Parhautta on vapaus kulkea itse ratikalla

#parastahelsingissä on vapaa lapsuusKirjoitin jokin aika sitten yhdeksästä syystä, miksi rakastan Helsinkiä. Kaikki tuossa tekstissä mainitut asiat ovat minulle tärkeitä, mutta jos pitää valita yksi, se on mahdollisuus vapaaseen lapsuuteen.

Helsinki on niin turvallinen kaupunki, että täällä viisivuotiaan voi päästää itsekseen pihalle leikkimään ja kahdeksanvuotias voi kulkea itse ratikalla kouluun. Vaikka kuinka rakastan Berliiniä ja Lontoota, kummassakaan kaupungissa tällaista ei voisi kuvitella.

Helsingissä mittakaava on ihmisen kokoinen ja palvelut ovat lähellä. Koska kouluun, leikkipuistoon tai kirjastoon ei tarvitse tarpoa kymmeniä kilometrejä eikä moottoriteiden yli, alakoululaisetkin voivat kulkea itsenäisesti.

Ei kaikki täydellistä ole, tietenkään. Vaarallisia risteyksiä löytyy tästäkin kaupungista, ja autojen nopeudet ovat tietyillä väylillä kantakaupungissakin sellaisia, ettei kovin pieni tai hidasliikkeinen ihminen sinne sekaan mielellään mene.

Kolmen koko ajan itsenäisemmin kulkevan pienen kaupunkilaisen äitinä/bonusäitinä minulle on tärkeää, että kaupunkia kehitetään muidenkin kuin kiireisten aikuisten ehdoilla.

Olen iloinen siitä, että liikenteen kehittämisessä on nostettu jalankulku ja pyöräily ensisijaisiksi kulkutavoiksi. Käveltävä kaupunki on myös turvallinen ja viihtyisä – kaiken kokoisille ja ikäisille kaupunkilaisille.

Helsingin asukasmäärän ennustetaan kasvavan tulevina vuosikymmeninä Turun asukasluvun verran. Kun kaupunki kasvaa, on tärkeää, että ihmisen kokoinen mittakaava säilyy.

Toivon, että kun lapsenlapseni joskus ovat sen ikäisiä kuin lapseni nyt, heillä on ympärillään tiivis kaupunki, jossa aurinko yhä pääsee paistamaan pihoille ja lapset voivat kipaista potkulaudalla kirjastoon tai lähimetsään.

 

10 askelta ilmastoystävällisempään Helsinkiin

Ilmastonmuutos on tärkein syy, miksi lopulta päätin lähteä mukaan politiikkaan. Edellisessä työpaikassani tajusin, että vaikka uusilla teknologioilla, palveluilla ja bisnesmalleilla voidaan monin tavoin hillitä ilmastonmuutosta, niille ratkaisuille ei synny markkinoita ilman poliittista ohjausta.

Viime vuodet olen tehnyt myös päivätyötä ilmastopolitiikan parissa. Samalla minulle on muodostunut paljon selkeämpi kuva siitä, miten ratkaisevan tärkeä rooli kaupungeilla on ilmastonmuutoksen torjumisessa.

Vaikka ilmastonmuutos on globaali ilmiö ja valtavan mittaluokan uhka ihmiskunnalle, sen hillitseminen ei ole pelkästään YK:n, EU:n tai kansallisen lainsäädännön asia. Niin kunnat kuin yksittäiset kuntalaiset – sinä ja minä – voivat tehdä ratkaisevan tärkeitä valintoja.

Suomen hiilijalanjäljestä 68 % syntyy kotitalouksissa. Sillä, miten lämmitämme asuntomme, miten liikumme ja mitä syömme, on merkittävä vaikutus ilmaston lämpenemiselle. Meistä jokainen voi arjessaan tehdä pieniä ja suuria päätöksiä, ja kunnan tehtävä on helpottaa näiden päätösten tekemistä.

Helsinki, rakas kotikaupunkini, on Suomen kirkkaasti suurin kunta. Täällä asuu yli kymmenesosa suomalaisista, ja täällä tehtävillä valinnoilla on suuri vaikutus koko Suomelle.

Pohjoismaiset pääkaupungit Tukholma ja Kööpenhamina ovat jo pitkään määrätietoisesti ja kunnianhimoisesti pyrkineet ilmastopolitiikan edelläkävijöiksi. Kyse ei ole ainoastaan ympäristöystävällisyydestä, vaan kumpikin kaupunki rakentaa samalla kotimarkkinoita puhtaan teknologian ratkaisuille sekä kansainvälisesti merkittävää referenssikeskittymää vientiä vauhdittamaan. Helsingin tulisi pyrkiä vähintään samaan – mieluiten parempaan.

Miten Helsinkiä voisi kehittää ilmastoystävällisempään suuntaan? Tässä muutamia tärkeitä kehityskohteita:

  1. Tiivis kaupunkirakenne sekä kattavat julkiset ja yksityiset liikkumispalvelut luovat ihmisille puitteet sujuvalle arjelle, jonka pyörittämiseen ei välttämättä tarvita henkilöautoa.
  2. Lähipalvelut, kuten päiväkodit, liikunta- ja harrastuspaikat riittävän lähellä koteja vähentävät kaupunkilaisten tarvetta suhata autolla pitkin poikin. Ruuhkien väheneminen hyödyttää myös heitä, joiden työ edellyttää autolla kulkemista.
  3. Kävelyn ja pyöräilyn olosuhteiden, kuten talvikunnossapidon, työmaiden poikkeusjärjestelyjen ja reittisuunnittelun kehittäminen sujuvammiksi ja turvallisemmiksi kannustaa yhä useampia kaupunkilaisia kulkemaan ainakin osan päivittäisistä asiointimatkoistaan omalla lihasvoimalla, ja samalla ilmasto kiittää.
  4. Sähköisen liikenteen edellytysten, kuten latausverkoston parantaminen on tärkeää, jotta kaupunkilaiset voivat siirtyä käyttämään vähäpäästöisempiä ajopelejä.
  5. Kaukolämpöverkon avaaminen kilpailulle luo kannustimen monenlaisille toimijoille kehittää hiilen- ja puunpolttoa ympäristöystävällisempiä lämmöntuotantoratkaisuja.
  6. Päästötön sähköntuotanto on aivan olennainen tekijä ilmastonmuutoksen torjunnassa. Kaupungin suuren mittakaavan tuotannon kehittämisen ohella pitää kannustaa kaupunkilaisia pienimuotoiseen päästöttömään sähköntuotantoon kehittämällä hinnoittelu-, rahoitus- ja kannustinmalleja.
  7. Energiatehokkuuden parantaminen on aivan keskeinen tapa pienentää kaupungin hiilijalanjälkeä. Asuin- ja toimistokiinteistöissä on mahdollista saavuttaa merkittäviä tehokkuusparannuksia lämpöpumppujen sekä sähkön- ja lämmönkäytön optimoinnin avulla.
  8. Kiertotalouden toimintamallien omaksuminen julkisissa hankinnoissa parantaa kaupungin energia- ja materiaalitehokkuutta. Laitteiden hankkiminen palveluna luo myös taloudellista joustavuutta.
  9. Jakamis- ja kiertotalouden toimintamallien edistäminen yhteistyössä kaupunkilaisten ja yritysten kanssa edistää ympäristöystävällisempää, vähemmän tavarakeskeistä elämäntapaa ja vähentää jätteen määrää sekä hävikkiä.
  10.  Kasvisruuan laadun, ravintoarvon ja saatavuuden parantaminen ja satokausikasvisten suosiminen kaupungin ruokapalveluissa auttaa kaupunkilaisia omaksumaan ilmastoystävällisempiä ruokailutottumuksia.

+1 Juuri nyt juuri sinä voit vaikuttaa myös äänestämällä. Minä haluan Helsingin kaupunginvaltuustoon, jotta voin edistää ilmastonmuutoksen torjuntaa ja samalla kehittää Helsinkiä entistä mukavammaksi paikaksi elää, asua ja työskennellä. Minua voit äänestää numerolla 634. Ennakkoäänestys on jo käynnissä – tartu tilaisuuteen!

Täti pyöräilee

Tätipyöräilijä

Pyöräilystä puhutaan usein, kuin se olisi lycrat päällä kiitävien himofillaristien yksinoikeus. Tosiasiassa kuitenkin liikenteessä liikkuu monenlaista menijää kahdella pyörällä, ja liikkuisi vielä enemmänkin, jos pyöräilyolosuhteet olisivat nykyistä paremmat.

Liikenteen asiantuntijat puhuvat 8/80-säännöstä – pyöräilyolosuhteiden tulisi olla sellaiset, että 8- ja 80-vuotiaat voivat fillaroida sujuvasti ja turvallisesti.

Kirjoitin viime keväänä tätipyöräilijän manifestin, jossa kerron, mitä tällainen semiaktiivinen tavallisella naistenpyörällä hame ja jakku päällä sotkeva fillaristi kaipaa kaupungin pyöräilyinfralta. Haluan olla mukana kehittämässä kaupunkia, jossa kaikeninkäisten kaupunkilaisten arjen liikkumiset voi hoitaa sujuvasti ja ympäristöystävällisesti.

Oletko sinäkin tätipyöräilijä – tai kannatatko kaupungin kehittämistä paremmaksi pyöräileville tädeille, koululaisille, papparaisille, turisteille ja prässihousuisille virkamiehille? Tunnusta väriä ja tule noutamaan minulta tätipyöräilijä-pinssi. Täältä näet, missä minut tapaa vaaleja edeltävillä viikoilla.

Missä haluaisit lapsesi pyöräilevän?

TätipyöräilijäPerheemme vanhin lapsi on yhdeksänvuotias. Kesäkeleillä hän pyöräilee päivittäin kouluun. Parin kilometrin koulumatka on onneksi koko pituudeltaan turvallista pyörätietä, ja kadunylityksiä on vähän.

Kolmen vuoden kuluttua poika tulee siihen ikään, ettei saa enää pyöräillä jalkakäytävällä. Silloin tullaankin tärkeän kysymyksen äärelle: missä lapsen on turvallista pyöräillä.

Kun puhutaan pyöräilystä ja pyörätieverkoston kehittämisestä, puhutaan usein työmatkapyöräilevien aikuisten näkökulmasta. Tälle joukolle esimerkiksi Hesarin pyöräkaistat ovat hyvä parannus. 12-vuotiasta varhaismurkkua en kuitenkaan päästäisi seikkailemaan vilkkaasti liikennöidyn kadun kapealle kaistaleelle, joka vieläpä päivittäin on jakeluautojen tukkima.

Ja tässä onkin käveltävän ja pyöräiltävän kaupungin tärkeä perusajatus, joka usein keskustelusta unohtuu: kaupunkia pitää kehittää sellaiseksi, että kaikenikäiset kaupunkilaiset voivat liikkua mahdollisimman turvallisesti ja itsenäisesti. Kyse ei ole autoilun rajoittamisesta, vaan kaikkien kaupunkilaisten liikkumisen mahdollisuuksien parantamisesta.

Pyöräväylien suunnittelussa tunnetaan 8/80-periaate – hyvä väylä on sellainen, jolla 8-vuotias ja 80-vuotias voivat liikkua turvallisesti. Tätä periaatetta toivon Helsinkiin rutkasti lisää.

Kun kaupunki on lapsille turvallinen paikka liikkua, he myös oppivat liikkumaan. Jos joka paikkaan pitää kulkea autolla vanhempien kyydissä, se on se liikkumisen tapa, joka periytyy myös aikuisuuteen. Jos taas voi kävellä, potkulautailla, skeitata tai pyöräillä kouluun ja harrastuksiin, arkiliikkumisesta tulee elämäntapa.

Haluan omien lasteni kasvavan kaupungissa, jossa itsenäinen liikkuminen on itsestäänselvyys.

Koulumatka osaksi arkiliikuntaa

TätipyöräilijäLuin tänä aamuna Facebookista erään helsinkiläisen isän harmittelua, kun hänen lapsensa koulun pihalla pyörätelineet ovat hautautuneet villiintyneen pusikon alle. Tämä ei ole harvinainen tilanne, perheemme vanhimman lapsen koulun pihalla esimerkiksi kaksipuolinen pyöräteline on juntattu seinää vasten siten, että vain puolet telineen pyöräpaikoista on käytössä.

Monissa kouluissa Helsingissä lasten pyöräilyä myös pyritään rajoittamaan erilaisilla suosituksilla tai suorilla kielloilla – huolimatta siitä, että kieltäminen ei ole edes laillista.

Kummallista toimintaa, kun samaan aikaan ollaan kovasti huolissaan lasten liikunnan puutteesta. Koulumatkan kulkeminen omaa lihasvoimaa käyttäen kävelemällä, pyöräilemällä tai vaikka potkulaudalla voisi olla olennainen osa lasten päivittäistä liikunta-annosta. Helsingissä lasten koulumatkat ovat pääsääntöisesti sen verran lyhyitä, että pienikin lapsi jaksaa ne kulkea.

Pyöräilykieltoja perustellaan lasten turvallisuudella. Etenkään eka- ja tokaluokkalaisia ei pidetä kykenevinä polkemaan koulumatkaansa.

Mikä sitten aiheuttaa turvattomuutta koulumatkalla? Ensinnäkin liikennejärjestelyt koulujen lähistöllä ovat harmittavan usein sellaiset, ettei pienten kulkijoiden turvallisuutta ole millään tavalla mietitty saatikka priorisoitu. Tämä puolestaan johtaa siihen, että vanhemmat tuovat lapsensa kouluun autolla. Ja autoralli nyt ei ainakaan paranna pienten kulkijoiden turvallisuutta.

Itselläni ja perheelläni on paljon hyviä kokemuksia lasten itsenäisestä liikkumisesta. Omassa lapsuudessani oli ihan normaalia, että alakouluikäiset pyöräilivät itsenäisesti ristiin rastiin niin koulumatkoja kuin kavereiden luo ja ihan muuten vain.

Perheemme vanhin lapsi oppi tokaluokkalaisena pyöräilemään vajaan kolmen kilometrin koulumatkansa. Alku oli hankala, koska koulun rehtori oli pelotellut lapset tiukoilla pyöräilykielloilla, eikä lapsi meinannut uskaltaa uhmata rehtorin sanaa. Nyt kolmasluokkalaisena hän pyöräilee kouluun niin mielellään, että jos aamulla on kaatosade, häntä pitää vähän puhua ympäri, että josko tänään menisit ratikalla.

Keskimmäinen lapsemme, nyt tokaluokkalainen, pyöräili kesälomalla hyvällä menestyksellä itsenäisesti ja kavereiden kanssa noin kilometrin matkaa leikkipuistoon.

Miksi pyöräily onnistui minulta ja onnistuu lapsiltamme? Ensinnäkin, asuin lapsena ja asumme nyt tiiviin pyörätieverkon ulottuvilla. Toki nykyisillä asuinsijoillamme Helsingin Arabiassa on pyöräteiden suunnittelussa ja kunnossa vielä aika paljon parantamista, mutta lapset pääsevät kuitenkin kulkemaan turvallisesti.

Toisekseen, pyöräily on ollut kiinteä osa lasten arkea pienestä pitäen – niin minulla kuin lapsillani. Kun lasten kanssa pyöräilee paljon ja opastaa samalla liikennesääntöjä ja muun liikenteen huomioimista, he oppivat. Sama kävelyn kanssa.

Toki lasten välillä on yksilöllisiä eroja, ja joku ei ihan oikeasti ole vielä ekaluokkalaisena valmis liikkumaan itsenäisesti. Mutta sen arvioiminen on vanhempien, ei koulun asia.

Säännöllinen arkiliikunta on hyvä tapa ylläpitää terveyttä. Se on myös tapa, joka on hyvä oppia jo lapsena. Siksi on tärkeää, että koulut kannustavat lapsia kulkemaan koulumatkansa omin jaloin.

Tarvitaan asennemuutosta  – sen sijaan, että koulut yrittävät estää pyöräilyn, niiden pitäisi vaatia kaupungilta turvallisia liikennejärjestelyjä ja riittävästi pyöräpaikkoja sekä vedota vanhempiin, ettei kouluun tultaisi autolla.