Pari sanaa ilmastohysteriasta

Viime viikkoina ja kuukausina on puhuttu paljon ilmastonmuutoksesta. Nuoret ovat käyneet ilmastolakkoon, ja ilmastomarsseille on kokoontunut tuhansia ihmisiä. Toisaalta on puhuttu ilmastohysteriasta ja kannettu huolta Suomen kansantaloudesta.

Minun näkökulmastani ilmastohysteria- ja taloushuolipuheet vaikuttavat oudoilta.

Viimeiset kuusi vuotta olen työskennellyt ilmastonmuutoksen torjunnan ja liiketoiminnan edistämisen saumakohdassa. Pari vuotta johdin ohjelmaa, joka edisti suomalaisen ympäristöliiketoiminnan vientiä. Sittemmin olen jatkanut työskentelyä Suomen suurimpien yritysten parissa – laatinut lausuntoja ja politiikkatavoitteita, tutustunut kansainvälisiin liiketoiminnan ilmastotrendeihin ja pohtinut yhdessä yritysten kanssa, miten niitä parhaiten sovellettaisiin Suomessa.

Ilmastohysteriasta puhuville tiedoksi muutama asia:

1. Suomi elää ympäristöliiketoiminnasta
Vuonna 2013 suomalaisyritysten yhteenlaskettu ympäristöliiketoiminnan eli cleantechin liikevaihto oli 26 miljardia euroa. Se oli enemmän kuin metsäteollisuuden liikevaihto. Ja ei, cleantech-lukemassa ei ole mukana metsäteollisuuden yrityksiä. 53 prosenttia tästä liikevaihdosta tuli viennistä.

2. Ilmastonmuutoksen torjunta on massiivinen globaali bisnes
Maailmanlaajuisten cleantech-markkinoiden suuruudesta liikkuu monia arvioita. Ne kaikki ovat tuhansissa miljardeissa euroissa. Esimerkiksi uusiutuvaan energiaan arvioidaan tarvittavan parin seuraavan vuosikymmenen aikana yli 12 000 miljardin dollarin investoinnit maailmanlaajuisesti. Ajattelimmeko antaa muiden maiden hoitaa teknologian, suunnittelun, rakentamisen ja huoltopalvelujen toimittamisen – vai kannattaisiko tässä bisneksessä olla mukana?

3. Myös suomalaiset pk-yritykset ovat löytäneet cleantechin
Elinkeinoelämän Keskusliiton selvityksen mukaan jo 4000 suomalaista pk-yritystä keskittyy liiketoiminnassaan päätoimisesti cleantechiin. Lisäksi pääosalle perinteisistä suurista teollisuusyrityksistämme kuten Valmetille, Wärtsilälle ja Outotecille puhtaat ratkaisut ja teknologia ovat kasvubisnes.

4. Rahoitusala vaatii ilmastotoimia
Rahoitusalan keskeiset toimijat kuten pankit ja eläkevakuutusyhtiöt ovat sekä maailmalla että Suomessa ottaneet yritysten ilmastoriskit tarkkaan syyniin. Pörssiyhtiöiden arvioinnissa on jo vuosia hyödynnetty Carbon Disclosure Projectin arvioita yritysten liiketoiminnan ja omaisuuden “hiili-intensiteetistä”. Englannin pankin pääjohtajan Mark Carneyn johtama kansainvälinen Financial Stability Board puolestaan laati ohjeet ilmastoriskien ja -liiketoimintamahdollisuuksien sisällyttämiseksi yritysten talousraportointiin. Rahoittajat eivät halua ottaa sitä riskiä, että yritysten taseissa piilevät “hiilikuplat” poksahtavat.

5. Yritykset vaativat tiukempaa ilmastopolitiikkaa
Jo satakunta pohjoismaista yritystä ja organisaatiota on allekirjoittanut vetoomuksen tiukemmasta EU-ilmastopolitiikasta. Mukana ovat myös Elinkeinoelämän Keskusliitto Suomesta sekä Dansk Industri Tanskasta. EK:n hallituksen puheenjohtaja Pekka Lundmark myös otti Helsingin Sanomissa kantaa kunnianhimoisen ilmastopolitiikan puolesta.

Mitä on siis tämä paljon puhuttu ilmastohysteria? Onko se hysteriaa, että halutaan edistää sekä planeetan parempaa tulevaisuutta että suomalaisen elinkeinoelämän menestystä ja kilpailukykyä? Ne kun nyt sattuvat kulkemaan käsi kädessä.

Minulle tänään käytävät eduskuntavaalit ovat ennen kaikkea ilmastovaalit. Nyt on mahdollisuus valita suomalaiselle yhteiskunnalle sellainen suunta, joka tuo hyvinvointia ympäristölle, ihmisille ja myös yrityksille. Se suunta on kunnianhimoisen ja tehokkaan ilmastopolitiikan suunta.

Tänään voit tehdä sen yksittäisen kansalaisen kaikkein tärkeimmän ilmastoteon: äänestä puoluetta ja ehdokasta, jotka ovat oikeasti valmiita ilmastotoimiin.

 

Kaisa Hernberg
Vihreä yrittäjä, äiti, valtuustoryhmän pj
Helsinki, 29

Ahdistaako ilmastonmuutos? Ryhdy toimeen!

Ilmastoahdistus on ilmestynyt suomalaisten arkisanastoon viimeisen vuoden aikana. Suomalaiset tiedostavat kipeän selkeästi, että ilmastonmuutos on suuri uhka, mutta kokevat itsensä keinottomiksi ja hämmentyneiksi.

Pitääkö vähentää lentämistä? Pitääkö lopettaa lihansyönti? Onko siitä hyötyä, jos jätän muovipussin ostamatta kauppareissulla? Miksi minun pitäisi, jos kiinalaiset eivät?

Keskustelu keskittyy tosi helposti ihmisten arkipäiväisiin valintoihin. Ei se ole ihme, koska arkeahan me tässä kaikki elämme. Ja on hyväkin, että keskittyy, koska jokaisen omilla valinnoilla on ihan oikeasti merkitystä. Suomen kulutusperustaisesta hiilijalanjäljestä lähes 70 prosenttia tulee kotitalouksista.

Suurimmat päästölähteet ovat lämmitys, liikenne ja ruoka. Lentämisellä ja lihansyönnillä on siis iso vaikutus. Muovipusseilla ei niinkään, mutta kyllä ne voi silti jättää ostamatta.

Arjen valinnoista puhuttaessa kuitenkin helposti jää huomiotta, että me kuluttajina valitsemme siitä, mitä on tarjolla. Ja se, mitä on tarjolla, määritellään vähän isommissa pöydissä – pääkonttoreissa, valtuustoissa, eduskunnassa, europarlamentissa ja YK:n ilmastokokouksessa.

Vuonna 2015 solmittu Pariisin ilmastosopimus oli erityinen ensinnäkin siksi, että siinä ovat ensimmäistä kertaa mukana kaikki maailman valtiot. Vielä tärkeämmäksi saattaa kuitenkin muodostua se, että sopimus noteerasi ensi kertaa myös “ei-valtiolliset toimijat” kuten kaupungit, yritykset ja kansalaiset.

Erityisen tärkeäksi se saattaa muodostua siksi, että huikean yhteisen tahdonilmauksen jälkeen valtiot ovat juuttuneet kinastelemaan sopimuksen toteuttamisesta. EU:ssakaan tilanne ei näytä hohdokkaalta, siitä kertoo muun muassa aivan höperyyksiin mennyt vääntö metsien hiilinielujen laskennasta.

Parhaillaan EU:lle laaditaan keskipitkän aikavälin ilmastostrategiaa, ja toki pitää toivoa, että siitä tulee hyvä ja kunnianhimoinen. Jos vaikka saataisiin asetettua tavoitevuosi sille, milloin EU:n on tarkoitus saavuttaa hiilineutraalius. Kenties jopa sitova hiilibudjetti.

Hitaan ja tuskallisen poliittisen väännön keskellä katse kuitenkin kääntyy niihin ei-valtiollisiin toimijoihin. Ja siellä suunnalla näyttää paljon valoisammalta.

Suomessa kunnat suorastaan kisaavat siitä, kuka asettaa kunnianhimoisimmat päästövähennystavoitteet. Raideliikenteeseen, pyöräteihin ja tiiviiseen kaupunkirakenteeseen panostetaan isosti.

Ja entäs yritykset sitten? Sillä aikaa, kun valtioiden edustajat istuvat ilmastokokouksessa kinaamassa siitä, voidaanko keskustella keskustelemisesta, yrityspuolella on saatu aikaan esimerkiksi varsin kattava globaali hiiliraportointijärjestelmä.

Carbon Disclosure Project (CDP) on täysin vapaehtoisuuteen perustuva järjestelmä, jossa yritykset raportoivat omasta hiilitaseestaan, eli kuinka suuri osa niiden omaisuudesta ja liiketoiminnasta on sidoksissa fossiilisiin polttoaineisiin. Maailman suurimmat institutionaaliset sijoittajat vaativat nykyään pörssiyhtiöiltä CDP-raportointia, jotta suostuvat ottamaan niiden osakkeita sijoitussalkkuihinsa. Myös moni pohjoismainen instituutio tekee niin.

Science-based targets -menetelmä yleistyy kovaa vauhtia yrityksissä ympäri maailman. Yhtiöt aivan vapaaehtoisesti näkevät ison vaivan auditoidessaan toimintansa ja asettaessaan itselleen ilmastotieteeseen perustuvat päästövähennystavoitteet.

Suuret yhtiöt tekevät suuria päätöksiä. Nyt on trendinä ulottaa päästövähennystavoitteet paitsi omaan toimintaan, myös arvoketjuun – alihankkijoihin, raaka-ainetoimittajiin, logistiikkaketjuun. Globaalilla yrityksellä voi olla kymmenien tuhansien kumppanien verkosto, joten tällaisilla toimilla on aikamoiset heijastusvaikutukset.

Walmart-ketjulla on käynnissä “gigaton project”. Yhtiön tavoitteena on vähentää hiilidioksidipäästöjään omassa arvoketjussaan yhden gigatonnin verran vuoteen 2030 mennessä. Tämä tarkoittaa vuositasolla noin 67 miljoonaa CO2-tonnia. Se on enemmän kuin koko Suomen vuosipäästöt.

Mutta palataan takaisin sinuun, koska sehän on kuitenkin mielenkiintoinen aihe. Walmartin gigatonnihankkeen rinnalla omat toimet tuntuvat ehkä pieniltä, mutta jos et satu olemaan suuren pörssiyhtiön toimitusjohtaja, pitää mennä niillä, mitä on. (Jos taas satut olemaan, no, tiedät mitä tehdä.)

Miten omaa ilmastoahdistusta sitten kannattaa purkaa? No, ensinnäkin pyöräilemällä, kasvissyönnillä ja ekosertifioitua sähköä ostamalla, lomailemalla Kuusamossa Thaimaan sijaan.

Omien hyvien valintojen lisäksi voit kuitenkin vaikuttaa myös isommin. Vaadi kauppaketjulta vegaaniruokaa. Kirjoita isolle yritykselle vetoomus, että se sitoutuu leikkaamaan päästöjään. Kirjelmöi europarlamentaarikoille ja kansanedustajille. Kysy pankiltasi, rahoittaako se hiilikuplayrityksiä. Liity jäseneksi ympäristöjärjestöön. Vaadi työnantajaltasi yhteiskäyttösähköautoja ja pyöräilyetua. Suosi ostoksia tehdessäsi yrityksiä, jotka kantavat ilmastovastuunsa.

Ei se Walmart gigatonnihankettaan ole hyvää hyvyyttään käynnistänyt vaan siksi, että paine kuluttajien ja rahoittajien taholta ohjaa siihen suuntaan.

Valtioiden tasolla poliittinen muutos tapahtuu tällä hetkellä liian hitaasti, joten meidän ei-valtiollisten toimijoiden – siis sinun, minun sekä kuntien, yritysten ja järjestöjen – on otettava koppi ilmastonmuutoksen torjunnasta.

Mahatma Gandhi totesi: “Ole se muutos, jonka haluat maailmassa tapahtuvan.” Juuri nyt on todella otollinen aika olla se muutos.