Pari sanaa ilmastohysteriasta

Viime viikkoina ja kuukausina on puhuttu paljon ilmastonmuutoksesta. Nuoret ovat käyneet ilmastolakkoon, ja ilmastomarsseille on kokoontunut tuhansia ihmisiä. Toisaalta on puhuttu ilmastohysteriasta ja kannettu huolta Suomen kansantaloudesta.

Minun näkökulmastani ilmastohysteria- ja taloushuolipuheet vaikuttavat oudoilta.

Viimeiset kuusi vuotta olen työskennellyt ilmastonmuutoksen torjunnan ja liiketoiminnan edistämisen saumakohdassa. Pari vuotta johdin ohjelmaa, joka edisti suomalaisen ympäristöliiketoiminnan vientiä. Sittemmin olen jatkanut työskentelyä Suomen suurimpien yritysten parissa – laatinut lausuntoja ja politiikkatavoitteita, tutustunut kansainvälisiin liiketoiminnan ilmastotrendeihin ja pohtinut yhdessä yritysten kanssa, miten niitä parhaiten sovellettaisiin Suomessa.

Ilmastohysteriasta puhuville tiedoksi muutama asia:

1. Suomi elää ympäristöliiketoiminnasta
Vuonna 2013 suomalaisyritysten yhteenlaskettu ympäristöliiketoiminnan eli cleantechin liikevaihto oli 26 miljardia euroa. Se oli enemmän kuin metsäteollisuuden liikevaihto. Ja ei, cleantech-lukemassa ei ole mukana metsäteollisuuden yrityksiä. 53 prosenttia tästä liikevaihdosta tuli viennistä.

2. Ilmastonmuutoksen torjunta on massiivinen globaali bisnes
Maailmanlaajuisten cleantech-markkinoiden suuruudesta liikkuu monia arvioita. Ne kaikki ovat tuhansissa miljardeissa euroissa. Esimerkiksi uusiutuvaan energiaan arvioidaan tarvittavan parin seuraavan vuosikymmenen aikana yli 12 000 miljardin dollarin investoinnit maailmanlaajuisesti. Ajattelimmeko antaa muiden maiden hoitaa teknologian, suunnittelun, rakentamisen ja huoltopalvelujen toimittamisen – vai kannattaisiko tässä bisneksessä olla mukana?

3. Myös suomalaiset pk-yritykset ovat löytäneet cleantechin
Elinkeinoelämän Keskusliiton selvityksen mukaan jo 4000 suomalaista pk-yritystä keskittyy liiketoiminnassaan päätoimisesti cleantechiin. Lisäksi pääosalle perinteisistä suurista teollisuusyrityksistämme kuten Valmetille, Wärtsilälle ja Outotecille puhtaat ratkaisut ja teknologia ovat kasvubisnes.

4. Rahoitusala vaatii ilmastotoimia
Rahoitusalan keskeiset toimijat kuten pankit ja eläkevakuutusyhtiöt ovat sekä maailmalla että Suomessa ottaneet yritysten ilmastoriskit tarkkaan syyniin. Pörssiyhtiöiden arvioinnissa on jo vuosia hyödynnetty Carbon Disclosure Projectin arvioita yritysten liiketoiminnan ja omaisuuden “hiili-intensiteetistä”. Englannin pankin pääjohtajan Mark Carneyn johtama kansainvälinen Financial Stability Board puolestaan laati ohjeet ilmastoriskien ja -liiketoimintamahdollisuuksien sisällyttämiseksi yritysten talousraportointiin. Rahoittajat eivät halua ottaa sitä riskiä, että yritysten taseissa piilevät “hiilikuplat” poksahtavat.

5. Yritykset vaativat tiukempaa ilmastopolitiikkaa
Jo satakunta pohjoismaista yritystä ja organisaatiota on allekirjoittanut vetoomuksen tiukemmasta EU-ilmastopolitiikasta. Mukana ovat myös Elinkeinoelämän Keskusliitto Suomesta sekä Dansk Industri Tanskasta. EK:n hallituksen puheenjohtaja Pekka Lundmark myös otti Helsingin Sanomissa kantaa kunnianhimoisen ilmastopolitiikan puolesta.

Mitä on siis tämä paljon puhuttu ilmastohysteria? Onko se hysteriaa, että halutaan edistää sekä planeetan parempaa tulevaisuutta että suomalaisen elinkeinoelämän menestystä ja kilpailukykyä? Ne kun nyt sattuvat kulkemaan käsi kädessä.

Minulle tänään käytävät eduskuntavaalit ovat ennen kaikkea ilmastovaalit. Nyt on mahdollisuus valita suomalaiselle yhteiskunnalle sellainen suunta, joka tuo hyvinvointia ympäristölle, ihmisille ja myös yrityksille. Se suunta on kunnianhimoisen ja tehokkaan ilmastopolitiikan suunta.

Tänään voit tehdä sen yksittäisen kansalaisen kaikkein tärkeimmän ilmastoteon: äänestä puoluetta ja ehdokasta, jotka ovat oikeasti valmiita ilmastotoimiin.

 

Kaisa Hernberg
Vihreä yrittäjä, äiti, valtuustoryhmän pj
Helsinki, 29

Sunnuntaina päätetään Suomen suunta

Sunnuntaina päätetään Suomen suunnasta seuraaviksi neljäksi vuodeksi. Sinulla on nyt mahdollisuus vaikuttaa!

Jos haluat, että seuraava hallitus tekee päättäväistä politiikkaa pysäyttääkseen ilmastonmuutoksen ja sukupuuttoaallon, käytä äänesi.

Jos haluat, että koulutukseen ja osaamiseen aletaan taas panostaa, käytä äänesi.

Jos haluat kääntää tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden kehityssuunnan jälleen eteenpäin, käytä äänesi.

Jos haluat, että suomalaista elinkeinoelämää kannustetaan uudistumaan, taloutta rakennetaan ympäristön kannalta kestävälle pohjalle ja ilmastonmuutoksen torjunnan aikaansaamat liiketoimintamahdollisuudet hyödynnetään täysimääräisesti, käytä äänesi.

Jos haluat, että työtä ja sosiaaliturvaa kehitetään tämän päivän ja huomisen lähtökohdista, käytä äänesi.

Yhdessä me voimme olla se positiivinen voima, joka rakentaa parempaa tulevaisuutta.

#näytäluontosi ja äänestä!

Kaisa Hernberg
Yrittäjä, äiti, vihreän valtuustoryhmän pj
Helsinki, 29

Tekeekö ilmastopolitiikka kaikesta kallista?

Ilmastopolitiikan sosiaalisista vaikutuksista on alettu viime aikoina puhua paljon. Yksi on huolissaan siitä, onko vanhan Escortin omistajalla varaa vaihtaa ajokkiaan vähäpäästöiseen sähköautoon. Toista mietityttää, onko öljylämmityksen vaihtaminen maalämpöön mitenkään järkevä investointi syrjäseudulla asuvalle omakotitalon omistajalle. Kolmas kyselee, onko köyhillä jatkossa enää ollenkaan varaa syödä lihaa tai käydä lomamatkoilla.

Aiheesta kirjoitti myös Helsingin Sanomat pääkirjoituksessaan.

Huoli on sikäli ymmärrettävä, että ilmastopuheessa korostuu nyt kovasti kaksi asiaa: tarvitaan suuria, nopeita muutoksia nykyisiin toimintatapoihin ja saastuttavien asioiden pitää maksaa enemmän kuin ei-saastuttavien.

Huolen keskellä on hyvä ymmärtää muutama juttu:

1. Nopeita toimia tarvitaan nyt poliittisilta ja yrityspäättäjiltä
Nyt on kiire asettaa tavoitteet päästövähennyksille aina hiilineutraaliuteen asti sekä määritellä, millä toimilla vähennykset saadaan toteutettua.

Tavallisen kansalaisen elämässä nämä päätökset näkyvät sitten vähitellen – parempina joukkoliikenneyhteyksinä, edullisempina sähköautoina, parempana kasvisruokana, kestävämpinä ja kierrätettävämpinä elektroniikkalaitteina, vähäpäästöisenä kaukolämpönä, joustavina sähkösopimuksina ja niin edelleen.

Kun tavoiteasetanta ja toimenpiteiden kartoitus sekä investointiaikataulut hoidetaan nyt poliitikkojen ja yrityspäättäjien toimesta kuntoon, kuluttajien ei tarvitse kokea painetta muuttaa koko elämäntapaansa ja tehdä kalliita hankintoja yhdessä yössä. Silti voi toki omassa arjessaan vähitellen tehdä ilmastoystävällisempiä valintoja

Tärkein kuluttajan ilmastoteko kuitenkin tällä hetkellä on äänestää eduskuntavaaleissa ehdokasta, joka on tosissaan ilmastonmuutoksen torjunnan kanssa ja ymmärtää, mitä pitää tehdä. Sekä äänestää jaloillaan ja vaatia yrityksiltä ilmastoystävällisiä tuotteita ja palveluja.

2. Monet ilmastotoimet parantavat kustannustehokkuutta ja pienentävät operatiivisia kustannuksia
Ilmastotoimien kalleutta voivotellessa usein unohtuu, että varsin monessa tapauksessa ilmastoystävällinen vaihtoehto on myös taloudellisessa mielessä parempi.

Energiatehokkuuden lisääminen lisää myös kustannustehokkuutta – olipa kyse sitten taloyhtiöistä, liikekiinteistöistä tai tehtaista. Vähäpäästöinen auto kuluttaa vähemmän polttoainetta, joten sen käyttö maksaa vähemmän. Jos ajaa paljon, sähköauto voi elinkaarikustannuksiltaan olla jo nyt polttomoottoriautoa edullisempi, vaikka ostohinta onkin kalliimpi. Materiaalitehokkuus pienentää materiaalikustannuksia. Tuulisähkön tuottaminen maksaa vähemmän kuin hiilisähkön.

Esimerkkejä on vaikka kuinka paljon.  

3. Haittaverot ja veronkorotukset eivät aina kohdistu suoraan kuluttajien kukkaroon
Suuri osa haittaveroista ja maksuista kohdistuu teollisuuteen. Suomen energiaintensiivinen teollisuus puolestaan myy tuotteitaan pääasiassa toisille yrityksille, ei kuluttajille. Välillisesti veroilla on jonkinlainen vaikutus kuluttajahintoihinkin, mutta yhteys ei useissa tapauksissa ole kovin suoraviivainen.

4. Kohdennetuilla tulonsiirroilla voidaan tehokkaasti helpottaa pienituloisten tilannetta
On sellaisiakin ilmastovaikutteisia veroja, jotka vaikuttavat suoraan kuluttajahintoihin. Tällaisia ovat ennen kaikkea auto-, ajoneuvo- ja polttoaineverot, liikenteen käyttövoimaverot sekä esimerkiksi lentovero. Jos lämmitysöljyn alennetusta verokannasta luovuttaisiin, se aiheuttaisi öljylämmityksen käyttäjille paineen investoida edullisempaan lämmitysmuotoon.

Suoraan kuluttajahintoihin vaikuttavien verojen ja maksujen kohdalla on hyvä pysähtyä kysymään:

  • Onko kallistuvalle asialle olemassa järkevää ilmastoystävällistä vaihtoehtoa?
  • Jos ei juuri nyt ole, onko muutaman vuoden kuluttua, jos tehdään oikeanlaisia politiikkatoimia?
  • Kuinka montaa aidosti pienituloista asia koskettaa? Kuinka moni oikeasti pienituloinen esimerkiksi omistaa auton tai omakotitalon tai käy lentäen lomamatkoilla?

Joissakin tapauksissa pienituloisille voi oikeasti kasautua kustannuksia. Se ei ole syy luopua ilmastotoimista, vaan näissä tilanteissa tarvitaan kohdennettuja tulonsiirtoja.

5. Oikeasti iso kysymys on, miten tukea ihmisiä, joiden työ katoaa ilmastonmuutoksen myötä
Kun puhutaan “oikeudenmukaisesta siirtymästä”, eli siitä, miten huolehditaan, ettei ilmastopolitiikka kurita kaikkein pienituloisimpia, työmarkkinoiden murros on aidosti iso kysymys.

Ilmastonmuutoksen torjunta aiheuttaa rakennemuutosta, ja joiltakin aloilta tulee katoamaan työpaikkoja. On kuitenkin hyvä muistaa, että hallitsematon ilmastonmuutos aiheuttaa paljon pahempia vahinkoja myös yrityksille. Rakennemuutos siis tapahtuu joka tapauksessa, ja nyt on kyse siitä, haluammeko ja pystymmekö ohjaamaan sitä ja teemmekö oikeita sopeuttamistoimia.

Onkin olennaisen tärkeää sekä tukea yritysten uudistumista ja innovaatiotoimintaa että huolehtia ihmisten mahdollisuuksista kehittää ja uudistaa osaamistaan. Tällä tavoin edistetään uusien työpaikkojen syntymistä poistuneiden tilalle sekä ihmisten kykyä työllistyä uudelleen.

 

Ensimmäisen maailman ongelma

Minulla on todellinen ensimmäisen maailman ongelma: tienaan enemmän kuin päivittäiseen elämiseen kuluu, enkä enää tiedä, mihin ylimääräiset rahani käyttäisin.

Antakaa, kun selitän. Olen viimeisten viiden vuoden aikana tehnyt isoja muutoksia elintavoissani: Luovuin autosta, säästöä monta tuhatta euroa vuodessa. Siirryimme vegaaniseen ruokavalioon, perheen ruokalasku tippui vähintäänkin kymmeniä euroja kuukaudessa. Vaihdoimme ekosertifioituun sähköön, sähkölasku pieneni. Muutimme pienempään asuntoon, vuokrakulut putosivat yli tuhannella eurolla vuodessa.

Ansaitsen nyt vähemmän kuin viisi vuotta sitten, mutta minulle jää paljon enemmän rahaa säästöön. Olen aiemmin hemmotellut itseäni ja perhettäni matkustelemalla ja ostamalla vaatteita. Tänä vuonna olemme kuitenkin ilmastosyistä päättäneet, että lentokoneella suhaamisen on vähennyttävä. Alkusyksystä myös totesin, että vaatekaappini on niin täynnä, etten osta itselleni mitään uutta ainakaan tänä vuonna, ehkä pidempäänkään aikaan.

Mutta mitäs hittoa niillä rahoilla sitten tekee?

Ennen kuin hermostut täysin tällaisen etuoikeutetun kultapossun narinaan, totean, että tämä ensimmäisen maailman ongelma ei koske ainoastaan minua. Itse asiassa koko ilmastonmuutos on mitä suurimmassa määrin ensimmäisen maailman ongelma. Tai ainakin ensimmäisen maailman aiheuttama.

Nimittäin, eivät köyhät ihmiset ole saaneet aikaan nykyistä ylikulutustilannetta. Eivät Aasian saastuttavat tehtaat köyhiä varten tuota massiivisia määriä kulutustavaroita. Eivät köyhät syö pihvejä, aja katumaasturilla tai lentele golflomille. Ylikulutus on seurausta siitä, että aika monella ihmisellä on nykyään paljon löysää rahaa.

Hintaohjauksesta ilmastonmuutoksen torjuntakeinona puhutaan nykyään paljon. Hintaohjaus tarkoittaa sitä, että päästöjä aiheuttavat asiat saadaan maksamaan enemmän. Hiiliverot ja päästökauppa ovat jo ihan kahvipöytäsanastoa, ja viime aikoina eri paikoissa on yhä useammin kuullut pohdittavan myös hiilitulleja, joiden avulla voitaisiin pysäyttää ei-kestävästi tuotettujen tuotteiden virta.

Hintaohjaus onkin ihan käypä keino moneen asiaan. Esimerkiksi viime aikoina kohonnut päästökauppayksikön hinta on jo muuttanut voimaloiden ajojärjestystä Euroopassa. Erityisesti pienten katteiden liiketoiminnassa hintaohjauksella voi olla paljonkin vaikutusta.

Mutta kuluttajakäyttäytymisen suhteen olen epäileväinen. Miten korottaa hintoja niin, etteivät köyhimmät joudu ahdinkoon, mutta hintojen nousu oikeasti sattuu meihin, joilla on ylimääräistä fyrkkaa aika paljon? Ja miten estää se, että ilmastoystävällisten valintojen myötä säästyneillä rahoilla vain törsäillään lisää toisaalla?

Erilaisilla pakkokeinoilla on kannattajansa. Itsekin olen sitä mieltä, että EU:n päästökaupassa hintaa tärkeämpi elementti on se, että päästöoikeuksien määrä on rajoitettu. Sitä tosin vain on toistaiseksi rajoitettu aivan liian vähän. Voisiko siis kuluttajillekin säätää jonkinlaisen päästökaton? Voisimme vaikkapa suoraan kieltää autot, joiden päästöt ovat korkeammat kuin x hiilidioksidikiloa 100 kilometrillä. Kukaan ei nimittäin Suomessa oikeasti tarvitse autoa, joka kuluttaa hirveästi polttoainetta. Monessa Euroopan maassa suunnitellaankin parhaillaan uusien polttomoottoriautojen myyntikieltoa lähivuosikymmenillä.

Koko länsimainen elämäntapa perustuu ajatukseen, että pitää tavoitella korkeampaa statusta ja tulotasoa ja niillä korkeammilla tuloilla ostetaan sitten enemmän ja kalliimpia asioita. Palkkapäivänä palkitaan itseä Louis Vuitton -laukulla ja kiireisen työsyksyn jälkeen lennetään Thaimaahan rentoutumaan. Isompi talo, isompi auto, kalliimpi mittatilauspuku.

Todellinen ensimmäisen maailman ongelma on, miten me hyvinvoivat hyvätuloiset jatkossa suhtaudumme rahaan ja kuluttamiseen ja mitä miellämme elämänlaaduksi. Pystymmekö päästämään irti kulutuskeskeisestä elämäntavasta ja löytämään nautintomme jostakin muusta? Entä pystyvätkö päättäjät säätämään sellaisia lakeja, jotka tuuppasevat meitä riittävästi siihen suuntaan?

Omalla kohdallani olen miettinyt, että voisin merkkivaatteiden sijaan ostaa vaikkapa kotimaista nykytaidetta. Siitä olisi todennäköisesti paljon enemmän iloakin. Kotimaisiin cleantech-startupeihin olen rahojani jo laittanutkin.

Ilmastonmuutoksen torjunnan pitäisi osua meihin kultapossuihin ihan kaikkein eniten. Kuinka moni meistä on valmis äänestämään sen puolesta?

Miksi puolella asteella on väliä

ilmasto ei odota Kaisa Hernberg blogiKansainvälinen ilmastotutkijoiden paneeli IPCC julkaisi tänään paljon odotetun raporttinsa ilmastonmuutoksesta. Raportti on sekä synkkää että toivoa herättävää luettavaa – olennainen viesti on, että olemme päästäneet tilanteen todella pahaksi, mutta vielä on mahdollista tarttua toimeen.

Kuten Oras Tynkkynen kirjoittaa hyvässä tiivistelmässään, yksi tärkeimmistä viesteistä raportissa on, että ilmastoa ei pidä päästää lämpenemään kahteen asteeseen saakka, vaan tavoittena tulee olla korkeintaan 1,5 astetta.

Tämä on iso juttu, sillä Pariisin ilmastosopimuksen mukaiset tavoitteet ja skenaariot tähtäävät korkeintaan kahden asteen lämpenemiseen.

Mitä väliä sillä sitten on, lämpeneekö ilmasto puoli astetta enemmän tai vähemmän? No ihan todella paljon!

IPCC:n analyysi osoittaa, että jo reilusti alle kahden asteen lämpeneminen käynnistää peruuttamattomia muutosprosesseja. Vaarassa ovat muun muassa arktinen luonto sekä pohjoiset havumetsät. Suomalaisille ei ehkä tarvitse erikseen alleviivata, että olemme kansantaloutena aika pahassa kiipelissä, jos havumetsät tuhoutuvat tai kärsivät pahoin ilmaston lämpenemisen seurauksena.

Jo kahden asteen lämpeneminen heikentää myös merkittävästi viljelyolosuhteita, etenkin maailman väkirikkaimmilla seuduilla. Jos tämän annetaan tapahtua, käynnistyy sen päiväinen kansainvaellus, että vuoden 2016 “pakolaisaalto” on siihen verrattuna pientä liplatusta vain.

Nyt raportti on julkaistu, tieto on kaikkien ulottuvilla. Mitä pitäisi tehdä?

Poliittisten päättäjien kaikilla tasoilla – globaalisti, EU:ssa, kansallisesti, kunnissa – pitää arvioida uudelleen päästövähennystavoitteet ja todennäköisesti tiukentaa niitä. Kuten tänään aamulla raportin julkistamistilaisuudessa todettiin, tarvitaan samoja politiikkatoimia kuin kahden asteen skenaariossakin, mutta nopeammin.

Kriittisenä aikarajana mainittiin vuosi 2030. Mitä enemmän päästöjä saadaan leikattua tuohon vuoteen mennessä, sitä helpompaa 1,5 asteen tavoite on saavuttaa. 2030 tulee aika pian. Nyt ei siis ole enää yhtään aikaa jäädä arpomaan.

Fossiilisten polttoaineiden sekä energiaa tuhlaavien toimintatapojen tuet pitää ajaa alas. Päästöjen hinnat pitää saada ylös, saastuttajien pitää maksaa. On tuettava vähähiilisyyteen tähtäävää tutkimus- ja kehitystoimintaa sekä investointeja. Energiantuotanto ja liikenne pitää saada päästöttömäksi. Metsien ja maankäytön hiilinieluja pitää kasvattaa. Muun muassa.

Yritysten pitää varautua tuleviin päästövähennysten tiukennuksiin, kohoaviin päästökauppahintoihin, haittaveroihin, fossiilitukien karsimiseen ja muihin vastaaviin politiikkatoimiin.

Kansainväliset rahoituslaitokset ja institutionaaliset sijoittajat ovat jo aiemmin tarkentaneet syyniä sen suhteen, minkälaisia ilmastoriskejä ja kuinka isoja hiilikuplia pörssiyhtiöiden taseista ja tilikirjoista löytyy. Tämän syynin voi odottaa tiukkenevan, ja salkunhoitajat sekä luotottajat todennäköisesti suhtautuvat entistäkin penseämmin korkean ilmastoriskin yrityksiin.

Tiukentuva sääntely luo myös monia liiketoimintamahdollisuuksia, joita moni yritys on toki jo vuosia pyrkinytkin hyödyntämään. Nyt on se kohta, jossa hitaampienkin kannattaa herätä ja miettiä vakavasti oman toimintansa – ja koko arvoketjunsa toiminnan – uudistamista ilmastoystävälliseksi.

Vaikka tärkeintä tällä hetkellä on saada aikaan systeemisiä muutoksia ja parempaa sääntelyä, myös yksittäisten kansalaisten toimilla on merkitystä. Neljä tärkeintä asiaa, joihin itse voimme jokainen vaikuttaa, ovat asuminen, liikkuminen, syöminen ja kulutus.

Miten kotisi lämpiää ja millä tavalla tuotettua sähköä ostat? Miten kuljet töihin, kouluun, harrastuksiin? Teetkö usein lomareissuja lentäen? Syötkö paljon lihaa ja eläintuotteita? Harrastatko shoppailua, tuleeko hankittua uusia vaatteita, laitteita ja muuta tavaraa enemmän kuin on tarpeen?

Näillä kaikilla valinnoilla on paljon väliä, sillä kun samoja valintoja tekevät miljoonat ja miljardit ihmiset, kerrannaisvaikutukset ovat suuret. Suomalaisten kulutusvalinnat vaikuttavat myös monien muiden maiden päästöihin, sillä suuri osa käyttämistämme tuotteista ja elintarvikkeista tulee Suomen ulkopuolelta.

Omia kulutustottumuksia ja niiden ilmastovaikutuksia voi arvioida Ilmastodieetti-laskurilla. Voit myös liittyä niiden tuhansien ihmisten joukkoon, jotka ovat jo tehneet ilmastolupauksen, eli luvanneet puolittaa omat päästönsä kymmenessä vuodessa.

Yksi tärkeimmistä tavoista vaikuttaa on äänestäminen. Siihen on mahdollisuus ensi keväänä eduskuntavaaleissa. Minkälaisia ilmastotoimia sinä edellytät valitsemaltasi ehdokkaalta ja puolueelta? Anna äänesi kuulua.

Ahdistaako ilmastonmuutos? Ryhdy toimeen!

Ilmastoahdistus on ilmestynyt suomalaisten arkisanastoon viimeisen vuoden aikana. Suomalaiset tiedostavat kipeän selkeästi, että ilmastonmuutos on suuri uhka, mutta kokevat itsensä keinottomiksi ja hämmentyneiksi.

Pitääkö vähentää lentämistä? Pitääkö lopettaa lihansyönti? Onko siitä hyötyä, jos jätän muovipussin ostamatta kauppareissulla? Miksi minun pitäisi, jos kiinalaiset eivät?

Keskustelu keskittyy tosi helposti ihmisten arkipäiväisiin valintoihin. Ei se ole ihme, koska arkeahan me tässä kaikki elämme. Ja on hyväkin, että keskittyy, koska jokaisen omilla valinnoilla on ihan oikeasti merkitystä. Suomen kulutusperustaisesta hiilijalanjäljestä lähes 70 prosenttia tulee kotitalouksista.

Suurimmat päästölähteet ovat lämmitys, liikenne ja ruoka. Lentämisellä ja lihansyönnillä on siis iso vaikutus. Muovipusseilla ei niinkään, mutta kyllä ne voi silti jättää ostamatta.

Arjen valinnoista puhuttaessa kuitenkin helposti jää huomiotta, että me kuluttajina valitsemme siitä, mitä on tarjolla. Ja se, mitä on tarjolla, määritellään vähän isommissa pöydissä – pääkonttoreissa, valtuustoissa, eduskunnassa, europarlamentissa ja YK:n ilmastokokouksessa.

Vuonna 2015 solmittu Pariisin ilmastosopimus oli erityinen ensinnäkin siksi, että siinä ovat ensimmäistä kertaa mukana kaikki maailman valtiot. Vielä tärkeämmäksi saattaa kuitenkin muodostua se, että sopimus noteerasi ensi kertaa myös “ei-valtiolliset toimijat” kuten kaupungit, yritykset ja kansalaiset.

Erityisen tärkeäksi se saattaa muodostua siksi, että huikean yhteisen tahdonilmauksen jälkeen valtiot ovat juuttuneet kinastelemaan sopimuksen toteuttamisesta. EU:ssakaan tilanne ei näytä hohdokkaalta, siitä kertoo muun muassa aivan höperyyksiin mennyt vääntö metsien hiilinielujen laskennasta.

Parhaillaan EU:lle laaditaan keskipitkän aikavälin ilmastostrategiaa, ja toki pitää toivoa, että siitä tulee hyvä ja kunnianhimoinen. Jos vaikka saataisiin asetettua tavoitevuosi sille, milloin EU:n on tarkoitus saavuttaa hiilineutraalius. Kenties jopa sitova hiilibudjetti.

Hitaan ja tuskallisen poliittisen väännön keskellä katse kuitenkin kääntyy niihin ei-valtiollisiin toimijoihin. Ja siellä suunnalla näyttää paljon valoisammalta.

Suomessa kunnat suorastaan kisaavat siitä, kuka asettaa kunnianhimoisimmat päästövähennystavoitteet. Raideliikenteeseen, pyöräteihin ja tiiviiseen kaupunkirakenteeseen panostetaan isosti.

Ja entäs yritykset sitten? Sillä aikaa, kun valtioiden edustajat istuvat ilmastokokouksessa kinaamassa siitä, voidaanko keskustella keskustelemisesta, yrityspuolella on saatu aikaan esimerkiksi varsin kattava globaali hiiliraportointijärjestelmä.

Carbon Disclosure Project (CDP) on täysin vapaehtoisuuteen perustuva järjestelmä, jossa yritykset raportoivat omasta hiilitaseestaan, eli kuinka suuri osa niiden omaisuudesta ja liiketoiminnasta on sidoksissa fossiilisiin polttoaineisiin. Maailman suurimmat institutionaaliset sijoittajat vaativat nykyään pörssiyhtiöiltä CDP-raportointia, jotta suostuvat ottamaan niiden osakkeita sijoitussalkkuihinsa. Myös moni pohjoismainen instituutio tekee niin.

Science-based targets -menetelmä yleistyy kovaa vauhtia yrityksissä ympäri maailman. Yhtiöt aivan vapaaehtoisesti näkevät ison vaivan auditoidessaan toimintansa ja asettaessaan itselleen ilmastotieteeseen perustuvat päästövähennystavoitteet.

Suuret yhtiöt tekevät suuria päätöksiä. Nyt on trendinä ulottaa päästövähennystavoitteet paitsi omaan toimintaan, myös arvoketjuun – alihankkijoihin, raaka-ainetoimittajiin, logistiikkaketjuun. Globaalilla yrityksellä voi olla kymmenien tuhansien kumppanien verkosto, joten tällaisilla toimilla on aikamoiset heijastusvaikutukset.

Walmart-ketjulla on käynnissä “gigaton project”. Yhtiön tavoitteena on vähentää hiilidioksidipäästöjään omassa arvoketjussaan yhden gigatonnin verran vuoteen 2030 mennessä. Tämä tarkoittaa vuositasolla noin 67 miljoonaa CO2-tonnia. Se on enemmän kuin koko Suomen vuosipäästöt.

Mutta palataan takaisin sinuun, koska sehän on kuitenkin mielenkiintoinen aihe. Walmartin gigatonnihankkeen rinnalla omat toimet tuntuvat ehkä pieniltä, mutta jos et satu olemaan suuren pörssiyhtiön toimitusjohtaja, pitää mennä niillä, mitä on. (Jos taas satut olemaan, no, tiedät mitä tehdä.)

Miten omaa ilmastoahdistusta sitten kannattaa purkaa? No, ensinnäkin pyöräilemällä, kasvissyönnillä ja ekosertifioitua sähköä ostamalla, lomailemalla Kuusamossa Thaimaan sijaan.

Omien hyvien valintojen lisäksi voit kuitenkin vaikuttaa myös isommin. Vaadi kauppaketjulta vegaaniruokaa. Kirjoita isolle yritykselle vetoomus, että se sitoutuu leikkaamaan päästöjään. Kirjelmöi europarlamentaarikoille ja kansanedustajille. Kysy pankiltasi, rahoittaako se hiilikuplayrityksiä. Liity jäseneksi ympäristöjärjestöön. Vaadi työnantajaltasi yhteiskäyttösähköautoja ja pyöräilyetua. Suosi ostoksia tehdessäsi yrityksiä, jotka kantavat ilmastovastuunsa.

Ei se Walmart gigatonnihankettaan ole hyvää hyvyyttään käynnistänyt vaan siksi, että paine kuluttajien ja rahoittajien taholta ohjaa siihen suuntaan.

Valtioiden tasolla poliittinen muutos tapahtuu tällä hetkellä liian hitaasti, joten meidän ei-valtiollisten toimijoiden – siis sinun, minun sekä kuntien, yritysten ja järjestöjen – on otettava koppi ilmastonmuutoksen torjunnasta.

Mahatma Gandhi totesi: “Ole se muutos, jonka haluat maailmassa tapahtuvan.” Juuri nyt on todella otollinen aika olla se muutos.

Maailman toimivimmassa kaupungissa on osattava ennakoida ja suunnitella

Helsingin valtuustossa käsiteltiin tänään kaupungin tilinpäätös. Puhuin suunnittelun ja ennakoinnin tärkeydestä, kun kaupunki kasvaa ja kehittyy yhä kiivaammalla tahdilla.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut,

“Helsingillä ei ole varaa tehdä hyvää, mutta on varaa korjata virheitä”

Tällaisen lauseen esitti eilen kaupunkiympäristötoimialan arkkitehti lautakunnan seminaarissa. Aika pysäyttävä väite, jota on hyvä pysähtyä miettimään kaupungin tilinpäätöstä käsitellessä.

Onko todella näin? Valitettavasti ei ole kovin vaikeaa keksiä esimerkkejä.

Koulujen sisäilmaongelmia on vuosien varrella korjattu tekemällä tiivistyskorjauksia ja muita paikkauksia – jotka ovat sitten johtaneet siihen, että on tarvinnut tehdä aina vain uusia korjauksia.

Rakennusten ja yleisten alueiden jaosto hyväksyi toukokuussa Arabian koulun remontin jatkosuunnitelman, jonka hintalappu on kolme miljoonaa euroa. Kun tämä osa remontista saadaan valmiiksi, korjauksiin on kulunut lähes 10 vuotta ja noin kuusi miljoonaa euroa. Sillä hinnalla ja siinä ajassa olisi melkein jo rakentanut uuden koulun.

Päivähoitopaikkojen tarvetta on vuosikausia suunniteltu alakanttiin sillä seurauksella, että ympäri kaupunkia on noussut hätäratkaisuina rakennettuja paviljonkeja – ja tästäkin huolimatta valitettavan monen lapsiperheen aamut ja iltapäivät kuluvat pitkiin päiväkotimatkoihin. Nyt vuosia jatkanut päivähoitokriisi on siirtymässä myös kouluihin.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut,
Strateginen tavoitteemme on olla maailman toimivin kaupunki. Se on hieno tavoite, ja sen tavoitteen toteuttaminen konkretisoituu hyvin paljon siinä, mihin ja miten käytämme rahaa.

On selvää, että maailman toimivimmassa kaupungissa ei voi rahankäytön periaatteena olla, että säästetään satanen huomenna ja saadaan aikaan tonnin kustannukset kuukauden päästä.
Maailman toimivimmassa kaupungissa pitää osata ennakoida, suunnitella ja ymmärtää investoinnin ja kustannuksen välinen ero.

Tähtäämme maailman toimivimmaksi kaupungiksi tilanteessa, jossa kaupunki muuttuu ja kehittyy paljon kiivaammalla tahdilla kuin ennen. Väestö kasvaa ja monimuotoistuu, tarpeet ja tilanteet muuttuvat nopeasti.

Me kaavoitamme ja rakennamme nyt hurjalla vauhdilla lisää Helsinkiä. Ennakointiin ja suunnitteluun pitää saada uudenlainen vaihde, sillä täydennysrakentaminen vaikuttaa olemassa olevien asuinalueiden palvelutarpeisiin ja väestöennusteisiin, mutta tällä hetkellä täydennysrakentamisen vaikutuksia ei riittävästi huomioida palveluverkon suunnittelussa.

Olemme nyt saaneet vuoden verran kokemusta uudesta hallintomallista, ja vaikka se on luonut tehokkuutta ja tuonut muassaan paljon hyvää, tiettyä toimialojen välistä siiloutumista on havaittavissa. Kommunikaatiota ja yhteistyötä toimialojen kesken on tärkeää parantaa – muuten emme voi onnistua.

Ennustaminen on vaikeaa, etenkin tulevaisuuden ennustaminen. Meidän on silti löydettävä parempia käytäntöjä.
Meidän on osattava hahmottaa, mitkä investoinnit ovat välttämättömiä, jotta kaupunki tarjoaa jatkossa entistä paremmat puitteet elämiseen. Meidän on osattava ajoittaa investoinnit oikein. Meidän on pystyttävä ymmärtämään, mistä kohdasta säästäminen tulee lopulta kalliiksi. Meidän on osattava tehdä investointeja, jotka säästävät kustannuksia toisaalla.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut,
Meidän on osattava tehdä enemmän hyvin, jotta meidän tarvitsee korjata vähemmän. Silloin kaupunkimme on toimiva ihan oikeasti eikä vain kiiltävässä strategiaesitteessä.