Itsensä työllistäjiä ei kannata ajaa ahtaalle

Yhdessä Outi Alanko-Kahiluodon kanssa laadittu mielipidekirjoitus. Julkaistu Helsingin Sanomissa 1.7.2016.

Vuodenvaihteessa voimaan tullut työttömyysturvalain uudistus määrittää oman työn tekijät yleensä yrittäjiksi. Määritelmä ei riipu siitä, onko kyseisellä ihmisellä y-tunnusta tai onko hän omistajana yrityksessä.

Lainmuutos onkin aiheuttanut paljon huolta ja hämmennystä freelancetyötä tekevien keskuudessa, sillä päätoimiseksi yrittäjäksi määritelty henkilö ei ole oikeutettu ansioturvaan.

Kuten jo ennakkoon pelättiin, uutta lakia tulkitaan eri te-toimistoissa varsin kirjavasti. Julkisuuteen on kantautunut lukuisia tarinoita itsensä työllistäjistä, jotka eivät uskalla ottaa keikkatyötä vastaan, koska he pelkäävät joutuvansa työttömyysturvan ulkopuolelle.

Paljon huomiota herättänyt tapaus on työttömyysturvan muutoksenhakulautakunnan tekemä päätös, jonka mukaan työosuuskunnan lukuun työskennellyt freelancer ei ole oikeutettu ansioturvaan. Päätöksen nojalla työttömyyskassa perii nyt takaisin jo maksettuja työttömyysetuuksia.

Edellisen hallituksen työministeri Lauri Ihalainen (sd) määritteli vastauksessaan kirjalliseen kysymykseen (820/2013), että työosuuskuntien puitteissa tehtävää työtä ei tule rinnastaa niin sanottuihin laskutusosuuskuntiin. Työosuuskunnalle tehtyä työtä tulee arvioida työsuhteessa tehtynä työnä, kunhan osuuskunnassa on vähintään seitsemän jäsentä.

Työosuuskuntamalli on tarjonnut freelancereille hyvin toimivan tavan oman työnsä organisointiin. Se on mahdollistanut keikkatyön tekemisen työsuhteenomaisesti ja työttömyysturvan piirissä pysyen. Etenkin nykytilanteessa, jossa työntekijän määrittely yrittäjäksi on epäselvää, satunnaista ja paljolti yksittäisten virkamiesten harkintaan perustuvaa, olisi tuhoisaa poistaa tämä freelancerien viimeinen oljenkorsi.

Suomessa on yli 340 000 työtöntä työnhakijaa ja vain parikymmentätuhatta avointa työpaikkaa työvoimahallinnon järjestelmässä. On selvää, etteivät kaikki työttömät työllisty perinteisessä palkkatyösuhteessa.

Siksi on ehdottoman tärkeää huolehtia siitä, että itsensä voi työllistää mahdollisimman joustavasti. Yhteiskunnan kannalta on huomattavasti parempi, että ihminen voi tehdä töitä edes keikkaluonteisesti kuin olla kokoaikaisesti työttömänä.

Vuodenvaihteessa voimaan tullut lainmuutos vie tilannetta juuri päinvastaiseen suuntaan. Yrittäjien työttömyys- ja sosiaaliturva on Suomessa huomattavasti palkansaajia heikompi. Työllisyystilanne ei parane sillä, että yhä useampi ihminen heitetään mielivaltaisesti puutteellisen turvaverkon varaan.

Jotta itsensä työllistämisestä tulee mielekäs vaihtoehto mahdollisimman monelle, tarvitaan yrittäjien sosiaaliturvaan selviä parannuksia, joustavia toimintamalleja yrittäjyyden ja palkkatyön välimaastoon, työttömyysturvan uudistamista sekä perustuloa.

Outi Alanko-Kahiluoto
kansanedustaja
eduskuntaryhmän puheenjohtaja (vihr)

Kaisa Hernberg
puheenjohtaja, Vihreät Yrittäjät

Työn tulevaisuus?

HSTV:ssä keskusteltiin eilen illalla työn tulevaisuudesta. Erityisesti puheena oli keikkataloudeksi ja alustakapitalismiksi nimitetty ilmiö, jossa yritys toimii markkinapaikkana työlle sen sijaan, että toimisi työnantajana.

Keskustelussa oli monta jännittävää piirrettä. Ensinnäkin tietysti se, ettei mukana keskustelemassa ollut ainuttakaan keikkatyön tekijää tai teettäjää. Asiasta filosofoivat tutkijat, filosofi sekä ay-juristi. Vähän kuin maahanmuuttajaillassa olisi pelkästään Suomessa syntyneitä, tai tasa-arvoisesta avioliittolaista keskustelisivat pelkät heterot.

Jännittävää oli myös se, että aiheesta puhuttiin kuin olisi jollakin tapaa uusi ilmiö, että perinteisen palkkatyön tekijät korvataan freelancereilla. Eivät Airbnb, Uber tai Wolt tätä toimintamallia suinkaan ole keksineet. HSTV:n omistajalle Sanoma-yhtiölle on toki edullista, että huomiota viedään mahdollisimman paljon poispäin siitä tosiasiasta, että juuri kyseisen yhtiön kaltaiset toimijat ovat tehneet freekkujen kyykyttämisestä suoranaisen taiteenlajin jo ennen kuin nykystartupien perustajat olivat vaippaiässä.

Kolmas jännittävä piirre keskustelussa oli, että keikkatyötä käsiteltiin marginaali-ilmiönä. Mukana ollut SAK:n lakimies todella totesi sanantarkasti näin: “Silpputyö on marginaalista”. Melkoinen väite, kun Tilastokeskuksen mukaan viime vuonna yli 25 % palkansaajista oli jatkuvassa osa-aikatyössä tai määräaikaisessa työsuhteessa, ja yksinyrittäjiä oli seitsemän prosenttia työllisistä.

Yksinyrittäjien määrä on kasvanut kymmenessä vuodessa 34 % ja osuus työllisistä noussut samassa ajassa 1,6 prosenttiyksiköllä.

Neljäs keskustelun erikoisuus oli, että työstä puhuttiin pääosin siitä näkökulmasta, että vakituinen työsuhde ja 40 viikkotuntia ovat jonkinlainen ideaali, johon kaikkien tulee pyrkiä. On toki ymmärrettävää, että SAK:n edustaja näkee asian tällä tavalla, koska se edustaa toimialoja, joilla työtunteja lasketaan – ja joilla työtuntien hintaa pyritään aktiivisesti työnantajaosapuolen toimesta laskemaan.

Tämä ei kuitenkaan ole suomalaisen työelämän koko kuva. Karkeasti ottaen puolet työllisistä työskentelee tehtävissä – muun muassa johtajina, asiantuntijoina, maanviljelijöinä – joissa teollisuuden tarpeisiin kehitetty kahdeksan tunnin työpäivä on aikansa elänyt keino sekä työn rytmittämiseen että sen tuottavuuden mittaamiseen.

Perustulokin mainittiin. Saman tien, kun pari keskustelijaa oli todennut sen olevan ihan hyvä juttu sikäli, jos se tekee kaiken työn vastaanottamisesta kannattavaa, ay-juristi murahti, että kyllä työstä maksetun palkan pitää riittää elämiseen. Ja siinä onnistuttiinkin taitavasti sekoittamaan kaksi täysin eri keskustelunaihetta.

Yksi asia on se, että jos ihminen työskentelee kokopäivätyössä, siitä maksettavan palkan pitää ilman muuta riittää elämiseen. Kokonaan toinen asia on se, että kokopäiväistä palkkatyötä on tarjolla yhä harvemmille, ja myös muiden ihmisten pitää elättää itsensä jollakin tavalla. Perustulo auttaisi muun muassa kaikkia niitä freelancereita ja pätkätyöläisiä, joiden työkeikkojen väliin jää tulottomia kausia, ja jotka eivät näinä kausina voi saada työttömyyskorvausta. Se auttaisi myös niitä työttömiä, jotka nykysysteemissä eivät pysty ottamaan keikkatyötä vastaan, koska se merkitsisi pitkää katkoa työttömyysturvaan.

Olisi hienoa, jos työelämän tulevaisuudesta keskusteltaessa voitaisiin alkajaisiksi tunnustaa tosiasiat ja todeta nykytilanne. Määräaikaisuudet, keikkatyö ja työtehtävien ulkoistaminen freelancereille ovat olleet työelämän peruskauraa niin kauan, kuin tilastoja on laadittu, eli lähes parinkymmenen vuoden ajan.

Silti edelleen tänäkin päivänä sosiaaliturvasta puhutaan ainoastaan vakituisessa työsuhteessa olevien näkökulmasta. Silti edelleenkin kolmikantaneuvotteluihin osallistuvat ainoastaan työnantajien ja palkansaajien edustajat. Ja silti edelleenkin “silpputyöstä” puhutaan kuin se olisi jokin marginaali-ilmiö, joka kyllä poistuu hetikohta, kun vain sääntelyä ja sanktioita lisätään.

Näin freelancerina, joka on valinnut tämän työmarkkina-aseman ihan omasta halustaan, toivon, että kaltaiseni edes kutsutaan mukaan keskusteluun. Siitä olen nimittäin kyllä samaa mieltä, että tämä työn muoto on mitä suurimmassa määrin työelämän tulevaisuutta. Meillä kokemusasiantuntijoilla on paljon sanottavaa siitä, miten siitä työn tulevaisuudesta voisi muokata mahdollisimman oikeudenmukaisen mahdollisimman monille.

Pian sinäkin olet freelancer

Haastattelin muutama vuosi sitten Asiantuntija epämukavuusalueella -kirjaani varten tulevaisuustutkijoita. Keskustelimme työelämän trendeistä, joista yksi oli se, että yhä useammalla alalla työtä aletaan organisoida kuin elokuvatuotannossa: kutakin projektia varten kootaan tiimi itsenäisistä toimijoista.

Tästä on paljon merkkejä näkyvissä. Moni koulutusyritys ei esimerkiksi työllistä täyspäiväisesti ainuttakaan kouluttajaa, vaan ostaa koulutuskokonaisuuksia alihankkijoilta. ICT-alalla on jo yli kymmenen vuoden ajan ollut yleistyvänä trendinä käyttää työvoimana ulkoistettuja konsultteja. Media-alalla yhä useampi toimittaja ja kuvaaja ulkoistetaan mediayhtiön palkkalistoilta freelancereiksi. Kampaamoalalla yhä harvempi on enää työsuhteessa.

Itsensä työllistävien määrä on noussut kymmenessä vuodessa 27 prosenttia. Nyt heidän osuutensa kaikista työllisistä on kuusi prosenttia. Yrittäjien joukossa heitä on yli kolmasosa enemmän kuin työnantajayrittäjiä.

Freelancerien käyttö yleistyy, koska se on sekä isoille että pienille yrityksille kätevä tapa pienentää työnantajariskiä. Kun markkinat ovat epävakaat ja työmäärää vaikea ennakoida, joustoa haetaan tällä tavalla.

Ongelmana mallissa on se, että itsensä työllistävät ovat monella tapaa jääneet yhteiskunnan ulkopuolelle. Heillä ei ole työsuhteessa olevan tapaan varmuutta tuloista, mutta ei myöskään aitoa mahdollisuutta työttömyysturvaan. He eivät ole työterveyshuollon piirissä. Sairastuessaan heillä on työsuhteessa olevaa pidempi karenssiaika ennen kuin sairauspäiväraha alkaa juosta.

Suomessa sosiaaliturva rakentuu edelleen sille oletukselle, että ihminen on joko työsuhteessa tai sitten voittoa ja kasvua tavoitteleva yrittäjä. Itsensä työllistävät eivät kuulu kumpaankaan ryhmään.

Yhteiskunnan kannalta itsensä työllistävien aseman parantaminen on järkevää ja tärkeää. Työmarkkinoiden joustavuus parantaa kykyä selvitä talouden turbulensseista, joten joustavuudesta pitää tehdä kannattavaa kaikille osapuolille. Itsensä työllistäminen on yhä vaikeammiksi käyvillä työmarkkinoilla usein paras tapa työllistyä, joten siihen kannattaa kannustaa.

Mitä uudistuksia sitten tarvitaan? Kysyin asiaa itsensä työllistäviltä, ja muun muassa tällaisia ehdotuksia sain:

1. Perustulo
Perustulo tarjoaa yksinkertaisen tavan korjata monia itsensä työllistävien sosiaaliturvan ongelmia. Se takaa freelancerin ajoittaisiin työttömyysjaksoihin edes perustason toimeentulon ilman byrokratiaa.

2. Jäsenyys palkansaajien työttömyyskassassa
Yrittäjien työttömyyskassan jäsenmaksut perustuvat YEL-työtuloon ja voivat olla moninkertaiset verrattuna palkansaajakassojen jäsenmaksuihin. Yrittäjäkassan jäseneksi siirtyessä lisäksi työssäoloehto nollautuu, ja yrittäjänä pitää toimia peräti 15 kuukautta yhtäjaksoisesti ennen kuin on oikeutettu ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan. Palkansaajilla vastaava jakso on 10 kuukautta. Moni yrittäjä jättääkin kokonaan liittymättä kassaan, kun käytännössä ansiosidonnaisen korvauksen saaminen on joka tapauksessa yrittäjälle vaikeaa. Itsensä työllistävillä pitäisikin olla oikeus jatkaa palkansaajakassan jäsenenä ja kerryttää työssäoloehtoa riippumatta siitä, ovatko kulloinkin työsuhteessa vai freelancereina.

3. Joustavuutta YEL-maksuihin
Työnantaja voi nykyään maksaa TyEL-maksut todellisen toteutuneen palkkasumman mukaan. Yrittäjä sen sijaan on maksuineen sidottu ennalta asetettuun työtuloon. Yksinyrittäjällä kuukausittaiset tulot voivat vaihdella huomattavasti, ja YEL-maksuihin pitäisikin saada mahdollisuus vastaavaan joustavuuteen kuin TyEL-maksuissa jo on.

4. Tasa-arvoa sairastamiseen
Sairausajan päivärahan karenssiajan tulee olla sama yrittäjille kuin palkansaajille. Myös yrittäjien pitää päästä Kelan korvaaman työterveyshuollon piiriin. Yhteiskunta ei hyödy mitään siitä, että yrittäjät kitkuttavat sairaana töissä eivätkä hoidata itseään kunnolla.

5. Ennakkoveroista jälkiveroihin
Yritykset maksavat ennakkoveroa verottajan tekemän tuloarvion mukaan. Itsensä työllistävän on käytännössä hyvin vaikea etukäteen arvioida tulevan tilikauden tuottoja, koska työkeikkojen määrää ja laatua ei usein pysty ennustamaan. Tilanne on täysin erilainen kuin palkansaajalla, joka tietää, että kuukausittain tilille tupsahtaa sovitun suuruinen summa. Itsensä työllistävien kohdalla olisikin kohtuullista siirtyä verottamaan jälkikäteen toteutuneen tuloksen perusteella.

6. Alv-raja ylös
Nykyinen 8.000 euron vuosittainen yläraja arvonlisäverottomille tuloille on todella alhainen. Rajan nostamista 10.000 euroon pohdittiin, mutta käytännössä se ei olisi helpottanut kenenkään täysipäiväisesti itsensä työllistävän tilannetta, sillä harva pystyy tulemaan tuolla summalla toimeen. Siirtymistä itsensä työllistäväksi helpottaisi huomattavasti, jos edes jotenkin säällisen elannon voisi tienata arvonlisäverottomasti.

7. Neuvonta ja osaamisen kehittäminen
Itsensä työllistävillä, kuten muillakin yrittäjillä, ongelmia aiheuttaa myös osaamisen ja tiedon puute. Esimerkiksi perustason kirjanpito-opetuksen pitäisi nykypäivänä sisältyä ihan jokaiseen toisen ja korkea-asteen koulutusohjelmaan.

Myös hinnoittelu on strategisen tärkeä taito jokaiselle itsensä työllistävälle. Moni tuskailee verojen ja vakuutusmaksujen kanssa siksi, ettei ole osannut sisällyttää niitä osaksi työnsä hintaa. Itsensä työllistävän pitää osata laskea, minkälaisella hinnalla työtä on kannattavaa myydä. Ammattiyhdistyksille freelancereiden neuvonta ja koulutus voisi olla hyvä uusi markkinarako.