Valtuustoaloite: kahdessa kodissa asuminen oppilaaksioton perusteeksi

Nyky-yhteiskunnassa on monenlaisia perhemuotoja – ydinperheitä, monikkoperheitä, adoptioperheitä, sateenkaariperheitä, uusperheitä, yhden huoltajan perheitä ja monenlaisia muita. Julkisten palvelujen suunnittelussa ja toteutuksessa pitää huomioida perheiden moninaisuus. Se on yhdenvertaisuuskysymys, mutta myös perheiden sujuvan arjen edellytys.

Tein viime viikolla ensimmäisen valtuustoaloitteeni. Tavoitteena on helpottaa kahden kodin perheiden koulu- ja esikouluvalintaa, jotta lasten sujuva ja turvallinen koulumatka on mahdollinen molemmista kodeista. Aloite sai runsaan joukon allekirjoituksia, joten se lähti eteenpäin käsiteltäväksi.

Tässä aloitteen teksti:

2013 toteutetun THL:n kouluterveyskyselyn (http://bit.ly/2vhCqDl) mukaan pääkaupunkiseudulla joka neljäs peruskoululainen ja ammattiin opiskeleva sekä joka viides lukiolainen asuu kahdessa kodissa.

Nykylainsäädännön mukaan lapsella ei voi olla kahta osoitetta, joten kaupungin näkökulmasta kaikilla koululaisilla on vain yksi koti. Tämä aiheuttaa perheille hankaluuksia koulu- ja esikoulupaikkaa hakiessa. Virallisen kotiosoitteen mukainen lähikoulu tai esikoulu ei aina ole lapsen sujuvan arjen sekä turvallisen tai kohtuullisen koulumatkan kannalta paras vaihtoehto toisesta kodista kuljettaessa.

Me allekirjoittaneet kaupunginvaltuutetut esitämme, että Helsingissä vakituinen kahdessa kodissa asuminen hyväksytään viralliseksi oppilaaksioton perusteeksi. Tällä tavoin kahden kodin perheillä on paremmat mahdollisuudet valita molempien kotien sijainnin ja lasten sujuvan arjen kannalta hyvä koulu tai esikoulu.

Helsingissä 30.8.2017

Parhautta on vapaus kulkea itse ratikalla

#parastahelsingissä on vapaa lapsuusKirjoitin jokin aika sitten yhdeksästä syystä, miksi rakastan Helsinkiä. Kaikki tuossa tekstissä mainitut asiat ovat minulle tärkeitä, mutta jos pitää valita yksi, se on mahdollisuus vapaaseen lapsuuteen.

Helsinki on niin turvallinen kaupunki, että täällä viisivuotiaan voi päästää itsekseen pihalle leikkimään ja kahdeksanvuotias voi kulkea itse ratikalla kouluun. Vaikka kuinka rakastan Berliiniä ja Lontoota, kummassakaan kaupungissa tällaista ei voisi kuvitella.

Helsingissä mittakaava on ihmisen kokoinen ja palvelut ovat lähellä. Koska kouluun, leikkipuistoon tai kirjastoon ei tarvitse tarpoa kymmeniä kilometrejä eikä moottoriteiden yli, alakoululaisetkin voivat kulkea itsenäisesti.

Ei kaikki täydellistä ole, tietenkään. Vaarallisia risteyksiä löytyy tästäkin kaupungista, ja autojen nopeudet ovat tietyillä väylillä kantakaupungissakin sellaisia, ettei kovin pieni tai hidasliikkeinen ihminen sinne sekaan mielellään mene.

Kolmen koko ajan itsenäisemmin kulkevan pienen kaupunkilaisen äitinä/bonusäitinä minulle on tärkeää, että kaupunkia kehitetään muidenkin kuin kiireisten aikuisten ehdoilla.

Olen iloinen siitä, että liikenteen kehittämisessä on nostettu jalankulku ja pyöräily ensisijaisiksi kulkutavoiksi. Käveltävä kaupunki on myös turvallinen ja viihtyisä – kaiken kokoisille ja ikäisille kaupunkilaisille.

Helsingin asukasmäärän ennustetaan kasvavan tulevina vuosikymmeninä Turun asukasluvun verran. Kun kaupunki kasvaa, on tärkeää, että ihmisen kokoinen mittakaava säilyy.

Toivon, että kun lapsenlapseni joskus ovat sen ikäisiä kuin lapseni nyt, heillä on ympärillään tiivis kaupunki, jossa aurinko yhä pääsee paistamaan pihoille ja lapset voivat kipaista potkulaudalla kirjastoon tai lähimetsään.

 

Oikeus terveelliseen lähikouluun

Helsingissä, kuten kaikkialla Suomessa, on laukeamassa käsiin koulujen ja päiväkotien homepommi. Ilta-Sanomat uutisoi pari päivää sitten, että yli kolmannes maamme opettajista työskentelee kouluissa, joista on viimeisen vuoden aikana löytynyt terveydelle haitallinen sisäilmaongelma. Yli kolmannes – miettikääs sitä hetki.

Itse olen “saanut” tutustua aiheeseen läheisesti, sillä perheeni kolmesta lapsesta kaksi on oppilaina helsinkiläisessä Arabian peruskoulussa, jossa on homeongelma. Nuorin lapsistani valitettavasti myös oireilee ongelmien takia.

Koulun remonttiprojektia seuratessa on syntynyt jonkinmoinen käsitys siitä, miksi homma on niin pielessä kuin se on.

Ensinnäkin on käynyt selväksi kaupungin organisaation siiloutuminen ja sen lieveilmiönä surkea tiedotus – mukana soppaa hämmentämässä ovat muun muassa tilakeskus, opetusvirasto, ympäristökeskus ja jopa liikuntavirasto (remontin väistötiloja pystytetään urheilukentälle). Virastojen edustajat puhuvat ristiin, pihtaavat tietoa, siirtelevät vastuuta toinen toisilleen, ja me vanhemmat yritämme jotenkin saada käsitystä, missä mennään. Kenelläkään ei tunnu olevan kokonaisvastuuta sisäilmaongelman poistamisesta.

Toisekseen prioriteetit tuntuvat olevan hakusessa. Kaupunki näyttää mieltyneen yksittäisiin korjaustoimiin kerralla kuntoon -tyyppisten ratkaisujen sijaan. No, saadaanhan tällä tavalla toki työllisyyttä ylläpidettyä, kun koulua korjataan jostakin kohtaa joka vuosi. Pitkän päälle tämä vain tulee tosi kalliiksi meille kaupunkilaisille, jotka lystin loppujen lopuksi kustannamme.

Kolmanneksi remonttien valvonta- ja vastuukysymykset on toteutettu perin kiharaisesti. Tilakeskus käytännössä valvoo itseään tilaajana ja toteuttajana. Myös remonttien hankintakäytännöissä on parantamisen varaa. Kunnossapitokin tökkii – Arabian koululla paljastui vastikään, että koulun alapohjan ryömintätilaan asennetut alipaineistuslaitteet olivat olleet pitkän aikaa poissa päältä, vaikka niiden tarkoitus on nimenomaan pitää alapohjan epäpuhtaudet poissa koulun sisäilmasta.

Neljänneksi oppilaiden ja opettajien terveys ei vaikuta olevan ykkösasia kenellekään. Terveyshaittojen vähättely on välillä räikeää. Olen ollut läsnä tilaisuudessa, jossa tilakeskuksen edustaja “harmitteli”, ettei homeen ja terveysongelmien välillä ole oikein osoitettu yhteyttä – vaikka tilakeskus on itse ollut mukana tutkimuksessa, jossa yhteys nimenomaan osoitettiin.

No, mitä tälle kaikelle sitten pitäisi tehdä? Pelkkä valittaminen kun ei tuota kuin korkeintaan hetken helpotusta.

Helsingissä on tällä hetkellä periaatteena, että jokaisella lapsella on oikeus lähikouluun. Tämä periaate vaatii päivitystä. Jokaisella lapsella pitäisi olla oikeus puhtaaseen, terveydelle vaarattomaan lähikouluun. Käytännössä tämä voisi tarkoittaa esimerkiksi seuraavanlaisia ratkaisuja:

1) Perustetaan homepommia purkamaan monialainen iskuryhmä. Ryhmän pitää olla mahdollisimman korkealla kaupungin organisaatiossa, esimerkiksi suoraan kaupunginhallituksen alaisuudessa. Ryhmän toiminnasta raportoidaan julkisesti.

Ryhmässä ovat edustettuina kaikki olennaiset tahot: tilakeskus, ympäristökeskus, opetusvirasto, terveydenhuolto sekä alan tutkijoita. Monialaisuuden kautta ryhmä pystyy muun muassa tunnistamaan ja hyödyntämään parhaita korjauskäytäntöjä, koordinoimaan tehokkaasti väistötilojen löytämistä ja rakentamista sekä keräämään ja analysoimaan kattavasti tietoa mittaustuloksista ja oireista sekä eri toimenpiteiden vaikutuksista. Ryhmän kautta koordinoidaan myös viestintä eri osapuolille, kuten koululaisten vanhemmille, jotta he saavat selkeää, yhtenäistä ja riittävää tietoa.

Ryhmän vastuulla on esittää toimenpiteitä lautakunnille sekä viedä asioita käytäntöön muun muassa velvoittamalla tilakeskus hankkimaan remonttien toteutuksia tai ympäristökeskus tekemään mittauksia – kyseessä ei siis ole keskustelukerho tai suosituksia tekevä taho vaan toimeenpaneva elin.

2) Homekorjausten hankintaan ja valvontaan sekä koulujen kunnossapitoon luodaan käytännöt, jotka tähtäävät laadukkaaseen pitkän aikavälin lopputulokseen. Hankintojen tavoitteena ja keskeisenä valintakriteerinä pitää olla puhdas ja terveellinen kouluympäristö. Rakennusalan yritysten, suunnittelutoimistojen ja muiden alan ammattilaisten kanssa on hyvä järjestää markkinavuoropuheluja parhaiden ratkaisujen löytämiseksi.

Kaupungin roolin korjausten valvonnassa ja toteutuksessa tulee olla sellainen, ettei mikään virasto päädy itse valvomaan omaa toteutustaan tai suunnittelutyötään. Tilaajan, valvojan, suunnittelijan ja toteuttajan tulee olla eri tahoja. Tilaajan pitää voida vaatia toteuttajaa vastuuseen ongelmien ilmetessä.

3) Terveysongelmiin puuttuminen nostetaan prioriteettilistan kärkeen ja resursoidaan kunnolla. Opettajien, oppilaiden ja vanhempien huoli omasta ja läheistensä terveydestä pitää ottaa vakavasti. Oireiden syyt pitää selvittää eikä ihmisiä pidä jättää pitkiksi ajoiksi terveydelle haitallisiin olosuhteisiin. Korjausten aikana oppilaita ja opettajia on suojeltava tehokkaasti remonttipölyltä, -melulta ja rakenteista irtoavilta epäpuhtauksilta.

Työturvallisuuslaki velvoittaa työnantajia rajoittamaan altistusta haitallisille kemiallisille tekijöille niin vähäiseksi, ettei näistä tekijöistä aiheudu haittaa tai vaaraa työntekijän turvallisuudelle tai terveydelle taikka lisääntymisterveydelle. Ei ole mitään syytä tinkiä lain asettamasta velvoitteesta lasten ja heitä opettavien aikuisten kohdalla. Päinvastoin.

Helsingin on Suomen suurimpana kaupunkina osoitettava omalla esimerkillään, ettei koulu saa vaarantaa kenenkään terveyttä.

9 syytä rakastaa Helsinkiä

Olen junantuoma helsinkiläinen. Muutin tänne 16 vuotta sitten. Olen asunut Punavuoressa, Käpylässä, Toukolassa, Hakaniemessä ja Arabiassa. Pariskuntana, perheellisenä ja uusperheellisenä. Työskennellyt niin palkkatyössä kuin yrittäjänäkin. Omistanut auton, mutta en enää.

Elämäntilanteet ja asuinpaikat ovat muuttuneet, mutta yksi asia pysyy: rakastan tätä kaupunkia. Helsinki on minulle paras paikka maailmassa – olen kyllä asunut myös ulkomailla pariin otteeseen – ja vuosi vuodelta tämä kaupunki on muuttunut yhä paremmaksi.

Miksi Helsinki on niin ihana? Minulle sen tekevät erityisesti nämä asiat. Järjestys ei ole arvojärjestys, vaan sekalaisen assosioinnin tulosta.

1. Meri
Meri on ollut lähellä melkein kaikissa asuin- ja työpaikoissani Helsingissä. Se toki tekee tuulesta viileää kesäisin ja läpitunkevan raakaa talvisin ja lauhduttaa talvisään märäksi loskakeliksi. Mutta meren tuoksu, vesilintujen äänet, auringon kimallus laineilla, kuunsilta tyynellä ulapalla, pitkät kävely- ja juoksulenkit rannoilla ja laivaretket saariin tekevät Helsingistä monella tapaa erityisen.

Meri on myös haavoittuva, ja siksi sitä pitää suojella. Jokakesäiset sinilevälautat ovat meille rannikon asukkaille konkreettisin muistutus Itämeren saasteongelmista. On meidän helsinkiläisten etu, että merestä pidetään huolta.

2. Luonto
Helsingissä metsä on aina lähellä. Itse asiassa Suomessa harvassa paikassa on niin vanhaa luonnontilaista metsää kuin täällä pääkaupungissa. Se on aika huikea asia, sillä vaikka kuinka olen kaupunkilaiseksi syntynyt ja sellaisena kasvanut, mieleni kaipaa silti säännöllisesti metsän rauhaan.

On aivan mahtavaa, että voin asua lähellä keskustaa, ihmisiä ja palveluja, mutta kuitenkin pyrähtää kotiovestani juoksulenkille upeaan rantapuistoon ja jatkaa siitä joenvarren ruovikoihin ja metsään.

Vaikka Helsinki kasvaa ja sen täytyy kasvaa, on tärkeää huolehtia siitä, että myös tulevilla sukupolvilla on mahdollisuus lähiluontoon.

3. Lähipalvelut
Yksi parhaista asioista kaupungissa asumisessa on se, että kaikki tarpeellinen on kävelymatkan tai korkeintaan lyhyen bussi- tai pyörämatkan päässä. Lapsiperheellisenä arvostan kovasti sitä, ettei päivää tarvitse kuluttaa pitkiin asiointimatkoihin ja että lapseni voivat kipittää kouluun, kirjastoon ja leikkipuistoon muutaman korttelin päähän.

Helsinki tarjoaa julkisten palvelujen lisäksi vielä paljon kaikkea muuta hauskaa ja ihanaa, minkä mahdollistaa riittävä asukastiheys. Kun porukkaa on ympärillä riittävän paljon, on kannattavaa perustaa yrityksiä sitä porukkaa palvelemaan.

4. Kulttuuritarjonta
Olen kulttuurin suurkuluttaja, ja käyn osapuilleen joka viikko leffassa, museossa, keikalla tai teatterissa. On mahtavaa asua kaupungissa, jossa on koko ajan niin paljon kaikkea kiinnostavaa käynnissä, että ongelmana on lähinnä runsaudenpula. Kulttuurin riittävästä rahoituksesta on tärkeää huolehtia, jotta kaikilla kaupunkilaisilla on mahdollisuus nauttia kulttuuriharrastuksesta.

5. Pyöräily
Lapsena Tampereen Hervannassa kuljin joka paikkaan pyörällä. Opiskeluaikana ulkomailla pyöräily välillä jäi, mutta viime vuosina olen löytänyt fillaroinnin uudelleen. Ja onpas tämä muuten hyvä kaupunki pyöräillä! Pyörätieverkko on varsin kattava, ja kehitystä parempaan suuntaan tapahtuu koko ajan. Toki nokan koputtamistakin vielä löytyy, etenkin kaikenlaisista rakennustöiden aiheuttamista poikkeusjärjestelyistä, mutta varsin hyvin kaupungin virkamiehet ja -naiset reagoivat palautteeseen.

6. Pöhinä
Juu tiedän, pöhinä on julistettu kielletyksi ilmaisuksi. Mutta keksikää parempi sana kuvaamaan sitä innokasta toimeliaisuutta, jota Helsingistä löytyy niin monelta osa-alueelta! Startup-yhteisössä kehitetään uusia juttuja työtunteja laskematta. Aktiiviset kaupunkilaiset kehittävät erilaisia festareita ja muita tapahtumia. Erilaiset aktivistiryhmät kehittävät kaupunkia paremmaksi yhteistyössä kaupungin työntekijöiden kanssa. Joka päivä jossakin tapahtuu. Onhan se nyt loistavaa.

7. Vapaa lapsuus
Vaikka Helsinki on isohko kaupunki ja kasvaa koko ajan, täällä uskaltaa silti antaa lasten juosta vapaasti. Poikkeuksiakin on, mutta pääasiassa kaupungin mittakaava on ihmisen kokoinen. Olen iloinen siitä, että liikenteen kehittämisessä on nostettu jalankulku ja pyöräily ensisijaisiksi kulkutavoiksi, koska käveltävä kaupunki on myös turvallinen ja viihtyisä kaupunki – kaiken kokoisille ja ikäisille kaupunkilaisille.

8. Joukkoliikenne
Toimiva joukkoliikenne on minulle aivan olennainen osa kaupunkilaiselämää. Oma viisihenkinen perheeni pärjää varsin hyvin ilman omaa autoa, koska bussilla, metrolla ja ratikalla pääsee – ja silloin, kun ei pääse, voi helposti vuokrata auton käyttöönsä. Myös yrittäjänä arvostan suuresti toimivia liikkumispalveluja. Valitettavasti Helsingissäkin on kuitenkin vielä kaupunginosia, jotka ovat joukkoliikenteen ulottumattomissa, joten joukkoliikenneverkkoa on tärkeää kehittää edelleen.

9. Helsinkiläiset
Oikeastaan kaikkein tärkeintä Helsingissä ovat helsinkiläiset, sillä ihmisethän ne täällä keksivät ja järjestävät kaikenlaista hauskaa. Kotikaupunginosassani Arabiassa on todella aktiivista ja yhteisöllistä porukkaa, ja se juuri tekee tästä niin mukavan asuinpaikan. On tärkeää, että kaupunki tukee asukkaiden aktiivisuutta sekä rahallisesti että helpon ja joustavan asioinnin kautta.

Täti pyöräilee

Tätipyöräilijä

Pyöräilystä puhutaan usein, kuin se olisi lycrat päällä kiitävien himofillaristien yksinoikeus. Tosiasiassa kuitenkin liikenteessä liikkuu monenlaista menijää kahdella pyörällä, ja liikkuisi vielä enemmänkin, jos pyöräilyolosuhteet olisivat nykyistä paremmat.

Liikenteen asiantuntijat puhuvat 8/80-säännöstä – pyöräilyolosuhteiden tulisi olla sellaiset, että 8- ja 80-vuotiaat voivat fillaroida sujuvasti ja turvallisesti.

Kirjoitin viime keväänä tätipyöräilijän manifestin, jossa kerron, mitä tällainen semiaktiivinen tavallisella naistenpyörällä hame ja jakku päällä sotkeva fillaristi kaipaa kaupungin pyöräilyinfralta. Haluan olla mukana kehittämässä kaupunkia, jossa kaikeninkäisten kaupunkilaisten arjen liikkumiset voi hoitaa sujuvasti ja ympäristöystävällisesti.

Oletko sinäkin tätipyöräilijä – tai kannatatko kaupungin kehittämistä paremmaksi pyöräileville tädeille, koululaisille, papparaisille, turisteille ja prässihousuisille virkamiehille? Tunnusta väriä ja tule noutamaan minulta tätipyöräilijä-pinssi. Täältä näet, missä minut tapaa vaaleja edeltävillä viikoilla.

Kahden kodin perheiden kyykyttämisen pitää loppua

Puheeni Vihreiden puoluevaltuuskunnassa 11.2.2017

Rakkaat vihreät ystävät,

Moni teistä tietääkin, että olen uusperheen äiti. Meidän perheeseemme kuuluu kolme ihanaa lasta, joista kaksi on minun tuotantoani ja yksi mieheni aiemmasta liitosta.

Kaikki kolme lasta asuvat meillä vuoroviikoin. Järjestely on meidän kaikkien kannalta paras mahdollinen. Valitettavasti vain Helsingin kaupunki ei tätä järjestelyä tunnusta.

Kaikenlaista arjen harmia on koko ajan. Minä ja puolisoni emme esimerkiksi saa Wilma-tunnuksia toistemme lasten kouluihin. Jos toinen meistä on työmatkalla, toinen ei saa koulun viestejä liikuntavarusteista ja muista tärkeistä jutuista.

Jos lasteni isä vie lapsen lääkäriin, testitulokset lähetetään minulle. Viralliset tiedoksiannot esimerkiksi kouluvalintoihin ja iltapäiväkerhoihin liittyen lähetetään vain sille vanhemmalle, jonka luona lapsi on kirjoilla.

Pahin tilanne oli, kun hain tyttärelleni eskaripaikkaa tutusta päiväkodista, jossa hän oli ollut hoidossa alle yksivuotiaasta, ja jonka naapurissa hän asui isänsä luona joka toinen viikko. Eskaripaikkaa ei meinannut millään irrota, koska tyttö on kirjoilla minun luonani, ja tuolloin asuimme hieman etäämmällä päiväkodista. Päiväkodin johtaja kehtasi jopa perustella tätä lapsen edulla.

Tilanne onneksi ratkesi meidän kannaltamme lopulta hyvin, mutta Helsingin tiukka oppilaaksiottopolitiikka on ja pysyy. Puhutaan ilkeästi koulushoppailusta, vaikka perheillä on monia aivan perusteltuja syitä valita muu kuin virallinen lähikoulu.

Meidän perheemme tilanne ei ole milään tavalla erikoinen. Viimeisimmän kouluterveyskyselyn mukaan Helsingissä joka viides koululainen elää vuoroviikkoperheessä. Tämän päivän Hesarin mukaan meidän perheemme kokemat arjen hankaluudet ovat arkipäivää myös muille perheille.

Tärkeä helpotus meidän kaikkien tilanteeseen olisi lain muuttaminen siten, että lapsella voi olla kaksi osoitetta.

Moniin mainitsemiini asioihin voidaan kuitenkin vaikuttaa myös kunnan tasolla. Sen sijaan, että kunnan viranomaiset kyykyttävät ja pompottavat kahden kodin lapsia ja heidän vanhempiaan, voitaisiin valita myös perheystävällinen toimintatapa. Kunnat voisivat esimerkiksi huomioida vuoroviikkoasumisen perusteena kouluvalinnoille, koulukyydeille ja terveyskeskusasioinnille. Viranomaiset voisivat huolehtia siitä, että tieto kulkee lasten molempiin koteihin.

Ystävät, kuntavaalit pidetään kahden kuukauden päästä. Kun me saamme sen veret seisauttavan vaalivoiton, hoidetaan tämäkin asia kuntoon.

Missä haluaisit lapsesi pyöräilevän?

TätipyöräilijäPerheemme vanhin lapsi on yhdeksänvuotias. Kesäkeleillä hän pyöräilee päivittäin kouluun. Parin kilometrin koulumatka on onneksi koko pituudeltaan turvallista pyörätietä, ja kadunylityksiä on vähän.

Kolmen vuoden kuluttua poika tulee siihen ikään, ettei saa enää pyöräillä jalkakäytävällä. Silloin tullaankin tärkeän kysymyksen äärelle: missä lapsen on turvallista pyöräillä.

Kun puhutaan pyöräilystä ja pyörätieverkoston kehittämisestä, puhutaan usein työmatkapyöräilevien aikuisten näkökulmasta. Tälle joukolle esimerkiksi Hesarin pyöräkaistat ovat hyvä parannus. 12-vuotiasta varhaismurkkua en kuitenkaan päästäisi seikkailemaan vilkkaasti liikennöidyn kadun kapealle kaistaleelle, joka vieläpä päivittäin on jakeluautojen tukkima.

Ja tässä onkin käveltävän ja pyöräiltävän kaupungin tärkeä perusajatus, joka usein keskustelusta unohtuu: kaupunkia pitää kehittää sellaiseksi, että kaikenikäiset kaupunkilaiset voivat liikkua mahdollisimman turvallisesti ja itsenäisesti. Kyse ei ole autoilun rajoittamisesta, vaan kaikkien kaupunkilaisten liikkumisen mahdollisuuksien parantamisesta.

Pyöräväylien suunnittelussa tunnetaan 8/80-periaate – hyvä väylä on sellainen, jolla 8-vuotias ja 80-vuotias voivat liikkua turvallisesti. Tätä periaatetta toivon Helsinkiin rutkasti lisää.

Kun kaupunki on lapsille turvallinen paikka liikkua, he myös oppivat liikkumaan. Jos joka paikkaan pitää kulkea autolla vanhempien kyydissä, se on se liikkumisen tapa, joka periytyy myös aikuisuuteen. Jos taas voi kävellä, potkulautailla, skeitata tai pyöräillä kouluun ja harrastuksiin, arkiliikkumisesta tulee elämäntapa.

Haluan omien lasteni kasvavan kaupungissa, jossa itsenäinen liikkuminen on itsestäänselvyys.