Jonkin aikaa sitten sain kuulla olevani pirttihirmu. Ei sanoja sitä tosissaan tarkoittanut, vaan se oli sellainen vitsivitsi ja läppä läpändeeros. Minua vain ei naurattanut.

Jokainen nainen, jolla on hiukankaan omaa tahtoa ja luonnetta, saa tottua nuoresta iästä asti kuulemaan olevansa hankala ämmä, bitch, pallinmurskaaja, tiukkapillu – ”lempinimien” kirjo on laaja. Pahimmillaan nimitykset voivat olla ihan kamalia. Eräs läheiseni on muun muassa saanut kuulla olevansa ”nainen, joka saa spermankin happanemaan”. Että sellainen läpändeeros, nauratti varmaan ihan kyynelet silmissä.

Naisilla on erilaisia tapoja selviytyä siitä, että meidän ei ”kuuluisi” olla määrätietoisia. Jotkut oppivat passiivisaggressiivisiksi vallankäyttäjiksi, jotka hunajaisesti hymyillen manipuloivat ihmisiä. Toiset oppivat viis veisaamaan nimittelystä siitäkin huolimatta, että se tuntuu kurjalta. Jotkut alkavat itse käyttää ämmä-terminologiaa vähän samaan tapaan kuin tummaihoiset kutsuvat toisiaan neekereiksi.

Itsekin toisinaan nimitän itseäni kiukkuiseksi tamperelaiseksi akaksi. Vaikka oikeasti kyllä olen mielestäni pikemminkin sisukas kuin erityisen kiukkuinen.

Harva kuitenkaan arjessa jaksaa kyseenalaistaa nimittelyä. Kun sitten leimautuu taas hankalaksi…