Pari vastausta pyöräilystä

TätipyöräilijäSain postia blogini lukijalta, joka esitti pari pyöräilyyn liittyvää kysymystä. Tapanani on vastata lukijakysymyksiin täällä blogissa, jotta myös muut lukijat näkevät vastaukset.

Ensimmäinen kysymys koski rengasrikkoja. Kysyjän käsityksen mukaan talvikaudella polkupyörien renkaita hajoaa paljon johtuen terävästä hiekoitussepelistä, ja hän tiedusteli, miksi sepeliä käytetään.

Pyöräilijöiden keskustelupalstoilla tosiaan näkee paljon harmittelua sepelin puhkomista renkaista. Helsingissä pyritään edistämään talvipyöräilyä, ja viime talvena toteutettiin kokeiluhanke, jossa testattiin erilaisia tapoja pyöräteiden talvikunnossapitoon. Hankeraportin mukaan talvipyöräilyä haittaavat erityisesti ajoradan ja vieressä kulkevan pyörätien aurauksen yhteensovittaminen, talvihoidon tason vaihtelu kesken reitin, lumivallit ja kasat, sekä  liukastumisia ja rengasvaurioita aiheuttava sepeli.

Pyöräilijöiltä tuli kokeilusta positiivista palautetta, ja talvipyöräilyn määrä kasvoi selvästi kokeilureiteillä. Pyöräilijät myös olivat selvityksen perusteella valmiita käyttämään talvisin nimettyjä pääväyliä, jos niiden käyttö ei edellytä liian pitkää kiertomatkaa. Erityisesti harjausta ja sepelittömyyttä kehuttiin. Helsinki onkin ilmoittanut laajentavansa kokeilualuetta.

Valitettavasti kuitenkaan ainakaan vielä ei ole odotettavissa harjasuolauksen käyttöönottoa kaikilla pyöräteillä, sillä viime talven kokeilun perusteella sen kustannukset ovat puolitoistakertaiset perinteiseen hiekoitukseen verrattuna. Eli ihan suorana vastauksena kysymykseen: sepeliä käytetään, koska se on halpaa.

Hyvään suuntaan ollaan kuitenkin selvästi menossa. Toivottavasti sekä pyörä- että kävelyteiden talvikunnossapitoa kehitetään jatkossakin, jotta kaupunki on myös hankalammin liikkuville kaupunkilaisille talvisinkin mahdollisimman esteetön.

Toinen kysymys liittyi polkupyörien hintoihin. Kysyjä pohti, voisivatko polkupyörät olla uusi suomalainen hittituote, kun matkapuhelinten valmistus on siirtynyt muualle. Hän tiedusteli myös mielipidettäni polkupyörien 24 prosentin arvonlisäverosta.

Polkupyörien kuten useimpien muidenkin asioiden suhteen mielipiteeni on, että laadusta kannattaa maksaa. Etenkin, jos pyöräilee paljon, kunnon ajopeliin kannattaa satsata, koska se kestää käytössä ja on myös turvallisempi kuin halpa vempula. Jos kaipaa edullista vaihtoehtoa, käytettyjä pyöriä on runsaasti saatavilla – esimerkiksi poliisi ja kierrätyskeskukset myyvät keväisin käytettyjä pyöriä.

Suomessahan on itse asiassa useita polkupyörämerkkejä, joista osa valmistaa fillarit kotimaassa ja osa kokoaa ulkomailla tuotetuista osista. Malleja löytyy sekä perinteiseen että hifimpään makuun. Miksei suomalaisista fillareista voisikin tulla kansainvälisiä hittituotteita – ja kyllä tietääkseni ainakin osa kotimaisista pyöräfirmoista markkinoikin tuotteitaan ahkerasti myös ulkomaille.

Nokian 90-luvun kännyköiden volyymeihin on vielä matkaa, mutta kansantalouden kannalta onkin parempi, että meillä on useita hyvinvoivia toimialoja ja yrityksiä kuin että kaikki on yhden firman varassa.

Arvonlisäveron suhteen en ole ihan varma, tarkoittiko kysyjä, että polkupyörien alvia voisi alentaa menekin edistämiseksi. Jos kyse oli tästä, en kovasti innostu ideasta. Alennettuja alv-kantoja on kokeiltu Suomessa eri toimialoilla, ja kokemukset näistä osoittavat, että alennettu alv-kanta on kallis ja tehoton ohjauskeino.

Pian sinäkin olet freelancer

Haastattelin muutama vuosi sitten Asiantuntija epämukavuusalueella -kirjaani varten tulevaisuustutkijoita. Keskustelimme työelämän trendeistä, joista yksi oli se, että yhä useammalla alalla työtä aletaan organisoida kuin elokuvatuotannossa: kutakin projektia varten kootaan tiimi itsenäisistä toimijoista.

Tästä on paljon merkkejä näkyvissä. Moni koulutusyritys ei esimerkiksi työllistä täyspäiväisesti ainuttakaan kouluttajaa, vaan ostaa koulutuskokonaisuuksia alihankkijoilta. ICT-alalla on jo yli kymmenen vuoden ajan ollut yleistyvänä trendinä käyttää työvoimana ulkoistettuja konsultteja. Media-alalla yhä useampi toimittaja ja kuvaaja ulkoistetaan mediayhtiön palkkalistoilta freelancereiksi. Kampaamoalalla yhä harvempi on enää työsuhteessa.

Itsensä työllistävien määrä on noussut kymmenessä vuodessa 27 prosenttia. Nyt heidän osuutensa kaikista työllisistä on kuusi prosenttia. Yrittäjien joukossa heitä on yli kolmasosa enemmän kuin työnantajayrittäjiä.

Freelancerien käyttö yleistyy, koska se on sekä isoille että pienille yrityksille kätevä tapa pienentää työnantajariskiä. Kun markkinat ovat epävakaat ja työmäärää vaikea ennakoida, joustoa haetaan tällä tavalla.

Ongelmana mallissa on se, että itsensä työllistävät ovat monella tapaa jääneet yhteiskunnan ulkopuolelle. Heillä ei ole työsuhteessa olevan tapaan varmuutta tuloista, mutta ei myöskään aitoa mahdollisuutta työttömyysturvaan. He eivät ole työterveyshuollon piirissä. Sairastuessaan heillä on työsuhteessa olevaa pidempi karenssiaika ennen kuin sairauspäiväraha alkaa juosta.

Suomessa sosiaaliturva rakentuu edelleen sille oletukselle, että ihminen on joko työsuhteessa tai sitten voittoa ja kasvua tavoitteleva yrittäjä. Itsensä työllistävät eivät kuulu kumpaankaan ryhmään.

Yhteiskunnan kannalta itsensä työllistävien aseman parantaminen on järkevää ja tärkeää. Työmarkkinoiden joustavuus parantaa kykyä selvitä talouden turbulensseista, joten joustavuudesta pitää tehdä kannattavaa kaikille osapuolille. Itsensä työllistäminen on yhä vaikeammiksi käyvillä työmarkkinoilla usein paras tapa työllistyä, joten siihen kannattaa kannustaa.

Mitä uudistuksia sitten tarvitaan? Kysyin asiaa itsensä työllistäviltä, ja muun muassa tällaisia ehdotuksia sain:

1. Perustulo
Perustulo tarjoaa yksinkertaisen tavan korjata monia itsensä työllistävien sosiaaliturvan ongelmia. Se takaa freelancerin ajoittaisiin työttömyysjaksoihin edes perustason toimeentulon ilman byrokratiaa.

2. Jäsenyys palkansaajien työttömyyskassassa
Yrittäjien työttömyyskassan jäsenmaksut perustuvat YEL-työtuloon ja voivat olla moninkertaiset verrattuna palkansaajakassojen jäsenmaksuihin. Yrittäjäkassan jäseneksi siirtyessä lisäksi työssäoloehto nollautuu, ja yrittäjänä pitää toimia peräti 15 kuukautta yhtäjaksoisesti ennen kuin on oikeutettu ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan. Palkansaajilla vastaava jakso on 10 kuukautta. Moni yrittäjä jättääkin kokonaan liittymättä kassaan, kun käytännössä ansiosidonnaisen korvauksen saaminen on joka tapauksessa yrittäjälle vaikeaa. Itsensä työllistävillä pitäisikin olla oikeus jatkaa palkansaajakassan jäsenenä ja kerryttää työssäoloehtoa riippumatta siitä, ovatko kulloinkin työsuhteessa vai freelancereina.

3. Joustavuutta YEL-maksuihin
Työnantaja voi nykyään maksaa TyEL-maksut todellisen toteutuneen palkkasumman mukaan. Yrittäjä sen sijaan on maksuineen sidottu ennalta asetettuun työtuloon. Yksinyrittäjällä kuukausittaiset tulot voivat vaihdella huomattavasti, ja YEL-maksuihin pitäisikin saada mahdollisuus vastaavaan joustavuuteen kuin TyEL-maksuissa jo on.

4. Tasa-arvoa sairastamiseen
Sairausajan päivärahan karenssiajan tulee olla sama yrittäjille kuin palkansaajille. Myös yrittäjien pitää päästä Kelan korvaaman työterveyshuollon piiriin. Yhteiskunta ei hyödy mitään siitä, että yrittäjät kitkuttavat sairaana töissä eivätkä hoidata itseään kunnolla.

5. Ennakkoveroista jälkiveroihin
Yritykset maksavat ennakkoveroa verottajan tekemän tuloarvion mukaan. Itsensä työllistävän on käytännössä hyvin vaikea etukäteen arvioida tulevan tilikauden tuottoja, koska työkeikkojen määrää ja laatua ei usein pysty ennustamaan. Tilanne on täysin erilainen kuin palkansaajalla, joka tietää, että kuukausittain tilille tupsahtaa sovitun suuruinen summa. Itsensä työllistävien kohdalla olisikin kohtuullista siirtyä verottamaan jälkikäteen toteutuneen tuloksen perusteella.

6. Alv-raja ylös
Nykyinen 8.000 euron vuosittainen yläraja arvonlisäverottomille tuloille on todella alhainen. Rajan nostamista 10.000 euroon pohdittiin, mutta käytännössä se ei olisi helpottanut kenenkään täysipäiväisesti itsensä työllistävän tilannetta, sillä harva pystyy tulemaan tuolla summalla toimeen. Siirtymistä itsensä työllistäväksi helpottaisi huomattavasti, jos edes jotenkin säällisen elannon voisi tienata arvonlisäverottomasti.

7. Neuvonta ja osaamisen kehittäminen
Itsensä työllistävillä, kuten muillakin yrittäjillä, ongelmia aiheuttaa myös osaamisen ja tiedon puute. Esimerkiksi perustason kirjanpito-opetuksen pitäisi nykypäivänä sisältyä ihan jokaiseen toisen ja korkea-asteen koulutusohjelmaan.

Myös hinnoittelu on strategisen tärkeä taito jokaiselle itsensä työllistävälle. Moni tuskailee verojen ja vakuutusmaksujen kanssa siksi, ettei ole osannut sisällyttää niitä osaksi työnsä hintaa. Itsensä työllistävän pitää osata laskea, minkälaisella hinnalla työtä on kannattavaa myydä. Ammattiyhdistyksille freelancereiden neuvonta ja koulutus voisi olla hyvä uusi markkinarako.