Ruumiillinen koskemattomuus on kaikkien oikeus

Olen miettinyt, viitsinkö kirjoittaa mitään Oulun seksuaalirikostapauksiin liittyen.

Ensinnäkin, Oulun uutiset järkyttivät. Samoin kuin järkytti lauantain Hesarin pikku-uutinen, jonka mukaan muuan keskisuomalainen Jari-Kalevi oli saanut ehdottoman vankeustuomion lukuisista lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista. Samoin kuin muutama vuosi sitten järkyttivät uutiset vanhoillislestadiolaisten keskuudessa tapahtuneista seksuaalirikoksista ja niiden peittelystä. Samoin kuin järkytti, kun joku äijä runkkasi bussissa kahden pikkutytön nenien edessä Länsiväylällä keskellä kirkasta päivää.

Olen miettinyt, viitsinkö kirjoittaa mitään Oulun tapauksiin liittyen, koska tuntuu, että koko keskustelu hyväksikäyttää niiden rikosten uhreja. Että keskusteluun osallistumalla minäkin roikun siellä samalla haaskalla ja estän niitä tyttöjä toipumasta rauhassa.

Jälleen kerran näyttää kuitenkin olevan tarpeellista muistuttaa, että seksuaalirikokset ja ahdistelu eivät ole Suomessa mikään uusi ja ulkomaalaisten muassaan tuoma ilmiö. Se, että jotakin muuta väitetään, loukkaa kaikkia niitä ihmisiä, jotka ovat joutuneet seksuaalirikosten tai ahdistelun uhreiksi ihan kotoperäisten tekijöiden toimesta.

Ehkä joku ei ole huomannut, mutta tässä on jo kohtalaisen pitkään ollut käynnissä #metoo keskustelu, jossa seksuaalisen häirinnän uhrit ovat vihdoin saaneet äänensä kuuluville. Ihmisten kertomuksia lukiessa on noussut pala kurkkuun lukuisia kertoja, sillä niin läheltä ne ovat itseänikin kouraisseet.

Tai no, on se ilmeisesti huomattu, koska paljon on kuultu puheenvuoroja, joissa vähätellään ahdistelun uhreja ja surkutellaan, että on se kamalaa, kun ahdistelijoiden mainetta sillä tavalla pilataan.

Ehkä joku ei ole huomannut sitäkään, että tässä on jo jonkin aikaa ollut käynnissä Suostumus-kampanja, jolla on kerätty nimiä kansalaisaloitteeseen, jotta rikoslaissa raiskauksen määritelmäksi tulisi suostumuksen puute.

Tai no, on se ilmeisesti huomattu, koska paljon on kuultu puheenvuoroja, joissa on valiteltu, että on se suostumuksen pyytäminen kauhean hankalaa ja kyllä nyt menee seksi pilalle ja pitääkö tässä ruveta pyytämään allekirjoitusta johonkin lomakkeeseen ennen hommiin ryhtymistä.

Toivon, suorastaan vaadin, että Oulun rikosten uhrit saavat oikeutta ja kaiken tarvitsemansa tuen ja avun. Samoin toivon, että rikosten tekijät saavat ansaitsemansa rangaistuksen.

Se ei kuitenkaan riitä, ei likimainkaan. Juttu on nimittäin niin, että kaikkien seksuaalirikosten uhrien pitää saada oikeutta ja apua ja tukea. Ja näin ei tässä maassa tällä hetkellä tapahdu.

Tarvitsemme lisää turvakoteja. Tarvitsemme parempia matalan kynnyksen mielenterveyspalveluja. Tarvitsemme enemmän resursseja nuorisotyöhön, Tarvitsemme parempaa kotouttamista maahanmuuttajille. Tarvitsemme enemmän henkilöstöä lastensuojeluun. Muun muassa.

Tarvitsemme myös aikuisia ihmisiä, jotka eivät katso asioita sormien läpi, vaan menevät väliin, kun koulun käytävällä huoritellaan tai homotellaan tai työpaikalla puristellaan takapuolesta tai kadulla huudellaan tai lapsen whatsappissa on omituisia viestejä tai lapsi tai nuori vetäytyy kuoreensa tai jää porukasta ulos.

Samoin tarvitsemme aikuisia ihmisiä, jotka eivät itse raiskaa, käpälöi, huorittele, homottele, kommentoi tissejä tai takapuolta tai lähettele muille kikkelinkuvia, huuruisia fantasioita tai raiskaus- ja tappouhkauksia. Tai hyväksikäytä naisten ja tyttöjen kokemaa seksuaalista väkivaltaa omien rasististen mielipiteidensä edistämiseen.

Aikuisia, joille on ihan selvää, että ruumiillinen koskemattomuus on kaikkien oikeus, jota pitää puolustaa. Aina.

Seksuaalisella häirinnällä on myös taloudellinen hinta

Puhe Vihreiden puoluevaltuuskunnassa 2.12.2017

Rakkaat ystävät,

Viime viikkoina on puhuttu paljon seksuaalisesta häirinnästä.

Puhun teille tänään seksuaalisen häirinnän taloudellisesta ulottuvuudesta, jota ei toistaiseksi ole keskustelussa paljon sivuttu.

Aihe tuli mieleeni, kun eilen luin Hesarista kirjoituksen, jossa todettiin, että naisia pitää kannustaa kasvuyrittäjyyteen. Heti perään luin toisen jutun, jossa kerrottiin puolustusvoimissa rehottavasta seksuaalisesta häirinnästä.

Juttu on nimittäin niin, että pelkkä kannustus ei riitä, jos oikeasti haluamme edistää naisten urakehitystä ja purkaa toimialojen jyrkkää sukupuolittuneisuutta.

Tyttöjen ja naisten on raskasta raivata tietään yhteiskunnassa, jossa jo koulussa kohtaa ahdistelukulttuurin. Valitettavan moni poika ja mies kokee myös samaa, sukupuolivähemmistöistä puhumattakaan.

Moni tässäkin huoneessa on todennäköisesti

  • jättänyt osallistumatta työpaikan sidosryhmätilaisuuteen, koska on pelännyt kännisiä ahdistelijoita
  • ollut työpaikassa, jossa kaikki tietävät, kenen kanssa ei kannata joutua kahden kesken kahvihuoneeseen
  • vaihtanut työ- tai opiskelupaikkaa, koska on väsynyt vähättelyyn ja ahdisteluun

Mietitäänpä hetki, mitä kaikkea yhteiskuntamme ja kansantaloutemme menettää joka kerta, kun joku heittää hanskat tiskiin ahdistelun vuoksi.

Jokainen keskeytynyt työura ja hylätty opiskelupaikka maksaa ihan selvää rahaa. Mutta hintana on myös sen kyseisen ihmisen potentiaalin menettäminen.

Mitä tieteellisiä tutkimustuloksia, teknologisia innovaatioita tai kaupallisia läpimurtoja onkaan jäänyt tekemättä siksi, että ihmisiä on kohdeltu kuin lihanpaloja?

Siitä on paljon kansainvälisiä tutkimustuloksia, että yritykset joissa on tasapuolinen sukupuolijakauma, tekevät parempaa tulosta kuin sukupuolen suhteen yksipuoliset.

Diversiteetti ruokkii avointa keskustelua ja monipuolisempaa ajattelua. Saadaan laajempi pakki ideoita käyttöön.

Diversiteetti ei kuitenkaan toteudu suomalaisessa työelämässä ennen kuin kaikki voivat kokea työympäristönsä turvalliseksi.  

Suomi on pieni kansakunta maailman peränurkassa. Meillä ei ole paljoa muuta kuin osaamisemme ja innovointikykymme.

Meillä ei yksinkertaisesti ole varaa siihen, että osa potentiaalistamme jää hyödyntämättä sen vuoksi, että jotkut meistä eivät osaa käyttäytyä.