Assumption is the mother of unsafe organizational culture

Remember that saying: “When you assume, you make an ASS out of U and ME.” That is something that we should all keep in mind in relation to our colleagues.

Hand to your heart – what assumptions do you make when you meet a new person in a work setting?

Do you assume they are heterosexual or cisgender?

Do you make assumptions based on their name or skin color?

Do you assume that they share your lifestyle?

It is very human to think of yourself as someone who has typical tastes, beliefs or lifestyle. There is something very comforting in a sense of belonging, when you can rest assured that people around you share similar values and preferences.

But think for a moment: what would it feel like to be in an environment where every day you would be constantly reminded that you DON’T belong? That you are somehow fundamentally different from everyone around you. That you perhaps try your best to keep your difference a secret so as to not stand out in a negative way.

Sounds extremely stressful, no?

In an organizational culture with a very strong implicit assumption of homogeneity – that is, when people automatically assume that their colleagues are similar to themselves – people who do not conform may feel very unsafe.

And when you feel unsafe and stressed and like a weirdo, it is difficult to put in your best work performance. What’s more, a homogeneous organization culture does not foster creativity, new ideas or critical thinking.

This is why it is extremely important to make a conscious, organization-wide effort to embrace diversity. When people feel safe to be their authentic selves, they have more energy to put in their actual work.

So, enough with the assumptions. 

Diversity is a sustainability matter

It being Pride month and all, I think it’s a good time to point out that sustainability in a business setting is not just about emission reductions and scope 1–3.

Social sustainability is just as important. And how a company addresses diversity can be quite revealing as to their dedication to social sustainability.

It’s about who gets hired, promoted, rewarded – and who doesn’t. It’s about who can feel safe, accepted and appreciated in the workplace. It’s about which kind of background and expertise is valued.

Look around you. What are your team members like? What about your peers? Are they all pretty much like you? Do you know anyone at your workplace who belongs to a minority? Or are you the only stand-out different person? 

If the above sounds familiar, your company is not making a conscious effort to promote diversity.

For managers, diversity can be particularly tough, because truly embracing and promoting it often means having to manage a personal change process. Learning to recognise one’s own privilege. Understanding and letting go of personal prejudices. Tolerating discomfort. Looking beyond the obvious.

Embarking on that change process is well worth it, though. Promoting and embracing diversity in the workplace is about giving more people the chance to thrive. But it’s also about giving the business a chance to thrive. There is plenty of international research evidence showing that companies with a more diverse workforce and management generally perform better than more homogeneous ones.

So, there really isn’t any excuse for managers to disregard diversity – not from a sustainability standpoint, nor from a business one. It’s time to step up.

Monimuotoisuus pitää huomioida asuntorakentamisessa

Helsingin kaupunginvaltuusto keskustelee perusteellisesti asumisen ja maankäytön ohjelman seurantaraportista. Asuminen onkin yksi tärkeimmistä asioista, joista valtuusto päättää.

Omassa puheenvuorossani nostin esiin perheiden ja asumisjärjestelyjen monimuotoisuuden, jota nykyinen asumisen tilastointi ei oikein tunnista.

Arvoisa puheenjohtaja,

Ensinnäkin, kiitokset hyvästä raportista.

Kuten muutama muukin edeltävä puhuja, haluaisin nostaa esiin sitä, että asuntojen määrän ohella on tärkeää, minkälaisia asuntoja rakennetaan. Huolestuttaa kehitys, että asuntokoot ovat pienenemään päin, koska se heikentää asuntojen muunneltavuutta.

Pikemminkin suunnan pitäisi olla se, että asunnot suunnitellaan palvelemaan muuttuvia elämäntilanteita ja asumisjärjestelyjen monimuotoisuutta.Kun puhutaan perheasunnoista, pitäisi tunnistaa, minkälaisia nykypäivän perheet ovat.

Tiastot jättävät paljon asioita piiloon. Annan esimerkin: Kodissani on kirjoilla kolme henkeä, mutta oikeasti meillä asuu joka toinen viikko kaksi ja joka toinen viikko viisi henkeä.

Tilat on pitänyt mitoittaa viidelle hengelle. Vaikka tilastojen mukaan kotitaloudessamme on vain yksi lapsi, niitä kahta muuta ei voi Harry Potter -tyyliin sulloa portaanaluskomeroon.

Tilastojen mukaan Helsingissä on eniten kasvua 1–2 hengen talouksissa. Sitä emme kuitenkaan tiedä, kuinka moni näistä talouksista on osa-aikaisesti kolmen, neljän tai viiden hengen talous, joka tarvitsee tuon nuppiluvun mukaiset tilat.

Emme tiedä, koska uusperheet ja vuoroasuminen jäävät tilastojen ulkopuolelle.

Marginaalisesta ilmiöstä ei ole kyse. Siitä antaa osviittaa parin vuoden takainen kouluterveyskysely, jonka mukaan joka viides helsinkiläinen koululainen vuoroasuu.

Kukaan ei kuitenkaan tiedä, kuinka monen hengen huusholleissa nämä koululaiset asuvat tai edes missä päin Helsinkiä heidän toiset kotinsa sijaitsevat. Koska tätä ei tilastoida.

Voisi kuvitella, että tällainen tieto olisi kaupunkisuunnittelun kannalta hyvinkin oleellista. Miten voidaan kehittää hyvää kaupunkia kaikille, jos merkittävä osa reaalimaailman asumisjärjestelyistä ja todellisesta tilantarpeesta jää katveeseen?

Toivon, että kaupungilta löytyy halua tunnistaa tällaisia arkielämän ja tilastoinnin välisiä kuiluja ja huolehtia siitä, että nykypäivän elämän monimuotoisuus tulee kunnolla huomioiduksi, kun kaupunkia kehitetään.

Valtuustoaloite: kahdessa kodissa asuminen oppilaaksioton perusteeksi

Nyky-yhteiskunnassa on monenlaisia perhemuotoja – ydinperheitä, monikkoperheitä, adoptioperheitä, sateenkaariperheitä, uusperheitä, yhden huoltajan perheitä ja monenlaisia muita. Julkisten palvelujen suunnittelussa ja toteutuksessa pitää huomioida perheiden moninaisuus. Se on yhdenvertaisuuskysymys, mutta myös perheiden sujuvan arjen edellytys.

Tein viime viikolla ensimmäisen valtuustoaloitteeni. Tavoitteena on helpottaa kahden kodin perheiden koulu- ja esikouluvalintaa, jotta lasten sujuva ja turvallinen koulumatka on mahdollinen molemmista kodeista. Aloite sai runsaan joukon allekirjoituksia, joten se lähti eteenpäin käsiteltäväksi.

Tässä aloitteen teksti:

2013 toteutetun THL:n kouluterveyskyselyn (http://bit.ly/2vhCqDl) mukaan pääkaupunkiseudulla joka neljäs peruskoululainen ja ammattiin opiskeleva sekä joka viides lukiolainen asuu kahdessa kodissa.

Nykylainsäädännön mukaan lapsella ei voi olla kahta osoitetta, joten kaupungin näkökulmasta kaikilla koululaisilla on vain yksi koti. Tämä aiheuttaa perheille hankaluuksia koulu- ja esikoulupaikkaa hakiessa. Virallisen kotiosoitteen mukainen lähikoulu tai esikoulu ei aina ole lapsen sujuvan arjen sekä turvallisen tai kohtuullisen koulumatkan kannalta paras vaihtoehto toisesta kodista kuljettaessa.

Me allekirjoittaneet kaupunginvaltuutetut esitämme, että Helsingissä vakituinen kahdessa kodissa asuminen hyväksytään viralliseksi oppilaaksioton perusteeksi. Tällä tavoin kahden kodin perheillä on paremmat mahdollisuudet valita molempien kotien sijainnin ja lasten sujuvan arjen kannalta hyvä koulu tai esikoulu.

Helsingissä 30.8.2017