta, ja niissä mäissä tulee HIKI. Mutta jos keskitytään siihen, mikä on mahdollista, niin tädin toivelista tulee tässä:

1. Pyöräteitä
Koska ajan hiljakseen ja olen vähän sunnuntaipyöräilijä, en uskalla ajaa ajoradalla vilkkaasti liikennöidyillä kaduilla. Kattava pyörätieverkko on olennainen edellytys sille, että valitsen kulkutavakseni pyörän. Parhaita ovat selkeästi kävelytiestä erillään olevat pyöräväylät – mutta kuitenkin niin, että pystyn pitämään silmällä kävelytiellä koheltavaa ekaluokkalaista.

2. Selkeitä opasteita
Helsingissä kaupunki on valitettavasti täynnä epäselvästi merkittyjä pyöräväyliä. Ei ole epätavallista, että pyörätien merkki löytyy ainoastaan korttelin yhdestä päästä. Merkintätavatkin vaihtelevat – yhdessä paikassa on liikennemerkki, toisessa katumaalaukset ja kolmannessa punainen sora. Sekavat merkinnät aiheuttavat vaaratilanteita, kun pyöräilijät ja kävelijät palloilevat väärissä paikoissa.

3. Sujuvia liikennejärjestelyjä
Vaikka Helsingissä kävely ja pyöräily ovat teoriassa ensisijaisia kulkutapoja, käytännössä tämä ei aina näy. Esimerkiksi risteykset ja liikennevalojen rytmitykset on suunniteltu sujuvan autoilun, ei sujuvan pyöräilyn tai kävelyn näkökulmasta. Fillaristi voi yhden kadun ylittääkseen joutua odottamaan jopa kolmissa eri tahtiin vaihtuvissa valoissa. Siinä on sitten naurussa pitelemistä, kun jää jumiin liikenteenjakajalle, johon ei edes tavallinen pyörä mahdu, kuormapyörästä tai peräkärrystä nyt puhumattakaan.

4. Loogisia kulkureittejä
Pyöräilijä saa usein olla varsinainen salapoliisi selvittääkseen, missä yhtäkkiä katkennut pyörätie jatkuu. Kaupunki on täynnä pyöräväyliä, jotka alkavat ei mistään, päättyvät ei mihinkään ja siirtyvät odottamatta kadun toiselle puolelle. Lukuisia ovat myös järjestelyt, joissa autoilijat pääsevät posottamaan suoraan, kun taas pyörätie tekee pitkän mutkan. Erityistä harmitusta itselleni aiheuttaa se, että reittisuunnittelussa ei useinkaan huomioida sitä, että pyöräilijäkin saattaa haluta kääntyä risteävälle kadulle.

5. Ehjiä päällysteitä
Juttelin juuri tuttavan kanssa, joka oli lentänyt naamalleen asvalttiin Hakaniemen sillalla. Ihmekös tuo, kun tien pinta on siellä kuin perunapeltoa. Kaikenlaisten katutöiden seurauksena pyörätiestä saattaa olla kolmannes ajokelvottomana, kun kuoppa on peitetty häthätää, ja paikkauskohdan reunoilla on törröttävä sauma. Noppa- ja mukulakivistä en viitsi alkaa edes puhumaan, koska verenpaineeni nousee liikaa.

6. Hyvin suunniteltuja poikkeusjärjestelyjä
Elävässä kaupungissa on koko ajan jossakin rakennus- tai remonttityömaa. Siksi pitäisi olla myös selkeät pelisäännöt liikennejärjestelyille näiden yhteydessä. Aivan liian usein kohtaa tilanteita, joissa kävelijät ja pyöräilijät sullotaan kapealle kaistaleelle taistelemaan elintilasta. Pasilan aseman seutu on yksi karmaiseva esimerkki, Kalasataman metroaseman lähistö toinen. Niiden kautta kulkee todella suuren ihmismäärän päivittäinen asiointimatka, joten on aivan selvää, että reittien ja opasteiden tulee olla kunnossa.

7. Järkevää jakeluliikenteen ohjausta
Väistä pakettiautoa -peli on jokaiselle pyöräilijälle tuttu. Pyörätiet kaikkialla kaupungissa ovat täynnä pysäköityjä pakuja. Mistä tulee tämä ajattelutapa, että autojen ajorata on pyhä, ja sille ei saa pysähtyä, mutta pyörä- tai kävelytien saa koska tahansa tukkia? Koska Helsingissä ei ole suunniteltu jakeluautoille järkeviä maanalaisia reittejä, pitäisi jakeluliikenteelle sopia selkeät pelisäännöt. Voisiko esimerkiksi liikkeiden lastausajot hoitaa ruuhka-aikojen ulkopuolella?

8. Kunnollisia pyöräparkkeja
Kunnollinen pyöräteline on sellainen, johon pyörän saa rungostaan lukolla kiinni. Ne vanhanaikaiset härvelit, johon tökätään etupyörä, voi myydä romuraudaksi. Kunnollisia pyörätelineitä pitäisi olla paljon sellaisissa paikoissa, joihin tullaan paljon pyörällä. Esimerkiksi koulujen pihoilla on tyypillisesti iso parkkipaikka opettajien autoille ja muutama hassu pyöräteline satojen oppilaiden pyörille. Varsin kummallinen tilanne, kun lapsia pitäisi kannustaa liikkumaan enemmän.

9. Järkeä päähän pyöräilijöille
Kaupunkipyöräily on ajautunut viidakkomaiseen tilaan. Jos tieliikennelakiin kaavaillut muutokset menevät läpi, moni asia selkiytyy mukavasti. Mutta lisäksi tarvitaan malttia, muiden huomioimista ja järkeviä tilannenopeuksia. Kaikille pitäisi olla selvää, ettei Kauppatorin reunalle tulla turistilauman keskelle vetämään triathlon-harjoituksia. Myös suuntamerkkien näyttämisen, kohteliaan kellon soittamisen sekä pimeällä valojen käyttämisen soisi kuuluvan jokaisen pyöräilijän arsenaaliin.

10. Kaikki pyöräilemään!
Pyöräileminen on mielestäni kiva tapa liikkua kaupungissa, ja lisäksi tietenkin oman lihasvoiman käyttö paikasta toiseen siirtymisessä on myös terveellistä. Toivonkin, että kaikenikäiset ja -kokoiset uskaltautuvat ottamaan kaupunkia haltuun fillarin selässä. Mitä enemmän kaupungissa pyöräillään, sitä turvallisempaa siitä tulee kaikille.