Kaisaniemen alikulku hyväksyttiin!

Helsingin valtuusto hyväksyi juuri Kaisaniemi-Kansalaistori-alikulkuyhteyden. Aivan loistava edistysaskel pyöräilylle ja kävelylle ja liikenneturvallisuudelle!
 
Valtuustopuheessani nostin esiin alikulun hyötyjä:
 
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut,
 
Kaisaniemen alikulku on juuri sellainen liikennehanke, joita Helsingissä kannattaa nyt tehdä.
Se edistää ilmastoystävällisiä ja terveellisiä liikkumismuotoja.
Se parantaa keskustan liikenneturvallisuutta.
Se parantaa merkittävästi yhteyksiä itäisestä kantakaupungista ydinkeskustaan ja länteen.
 
Olen usein kuullut – myös tässä salissa – että eikö niitä pyöräilijöitä ole jo hyysätty tarpeeksi.
Tähän voi vain todeta, että ei, Helsingissä ei vielä hyysätä pyöräilijöitä ollenkaan tarpeeksi.
 
Kuten apulaispormestari Sinnemäki hyvin totesi, pyöräily ja kävely ovat erinomaisia liikkumismuotoja kaupungissa, koska kävellen ja pyörällä pääsee kulkemaan nopeasti, ketterästi ja joustavasti.
Helsingissäkin pyöräily on selkeästi nopein keino kulkea alle viiden kilometrin matkat.
Pyöräily ja kävely eivät tuota kasvihuonekaasupäästöjä.
Ne vievät myös varsin vähän tilaa verrattuna autoiluun ja joukkoliikenteeseen.
Lisäksi ne tekevät hyvää terveydelle.
 
Helsingissä on tehty viime vuosina paljon töitä kävelyn ja pyöräilyn olosuhteiden parantamiseksi, ja tämä myös näkyy katukuvassa.
Meillä on kuitenkin edelleen monia paikkoja, joissa liikennejärjestelyt ohjaavat eri liikkumismuodot törmäyskurssille keskenään.
Kaivokatu ja erityisesti Rautatieaseman edusta on juuri tällainen paikka.
Kaivokadulta löytyvät Helsingin onnettomuusaltteimmat risteykset.
Siellä rytisee pelti, vääntyy tangot ja tulee valtavat määrät läheltä piti -tilanteita.
Tämä johtuu osaltaan siitä, että Rautatieaseman ohitse kulkee yksi Helsingin vilkkaimmista pyöräilyn ja kävelyn reiteistä.
Päästäkseen idästä keskustaan ja länteen on kierrettävä steissi.
Tilaa on kuitenkin aivan liian vähän, ja liikennejärjestelyt ovat aika kiharaiset.
 
Kaisaniemen alikulku hyödyttää kaikkia aseman ympäristössä liikkuvia.
Se ohjaa suurimman osan pyöräilijöistä kokonaan pois Kaivokadulta.
Jo pelkästään tämä vähentää merkittävästi yhteentörmäyksien riskiä ahtaalla Kaivokadulla.
Mitä enemmän ja parempia pyöräväyliä Helsinkiin rakennetaan, sitä vähemmän pyöräilijät ovat törmäyskurssilla muiden liikkujien kanssa.
Kaivokadulla kaikkea liikennettä on paljon, joten pyöräliikenteen ohjaamisella pois Kaivokadulta Kaisaniemen alikulun kautta on erittäin tärkeä investointi liikenneturvallisuuteen.
 
Tärkeää on myös se, että yhdellä pyöräliikenteen pääväylistä kulku helpottuu ja matka lyhenee huomattavasti.
Pyöräily on jo nyt erittäin suosittu työmatkaliikenteen muoto, ja reitin parantaminen on omiaan lisäämään suosiota entisestään.
 
Kaisaniemen alikulku on hyväksytty yksimielisesti lautakunnassa ja kaupunginhallituksessa. Olen ylpeä siitä, että meillä löytyy näin vahvaa tahtoa ympäristöystävällisen ja terveellisen liikkumisen sekä liikenneturvallisuuden edistämiseen yli puoluerajojen.

Pitääkö sähköauto ostaa heti huomenna?

Liikenne- ja viestintäministeriö julkaisi joulukuussa raportin Liikenteen päästöt nollaan vuoteen 2045 mennessä. Raportti on ehtinyt aiheuttaa paljon porua, koska siinä esitetään varsin jämäköitä toimenpiteitä kuten tiemaksuja kaupunkiseuduille, polttoaineverojen nostoa ja fossiilisten liikennepolttoaineiden myyntikieltoa vuodesta 2045 alkaen.

Jämäköitä toimia tarvitaan, sillä liikenteen päästöt pitää saada vähenemään, eikä siinä aiemmilla toimilla ole onnistuttu. Kuten LVM:n kansliapäällikkö Harri Pursiainen hyvin toteaa Savon Sanomien mielipidekirjoituksessaan: “Jos nyt jokin on epärealistista, niin ainakin se, että liikenne muuttuisi hiilettömäksi sen vaikuttamatta koko yhteiskuntaan ja moniin elinkeinoihin.”

Niin tästä raportista kuin liikennepolitiikasta yleisemminkin käytävään keskusteluun liittyy kuitenkin paljon turhaa panikointia ja virhekäsityksiä. “Ei minulla ole varaa ostaa sähköautoa”, on hyvin usein kuultu tuskan parahdus. “Ei syrjäseuduilla pärjää ilman autoa”, on toinen. Tässä muutama huomio autonomistajien hermojen rauhoittamiseksi:

1. Vuoteen 2045 on 26 vuotta aikaa. Se on aika monta vuotta. 26 vuodessa maailma muuttuisi joka tapauksessa tosi paljon. Mietipä, mitä itse puuhasit ja miltä ympärillä näytti 26 vuotta sitten, vuonna 1993. Niinpä. Nyt on kyse siitä, että pyritään ohjaamaan muutosta oikeaan suuntaan. Niillä ohjaavilla päätöksillä on tosi kiire. Mutta muutoksen toteuttaminen tapahtuu sitten rauhallisemmin ja vaiheittain.

2. Koska vuoteen 2045 on 26 vuotta aikaa, kaikkien polttomoottoriauton omistajien ei tarvitse heti huomenna vaihtaa ajopeliään sähköautoon. Suomalaisen auton keski-ikä on 12 vuotta, ja 26 vuodessa ajopelinsä ehtii kyllä vaihtamaan vähän rauhallisemmallakin tahdilla.

3. Sähköautot ovat nyt vielä kalliimpia kuin polttomoottoriautot. Siis nyt. Mutta autonvalmistajat kehittävät uusia malleja hihat kuumina. Esimerkiksi Wolksvagen ilmoitti tuovansa viimeiset polttomoottorimallitt markkinoille vuonna 2026 ja lanseeraavansa sitä ennen yli 20 sähköautomallia. Eri ennusteiden mukaan sähköautojen ostohinta laskee polttomoottoriautojen tasolle muutaman vuoden sisällä, ja elinkaarikustannus sitäkin nopeammin. Myös akkujen toimintasäde kasvaa koko ajan, joten on täysin realistista olettaa, että 2025 mennessä Suomenkin markkinoilla on edullisia pitkille matkoille soveltuvia sähköautoja.

4. Mitä pikemmin uusien sähköautojen määrä saadaan nousuun, sitä nopeammin saadaan markkinoille myös käytettyjä sähköautoja. Erityisesti kannustimia kannattaisi kohdentaa työsuhdeautoihin, sillä niissä on nopea kierto. Työsuhdeautojen nopea sähköistäminen toisi muutamassa vuodessa tarjolle runsaasti uudehkoja, hyväkuntoisia käytettyjä sähköautoja.

5. Jopa tällainen helsinkiläinen vihreä fillaristivegaani kyllä tajuaa, ettei haja-asutusalueilla kulje ratikoita eikä 40 kilometrin työmatkaa tavallisen ihmisen voimilla fillaroida. Paine autoilun hillitsemiseen onkin ennen kaikkea kaupungeissa, joissa ei yksinkertaisesti ole tilaa nykyisen kaltaiselle yksityisautoilulle. Kaupungeissa myös on riittävä asukastiheys ja asiakasmäärät joukkoliikenteelle ja liikkumispalveluille, ja riittävän lyhyet etäisyydet pyöräilemiseen. Syrjäseuduilla vastaavanlaista tilanahtautta ja toisaalta riittävää asukastiheyttä ei puolestaan ole. Siksi autoilun vähentämisen toimet kohdennetaan kaupunkeihin ja muualla oleellisempaa on autokannan uusiminen vähäpäästöiseksi. Myös haja-asutusalueilta kaupunkeihin töihin autoilevat hyötyvät sitä enemmän, mitä useampi kaupunkilainen kulkee jollakin muulla kuin henkilöautolla.

Aja hiljaa, isi

Helsingissä koulujen syyslukukausi alkaa 10.8. Omatkin kullannuppuseni rientävät taasen koulutielle silmät kirkkaina ja reput selässä keikkuen.

Yhtä varmasti kuin koulu alkaa joka syksy, käynnistyy myös liikennevalistuskampanja. Meitä aikuisia, etenkin autolla ajavia aikuisia, muistutetaan huomioimaan pienet koululaiset, jotka eivät vielä kaikki osaa havainnoida liikennettä kunnolla.

Liikennevalistuskampanjoiden maailmassa kaikki on hyvin, kunhan isi ajaa hiljaa koulun kohdalla, ja kaikki käyttävät pyöräilykypärää ja heijastinta.

En ollenkaan väheksy pyöräilykypäriä tai heijastimia. Huomaavaisuus liikenteessä on myöskin asia, josta sopiikin muistutella. Näihin painottuvat kampanjat vain sivuuttavat sen asian, että liikenteen turvallisuutta parannetaan tehokkaimmin paremmalla liikennesuunnittelulla.

Tietyt liikenteen turvallisuutta lisäävät tekijät ovat hyvin tiedossa. Nopeusrajoitusten alentaminen vähentää sekä onnettomuuksien määrää että niiden vakavuusastetta aivan selvästi. Erilliset väylät jalankulkijoille, pyöräilijöille ja autoilijoille vähentävät törmäysvaaraa.

Erilliset väylätkään eivät kuitenkaan poista sitä, että vääjäämättä nämä kolme tielläliikkujaryhmää kohtaavat toisensa – risteyksessä.

Yli puolet jalankulkijoiden ja 70 prosenttia pyöräilijöiden henkilövahingoista tapahtuu risteysalueella. Mistä se kertoo? No ennen kaikkea siitä, että meillä on tässä maassa aika helkkarin huonosti suunniteltuja risteyksiä.

Aikuisenkin on usein pyöräilijänä tai jalankulkijana vaikea hahmottaa, miten risteysalueella pitäisi kulkea, koska kulkulinjat ovat epäloogiset, ne on merkitty huonosti tai tiemerkinnät ovat kuluneet pois. Liikenteessä kulkemista vasta opettelevalle ekaluokkalaiselle päättelytehtävä ei ole ainakaan helpompi.

Erityisesti koulujen ja päiväkotien lähellä on tärkeää panostaa hyviin ja turvallisiin jalankulku- ja pyöräilyolosuhteisiin. Turvalliset liikennejärjestelyt samalla edistävät lasten päivittäistä hyötyliikuntaa.

Risteysjärjestelyjen ohella yksi tärkeä osa turvallista kouluympäristöä on, ettei lasten reitti kulje autojen pysäköintipaikan läpi. Valitettavasti nimittäin on paljon vanhempia, jotka muista piittaamatta kaasuttelevat autolla vaikka suoraan koulun tai päiväkodin oven eteen, jos siihen on mahdollisuus. Jalkakäytävälle ja pihaan pysäköimisen estäviä tolppia ja puomeja saisikin käyttää paljon nykyistä enemmän.

Myös hidastustöyssyt sekä katujen kaventaminen suojateiden kohdalla ovat hyviä keinoja tehdä liikkumista turvallisemmaksi.

Lapsetkin ovat kaupungin asukkaita, ja lapsillekin kuuluu oikeus turvalliseen liikkumiseen. Se oikeus ei voi olla pelkän autoilijoiden hyvän tahdon varassa.

Hidastetaan siis kaikin mokomin vauhtia koulujen kohdalla, mutta pidetään myös me kaikki kaupunkiympäristötoimialalla toimivat poliitikot ja virkamiehet mielessä, että aika paljon muutakin voi ja pitää tehdä.

Ihan vähän vaan

“Mä vain pikaisesti parkkeeraan poikittain tähän pyörätielle.”

“Mä vaan muutaman korttelin pyöräilen tässä jalkakäytävällä.”

“Mä ajan tätä 30 km/h ylinopeutta vain sen verran, että pääsen irti tästä ruuhkasta.”


“Mä suikkasen äkkiä vielä jonon perässä näistä liikennevaloista.”


“Kyllä mä tässä pilkkopimeässä mustissa vaatteissa ehdin juosta tämän nelikaistaisen kadun yli.”


“Mulla on niin kiire, että ohitan tuon edessä hituroivan pyöräilijän tästä kävelytien puolelta.”


Kummelissa oli sketsihahmo, joka veti aina röökiä tupakointi kielletty -kyltin alla. Kun hänelle huomautettiin, hän totesi joviaalisti: “Joo, mäki vedä vaan tän yhe.”


Väärässä paikassa sauhuttelu on inhottavaa ja epäsosiaalista, mutta harvemmin ihan suorilta vaarantaa kenenkään henkeä. Sen sijaan, kun tämä kummelihahmoasenne siirretään liikenteeseen, syntyy vakavia vaaranpaikkoja.


Se pyörätiellä törröttävä jakeluauton nostolava on ihan harmiton, kunnes pyöräilijä teloo siihen kaulansa. Jalkakäytävällä fillarointi on ihan jepujee, kunnes kulman takaa juoksee eteen kolmivuotias, joka ei osaa varoa. Punaisia päin ajaminen on ihan normimeininkiä, kunnes törmää suojatiellä ihmiseen. Työmaan kupeeseen sommiteltu kapea ja kuoppainen agilityrata on ihan toimiva, kunnes 20 jalankulkijaa, 5 pyöräilijää ja kolmet lastenrattaat osuvat siihen samaan aikaan.


Tieliikennelakia uudistetaan parhaillaan, ja siihen on tulossa monia hyviä parannuksia. Kummelihahmoasennetta uusi lakikaan ei kuitenkaan valitettavasti muuta, sillä ei noissa antamissani esimerkeissä mitään lakeja tai sääntöjä noudateta.


Osittain ongelmana on, ettei liikennevalvontaan riitä tarpeeksi resursseja. Poliisilla on muitakin hommia. Tähän voisi auttaa, jos pysäköinninvalvonnan ohella myös kaupunkialueiden liikennevalvonta siirrettäisiin kuntien hoidettavaksi.


Mutta kyllä ihan jokainen meistä voisi myös korjata asennettaan. Seuraavan kerran, kun tekee mieli töpöillä “ihan nopsaan vaan”, mieti hetki, onko se parin sekunnin ajansäästö todella tärkeämpää kuin oma ja muiden turvallisuus.

Parhautta on vapaus kulkea itse ratikalla

#parastahelsingissä on vapaa lapsuusKirjoitin jokin aika sitten yhdeksästä syystä, miksi rakastan Helsinkiä. Kaikki tuossa tekstissä mainitut asiat ovat minulle tärkeitä, mutta jos pitää valita yksi, se on mahdollisuus vapaaseen lapsuuteen.

Helsinki on niin turvallinen kaupunki, että täällä viisivuotiaan voi päästää itsekseen pihalle leikkimään ja kahdeksanvuotias voi kulkea itse ratikalla kouluun. Vaikka kuinka rakastan Berliiniä ja Lontoota, kummassakaan kaupungissa tällaista ei voisi kuvitella.

Helsingissä mittakaava on ihmisen kokoinen ja palvelut ovat lähellä. Koska kouluun, leikkipuistoon tai kirjastoon ei tarvitse tarpoa kymmeniä kilometrejä eikä moottoriteiden yli, alakoululaisetkin voivat kulkea itsenäisesti.

Ei kaikki täydellistä ole, tietenkään. Vaarallisia risteyksiä löytyy tästäkin kaupungista, ja autojen nopeudet ovat tietyillä väylillä kantakaupungissakin sellaisia, ettei kovin pieni tai hidasliikkeinen ihminen sinne sekaan mielellään mene.

Kolmen koko ajan itsenäisemmin kulkevan pienen kaupunkilaisen äitinä/bonusäitinä minulle on tärkeää, että kaupunkia kehitetään muidenkin kuin kiireisten aikuisten ehdoilla.

Olen iloinen siitä, että liikenteen kehittämisessä on nostettu jalankulku ja pyöräily ensisijaisiksi kulkutavoiksi. Käveltävä kaupunki on myös turvallinen ja viihtyisä – kaiken kokoisille ja ikäisille kaupunkilaisille.

Helsingin asukasmäärän ennustetaan kasvavan tulevina vuosikymmeninä Turun asukasluvun verran. Kun kaupunki kasvaa, on tärkeää, että ihmisen kokoinen mittakaava säilyy.

Toivon, että kun lapsenlapseni joskus ovat sen ikäisiä kuin lapseni nyt, heillä on ympärillään tiivis kaupunki, jossa aurinko yhä pääsee paistamaan pihoille ja lapset voivat kipaista potkulaudalla kirjastoon tai lähimetsään.

 

10 askelta ilmastoystävällisempään Helsinkiin

Ilmastonmuutos on tärkein syy, miksi lopulta päätin lähteä mukaan politiikkaan. Edellisessä työpaikassani tajusin, että vaikka uusilla teknologioilla, palveluilla ja bisnesmalleilla voidaan monin tavoin hillitä ilmastonmuutosta, niille ratkaisuille ei synny markkinoita ilman poliittista ohjausta.

Viime vuodet olen tehnyt myös päivätyötä ilmastopolitiikan parissa. Samalla minulle on muodostunut paljon selkeämpi kuva siitä, miten ratkaisevan tärkeä rooli kaupungeilla on ilmastonmuutoksen torjumisessa.

Vaikka ilmastonmuutos on globaali ilmiö ja valtavan mittaluokan uhka ihmiskunnalle, sen hillitseminen ei ole pelkästään YK:n, EU:n tai kansallisen lainsäädännön asia. Niin kunnat kuin yksittäiset kuntalaiset – sinä ja minä – voivat tehdä ratkaisevan tärkeitä valintoja.

Suomen hiilijalanjäljestä 68 % syntyy kotitalouksissa. Sillä, miten lämmitämme asuntomme, miten liikumme ja mitä syömme, on merkittävä vaikutus ilmaston lämpenemiselle. Meistä jokainen voi arjessaan tehdä pieniä ja suuria päätöksiä, ja kunnan tehtävä on helpottaa näiden päätösten tekemistä.

Helsinki, rakas kotikaupunkini, on Suomen kirkkaasti suurin kunta. Täällä asuu yli kymmenesosa suomalaisista, ja täällä tehtävillä valinnoilla on suuri vaikutus koko Suomelle.

Pohjoismaiset pääkaupungit Tukholma ja Kööpenhamina ovat jo pitkään määrätietoisesti ja kunnianhimoisesti pyrkineet ilmastopolitiikan edelläkävijöiksi. Kyse ei ole ainoastaan ympäristöystävällisyydestä, vaan kumpikin kaupunki rakentaa samalla kotimarkkinoita puhtaan teknologian ratkaisuille sekä kansainvälisesti merkittävää referenssikeskittymää vientiä vauhdittamaan. Helsingin tulisi pyrkiä vähintään samaan – mieluiten parempaan.

Miten Helsinkiä voisi kehittää ilmastoystävällisempään suuntaan? Tässä muutamia tärkeitä kehityskohteita:

  1. Tiivis kaupunkirakenne sekä kattavat julkiset ja yksityiset liikkumispalvelut luovat ihmisille puitteet sujuvalle arjelle, jonka pyörittämiseen ei välttämättä tarvita henkilöautoa.
  2. Lähipalvelut, kuten päiväkodit, liikunta- ja harrastuspaikat riittävän lähellä koteja vähentävät kaupunkilaisten tarvetta suhata autolla pitkin poikin. Ruuhkien väheneminen hyödyttää myös heitä, joiden työ edellyttää autolla kulkemista.
  3. Kävelyn ja pyöräilyn olosuhteiden, kuten talvikunnossapidon, työmaiden poikkeusjärjestelyjen ja reittisuunnittelun kehittäminen sujuvammiksi ja turvallisemmiksi kannustaa yhä useampia kaupunkilaisia kulkemaan ainakin osan päivittäisistä asiointimatkoistaan omalla lihasvoimalla, ja samalla ilmasto kiittää.
  4. Sähköisen liikenteen edellytysten, kuten latausverkoston parantaminen on tärkeää, jotta kaupunkilaiset voivat siirtyä käyttämään vähäpäästöisempiä ajopelejä.
  5. Kaukolämpöverkon avaaminen kilpailulle luo kannustimen monenlaisille toimijoille kehittää hiilen- ja puunpolttoa ympäristöystävällisempiä lämmöntuotantoratkaisuja.
  6. Päästötön sähköntuotanto on aivan olennainen tekijä ilmastonmuutoksen torjunnassa. Kaupungin suuren mittakaavan tuotannon kehittämisen ohella pitää kannustaa kaupunkilaisia pienimuotoiseen päästöttömään sähköntuotantoon kehittämällä hinnoittelu-, rahoitus- ja kannustinmalleja.
  7. Energiatehokkuuden parantaminen on aivan keskeinen tapa pienentää kaupungin hiilijalanjälkeä. Asuin- ja toimistokiinteistöissä on mahdollista saavuttaa merkittäviä tehokkuusparannuksia lämpöpumppujen sekä sähkön- ja lämmönkäytön optimoinnin avulla.
  8. Kiertotalouden toimintamallien omaksuminen julkisissa hankinnoissa parantaa kaupungin energia- ja materiaalitehokkuutta. Laitteiden hankkiminen palveluna luo myös taloudellista joustavuutta.
  9. Jakamis- ja kiertotalouden toimintamallien edistäminen yhteistyössä kaupunkilaisten ja yritysten kanssa edistää ympäristöystävällisempää, vähemmän tavarakeskeistä elämäntapaa ja vähentää jätteen määrää sekä hävikkiä.
  10.  Kasvisruuan laadun, ravintoarvon ja saatavuuden parantaminen ja satokausikasvisten suosiminen kaupungin ruokapalveluissa auttaa kaupunkilaisia omaksumaan ilmastoystävällisempiä ruokailutottumuksia.

+1 Juuri nyt juuri sinä voit vaikuttaa myös äänestämällä. Minä haluan Helsingin kaupunginvaltuustoon, jotta voin edistää ilmastonmuutoksen torjuntaa ja samalla kehittää Helsinkiä entistä mukavammaksi paikaksi elää, asua ja työskennellä. Minua voit äänestää numerolla 634. Ennakkoäänestys on jo käynnissä – tartu tilaisuuteen!

9 syytä rakastaa Helsinkiä

Olen junantuoma helsinkiläinen. Muutin tänne 16 vuotta sitten. Olen asunut Punavuoressa, Käpylässä, Toukolassa, Hakaniemessä ja Arabiassa. Pariskuntana, perheellisenä ja uusperheellisenä. Työskennellyt niin palkkatyössä kuin yrittäjänäkin. Omistanut auton, mutta en enää.

Elämäntilanteet ja asuinpaikat ovat muuttuneet, mutta yksi asia pysyy: rakastan tätä kaupunkia. Helsinki on minulle paras paikka maailmassa – olen kyllä asunut myös ulkomailla pariin otteeseen – ja vuosi vuodelta tämä kaupunki on muuttunut yhä paremmaksi.

Miksi Helsinki on niin ihana? Minulle sen tekevät erityisesti nämä asiat. Järjestys ei ole arvojärjestys, vaan sekalaisen assosioinnin tulosta.

1. Meri
Meri on ollut lähellä melkein kaikissa asuin- ja työpaikoissani Helsingissä. Se toki tekee tuulesta viileää kesäisin ja läpitunkevan raakaa talvisin ja lauhduttaa talvisään märäksi loskakeliksi. Mutta meren tuoksu, vesilintujen äänet, auringon kimallus laineilla, kuunsilta tyynellä ulapalla, pitkät kävely- ja juoksulenkit rannoilla ja laivaretket saariin tekevät Helsingistä monella tapaa erityisen.

Meri on myös haavoittuva, ja siksi sitä pitää suojella. Jokakesäiset sinilevälautat ovat meille rannikon asukkaille konkreettisin muistutus Itämeren saasteongelmista. On meidän helsinkiläisten etu, että merestä pidetään huolta.

2. Luonto
Helsingissä metsä on aina lähellä. Itse asiassa Suomessa harvassa paikassa on niin vanhaa luonnontilaista metsää kuin täällä pääkaupungissa. Se on aika huikea asia, sillä vaikka kuinka olen kaupunkilaiseksi syntynyt ja sellaisena kasvanut, mieleni kaipaa silti säännöllisesti metsän rauhaan.

On aivan mahtavaa, että voin asua lähellä keskustaa, ihmisiä ja palveluja, mutta kuitenkin pyrähtää kotiovestani juoksulenkille upeaan rantapuistoon ja jatkaa siitä joenvarren ruovikoihin ja metsään.

Vaikka Helsinki kasvaa ja sen täytyy kasvaa, on tärkeää huolehtia siitä, että myös tulevilla sukupolvilla on mahdollisuus lähiluontoon.

3. Lähipalvelut
Yksi parhaista asioista kaupungissa asumisessa on se, että kaikki tarpeellinen on kävelymatkan tai korkeintaan lyhyen bussi- tai pyörämatkan päässä. Lapsiperheellisenä arvostan kovasti sitä, ettei päivää tarvitse kuluttaa pitkiin asiointimatkoihin ja että lapseni voivat kipittää kouluun, kirjastoon ja leikkipuistoon muutaman korttelin päähän.

Helsinki tarjoaa julkisten palvelujen lisäksi vielä paljon kaikkea muuta hauskaa ja ihanaa, minkä mahdollistaa riittävä asukastiheys. Kun porukkaa on ympärillä riittävän paljon, on kannattavaa perustaa yrityksiä sitä porukkaa palvelemaan.

4. Kulttuuritarjonta
Olen kulttuurin suurkuluttaja, ja käyn osapuilleen joka viikko leffassa, museossa, keikalla tai teatterissa. On mahtavaa asua kaupungissa, jossa on koko ajan niin paljon kaikkea kiinnostavaa käynnissä, että ongelmana on lähinnä runsaudenpula. Kulttuurin riittävästä rahoituksesta on tärkeää huolehtia, jotta kaikilla kaupunkilaisilla on mahdollisuus nauttia kulttuuriharrastuksesta.

5. Pyöräily
Lapsena Tampereen Hervannassa kuljin joka paikkaan pyörällä. Opiskeluaikana ulkomailla pyöräily välillä jäi, mutta viime vuosina olen löytänyt fillaroinnin uudelleen. Ja onpas tämä muuten hyvä kaupunki pyöräillä! Pyörätieverkko on varsin kattava, ja kehitystä parempaan suuntaan tapahtuu koko ajan. Toki nokan koputtamistakin vielä löytyy, etenkin kaikenlaisista rakennustöiden aiheuttamista poikkeusjärjestelyistä, mutta varsin hyvin kaupungin virkamiehet ja -naiset reagoivat palautteeseen.

6. Pöhinä
Juu tiedän, pöhinä on julistettu kielletyksi ilmaisuksi. Mutta keksikää parempi sana kuvaamaan sitä innokasta toimeliaisuutta, jota Helsingistä löytyy niin monelta osa-alueelta! Startup-yhteisössä kehitetään uusia juttuja työtunteja laskematta. Aktiiviset kaupunkilaiset kehittävät erilaisia festareita ja muita tapahtumia. Erilaiset aktivistiryhmät kehittävät kaupunkia paremmaksi yhteistyössä kaupungin työntekijöiden kanssa. Joka päivä jossakin tapahtuu. Onhan se nyt loistavaa.

7. Vapaa lapsuus
Vaikka Helsinki on isohko kaupunki ja kasvaa koko ajan, täällä uskaltaa silti antaa lasten juosta vapaasti. Poikkeuksiakin on, mutta pääasiassa kaupungin mittakaava on ihmisen kokoinen. Olen iloinen siitä, että liikenteen kehittämisessä on nostettu jalankulku ja pyöräily ensisijaisiksi kulkutavoiksi, koska käveltävä kaupunki on myös turvallinen ja viihtyisä kaupunki – kaiken kokoisille ja ikäisille kaupunkilaisille.

8. Joukkoliikenne
Toimiva joukkoliikenne on minulle aivan olennainen osa kaupunkilaiselämää. Oma viisihenkinen perheeni pärjää varsin hyvin ilman omaa autoa, koska bussilla, metrolla ja ratikalla pääsee – ja silloin, kun ei pääse, voi helposti vuokrata auton käyttöönsä. Myös yrittäjänä arvostan suuresti toimivia liikkumispalveluja. Valitettavasti Helsingissäkin on kuitenkin vielä kaupunginosia, jotka ovat joukkoliikenteen ulottumattomissa, joten joukkoliikenneverkkoa on tärkeää kehittää edelleen.

9. Helsinkiläiset
Oikeastaan kaikkein tärkeintä Helsingissä ovat helsinkiläiset, sillä ihmisethän ne täällä keksivät ja järjestävät kaikenlaista hauskaa. Kotikaupunginosassani Arabiassa on todella aktiivista ja yhteisöllistä porukkaa, ja se juuri tekee tästä niin mukavan asuinpaikan. On tärkeää, että kaupunki tukee asukkaiden aktiivisuutta sekä rahallisesti että helpon ja joustavan asioinnin kautta.