Sisäilmapommin purkaminen edellyttää muutoksia myös budjettikäytäntöihin

Olin ennen kesälomia eduskunnan sisäilmaryhmän järjestämässä keskustelutilaisuudessa, jossa pohdittiin, miten suunnilleen kaikkia Suomen kuntia vaivaava rakennusten sisäilmaremonttipommi saataisiin purettua.

Ongelma on pirullisen monitahoinen – syitä sisäilmaongelmien muodostumiselle löytyy niin huonosti hoidetuista urakoinneista, suunnitteluvirheistä, rakennustavoista ja -materiaaleista, huoltokäytännöistä kuin vastuun hajoamisesta liian monelle taholle. Näihin kaikkiin pitää puuttua, jotta huonokuntoiset rakennukset saadaan korjattua kunnolla eikä uusia pommeja pääse syntymään.

Edellä mainittujen lisäksi keskusteluissa nousi esille pari budjetointiin ja talouden hallintaan liittyvää käytäntöä, jotka omalta osaltaan edesauttavat huonoja päätöksiä.

Ensinnäkin investointikatto, jollainen Helsingissäkin on käytössä, ohjaa voimakkaasti tekemään “laastarilappukorjauksia” sen sijaan, että rakennuksia peruskorjattaisiin tai jopa purettaisiin ja rakennettaisiin uusia tilalle. Pitkällä aikavälillä tällainen korjauskäytäntö kuitenkin tulee herkästi kalliimmaksi kuin kerralla kuntoon laittaminen.

Toisekseen Helsingin kaupungin käyttämä kustannusperusteinen hinnoittelu aiheuttaa sen, että kun koulurakennukseen tehdään kallis remontti, koulun käyttökustannukset kasvavat. Koulukiinteistöthän ovat meillä kaupunkiympäristötoimialan hallinnoimia, ja kasvatus- ja opetustoimiala vuokraa rakennuksia käyttöönsä.

Näin on päädytty tilanteeseen, jossa kiinteistövastaavalla on houkutus tehdä mahdollisimman pikainen ja halpa fiksaus, ja koulun rehtorilla on houkutus suostua siihen.

Investointikatossa on hyviäkin puolia – se auttaa varmistamaan, ettei kaupungin rahaa virtaa suhteettoman paljon yksittäisiin hankkeisiin. Sisäilmapommin purkamisessa kuitenkin tarvitaan pitkäjännitteisempää budjetointimallia.

Kustannusperusteinen hinnoittelu puolestaan on osoittautunut lähinnä hyväksi keinoksi varmistaa, ettei kalliilla rahalla rakennetuille tai remontoiduille kohteille löydy käyttäjiä. Esimerkiksi keskustan alle louhittu huoltotunneli on vajaakäytöllä, koska keskustan liikkeet eivät halua maksaa korkeita liittymiskustannuksia. Ja niinpä keskustan jalkakäytävät ja pyörätiet ovat täynnä jakeluautoja.

Kaupungin strategiaa alkaneelle valtuustokaudelle valmistellaan alkusyksyn aikana. Alustavista keskusteluista olen saanut käsityksen, että sisäilmapommin purkamiseen löytyy vahva tahtotila kaikista puolueista. Uskon ja toivon, että tämä tahtotila heijastuu myös korjauksiin budjetoitujen määrärahojen suuruudessa sekä ennen kaikkea korjausten investointiraamissa.

Jos käytäntöjä ei muuteta, samaa sisäilmakeskustelua käydään valtuustossa, popbiisiä lainatakseni, vielä 2080-luvulla.