On aika tarttua yritystukiin, Orpo

Hallituksen keväinen puoliväliriihi tuotti pettymyksen: yritystukiin ei suurista ennakkopuheista huolimatta kajottu lainkaan. Kuulimme selityksiä siitä, että suorista tuista löytyy vähänlaisesti karsittavaa, ja verotukia on ollut tapana käsitellä syksyisin budjettiriihessä.

Ensimmäinen selitys on sinänsä ihan pätevä. Yritystukien suuri massa todella muodostuu erilaisista verotuista. Nyt sitten nähdään, miten selityksen toisen osan kanssa käy. On syksyn budjettiriihen aika, ja verotusta käydään läpi.

Toistaiseksi hallituspuolueiden suunnalta ei ole pahemmin kommentteja yritystuista tihkunut. Kansanedustaja Juhana Vartiainen otti ansiokkaasti kantaa asiaan, mutta ministerit ovat keskittyneet muihin asioihin.

Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan yrityksille myönnetään verotukia 2,7 miljardia euroa vuodessa. Viime vuonna valtion budjetti oli reilut 55 miljardia euroa, joten kyse on valtavasta summasta. Verotuet eivät näy budjetissa menopuolella, mutta ne ovat pois tulopuolelta.

VATT on tutkinut yritystukia perusteellisesti, ja lopputulema on selkeä: verotuet vääristävät kilpailua eivätkä tuota tavoiteltuja kansantaloudellisia hyötyjä. Verotuet lihottavat suurten yritysten kassaa ja heikentävät pk-yritysten asemaa markkinoilla.

Hallitukselta onkin jo pitkään ja hyvästä syystä kysytty, miksi meillä on varaa näin avokätiseen, epätasa-arvoiseen ja tehottomaksi todettuun tukijärjestelmään, mutta esimerkiksi koulutuksesta ja akateemisesta tutkimuksesta on pakko tinkiä.

Kansantalouden mittarit näyttävät nyt kasvua. Valtiovarainministeriön ylijohtaja toteaa kolumnissaan, että nyt on hyvä aika tasapainottaa taloutta. Mitäs jos sitä tasapainoa ei tällä kertaa haettaisi päiväkotilapsilta, vanhuksilta ja kehitysmaista, vaan sieltä, missä on kosolti varaa ottaa.

Tutustu Vihreiden yritystukiremonttiin

Lue blogikirjoitukseni verotukien kilpailukykyvaikutuksesta

Lue VATT:in raportti energiaintensiivisen teollisuuden sähköveron palautuksesta

Suomi tarvitsee tulevaisuuteen katsovaa elinkeinopolitiikkaa

Puhe Vihreiden puoluekokouksessa 17.6.2017

Rakkaat ystävät,

Suomessa on tällä hallituskaudella puhuttu paljon kilpailukyvystä. Hallituksen puheissa se liittyy työn tuntihintaan, joka on näissä puheissa aina liian korkea. Se liittyy perinteiseen aikaan ja paikkaan sidottuun työhön. Kuukausipalkkaan. Siihen, että leimataan kellokortti.

Minulle tulee näitä puheita kuunnellessa aina sellainen olo, että minä en taida olla edes olemassa tälle hallitukselle. Kun minulla ei ole sitä kellokorttia. Ketään ei kiinnosta, teenkö minä 6 minuuttia enemmän vai vähemmän töitä viikossa, kunhan hoidan sen, minkä lupaan. Tätä se työ on nykyään aika monelle – semmoista, ettei se mahdu oikein mihinkään perinteisiin raameihin.

Olin hiljattain tilaisuudessa, jossa esiteltiin hanketta, jolla pyritään saamaan kansainvälisten yritysten Pohjoismaiden-pääkonttoreita pääkaupunkiseudulle. Oli tosi mielenkiintoista kuulla, mikä yrityksiä Suomeen vetää. Se on nimittäin koulutettu työvoima sekä hyvä innovaatioekosysteemi, johon kuuluu sekä akateemisia instituutioita että startup-yrityksiä. Tänne perustetaan tyypillisesti juuri tutkimus-, kehitys- ja suunnittelutoimintoja.

Tiedättekö, mikä on yksi meidän nopeimmin kasvavista vientialoista? ICT-palvelut. Tiesittekö, että ICT-palvelut työllistävät Suomessa nykyään enemmän kuin paperiteollisuus? Entä tiesittekö, että yhdestä palveluvientieurosta jää Suomeen 80–90 senttiä, kun tavaraviennissä vastaava summa on jopa alle 50 senttiä?

Ystävät, on korkea aika päivittää elinkeinopolitiikan pohjaoletukset tälle vuosituhannelle.

Meillä Vihreillä on erityisen hyvät edellytykset ymmärtää työn ja työmarkkinoiden muutosta ja tehdä tulevaisuuteen suuntaavaa elinkeinopolitiikkaa. Me emme kuulu perinteisiin eturyhmiin.

Minusta on tärkeää, että Vihreät tarjoavat tulevaisuuteen suuntaavan vaihtoehdon perinteiselle elinkeino- ja työllisyyspolitiikalle. Me voimme olla se puolue, josta pk-yrittäjät, freelancerit, startup-yrittäjät, pätkätyöläiset, osa-aikayrittäjät ja innovatiiviseen kehitystyöhon panostavat yritykset löytävät puolustajan. Me voimme olla se puolue, joka rakentaa pohjaa tulevaisuuden menestystekijöille sen sijaan, että puolustaa vanhoja rakenteita.

Turha syyttää yrittäjiä, kun YEL-järjestelmä on huono

Työeläkeyhtiö Elon toimitusjohtaja Satu Huber moitti Ylen haastattelussa yrittäjiä eläkekertymänsä laiminlyömisestä. Onkin ihan totta, että todella moni yrittäjä maksaa YEL-maksuja vain pakollisen minimimäärän, mikä tarkoittaa käytännössä minimipäivärahaa sairastuessa tai vanhempainvapaalla ja takuueläkettä sitten eläkevuosina.

On kuitenkin erikoista syytää tilanteesta yrittäjiä, kun oikea kritiikin kohde olisi YEL-järjestelmä monine valuvikoineen ja kummallisuuksineen. Nostan tässä esiin niistä muutaman keskeisimmän.

1. YEL-maksut eivät jousta

Työnantaja voi maksaa TyEL-maksut edellisen kuukauden toteutuneen palkkakertymän mukaan. TyEL-maksut siis joustavat palkkojen mukana. Kiva juttu työnantajalle – ei tarvitse yrittää vuoden alussa arvioida, kuinka paljon vaikkapa kausityöntekijöiden, ekstraajien ja tarvittaessa töihin tulevien palkkasumma mahtaa vuoden aikana olla.

Yrittäjä sen sijaan joutuu arvioimaan koko vuoden työtulonsa etukäteen, eikä vakuutusmaksu jousta mihinkään suuntaan. Toki YEL-maksuun voi hakea muutosta, mutta joustavaksi ja ketteräksi tätä prosessia ei voi parhaalla tahdollakaan kutsua.

Monen yrittäjän tulot vaihtelevat suurestikin kuukaudesta toiseen, eivätkä tulot ole aina kovin hyvin ennakoitavissa – projektien aloitus saattaa esimerkiksi viivästyä monista syistä, samoin kuin niiden tuloutuminen. Kun YEL-maksu ei jousta, se mitoitetaan tällaisessa tilanteessa arvioidun alimman kuukausitulon mukaan.

Kun kerran järjestelmä eläkemaksujen joustolle on jo olemassa, on todella vaikea ymmärtää, miksi sitä ei sovelleta myös YEL-maksuihin.

2. Sairauspäiväraha on sidottu YEL-työtuloon

Yrittäjät maksavat palkastaan sairauspäivärahamaksua aivan saman verran kuin palkansaajatkin. Yrittäjien sairauspäiväraha ei kuitenkaan määräydy tämän päivärahamaksun mukaan, vaan YEL-työtulon mukaan. Ja kun se YEL-työtulo on usein määritelty alakanttiin, yrittäjä jää sitten sairastuessaan nuolemaan näppejään.

Jälleen kerran on todella vaikeaa ymmärtää, miten näin epätasa-arvoiseen menettelyyn on päädytty.

3. Mikä työttömyyskorvaus?

Erityisesti ihmettelen Huberin haastattelussa sitä, että hän nosti esiin yrittäjien työttömyyspäivärahan. Sekin toki on sidottu YEL-työtuloon, mutta silti yrittäjien kohdalla ansiosidonnaisesta työttömyyspäivärahasta puhuminen tuntuu lähes rienaukselta.

Ensinnäkin harva yrittäjä viitsii olla työttömyyskassan jäsenenä, koska yrittäjien kassamaksut ovat moninkertaiset palkansaajiin verrattuna. Tämä johtuu siitä, että yrittäjien ansiosidonnainen päiväraha rahoitetaan täysimääräisesti kassamaksuilla, kun taas palkansaajien päiväraha rahoitetaan 94,5-prosenttisesti kaikkien palkansaajien maksamista työttömyysvakuutusmaksuista. Miksi näin on, olisipa hauska tietää.

Yrittäjiltä ei peritä palkasta työttömyysvakuutusmaksua, mutta moni varmaan maksaisi sen ilomielin mieluummin kuin massiiviset kassamaksut.

Toinen syy, miksi yrittäjät ovat nihkeitä maksamaan työttömyyskassamaksuja, on se, että käytännössä yrittäjän on todella vaikeaa saada työttömyyspäivärahaa. Työssäoloehto on paljon pidempi kuin palkansaajilla (jälleen kerran, miksi?), ja yritys täytyy lopettaa kokonaan ennen kuin päivärahaa voi saada.

 

Kun eläkejärjestelmä on näin huono ja epätasa-arvoinen, on pikemminkin ihme, että moni yrittäjä kuitenkin viitsii maksaa täysimääräisiä YEL-maksuja. Pikku pyyntö siis Satu Huberille ja muille eläkejohtajille: käyttäkää merkittävää vaikutusvaltaanne mieluummin YEL-järjestelmän valuvikojen korjaamisen lobbaamiseen kuin yrittäjien moittimiseen.

Suomesta startup nation – sen kun näkisi!

Hallituksen monista huonoista linjauksista eniten itseäni närästää kaksinaamaisuus elinkeinopolitiikassa. Ollaan muka yritysmyönteisiä ja tuetaan talouskasvua, mutta käytännössä tehdään koko ajan päätöksiä, jotka tekevät yrittämisestä ja kasvuyrittäjyydestä entistä vaikeampaa.

Tällä kertaa verenpaine nousi, kun luin Kauppalehdestä uutisen startup-viisumista. Tarkoituksena on ollut luoda viisumikäytäntö, joka auttaa saamaan Suomeen kasvua ja skaalautumista tavoittelevia innovatiivisia startup-yrittäjiä.

Hallituksen nuiva maahanmuuttopolitiikka on näemmä kuitenkin vesittämässä tämänkin hankkeen. Startup-viisumin sijaan on valmisteilla kaksivuotinen oleskelulupa, jonka myöntäminen edellyttää Tekesin lausuntoa liiketoimintasuunnitelmasta ja kasvupotentiaalista.

Joku voi tietysti tässä kohtaa kysyä, a) tarvitseeko niitä hupparipoikia varten nyt erikseen viisumikäytäntöä ja b) onko tuo suunniteltu käytäntö nyt niin huono.

Suunniteltu käytäntö on huono, koska startupeja houkuttelee moni muukin maa, ja moni muu tekee sen meitä paremmin. Suomi ja Helsinki lähtevät kisaan takamatkalta syrjäisen sijaintinsa ja pienemmän asukastiheytensä vuoksi vaikkapa Lontooseen ja Berliiniin verrattuna. Virossa puolestaan maahantulokäytännöt ovat meikäläisiä huomattavasti simppelimmät. Berliinissä ja Tallinnassa startup-yrittäjä myös elelee paljon halvemmalla kuin Helsingissä.

Vaikka Tekes onkin parantanut prosessejaan viime vuosina, on silti nurinkurista vaatia viranomaisarviointia oleskeluluvan perusteeksi. Kasvuyrittäjyys on semmoinen laji, että kyllä routa porsaan kotiin ajaa varsin nopeasti, jos liiketoimintasuunnitelma paljastuu huonoksi. Semminkin, kun ei tarvitse olla edes huolissaan, että kasvuyrittäjäksi havitteleva aikoisi hyväksikäyttää Suomen sosiaaliturvaa. Sitä kun ei yrittäjällä täällä käytännössä ole.

No, entäs se hupparikansa sitten – tarvitaanko niitä tyyppejä tänne todella niin kovasti? Etlan Mika Maliranta ja Paolo Fornaro kirjoittivat muutama päivä sitten Hesarissa Eurostatin tutkimuksesta, jossa selvisi, että pk-kentässä suurin arvonlisä ja eniten uusia työpaikkoja syntyy nuorissa kasvuyrityksissä. Heidän näkemyksensä oli, että yritystukia tulisi kohdentaa entistä tarkemmin juuri näille yrityksille.

Startupeilla on myös monia muita positiivisia vaikutuksia ympäristöönsä. Ensinnäkin ne tarjoavat erinomaisen kanavan kaupallistaa akateemisen tutkimuksen tuloksia ja kasvaessaan ne työllistävät akateemisesti koulutettuja ihmisiä. Ei ole sattumaa, että Suomen ensimmäinen startup-keskittymä rakentui juuri yliopiston ympärille – kuten tapahtui myös maailman startup-mekassa Piilaaksossa.

Toisekseen startupit tarjoavat suurille yrityksille ketterän innovaatioalustan. Suuryritykset ovat yhä kiinnostuneempia hyödyntämään innovatiivisia kasvuyrityksiä muun muassa etsiessään tuotteilleen uusia sovellusalueita, hakiessaan uusia liiketoimintamahdollisuuksia ja tehostaessaan prosessejaan. Vireä startup-keskittymä houkuttaa siis paikalle myös suuria yrityksiä – ja nyt en puhu ainoastaan kotimaisista firmoista.

Kolmanneksi startup-kulttuuri on aidosti kansainvälistä. Näissä pienissä firmoissa työskentelee usein monia eri kansallisuuksia ja ne tekevät lähes alusta lähtien bisnestä kansainvälisillä markkinoilla. Samalla ne tuovat Suomeen uudenlaista ajattelua, uusia toimintatapoja, uutta osaamista – ja vientituloja. Niitä tämä pikkuinen ja sisäänpäin lämpiävä maa todella tarvitsee.

Tuo kolmas mainitsemani syy on myös tärkeä perustelu sille, miksi koko startup-viisumia alun perin lähdettiin valmistelemaan.

No, nyt saadaan tärkeän uudistuksen sijaan jonkinmoinen tuluskukkaro. Sen sijaan, että avaisi latua Suomen elinkeinorakenteen uudistumiselle ja tulevaisuuden kasvubisnekselle, hallitus jatkaa johdonmukaista linjaansa hiipuvan savupiipputeollisuuden aisankannattajana.

Kyllä minä sen ymmärrän, että sellunkeitollekin pitää tässä maassa taata siedettävät olosuhteet. Mutta sitä en vaan millään ymmärrä, että muilta bisneksiltä vedetään matto alta.

9 syytä rakastaa Helsinkiä

Olen junantuoma helsinkiläinen. Muutin tänne 16 vuotta sitten. Olen asunut Punavuoressa, Käpylässä, Toukolassa, Hakaniemessä ja Arabiassa. Pariskuntana, perheellisenä ja uusperheellisenä. Työskennellyt niin palkkatyössä kuin yrittäjänäkin. Omistanut auton, mutta en enää.

Elämäntilanteet ja asuinpaikat ovat muuttuneet, mutta yksi asia pysyy: rakastan tätä kaupunkia. Helsinki on minulle paras paikka maailmassa – olen kyllä asunut myös ulkomailla pariin otteeseen – ja vuosi vuodelta tämä kaupunki on muuttunut yhä paremmaksi.

Miksi Helsinki on niin ihana? Minulle sen tekevät erityisesti nämä asiat. Järjestys ei ole arvojärjestys, vaan sekalaisen assosioinnin tulosta.

1. Meri
Meri on ollut lähellä melkein kaikissa asuin- ja työpaikoissani Helsingissä. Se toki tekee tuulesta viileää kesäisin ja läpitunkevan raakaa talvisin ja lauhduttaa talvisään märäksi loskakeliksi. Mutta meren tuoksu, vesilintujen äänet, auringon kimallus laineilla, kuunsilta tyynellä ulapalla, pitkät kävely- ja juoksulenkit rannoilla ja laivaretket saariin tekevät Helsingistä monella tapaa erityisen.

Meri on myös haavoittuva, ja siksi sitä pitää suojella. Jokakesäiset sinilevälautat ovat meille rannikon asukkaille konkreettisin muistutus Itämeren saasteongelmista. On meidän helsinkiläisten etu, että merestä pidetään huolta.

2. Luonto
Helsingissä metsä on aina lähellä. Itse asiassa Suomessa harvassa paikassa on niin vanhaa luonnontilaista metsää kuin täällä pääkaupungissa. Se on aika huikea asia, sillä vaikka kuinka olen kaupunkilaiseksi syntynyt ja sellaisena kasvanut, mieleni kaipaa silti säännöllisesti metsän rauhaan.

On aivan mahtavaa, että voin asua lähellä keskustaa, ihmisiä ja palveluja, mutta kuitenkin pyrähtää kotiovestani juoksulenkille upeaan rantapuistoon ja jatkaa siitä joenvarren ruovikoihin ja metsään.

Vaikka Helsinki kasvaa ja sen täytyy kasvaa, on tärkeää huolehtia siitä, että myös tulevilla sukupolvilla on mahdollisuus lähiluontoon.

3. Lähipalvelut
Yksi parhaista asioista kaupungissa asumisessa on se, että kaikki tarpeellinen on kävelymatkan tai korkeintaan lyhyen bussi- tai pyörämatkan päässä. Lapsiperheellisenä arvostan kovasti sitä, ettei päivää tarvitse kuluttaa pitkiin asiointimatkoihin ja että lapseni voivat kipittää kouluun, kirjastoon ja leikkipuistoon muutaman korttelin päähän.

Helsinki tarjoaa julkisten palvelujen lisäksi vielä paljon kaikkea muuta hauskaa ja ihanaa, minkä mahdollistaa riittävä asukastiheys. Kun porukkaa on ympärillä riittävän paljon, on kannattavaa perustaa yrityksiä sitä porukkaa palvelemaan.

4. Kulttuuritarjonta
Olen kulttuurin suurkuluttaja, ja käyn osapuilleen joka viikko leffassa, museossa, keikalla tai teatterissa. On mahtavaa asua kaupungissa, jossa on koko ajan niin paljon kaikkea kiinnostavaa käynnissä, että ongelmana on lähinnä runsaudenpula. Kulttuurin riittävästä rahoituksesta on tärkeää huolehtia, jotta kaikilla kaupunkilaisilla on mahdollisuus nauttia kulttuuriharrastuksesta.

5. Pyöräily
Lapsena Tampereen Hervannassa kuljin joka paikkaan pyörällä. Opiskeluaikana ulkomailla pyöräily välillä jäi, mutta viime vuosina olen löytänyt fillaroinnin uudelleen. Ja onpas tämä muuten hyvä kaupunki pyöräillä! Pyörätieverkko on varsin kattava, ja kehitystä parempaan suuntaan tapahtuu koko ajan. Toki nokan koputtamistakin vielä löytyy, etenkin kaikenlaisista rakennustöiden aiheuttamista poikkeusjärjestelyistä, mutta varsin hyvin kaupungin virkamiehet ja -naiset reagoivat palautteeseen.

6. Pöhinä
Juu tiedän, pöhinä on julistettu kielletyksi ilmaisuksi. Mutta keksikää parempi sana kuvaamaan sitä innokasta toimeliaisuutta, jota Helsingistä löytyy niin monelta osa-alueelta! Startup-yhteisössä kehitetään uusia juttuja työtunteja laskematta. Aktiiviset kaupunkilaiset kehittävät erilaisia festareita ja muita tapahtumia. Erilaiset aktivistiryhmät kehittävät kaupunkia paremmaksi yhteistyössä kaupungin työntekijöiden kanssa. Joka päivä jossakin tapahtuu. Onhan se nyt loistavaa.

7. Vapaa lapsuus
Vaikka Helsinki on isohko kaupunki ja kasvaa koko ajan, täällä uskaltaa silti antaa lasten juosta vapaasti. Poikkeuksiakin on, mutta pääasiassa kaupungin mittakaava on ihmisen kokoinen. Olen iloinen siitä, että liikenteen kehittämisessä on nostettu jalankulku ja pyöräily ensisijaisiksi kulkutavoiksi, koska käveltävä kaupunki on myös turvallinen ja viihtyisä kaupunki – kaiken kokoisille ja ikäisille kaupunkilaisille.

8. Joukkoliikenne
Toimiva joukkoliikenne on minulle aivan olennainen osa kaupunkilaiselämää. Oma viisihenkinen perheeni pärjää varsin hyvin ilman omaa autoa, koska bussilla, metrolla ja ratikalla pääsee – ja silloin, kun ei pääse, voi helposti vuokrata auton käyttöönsä. Myös yrittäjänä arvostan suuresti toimivia liikkumispalveluja. Valitettavasti Helsingissäkin on kuitenkin vielä kaupunginosia, jotka ovat joukkoliikenteen ulottumattomissa, joten joukkoliikenneverkkoa on tärkeää kehittää edelleen.

9. Helsinkiläiset
Oikeastaan kaikkein tärkeintä Helsingissä ovat helsinkiläiset, sillä ihmisethän ne täällä keksivät ja järjestävät kaikenlaista hauskaa. Kotikaupunginosassani Arabiassa on todella aktiivista ja yhteisöllistä porukkaa, ja se juuri tekee tästä niin mukavan asuinpaikan. On tärkeää, että kaupunki tukee asukkaiden aktiivisuutta sekä rahallisesti että helpon ja joustavan asioinnin kautta.

Kilpailukyky – jälleen kerran

Vihreät julkisti taannoin Vihreä yritystukiremontti -linjapaperin, jota olin itsekin mukana kirjoittamassa Vihreiden Yrittäjien puheenjohtajan ominaisuudessa. Esittämämme viiden kohdan ohjelman tavoitteena on parantaa yritystukien osumatarkuutta ja vaikuttavuutta ja luoda paremmat edellytykset pk-yritysten kasvulle ja menestykselle.

Yritystukiremontin pääasiallinen tarkoitus ei ole leikata yritystukia, vaan kehittää niitä fiksumpaan suuntaan. Leikattavaakin viiden kohdan listalta kuitenkin löytyy – ympäristölle haitalliset, tehottomat tuet kuten energiaintensiivisen teollisuuden sähköveron palautus sekä teollisuuden hiilivuotokompensaatio.

VATT on selvittänyt perusteellisesti yritystukia ja niiden vaikuttavuutta, ja sähköveron palautuksen suhteen raportti on karua kertomaa: tuki on ristiriidassa ilmastopolitiikan tavoitteiden kanssa, tuen kohderyhmällä ei ole havaittu kilpailukykyongelmaa, vaikuttavuudesta ei ole viitteitä sen enempää kotimaisessa kuin ulkomaisessakaan tutkimuskirjallisuudessa. Tuen tarvetta ei myöskään arvioida säännöllisesti, ja kaiken päälle sen on todettu selkeästi haittaavan tukea saavien toimialojen sisäistä kilpailua ja markkinoiden uudistumista suosimalla jo markkinoilla toimivia suuria yrityksiä.

Vuonna 2014 tätä tehotonta, markkinoita vääristävää ja ilmastotavoitteiden vastaista tukea maksettiin 200 miljoonaa euroa. Se on erittäin suuri summa taloustilanteessa, jossa lähes kaikesta on “pakko leikata”.

Tätä, kuten muitakin teollisuudelle kohdennettuja ympäristölle haitallisia tukia on perusteltu kilpailukyvyllä. Argumentti kuuluu, että suomalainen teollisuus joutuu heikompaan kilpailuasemaan, jos se joutuu vastaamaan aiheuttamiensa hiilidioksidipäästöjen ulkoisvaikutusten kustannuksista edes pieneltä osin.

Ja tästä päästäänkin jälleen lempiaiheeseeni, kilpailukykyyn. VATT on jo osoittanut, ettei tuki paranna sitä saavien yritysten kilpailukykyä, joten tukia puolustavalla argumentilla ei ole todellisuuspohjaa.

Kiinnostavaa on lisäksi se, että tämän kaltaisessa argumentoinnissa keskitytään aina ainoastaan hintakilpailukykyyn. VATT:in vanhempi tutkija Saara Tamminen esitteli Vihreän yritystukiremontin julkistustilaisuudessa kansainvälisiä tutkimustuloksia, joiden mukaan hinnalla on alle neljäsosan vaikutus myyntiin, ja paljon tärkeämmässä roolissa ovat yrityksen maine ja tuotteiden koettu laatu.

On todella surullista, että Suomessa kulutetaan niin paljon ruutia hinnoista ja kustannuksista valittamiseen ja niin vähän sen miettimiseen, miten voisimme olla paljon nykyistä vahvempia niissä muissa, tärkeämmissä kilpailukykytekijöissä.

Mitäpä, jos emme hassaisi joka vuosi satoja miljoonia euroja vanhojen, haitallisten toimintamallien pönkittämiseen ja ohjaisimme vaikka edes osan summasta esimerkiksi ilmastonmuutosta hillitsevien ratkaisujen kehittämiseen ja kaupallistamiseen? Tai mitä jos tuosta satojen miljoonien potista ohjattaisiin osa kuntien ilmastoystävällisten hankintojen tukemiseen?

Romahtaisiko teollisuuden kilpailukyky? Vai syntyisikö kenties sittenkin virkeämmät kotimarkkinat sekä uusia innovaatioita koko ajan kasvaville globaaleille markkinoille? Tätä kannattaisi aika vakavasti miettiä.

Miksi yrityksiä pitää tukea?

Vihreät julkisti eilen Vihreä yritystukiremontti -linjapaperin, jota olin itsekin mukana kirjoittamassa Vihreiden Yrittäjien puheenjohtajan ominaisuudessa. Esittämämme viiden kohdan ohjelman tavoitteena on parantaa yritystukien osumatarkuutta ja vaikuttavuutta ja luoda paremmat edellytykset pk-yritysten kasvulle ja menestykselle.

Vihreiden ulostulo sai tuoreeltaan paljon positiivista palautetta – muun muassa eilisessä paneelikeskustelussa Suomen Yrittäjien varatoimitusjohtaja Antti Neimala löysi esityksestä paljon hyviä puolia. Jonkin verran kuitenkin kuului myös argumentteja sen puolesta, että kaikki yritystuet pitäisi lakkauttaa.

Miksi Vihreät sitten esittää tukien kehittämistä eikä poistamista? Kerron tässä oman näkökumani.

Täydellisessä maailmassa ja markkinatilanteessa toki jokainen toimija hankkii tarvitsemansa rahoituksen yksityisiltä markkinoilta, eikä tukia tarvita markkinoita vääristämään. Valitettavasti vain emme elä täydellisessä maailmassa.

Yritystukiremontin pohjana käytettiin VATT:in tuoreita selvityksiä, joissa on analysoitu erilaisten tukien vaikuttavuutta ja hyvien yritystukien kriteerejä. VATT:in vanhempi tutkija Saara Tamminen oli myös paikalla eilisessä tilaisuudessa ja esitteli selvitysten tuloksia.

Tammisen mukaan yritystuet ovat paikallaan, jos ne korjaavat markkinahäiriöitä tai negatiivisia ulkoisvaikutuksia tai aikaansaavat talouden tehokkuutta parantavia positiivisia ulkoisvaikutuksia. Hän myös huomautti, että pienillä yrityksillä on suuria yrityksiä ratkaisevasti alhaisempi riskinottokyky, minkä vuoksi pienten yritysten tukeminen on perusteltua.

2008 rahoituskriisin seurauksena EU:n rahoitusmarkkinasääntelyä tiukennettiin tuntuvasti. Tämän seurauksena pk-yritysten on Suomessakin erittäin vaikeaa saada pankkirahoitusta tuotekehitykseen tai investointeihin – etenkin, jos ne toimivat immateriaalisilla aloilla eikä niillä ole koneita tai laitteita, joita voisi käyttää lainan vakuutena.

Suomessa, kuten Pohjoismaissa yleensäkin, on myös verrattain vähän yksityistä riskipääomaa markkinoilla. Erityisesti siemenvaiheen rahoitukseen on vaikea löytää riittävää yksityistä pääomaa. Myös edistyneempien yritysten on vaikea saada kotimaasta kansainvälisen laajentumisen edellyttämää pääomaa.

Muun muassa näitä selkeitä markkinapuutteita paikkaamaan tarvitaan yritystukia. Erityisesti Tekesin rooli tutkimus- ja kehitysvetoisten kasvuyritysten tukena on aivan välttämätön.

Suomi tarvitsee pk-yrityksiä. Niissä syntyvät tulevaisuuden innovaatiot ja tämän päivän uudet työpaikat. Nykyinen yritystukijärjestelmä kaipaa kuitenkin reipasta justeerausta, ja siksi Vihreissä päätettiin laatia ehdotus yritystukiremontiksi.