Katutyömaiden turvallisuus kuntoon

Tänään on ollut pitkä ja vaiherikas ilta valtuustossa, mutta ehdimme kuin ehdimmekin viime metreillä käsitellä aloitteeni katutyömaiden turvallisuuden parantamisesta.

Näin puhuin valtuustossa:

Arvoisa puheenjohtaja,Olen tosi tyytyväinen aloitteeni saamaan vastaukseeen.

Helsinki kasvaa ja kehittyy kovaa vauhtia, ja erilaiset rakennustyömaat ovat aika lailla vakioelementti rakkaan kaupunkimme katukuvassa. Valitettavasti ne ovat myös harmin ja hammastenkiristyksen sekä aivan liian usein vaaratilanteiden aiheuttaja kaupunkilaisten arjessa.

Viime kesänä kaupunki palkkasi työmaatarkkailijoita. Tarkkailijoiden raportin mukaan liikenteen poikkeusjärjestelyt työmaiden yhteydessä ovat villi länsi, etenkin mitä tulee kävelyn ja pyöräilyn – eli kaikkein haavoittuvimpien kaupungilla liikkujien – järjestelyihin.

Asiaintilan on voinut todeta kuka tahansa kaupungilla liikkuva. Kaduilla heiluu isoja työmaakoneita ilman turva-aitoja. Jalankulkijoita ohjataan kadulle autoliikenteen sekaan. Reittejä suljetaan, mutta mistään ei löydy opasteita poikkeusreitistä. Pyöräteillä on aitaamattomia kuoppia ja tien poikki viritettyjä lippusiimoja. Urakoitsijoiden ja rakennuttajien edustajat vastaavat ylimielisesti tai asiattomasti kaupunkilaisten huomauttaessa puutteellisista järjestelyistä.

On selvää, että tällaiset hankalat ja vaaralliset järjestelyt ovat merkki osaamattomuudesta ja piittaamattomuudesta. On erinomaista, että pakolliseen katutyökoulutukseen on tuotu ja tuodaan enemmän sisältöä asukasystävällisyydestä ja selkeästä viestinnästä. Samoin on erinomaista, että kaupunkiympäristölautakunta ja kaupunginhallitus päättivät edellyttää, että kaupunki asettaa työmaiden laadulle ja turvallisuudelle mitattavat tavoitteet.

Kaupunkilaisten turvallisuuden pitää olla prioriteetti työmaajärjestelyissä.

Ihan vähän vaan

“Mä vain pikaisesti parkkeeraan poikittain tähän pyörätielle.”

“Mä vaan muutaman korttelin pyöräilen tässä jalkakäytävällä.”

“Mä ajan tätä 30 km/h ylinopeutta vain sen verran, että pääsen irti tästä ruuhkasta.”


“Mä suikkasen äkkiä vielä jonon perässä näistä liikennevaloista.”


“Kyllä mä tässä pilkkopimeässä mustissa vaatteissa ehdin juosta tämän nelikaistaisen kadun yli.”


“Mulla on niin kiire, että ohitan tuon edessä hituroivan pyöräilijän tästä kävelytien puolelta.”


Kummelissa oli sketsihahmo, joka veti aina röökiä tupakointi kielletty -kyltin alla. Kun hänelle huomautettiin, hän totesi joviaalisti: “Joo, mäki vedä vaan tän yhe.”


Väärässä paikassa sauhuttelu on inhottavaa ja epäsosiaalista, mutta harvemmin ihan suorilta vaarantaa kenenkään henkeä. Sen sijaan, kun tämä kummelihahmoasenne siirretään liikenteeseen, syntyy vakavia vaaranpaikkoja.


Se pyörätiellä törröttävä jakeluauton nostolava on ihan harmiton, kunnes pyöräilijä teloo siihen kaulansa. Jalkakäytävällä fillarointi on ihan jepujee, kunnes kulman takaa juoksee eteen kolmivuotias, joka ei osaa varoa. Punaisia päin ajaminen on ihan normimeininkiä, kunnes törmää suojatiellä ihmiseen. Työmaan kupeeseen sommiteltu kapea ja kuoppainen agilityrata on ihan toimiva, kunnes 20 jalankulkijaa, 5 pyöräilijää ja kolmet lastenrattaat osuvat siihen samaan aikaan.


Tieliikennelakia uudistetaan parhaillaan, ja siihen on tulossa monia hyviä parannuksia. Kummelihahmoasennetta uusi lakikaan ei kuitenkaan valitettavasti muuta, sillä ei noissa antamissani esimerkeissä mitään lakeja tai sääntöjä noudateta.


Osittain ongelmana on, ettei liikennevalvontaan riitä tarpeeksi resursseja. Poliisilla on muitakin hommia. Tähän voisi auttaa, jos pysäköinninvalvonnan ohella myös kaupunkialueiden liikennevalvonta siirrettäisiin kuntien hoidettavaksi.


Mutta kyllä ihan jokainen meistä voisi myös korjata asennettaan. Seuraavan kerran, kun tekee mieli töpöillä “ihan nopsaan vaan”, mieti hetki, onko se parin sekunnin ajansäästö todella tärkeämpää kuin oma ja muiden turvallisuus.