Syrjintä on huono riskinhallintakeino

Yrittäjänä minua sapettaa aina todella syvästi, kun joku perustelee syrjiviä työnantajakäytäntöjään tai vastuutonta toimintaansa yrittäjäriskillä. Riski kuuluu olennaisena osana yritystoimintaan, ja valtaosa yrittäjistä pärjää ihan mainiosti toimimalla lain ja hyvän maun puitteissa.

Eilen sosiaalisessa mediassa laineita nostatti taloushallintoalan yrittäjän provokaatio, kun hän ilmoitti Twitterissä jättäneensä juuri nuoren naisen palkkaamatta äitiyslomariskin vuoksi. Moni kiirehti tuoreeltaan kiittelemään yrittäjää, kun hän “sanoi ääneen sen, minkä jokainen yrittäjä tietää”. Kiitos vain, älkää yleistäkö. Itse en ainakaan yrittäjänä hyväksy moista toimintaa.

Olen toiminut työnantajayrittäjänä ja rekrytoivana esihenkilönä yli vuosikymmenen verran, joten henkilöstöriskit ovat minulle erittäin tuttuja. Juuri siksi en löydä perusteluja sille, että nimenomaan perhevapaisiin liittyvää henkilöstöriskiä korostetaan niin paljon.

Tilannehan on nimittäin sellainen, että ihan kenen tahansa työntekijän – oli hän sitten nuori, vanha, mies, nainen, tai jollain muilla attribuuteilla varustettu – palkkaamiseen sisältyy aina riskejä.

Yksi pahimmista riskeistä liittyy siihen, että työntekijä syystä tai toisesta alisuoriutuu työssään. Suuressa työyhteisössä voi olla mahdollista siirtää työntekijä hänelle paremmin sopiviin tehtäviin, mutta pienessä työpaikassa alisuoriutuva työntekijä voi aiheuttaa laajaa ja pitkäkestoista vahinkoa.

Esimerkiksi huono myyjä tulee työnantajalle takuuvarmasti kalliimmaksi kuin keskimääräinen perhevapaa.

Toinen paljon kustannuksia ja muuta hässäkkää aiheuttava riski on henkilöstön suuri vaihtuvuus. Silti tämä riski on suorastaan sisäänrakennettuna monien yritysten liiketoimintamalliin. Jos toiminta perustuu siihen, että palkataan nuoria ihmisiä matalalla palkalla, vaihtuvuus on takuuvarmasti suurta.

Henkilöstöön liittyviä riskejä, kuten ylipäätään yritystoimintaan liittyviä riskejä, voi ja kannattaa pyrkiä ennakoimaan ja niihin voi ja kannattaa varautua.

Esimerkiksi suuren vaihtuvuuden kanssa voi pärjätä aivan hyvin, kun kehittää rekrytoinnin ja perehdyttämisen käytännöt tehokkaiksi ja kerryttää taloudellista puskuria. Aika lailla sama pätee myös, jos vaihtuvuus johtuu siitä, että henkilöstö pitää paljon perhevapaita. Perhevapaiden kustannuksista ne, jotka jäävät työnantajan maksettavaksi nimittäin liittyvät lähinnä rekrytointi- ja perehdytysasioihin. Äitiysloman alussa maksettavasta palkasta sekä perhevapaiden aikana kertyneistä lomista Kela korvaa merkittävän osan, ja lisäksi työnantaja saa kertakorvauksena 2500 euroa.

Kategorinen nuorten naisten syrjintä teoreettisen “vauvariskin” vuoksi sen sijaan on aivan hörhö riskinhallintakeino. Ensinnäkin se on tietenkin laitonta. Toisekseen syrjintä ei millään tavalla poista henkilöstöriskien mahdollisuutta, ei edes sitä “vauvariskiä”. Kolmanneksi syrjivä työnantaja ottaa itse asiassa paljon merkittävämmän riskin – nimittäin sen, ettei palkkaakaan parhaita mahdollisia työntekijöitä.

On nimittäin niinkin, että vaikka riskejä on järkevää pyrkiä ennakoimaan, rekrytoinnissa pitäisi kuitenkin ennen kaikkea keskittyä potentiaaliin, siihen lisäarvoon, jota palkattava työntekijä voi tuottaa. Ja tämäkin liittyy olennaisesti vauvariskipuheeseen.

Se, että nuoret naiset leimataan yleisesti “vauvariskiksi” ei ole mikään yrittäjäelämän realiteetti tai taloudellinen fakta vaan misogyniaa. “Vauvariskistä” puhuminen kertoo siitä, että nuoria naisia ei ylipäätään pidetä arvokkaina työntekijöinä, riskin arvoisina. Heidän potentiaaliinsa ei uskota. “Vauvariskistä” on tullut salonkikelpoinen tapa ilmaista, että itse asiassa vain tykkää mieluummin palkata miehiä.

Perhevapaita pitää ilman muuta kehittää tasa-arvoisemmiksi. On oikein, että molemmilla vanhemmilla on yhdenvertaiset mahdollisuudet osallistua lastensa hoitamiseen. On olennaista purkaa rakenteita, jotka estävät työelämän tasa-arvon toteutumista. Sekin on tärkeää, että ehkäistään pitkien hoitovapaiden aiheuttamaa köyhyyttä.

Keskustelua perhevapaista ei kuitenkaan koskaan pitäisi käydä nuoria naisia leimaamalla. Jokainen työntekijä on potentiaalinen riski, mutta jokainen työntekijä, myös nuori nainen, on ennen kaikkea mahdollisuus.

 

Parempi sisäilma kouluihin ja päiväkoteihin

Jätin eilen valtuustoaloitteen, jonka tavoitteena on parantaa sisäilman laatua ja ehkäistä kosteusvaurioiden syntymistä Helsingin kouluissa ja päiväkodeissa. Aloitteen allekirjoitti lisäkseni 21 valtuutettua lähes jokaisesta valtuustoryhmästä.

Nyt, kun kaupungin budjettiin on varattu runsaasti rahaa sisäilmaongelmien korjaamiseen, voimme toivottavasti luopua käytännöistä, joilla tavoitellaan lyhytaikaisia säästöjä, mutta saadaan aikaan pitkäaikaisia ongelmia.

Uskon, että kaikki haluavat lasten ja heidän hoitajiensa ja opettajiensa viettävän päivänsä rakennuksissa, jotka ovat terveellisiä ja turvallisia.

 

Valtuustoaloite: Sisäilman laatua parantavat koneellisen ilmanvaihdon käytännöt kouluihin ja päiväkoteihin

Koulujen ja päiväkotien kosteus- ja sisäilmaongelmat aiheuttavat Helsingin kaupungille suuria kustannuksia. Koulujen korjausvelka on jo puoli miljardia euroa. Sisäilmaongelmat aiheuttavat monenlaisia terveysongelmia, joiden hoitaminen kasvattaa kustannuksia entisestään.

On hienoa, että kaupunki on varannut budjetissaan runsaasti rahaa sisäilmaremonttien tekoon. Valitettavasti pelkkä rakenteiden korjaaminen ei välttämättä poista kaikkia ongelmia. Yksi sisäilman laatua huomattavasti heikentävä asia on koneellisen ilmanvaihdon laitteistojen käyttötavat. Useissa koulu- ja päiväkotirakennuksissa on käytäntönä sammuttaa koneellinen ilmanvaihto arki-iltojen, viikonloppujen ja loma-aikojen ajaksi.

Koneellisen ilmanvaihdon kytkeminen pois päältä on osasyyllinen kosteusongelmien syntyyn ja huonontaa rakennusten ilmanlaatua merkittävästi. Kun ilma ei vaihdu koululuokissa ja päiväkodin huoneissa, epäpuhtaudet kasautuvat tiloihin ja tarttuvat pintoihin. Säästämällä ilmanvaihdosta luodaan vielä kalliimpi ongelma.

On myös käynyt ilmi, että joidenkin koulujen sisäilmaremonttien yhteydessä laadittuja huoltosuunnitelmia ei ole noudatettu ilmanvaihdon osalta, koska tieto ei ole kulkenut kiinteistön kunnossapidosta vastaaville.

Asiantuntijoiden mukaan rakennuksen ollessa tyhjillään koneellista ilmanvaihtoa tulee käyttää vähintään kolmasosateholla, jotta rakenteista johtuvat epäpuhtaudet ja kosteus tuulettuvat pois. Mikäli ilmanvaihtojärjestelmää ei ole mahdollista säätää portaattomasti, voidaan ilmanvaihto ajastaa käymään joka kolmannen tunnin ajaksi täydellä teholla. Tilat tulee varustaa korvausilmaventtiileillä sekä tehokkaalla lämmön talteentotolla ja tilojen välillä tulee olla siirtoilmaventtiilejä. Lisäksi ilmanvaihtojärjestelmät tulee nuohota ja suodattimet vaihtaa säännöllisesti.

Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että niissä Helsingin kaupungin koulu- ja päiväkotirakennuksissa, joissa koneellinen ilmanvaihto on käytössä, siirrytään käytäntöön, jossa koneellista ilmanvaihtoa ei suljeta kokonaan arki-iltoina, viikonloppuina ja loma-aikoina, vaan ilmanvaihto pidetään käynnissä riittävällä teholla, että ilma vaihtuu kaikissa tiloissa. Oikean mitoituksen aikaansaamiseksi ilmanvaihdosta vastaavan kunnossapitohenkilöstön tulee selvittää kiinteistön käyttäjien kanssa rakennuksen normaalit työajat, mukaan lukien iltapäiväkerhot, liikuntavuorot ja muu harrastustoiminta. Ilmanvaihtohormit nuohotaan ja suodattimet vaihdetaan säännöllisesti. On myös huolehdittava siitä, että koneellinen ilmanvaihto on mitoitettu rakennusten sisäilmaston ja ilmanvaihdon määräysten ja ohjeiden mukaan, että korvaus- ja siirtoilmaventtiilejä on riittävästi ja että rakennuksen maksimikäyttäjämäärä ei ylity. Lisäksi esitämme, että koulujen ja päiväkotien kiinteistöhuollon ohjeistuksia ja valvontaa sekä tiedonkulun käytäntöjä kiinteistöjen käyttäjien ja kunnossapidon välillä kehitetään ja tehostetaan sisäilmaongelmia aiheuttavien käytäntöjen kitkemiseksi.

 

Helpotusta kahden kodin lasten kouluvalintoihin

Helsingin kaupunginvaltuusto käsitteli tänään aloitteeni kahdessa kodissa asuvien lasten kouluvalinnan helpottamiseksi. Aloitevastauksen loppupäätelmä on positiivinen, aloitteen toteuttamista selvitetään. Valitettavasti kuitenkin viranhaltijoiden vastustus kuultaa vastauksen perusteluista läpi. Selvensin puheessani aloitteen taustoja ja kävin läpi esitettyjä huolenaiheita.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut

Haluan kiittää kasvatus- ja koulutuslautakunnan jäseniä, että velvoititte viranhaltijat selvittämään aloitteeni toteuttamista.

Tässä aloitteessa on kyse siitä, että kaupunki elää asukkaidensa muuttuvien elinolosuhteiden mukana. Perheet nykypäivänä ovat monimuotoisia. On sateenkaariperheitä, adoptioperheitä, uusperheitä, yksinhuoltajaperheitä, apilaperheitä.

Viimeisimmän kouluterveyskyselyn mukaan joka viides helsinkiläinen koululainen asuu kahdessa kodissa. Osa näistä lapsista asuu toisessa kodissaan viikonloppuisin, jolloin asumisjärjestely ei vaikuta koulunkäyntiin. Mutta yhä enemmän on lapsia, joka käyvät koulua säännöllisesti kahdesta eri osoitteesta.

Näille lapsille kumpikin koti on ihan oikea koti. Kummassakin kodissa tehdään läksyjä, syödään iltapalaa, kuivatetaan kuraisia kintaita patterin päällä, röhnötetään kavereiden kanssa ja kinastellaan oman huoneen siivoamisesta.

Vuoroasumisen yleistyminen kertoo siitä, että sekä isät että äidit haluavat pitää yllä kiinteää suhdetta lapsiinsa, vaikka parisuhde lasten toisen vanhemman kanssa on päättynyt. Ruotsalaisten tutkimusten mukaan järjestely on lasten kannalta hyvä – kahdessa kodissa vuoroasuvat lapset ovat yhtä onnellisia ja tyytyväisiä elämäänsä kuin yhdessä kodissa asuvat, kunhan vanhempien välit ovat kunnossa.

Helsingissä koulu- ja esikoulupaikkaa valittaessa lapselle myönnetään ensisijaisesti paikka siltä oppilaaksiottoalueelta, jolla hänen virallinen osoitteensa on.

Tämä saattaa perheitä kummallisiin tilanteisiin. Lapsi ei saakaan esikoulupaikkaa tutusta päiväkodista, koska virallinen osoite on eri alueella. Lapsi joutuu kulkemaan pitkän ja hankalan koulumatkan, vaikka toisen kodin lähellä olevaan kouluun olisi helpompi kulkea molemmista kodeista. Perheen lapset joutuvat eri kouluihin, koska ovat eri alueilla kirjoilla.

Tämä ei mielestäni ole oikein eikä tätä päivää, ja siksi tein valtuustoaloitteen.

Minulta on usein kysytty, miksi vanhemmat eivät vain vaihda lapsen kirjoja toiseen kotiin kouluhakemuksen käsittelyajaksi. Näin moni käytännössä tekeekin. Minusta kuitenkaan järjestelmä ei voi perustua siihen, että kansalaiset joutuvat kikkailemaan julkisia palveluja saadakseen.

Pienituloisille vanhemmille osoitteen siirto myös tarkoittaa käytännössä lapsen asuinpaikkaan sidottujen etuisuuksien kuten asumistuen lapsikorotuksen katkaisemista. Lapseen liittyvät kulut eivät katoa mihinkään, mutta tulot pienenevät merkittävästi. Tämä ei minusta ole kohtuullista.

Moni on ollut huolissaan koulushoppailusta. Se termi ei kuitenkaan oikeastaan liity tähän asiaan. Olisi aika extremeä, jos joku ottaisi avioeron ja muuttaisi erilleen puolisostaan vain saadakseen lapsensa parempaan kouluun. Perhehän voi vain yksinkertaisesti muuttaa. Ja niin moni tekeekin.

Se ei ole koulushoppailua, että haluaa lapselleen koulupaikan kodin läheltä. Se toinenkin koti on lapsen ihan oikea koti, jossa lapsi asuu ja josta hän kulkee kouluun. Kahden kodin perheillä tulisi olla mahdollisuus valita, kumman kodin alueelta lapselle koulupaikkaa haetaan, jotta perheen ja erityisesti lapsen arki saadaan mahdollisimman sujuvaksi ja turvalliseksi.

Toimialan aloitevastauksessa todetaan, että oppilas voi pyrkiä toissijaiseen kouluun tai esiopetuspaikkaan ja tulla valituksi, mikäli siellä on tilaa. Tämä on melkoista asioiden kaunistelua, kun me tiedämme, minkälainen tilanne tässä kaupungissa on päivähoito- ja koulupaikkojen suhteen. Esimerkiksi omalla asuinalueellani koulussa on enemmän oppilaita kuin tilamitoitus sallii, ja oppilasmäärä kasvaa sadalla vuodessa. Ei siihen kouluun tulla toissijaisille paikoille, ei mitenkään.

Olennainen asia on, miten vakituinen kahdessa kodissa asuminen määritellään ja todennetaan. Lapsenhuoltolakiin esitetään muutosta, jonka mukaan vuoroasuminen merkittäisiin jatkossa väestötietojärjestelmään. Mikäli lakiuudistus menee läpi, se tarjoaa kaupungille varsin yksinkertaisen keinon todentaa asia.

Jo ennen lakiuudistusta todentamisessa voidaan hyödyntää esimerkiksi lastenvalvojan vahvistamaa tapaamissopimusta.

Asia on nyt selvitettävänä, mikä on hienoa. Nyt toivon kasvatus- ja koulutustoimialan viranhaltijoilta kykyä ja halua kehittää kaupungin palveluja vastaamaan kaupunkilaisten elämäntilanteita. On aika päivittää perheiden palvelut nykypäivään.

Kirje 100-vuotiaalle

96-vuotias vaarini syntyi aikoinaan maahan, joka oli vasta kolmivuotias ja yritti toipua verisen sisällissodan jättämistä haavoista. Ennen kuin vaari ehti täysi-ikäiseksi (siihen maailmanaikaan siis 21-vuotiaaksi), maa oli jälleen sodassa. Sotaan kävi myös vaarin tie, tykistöön ja toinen toistaan tiukempiin paikkoihin, joista hän nipin napin selvisi hengissä.

Itsenäisen Suomen alkutaival oli repaleinen ja sotaisa. Mutta aivan kuten vaarinikaan pitkää elämää ei määritä vain sota, Suomen ensimmäisen vuosisadan tarina on rankan alun jälkeen ollut kaunis ja ylväs.

Minulle 100-vuotiaan Suomen tarina on ennen kaikkea äitiyspakkauksen, neuvolajärjestelmän ja kansallisen rokotusohjelman tarina. Se on kirjastolaitoksen, peruskoulun ja ilmaisen yliopisto-opetuksen tarina. Se on tarina maasta, jossa savupirtin poika on edennyt presidentiksi ja 11-lapsisen maanviljelijäperheen pojasta on tullut korkeakoulun rehtori.

Suomen ensimmäisen vuosisadan tarina on myös samaan aikaan teollistumisen ja ympäristönsuojelun tarina. Se on tarina kansasta, joka on sekä kasvattanut vaurauttaan että halunnut huolehtia jylhistä metsistään ja kirkkaista järvistään ja pitää lumen puhtaan valkoisena kaupungeissakin.

Suomen tarina on rauhan tarina. Siihen sisältyy kyllä myös yöpakkasia, noottikriisiä ja kylmän sodan kauhunhetkiä, mutta ennen kaikkea rauhanvälitystä, kehitysyhteistyötä, huippukokouksia Helsingin hengessä sekä osallistuminen Euroopan suurimpaan rauhanprojektiin, EU:hun. Se on tarina lapsista, jotka uskaltavat leikkiä ulkona.

Suomen tarina on myös tarina oikeudenmukaisuudesta ja siitä, että pidämme toisistamme huolta. Eikä vain meistä täällä, vaan ihmisistä yleensä. Se on tarina lapsista kaukana täältä, joita autoimme pääsemään kouluun ja saamaan puhdasta vettä, koska se on meistä oikein.

Nyt, eräänlaisessa taitekohdassa, on aika pysähtyä ja ajatella sitä, mikä Suomessa on arvokasta. Ja aika paljon sitäkin, mitä jälkeläisemme mahtavat miettiä, kun seuraavat 100 vuotta ovat kuluneet.

Jätimmekö heille perinnöksi maan, joka kehittyi vielä paremmaksi versioksi itsestään rauhaa, osaamista, oikeudenmukaisuutta ja ympäristöä vaalien? Vai unohdimmeko, mistä olimme tulleet?

Rakas Suomi, olet satavuotiaaksi hurjan virkeässä kunnossa. Tykkään sinusta tosi paljon. Haluan pitää sinusta huolta, jotta sinä voit pitää huolta lapsista, mummuista ja pikkulinnuista. Jotta sinun luonasi kaikilla on hyvän elämän edellytykset. Ja jotta sadankin vuoden päästä männyn kylkeä naputtaa käpytikka ja soilla kypsyvät hillat.

Hyvää syntymäpäivää Suomi!

Valtuustoaloite: kahdessa kodissa asuminen oppilaaksioton perusteeksi

Nyky-yhteiskunnassa on monenlaisia perhemuotoja – ydinperheitä, monikkoperheitä, adoptioperheitä, sateenkaariperheitä, uusperheitä, yhden huoltajan perheitä ja monenlaisia muita. Julkisten palvelujen suunnittelussa ja toteutuksessa pitää huomioida perheiden moninaisuus. Se on yhdenvertaisuuskysymys, mutta myös perheiden sujuvan arjen edellytys.

Tein viime viikolla ensimmäisen valtuustoaloitteeni. Tavoitteena on helpottaa kahden kodin perheiden koulu- ja esikouluvalintaa, jotta lasten sujuva ja turvallinen koulumatka on mahdollinen molemmista kodeista. Aloite sai runsaan joukon allekirjoituksia, joten se lähti eteenpäin käsiteltäväksi.

Tässä aloitteen teksti:

2013 toteutetun THL:n kouluterveyskyselyn (http://bit.ly/2vhCqDl) mukaan pääkaupunkiseudulla joka neljäs peruskoululainen ja ammattiin opiskeleva sekä joka viides lukiolainen asuu kahdessa kodissa.

Nykylainsäädännön mukaan lapsella ei voi olla kahta osoitetta, joten kaupungin näkökulmasta kaikilla koululaisilla on vain yksi koti. Tämä aiheuttaa perheille hankaluuksia koulu- ja esikoulupaikkaa hakiessa. Virallisen kotiosoitteen mukainen lähikoulu tai esikoulu ei aina ole lapsen sujuvan arjen sekä turvallisen tai kohtuullisen koulumatkan kannalta paras vaihtoehto toisesta kodista kuljettaessa.

Me allekirjoittaneet kaupunginvaltuutetut esitämme, että Helsingissä vakituinen kahdessa kodissa asuminen hyväksytään viralliseksi oppilaaksioton perusteeksi. Tällä tavoin kahden kodin perheillä on paremmat mahdollisuudet valita molempien kotien sijainnin ja lasten sujuvan arjen kannalta hyvä koulu tai esikoulu.

Helsingissä 30.8.2017

Parhautta on vapaus kulkea itse ratikalla

#parastahelsingissä on vapaa lapsuusKirjoitin jokin aika sitten yhdeksästä syystä, miksi rakastan Helsinkiä. Kaikki tuossa tekstissä mainitut asiat ovat minulle tärkeitä, mutta jos pitää valita yksi, se on mahdollisuus vapaaseen lapsuuteen.

Helsinki on niin turvallinen kaupunki, että täällä viisivuotiaan voi päästää itsekseen pihalle leikkimään ja kahdeksanvuotias voi kulkea itse ratikalla kouluun. Vaikka kuinka rakastan Berliiniä ja Lontoota, kummassakaan kaupungissa tällaista ei voisi kuvitella.

Helsingissä mittakaava on ihmisen kokoinen ja palvelut ovat lähellä. Koska kouluun, leikkipuistoon tai kirjastoon ei tarvitse tarpoa kymmeniä kilometrejä eikä moottoriteiden yli, alakoululaisetkin voivat kulkea itsenäisesti.

Ei kaikki täydellistä ole, tietenkään. Vaarallisia risteyksiä löytyy tästäkin kaupungista, ja autojen nopeudet ovat tietyillä väylillä kantakaupungissakin sellaisia, ettei kovin pieni tai hidasliikkeinen ihminen sinne sekaan mielellään mene.

Kolmen koko ajan itsenäisemmin kulkevan pienen kaupunkilaisen äitinä/bonusäitinä minulle on tärkeää, että kaupunkia kehitetään muidenkin kuin kiireisten aikuisten ehdoilla.

Olen iloinen siitä, että liikenteen kehittämisessä on nostettu jalankulku ja pyöräily ensisijaisiksi kulkutavoiksi. Käveltävä kaupunki on myös turvallinen ja viihtyisä – kaiken kokoisille ja ikäisille kaupunkilaisille.

Helsingin asukasmäärän ennustetaan kasvavan tulevina vuosikymmeninä Turun asukasluvun verran. Kun kaupunki kasvaa, on tärkeää, että ihmisen kokoinen mittakaava säilyy.

Toivon, että kun lapsenlapseni joskus ovat sen ikäisiä kuin lapseni nyt, heillä on ympärillään tiivis kaupunki, jossa aurinko yhä pääsee paistamaan pihoille ja lapset voivat kipaista potkulaudalla kirjastoon tai lähimetsään.

 

Oikeus terveelliseen lähikouluun

Helsingissä, kuten kaikkialla Suomessa, on laukeamassa käsiin koulujen ja päiväkotien homepommi. Ilta-Sanomat uutisoi pari päivää sitten, että yli kolmannes maamme opettajista työskentelee kouluissa, joista on viimeisen vuoden aikana löytynyt terveydelle haitallinen sisäilmaongelma. Yli kolmannes – miettikääs sitä hetki.

Itse olen “saanut” tutustua aiheeseen läheisesti, sillä perheeni kolmesta lapsesta kaksi on oppilaina helsinkiläisessä Arabian peruskoulussa, jossa on homeongelma. Nuorin lapsistani valitettavasti myös oireilee ongelmien takia.

Koulun remonttiprojektia seuratessa on syntynyt jonkinmoinen käsitys siitä, miksi homma on niin pielessä kuin se on.

Ensinnäkin on käynyt selväksi kaupungin organisaation siiloutuminen ja sen lieveilmiönä surkea tiedotus – mukana soppaa hämmentämässä ovat muun muassa tilakeskus, opetusvirasto, ympäristökeskus ja jopa liikuntavirasto (remontin väistötiloja pystytetään urheilukentälle). Virastojen edustajat puhuvat ristiin, pihtaavat tietoa, siirtelevät vastuuta toinen toisilleen, ja me vanhemmat yritämme jotenkin saada käsitystä, missä mennään. Kenelläkään ei tunnu olevan kokonaisvastuuta sisäilmaongelman poistamisesta.

Toisekseen prioriteetit tuntuvat olevan hakusessa. Kaupunki näyttää mieltyneen yksittäisiin korjaustoimiin kerralla kuntoon -tyyppisten ratkaisujen sijaan. No, saadaanhan tällä tavalla toki työllisyyttä ylläpidettyä, kun koulua korjataan jostakin kohtaa joka vuosi. Pitkän päälle tämä vain tulee tosi kalliiksi meille kaupunkilaisille, jotka lystin loppujen lopuksi kustannamme.

Kolmanneksi remonttien valvonta- ja vastuukysymykset on toteutettu perin kiharaisesti. Tilakeskus käytännössä valvoo itseään tilaajana ja toteuttajana. Myös remonttien hankintakäytännöissä on parantamisen varaa. Kunnossapitokin tökkii – Arabian koululla paljastui vastikään, että koulun alapohjan ryömintätilaan asennetut alipaineistuslaitteet olivat olleet pitkän aikaa poissa päältä, vaikka niiden tarkoitus on nimenomaan pitää alapohjan epäpuhtaudet poissa koulun sisäilmasta.

Neljänneksi oppilaiden ja opettajien terveys ei vaikuta olevan ykkösasia kenellekään. Terveyshaittojen vähättely on välillä räikeää. Olen ollut läsnä tilaisuudessa, jossa tilakeskuksen edustaja “harmitteli”, ettei homeen ja terveysongelmien välillä ole oikein osoitettu yhteyttä – vaikka tilakeskus on itse ollut mukana tutkimuksessa, jossa yhteys nimenomaan osoitettiin.

No, mitä tälle kaikelle sitten pitäisi tehdä? Pelkkä valittaminen kun ei tuota kuin korkeintaan hetken helpotusta.

Helsingissä on tällä hetkellä periaatteena, että jokaisella lapsella on oikeus lähikouluun. Tämä periaate vaatii päivitystä. Jokaisella lapsella pitäisi olla oikeus puhtaaseen, terveydelle vaarattomaan lähikouluun. Käytännössä tämä voisi tarkoittaa esimerkiksi seuraavanlaisia ratkaisuja:

1) Perustetaan homepommia purkamaan monialainen iskuryhmä. Ryhmän pitää olla mahdollisimman korkealla kaupungin organisaatiossa, esimerkiksi suoraan kaupunginhallituksen alaisuudessa. Ryhmän toiminnasta raportoidaan julkisesti.

Ryhmässä ovat edustettuina kaikki olennaiset tahot: tilakeskus, ympäristökeskus, opetusvirasto, terveydenhuolto sekä alan tutkijoita. Monialaisuuden kautta ryhmä pystyy muun muassa tunnistamaan ja hyödyntämään parhaita korjauskäytäntöjä, koordinoimaan tehokkaasti väistötilojen löytämistä ja rakentamista sekä keräämään ja analysoimaan kattavasti tietoa mittaustuloksista ja oireista sekä eri toimenpiteiden vaikutuksista. Ryhmän kautta koordinoidaan myös viestintä eri osapuolille, kuten koululaisten vanhemmille, jotta he saavat selkeää, yhtenäistä ja riittävää tietoa.

Ryhmän vastuulla on esittää toimenpiteitä lautakunnille sekä viedä asioita käytäntöön muun muassa velvoittamalla tilakeskus hankkimaan remonttien toteutuksia tai ympäristökeskus tekemään mittauksia – kyseessä ei siis ole keskustelukerho tai suosituksia tekevä taho vaan toimeenpaneva elin.

2) Homekorjausten hankintaan ja valvontaan sekä koulujen kunnossapitoon luodaan käytännöt, jotka tähtäävät laadukkaaseen pitkän aikavälin lopputulokseen. Hankintojen tavoitteena ja keskeisenä valintakriteerinä pitää olla puhdas ja terveellinen kouluympäristö. Rakennusalan yritysten, suunnittelutoimistojen ja muiden alan ammattilaisten kanssa on hyvä järjestää markkinavuoropuheluja parhaiden ratkaisujen löytämiseksi.

Kaupungin roolin korjausten valvonnassa ja toteutuksessa tulee olla sellainen, ettei mikään virasto päädy itse valvomaan omaa toteutustaan tai suunnittelutyötään. Tilaajan, valvojan, suunnittelijan ja toteuttajan tulee olla eri tahoja. Tilaajan pitää voida vaatia toteuttajaa vastuuseen ongelmien ilmetessä.

3) Terveysongelmiin puuttuminen nostetaan prioriteettilistan kärkeen ja resursoidaan kunnolla. Opettajien, oppilaiden ja vanhempien huoli omasta ja läheistensä terveydestä pitää ottaa vakavasti. Oireiden syyt pitää selvittää eikä ihmisiä pidä jättää pitkiksi ajoiksi terveydelle haitallisiin olosuhteisiin. Korjausten aikana oppilaita ja opettajia on suojeltava tehokkaasti remonttipölyltä, -melulta ja rakenteista irtoavilta epäpuhtauksilta.

Työturvallisuuslaki velvoittaa työnantajia rajoittamaan altistusta haitallisille kemiallisille tekijöille niin vähäiseksi, ettei näistä tekijöistä aiheudu haittaa tai vaaraa työntekijän turvallisuudelle tai terveydelle taikka lisääntymisterveydelle. Ei ole mitään syytä tinkiä lain asettamasta velvoitteesta lasten ja heitä opettavien aikuisten kohdalla. Päinvastoin.

Helsingin on Suomen suurimpana kaupunkina osoitettava omalla esimerkillään, ettei koulu saa vaarantaa kenenkään terveyttä.