Ruumiillinen koskemattomuus on kaikkien oikeus

Olen miettinyt, viitsinkö kirjoittaa mitään Oulun seksuaalirikostapauksiin liittyen.

Ensinnäkin, Oulun uutiset järkyttivät. Samoin kuin järkytti lauantain Hesarin pikku-uutinen, jonka mukaan muuan keskisuomalainen Jari-Kalevi oli saanut ehdottoman vankeustuomion lukuisista lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista. Samoin kuin muutama vuosi sitten järkyttivät uutiset vanhoillislestadiolaisten keskuudessa tapahtuneista seksuaalirikoksista ja niiden peittelystä. Samoin kuin järkytti, kun joku äijä runkkasi bussissa kahden pikkutytön nenien edessä Länsiväylällä keskellä kirkasta päivää.

Olen miettinyt, viitsinkö kirjoittaa mitään Oulun tapauksiin liittyen, koska tuntuu, että koko keskustelu hyväksikäyttää niiden rikosten uhreja. Että keskusteluun osallistumalla minäkin roikun siellä samalla haaskalla ja estän niitä tyttöjä toipumasta rauhassa.

Jälleen kerran näyttää kuitenkin olevan tarpeellista muistuttaa, että seksuaalirikokset ja ahdistelu eivät ole Suomessa mikään uusi ja ulkomaalaisten muassaan tuoma ilmiö. Se, että jotakin muuta väitetään, loukkaa kaikkia niitä ihmisiä, jotka ovat joutuneet seksuaalirikosten tai ahdistelun uhreiksi ihan kotoperäisten tekijöiden toimesta.

Ehkä joku ei ole huomannut, mutta tässä on jo kohtalaisen pitkään ollut käynnissä #metoo keskustelu, jossa seksuaalisen häirinnän uhrit ovat vihdoin saaneet äänensä kuuluville. Ihmisten kertomuksia lukiessa on noussut pala kurkkuun lukuisia kertoja, sillä niin läheltä ne ovat itseänikin kouraisseet.

Tai no, on se ilmeisesti huomattu, koska paljon on kuultu puheenvuoroja, joissa vähätellään ahdistelun uhreja ja surkutellaan, että on se kamalaa, kun ahdistelijoiden mainetta sillä tavalla pilataan.

Ehkä joku ei ole huomannut sitäkään, että tässä on jo jonkin aikaa ollut käynnissä Suostumus-kampanja, jolla on kerätty nimiä kansalaisaloitteeseen, jotta rikoslaissa raiskauksen määritelmäksi tulisi suostumuksen puute.

Tai no, on se ilmeisesti huomattu, koska paljon on kuultu puheenvuoroja, joissa on valiteltu, että on se suostumuksen pyytäminen kauhean hankalaa ja kyllä nyt menee seksi pilalle ja pitääkö tässä ruveta pyytämään allekirjoitusta johonkin lomakkeeseen ennen hommiin ryhtymistä.

Toivon, suorastaan vaadin, että Oulun rikosten uhrit saavat oikeutta ja kaiken tarvitsemansa tuen ja avun. Samoin toivon, että rikosten tekijät saavat ansaitsemansa rangaistuksen.

Se ei kuitenkaan riitä, ei likimainkaan. Juttu on nimittäin niin, että kaikkien seksuaalirikosten uhrien pitää saada oikeutta ja apua ja tukea. Ja näin ei tässä maassa tällä hetkellä tapahdu.

Tarvitsemme lisää turvakoteja. Tarvitsemme parempia matalan kynnyksen mielenterveyspalveluja. Tarvitsemme enemmän resursseja nuorisotyöhön, Tarvitsemme parempaa kotouttamista maahanmuuttajille. Tarvitsemme enemmän henkilöstöä lastensuojeluun. Muun muassa.

Tarvitsemme myös aikuisia ihmisiä, jotka eivät katso asioita sormien läpi, vaan menevät väliin, kun koulun käytävällä huoritellaan tai homotellaan tai työpaikalla puristellaan takapuolesta tai kadulla huudellaan tai lapsen whatsappissa on omituisia viestejä tai lapsi tai nuori vetäytyy kuoreensa tai jää porukasta ulos.

Samoin tarvitsemme aikuisia ihmisiä, jotka eivät itse raiskaa, käpälöi, huorittele, homottele, kommentoi tissejä tai takapuolta tai lähettele muille kikkelinkuvia, huuruisia fantasioita tai raiskaus- ja tappouhkauksia. Tai hyväksikäytä naisten ja tyttöjen kokemaa seksuaalista väkivaltaa omien rasististen mielipiteidensä edistämiseen.

Aikuisia, joille on ihan selvää, että ruumiillinen koskemattomuus on kaikkien oikeus, jota pitää puolustaa. Aina.

Tartte tulla lääppimään

1980-luku, olen viidennellä luokalla. Samalla luokalla oleva poika puristelee takapuoltani lähes päivittäin. En pidä siitä ja kiskon poikaa tukasta aina, kun hän käy minuun käsiksi. Se ei poikaa pahemmin lannista, pikemminkin innostaa.

1980-luvun loppu, yläaste. Sidon kengännauhoja koulun käytävällä, kun luokkatoverini, poika, läpsäisee ohikulkiessaan minua takamukselle ja kommentoi: “Kaisalla on hyvä perse.” Jään hämmentyneenä tuijottamaan hänen peräänsä.

1990-luvun puoliväli. Kuljen Tampereen Hämeenkadulla kahdeksan maissa illalla, kun vastaan hoippuu kaksi suunnilleen ikäistäni nuortamiestä. He ovat kännissä, pilvessä, mitälie. Yhtäkkiä toinen heistä yrittää kouraista minua haarovälistä. Vaistomaisesti tönäisen tyypin kauemmas, huudan ja juoksen pois. Vapisen säikähdyksestä.

2000-luvun alku. Olen asiakkaan juhlissa. Yhtäkkiä joku kouraisee minua takapuolesta. Käännyn katsomaan, mutta tekijä on ehtinyt livistää.

2000-luvun puoliväli. Työpaikan pikkujoulut, istumme kaikki suuren pöydän ympärillä ja juttelemme mukavia. Viiniäkin juodaan, mutta kukaan ei ole humalassa. Pomoni laskee kätensä reidelleni. Katson häntä hämmästyneenä ja hän vetäisee kätensä nopeasti pois.

2010-luvun alku. Olemme työporukalla baarikierroksella. Illan edetessä miespuoliset kollegat kähmivät naispuolisia kollegoja yhä ronskimmin. Yritän pysytellä tanssilattialla heistä tarpeeksi kaukana.

2010-luvun alku. Istun bussissa Länsiväylällä. Yhtäkkiä vieressäni istuva nainen puuskahtaa: “Ei jumalauta! Toi äijä runkkaa noiden pikkutyttöjen edessä.” Nainen juoksee bussin etuosaan, jossa keski-ikäinen mies istuu vastapäätä kahta osapuilleen kymmenvuotiasta pikkutyttöä ja tumputtaa. Nainen ohjaa tytöt muualle istumaan ja komentaa miestä häipymään. Mies livahtaa ulos bussista seuraavalla pysäkillä.

Nämä sattumukset nousivat mieleeni, kun luin Twitteristä keskustelua #lääppijä-hashtagilla. Ylen toimittaja Rakel Liekki kertoi perjantaina kahden miehen yrittäneen ottaa kuvia hänen hameensa alta hänen juontaessaan livelähetystä. Perussuomalaisten poliitikko kommentoi Liekin twiittiä täysin asiattomasti, ja siitä se sitten lähti. Lukemattomat naiset ja jokunen mieskin alkoivat kertoa ahdistelukokemuksistaan.

Miksi näillä kokemuksilla on yleistä merkitystä? Taatusti kenenkään tavoitteena ei ole luoda kuvaa, että kaikki miehet ovat lääppiviä sikoja. Itsekin tunnen monin verroin enemmän kivoja ja fiksuja miehiä, jotka kyllä ymmärtävät sivistyneen kanssakäymisen pelisäännöt.

Pointtina ei myöskään ole väittää, että muunmaalaiset miehet olisivat jotenkin suomalaisia parempia. Itselläni – kuten varmaan useimmilla naisilla – on yhtä lailla kokemuksia ahdistelusta ulkomailta kuin Suomesta.

Siitäkään ei ole kyse, että haluttaisiin väheksyä miesten kokemaa ahdistelua. Itsekin tunnen useita miehiä, jotka ovat joutuneet ahdistelun kohteeksi baarissa tai työpaikalla. Mielestäni ahdistelu on väärin, oli tekijänä tai kohteena kuka tahansa.

Merkitystä näillä kertomuksilla on siksi, että ne osoittavat ilmiön arkipäiväisyyden Suomessa. Viime aikoina on julkisessa keskustelussa noussut esiin sellaisia väitteitä, että maahanmuuttajat toisivat Suomeen mukanaan uudenlaisen naisten ahdistelun kulttuurin. Se ottaa aivoon kaikkia meitä, jotka olemme joutuneet ahdistelun kohteeksi lapsuudesta lähtien.

Näistä kokemuksista puhutaan nyt siksi, koska monet haluavat tekopyhän rasistisen agendan sijaan rehellistä keskustelua. Maahanmuuttajien tekemä ahdistelu ja seksuaalinen väkivalta on väärin ja tuomittavaa. Ja ihan yhtä lailla väärin ja tuomittavaa se on myös suomalaisten tekemänä.

Jos ihan aidosti ollaan huolissaan suomalaisten naisten ja tyttöjen turvallisuudesta, kaikkein tärkeintä on panostaa kasvatukseen ihan täällä kotimaassa. Kaikkien meidän, jotka kasvatamme tähän maahan uusia mies- ja naissukupolvia, on tehtävä jälkikasvullemme selväksi, että jokainen päättää ihan itse, haluaako tulla kosketetuksi. Meidän pitää myös näyttää lapsillemme hyvää esimerkkiä.

Ja samalla voisi lopettaa sen huorittelun ja raiskauksilla uhkailun internetissä. Se on erittäin huono tapa ilmaista huolensa naisten ja tyttöjen turvallisuudesta.