Laitetaas demokratia uusiksi

Olen tässä miettinyt tätä Harkimon, Jungnerin ja kumppaneiden uudistetaan demokratia -projektia. Sinänsä olen samaa mieltä, että jokin meidän päätöksentekojärjestelmässä on tällä hetkellä rikki, kun olennaisten uudistusten aikaansaaminen on niin vaikeaa. Mutta nyt olisi kyllä todella kiinnostavaa kuulla miten ko. herrat demokratiaa uudistaisivat. Että onko meillä yhtään samankaltainen tilannekuva siitä mitä olisi tarpeen tehdä.

Selailen paraikaa Liisa Hyssälän ja Jouni Backmanin Sitralle laatimaa raporttia Kansanvallan peruskorjaus, jossa esitetään laajan haastatteluaineiston pohjalta ideoita yhteiskunnallisen päätöksenteon uudistamiseen. Ihan ensimmäinen vaikutelma rapsasta on, että ohhoh, kansalaisyhteiskunta puuttuu tästä kuviosta kokonaan. Ei ole haastateltu kansalaisjärjestöjen edustajia eikä varsinkaan ihan taviksia kansalaisia, etujärjestöjä sen sijaan kyllä.

Minusta tässä on itse asiassa aika hyvin artikuloituna se, mikä nykymallissa on pielessä: valta on keskittynyt tietyille tahoille, ja muut nähdään hallintoalamaisina, joille kädenojennuksena ”tarjotaan kanavia dialogin käymiseen”.

Farssiksi äitynyt yritystukiuudistus oli eräänlainen kulminaatiopiste: poliittisen ja taloudellisen eliitin edustajat ne siellä istuivat muka tekemässä uudistusta, mutta oikeasti vain sopivat, että kenenkään etuihin ei kosketa. Sen sijaan otetaan köyhiltä, lapsilta, syrjäytetyiltä ja sairailta. Koska he ovat niitä hallintoalamaisia, joiden mielipidettä ei tarvitse huomioida, paitsi joskus, kun “kanavien tarjoaminen dialogin käymiseen” sattuu sopimaan suunnitelmiin.

Kaupungin luottamustehtävässä näkee hyvin konkreettisesti, miten ne päätöksenteon prosessit toimivat – ja myös, miten ne välillä eivät toimi. Niitä toimivia osia voi ja pitää kehittää vielä paremmiksi ja niitä toimimattomia voi ja pitää korjata. Itse uskon, että molemmat on mahdollista tehdä ihan nykyisen poliittisen järjestelmän puitteissa.

Minusta on olennaista, että niin kaupungin kuin valtionkin tasolla ihmiset voivat luottaa yhteiskunnan rakenteisiin ja heillä on mahdollisuus vaikuttaa asioihin silloin, kun kokevat sen tarpeelliseksi. Ihan kaikella kunnioituksella Hyssälää ja Backmania ja heidän sinänsä aivan hyvää raporttiaan kohtaan, en oikein usko, että tätä voidaan saavuttaa hallintokeskeisesti ja kysymällä ainoastaan valtarakenteita edustavien näkemyksiä.

Ihmisillä on nytkin monenlaisia kanavia vaikuttaa, politiikan ohella muun muassa kansalaisjärjestöt, kaupunginosayhdistykset, someverkostot ja vanhempainyhdistykset. Olennaista on varmistaa, että näillä eri tahoilla on aidot mahdollisuudet tulla kuulluiksi ja huomioiduiksi, että niiden merkitys yhteiskunnallisina toimijoina tunnustetaan.

On kuitenkin hyvä muistaa, että ei tässä missään kuilun partaalla keikuta. Kuten Hyssälän ja Backmanin raportissakin todetaan, suomalaisten luottamus yhteiskuntaan, instituutioihin ja poliittiseen järjestelmään on edelleen poikkeuksellisen korkealla tasolla. Se on tosi hyvä pohja, jolta ponnistaa. Enemmän taidetaan tarvita pientä laittoa kuin koko järjestelmän auki räjäyttämistä.

Pientä laittoa voi olla esimerkiksi se, että kehitetään yhä parempia tapoja, joilla kunnan asukkaat voivat olla yhteydessä kunnan hallintoon, tehdä aloitteita niin pienistä kuin suuristakin asioista ja kertoa näkemyksensä omaan elämäänsä vaikuttavista asioista.

Pientä laittoa voi olla vaikkapa lobbarirekisterin perustaminen ja pelisääntöjen sopiminen sille, miten intressitahot voivat olla yhteydessä poliittisiin päättäjiin. Ei vaikkapa oteta etujärjestöjä mukaan parlamentaarisiin työryhmiin, noin esimerkkinä.

Pientä laittoa voi olla uudistaa tapoja, jolla hallitusneuvotteluja käydään ja kuntastrategioita laaditaan. Läpinäkyvyys eri intressirahojen kuulemisessa muun muassa olisi hyvä edistysaskel.

Pientä laittoa voi olla kansalaisten kuuleminen osana lainsäädäntöprosessia. Esimerkiksi nyt vaikkapa pitkäaikaistyöttömien kuuleminen, kun uudistetaan työttömyysturvaa. On olennaisen tärkeää, että päätöksentekijät ymmärtävät kunnolla niiden tilanteita, joita lainsäädäntö koskee.

Eli joo, uudistetaan ihmeessä demokratiaa, kyllä sille on tarvetta. Mutta nyt kaipaisin sitä konkretiaa.

On häpeällistä ja haitallista, ettei hallitus uudista yritystukia

Olen tässä pari päivää sulatellut uutista hallituksen asettaman yritystukityöryhmän tuloksettomuudesta sekä tietoja ryhmän työskentelytavoista. Tuloksettomuus ei yllättänyt, toimintatapojen räikeys ehkä sentään jonkin verran.

Miksi tuloksettomuus ei yllättänyt? Koska alusta asti oli selvää, että työryhmä asetettiin vain siksi, että näyttäisi siltä kuin tehtäisiin jotakin. Innokkaiden puheiden jälkeen oli hirveän noloa, ettei hallitus saanut leikkauksia aikaiseksi viime vuonna sen enempää puoliväliriihessä kuin syksyn budjettineuvotteluissakaan.

Sekin oli toki selvää, miksi yritystukien uudistaminen on Sipilän hallitukselle niin vaikeaa. Leikkaukset kun osuisivat Kokoomuksen ja Keskustan keskeisiin sidosryhmiin. Silti jaksoin hämmästyä, miten suuri rooli näille sidosryhmille annettiin parlamentaarisessa työryhmässä.

Siellä ne istuivat neuvottelupöydässä mukana, kaikki suurimpien edunsaajien etujärjestöt.

Hyvään lainvalmisteluun ilman muuta kuuluu intressiryhmien kuuleminen. Voi perustellusti väittää, että Suomessa on saatu yhteiskuntarauha pysymään ja eri tahot noudattamaan lakeja varsin kuuliaisesti pitkälti juuri siksi, että lainvalmistelu on osallistavaa.

On kuitenkin hyvin eri asia kuulla intressitahoja kuin päästää ne päättämään omista eduistaan. Valitettavasti tämä päätöksentekoon mukaan ottaminen näyttää Suomessa yleistyvän. Lobbarit ovat jo useita kertoja olleet mukana hallitusneuvotteluissa hallitustavoitteita sorvaamassa. Nyt etujärjestöt päästettiin parlamentaarisen työryhmän jäseniksi. Onko seuraava askel, että eduskunnan valiokuntiin tulee vakiopaikat MTK:lle ja EK:lle?

Anders Blom teki ansiokkaan työn nostaessaan väitöskirjassaan esille suomalaisen rakenteellisen korruption toimintatapoja. Olen hänen kanssaan samaa mieltä, että Suomessa tarvitaan yhteiskunnallisen sopimisen päivitystä.

Nyt meillä on tilanne, jossa yhteiskunnan vaikutusvaltaisimmat tahot käyttävät kaiken arvovaltansa estääkseen yhteiskunnan ja liike-elämän rakenteita kehittymästä ja pitääkseen aikoinaan aivan erilaisessa tilanteessa myönnetyt etuudet ikuisesti voimassa. Samaan aikaan leikataan yhteiskuntaa uudistavista ja kilpailukyvyn kannalta olennaisista asioista, kuten tutkimuksesta ja koulutuksesta. Leikataan myös yhteiskuntarauhan kannalta olennaisista asioista, kuten sosiaaliturvasta.

Liike-elämän etujärjestöt maalailevat uhkakuvia siitä, kuinka kilpailukyky on mennyttä, jos yritystukia leikataan. Tämä ei kerta kaikkiaan ole uskottavaa, kun tilastoja katsoo. Esimerkiksi yksi suurimmista yksittäisistä tuista, energiaintensiivisen teollisuuden sähköveron palautus, valuu suoraan suurten yritysten osinkoihin.

Itse olen vahvasti sitä mieltä, että valtion tehtävä ei ole kannatella kannattamatonta yritystoimintaa – ja vielä vähemmän sen tehtävä on syytää tukia vakavaraisille yhtiöille, joilla ei ole ongelmia saada rahoitusta. Yritysten, jos keiden, tulisi ennen kaikkea pystyä toimimaan markkinoilla terveen kilpailun pelisäännöillä.

Valtion roolina voi olla esimerkiksi auttaa uusia markkinoita alulle, tukea markkinoita uudistavaa tutkimus- ja kehitystyötä, paikata yksityisillä rahoitusmarkkinoilla ilmeneviä aukkoja tai estää haitallisten ulkoisvaikutusten syntymistä. Valtaosa suomalaisista yritystuista ei kuitenkaan noudata näitä periaatteita.

Yritystukien uudistamiselle on suuri tarve. Tuet tulevat kalliiksi ja valtaosa niistä vääristää markkinoita. Se, että hallitus ei ole uudistusta saanut aikaan, on surullista, häpeällistä ja erittäin haitallista Suomen taloudelle ja kilpailukyvylle.