Sunnuntaina päätetään Suomen suunta

Sunnuntaina päätetään Suomen suunnasta seuraaviksi neljäksi vuodeksi. Sinulla on nyt mahdollisuus vaikuttaa!

Jos haluat, että seuraava hallitus tekee päättäväistä politiikkaa pysäyttääkseen ilmastonmuutoksen ja sukupuuttoaallon, käytä äänesi.

Jos haluat, että koulutukseen ja osaamiseen aletaan taas panostaa, käytä äänesi.

Jos haluat kääntää tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden kehityssuunnan jälleen eteenpäin, käytä äänesi.

Jos haluat, että suomalaista elinkeinoelämää kannustetaan uudistumaan, taloutta rakennetaan ympäristön kannalta kestävälle pohjalle ja ilmastonmuutoksen torjunnan aikaansaamat liiketoimintamahdollisuudet hyödynnetään täysimääräisesti, käytä äänesi.

Jos haluat, että työtä ja sosiaaliturvaa kehitetään tämän päivän ja huomisen lähtökohdista, käytä äänesi.

Yhdessä me voimme olla se positiivinen voima, joka rakentaa parempaa tulevaisuutta.

#näytäluontosi ja äänestä!

Kaisa Hernberg
Yrittäjä, äiti, vihreän valtuustoryhmän pj
Helsinki, 29

10 feminististä tekoa, jotka seuraavan hallituksen pitää tehdä

Tasa-arvo on tällä hallituskaudella ottanut takapakkia – tärkeitä uudistuksia on jäänyt tekemättä ja aiempia hyviä käytäntöjä on purettu. Seuraavalla hallituksella on siis paljon töitä tehtävänä, jotta tasa-arvoasiat saadaan hilattua edes aiemmalle tasolle saatikka eteenpäin. Naistenpäivän kunniaksi listaan kymmenen feminististä uudistusta, jotka seuraavan hallituksen pitää tehdä.

1. Toteutetaan perhevapaauudistus
On korkea aika saada tasa-arvoa lapsiperheiden työnjakoon. Nykyisin äidit pitävät 90,5 prosenttia vanhempainrahapäivistä ja kotihoidon tuen saajista naisia on 93 prosenttia. Viidennes isistä ei pidä lainkaan perhevapaata. On aivan selvää, ettei tilanne muutu, jos “perheiden annetaan valita itse”, sillä vanhanaikaiset asenteet ovat tiukassa. Naisilla on suuri sosiaalinen paine jäädä kotiin ja miehillä puolestaan olla jäämättä. Tarvitaan vahvoja kannustimia, jotta isille on sosiaalisesti hyväksyttävää jäädä kotiin hoitamaan lapsiaan nykyistä pidemmäksi ajaksi.

2. Palautetaan subjektiivinen oikeus kokopäiväiseen varhaiskasvatukseen
Kunnallinen päivähoito on ollut yksi tärkeimmistä viime vuosisadan tasa-arvoa edistävistä uudistuksista, ja subjektiivisesta varhaiskasvatusoikeudesta luopuminen oli suuri isku niin lasten kuin vanhempienkin tasa-arvolle. Päiväkoti ei ole mikään narikka, jonne vanhemmat hylkäävät lapsensa työpäivän ajaksi. Laadukas varhaiskasvatus on olennainen osa lasten oppimispolkua ja auttaa tasaamaan kotitaustasta johtuvia eroja lasten oppimisvalmiuksissa.  

3. Parannetaan sukupuolivähemmistöjen oikeuksia
Translaki pitää uudistaa kiireellisesti, jotta nykyiset räikeät ihmisoikeusloukkaukset saadaan kitkettyä pois. Sukupuolen korjaamisen pitää perustua henkilön omaan ilmoitukseen, eikä oikeudellinen korjaaminen saa edellyttää lisääntymiskyvyttömyyttä, lääketieteellistä diagnoosia, hormonihoitoa tai leikkauksia. Oikeudellinen sukupuolen vahvistaminen pitää mahdollistaa myös alaikäisille. Intersukupuolisille lapsille pitää taata kasvurauha kieltämällä lääketieteellisesti tarpeeton sukuelinkirurgia ja hormonihoidot. Lainsäädäntöön pitää saada kolmas sukupuoli.

4. Siirrytään sukupuolineutraaleihin kutsuntoihin
Miesten asevelvollisuus on yksi räikeimmistä tasa-arvo-ongelmista Suomessa. Asepalvelusta pitää kehittää siirtymällä ensin sukupuolineutraaleihin kutsuntoihin ja valikoivaan asevelvollisuuteen ja pidemmällä aikavälillä vapaaehtoiseen asepalvelukseen.

5. Tuetaan väkivallan uhreja nostamalla turvakotien rahoitusta ja lisäämällä tukikeskusten määrää
Naisiin kohdistuva väkivalta on Suomessa pelottavan yleistä ja samaan aikaan väkivallan uhrien auttamiseksi tehdään aivan liian vähän. Turvakotien ulkopuolelle jää jopa yli tuhat ihmistä vuosittain, ja valtion ylläpitämiä seksuaalisen väkivallan uhrien tukikeskuksia on vain yksi. Molempien resursseja pitää kasvattaa huomattavasti nykyisestä.

6. Päivitetään raiskauksen ja seksuaalisen ahdistelun määritelmät rikoslakiin
Nykyinen raiskauksen määritelmä edellyttää väkivaltaa tai sen uhkaa ja seksuaalinen ahdistelu määritellään ainoastaan fyysisenä kosketuksena. Raiskauksen määritelmän tulee perustua suostumuksen puutteeseen ja sanallinen häirintä sekä muut häirinnän muodot tulee huomioida laissa.

7. Otetaan anonyymi rekrytointi käyttöön kunnissa ja valtionhallinnossa
Laaja tutkimusnäyttö osoittaa, että työnhakijan sukupuoli sekä esimerkiksi oletus hakijan ulkomaalaisuudesta vaikuttavat rekrytointipäätöksiin. Julkisen sektorin pitää toimia tiennäyttäjänä ja ottaa laajasti käyttöön anonyymit rekrytointikäytännöt, joissa hakemuksista ei alkukarsintavaiheessa käy ilmi hakijan nimeä tai sukupuolta.

8. Panostetaan opetushenkilöstön sukupuolisensitiivisyyskoulutukseen
Suomessa vuonna 2019 edelleen suositellaan maahanmuuttajatytöille lähihoitajakoulutusta koulumenestyksestä riippumatta ja opiskelualat ovat vahvasti sukupuolittuneita. Varhaiskasvatuksen, opetuksen ja opinto-ohjauksen ammattilaisten osaamista pitää kehittää, jotta aikuiset eivät huomaamattaan toista luutuneita sukupuolistereotypioita vaan tukevat lasten ja nuorten kasvua ja valintoja näiden omista lähtökohdista.    

9. Taataan vähintään toisen asteen koulutus kaikille
Koulutus on yksi tehokkaimmista keinoista, joilla ihmiset taustasta riippumatta voivat parantaa omia menestymisen mahdollisuuksiaan. Siksi on ensiarvoisen tärkeää, että kaikilla on aidosti mahdollisuus hankkia riittävä koulutustaso työelämää varten. Käytännössä tämä tarkoittaa vähintään toisen asteen koulutusta kaikille. Aidosti maksuton toinen aste, ammattikoulutuksen lähiopetukseen panostaminen, riittävä erityis- ja tukiopetus sekä laadukas opinto-ohjaus ovat olennaisia keinoja varmistaa, ettei kukaan putoa kyydistä jo nuorella iällä.

10. Nostetaan kehitysyhteistyö- ja ilmastorahoituksen tasoa
Suomen on vauraana maana kannettava vastuunsa maailman köyhimmistä ihmisistä. Kehitysyhteistyörahoituksen taso pitää nostaa vähintään YK:n edellyttämälle vähimmäistasolle 0,7 prosenttiin bruttokansantuotteesta ja ilmastorahoitusta pitää lisätä. Tämä on tärkeä tasa-arvoteko, sillä naiset ja tytöt ovat kehittyvissä maissa usein kaikkein haavoittuvimmassa asemassa ja kärsivät pahimmin myös ilmastonmuutoksen seurauksista. Naisten ja tyttöjen koulutukseen sekä lisääntymisterveyteen panostaminen parantaa paitsi heidän oma elämänlaatuaan, heijastuu positiivisesti myös muualle yhteiskuntaan.

 

Ruumiillinen koskemattomuus on kaikkien oikeus

Olen miettinyt, viitsinkö kirjoittaa mitään Oulun seksuaalirikostapauksiin liittyen.

Ensinnäkin, Oulun uutiset järkyttivät. Samoin kuin järkytti lauantain Hesarin pikku-uutinen, jonka mukaan muuan keskisuomalainen Jari-Kalevi oli saanut ehdottoman vankeustuomion lukuisista lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista. Samoin kuin muutama vuosi sitten järkyttivät uutiset vanhoillislestadiolaisten keskuudessa tapahtuneista seksuaalirikoksista ja niiden peittelystä. Samoin kuin järkytti, kun joku äijä runkkasi bussissa kahden pikkutytön nenien edessä Länsiväylällä keskellä kirkasta päivää.

Olen miettinyt, viitsinkö kirjoittaa mitään Oulun tapauksiin liittyen, koska tuntuu, että koko keskustelu hyväksikäyttää niiden rikosten uhreja. Että keskusteluun osallistumalla minäkin roikun siellä samalla haaskalla ja estän niitä tyttöjä toipumasta rauhassa.

Jälleen kerran näyttää kuitenkin olevan tarpeellista muistuttaa, että seksuaalirikokset ja ahdistelu eivät ole Suomessa mikään uusi ja ulkomaalaisten muassaan tuoma ilmiö. Se, että jotakin muuta väitetään, loukkaa kaikkia niitä ihmisiä, jotka ovat joutuneet seksuaalirikosten tai ahdistelun uhreiksi ihan kotoperäisten tekijöiden toimesta.

Ehkä joku ei ole huomannut, mutta tässä on jo kohtalaisen pitkään ollut käynnissä #metoo keskustelu, jossa seksuaalisen häirinnän uhrit ovat vihdoin saaneet äänensä kuuluville. Ihmisten kertomuksia lukiessa on noussut pala kurkkuun lukuisia kertoja, sillä niin läheltä ne ovat itseänikin kouraisseet.

Tai no, on se ilmeisesti huomattu, koska paljon on kuultu puheenvuoroja, joissa vähätellään ahdistelun uhreja ja surkutellaan, että on se kamalaa, kun ahdistelijoiden mainetta sillä tavalla pilataan.

Ehkä joku ei ole huomannut sitäkään, että tässä on jo jonkin aikaa ollut käynnissä Suostumus-kampanja, jolla on kerätty nimiä kansalaisaloitteeseen, jotta rikoslaissa raiskauksen määritelmäksi tulisi suostumuksen puute.

Tai no, on se ilmeisesti huomattu, koska paljon on kuultu puheenvuoroja, joissa on valiteltu, että on se suostumuksen pyytäminen kauhean hankalaa ja kyllä nyt menee seksi pilalle ja pitääkö tässä ruveta pyytämään allekirjoitusta johonkin lomakkeeseen ennen hommiin ryhtymistä.

Toivon, suorastaan vaadin, että Oulun rikosten uhrit saavat oikeutta ja kaiken tarvitsemansa tuen ja avun. Samoin toivon, että rikosten tekijät saavat ansaitsemansa rangaistuksen.

Se ei kuitenkaan riitä, ei likimainkaan. Juttu on nimittäin niin, että kaikkien seksuaalirikosten uhrien pitää saada oikeutta ja apua ja tukea. Ja näin ei tässä maassa tällä hetkellä tapahdu.

Tarvitsemme lisää turvakoteja. Tarvitsemme parempia matalan kynnyksen mielenterveyspalveluja. Tarvitsemme enemmän resursseja nuorisotyöhön, Tarvitsemme parempaa kotouttamista maahanmuuttajille. Tarvitsemme enemmän henkilöstöä lastensuojeluun. Muun muassa.

Tarvitsemme myös aikuisia ihmisiä, jotka eivät katso asioita sormien läpi, vaan menevät väliin, kun koulun käytävällä huoritellaan tai homotellaan tai työpaikalla puristellaan takapuolesta tai kadulla huudellaan tai lapsen whatsappissa on omituisia viestejä tai lapsi tai nuori vetäytyy kuoreensa tai jää porukasta ulos.

Samoin tarvitsemme aikuisia ihmisiä, jotka eivät itse raiskaa, käpälöi, huorittele, homottele, kommentoi tissejä tai takapuolta tai lähettele muille kikkelinkuvia, huuruisia fantasioita tai raiskaus- ja tappouhkauksia. Tai hyväksikäytä naisten ja tyttöjen kokemaa seksuaalista väkivaltaa omien rasististen mielipiteidensä edistämiseen.

Aikuisia, joille on ihan selvää, että ruumiillinen koskemattomuus on kaikkien oikeus, jota pitää puolustaa. Aina.

Yrittäjä ja sen perhe

Eilen isänpäivänä silmiin osui artikkeli, jossa muuan tunnettu mies kertoi feminismistään. Jutussa kävi muun muassa ilmi, että hänen perheessään vaimo on ottanut päävastuun lapsista ja pitänyt perhevapaat, koska miehen on yrittäjänä kovin vaikea irrottaa aikaa perheelle.

Itselläni lähti juuri käyntiin kolmastoista vuosi yrittäjänä. Olen tänä aikana synnyttänyt kaksi lasta ja muutama vuosi sitten kuvioihin tuli mukaan vielä bonuslapsi. Minun on hyvin vaikea jakaa tuota käsitystä yrittäjyyden ja perheen yhdistämisen mahdottomuudesta.

En sano, että aina olisi ollut helppoa. Kahden lapsen vauvavuosiin mahtui irtisanoutuneita äitiysvapaasijaisia, firman IT-järjestelmän romahtaminen ja paljon imetyksen ja työnteon yhdistämistä kotikonttorilla. Niiltä ajoilta ei ole kovin koherentteja muistoja, mutta selvittiin kuitenkin.

Kun naiset kertovat yrittäjyydestään, tällaiset tarinat toistuvat. On imetetty vauvaa kaupan takahuoneessa. On tuotu taapero mukaan palaveriin. On tultu aina viimeisenä päiväkodille päivän päätteeksi, mutta tultu kuitenkin.

Miesten yrittäjätarinoissa sen sijaan on usein erilainen kaiku. On tehty pitkää päivää ja puoliso on hoitanut perheen. Bisnes ei olisi millään kestänyt muuten.

Tämä on aika erikoista. En millään usko, että naiset nyt vain ovat niin paljon kykenevämpiä yrittäjiä, että suoriutuvat yrittäjyyden ja perhe-elämän vaatimasta moniajosta, josta miehet eivät. Tunnen sen verran paljon tosi fiksuja ja osaavia yrittäjämiehiä. Kyllä hekin todennäköisesti selviäisivät ihan kunnialla vaipanvaihdosta puhelinpalaverin lomassa.

Todennäköisempi selitys löytyykin sukupuolirooleista. Kovin monelle äidille nyt vain ei tule edes mieleen, ettei asettaisi lapsia etusijalle. Monet miehet puolestaan on kasvatettu kuvittelemaan, että ovat korvaamattomia työelämässä, mutta eivät kotona.

Fakta on, että lasten saaminen asettaa paineita ajankäytölle. Jostain syystä nämä paineet edelleenkin useimmiten ratkotaan siten, että äidin ura väistää. Ja siitä seuraa, että kaikki naiset, oli heillä lapsia tai ei ja oli heillä suunnitelmissa hankkia lapsia tai ei, saavat “potentiaalisen vauvariskin” leiman otsaansa.

Pienten lasten isät puolestaan tekevät pisintä työpäivää ja eniten ylitöitä. Se on valtava harmi isien, lasten ja tasa-arvon kannalta.

Työelämään pitää saada aikaan muutos. Sellainen, ettei ole itsestäänselvää, että äitien urat joustavat ja isät “eivät millään voi irtautua” töistä. Perhevapaiden 6+6+6-malli olisi tärkeä askel siihen suuntaan, että normalisoidaan isien osallistuminen vastuun kantamiseen lasten ollessa pieniä.

Isien tasapuolisempi osallistuminen perhearkeen myös pakottaisi työnantajat miettimään työkulttuuria uusiksi, kun ei olisi käytettävissä sitä loputtomasti joustavaa resurssia nimeltä pienten lasten isät. Se tekisi todennäköisesti työelämästä aika paljon mielekkäämpää ihan kaikille.

Itselleni työn, perheen ja politiikan ristipaineessa eläminen on opettanut, että on aika paljon sellaista, jonka vain kuvittelee olevan kiireellistä ja tärkeää. Ja aika paljon vähemmän sellaista, joka juuri minun on pakko hoitaa. Tällaisesta oppimiskokemuksesta olisi varmasti hyötyä myös monille miehille. Ainakin tässä on kehittynyt ihan jäätävän päteväksi logistiikan hallinnassa ja priorisoinnissa.

Suosittelenkin kaikille omasta korvaamattomuudestaan vakuuttuneille vesilasitestiä: Täytä lasi vedellä. Laita sormi veteen. Ota sormi pois. Jos veteen jää kuoppa, olet oikeasti korvaamaton.

Tasa-arvoa periaatteessa ja käytännössä

Huomaan, että mitä vanhemmaksi tulen, sitä kiukkuisemmaksi tulen – etenkin tasa-arvo- ja ympäristökysymyksissä. Viimeiset pari päivää olen pihissyt voimatonta raivoa seuratessani arvotonta näytelmää ulkoministeri Soinin luottamusäänestyksen ympärillä.

Eihän se lopputulos mikään yllätys ollut. Mitä muuta voi odottaa hallitukselta, joka torppasi perhevapaauudistuksen, perui subjektiivisen päivähoito-oikeuden, leikkasi julkishallinnon pienipalkkaisten naisten tuloja ja rampautti kansalaisjärjestöjen tekemän kehitysyhteistyön.

Erittäin paljon tässä jupakassa korpeaa, että etenkin Kokoomus mielellään esittää tasa-arvon airutta. Puolueen puheenjohtaja Orpo haastii esimerkiksi Kokoomusnaisten julkaisussa tällä tapaa: “Sukupuolten tasa-arvo ja yhdenvertaisuus ovat tärkeitä asioita valtakunnallisella ja kunnallisella tasolla.”

Varmaan tilan puutteen vuoksi jutussa jäi mainitsematta, että sukupuolten tasa-arvo on tärkeä asia siinä tapauksessa, että se ei a) maksa mitään, b) suututa tärkeitä sidosryhmiä ja c) uhkaa hillotolppaa.

Selitellään asiaa miten tahansa, minulle eilisessä äänestyksessä oli ennen kaikkea kyse siitä, onko Suomen virallinen ulkopoliittinen linja naisten ja tyttöjen oikeuksien puolustajana hallituspuolueiden mielestä tärkeä vai ei. Tuli selväksi, että ei ole.

Ulkoministerimme on osoittanut aivan häpeämätöntä halveksuntaa sekä edustamansa ministeriön linjauksia että naisten ja tyttöjen lisääntymisterveyttä ja ruumiillista itsemääräämisoikeutta kohtaan.

Ei niin kauhean kauan sitten Kokoomus ihan omatoimisesti pani ministerin vaihtoon, kun tämä valehteli lähettämistään tuhmista tekstiviesteistä. Se oli ihan fiksu veto ja tilalle saatiin samalla parempi ministeri.

Ike Kanervan sekstiviestittely kuitenkin oli tekona ihan peanuts verrattuna Soinin touhuihin. Kanerva ei sentään avoimesti kyseenalaistanut edustamaansa politiikkaa ja osoittanut avointa halveksuntaa niitä yli miljoonaa naisia kohtaan, jotka vuosittain menettävät henkensä tai vammautuvat laittomien aborttien tuloksena. Kanerva nolasi itsensä ja puolueensa, mutta ei heikentänyt Suomen ulkopoliittista uskottavuutta.

Toivon, että jatkossa jokainen nähdessään ulkoministeri Soinin kasvot muistaa, että meillä on tässä maassa puolueita, joissa tasa-arvoasiat jäävät aina Tärkeämpien Asioiden jalkoihin.

Ja kun tämän muistaa, voi sitten omalla kohdallaan miettiä, riittääkö se, että periaatteessa kannattaa tasa-arvoa, mutta käytännössä ei.

 

Syrjintä on huono riskinhallintakeino

Yrittäjänä minua sapettaa aina todella syvästi, kun joku perustelee syrjiviä työnantajakäytäntöjään tai vastuutonta toimintaansa yrittäjäriskillä. Riski kuuluu olennaisena osana yritystoimintaan, ja valtaosa yrittäjistä pärjää ihan mainiosti toimimalla lain ja hyvän maun puitteissa.

Eilen sosiaalisessa mediassa laineita nostatti taloushallintoalan yrittäjän provokaatio, kun hän ilmoitti Twitterissä jättäneensä juuri nuoren naisen palkkaamatta äitiyslomariskin vuoksi. Moni kiirehti tuoreeltaan kiittelemään yrittäjää, kun hän “sanoi ääneen sen, minkä jokainen yrittäjä tietää”. Kiitos vain, älkää yleistäkö. Itse en ainakaan yrittäjänä hyväksy moista toimintaa.

Olen toiminut työnantajayrittäjänä ja rekrytoivana esihenkilönä yli vuosikymmenen verran, joten henkilöstöriskit ovat minulle erittäin tuttuja. Juuri siksi en löydä perusteluja sille, että nimenomaan perhevapaisiin liittyvää henkilöstöriskiä korostetaan niin paljon.

Tilannehan on nimittäin sellainen, että ihan kenen tahansa työntekijän – oli hän sitten nuori, vanha, mies, nainen, tai jollain muilla attribuuteilla varustettu – palkkaamiseen sisältyy aina riskejä.

Yksi pahimmista riskeistä liittyy siihen, että työntekijä syystä tai toisesta alisuoriutuu työssään. Suuressa työyhteisössä voi olla mahdollista siirtää työntekijä hänelle paremmin sopiviin tehtäviin, mutta pienessä työpaikassa alisuoriutuva työntekijä voi aiheuttaa laajaa ja pitkäkestoista vahinkoa.

Esimerkiksi huono myyjä tulee työnantajalle takuuvarmasti kalliimmaksi kuin keskimääräinen perhevapaa.

Toinen paljon kustannuksia ja muuta hässäkkää aiheuttava riski on henkilöstön suuri vaihtuvuus. Silti tämä riski on suorastaan sisäänrakennettuna monien yritysten liiketoimintamalliin. Jos toiminta perustuu siihen, että palkataan nuoria ihmisiä matalalla palkalla, vaihtuvuus on takuuvarmasti suurta.

Henkilöstöön liittyviä riskejä, kuten ylipäätään yritystoimintaan liittyviä riskejä, voi ja kannattaa pyrkiä ennakoimaan ja niihin voi ja kannattaa varautua.

Esimerkiksi suuren vaihtuvuuden kanssa voi pärjätä aivan hyvin, kun kehittää rekrytoinnin ja perehdyttämisen käytännöt tehokkaiksi ja kerryttää taloudellista puskuria. Aika lailla sama pätee myös, jos vaihtuvuus johtuu siitä, että henkilöstö pitää paljon perhevapaita. Perhevapaiden kustannuksista ne, jotka jäävät työnantajan maksettavaksi nimittäin liittyvät lähinnä rekrytointi- ja perehdytysasioihin. Äitiysloman alussa maksettavasta palkasta sekä perhevapaiden aikana kertyneistä lomista Kela korvaa merkittävän osan, ja lisäksi työnantaja saa kertakorvauksena 2500 euroa.

Kategorinen nuorten naisten syrjintä teoreettisen “vauvariskin” vuoksi sen sijaan on aivan hörhö riskinhallintakeino. Ensinnäkin se on tietenkin laitonta. Toisekseen syrjintä ei millään tavalla poista henkilöstöriskien mahdollisuutta, ei edes sitä “vauvariskiä”. Kolmanneksi syrjivä työnantaja ottaa itse asiassa paljon merkittävämmän riskin – nimittäin sen, ettei palkkaakaan parhaita mahdollisia työntekijöitä.

On nimittäin niinkin, että vaikka riskejä on järkevää pyrkiä ennakoimaan, rekrytoinnissa pitäisi kuitenkin ennen kaikkea keskittyä potentiaaliin, siihen lisäarvoon, jota palkattava työntekijä voi tuottaa. Ja tämäkin liittyy olennaisesti vauvariskipuheeseen.

Se, että nuoret naiset leimataan yleisesti “vauvariskiksi” ei ole mikään yrittäjäelämän realiteetti tai taloudellinen fakta vaan misogyniaa. “Vauvariskistä” puhuminen kertoo siitä, että nuoria naisia ei ylipäätään pidetä arvokkaina työntekijöinä, riskin arvoisina. Heidän potentiaaliinsa ei uskota. “Vauvariskistä” on tullut salonkikelpoinen tapa ilmaista, että itse asiassa vain tykkää mieluummin palkata miehiä.

Perhevapaita pitää ilman muuta kehittää tasa-arvoisemmiksi. On oikein, että molemmilla vanhemmilla on yhdenvertaiset mahdollisuudet osallistua lastensa hoitamiseen. On olennaista purkaa rakenteita, jotka estävät työelämän tasa-arvon toteutumista. Sekin on tärkeää, että ehkäistään pitkien hoitovapaiden aiheuttamaa köyhyyttä.

Keskustelua perhevapaista ei kuitenkaan koskaan pitäisi käydä nuoria naisia leimaamalla. Jokainen työntekijä on potentiaalinen riski, mutta jokainen työntekijä, myös nuori nainen, on ennen kaikkea mahdollisuus.

 

Laitetaas demokratia uusiksi

Olen tässä miettinyt tätä Harkimon, Jungnerin ja kumppaneiden uudistetaan demokratia -projektia. Sinänsä olen samaa mieltä, että jokin meidän päätöksentekojärjestelmässä on tällä hetkellä rikki, kun olennaisten uudistusten aikaansaaminen on niin vaikeaa. Mutta nyt olisi kyllä todella kiinnostavaa kuulla miten ko. herrat demokratiaa uudistaisivat. Että onko meillä yhtään samankaltainen tilannekuva siitä mitä olisi tarpeen tehdä.

Selailen paraikaa Liisa Hyssälän ja Jouni Backmanin Sitralle laatimaa raporttia Kansanvallan peruskorjaus, jossa esitetään laajan haastatteluaineiston pohjalta ideoita yhteiskunnallisen päätöksenteon uudistamiseen. Ihan ensimmäinen vaikutelma rapsasta on, että ohhoh, kansalaisyhteiskunta puuttuu tästä kuviosta kokonaan. Ei ole haastateltu kansalaisjärjestöjen edustajia eikä varsinkaan ihan taviksia kansalaisia, etujärjestöjä sen sijaan kyllä.

Minusta tässä on itse asiassa aika hyvin artikuloituna se, mikä nykymallissa on pielessä: valta on keskittynyt tietyille tahoille, ja muut nähdään hallintoalamaisina, joille kädenojennuksena ”tarjotaan kanavia dialogin käymiseen”.

Farssiksi äitynyt yritystukiuudistus oli eräänlainen kulminaatiopiste: poliittisen ja taloudellisen eliitin edustajat ne siellä istuivat muka tekemässä uudistusta, mutta oikeasti vain sopivat, että kenenkään etuihin ei kosketa. Sen sijaan otetaan köyhiltä, lapsilta, syrjäytetyiltä ja sairailta. Koska he ovat niitä hallintoalamaisia, joiden mielipidettä ei tarvitse huomioida, paitsi joskus, kun “kanavien tarjoaminen dialogin käymiseen” sattuu sopimaan suunnitelmiin.

Kaupungin luottamustehtävässä näkee hyvin konkreettisesti, miten ne päätöksenteon prosessit toimivat – ja myös, miten ne välillä eivät toimi. Niitä toimivia osia voi ja pitää kehittää vielä paremmiksi ja niitä toimimattomia voi ja pitää korjata. Itse uskon, että molemmat on mahdollista tehdä ihan nykyisen poliittisen järjestelmän puitteissa.

Minusta on olennaista, että niin kaupungin kuin valtionkin tasolla ihmiset voivat luottaa yhteiskunnan rakenteisiin ja heillä on mahdollisuus vaikuttaa asioihin silloin, kun kokevat sen tarpeelliseksi. Ihan kaikella kunnioituksella Hyssälää ja Backmania ja heidän sinänsä aivan hyvää raporttiaan kohtaan, en oikein usko, että tätä voidaan saavuttaa hallintokeskeisesti ja kysymällä ainoastaan valtarakenteita edustavien näkemyksiä.

Ihmisillä on nytkin monenlaisia kanavia vaikuttaa, politiikan ohella muun muassa kansalaisjärjestöt, kaupunginosayhdistykset, someverkostot ja vanhempainyhdistykset. Olennaista on varmistaa, että näillä eri tahoilla on aidot mahdollisuudet tulla kuulluiksi ja huomioiduiksi, että niiden merkitys yhteiskunnallisina toimijoina tunnustetaan.

On kuitenkin hyvä muistaa, että ei tässä missään kuilun partaalla keikuta. Kuten Hyssälän ja Backmanin raportissakin todetaan, suomalaisten luottamus yhteiskuntaan, instituutioihin ja poliittiseen järjestelmään on edelleen poikkeuksellisen korkealla tasolla. Se on tosi hyvä pohja, jolta ponnistaa. Enemmän taidetaan tarvita pientä laittoa kuin koko järjestelmän auki räjäyttämistä.

Pientä laittoa voi olla esimerkiksi se, että kehitetään yhä parempia tapoja, joilla kunnan asukkaat voivat olla yhteydessä kunnan hallintoon, tehdä aloitteita niin pienistä kuin suuristakin asioista ja kertoa näkemyksensä omaan elämäänsä vaikuttavista asioista.

Pientä laittoa voi olla vaikkapa lobbarirekisterin perustaminen ja pelisääntöjen sopiminen sille, miten intressitahot voivat olla yhteydessä poliittisiin päättäjiin. Ei vaikkapa oteta etujärjestöjä mukaan parlamentaarisiin työryhmiin, noin esimerkkinä.

Pientä laittoa voi olla uudistaa tapoja, jolla hallitusneuvotteluja käydään ja kuntastrategioita laaditaan. Läpinäkyvyys eri intressirahojen kuulemisessa muun muassa olisi hyvä edistysaskel.

Pientä laittoa voi olla kansalaisten kuuleminen osana lainsäädäntöprosessia. Esimerkiksi nyt vaikkapa pitkäaikaistyöttömien kuuleminen, kun uudistetaan työttömyysturvaa. On olennaisen tärkeää, että päätöksentekijät ymmärtävät kunnolla niiden tilanteita, joita lainsäädäntö koskee.

Eli joo, uudistetaan ihmeessä demokratiaa, kyllä sille on tarvetta. Mutta nyt kaipaisin sitä konkretiaa.