Kilpailukykysumutus

Helsingin Sanomat uutisoi tänään kyselystä, jossa suomalaisilta oli kysytty valmiutta työehtojen huononnuksiin. Jutun otsikon mukaan enemmistö suomalaisista olisi valmiita luopumaan vuodeksi palkankorotuksista, jos se auttaisi luomaan lisää työpaikkoja.

Kyselyn taustalla on työmarkkinajärjestöjen niinsanottu kilpailukykysopimus (Mihin muuten katosi aiempi nimi yhteiskuntasopimus?), jossa sovittiin keinoista, joilla suomalaista vientiteollisuutta avitetaan vauhtiin.

Hesarin juttu ja kyselyn kysymyksenasettelu jatkavat samalla retorisella linjalla, jota on toisteltu eri tahojen toimesta koko viime syksy ja tämä kevät: teollisuuden kilpailukykyä pitää parantaa, jotta saadaan lisää työpaikkoja. Mutta ovatko keinot ja ääneen lausutut tavoitteet linjassa keskenään?

Kun kilpailukykysopimuksen keskeisiä ehtoja katsoo, näyttää varsin selvältä, ettei sopimuksen päätavoite suinkaan ole työpaikkojen lisääminen. Kun työaikaa pidennetään ja työnantajien kustannuksia vähennetään, lopputulos on se, että työnantajat voivat teettää samalla työntekijämäärällä enemmän töitä halvemmalla.

Työpaikkojen lisääntymisen ehdoton edellytys on kysynnän lisääntyminen – hyväntahtoisinkaan työnantaja ei palkkaa lisää tekijöitä, jos tuotteille ja palveluille ei ole ostajia. Palkansaajien ostovoiman heikentämisellä puolestaan on juuri päinvastainen vaikutus, samoin työajan lisäämisellä.

Kun ihmiset tekevät pidempää työpäivää ja käteen jää vähemmän rahaa, se heikentää ennen kaikkea kotimaisten palvelujen kysyntää. Ketkäs Suomessa olivatkaan niitä suurimpia työnantajia? Teollisuusko? No ei, vaan palvelualat.

Vuonna 2013 teollisuuden palveluksessa oli 15 % suomalaisista palkansaajista, kun taas palvelualoilla työskenteli osapuilleen 23 % (luku ei sisällä sosiaali- ja terveyspalveluja). Teollisuuden työpaikat ovat huvenneet tasaisesti – vuodesta 2007 vuoteen 2014 ne ovat vähentyneet lähes neljänneksellä (23 %). Samalla aikavälillä myös palvelualojen työpaikat ovat vähentyneet, mutta vain vajaat kolme prosenttia. (Lähde: Tilastokeskus)

Nyt pitäisi enää ymmärtää, mistä menneisyyden hiilikuopasta kumpuaa tämä ajattelu, että vientiteollisuudella on yksin työllistämisen avaimet kourassaan.

Ymmärrän vientiteollisuuden hankalan tilanteen ja sympatiseeraan sitä ihan täysillä. Maailmanmarkkinat ovat epävakaat, kilpailu raakaa ja pahimmat kilpailijat pelaavat ihan eri säännöillä. Sitä en kuitenkaan mitenkään päin ymmärrä, millä tavalla tätä tilannetta helpottaa, jos suomalainen lastentarhanopettaja luopuu lomarahoistaan.

Suomessa on lähes 250 000 työtöntä, ja avoimia työpaikkoja on huomattavasti vähemmän. Se on vakava ongelma, joka pitää ratkaista. Aivan varmasti työnantajien taakan helpottaminen auttaa omalta osaltaan – ainakin poistamaan esteitä niissä tilanteissa, joissa työtä kyllä olisi tehtäväksi, mutta työllistäminen ei tällä hetkellä syystä tai toisesta kannata.

Mutta silti ennen kaikkea työnantajat tarvitsevat kysyntää tuotteilleen ja palveluilleen. Ja juuri kotimarkkinoiden kysyntää “kilpailukykysopimus” on nyt heikentämässä. Mitä vähemmän rahaa suomalaisilla on käytettävissään, sitä heikommin menee kaupoilla, ravintoloilla, hotelleilla, laskettelukeskuksilla, kampaamoilla, kuntosaleilla – sekä myös näille tavaroita ja raaka-aineita toimittavilla teollisuusyrityksillä, kuljetusyrityksillä ja maanviljelijöillä. Ja sitä vähemmän arvonlisäverotuloja kilahtaa valtion kassan.

Suomi ei enää “seiso puujaloilla”, eikä nykypäivän ongelmia voi korjata menneisyyden ratkaisuilla.

Vientiteollisuus tarvitsee apua, se on selvä. Mutta vientiteollisuus on vain yksi osa Suomen taloutta. Yksi koko sopii kaikille -ajattelu ei toimi tässä tilanteessa. “Kilpailukyvyn” nimissä ei saa rapauttaa sitä osaa taloudestamme, joka on paljon suurempi ja paljon enemmän työllistävä. Kotimaisen kysynnän elvyttämisen pitäisi olla juuri nyt prioriteettilistan kärkisijoilla.

Vihreiden yrittäjien terveisiä kansanedustajille

Vihreät Yrittäjät järjestivät eilen eduskunnan Kansalaisinfossa seminaarin teemalla Vihreä yrittäminen on hyvää bisnestä.

Kansanedustaja Antero Vartia, energiatehokkuusyrittäjä Matti Lipsanen, aurinkosähköyrittäjä Janne Käpylehto ja cleantech-sijoittaja Tarja Teppo puhuivat muun muassa markkinoiden sääntelystä, kotimarkkinoiden kehittämisestä, kansainvälisen kasvun tärkeydestä, palvelubisneksen merkityksestä sekä siitä, onko Suomi todella cleantechin kärkimaa.

Oma roolini tilaisuudessa oli kertoa Vihreiden Yrittäjien terveiset kansanedustajille:

1. Ylipäätään yrittäjyyden edistämisessä alalla kuin alalla keskeisessä roolissa on sosiaaliturva. Perustulo takaisi myös yksinyrittäjille, freelancereille ja startupyrittäjille edes jonkintasoisen toimeentulon silloinkin, kun yrityksestä ei ole tuloja. 70 % suomalaisista kannattaa perustuloa, hallitus on kirjannut sen strategisiin tavoitteisiinsa, nyt on aika panna toimeksi – mutta kunnon pohjatyön kautta.

2. Samoin kaikenlaisen yrittäjyyden edistämisessä olennaisen tärkeää on vakaa sääntely-ympäristö. Tämän suhteen hallituksella on aika tavalla tekemistä. Työn kustannusten ja työehtojen osalta on tärkeää kuunnella myös yrittäjien näkemyksiä – pk-yrityksiin syntyy eniten uusia työpaikkoja, ja tätä ei kannata vaarantaa yritysten kustannuksia kasvattamalla. Cleantechin kannalta tärkeää on lakata tukemasta ympäristölle haitallista toimintaa, jotta ympäristön kannalta positiivinen toiminta voi olla markkinaehtoisesti kannattavaa. Esimerkiksi rikkidirektiivi ja polttoaineiden biovelvoite ovat tuoneet kilpailuetua suomalaisille yrityksille.

3. Rahoitus on erityisesti startupeille ja pk-yrityksille haaste. Pk-yritysten on vaikea saada pankkilainaa kohtuullisilla ehdoilla. SYKE:n tuoreen tutkimuksen mukaan tähän suurimpana syynä on ainakin cleantech-alalla lainsäädännöllinen poukkoilu – yritysten kehityshankkeiden bisnespotentiaalia on vaikea arvioida, kun lainsäädäntö menee siksakkia. Varhaisen vaiheen rahoitus painottuu Suomessa liikaa Tekesiin. Suuria yrityksiä on tärkeää kannustaa strategisiin kumppanuuksiin pienten kanssa.