Aja hiljaa, isi

Helsingissä koulujen syyslukukausi alkaa 10.8. Omatkin kullannuppuseni rientävät taasen koulutielle silmät kirkkaina ja reput selässä keikkuen.

Yhtä varmasti kuin koulu alkaa joka syksy, käynnistyy myös liikennevalistuskampanja. Meitä aikuisia, etenkin autolla ajavia aikuisia, muistutetaan huomioimaan pienet koululaiset, jotka eivät vielä kaikki osaa havainnoida liikennettä kunnolla.

Liikennevalistuskampanjoiden maailmassa kaikki on hyvin, kunhan isi ajaa hiljaa koulun kohdalla, ja kaikki käyttävät pyöräilykypärää ja heijastinta.

En ollenkaan väheksy pyöräilykypäriä tai heijastimia. Huomaavaisuus liikenteessä on myöskin asia, josta sopiikin muistutella. Näihin painottuvat kampanjat vain sivuuttavat sen asian, että liikenteen turvallisuutta parannetaan tehokkaimmin paremmalla liikennesuunnittelulla.

Tietyt liikenteen turvallisuutta lisäävät tekijät ovat hyvin tiedossa. Nopeusrajoitusten alentaminen vähentää sekä onnettomuuksien määrää että niiden vakavuusastetta aivan selvästi. Erilliset väylät jalankulkijoille, pyöräilijöille ja autoilijoille vähentävät törmäysvaaraa.

Erilliset väylätkään eivät kuitenkaan poista sitä, että vääjäämättä nämä kolme tielläliikkujaryhmää kohtaavat toisensa – risteyksessä.

Yli puolet jalankulkijoiden ja 70 prosenttia pyöräilijöiden henkilövahingoista tapahtuu risteysalueella. Mistä se kertoo? No ennen kaikkea siitä, että meillä on tässä maassa aika helkkarin huonosti suunniteltuja risteyksiä.

Aikuisenkin on usein pyöräilijänä tai jalankulkijana vaikea hahmottaa, miten risteysalueella pitäisi kulkea, koska kulkulinjat ovat epäloogiset, ne on merkitty huonosti tai tiemerkinnät ovat kuluneet pois. Liikenteessä kulkemista vasta opettelevalle ekaluokkalaiselle päättelytehtävä ei ole ainakaan helpompi.

Erityisesti koulujen ja päiväkotien lähellä on tärkeää panostaa hyviin ja turvallisiin jalankulku- ja pyöräilyolosuhteisiin. Turvalliset liikennejärjestelyt samalla edistävät lasten päivittäistä hyötyliikuntaa.

Risteysjärjestelyjen ohella yksi tärkeä osa turvallista kouluympäristöä on, ettei lasten reitti kulje autojen pysäköintipaikan läpi. Valitettavasti nimittäin on paljon vanhempia, jotka muista piittaamatta kaasuttelevat autolla vaikka suoraan koulun tai päiväkodin oven eteen, jos siihen on mahdollisuus. Jalkakäytävälle ja pihaan pysäköimisen estäviä tolppia ja puomeja saisikin käyttää paljon nykyistä enemmän.

Myös hidastustöyssyt sekä katujen kaventaminen suojateiden kohdalla ovat hyviä keinoja tehdä liikkumista turvallisemmaksi.

Lapsetkin ovat kaupungin asukkaita, ja lapsillekin kuuluu oikeus turvalliseen liikkumiseen. Se oikeus ei voi olla pelkän autoilijoiden hyvän tahdon varassa.

Hidastetaan siis kaikin mokomin vauhtia koulujen kohdalla, mutta pidetään myös me kaikki kaupunkiympäristötoimialalla toimivat poliitikot ja virkamiehet mielessä, että aika paljon muutakin voi ja pitää tehdä.

Missä haluaisit lapsesi pyöräilevän?

TätipyöräilijäPerheemme vanhin lapsi on yhdeksänvuotias. Kesäkeleillä hän pyöräilee päivittäin kouluun. Parin kilometrin koulumatka on onneksi koko pituudeltaan turvallista pyörätietä, ja kadunylityksiä on vähän.

Kolmen vuoden kuluttua poika tulee siihen ikään, ettei saa enää pyöräillä jalkakäytävällä. Silloin tullaankin tärkeän kysymyksen äärelle: missä lapsen on turvallista pyöräillä.

Kun puhutaan pyöräilystä ja pyörätieverkoston kehittämisestä, puhutaan usein työmatkapyöräilevien aikuisten näkökulmasta. Tälle joukolle esimerkiksi Hesarin pyöräkaistat ovat hyvä parannus. 12-vuotiasta varhaismurkkua en kuitenkaan päästäisi seikkailemaan vilkkaasti liikennöidyn kadun kapealle kaistaleelle, joka vieläpä päivittäin on jakeluautojen tukkima.

Ja tässä onkin käveltävän ja pyöräiltävän kaupungin tärkeä perusajatus, joka usein keskustelusta unohtuu: kaupunkia pitää kehittää sellaiseksi, että kaikenikäiset kaupunkilaiset voivat liikkua mahdollisimman turvallisesti ja itsenäisesti. Kyse ei ole autoilun rajoittamisesta, vaan kaikkien kaupunkilaisten liikkumisen mahdollisuuksien parantamisesta.

Pyöräväylien suunnittelussa tunnetaan 8/80-periaate – hyvä väylä on sellainen, jolla 8-vuotias ja 80-vuotias voivat liikkua turvallisesti. Tätä periaatetta toivon Helsinkiin rutkasti lisää.

Kun kaupunki on lapsille turvallinen paikka liikkua, he myös oppivat liikkumaan. Jos joka paikkaan pitää kulkea autolla vanhempien kyydissä, se on se liikkumisen tapa, joka periytyy myös aikuisuuteen. Jos taas voi kävellä, potkulautailla, skeitata tai pyöräillä kouluun ja harrastuksiin, arkiliikkumisesta tulee elämäntapa.

Haluan omien lasteni kasvavan kaupungissa, jossa itsenäinen liikkuminen on itsestäänselvyys.