Innovatiivisuutta innovaatiorahoitukseen

Järjestin tällä viikolla kaksi tapahtumaa, joissa keskusteltiin yrittämisestä. Toisessa tilaisuudessa sparrasin yrittäjäksi aikovia ja toisessa startup-yrittäjien paneeli kertoi yrittämisen arjesta.

Molemmissa tilaisuuksissa puhuttiin paljon rahoituksesta, ja esiin nousi muutamia varsin mielenkiintoisia näkökohtia:

1. Viime vuosina Suomen merkittävin startup-innovaatioiden rahoituslähde on tainnut olla Nokian irtisanomispaketit. Eilisessä startup-paneelissa neljästä yrittäjästä kolmella oli Nokia-tausta, ja kaikki olivat hyödyntäneet vapaaehtoisesta irtisanoutumisesta maksettua korvausta yrityksensä alkuvaiheen rahoituksessa.

Hyvä tietysti ex-Nokialaisten kannalta, mutta mitä tekevät he, joilla ei ole ex-työnantajan maksamaa muhkeaa rahasummaa turvanaan? Uusien yritysten perustaminen ja uusien yritysten myötä syntyvät innovaatiot tuovat talouteen elintärkeää dynaamisuutta, eikä tätä toimintaa kannata jättää luovan tuhon paineissa nahkaansa luovien suuryritysten yt-kierrosten rahoitettavaksi.

2. Yrityksen perustaminen muutoin kuin Nokia-paketin, ison perinnön, varakkaan puolison tai muun yksityisen rahoituslähteen turvin on niin muhkea taloudellinen riski, että houkutus jäädä mieluummin ansiosidonnaiselle on suuri. Tässä kohtaa onkin hyvä kysyä, haluammeko, että vain ennestään varakkailla on mahdollisuus ryhtyä yrittäjiksi. Ja toisaalta – haluammeko, että mahdollisuus työllistää itsensä jätetään käyttämättä työttömyysturvan luoman kannustinloukun vuoksi?

Tähän ongelmaan ehdotettiin pariakin ratkaisua. Yksi vaihtoehto olisi sallia ansiosidonnaisen työttömyysturvan jatkuminen esimerkiksi kuuden kuukauden ajan yrityksen perustamisen jälkeen. Harvalla yrityksellä on ensimmäisinä kuukausinaan niin merkittävää liikevaihtoa, että siitä riittäisi kunnollisen palkan maksamiseen. Mahdollisuus jatkaa ansiosidonnaisella kituliaat alkukuukaudet antaisi yrittäjälle aikaa saada perustamistyöt hoidettua ja myynti käyntiin.

Toisena vaihtoehtona ehdotettiin mallia, jossa yrityksen perustajien työpanosta voitaisiin laskea mukaan omarahoitusosuuteen julkista rahoitusta hakiessa. Startup-yrittäjäthän käytännössä sijoittavat yritykseensä merkittäviä summia tekemällä töitä palkatta. Jos tämä ns. sweat equity -panos voitaisiin huomioida osana omarahoitusosuutta, yrityksillä olisi mahdollisuus hakea alkuvaiheessa suurempaa julkista rahoitusta. Tämä puolestaan antaisi rauhan kehittää yritystä sellaiseen kuntoon, että yksityisen rahoituksen saaminen on realistista.

3. Tekes kaipaa uudistamista. Suomalaisessa yritysrahoitus- ja tukikeskustelussa Tekesillä on usein eräänlainen pyhän lehmän rooli – kukaan yrittäjä ei oikein uskalla esittää kritiikkiä, koska joko saa tai toivoo saavansa rahoitusta Tekesiltä. Taloudellisesti tiukkoina aikoina olisi kuitenkin tärkeää käydä analyyttinen keskustelu siitä, miten Tekesin 600 miljoonan euron kakku jaetaan.

Startup-yrittäjät ehdottivat muun muassa tällaisia uudistuksia tai parannuksia:

  • Tekesin asiakaspalvelua ja viestintää rahoituspäätöksistä pitää kehittää. Yrittäjät kokivat, ettei heidän hakemuksiinsa ollut kunnolla tutustuttu, ja päätökset oli tehty muun kuin hakemusten meriittien perusteella. Hakuprosessin etenemiseen myös liittyi henkilöltä toiselle pallottelua ja ristiriitaista tietoa käsittelyajasta
  • Toivottiin, että kehitettäisiin paremmin startupeille sopivia ketteriä rahoitusmalleja, joissa voitaisiin edetä nopein iteraatiokierroksin. Rahoitusta myönnettäisiin aina yhtä kierrosta varten kerrallaan, ja kierroksen lopussa olisi tarkistuspiste. Tällainen malli vastaisi paremmin startup-arkea, jossa eri markkinoiden, toimintamallien, ansaintamallien ja kohderyhmien testaus on tyypillinen etenemistapa ennen kuin lukkiudutaan tiettyyn vaihtoehtoon
  • Suuryritysten T&K-projektien saama julkinen rahoitus kyseenalaistettiin. Suuryrityksissä työskennelleiden yrittäjien omakohtainen kokemus oli, ettei Tekes-rahalla ole ratkaisevaa roolia suuryritysten hankkeiden etenemiselle, vaan sitä käytetään, koska sitä on saatavilla. Jos tavoitteena on saada aikaan dynaamisia vaikutuksia, rahoitusta kannattaa kohdentaa pk-yrityksille, joiden on vaikeampaa saada rahoitusta yksityiseltä sektorilta

 

Pian sinäkin olet freelancer

Haastattelin muutama vuosi sitten Asiantuntija epämukavuusalueella -kirjaani varten tulevaisuustutkijoita. Keskustelimme työelämän trendeistä, joista yksi oli se, että yhä useammalla alalla työtä aletaan organisoida kuin elokuvatuotannossa: kutakin projektia varten kootaan tiimi itsenäisistä toimijoista.

Tästä on paljon merkkejä näkyvissä. Moni koulutusyritys ei esimerkiksi työllistä täyspäiväisesti ainuttakaan kouluttajaa, vaan ostaa koulutuskokonaisuuksia alihankkijoilta. ICT-alalla on jo yli kymmenen vuoden ajan ollut yleistyvänä trendinä käyttää työvoimana ulkoistettuja konsultteja. Media-alalla yhä useampi toimittaja ja kuvaaja ulkoistetaan mediayhtiön palkkalistoilta freelancereiksi. Kampaamoalalla yhä harvempi on enää työsuhteessa.

Itsensä työllistävien määrä on noussut kymmenessä vuodessa 27 prosenttia. Nyt heidän osuutensa kaikista työllisistä on kuusi prosenttia. Yrittäjien joukossa heitä on yli kolmasosa enemmän kuin työnantajayrittäjiä.

Freelancerien käyttö yleistyy, koska se on sekä isoille että pienille yrityksille kätevä tapa pienentää työnantajariskiä. Kun markkinat ovat epävakaat ja työmäärää vaikea ennakoida, joustoa haetaan tällä tavalla.

Ongelmana mallissa on se, että itsensä työllistävät ovat monella tapaa jääneet yhteiskunnan ulkopuolelle. Heillä ei ole työsuhteessa olevan tapaan varmuutta tuloista, mutta ei myöskään aitoa mahdollisuutta työttömyysturvaan. He eivät ole työterveyshuollon piirissä. Sairastuessaan heillä on työsuhteessa olevaa pidempi karenssiaika ennen kuin sairauspäiväraha alkaa juosta.

Suomessa sosiaaliturva rakentuu edelleen sille oletukselle, että ihminen on joko työsuhteessa tai sitten voittoa ja kasvua tavoitteleva yrittäjä. Itsensä työllistävät eivät kuulu kumpaankaan ryhmään.

Yhteiskunnan kannalta itsensä työllistävien aseman parantaminen on järkevää ja tärkeää. Työmarkkinoiden joustavuus parantaa kykyä selvitä talouden turbulensseista, joten joustavuudesta pitää tehdä kannattavaa kaikille osapuolille. Itsensä työllistäminen on yhä vaikeammiksi käyvillä työmarkkinoilla usein paras tapa työllistyä, joten siihen kannattaa kannustaa.

Mitä uudistuksia sitten tarvitaan? Kysyin asiaa itsensä työllistäviltä, ja muun muassa tällaisia ehdotuksia sain:

1. Perustulo
Perustulo tarjoaa yksinkertaisen tavan korjata monia itsensä työllistävien sosiaaliturvan ongelmia. Se takaa freelancerin ajoittaisiin työttömyysjaksoihin edes perustason toimeentulon ilman byrokratiaa.

2. Jäsenyys palkansaajien työttömyyskassassa
Yrittäjien työttömyyskassan jäsenmaksut perustuvat YEL-työtuloon ja voivat olla moninkertaiset verrattuna palkansaajakassojen jäsenmaksuihin. Yrittäjäkassan jäseneksi siirtyessä lisäksi työssäoloehto nollautuu, ja yrittäjänä pitää toimia peräti 15 kuukautta yhtäjaksoisesti ennen kuin on oikeutettu ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan. Palkansaajilla vastaava jakso on 10 kuukautta. Moni yrittäjä jättääkin kokonaan liittymättä kassaan, kun käytännössä ansiosidonnaisen korvauksen saaminen on joka tapauksessa yrittäjälle vaikeaa. Itsensä työllistävillä pitäisikin olla oikeus jatkaa palkansaajakassan jäsenenä ja kerryttää työssäoloehtoa riippumatta siitä, ovatko kulloinkin työsuhteessa vai freelancereina.

3. Joustavuutta YEL-maksuihin
Työnantaja voi nykyään maksaa TyEL-maksut todellisen toteutuneen palkkasumman mukaan. Yrittäjä sen sijaan on maksuineen sidottu ennalta asetettuun työtuloon. Yksinyrittäjällä kuukausittaiset tulot voivat vaihdella huomattavasti, ja YEL-maksuihin pitäisikin saada mahdollisuus vastaavaan joustavuuteen kuin TyEL-maksuissa jo on.

4. Tasa-arvoa sairastamiseen
Sairausajan päivärahan karenssiajan tulee olla sama yrittäjille kuin palkansaajille. Myös yrittäjien pitää päästä Kelan korvaaman työterveyshuollon piiriin. Yhteiskunta ei hyödy mitään siitä, että yrittäjät kitkuttavat sairaana töissä eivätkä hoidata itseään kunnolla.

5. Ennakkoveroista jälkiveroihin
Yritykset maksavat ennakkoveroa verottajan tekemän tuloarvion mukaan. Itsensä työllistävän on käytännössä hyvin vaikea etukäteen arvioida tulevan tilikauden tuottoja, koska työkeikkojen määrää ja laatua ei usein pysty ennustamaan. Tilanne on täysin erilainen kuin palkansaajalla, joka tietää, että kuukausittain tilille tupsahtaa sovitun suuruinen summa. Itsensä työllistävien kohdalla olisikin kohtuullista siirtyä verottamaan jälkikäteen toteutuneen tuloksen perusteella.

6. Alv-raja ylös
Nykyinen 8.000 euron vuosittainen yläraja arvonlisäverottomille tuloille on todella alhainen. Rajan nostamista 10.000 euroon pohdittiin, mutta käytännössä se ei olisi helpottanut kenenkään täysipäiväisesti itsensä työllistävän tilannetta, sillä harva pystyy tulemaan tuolla summalla toimeen. Siirtymistä itsensä työllistäväksi helpottaisi huomattavasti, jos edes jotenkin säällisen elannon voisi tienata arvonlisäverottomasti.

7. Neuvonta ja osaamisen kehittäminen
Itsensä työllistävillä, kuten muillakin yrittäjillä, ongelmia aiheuttaa myös osaamisen ja tiedon puute. Esimerkiksi perustason kirjanpito-opetuksen pitäisi nykypäivänä sisältyä ihan jokaiseen toisen ja korkea-asteen koulutusohjelmaan.

Myös hinnoittelu on strategisen tärkeä taito jokaiselle itsensä työllistävälle. Moni tuskailee verojen ja vakuutusmaksujen kanssa siksi, ettei ole osannut sisällyttää niitä osaksi työnsä hintaa. Itsensä työllistävän pitää osata laskea, minkälaisella hinnalla työtä on kannattavaa myydä. Ammattiyhdistyksille freelancereiden neuvonta ja koulutus voisi olla hyvä uusi markkinarako.