Miksi puolella asteella on väliä

ilmasto ei odota Kaisa Hernberg blogiKansainvälinen ilmastotutkijoiden paneeli IPCC julkaisi tänään paljon odotetun raporttinsa ilmastonmuutoksesta. Raportti on sekä synkkää että toivoa herättävää luettavaa – olennainen viesti on, että olemme päästäneet tilanteen todella pahaksi, mutta vielä on mahdollista tarttua toimeen.

Kuten Oras Tynkkynen kirjoittaa hyvässä tiivistelmässään, yksi tärkeimmistä viesteistä raportissa on, että ilmastoa ei pidä päästää lämpenemään kahteen asteeseen saakka, vaan tavoittena tulee olla korkeintaan 1,5 astetta.

Tämä on iso juttu, sillä Pariisin ilmastosopimuksen mukaiset tavoitteet ja skenaariot tähtäävät korkeintaan kahden asteen lämpenemiseen.

Mitä väliä sillä sitten on, lämpeneekö ilmasto puoli astetta enemmän tai vähemmän? No ihan todella paljon!

IPCC:n analyysi osoittaa, että jo reilusti alle kahden asteen lämpeneminen käynnistää peruuttamattomia muutosprosesseja. Vaarassa ovat muun muassa arktinen luonto sekä pohjoiset havumetsät. Suomalaisille ei ehkä tarvitse erikseen alleviivata, että olemme kansantaloutena aika pahassa kiipelissä, jos havumetsät tuhoutuvat tai kärsivät pahoin ilmaston lämpenemisen seurauksena.

Jo kahden asteen lämpeneminen heikentää myös merkittävästi viljelyolosuhteita, etenkin maailman väkirikkaimmilla seuduilla. Jos tämän annetaan tapahtua, käynnistyy sen päiväinen kansainvaellus, että vuoden 2016 “pakolaisaalto” on siihen verrattuna pientä liplatusta vain.

Nyt raportti on julkaistu, tieto on kaikkien ulottuvilla. Mitä pitäisi tehdä?

Poliittisten päättäjien kaikilla tasoilla – globaalisti, EU:ssa, kansallisesti, kunnissa – pitää arvioida uudelleen päästövähennystavoitteet ja todennäköisesti tiukentaa niitä. Kuten tänään aamulla raportin julkistamistilaisuudessa todettiin, tarvitaan samoja politiikkatoimia kuin kahden asteen skenaariossakin, mutta nopeammin.

Kriittisenä aikarajana mainittiin vuosi 2030. Mitä enemmän päästöjä saadaan leikattua tuohon vuoteen mennessä, sitä helpompaa 1,5 asteen tavoite on saavuttaa. 2030 tulee aika pian. Nyt ei siis ole enää yhtään aikaa jäädä arpomaan.

Fossiilisten polttoaineiden sekä energiaa tuhlaavien toimintatapojen tuet pitää ajaa alas. Päästöjen hinnat pitää saada ylös, saastuttajien pitää maksaa. On tuettava vähähiilisyyteen tähtäävää tutkimus- ja kehitystoimintaa sekä investointeja. Energiantuotanto ja liikenne pitää saada päästöttömäksi. Metsien ja maankäytön hiilinieluja pitää kasvattaa. Muun muassa.

Yritysten pitää varautua tuleviin päästövähennysten tiukennuksiin, kohoaviin päästökauppahintoihin, haittaveroihin, fossiilitukien karsimiseen ja muihin vastaaviin politiikkatoimiin.

Kansainväliset rahoituslaitokset ja institutionaaliset sijoittajat ovat jo aiemmin tarkentaneet syyniä sen suhteen, minkälaisia ilmastoriskejä ja kuinka isoja hiilikuplia pörssiyhtiöiden taseista ja tilikirjoista löytyy. Tämän syynin voi odottaa tiukkenevan, ja salkunhoitajat sekä luotottajat todennäköisesti suhtautuvat entistäkin penseämmin korkean ilmastoriskin yrityksiin.

Tiukentuva sääntely luo myös monia liiketoimintamahdollisuuksia, joita moni yritys on toki jo vuosia pyrkinytkin hyödyntämään. Nyt on se kohta, jossa hitaampienkin kannattaa herätä ja miettiä vakavasti oman toimintansa – ja koko arvoketjunsa toiminnan – uudistamista ilmastoystävälliseksi.

Vaikka tärkeintä tällä hetkellä on saada aikaan systeemisiä muutoksia ja parempaa sääntelyä, myös yksittäisten kansalaisten toimilla on merkitystä. Neljä tärkeintä asiaa, joihin itse voimme jokainen vaikuttaa, ovat asuminen, liikkuminen, syöminen ja kulutus.

Miten kotisi lämpiää ja millä tavalla tuotettua sähköä ostat? Miten kuljet töihin, kouluun, harrastuksiin? Teetkö usein lomareissuja lentäen? Syötkö paljon lihaa ja eläintuotteita? Harrastatko shoppailua, tuleeko hankittua uusia vaatteita, laitteita ja muuta tavaraa enemmän kuin on tarpeen?

Näillä kaikilla valinnoilla on paljon väliä, sillä kun samoja valintoja tekevät miljoonat ja miljardit ihmiset, kerrannaisvaikutukset ovat suuret. Suomalaisten kulutusvalinnat vaikuttavat myös monien muiden maiden päästöihin, sillä suuri osa käyttämistämme tuotteista ja elintarvikkeista tulee Suomen ulkopuolelta.

Omia kulutustottumuksia ja niiden ilmastovaikutuksia voi arvioida Ilmastodieetti-laskurilla. Voit myös liittyä niiden tuhansien ihmisten joukkoon, jotka ovat jo tehneet ilmastolupauksen, eli luvanneet puolittaa omat päästönsä kymmenessä vuodessa.

Yksi tärkeimmistä tavoista vaikuttaa on äänestäminen. Siihen on mahdollisuus ensi keväänä eduskuntavaaleissa. Minkälaisia ilmastotoimia sinä edellytät valitsemaltasi ehdokkaalta ja puolueelta? Anna äänesi kuulua.

Tasa-arvoa periaatteessa ja käytännössä

Huomaan, että mitä vanhemmaksi tulen, sitä kiukkuisemmaksi tulen – etenkin tasa-arvo- ja ympäristökysymyksissä. Viimeiset pari päivää olen pihissyt voimatonta raivoa seuratessani arvotonta näytelmää ulkoministeri Soinin luottamusäänestyksen ympärillä.

Eihän se lopputulos mikään yllätys ollut. Mitä muuta voi odottaa hallitukselta, joka torppasi perhevapaauudistuksen, perui subjektiivisen päivähoito-oikeuden, leikkasi julkishallinnon pienipalkkaisten naisten tuloja ja rampautti kansalaisjärjestöjen tekemän kehitysyhteistyön.

Erittäin paljon tässä jupakassa korpeaa, että etenkin Kokoomus mielellään esittää tasa-arvon airutta. Puolueen puheenjohtaja Orpo haastii esimerkiksi Kokoomusnaisten julkaisussa tällä tapaa: “Sukupuolten tasa-arvo ja yhdenvertaisuus ovat tärkeitä asioita valtakunnallisella ja kunnallisella tasolla.”

Varmaan tilan puutteen vuoksi jutussa jäi mainitsematta, että sukupuolten tasa-arvo on tärkeä asia siinä tapauksessa, että se ei a) maksa mitään, b) suututa tärkeitä sidosryhmiä ja c) uhkaa hillotolppaa.

Selitellään asiaa miten tahansa, minulle eilisessä äänestyksessä oli ennen kaikkea kyse siitä, onko Suomen virallinen ulkopoliittinen linja naisten ja tyttöjen oikeuksien puolustajana hallituspuolueiden mielestä tärkeä vai ei. Tuli selväksi, että ei ole.

Ulkoministerimme on osoittanut aivan häpeämätöntä halveksuntaa sekä edustamansa ministeriön linjauksia että naisten ja tyttöjen lisääntymisterveyttä ja ruumiillista itsemääräämisoikeutta kohtaan.

Ei niin kauhean kauan sitten Kokoomus ihan omatoimisesti pani ministerin vaihtoon, kun tämä valehteli lähettämistään tuhmista tekstiviesteistä. Se oli ihan fiksu veto ja tilalle saatiin samalla parempi ministeri.

Ike Kanervan sekstiviestittely kuitenkin oli tekona ihan peanuts verrattuna Soinin touhuihin. Kanerva ei sentään avoimesti kyseenalaistanut edustamaansa politiikkaa ja osoittanut avointa halveksuntaa niitä yli miljoonaa naisia kohtaan, jotka vuosittain menettävät henkensä tai vammautuvat laittomien aborttien tuloksena. Kanerva nolasi itsensä ja puolueensa, mutta ei heikentänyt Suomen ulkopoliittista uskottavuutta.

Toivon, että jatkossa jokainen nähdessään ulkoministeri Soinin kasvot muistaa, että meillä on tässä maassa puolueita, joissa tasa-arvoasiat jäävät aina Tärkeämpien Asioiden jalkoihin.

Ja kun tämän muistaa, voi sitten omalla kohdallaan miettiä, riittääkö se, että periaatteessa kannattaa tasa-arvoa, mutta käytännössä ei.

 

Olen ehdolla eduskuntaan

Olen Vihreiden ehdokkaana Helsingissä eduskuntavaaleissa 2019. Tärkein tavoitteeni niin työssä kuin politiikassakin on jo vuosia ollut ilmastonmuutoksen pysäyttäminen. Haluan kansanedustajaksi, sillä eduskunnassa päätetään monista tärkeimmistä toimista, joiden avulla voidaan välttää maailman keskilämpötilan nousu yli kriisirajan.

Ilmastopolitiikan kunnianhimoa sekä vaikuttavuutta pitää nostaa moninkertaiseksi niin Suomessa kuin EU:ssakin. Tulevalla vaalikaudella on erinomaiset mahdollisuudet molempiin, kun Suomi toimii EU:n puheenjohtajamaana syksyllä 2019. Eduskunnassa tarvitaan nyt ihmisiä, jotka ymmärtävät tilanteen vakavuuden ja tietävät, mitä pitää tehdä.

Myös tasa-arvo tarvitsee puolustajia. Tällä vaalikaudella tasa-arvo on ottanut takapakkia monella tavalla, ja tärkeitä uudistuksia kuten perhevapaauudistus on jäänyt tekemättä. Tehdyt virheet on korjattava, ja ennen kaikkea on mentävä eteenpäin, sillä yhteiskunnassa kaikki voivat lopulta paremmin, kun ihmisillä on taustastaan riippumatta mahdollisuus toteuttaa itseään.

Suomen talous voi hyvin, kun yritykset voivat hyvin. Pitkän linjan yrittäjänä haluan tukea pk-yritysten kasvua sekä parantaa ihmisten mahdollisuuksia työllistää itsensä. Tarvitsemme joustavampia mahdollisuuksia työntekoon sekä vähemmän jäykät turvaverkot. Yrityksille pitää myös luoda paremmat edellytykset tarttua ilmastonmuutoksen torjunnan luomiin bisnesmahdollisuuksiin.

Maailman pelastaminen on loistava bisnes. Nyt pitää vain mennä ja tehdä se.

Tutustu eduskuntavaaliteemoihini.
Lue lisää minusta ja taustastani.
Tule mukaan pelastamaan maailmaa ja liity tukiryhmääni.

Mitä olen oppinut yrittäjänä

Tänään vietetään yrittäjän päivää. Itselläni tulee tänä syksynä täyteen jo 12 vuotta yrittäjänä. Ensimmäiset kahdeksan kuluivat markkinointiviestintäalan pienyrityksen ruorissa, viimeksi kuluneet neljä puolestaan yhden naisen konsulttiyrityksessä. Neljä vuotta sitten ryhdyin myös sijoittamaan startup-yrityksiin.

Olen monesti sanonut, että ensimmäinen firmani oli minulle tosielämän kauppakorkeakoulu, ja hallitustyö startupeissa puolestaan tosielämän MBA-tutkinto. Olen oppinut aivan huikean määrän asioita, ja aika monet niistä kantapään kautta.

Olen oppinut joustavuutta ja ongelmanratkaisua. Pienyrittäjyys on loistava tapa oppia eroon perfektionismista, jos sellaisia taipumuksia sattuu olemaan. Asioita voi suunnitella ja budjetoida vaikka kuinka, mutta aika pian huomaa, että mutkat matkassa ovat ominaisuus, ei bugi. Kyky olla hermostumatta, kun asiat menevät taas kerran pieleen, kyky keskittyä tilanteen ratkaisemiseen ja kyky muuttaa suunnitelmia lennosta kehittyvät näissä hommissa.

Olen oppinut neuvottelutaitoja. Viisas vaarini opetti minulle, että kannattaa aina miettiä useampi vaihtoehto, kun menee neuvotteluihin, niin on vahvoilla. Harvoin sitä nimittäin ihan sellaisenaan saa sitä, mitä haluaa. Itse olen oppinut, että itselleen pitää määritellä, mihin asti ja missä asioissa on valmis joustamaan, niin ei tule myyneeksi huonoilla ehdoilla. Olen oppinut myös sen (ehkä Jari Parantaiselta), että usein kannattaa aluksi pyytää paljon enemmän kuin haluaa tai tarvitsee. Sittenpä on varaa neuvotella.

Olen oppinut, että yrittäjyyskin on vain työtä. Muistan edelleen sen euforian, kun olin juuri aloittanut ensimmäisen firmani ja kaikki tuntui niin ihanalta, etten millään saanut psyykattua itseäni tekemään järkevän mittaisia päiviä. Olin myös ihan supertarkka kaikesta, mitä firmassani tehtiin, koska olihan firma oma lapsukaiseni. Eihän siitä sitten ilman burnoutia selvitty. Vähitellen opin päästämään irti, pitämään lomat, tekemään riittävän hyvää täydellisen sijaan, ja tekemään myös muuta kuin työtä.

Olen oppinut ihan valtavasti liiketaloudesta. Pienyrittäjä on toimitusjohtaja, lakiasiainjohtaja, talousjohtaja, henkilöstöjohtaja, markkinointijohtaja, myyntijohtaja, tietohallintojohtaja ja kahvinkeittäjä kaikki yhdessä henkilössä. Kun ensimmäisen yritykseni myytyäni käväisin välillä pari vuotta palkkatöissä suurehkossa organisaatiossa, oikein hätkähdin tajutessani, miten paljon olin kahdeksassa vuodessa oppinut. Sama havainto myös startupien hallitustyöstä: jotenkaan en olisi uskonut olevani se henkilö, joka esimerkiksi nillittää poistojen kirjaustavasta tilinpäätöksessä, mutta niin vain on käynyt.

Olen oppinut johtamaan, sekä itseäni että muita. Yrittäjäurani alussa olin sellainen boss from hell – rasittava mikromanageeraaja, joka teki liikaa töitä, oli koko ajan pinna kireällä ja vaati palkatuilta työntekijöiltä samanlaista sitoutumista kuin itseltään. Minulla on onneksi ollut onni työskennellä ihmisten kanssa, jotka ovat vaatineet minulta pomona paljon ja opettaneet tärkeitä asioita. Sittemmin olen saanut paljon positiivista palautetta johtamistyylistäni niin alaisilta kuin erilaisten johtamieni projektiryhmien jäseniltä. Se on ollut minulle ehkä kaikkein tärkein ja arvokkain oppi uran varrella.

12 vuoden kokemuksella täytyy sanoa, että on tämä yrittäjyys aikamoinen mylly ihmiselle. Mutta vaikka välillä on ollut melkoista kyntämistä ja ketutusfaktori ylittänyt sietokyvyn, en mistään hinnasta vaihtaisi pois tätä arvokasta oppimiskokemusta. Toisinaan on hyvä pysähtyä miettimään näitä positiivisia puolia.

Toivotan loistavaa yrittäjän päivää kaikille tämän vaativan ja antoisan työn parissa pakertaville. Hatunnosto ja kippis! Olet terästä.

Syrjintä on huono riskinhallintakeino

Yrittäjänä minua sapettaa aina todella syvästi, kun joku perustelee syrjiviä työnantajakäytäntöjään tai vastuutonta toimintaansa yrittäjäriskillä. Riski kuuluu olennaisena osana yritystoimintaan, ja valtaosa yrittäjistä pärjää ihan mainiosti toimimalla lain ja hyvän maun puitteissa.

Eilen sosiaalisessa mediassa laineita nostatti taloushallintoalan yrittäjän provokaatio, kun hän ilmoitti Twitterissä jättäneensä juuri nuoren naisen palkkaamatta äitiyslomariskin vuoksi. Moni kiirehti tuoreeltaan kiittelemään yrittäjää, kun hän “sanoi ääneen sen, minkä jokainen yrittäjä tietää”. Kiitos vain, älkää yleistäkö. Itse en ainakaan yrittäjänä hyväksy moista toimintaa.

Olen toiminut työnantajayrittäjänä ja rekrytoivana esihenkilönä yli vuosikymmenen verran, joten henkilöstöriskit ovat minulle erittäin tuttuja. Juuri siksi en löydä perusteluja sille, että nimenomaan perhevapaisiin liittyvää henkilöstöriskiä korostetaan niin paljon.

Tilannehan on nimittäin sellainen, että ihan kenen tahansa työntekijän – oli hän sitten nuori, vanha, mies, nainen, tai jollain muilla attribuuteilla varustettu – palkkaamiseen sisältyy aina riskejä.

Yksi pahimmista riskeistä liittyy siihen, että työntekijä syystä tai toisesta alisuoriutuu työssään. Suuressa työyhteisössä voi olla mahdollista siirtää työntekijä hänelle paremmin sopiviin tehtäviin, mutta pienessä työpaikassa alisuoriutuva työntekijä voi aiheuttaa laajaa ja pitkäkestoista vahinkoa.

Esimerkiksi huono myyjä tulee työnantajalle takuuvarmasti kalliimmaksi kuin keskimääräinen perhevapaa.

Toinen paljon kustannuksia ja muuta hässäkkää aiheuttava riski on henkilöstön suuri vaihtuvuus. Silti tämä riski on suorastaan sisäänrakennettuna monien yritysten liiketoimintamalliin. Jos toiminta perustuu siihen, että palkataan nuoria ihmisiä matalalla palkalla, vaihtuvuus on takuuvarmasti suurta.

Henkilöstöön liittyviä riskejä, kuten ylipäätään yritystoimintaan liittyviä riskejä, voi ja kannattaa pyrkiä ennakoimaan ja niihin voi ja kannattaa varautua.

Esimerkiksi suuren vaihtuvuuden kanssa voi pärjätä aivan hyvin, kun kehittää rekrytoinnin ja perehdyttämisen käytännöt tehokkaiksi ja kerryttää taloudellista puskuria. Aika lailla sama pätee myös, jos vaihtuvuus johtuu siitä, että henkilöstö pitää paljon perhevapaita. Perhevapaiden kustannuksista ne, jotka jäävät työnantajan maksettavaksi nimittäin liittyvät lähinnä rekrytointi- ja perehdytysasioihin. Äitiysloman alussa maksettavasta palkasta sekä perhevapaiden aikana kertyneistä lomista Kela korvaa merkittävän osan, ja lisäksi työnantaja saa kertakorvauksena 2500 euroa.

Kategorinen nuorten naisten syrjintä teoreettisen “vauvariskin” vuoksi sen sijaan on aivan hörhö riskinhallintakeino. Ensinnäkin se on tietenkin laitonta. Toisekseen syrjintä ei millään tavalla poista henkilöstöriskien mahdollisuutta, ei edes sitä “vauvariskiä”. Kolmanneksi syrjivä työnantaja ottaa itse asiassa paljon merkittävämmän riskin – nimittäin sen, ettei palkkaakaan parhaita mahdollisia työntekijöitä.

On nimittäin niinkin, että vaikka riskejä on järkevää pyrkiä ennakoimaan, rekrytoinnissa pitäisi kuitenkin ennen kaikkea keskittyä potentiaaliin, siihen lisäarvoon, jota palkattava työntekijä voi tuottaa. Ja tämäkin liittyy olennaisesti vauvariskipuheeseen.

Se, että nuoret naiset leimataan yleisesti “vauvariskiksi” ei ole mikään yrittäjäelämän realiteetti tai taloudellinen fakta vaan misogyniaa. “Vauvariskistä” puhuminen kertoo siitä, että nuoria naisia ei ylipäätään pidetä arvokkaina työntekijöinä, riskin arvoisina. Heidän potentiaaliinsa ei uskota. “Vauvariskistä” on tullut salonkikelpoinen tapa ilmaista, että itse asiassa vain tykkää mieluummin palkata miehiä.

Perhevapaita pitää ilman muuta kehittää tasa-arvoisemmiksi. On oikein, että molemmilla vanhemmilla on yhdenvertaiset mahdollisuudet osallistua lastensa hoitamiseen. On olennaista purkaa rakenteita, jotka estävät työelämän tasa-arvon toteutumista. Sekin on tärkeää, että ehkäistään pitkien hoitovapaiden aiheuttamaa köyhyyttä.

Keskustelua perhevapaista ei kuitenkaan koskaan pitäisi käydä nuoria naisia leimaamalla. Jokainen työntekijä on potentiaalinen riski, mutta jokainen työntekijä, myös nuori nainen, on ennen kaikkea mahdollisuus.

 

Ahdistaako ilmastonmuutos? Ryhdy toimeen!

Ilmastoahdistus on ilmestynyt suomalaisten arkisanastoon viimeisen vuoden aikana. Suomalaiset tiedostavat kipeän selkeästi, että ilmastonmuutos on suuri uhka, mutta kokevat itsensä keinottomiksi ja hämmentyneiksi.

Pitääkö vähentää lentämistä? Pitääkö lopettaa lihansyönti? Onko siitä hyötyä, jos jätän muovipussin ostamatta kauppareissulla? Miksi minun pitäisi, jos kiinalaiset eivät?

Keskustelu keskittyy tosi helposti ihmisten arkipäiväisiin valintoihin. Ei se ole ihme, koska arkeahan me tässä kaikki elämme. Ja on hyväkin, että keskittyy, koska jokaisen omilla valinnoilla on ihan oikeasti merkitystä. Suomen kulutusperustaisesta hiilijalanjäljestä lähes 70 prosenttia tulee kotitalouksista.

Suurimmat päästölähteet ovat lämmitys, liikenne ja ruoka. Lentämisellä ja lihansyönnillä on siis iso vaikutus. Muovipusseilla ei niinkään, mutta kyllä ne voi silti jättää ostamatta.

Arjen valinnoista puhuttaessa kuitenkin helposti jää huomiotta, että me kuluttajina valitsemme siitä, mitä on tarjolla. Ja se, mitä on tarjolla, määritellään vähän isommissa pöydissä – pääkonttoreissa, valtuustoissa, eduskunnassa, europarlamentissa ja YK:n ilmastokokouksessa.

Vuonna 2015 solmittu Pariisin ilmastosopimus oli erityinen ensinnäkin siksi, että siinä ovat ensimmäistä kertaa mukana kaikki maailman valtiot. Vielä tärkeämmäksi saattaa kuitenkin muodostua se, että sopimus noteerasi ensi kertaa myös “ei-valtiolliset toimijat” kuten kaupungit, yritykset ja kansalaiset.

Erityisen tärkeäksi se saattaa muodostua siksi, että huikean yhteisen tahdonilmauksen jälkeen valtiot ovat juuttuneet kinastelemaan sopimuksen toteuttamisesta. EU:ssakaan tilanne ei näytä hohdokkaalta, siitä kertoo muun muassa aivan höperyyksiin mennyt vääntö metsien hiilinielujen laskennasta.

Parhaillaan EU:lle laaditaan keskipitkän aikavälin ilmastostrategiaa, ja toki pitää toivoa, että siitä tulee hyvä ja kunnianhimoinen. Jos vaikka saataisiin asetettua tavoitevuosi sille, milloin EU:n on tarkoitus saavuttaa hiilineutraalius. Kenties jopa sitova hiilibudjetti.

Hitaan ja tuskallisen poliittisen väännön keskellä katse kuitenkin kääntyy niihin ei-valtiollisiin toimijoihin. Ja siellä suunnalla näyttää paljon valoisammalta.

Suomessa kunnat suorastaan kisaavat siitä, kuka asettaa kunnianhimoisimmat päästövähennystavoitteet. Raideliikenteeseen, pyöräteihin ja tiiviiseen kaupunkirakenteeseen panostetaan isosti.

Ja entäs yritykset sitten? Sillä aikaa, kun valtioiden edustajat istuvat ilmastokokouksessa kinaamassa siitä, voidaanko keskustella keskustelemisesta, yrityspuolella on saatu aikaan esimerkiksi varsin kattava globaali hiiliraportointijärjestelmä.

Carbon Disclosure Project (CDP) on täysin vapaehtoisuuteen perustuva järjestelmä, jossa yritykset raportoivat omasta hiilitaseestaan, eli kuinka suuri osa niiden omaisuudesta ja liiketoiminnasta on sidoksissa fossiilisiin polttoaineisiin. Maailman suurimmat institutionaaliset sijoittajat vaativat nykyään pörssiyhtiöiltä CDP-raportointia, jotta suostuvat ottamaan niiden osakkeita sijoitussalkkuihinsa. Myös moni pohjoismainen instituutio tekee niin.

Science-based targets -menetelmä yleistyy kovaa vauhtia yrityksissä ympäri maailman. Yhtiöt aivan vapaaehtoisesti näkevät ison vaivan auditoidessaan toimintansa ja asettaessaan itselleen ilmastotieteeseen perustuvat päästövähennystavoitteet.

Suuret yhtiöt tekevät suuria päätöksiä. Nyt on trendinä ulottaa päästövähennystavoitteet paitsi omaan toimintaan, myös arvoketjuun – alihankkijoihin, raaka-ainetoimittajiin, logistiikkaketjuun. Globaalilla yrityksellä voi olla kymmenien tuhansien kumppanien verkosto, joten tällaisilla toimilla on aikamoiset heijastusvaikutukset.

Walmart-ketjulla on käynnissä “gigaton project”. Yhtiön tavoitteena on vähentää hiilidioksidipäästöjään omassa arvoketjussaan yhden gigatonnin verran vuoteen 2030 mennessä. Tämä tarkoittaa vuositasolla noin 67 miljoonaa CO2-tonnia. Se on enemmän kuin koko Suomen vuosipäästöt.

Mutta palataan takaisin sinuun, koska sehän on kuitenkin mielenkiintoinen aihe. Walmartin gigatonnihankkeen rinnalla omat toimet tuntuvat ehkä pieniltä, mutta jos et satu olemaan suuren pörssiyhtiön toimitusjohtaja, pitää mennä niillä, mitä on. (Jos taas satut olemaan, no, tiedät mitä tehdä.)

Miten omaa ilmastoahdistusta sitten kannattaa purkaa? No, ensinnäkin pyöräilemällä, kasvissyönnillä ja ekosertifioitua sähköä ostamalla, lomailemalla Kuusamossa Thaimaan sijaan.

Omien hyvien valintojen lisäksi voit kuitenkin vaikuttaa myös isommin. Vaadi kauppaketjulta vegaaniruokaa. Kirjoita isolle yritykselle vetoomus, että se sitoutuu leikkaamaan päästöjään. Kirjelmöi europarlamentaarikoille ja kansanedustajille. Kysy pankiltasi, rahoittaako se hiilikuplayrityksiä. Liity jäseneksi ympäristöjärjestöön. Vaadi työnantajaltasi yhteiskäyttösähköautoja ja pyöräilyetua. Suosi ostoksia tehdessäsi yrityksiä, jotka kantavat ilmastovastuunsa.

Ei se Walmart gigatonnihankettaan ole hyvää hyvyyttään käynnistänyt vaan siksi, että paine kuluttajien ja rahoittajien taholta ohjaa siihen suuntaan.

Valtioiden tasolla poliittinen muutos tapahtuu tällä hetkellä liian hitaasti, joten meidän ei-valtiollisten toimijoiden – siis sinun, minun sekä kuntien, yritysten ja järjestöjen – on otettava koppi ilmastonmuutoksen torjunnasta.

Mahatma Gandhi totesi: “Ole se muutos, jonka haluat maailmassa tapahtuvan.” Juuri nyt on todella otollinen aika olla se muutos.

Maailman toimivimmassa kaupungissa on osattava ennakoida ja suunnitella

Helsingin valtuustossa käsiteltiin tänään kaupungin tilinpäätös. Puhuin suunnittelun ja ennakoinnin tärkeydestä, kun kaupunki kasvaa ja kehittyy yhä kiivaammalla tahdilla.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut,

“Helsingillä ei ole varaa tehdä hyvää, mutta on varaa korjata virheitä”

Tällaisen lauseen esitti eilen kaupunkiympäristötoimialan arkkitehti lautakunnan seminaarissa. Aika pysäyttävä väite, jota on hyvä pysähtyä miettimään kaupungin tilinpäätöstä käsitellessä.

Onko todella näin? Valitettavasti ei ole kovin vaikeaa keksiä esimerkkejä.

Koulujen sisäilmaongelmia on vuosien varrella korjattu tekemällä tiivistyskorjauksia ja muita paikkauksia – jotka ovat sitten johtaneet siihen, että on tarvinnut tehdä aina vain uusia korjauksia.

Rakennusten ja yleisten alueiden jaosto hyväksyi toukokuussa Arabian koulun remontin jatkosuunnitelman, jonka hintalappu on kolme miljoonaa euroa. Kun tämä osa remontista saadaan valmiiksi, korjauksiin on kulunut lähes 10 vuotta ja noin kuusi miljoonaa euroa. Sillä hinnalla ja siinä ajassa olisi melkein jo rakentanut uuden koulun.

Päivähoitopaikkojen tarvetta on vuosikausia suunniteltu alakanttiin sillä seurauksella, että ympäri kaupunkia on noussut hätäratkaisuina rakennettuja paviljonkeja – ja tästäkin huolimatta valitettavan monen lapsiperheen aamut ja iltapäivät kuluvat pitkiin päiväkotimatkoihin. Nyt vuosia jatkanut päivähoitokriisi on siirtymässä myös kouluihin.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut,
Strateginen tavoitteemme on olla maailman toimivin kaupunki. Se on hieno tavoite, ja sen tavoitteen toteuttaminen konkretisoituu hyvin paljon siinä, mihin ja miten käytämme rahaa.

On selvää, että maailman toimivimmassa kaupungissa ei voi rahankäytön periaatteena olla, että säästetään satanen huomenna ja saadaan aikaan tonnin kustannukset kuukauden päästä.
Maailman toimivimmassa kaupungissa pitää osata ennakoida, suunnitella ja ymmärtää investoinnin ja kustannuksen välinen ero.

Tähtäämme maailman toimivimmaksi kaupungiksi tilanteessa, jossa kaupunki muuttuu ja kehittyy paljon kiivaammalla tahdilla kuin ennen. Väestö kasvaa ja monimuotoistuu, tarpeet ja tilanteet muuttuvat nopeasti.

Me kaavoitamme ja rakennamme nyt hurjalla vauhdilla lisää Helsinkiä. Ennakointiin ja suunnitteluun pitää saada uudenlainen vaihde, sillä täydennysrakentaminen vaikuttaa olemassa olevien asuinalueiden palvelutarpeisiin ja väestöennusteisiin, mutta tällä hetkellä täydennysrakentamisen vaikutuksia ei riittävästi huomioida palveluverkon suunnittelussa.

Olemme nyt saaneet vuoden verran kokemusta uudesta hallintomallista, ja vaikka se on luonut tehokkuutta ja tuonut muassaan paljon hyvää, tiettyä toimialojen välistä siiloutumista on havaittavissa. Kommunikaatiota ja yhteistyötä toimialojen kesken on tärkeää parantaa – muuten emme voi onnistua.

Ennustaminen on vaikeaa, etenkin tulevaisuuden ennustaminen. Meidän on silti löydettävä parempia käytäntöjä.
Meidän on osattava hahmottaa, mitkä investoinnit ovat välttämättömiä, jotta kaupunki tarjoaa jatkossa entistä paremmat puitteet elämiseen. Meidän on osattava ajoittaa investoinnit oikein. Meidän on pystyttävä ymmärtämään, mistä kohdasta säästäminen tulee lopulta kalliiksi. Meidän on osattava tehdä investointeja, jotka säästävät kustannuksia toisaalla.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut,
Meidän on osattava tehdä enemmän hyvin, jotta meidän tarvitsee korjata vähemmän. Silloin kaupunkimme on toimiva ihan oikeasti eikä vain kiiltävässä strategiaesitteessä.