Minkälainen on menestyvä yritys?

Olen viime päivinä työstänyt yrittäjyysaiheista artikkelia tulevaan pamflettiin. Lähdeaineistoja penkoessani törmäsin Tehy-lehden artikkeliin, joka sai pohtimaan, mistä oikeastaan puhumme, kun puhumme menestyneistä yrityksistä.

Jutussa Tehyn yrittäjäjaoston puheenjohtaja Tapio Väätäinen kertoo, että yritysmaailman viesti hoiva-alan yrittäjille on aina tällainen: Muuta toiminimi osakeyhtiöksi, kasvata yritystä ja myy se sitten isolle firmalle.

“Tällöin unohtuu mielestäni se tärkein, miksi suurin osa meistä on ryhtynyt ammatinharjoittajiksi – eli tyytyväinen asiakas ja oma työnilo. Numerot alkavat helposti nousta tärkeämmäksi kuin asiakkaan kohtaaminen”, Väätäinen toteaa jutussa.

Voimakasta kasvua pidetään helposti synonyymina yrityksen menestykselle. Kun asiaa katsotaan puhtaasti rahoittajan näkökulmasta, kasvu onkin välttämättömyys – jos yritys ei kasva, rahoittajalta jäävät voitot saamatta. Erityisesti riskisijoittajien on saatava vähintään yksi tai kaksi kymmenestä sijoituskohteesta skaalautumaan niin räyhäkkäästi, että saaduilla voitoilla kuitataan vähemmän onnistuneiden sijoitusten tappiot.

Mutta mitä skaalautuvuus käytännössä tarkoittaa? Yleensä se tarkoittaa sitä, että yrityksen on mahdollista saavuttaa maksimaalinen kasvu ja liikevoitto minimaalisilla henkilöresursseilla. Esimerkiksi yksi Suomen huikeimmista menestystarinoista Supercell teki 2014 puolentoista miljardin euron liikevaihdon alle 150 työntekijällä. Vertailun vuoksi: S-ryhmä teki samana vuonna reilun seitsemän miljardin euron liikevaihdon hieman yli 8000 työntekijän voimin. Siis neljä- ja puolikertainen liikevaihto 53-kertaisella henkilöstömäärällä.

Huikea kasvu on hieno juttu ennen kaikkea yrityksen omistajien kannalta, ja hyvässä tapauksessa tuo yhteiskunnalle sekä verotuloja että muuta hyvää. Näin onkin Supercellin tapauksessa käynyt – perustajat ovat paitsi maksaneet veronsa kiltisti, myös lahjoittaneet suuria summia hyväntekeväisyyteen ja rahoittaneet uusia yrityksiä. Työllisyysvaikutukset ovat kuitenkin jääneet pk-yrityksen tasolle.

No, entäpä yrityksen myyminen isolle firmalle? Yrityksen perustajan näkökulmastahan se on varsin messevä saavutus – kaikki firman kehittämiseen satsatut rahat ja työtunnit korvataan kerralla korkojen kanssa.

Kansantalouden kannalta vaikutus ei välttämättä ole niin positiivinen. Suomessa tendenssinä on ollut myydä kasvuyritykset kansainvälisille ostajille varsin varhaisessa vaiheessa. Tästä on seurannut muun muassa se, että meillä on hyvin vähän keskisuuria kotimaisia yrityksiä. Ja kun keskisuuret puuttuvat, ei synny myöskään uusia suuryrityksiä.

Kun pieni kotimainen kasvuyritys myydään suurelle kansainväliselle ostajalle, parhaassa tapauksessa yritys saa lisää resursseja toimintansa kehittämiseen samalla, kun ostaja valtaa uuden markkina-alueen. Usein kuitenkin käy niin, että kun päätösvalta siirtyy Suomesta muualle, myös toiminnan kehittämisen fokus siirtyy muualle. Ostaja saattaa olla kiinnostunut vain ostettavan yrityksen teknologiasta, tai kenties motiivina on kilpailijan saaminen pois markkinoilta.

En nyt tässä suinkaan yritä sanoa, ettei kasvaviin teknologiayrityksiin kannata hassata paukkuja. Se olisi älyllisesti epärehellistä, kun itsekin teen enkelisijoituksia kasvaviin teknologiayrityksiin. Supercellin kaltaisia kasvuraketteja tarvitaan, ja niitä saisi olla paljon nykyistä enemmän, koska ne tuovat Suomeen jotakin, jota meillä on liian vähän – pääomaa.

Mutta menestyksen mittaaminen ainoastaan kasvun ja kansainvälisten yritysostojen kautta on vaarallisen yksipuolista.

Pääomien lisäksi Suomessa tarvitaan lisää työpaikkoja. Eniten työllistävät yritykset eivät yleensä löydy kasvavien teknologiayritysten joukosta vaan palvelualoilta.

Palveluyrityksetkään eivät välttämättä ole pieniä ja paikallisia. Maailmalla on runsaasti esimerkkejä globaaleista palvelubrändeistä – niin matalapalkka-aloilla (McDonald’s, Starbucks, Lidl) kuin koulutetun työvoiman ja korkeiden palkkojen aloilla (McKinsey, PricewaterhouseCoopers, CGI). Suomestakin toki löytyy muun muassa kansainvälisesti toimivia insinööritoimistoja, mutta eivät ne valtavirtaa ole.

On hyvä muistaa sekin, ettei pelkästään suuri ole aina kaunista. Yhteiskunnan kannalta on arvokasta myös se, että yksittäiset ihmiset työllistävät itse itsensä. Näin tekevät muun muassa Tehy-lehden artikkelissa kuvatut hoiva-alan yrittäjät. Aina ei tavoitteena tarvitse olla kasvu, vaan yksinyrittäjälle menestyksen mittareita voivat olla vaikkapa palvelun laatu, toiminnan tehokkuus ja asiakasuskollisuus.

Toistaiseksi Suomessa satsataan yhteiskunnan tasolla uusien, työllistävien palvelukonseptien kehittämiseen todella vähän paukkuja. Jopa hoiva-alan kohdalla kehittämispanostusten kohteena on useammin teknologia kuin palvelu. Mutta mitä jos teknologian sijaan hoiva-alan suomalainen “killer app” olisikin verkostomaisesti toimiva, freelancertyövoimaan perustuva palvelukonsepti? Harmaantuvassa Euroopassa sellaiselle voisi olla aikamoiset markkinat.

Menestyksen määritelmä on olennainen, koska se ohjaa, minkälaista lopputulosta pidetään tavoiteltavana ja minkälaista toimintaa tuetaan. Mitä kaikkea voisimmekaan saada aikaan, jos yritysten menestystä alettaisiin arvioida nykyistä laaja-alaisemmin?

 

Vihreiden yrittäjien terveisiä kansanedustajille

Vihreät Yrittäjät järjestivät eilen eduskunnan Kansalaisinfossa seminaarin teemalla Vihreä yrittäminen on hyvää bisnestä.

Kansanedustaja Antero Vartia, energiatehokkuusyrittäjä Matti Lipsanen, aurinkosähköyrittäjä Janne Käpylehto ja cleantech-sijoittaja Tarja Teppo puhuivat muun muassa markkinoiden sääntelystä, kotimarkkinoiden kehittämisestä, kansainvälisen kasvun tärkeydestä, palvelubisneksen merkityksestä sekä siitä, onko Suomi todella cleantechin kärkimaa.

Oma roolini tilaisuudessa oli kertoa Vihreiden Yrittäjien terveiset kansanedustajille:

1. Ylipäätään yrittäjyyden edistämisessä alalla kuin alalla keskeisessä roolissa on sosiaaliturva. Perustulo takaisi myös yksinyrittäjille, freelancereille ja startupyrittäjille edes jonkintasoisen toimeentulon silloinkin, kun yrityksestä ei ole tuloja. 70 % suomalaisista kannattaa perustuloa, hallitus on kirjannut sen strategisiin tavoitteisiinsa, nyt on aika panna toimeksi – mutta kunnon pohjatyön kautta.

2. Samoin kaikenlaisen yrittäjyyden edistämisessä olennaisen tärkeää on vakaa sääntely-ympäristö. Tämän suhteen hallituksella on aika tavalla tekemistä. Työn kustannusten ja työehtojen osalta on tärkeää kuunnella myös yrittäjien näkemyksiä – pk-yrityksiin syntyy eniten uusia työpaikkoja, ja tätä ei kannata vaarantaa yritysten kustannuksia kasvattamalla. Cleantechin kannalta tärkeää on lakata tukemasta ympäristölle haitallista toimintaa, jotta ympäristön kannalta positiivinen toiminta voi olla markkinaehtoisesti kannattavaa. Esimerkiksi rikkidirektiivi ja polttoaineiden biovelvoite ovat tuoneet kilpailuetua suomalaisille yrityksille.

3. Rahoitus on erityisesti startupeille ja pk-yrityksille haaste. Pk-yritysten on vaikea saada pankkilainaa kohtuullisilla ehdoilla. SYKE:n tuoreen tutkimuksen mukaan tähän suurimpana syynä on ainakin cleantech-alalla lainsäädännöllinen poukkoilu – yritysten kehityshankkeiden bisnespotentiaalia on vaikea arvioida, kun lainsäädäntö menee siksakkia. Varhaisen vaiheen rahoitus painottuu Suomessa liikaa Tekesiin. Suuria yrityksiä on tärkeää kannustaa strategisiin kumppanuuksiin pienten kanssa.

Erilaiset yritykset tarvitsevat erilaista tukea

Yrittäjyyteen kannustaminen ja yritysten kasvun tukeminen on ollut Suomessa muutaman viime vuoden ajan vahvasti pinnalla. On ollut hienoa huomata, että etenkin nuoremmille yrittäjyys on nykyisin ihan varteenotettava uravaihtoehto.

Myös politiikassa yrittäjyyden tukeminen on ollut kovaa valuuttaa – nimittäin perusteluna milloin millekin päätöksille. Valitettavan usein perustelut ja päätökset kuitenkin osoittavat perehtymättömyyttä yritysten arkeen.

Keskeinen ongelma suomalaisessa yrityspolitiikassa on se, että keskenään hyvin erilaiset toimijat niputetaan saman otsikon alle ja heitä kohdellaan lainsäädännössä muutamia harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta samalla tavoin.

Erilaisilla yrityksillä on kuitenkin aivan erilaiset tavoitteet ja ongelmat. Tässä muutama esimerkki:

Yksinyrittäjillä, joita on noin 43 prosenttia kaikista Suomen yrityksistä, ongelma numero yksi ei ole verotus, työllistäminen tai kasvun rahoittaminen – vaan sosiaaliturva. Tähän porukkaan mahtuu monenlaisia toimijoita rakentajista freelance-konsultteihin ja esiintyviin taiteilijoihin. Suurelle osalle heistä yrittäjyys on ennen kaikkea keino työllistää itsensä – ei tavoitella voittoa, kasvua tai maailmanmenestystä – ja päivittäinen toimeentulo suurin huolenaihe. He ovat palkansaajiin nähden todella eriarvoisessa asemassa muun muassa työttömyys- ja eläketurvan, työterveyshuollon ja sairauspäivärahojen suhteen.

Startupeilla ongelmat liittyvät alkuvaiheen rahoituksen saamiseen sekä oikeanlaisten osaajien löytämiseen. Suomessa on verrattain vähän yksityissijoittajia, ja sijoitettavat pääomat ovat verrattain pieniä. Toimiva julkinen varhaisen vaiheen rahoitus tuo startupeille enemmän pelivaraa ja täydentää yksityisten tekemiä sijoituksia.

Kasvuyritykset tuskailevat sen kanssa, miten saada resurssit riittämään. Jotta myyntiä ja tuotantoa voisi kasvattaa, tarvitaan usein etupainotteisia satsauksia tuotantolaitteisiin ja henkilöstön kasvattamiseen. Pankkirahoituksen ehdot ovat kiristyneet huomattavasti 2008 jälkeen, ja pääomasijoittajien aktiivisuus tyssäsi välillä lähes kokonaan. Myös kasvuyritysten kohdalla tarvitaan julkista rahoitusta ja Finnvera-takauksen kaltaisia mekanismeja yksityistä rahoitusta täydentämään.

Kasvuyrityksiä auttaisi myös se, että yhteisöverotuksen perintätapaa muutettaisiin. Ennakkoverojen maksaminen on melkoinen rasite yritykselle, jonka toiminta kasvaa sellaista vauhtia, ettei tammikuussa tiedä, miltä maailma joulukuussa näyttää. Ennakkoverojen maksamisesta vapautuvat rahat voisi käyttää tarpeellisiin investointeihin, jos verot voisi maksaa jälkikäteen toteutuneen tuloksen mukaan.

Kansainvälistä kasvua tavoitteleville pk-yrityksille ongelmia aiheuttavat muun muassa kotimarkkinoiden tahmeus ja viennin rahoituksen aukkokohdat. Jotta yrityksellä olisi rahkeita kasvaa kotimaan ulkopuolella, sillä pitää olla kotimaassa riittävää kassavirtaa ja uskottavia referenssejä. Etenkin aloilla, joilla julkinen sektori on merkittävä ostaja, kuntien hankintatoimen kehittäminen olisi suuri edistysaskel. Pienissä hankintayksiköissä on mahdotonta ylläpitää riittävää osaamista, joten kuntien välistä yhteistyötä tulisi kehittää, jotta hankinnoissa panostettaisiin enemmän innovatiivisiin kotimaisiin ratkaisuhihin. Viennin rahoituksessa muun muassa kohdemaissa tehtäviä esiselvityksiä pitäisi tukea nykyistä paremmin.

Huomasitko muuten, että en maininnut yhdenkään esimerkin kohdalla yhteisöveroprosenttia? Pk-yritysten liikevoitot ovat keskimäärin sen verran alhaisia, ettei muutamien prosenttien verosäätämisellä ole juurikaan vaikutusta niiden toimintaan. Ongelmat ovat useimmiten hyvin käytännönläheisiä, ja niiden tunnistaminen on olennainen askel oikeasti kasvua ja työllisyyttä tukevaan yrityspolitiikkaan.

 

Team Finland on loistava idea, mutta…

Team Finland on ideana loistava – yksi silloisen ulkoministeri Stubbin parhaita keksintöjä. Toteutuksen tasolla Team Finlandin keskeinen ongelma on, että virkamiesten vilpitön auttamishalu kanavoituu liian moniin vienninedistämisprojekteihin, -ohjelmiin ja -hankkeisiin, joiden suunnitteluun yrityksiä ei oteta mukaan.

Vaikka toimintaa pyritään kovasti muokkaamaan enemmän bottom-up-malliseksi (jännä mielikuva sinänsä – yritykset ovat alhaalla ja virkamiehet ylhäällä), todella paljon näkee sitä, että virkamiehet pyrkivät keksimään yrityksille tekemistä.

86 prosenttia suomalaisista yrityksistä tekee alle 400.000 euron liikevaihtoa. Vaikka pk-yrityksistä jopa 35.000 harjoittaa suoraa vientitoimintaa, on selvää, ettei pk-yrityksellä ole rahkeita laajentaa toimintaansa yhdellä kertaa kovin moneen maahan.

Tästä huolimatta Team Finland -toimijat ovat kokeneet tehtäväkseen “houkutella” suomalaisyrityksiä kaukaisiin kohdemaihin – milloin Kiinaan, milloin Saharan eteläpuoliseen Afrikkaan. Juuri pari päivää sitten istuin erään vientiyritysyhdistyksen hallituksen kokouksessa, jossa yritysten edustajat keskustelivat siitä, että uuden kohdemaan valinta on strategisen tason asia niin pienelle kuin suurellekin yritykselle. Ei Ruotsin-markkinoihin keskittyvä yritys tuosta vain nosta kytkintä ja perusta toimintoja Boliviaan vain, koska sinne on tarjolla ministerimatka.

Suomalaiset yritykset edottomasti tarvitsevat tukea kansainvälistymiseen. Yksi aivan keskeinen asia on korjata kotimaan markkinoiden rakenteellisia ongelmia, jotka hankaloittavat muun muassa ympäristö- ja energiateknologiayritysten kasvua kotimaassa. Ilman toimivia kotimarkkinoita kun on vaikea kasvaa ulkomaillakaan. Myös viennin rahoituksen instrumenteissa on pahoja puutteita.

Tärkeää on myös rakentaa kansainvälistymistoimintaa yritysten tarpeista ja lähtökohdista. Onneksi tästä näkyy koko ajan enemmän merkkejä.

Lue lisää: Viennin keihäänkärki ruosteessa? – Team Finlandia ei tunneta

 

Fokusta cleantechin kansainvälistämiseen

Kiinasta tuli viime vuosikymmenten aikana ”maailman tehdas” ja samalla yksi maailman saastuneimmista maista. Nykyhallinnolla on tiukka paikka, kun samaan aikaan pitää vähentää saasteita ja ylläpitää talouskasvua. Tavoitteet saasteiden rajoittamiseksi ovat kunnianhimoiset ja budjetti valtava.

Suomessa on paljon sellaista teknologiaa ja osaamista, joista olisi hyötyä Kiinan vesien ja ilman puhdistamisessa, ja kiinalaiset ovat näistä hyvin kiinnostuneita. Ongelmana on, että suomalaisista ympäristöteknologiayrityksistä harvoilla on valmiuksia mennä Kiinan markkinoille yksin. Suomesta ei myöskään löydy urakoitsijoita tai integraattoreita, joiden imussa pienet teknologiayritykset voisivat kansainvälistyä.

Erilaisia julkisesti rahoitettuja cleantechin kansainvälistämisohjelmia on Suomessa paljon. Niiden fokuksena tulisi olla ennen kaikkea kaksi asiaa:
1) Auttaa teknologiayrityksiä yhdistämään tarjoamaansa ja kehittämään yhteisiä liiketoimintamalleja, jotta asiakkaille voitaisiin tarjota kokonaisratkaisuja yksittäisten teknologioiden sijaan.
2) Auttaa suomalaisyrityksiä yhteen suurten kansainvälisten integraattoriyritysten kanssa.

Brändinrakennus, johon Suomessa on innolla panostettu viime vuosina, on sekin tärkeää. Mutta täytyy pitää mielessä yksi markkinoinnin perussäännöistä: ei kannata herättää kysyntää, jos ei ole riittävää tarjontaa.