Yrittäjyyden pitää olla vaihtoehto myös muille kuin hyvin toimeentuleville

Suomen Yrittäjät julkaisi eilen yksinyrittäjäkyselynsä tulokset. Kyselyn mukaan lähes puolet päätoimisista yksinyrittäjistä sinnittelee alle 2000 euron kuukausittaisilla bruttotuloilla.

Eilen osui silmääni myös The Ulkopolitist -blogin kirjoitus, jossa Demos Effectin Antti Tarvainen pohtii mielenkiintoisesti startup-kulttuurin ja yhteiskunnan välistä suhdetta.

Mitä näillä kahdella asialla sitten on tekemistä keskenään? Paljonkin!

Rapakon takaa on jo jonkin aikaa kantautunut näkemyksiä siitä, että startup-yrittäjyys on leimallisesti hyvin toimeentulevista perheistä polveutuvien pääasiassa valkoihoisten miesten juttu – heillä kun on taloudelliset turvaverkot, joiden varaan heittäytyä, kun yrityksellä ei ole varaa maksaa palkkoja tai se menee nurin.

USA on tietysti ihan oma lukunsa monessa mielessä, mutta juuri tässä asiassa sosiaaliturvan ihmemaa Suomi ei juurikaan poikkea edukseen. Myös meillä nykytilanteessa yrittäjyys on järkevä vaihtoehto vain niille, joilla on taloudelliset turvaverkot omasta takaa.

Itse olen kahteen otteeseen irtisanoutunut hyvin palkatusta työpaikasta ja perustanut yrityksen. Moni on ihaillut rohkeuttani, mutta raaka tosiasia on, että minulla on ollut varaa olla rohkea. Henkilökohtainen talouteni kesti sen, ettei palkkatuloja heti tullut ja myös sen, että ensimmäistä yritystäni piti välillä pääomittaa.

Kun suomalaista startup-kenttää katsoo, silmiinpistävän moni yritys on perustettu Nokian tai Microsoftin avokätisten irtisanomispakettien turvin. Työttömänä on huomattavasti mukavampaa perustaa firma, kun on keskitason johtajan vuoden palkkatulot takataskussa.

Tilanne on hyvin vahvasti toisenlainen vaikkapa pitkäaikaistyöttömälle, jolla ei ole enää penniäkään säästöjä jäljellä, ja se ainoa tulonlähde, työttömyyspäiväraha, katkeaa siinä hetkessä, kun TE-toimiston virkailija katsoo työttömän harjoittavan yritystoimintaa.

Tarvainen viittaa blogikirjoituksessaan siihen, miten startup-sankarimyytti pönkittää jokainen on oman onnensa seppä -ajattelua, jolla perustellaan yhteiskunnan turvaverkkojen heikentämistä. Kuitenkin juuri turvaverkkojen heikentäminen kaventaa menestymisen mahdollisuuksia merkittävästi.

Internet on pullollaan hyvin toimeentulevien ihmisten tuohtumusta verojen maksamisesta. Se, että omista tuloistaan pitää antaa jotakin yhteiskunnalle takaisin, nähdään menestymisen estämisenä.

Todellista menestymisen estämistä on kuitenkin se, ettei yhteiskunta ota koppia, jos yrittänyt epäonnistuu. Menestymisen estämistä on myös se, ettei kaikilla ole tasa-arvoista mahdollisuutta kouluttautua ja kehittää taitojaan. Menestymisen estämistä on mitä suurimmassa määrin se, ettei edes uskalla yrittää, koska pelkää putoavansa saman tien yhteiskunnan ulkopuolelle.

Itsensä työllistäminen olisi monelle hyvä vaihtoehto tehdä työtä, joka on mielenkiintoista ja jossa voi hyödyntää osaamistaan – monelle se voi olla jopa ainoa vaihtoehto ylipäätään päästä tekemään töitä. Se ei kuitenkaan ole aito vaihtoehto niin kauan, kuin siihen liittyy hyvin suuri riski köyhyysloukkuun putoamisesta.

Perustulo sekä yrittäjien sosiaaliturvan ja eläketurvan perusteellinen remontti tekisivät yrittäjyydestä realistisen vaihtoehdon paljon useammalle, loisivat niitä yksilöllisen menestyksen mahdollisuuksia – muillekin kun hyvin toimeentuleville.

Ja kyllä, olen erittäin kiinnostunut myös kasvuyritysten tilanteen helpottamisesta sekä yritysten menestymisen edellytysten parantamisesta ylipäätään, ja niihinkin asioihin on lukuisia ratkaisuehdotuksia tarjolla. Palaan niihin tarkemmin ihan lähiaikoina.

Itsensä työllistäjiä ei kannata ajaa ahtaalle

Yhdessä Outi Alanko-Kahiluodon kanssa laadittu mielipidekirjoitus. Julkaistu Helsingin Sanomissa 1.7.2016.

Vuodenvaihteessa voimaan tullut työttömyysturvalain uudistus määrittää oman työn tekijät yleensä yrittäjiksi. Määritelmä ei riipu siitä, onko kyseisellä ihmisellä y-tunnusta tai onko hän omistajana yrityksessä.

Lainmuutos onkin aiheuttanut paljon huolta ja hämmennystä freelancetyötä tekevien keskuudessa, sillä päätoimiseksi yrittäjäksi määritelty henkilö ei ole oikeutettu ansioturvaan.

Kuten jo ennakkoon pelättiin, uutta lakia tulkitaan eri te-toimistoissa varsin kirjavasti. Julkisuuteen on kantautunut lukuisia tarinoita itsensä työllistäjistä, jotka eivät uskalla ottaa keikkatyötä vastaan, koska he pelkäävät joutuvansa työttömyysturvan ulkopuolelle.

Paljon huomiota herättänyt tapaus on työttömyysturvan muutoksenhakulautakunnan tekemä päätös, jonka mukaan työosuuskunnan lukuun työskennellyt freelancer ei ole oikeutettu ansioturvaan. Päätöksen nojalla työttömyyskassa perii nyt takaisin jo maksettuja työttömyysetuuksia.

Edellisen hallituksen työministeri Lauri Ihalainen (sd) määritteli vastauksessaan kirjalliseen kysymykseen (820/2013), että työosuuskuntien puitteissa tehtävää työtä ei tule rinnastaa niin sanottuihin laskutusosuuskuntiin. Työosuuskunnalle tehtyä työtä tulee arvioida työsuhteessa tehtynä työnä, kunhan osuuskunnassa on vähintään seitsemän jäsentä.

Työosuuskuntamalli on tarjonnut freelancereille hyvin toimivan tavan oman työnsä organisointiin. Se on mahdollistanut keikkatyön tekemisen työsuhteenomaisesti ja työttömyysturvan piirissä pysyen. Etenkin nykytilanteessa, jossa työntekijän määrittely yrittäjäksi on epäselvää, satunnaista ja paljolti yksittäisten virkamiesten harkintaan perustuvaa, olisi tuhoisaa poistaa tämä freelancerien viimeinen oljenkorsi.

Suomessa on yli 340 000 työtöntä työnhakijaa ja vain parikymmentätuhatta avointa työpaikkaa työvoimahallinnon järjestelmässä. On selvää, etteivät kaikki työttömät työllisty perinteisessä palkkatyösuhteessa.

Siksi on ehdottoman tärkeää huolehtia siitä, että itsensä voi työllistää mahdollisimman joustavasti. Yhteiskunnan kannalta on huomattavasti parempi, että ihminen voi tehdä töitä edes keikkaluonteisesti kuin olla kokoaikaisesti työttömänä.

Vuodenvaihteessa voimaan tullut lainmuutos vie tilannetta juuri päinvastaiseen suuntaan. Yrittäjien työttömyys- ja sosiaaliturva on Suomessa huomattavasti palkansaajia heikompi. Työllisyystilanne ei parane sillä, että yhä useampi ihminen heitetään mielivaltaisesti puutteellisen turvaverkon varaan.

Jotta itsensä työllistämisestä tulee mielekäs vaihtoehto mahdollisimman monelle, tarvitaan yrittäjien sosiaaliturvaan selviä parannuksia, joustavia toimintamalleja yrittäjyyden ja palkkatyön välimaastoon, työttömyysturvan uudistamista sekä perustuloa.

Outi Alanko-Kahiluoto
kansanedustaja
eduskuntaryhmän puheenjohtaja (vihr)

Kaisa Hernberg
puheenjohtaja, Vihreät Yrittäjät

Työelämä ei ole entisensä

Minulta on monessa vaalipaneelissa kysytty, miksi olen valinnut puolueekseni juuri Vihreät. Yksi keskeinen syy on suhde työhön. Vihreillä ei ole perinteisten oikeisto-vasemmistopuolueiden tapaan menneisyyden painolastia joko työnantaja- tai palkansaajablokeista.

Tässä ajassa tarvitaan uudenlaista suhtautumista työhön, koska työelämä on muuttunut perustavanlaatuisesti. Myös lainsäädännön täytyy muuttua vastaamaan nykypäivän tarpeita.

Nykylainsäädännön lähtökohta on mustavalkoinen: ollaan joko palkkatyössä tai yrittäjiä. Palkansaajilla on sosiaaliturva, yrittäjillä ei. Taustaoletus on, että palkansaaja on työsuhteessa aina heikompi osapuoli, joka tarvitsee erityissuojelua. Yrittäjällä puolestaan on mahdollisuus tulouttaa työnsä tuloksena syntyneet voitot pienemmällä verorasituksella, mitä tasapainotetaan yhteiskunnan tuen puuttumisella.

Kuten kaikki pätkätyöläiset ja itsensä työllistäjät tietävät, tuo taustaoletus on pahasti puutteellinen. On syntynyt työsuhteiden muotoja, joissa vanhat säännöt eivät päde, eikä työntekijällä ole myöskään mahdollisuutta kunnon sosiaaliturvaan. Toisaalta moni yrittäjäksi luokiteltu voi vain uneksia niistä matalasti verotetuista voitoista, joilla pitäisi kompensoida sosiaaliturvan puuttuminen.

Sekä työnantaja- että palkansaajablokkien retoriikassa eletään kuitenkin edelleen tukevasti teollisuuden aikakaudella. Ajankohtaisen kakkosen haastattelemat “huippujohtajat” peräänkuuluttivat pienempiä palkkoja ja pidempiä työpäiviä. Palkansaajien leirissä puolestaan vaalikampanja kulkee nimellä Operaatio Vakiduuni.

Mistä työelämän muutos kertoo? Ennen kaikkea se kertoo siitä, että markkinat muuttuvat niin kovaa vauhtia, etteivät perinteisen työelämän jäykähköt rakenteet pysy perässä. Yritysten on kyettävä sopeutumaan rajuihinkin kysynnän vaihteluihin ja tarvittaessa omaksumaan uusia liiketoiminta-alueita ja karsimaan vanhoja hyvinkin nopeassa tahdissa.

Koska perinteinen työsuhde on ehdoiltaan jäykkä sekä kallis ja hankala lopettaa, yrityksissä on reagoitu siirtämällä työtä mahdollisimman paljon pois perinteisten työsuhteiden piiristä. Työtä teetetään freelancereilla, nollatuntisopimuksilla ja vuokratyöntekijöillä.

Perinteisen palkansaajablokin reaktio – pyrkimys rajata jouston mahdollisuuksia – osoittaa ymmärryksen puutetta nykytilanteesta. Työsuhteiden ehtojen tiukentaminen entisestään vähentää etenkin pienten työnantajien halukkuutta työllistää. Pienyrittäjillä ei ole varaa mennä käräjille tai maksaa korvauksia sopimusrikkomuksista, ja joustamattomuus yhdistettynä äkkinäisiin suhdannevaihteluihin voi olla kohtalokasta.

Myöskään työnantajablokin vaatimukset työolojen kurjistamisesta eivät ole tätä päivää. Työnantajaretoriikasta paistaa läpi käsitys työntekijöistä persoonattomina resursseina – viis jaksamisesta tai motivaatiosta. On hyvä muistaa, että Suomessa huomattava osa työstä tehdään nykyisin muualla kuin tehtaissa. Toimistotyössä työpäivän pidentäminen ei automaattisesti lisää tuottavuutta, ja joissakin ammateissa kuten vaikkapa hoiva-alalla se lisää ennemminkin tapaturmariskiä. Työntekijöiden jaksamista se heikentää taatusti.

Ratkaisu löytyy – tässäkin asiassa – välimaastosta. Nykypäivän rajuissa muutoksissa tarvitaan ihan oikeasti työelämän joustoja. Muussa kuin kokopäiväisessä vakituisessa työsuhteessa tehty työ lisääntyy aivan taatusti. Jäykempien työehtojen sijaan tarvitaankin kunnollisia turvaverkkoja, jotka kannattelevat kaikenlaisia työn tekijöitä. Perustulo on yksi toimiva ratkaisu, ansiosidonnaisen työttömyysturvan remontti toinen.

On aika lopettaa mustavalkoinen työmarkkinoiden tarkastelu. Yhteiskuntamme tarvitsee kaikenlaista työtä – oli tekijänä sitten kokopäiväinen, osa-aikainen, pätkätyöläinen, nollatuntilainen, vuokratyöntekijä, freelancer tai startup-yrittäjä.

Pian sinäkin olet freelancer

Haastattelin muutama vuosi sitten Asiantuntija epämukavuusalueella -kirjaani varten tulevaisuustutkijoita. Keskustelimme työelämän trendeistä, joista yksi oli se, että yhä useammalla alalla työtä aletaan organisoida kuin elokuvatuotannossa: kutakin projektia varten kootaan tiimi itsenäisistä toimijoista.

Tästä on paljon merkkejä näkyvissä. Moni koulutusyritys ei esimerkiksi työllistä täyspäiväisesti ainuttakaan kouluttajaa, vaan ostaa koulutuskokonaisuuksia alihankkijoilta. ICT-alalla on jo yli kymmenen vuoden ajan ollut yleistyvänä trendinä käyttää työvoimana ulkoistettuja konsultteja. Media-alalla yhä useampi toimittaja ja kuvaaja ulkoistetaan mediayhtiön palkkalistoilta freelancereiksi. Kampaamoalalla yhä harvempi on enää työsuhteessa.

Itsensä työllistävien määrä on noussut kymmenessä vuodessa 27 prosenttia. Nyt heidän osuutensa kaikista työllisistä on kuusi prosenttia. Yrittäjien joukossa heitä on yli kolmasosa enemmän kuin työnantajayrittäjiä.

Freelancerien käyttö yleistyy, koska se on sekä isoille että pienille yrityksille kätevä tapa pienentää työnantajariskiä. Kun markkinat ovat epävakaat ja työmäärää vaikea ennakoida, joustoa haetaan tällä tavalla.

Ongelmana mallissa on se, että itsensä työllistävät ovat monella tapaa jääneet yhteiskunnan ulkopuolelle. Heillä ei ole työsuhteessa olevan tapaan varmuutta tuloista, mutta ei myöskään aitoa mahdollisuutta työttömyysturvaan. He eivät ole työterveyshuollon piirissä. Sairastuessaan heillä on työsuhteessa olevaa pidempi karenssiaika ennen kuin sairauspäiväraha alkaa juosta.

Suomessa sosiaaliturva rakentuu edelleen sille oletukselle, että ihminen on joko työsuhteessa tai sitten voittoa ja kasvua tavoitteleva yrittäjä. Itsensä työllistävät eivät kuulu kumpaankaan ryhmään.

Yhteiskunnan kannalta itsensä työllistävien aseman parantaminen on järkevää ja tärkeää. Työmarkkinoiden joustavuus parantaa kykyä selvitä talouden turbulensseista, joten joustavuudesta pitää tehdä kannattavaa kaikille osapuolille. Itsensä työllistäminen on yhä vaikeammiksi käyvillä työmarkkinoilla usein paras tapa työllistyä, joten siihen kannattaa kannustaa.

Mitä uudistuksia sitten tarvitaan? Kysyin asiaa itsensä työllistäviltä, ja muun muassa tällaisia ehdotuksia sain:

1. Perustulo
Perustulo tarjoaa yksinkertaisen tavan korjata monia itsensä työllistävien sosiaaliturvan ongelmia. Se takaa freelancerin ajoittaisiin työttömyysjaksoihin edes perustason toimeentulon ilman byrokratiaa.

2. Jäsenyys palkansaajien työttömyyskassassa
Yrittäjien työttömyyskassan jäsenmaksut perustuvat YEL-työtuloon ja voivat olla moninkertaiset verrattuna palkansaajakassojen jäsenmaksuihin. Yrittäjäkassan jäseneksi siirtyessä lisäksi työssäoloehto nollautuu, ja yrittäjänä pitää toimia peräti 15 kuukautta yhtäjaksoisesti ennen kuin on oikeutettu ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan. Palkansaajilla vastaava jakso on 10 kuukautta. Moni yrittäjä jättääkin kokonaan liittymättä kassaan, kun käytännössä ansiosidonnaisen korvauksen saaminen on joka tapauksessa yrittäjälle vaikeaa. Itsensä työllistävillä pitäisikin olla oikeus jatkaa palkansaajakassan jäsenenä ja kerryttää työssäoloehtoa riippumatta siitä, ovatko kulloinkin työsuhteessa vai freelancereina.

3. Joustavuutta YEL-maksuihin
Työnantaja voi nykyään maksaa TyEL-maksut todellisen toteutuneen palkkasumman mukaan. Yrittäjä sen sijaan on maksuineen sidottu ennalta asetettuun työtuloon. Yksinyrittäjällä kuukausittaiset tulot voivat vaihdella huomattavasti, ja YEL-maksuihin pitäisikin saada mahdollisuus vastaavaan joustavuuteen kuin TyEL-maksuissa jo on.

4. Tasa-arvoa sairastamiseen
Sairausajan päivärahan karenssiajan tulee olla sama yrittäjille kuin palkansaajille. Myös yrittäjien pitää päästä Kelan korvaaman työterveyshuollon piiriin. Yhteiskunta ei hyödy mitään siitä, että yrittäjät kitkuttavat sairaana töissä eivätkä hoidata itseään kunnolla.

5. Ennakkoveroista jälkiveroihin
Yritykset maksavat ennakkoveroa verottajan tekemän tuloarvion mukaan. Itsensä työllistävän on käytännössä hyvin vaikea etukäteen arvioida tulevan tilikauden tuottoja, koska työkeikkojen määrää ja laatua ei usein pysty ennustamaan. Tilanne on täysin erilainen kuin palkansaajalla, joka tietää, että kuukausittain tilille tupsahtaa sovitun suuruinen summa. Itsensä työllistävien kohdalla olisikin kohtuullista siirtyä verottamaan jälkikäteen toteutuneen tuloksen perusteella.

6. Alv-raja ylös
Nykyinen 8.000 euron vuosittainen yläraja arvonlisäverottomille tuloille on todella alhainen. Rajan nostamista 10.000 euroon pohdittiin, mutta käytännössä se ei olisi helpottanut kenenkään täysipäiväisesti itsensä työllistävän tilannetta, sillä harva pystyy tulemaan tuolla summalla toimeen. Siirtymistä itsensä työllistäväksi helpottaisi huomattavasti, jos edes jotenkin säällisen elannon voisi tienata arvonlisäverottomasti.

7. Neuvonta ja osaamisen kehittäminen
Itsensä työllistävillä, kuten muillakin yrittäjillä, ongelmia aiheuttaa myös osaamisen ja tiedon puute. Esimerkiksi perustason kirjanpito-opetuksen pitäisi nykypäivänä sisältyä ihan jokaiseen toisen ja korkea-asteen koulutusohjelmaan.

Myös hinnoittelu on strategisen tärkeä taito jokaiselle itsensä työllistävälle. Moni tuskailee verojen ja vakuutusmaksujen kanssa siksi, ettei ole osannut sisällyttää niitä osaksi työnsä hintaa. Itsensä työllistävän pitää osata laskea, minkälaisella hinnalla työtä on kannattavaa myydä. Ammattiyhdistyksille freelancereiden neuvonta ja koulutus voisi olla hyvä uusi markkinarako.