Tekeekö ilmastopolitiikka kaikesta kallista?

Ilmastopolitiikan sosiaalisista vaikutuksista on alettu viime aikoina puhua paljon. Yksi on huolissaan siitä, onko vanhan Escortin omistajalla varaa vaihtaa ajokkiaan vähäpäästöiseen sähköautoon. Toista mietityttää, onko öljylämmityksen vaihtaminen maalämpöön mitenkään järkevä investointi syrjäseudulla asuvalle omakotitalon omistajalle. Kolmas kyselee, onko köyhillä jatkossa enää ollenkaan varaa syödä lihaa tai käydä lomamatkoilla.

Aiheesta kirjoitti myös Helsingin Sanomat pääkirjoituksessaan.

Huoli on sikäli ymmärrettävä, että ilmastopuheessa korostuu nyt kovasti kaksi asiaa: tarvitaan suuria, nopeita muutoksia nykyisiin toimintatapoihin ja saastuttavien asioiden pitää maksaa enemmän kuin ei-saastuttavien.

Huolen keskellä on hyvä ymmärtää muutama juttu:

1. Nopeita toimia tarvitaan nyt poliittisilta ja yrityspäättäjiltä
Nyt on kiire asettaa tavoitteet päästövähennyksille aina hiilineutraaliuteen asti sekä määritellä, millä toimilla vähennykset saadaan toteutettua.

Tavallisen kansalaisen elämässä nämä päätökset näkyvät sitten vähitellen – parempina joukkoliikenneyhteyksinä, edullisempina sähköautoina, parempana kasvisruokana, kestävämpinä ja kierrätettävämpinä elektroniikkalaitteina, vähäpäästöisenä kaukolämpönä, joustavina sähkösopimuksina ja niin edelleen.

Kun tavoiteasetanta ja toimenpiteiden kartoitus sekä investointiaikataulut hoidetaan nyt poliitikkojen ja yrityspäättäjien toimesta kuntoon, kuluttajien ei tarvitse kokea painetta muuttaa koko elämäntapaansa ja tehdä kalliita hankintoja yhdessä yössä. Silti voi toki omassa arjessaan vähitellen tehdä ilmastoystävällisempiä valintoja

Tärkein kuluttajan ilmastoteko kuitenkin tällä hetkellä on äänestää eduskuntavaaleissa ehdokasta, joka on tosissaan ilmastonmuutoksen torjunnan kanssa ja ymmärtää, mitä pitää tehdä. Sekä äänestää jaloillaan ja vaatia yrityksiltä ilmastoystävällisiä tuotteita ja palveluja.

2. Monet ilmastotoimet parantavat kustannustehokkuutta ja pienentävät operatiivisia kustannuksia
Ilmastotoimien kalleutta voivotellessa usein unohtuu, että varsin monessa tapauksessa ilmastoystävällinen vaihtoehto on myös taloudellisessa mielessä parempi.

Energiatehokkuuden lisääminen lisää myös kustannustehokkuutta – olipa kyse sitten taloyhtiöistä, liikekiinteistöistä tai tehtaista. Vähäpäästöinen auto kuluttaa vähemmän polttoainetta, joten sen käyttö maksaa vähemmän. Jos ajaa paljon, sähköauto voi elinkaarikustannuksiltaan olla jo nyt polttomoottoriautoa edullisempi, vaikka ostohinta onkin kalliimpi. Materiaalitehokkuus pienentää materiaalikustannuksia. Tuulisähkön tuottaminen maksaa vähemmän kuin hiilisähkön.

Esimerkkejä on vaikka kuinka paljon.  

3. Haittaverot ja veronkorotukset eivät aina kohdistu suoraan kuluttajien kukkaroon
Suuri osa haittaveroista ja maksuista kohdistuu teollisuuteen. Suomen energiaintensiivinen teollisuus puolestaan myy tuotteitaan pääasiassa toisille yrityksille, ei kuluttajille. Välillisesti veroilla on jonkinlainen vaikutus kuluttajahintoihinkin, mutta yhteys ei useissa tapauksissa ole kovin suoraviivainen.

4. Kohdennetuilla tulonsiirroilla voidaan tehokkaasti helpottaa pienituloisten tilannetta
On sellaisiakin ilmastovaikutteisia veroja, jotka vaikuttavat suoraan kuluttajahintoihin. Tällaisia ovat ennen kaikkea auto-, ajoneuvo- ja polttoaineverot, liikenteen käyttövoimaverot sekä esimerkiksi lentovero. Jos lämmitysöljyn alennetusta verokannasta luovuttaisiin, se aiheuttaisi öljylämmityksen käyttäjille paineen investoida edullisempaan lämmitysmuotoon.

Suoraan kuluttajahintoihin vaikuttavien verojen ja maksujen kohdalla on hyvä pysähtyä kysymään:

  • Onko kallistuvalle asialle olemassa järkevää ilmastoystävällistä vaihtoehtoa?
  • Jos ei juuri nyt ole, onko muutaman vuoden kuluttua, jos tehdään oikeanlaisia politiikkatoimia?
  • Kuinka montaa aidosti pienituloista asia koskettaa? Kuinka moni oikeasti pienituloinen esimerkiksi omistaa auton tai omakotitalon tai käy lentäen lomamatkoilla?

Joissakin tapauksissa pienituloisille voi oikeasti kasautua kustannuksia. Se ei ole syy luopua ilmastotoimista, vaan näissä tilanteissa tarvitaan kohdennettuja tulonsiirtoja.

5. Oikeasti iso kysymys on, miten tukea ihmisiä, joiden työ katoaa ilmastonmuutoksen myötä
Kun puhutaan “oikeudenmukaisesta siirtymästä”, eli siitä, miten huolehditaan, ettei ilmastopolitiikka kurita kaikkein pienituloisimpia, työmarkkinoiden murros on aidosti iso kysymys.

Ilmastonmuutoksen torjunta aiheuttaa rakennemuutosta, ja joiltakin aloilta tulee katoamaan työpaikkoja. On kuitenkin hyvä muistaa, että hallitsematon ilmastonmuutos aiheuttaa paljon pahempia vahinkoja myös yrityksille. Rakennemuutos siis tapahtuu joka tapauksessa, ja nyt on kyse siitä, haluammeko ja pystymmekö ohjaamaan sitä ja teemmekö oikeita sopeuttamistoimia.

Onkin olennaisen tärkeää sekä tukea yritysten uudistumista ja innovaatiotoimintaa että huolehtia ihmisten mahdollisuuksista kehittää ja uudistaa osaamistaan. Tällä tavoin edistetään uusien työpaikkojen syntymistä poistuneiden tilalle sekä ihmisten kykyä työllistyä uudelleen.

 

Pitääkö sähköauto ostaa heti huomenna?

Liikenne- ja viestintäministeriö julkaisi joulukuussa raportin Liikenteen päästöt nollaan vuoteen 2045 mennessä. Raportti on ehtinyt aiheuttaa paljon porua, koska siinä esitetään varsin jämäköitä toimenpiteitä kuten tiemaksuja kaupunkiseuduille, polttoaineverojen nostoa ja fossiilisten liikennepolttoaineiden myyntikieltoa vuodesta 2045 alkaen.

Jämäköitä toimia tarvitaan, sillä liikenteen päästöt pitää saada vähenemään, eikä siinä aiemmilla toimilla ole onnistuttu. Kuten LVM:n kansliapäällikkö Harri Pursiainen hyvin toteaa Savon Sanomien mielipidekirjoituksessaan: “Jos nyt jokin on epärealistista, niin ainakin se, että liikenne muuttuisi hiilettömäksi sen vaikuttamatta koko yhteiskuntaan ja moniin elinkeinoihin.”

Niin tästä raportista kuin liikennepolitiikasta yleisemminkin käytävään keskusteluun liittyy kuitenkin paljon turhaa panikointia ja virhekäsityksiä. “Ei minulla ole varaa ostaa sähköautoa”, on hyvin usein kuultu tuskan parahdus. “Ei syrjäseuduilla pärjää ilman autoa”, on toinen. Tässä muutama huomio autonomistajien hermojen rauhoittamiseksi:

1. Vuoteen 2045 on 26 vuotta aikaa. Se on aika monta vuotta. 26 vuodessa maailma muuttuisi joka tapauksessa tosi paljon. Mietipä, mitä itse puuhasit ja miltä ympärillä näytti 26 vuotta sitten, vuonna 1993. Niinpä. Nyt on kyse siitä, että pyritään ohjaamaan muutosta oikeaan suuntaan. Niillä ohjaavilla päätöksillä on tosi kiire. Mutta muutoksen toteuttaminen tapahtuu sitten rauhallisemmin ja vaiheittain.

2. Koska vuoteen 2045 on 26 vuotta aikaa, kaikkien polttomoottoriauton omistajien ei tarvitse heti huomenna vaihtaa ajopeliään sähköautoon. Suomalaisen auton keski-ikä on 12 vuotta, ja 26 vuodessa ajopelinsä ehtii kyllä vaihtamaan vähän rauhallisemmallakin tahdilla.

3. Sähköautot ovat nyt vielä kalliimpia kuin polttomoottoriautot. Siis nyt. Mutta autonvalmistajat kehittävät uusia malleja hihat kuumina. Esimerkiksi Wolksvagen ilmoitti tuovansa viimeiset polttomoottorimallitt markkinoille vuonna 2026 ja lanseeraavansa sitä ennen yli 20 sähköautomallia. Eri ennusteiden mukaan sähköautojen ostohinta laskee polttomoottoriautojen tasolle muutaman vuoden sisällä, ja elinkaarikustannus sitäkin nopeammin. Myös akkujen toimintasäde kasvaa koko ajan, joten on täysin realistista olettaa, että 2025 mennessä Suomenkin markkinoilla on edullisia pitkille matkoille soveltuvia sähköautoja.

4. Mitä pikemmin uusien sähköautojen määrä saadaan nousuun, sitä nopeammin saadaan markkinoille myös käytettyjä sähköautoja. Erityisesti kannustimia kannattaisi kohdentaa työsuhdeautoihin, sillä niissä on nopea kierto. Työsuhdeautojen nopea sähköistäminen toisi muutamassa vuodessa tarjolle runsaasti uudehkoja, hyväkuntoisia käytettyjä sähköautoja.

5. Jopa tällainen helsinkiläinen vihreä fillaristivegaani kyllä tajuaa, ettei haja-asutusalueilla kulje ratikoita eikä 40 kilometrin työmatkaa tavallisen ihmisen voimilla fillaroida. Paine autoilun hillitsemiseen onkin ennen kaikkea kaupungeissa, joissa ei yksinkertaisesti ole tilaa nykyisen kaltaiselle yksityisautoilulle. Kaupungeissa myös on riittävä asukastiheys ja asiakasmäärät joukkoliikenteelle ja liikkumispalveluille, ja riittävän lyhyet etäisyydet pyöräilemiseen. Syrjäseuduilla vastaavanlaista tilanahtautta ja toisaalta riittävää asukastiheyttä ei puolestaan ole. Siksi autoilun vähentämisen toimet kohdennetaan kaupunkeihin ja muualla oleellisempaa on autokannan uusiminen vähäpäästöiseksi. Myös haja-asutusalueilta kaupunkeihin töihin autoilevat hyötyvät sitä enemmän, mitä useampi kaupunkilainen kulkee jollakin muulla kuin henkilöautolla.

Ilmastolupaus uudelle vuodelle

Kohta se alkaa, vuosi 2019. Joka paikka on täynnä juttuja uudenvuodenlupauksista. Uutena lajityyppinä nähdään nyt paljon ohjeita, miten uuden vuoden voi aloittaa muuttamalla omia elämäntapojaan ilmastoystävällisemmiksi.

Tiedäthän – syö enemmän kasvisruokaa, pyöräile työmatkat, lennä vähemmän.

Kannustan ihan ilman muuta jokaista noudattamaan näitä hyviä neuvoja. Omilla elämäntavoilla on paljon merkitystä.

Siltä varalta, että sinua sattuu kiinnostamaan myös, millä tavoin voit vaikuttaa omaa elämäntaparemonttia laajemmin, kokosin kätevän uudenvuoden vinkkilistan. Kas tässä:

1. Työ- ja koulumatkojen hiilijalanjälki alas
Vaadi työnantajaltasi henkilöstöetuja vähähiiliseen liikkumiseen: työsuhdematkalippuja ja -polkupyöriä, liikkumispalvelupaketteja, kimppakyytejä, yhteiskäyttöautoja. Huomauta, että taksin käyttäminen on usein työnantajalle edullisempaa kuin työsuhdeautot ja -parkkipaikat. Ehdota, että työsuhdeautoiksi hyväksytään jatkossa ainoastaan sähköautoja tai muita yhtä vähäpäästöisiä autoja. Jos työpaikkasi valmistelee muuttoa uusiin tiloihin, vaadi, että sijainnin valinnassa painotetaan hyviä joukkoliikenneyhteyksiä. Vaadi lastesi koululle enemmän ja parempia pyörätelineitä sekä autoliikenteen rajoittamista koulun ympäristössä.

Miksi: Liikenne on yksi suurimmista kasvihuonekaasupäästöjen lähteistä, ja toistaiseksi liikenteen päästöjä ei ole saatu vähenemään.

2. Vegeä työpaikka- ja kouluruokalaan
Pyydä työpaikkaruokalaan päivittäistä vegaaniannosta sekä ilmastokuormituksen huomioimista raaka-ainevalinnoissa. Tee kotikunnassasi aloite, että kouluissa ja päiväkodeissa pitää olla joka päivä vapaasti saatavilla riittävän ravitsevaa vegaanista kasvisruokaa ja että julkisissa ateriapalveluhankinnoissa painotetaan raaka-aineiden ilmastovaikutuksia.

Miksi: Ruuantuotannon ilmastovaikutukset ovat merkittävät. Työpaikka- ja kouluruokailu on tärkeä osa monen ihmisen arjen ruokavalintoja.

3. Firman päästöt kuriin
Ehdota, että työpaikallasi sisällytetään päästövähennysten aikaansaaminen johdon ja henkilöstön tulospalkkiokriteereihin. Ehdota sisäisen kasvihuonepäästöhinnoittelun käyttöönottoa vähähiilisempiin investointeihin kannustamiseksi. Edellytä hiililalanjälkikriteeriä työnantajasi ja kotikuntasi hankintoihin ja investointeihin. Kannusta työnantajaasi ottamaan käyttöön ilmastotieteeseen perustuvat päästövähennystavoitteet (science-based targets) omassa toiminnassa, energian hankinnassa ja arvoketjussa.

Miksi: Yrityksissä pystytään tekemään tehokkaita ja kauaskantoisia ilmastopäätöksiä usein paljon ketterämmin kuin valtioiden tasolla. Suuren, kansainvälisesti toimivan yrityksen arvoketjussa voi olla kymmeniä tuhansia alihankkijoita, tavara- ja raaka-ainetoimittajia, logistiikkakumppaneita, energian tuottajia jne.

4. Vähähiilisempi harrastaminen
Organisoi kimppakyydit lasten harrastuksiin. Vaadi kotikunnaltasi ja urheiluseuroilta parempia mahdollisuuksia lähiharrastuksiin. Peräänkuuluta parempia joukkoliikenneyhteyksiä ja turvallisempia pyöräreittejä harrastuspaikoille ja esimerkiksi lähiluontoon.

Miksi: Ilmastoystävällinen kaupunkirakenne on sellainen, jossa arjen tärkeät asiat pystyy hoitamaan ilman yksityisautoilua.

5. Käytä ääntäsi
Äänestä kevään eduskuntavaaleissa ehdokasta, jolla on selkeitä näyttöjä ilmastotyöstä. Älä usko pelkkiä kauniita lupauksia, vaan ota selvää, miten ehdokas ja hänen edustamansa puolue ovat aiemmin toimineet. Tue hyviä ehdokkaita jo ennen vaaleja lähtemällä mukaan tukiryhmään tai lahjoittamalla rahaa vaalikampanjaan.

Miksi: Maailmaan mahtuu paljon puhetta, mutta teoilla maailmaa muutetaan.

Kas näin – kohti entistä ilmastoystävällisempää vuotta 2019!

 

P.s. Jos haluat heti saman tien kokeilla keinoa numero viisi, voit liittyä tukiryhmääni täältä ja tehdä kampanjalahjoituksen täältä.

Mitä ilmasto nyt kaipaa?

Tänään Euroopan “hiilipääkaupungissa” Puolan Katowicessa on vietetty YK:n ilmastokokouksen ensimmäistä kokouspäivää.

Kokouksen tärkeimpänä tavoitteena on saada aikaan “sääntökirja” Pariisin sopimuksen toteuttamiselle. Sopimuksessa mukana olevien valtioiden toimia pitää voida seurata ja vertailla yhtenevillä kriteereillä, ja sopimukseen sisältyvä tavoitteiden säännöllinen tiukentaminen pitää oikeasti saada tapahtumaan.

Kansainvälinen ilmastopolitiikka on hirveää jargonpiikkilankaa, jossa vilisevät NDC:t, artiklat, Talanoa-dialogit ja ambitiomekanismit. Ilmaston tilasta huolestuneelle kuitenkin kiinnostavampaa on, mitä pitää saada aikaan kuin säännöt, joilla se tehdään.

Tässä ilmastokokouksen kunniaksi viisi asiaa, jotka ilmastopolitiikassa pitää saada aikaan juuri nyt:

1. Pitkän aikavälin tavoitteet
Paljon puhutaan siitä, että ilmastotoimilla on kiire, ja se on ihan totta. Yhtä totta on kuitenkin se, että tarvitsemme karttaa, joka vie perille asti.

Ilmastonmuutoksen torjunta edellyttää massiivisia investointeja muun muassa vähäpäästöiseen energiantuotantoon, liikenteeseen, teolliseen tuotantoon ja maataloustuotantoon. Näitä investointeja tehdään jopa kymmeniksi vuosiksi eteenpäin, ja siksi niitä suunnittelevilla ja rahoittavilla tahoilla täytyy olla jonkinlainen käsitys siitä, miltä ilmastopolitiikka tulee näyttämään 2030, 2040 ja 2050.

Niin Suomen kuin EU:nkin pitää asettaa tavoitevuosi hiilineutraaliuden saavuttamiselle ja laskea taaksepäin, minkälaiset päästövähennykset on saatava aikaan joka vuosi siihen mennessä. Tältä pohjalta on sitten hyvä arvioida, mitä politiikkatoimia tarvitaan. Nyt ei riitä, että katsotaan vain yhden hallituskauden tai kymmenen vuoden päähän.

2. Päästökauppa kuntoon
EU:n päästökauppaa haukutaan tehottomaksi, eikä syyttä. Sitä ei kuitenkaan aina ymmärretä, mikä tehottomuuden aiheuttaa.

Sinänsä toimintamalli on hyvä: asetetaan päästöille maksimimäärä ja annetaan yritysten päättää, mistä päästöjä on kustannustehokkainta vähentää. Kun päästöoikeuksien määrää vähennetään tasaiseen tahtiin, vähenee myös päästöjen määrä. Näin se on myös EU:ssa mennyt, päästöt ovat oikeasti vähentyneet.

EU:ssa ongelmana on ennen kaikkea päästöoikeuksien liian suuri määrä – katto on liian korkealla ja vähennystahti liian hidas. Päästöoikeuksia pitää poistaa markkinoilta enemmän ja nopeammin kuin tähän mennessä on tehty. On myös hyvä miettiä, saataisiinko päästökaupan laajentamisella aikaan parempia tuloksia kuin nykyisellä kolmen sektorin mallilla.

Päästökaupan tehostamisen ja ongelmien korjaamisen pitäisi nyt olla todella korkealla sekä EU:n että Suomen agendalla. Mehän olemme EU:n puheenjohtajamaa ensi vuoden syksyllä.

3. Kannustimet kuntoon
Suomi ei ole poikkeus murheellisesta globaalista käytännöstä: ilmastonmuutosta kiihdyttävää toimintaa tuetaan kaikkialla maailmassa huomattavasti enemmän kuin päästöjä vähentävää toimintaa.

Meillä tuetaan muun muassa öljylämmitystä, turpeen polttoa ja eläintuotantoa sadoilla miljoonilla euroilla vuosittain. Maksamme myös kymmeniä miljoonia euroja vuodessa “päästökauppakompensaatiota” yrityksille, joille on ensin annettu enemmän ilmaisia päästöoikeuksia kuin ne pystyvät käyttämään.

Tällaisessa tukipolitiikassa ei ole järjen hiventä ilmaston, mutta ei myöskään kansantalouden kannalta. Talouden trendit ja rahavirrat kulkevat maailmassa nyt voimakkaasti päästövähennysten suuntaan, ja meidän tulee kaikin tavoin sysiä yrityksiä sinne, missä kysyntä on kasvussa.

Ilmaston kannalta tuhoisien toimintamallien tukemisen on loputtava. Tukivirtoja pitää ohjata teollisuuden ja maatalouden uudistumiseen, tutkimus- ja kehitystoimintaan sekä kehittämään kotimarkkinoita ja vauhdittamaan investointeja muun muassa julkisten hankintojen kautta.

4. Pidetään kaikki veneessä
Ilmastonmuutokseen liittyen puhutaan paljon kasvavista kustannuksista. Huoli on ymmärrettävä – jos vaikkapa ajaa rämällä vuoden 93 Escortilla, voi tuntua absurdilta sellainen puhe, että kohta kaikkien pitäisi ajaa sähköautolla. Jos oma talous on tiukalla, ei taatusti innostu hintojenkorottamispuheista.

On äärimmäisen tärkeää, että ilmastonmuutoksen torjunnassa ei kurjisteta niiden oloja, joilla on jo valmiiksi tiukkaa. Siksikin tarvitaan sitä kohdassa 1. peräänkuuluttamaani pitkän tähtäimen suunnittelua.

On tärkeää ymmärtää, mitkä toimijat pystyvät nopeaan muutokseen ja investointeihin, ja mitkä tarvitsevat enemmän aikaa ja tukea. Firman liisari on helpompi vaihtaa sähköautoon, kun taas edullista kesäautoa havittelevan pitää odotella, että syntyy toimivat käytettyjen autojen markkinat, mikä vie paljon enemmän aikaa.

Suomessa pitääkin laatia tiekartta ilmastoneutraaliuteen asti myös siksi, että vain siten on mahdollista huomioida myös heidät, joiden talous ei kestä äkkinäisiä liikkeitä.

5. Ilmastorahoitus kuntoon
Jos saisin vitosen joka kerta, kun joku sanoo, että ei meidän Suomessa mitään kannata tehdä, kun Intiassa ja Kiinassa ne tupruttavat menemään niin kauheasti, olisin aika paljon varakkaampi.

On ihan totta, että Intian ja Kiinan päästöt ovat tosi isot ja muodostavat isomman osan ongelmaa kuin pienen Suomen. On kuitenkin myös totta, että yhden suomalaisen päästöt ovat moninkertaiset yhden intialaisen päästöihin verrattuna. Ja sekin on totta, että ihan merkittävä osa Aasian kehittyvien talouksien päästöistä syntyy, kun siellä tuotetaan tavaraa Euroopan markkinoille.

Me suomalaiset emme siis voi päästää itseämme kuin koiraa veräjästä. Päinvastoin – meidän pitää sekä vähentää omia päästöjämme että auttaa kehittyviä maita vähentämään omiaan.

Tällä hallituskaudella Suomi on leikannut niin kehitysyhteistyöstä kuin kansainvälisestä ilmastorahoituksestakin. Tällainen peli ei ollenkaan vetele, jos haluamme estää ilmastokatastrofin, pitää maailman väkirikkaimmat alueet elinkelpoisina ja ehkäistä sellaisen pakolaisuusaallon, joka saa vuoden 2015 näyttämään sunnuntaipiknikiltä.

Suomen – ja EU:n – pitää aina muistaa näyttelevänsä globaalissa ilmastopolitiikassa kokoaan suurempaa roolia. Kun pelaamme korttimme oikein, kaikki hyötyvät.

 

Ensimmäisen maailman ongelma

Minulla on todellinen ensimmäisen maailman ongelma: tienaan enemmän kuin päivittäiseen elämiseen kuluu, enkä enää tiedä, mihin ylimääräiset rahani käyttäisin.

Antakaa, kun selitän. Olen viimeisten viiden vuoden aikana tehnyt isoja muutoksia elintavoissani: Luovuin autosta, säästöä monta tuhatta euroa vuodessa. Siirryimme vegaaniseen ruokavalioon, perheen ruokalasku tippui vähintäänkin kymmeniä euroja kuukaudessa. Vaihdoimme ekosertifioituun sähköön, sähkölasku pieneni. Muutimme pienempään asuntoon, vuokrakulut putosivat yli tuhannella eurolla vuodessa.

Ansaitsen nyt vähemmän kuin viisi vuotta sitten, mutta minulle jää paljon enemmän rahaa säästöön. Olen aiemmin hemmotellut itseäni ja perhettäni matkustelemalla ja ostamalla vaatteita. Tänä vuonna olemme kuitenkin ilmastosyistä päättäneet, että lentokoneella suhaamisen on vähennyttävä. Alkusyksystä myös totesin, että vaatekaappini on niin täynnä, etten osta itselleni mitään uutta ainakaan tänä vuonna, ehkä pidempäänkään aikaan.

Mutta mitäs hittoa niillä rahoilla sitten tekee?

Ennen kuin hermostut täysin tällaisen etuoikeutetun kultapossun narinaan, totean, että tämä ensimmäisen maailman ongelma ei koske ainoastaan minua. Itse asiassa koko ilmastonmuutos on mitä suurimmassa määrin ensimmäisen maailman ongelma. Tai ainakin ensimmäisen maailman aiheuttama.

Nimittäin, eivät köyhät ihmiset ole saaneet aikaan nykyistä ylikulutustilannetta. Eivät Aasian saastuttavat tehtaat köyhiä varten tuota massiivisia määriä kulutustavaroita. Eivät köyhät syö pihvejä, aja katumaasturilla tai lentele golflomille. Ylikulutus on seurausta siitä, että aika monella ihmisellä on nykyään paljon löysää rahaa.

Hintaohjauksesta ilmastonmuutoksen torjuntakeinona puhutaan nykyään paljon. Hintaohjaus tarkoittaa sitä, että päästöjä aiheuttavat asiat saadaan maksamaan enemmän. Hiiliverot ja päästökauppa ovat jo ihan kahvipöytäsanastoa, ja viime aikoina eri paikoissa on yhä useammin kuullut pohdittavan myös hiilitulleja, joiden avulla voitaisiin pysäyttää ei-kestävästi tuotettujen tuotteiden virta.

Hintaohjaus onkin ihan käypä keino moneen asiaan. Esimerkiksi viime aikoina kohonnut päästökauppayksikön hinta on jo muuttanut voimaloiden ajojärjestystä Euroopassa. Erityisesti pienten katteiden liiketoiminnassa hintaohjauksella voi olla paljonkin vaikutusta.

Mutta kuluttajakäyttäytymisen suhteen olen epäileväinen. Miten korottaa hintoja niin, etteivät köyhimmät joudu ahdinkoon, mutta hintojen nousu oikeasti sattuu meihin, joilla on ylimääräistä fyrkkaa aika paljon? Ja miten estää se, että ilmastoystävällisten valintojen myötä säästyneillä rahoilla vain törsäillään lisää toisaalla?

Erilaisilla pakkokeinoilla on kannattajansa. Itsekin olen sitä mieltä, että EU:n päästökaupassa hintaa tärkeämpi elementti on se, että päästöoikeuksien määrä on rajoitettu. Sitä tosin vain on toistaiseksi rajoitettu aivan liian vähän. Voisiko siis kuluttajillekin säätää jonkinlaisen päästökaton? Voisimme vaikkapa suoraan kieltää autot, joiden päästöt ovat korkeammat kuin x hiilidioksidikiloa 100 kilometrillä. Kukaan ei nimittäin Suomessa oikeasti tarvitse autoa, joka kuluttaa hirveästi polttoainetta. Monessa Euroopan maassa suunnitellaankin parhaillaan uusien polttomoottoriautojen myyntikieltoa lähivuosikymmenillä.

Koko länsimainen elämäntapa perustuu ajatukseen, että pitää tavoitella korkeampaa statusta ja tulotasoa ja niillä korkeammilla tuloilla ostetaan sitten enemmän ja kalliimpia asioita. Palkkapäivänä palkitaan itseä Louis Vuitton -laukulla ja kiireisen työsyksyn jälkeen lennetään Thaimaahan rentoutumaan. Isompi talo, isompi auto, kalliimpi mittatilauspuku.

Todellinen ensimmäisen maailman ongelma on, miten me hyvinvoivat hyvätuloiset jatkossa suhtaudumme rahaan ja kuluttamiseen ja mitä miellämme elämänlaaduksi. Pystymmekö päästämään irti kulutuskeskeisestä elämäntavasta ja löytämään nautintomme jostakin muusta? Entä pystyvätkö päättäjät säätämään sellaisia lakeja, jotka tuuppasevat meitä riittävästi siihen suuntaan?

Omalla kohdallani olen miettinyt, että voisin merkkivaatteiden sijaan ostaa vaikkapa kotimaista nykytaidetta. Siitä olisi todennäköisesti paljon enemmän iloakin. Kotimaisiin cleantech-startupeihin olen rahojani jo laittanutkin.

Ilmastonmuutoksen torjunnan pitäisi osua meihin kultapossuihin ihan kaikkein eniten. Kuinka moni meistä on valmis äänestämään sen puolesta?

Miksi puolella asteella on väliä

ilmasto ei odota Kaisa Hernberg blogiKansainvälinen ilmastotutkijoiden paneeli IPCC julkaisi tänään paljon odotetun raporttinsa ilmastonmuutoksesta. Raportti on sekä synkkää että toivoa herättävää luettavaa – olennainen viesti on, että olemme päästäneet tilanteen todella pahaksi, mutta vielä on mahdollista tarttua toimeen.

Kuten Oras Tynkkynen kirjoittaa hyvässä tiivistelmässään, yksi tärkeimmistä viesteistä raportissa on, että ilmastoa ei pidä päästää lämpenemään kahteen asteeseen saakka, vaan tavoittena tulee olla korkeintaan 1,5 astetta.

Tämä on iso juttu, sillä Pariisin ilmastosopimuksen mukaiset tavoitteet ja skenaariot tähtäävät korkeintaan kahden asteen lämpenemiseen.

Mitä väliä sillä sitten on, lämpeneekö ilmasto puoli astetta enemmän tai vähemmän? No ihan todella paljon!

IPCC:n analyysi osoittaa, että jo reilusti alle kahden asteen lämpeneminen käynnistää peruuttamattomia muutosprosesseja. Vaarassa ovat muun muassa arktinen luonto sekä pohjoiset havumetsät. Suomalaisille ei ehkä tarvitse erikseen alleviivata, että olemme kansantaloutena aika pahassa kiipelissä, jos havumetsät tuhoutuvat tai kärsivät pahoin ilmaston lämpenemisen seurauksena.

Jo kahden asteen lämpeneminen heikentää myös merkittävästi viljelyolosuhteita, etenkin maailman väkirikkaimmilla seuduilla. Jos tämän annetaan tapahtua, käynnistyy sen päiväinen kansainvaellus, että vuoden 2016 “pakolaisaalto” on siihen verrattuna pientä liplatusta vain.

Nyt raportti on julkaistu, tieto on kaikkien ulottuvilla. Mitä pitäisi tehdä?

Poliittisten päättäjien kaikilla tasoilla – globaalisti, EU:ssa, kansallisesti, kunnissa – pitää arvioida uudelleen päästövähennystavoitteet ja todennäköisesti tiukentaa niitä. Kuten tänään aamulla raportin julkistamistilaisuudessa todettiin, tarvitaan samoja politiikkatoimia kuin kahden asteen skenaariossakin, mutta nopeammin.

Kriittisenä aikarajana mainittiin vuosi 2030. Mitä enemmän päästöjä saadaan leikattua tuohon vuoteen mennessä, sitä helpompaa 1,5 asteen tavoite on saavuttaa. 2030 tulee aika pian. Nyt ei siis ole enää yhtään aikaa jäädä arpomaan.

Fossiilisten polttoaineiden sekä energiaa tuhlaavien toimintatapojen tuet pitää ajaa alas. Päästöjen hinnat pitää saada ylös, saastuttajien pitää maksaa. On tuettava vähähiilisyyteen tähtäävää tutkimus- ja kehitystoimintaa sekä investointeja. Energiantuotanto ja liikenne pitää saada päästöttömäksi. Metsien ja maankäytön hiilinieluja pitää kasvattaa. Muun muassa.

Yritysten pitää varautua tuleviin päästövähennysten tiukennuksiin, kohoaviin päästökauppahintoihin, haittaveroihin, fossiilitukien karsimiseen ja muihin vastaaviin politiikkatoimiin.

Kansainväliset rahoituslaitokset ja institutionaaliset sijoittajat ovat jo aiemmin tarkentaneet syyniä sen suhteen, minkälaisia ilmastoriskejä ja kuinka isoja hiilikuplia pörssiyhtiöiden taseista ja tilikirjoista löytyy. Tämän syynin voi odottaa tiukkenevan, ja salkunhoitajat sekä luotottajat todennäköisesti suhtautuvat entistäkin penseämmin korkean ilmastoriskin yrityksiin.

Tiukentuva sääntely luo myös monia liiketoimintamahdollisuuksia, joita moni yritys on toki jo vuosia pyrkinytkin hyödyntämään. Nyt on se kohta, jossa hitaampienkin kannattaa herätä ja miettiä vakavasti oman toimintansa – ja koko arvoketjunsa toiminnan – uudistamista ilmastoystävälliseksi.

Vaikka tärkeintä tällä hetkellä on saada aikaan systeemisiä muutoksia ja parempaa sääntelyä, myös yksittäisten kansalaisten toimilla on merkitystä. Neljä tärkeintä asiaa, joihin itse voimme jokainen vaikuttaa, ovat asuminen, liikkuminen, syöminen ja kulutus.

Miten kotisi lämpiää ja millä tavalla tuotettua sähköä ostat? Miten kuljet töihin, kouluun, harrastuksiin? Teetkö usein lomareissuja lentäen? Syötkö paljon lihaa ja eläintuotteita? Harrastatko shoppailua, tuleeko hankittua uusia vaatteita, laitteita ja muuta tavaraa enemmän kuin on tarpeen?

Näillä kaikilla valinnoilla on paljon väliä, sillä kun samoja valintoja tekevät miljoonat ja miljardit ihmiset, kerrannaisvaikutukset ovat suuret. Suomalaisten kulutusvalinnat vaikuttavat myös monien muiden maiden päästöihin, sillä suuri osa käyttämistämme tuotteista ja elintarvikkeista tulee Suomen ulkopuolelta.

Omia kulutustottumuksia ja niiden ilmastovaikutuksia voi arvioida Ilmastodieetti-laskurilla. Voit myös liittyä niiden tuhansien ihmisten joukkoon, jotka ovat jo tehneet ilmastolupauksen, eli luvanneet puolittaa omat päästönsä kymmenessä vuodessa.

Yksi tärkeimmistä tavoista vaikuttaa on äänestäminen. Siihen on mahdollisuus ensi keväänä eduskuntavaaleissa. Minkälaisia ilmastotoimia sinä edellytät valitsemaltasi ehdokkaalta ja puolueelta? Anna äänesi kuulua.

Ahdistaako ilmastonmuutos? Ryhdy toimeen!

Ilmastoahdistus on ilmestynyt suomalaisten arkisanastoon viimeisen vuoden aikana. Suomalaiset tiedostavat kipeän selkeästi, että ilmastonmuutos on suuri uhka, mutta kokevat itsensä keinottomiksi ja hämmentyneiksi.

Pitääkö vähentää lentämistä? Pitääkö lopettaa lihansyönti? Onko siitä hyötyä, jos jätän muovipussin ostamatta kauppareissulla? Miksi minun pitäisi, jos kiinalaiset eivät?

Keskustelu keskittyy tosi helposti ihmisten arkipäiväisiin valintoihin. Ei se ole ihme, koska arkeahan me tässä kaikki elämme. Ja on hyväkin, että keskittyy, koska jokaisen omilla valinnoilla on ihan oikeasti merkitystä. Suomen kulutusperustaisesta hiilijalanjäljestä lähes 70 prosenttia tulee kotitalouksista.

Suurimmat päästölähteet ovat lämmitys, liikenne ja ruoka. Lentämisellä ja lihansyönnillä on siis iso vaikutus. Muovipusseilla ei niinkään, mutta kyllä ne voi silti jättää ostamatta.

Arjen valinnoista puhuttaessa kuitenkin helposti jää huomiotta, että me kuluttajina valitsemme siitä, mitä on tarjolla. Ja se, mitä on tarjolla, määritellään vähän isommissa pöydissä – pääkonttoreissa, valtuustoissa, eduskunnassa, europarlamentissa ja YK:n ilmastokokouksessa.

Vuonna 2015 solmittu Pariisin ilmastosopimus oli erityinen ensinnäkin siksi, että siinä ovat ensimmäistä kertaa mukana kaikki maailman valtiot. Vielä tärkeämmäksi saattaa kuitenkin muodostua se, että sopimus noteerasi ensi kertaa myös “ei-valtiolliset toimijat” kuten kaupungit, yritykset ja kansalaiset.

Erityisen tärkeäksi se saattaa muodostua siksi, että huikean yhteisen tahdonilmauksen jälkeen valtiot ovat juuttuneet kinastelemaan sopimuksen toteuttamisesta. EU:ssakaan tilanne ei näytä hohdokkaalta, siitä kertoo muun muassa aivan höperyyksiin mennyt vääntö metsien hiilinielujen laskennasta.

Parhaillaan EU:lle laaditaan keskipitkän aikavälin ilmastostrategiaa, ja toki pitää toivoa, että siitä tulee hyvä ja kunnianhimoinen. Jos vaikka saataisiin asetettua tavoitevuosi sille, milloin EU:n on tarkoitus saavuttaa hiilineutraalius. Kenties jopa sitova hiilibudjetti.

Hitaan ja tuskallisen poliittisen väännön keskellä katse kuitenkin kääntyy niihin ei-valtiollisiin toimijoihin. Ja siellä suunnalla näyttää paljon valoisammalta.

Suomessa kunnat suorastaan kisaavat siitä, kuka asettaa kunnianhimoisimmat päästövähennystavoitteet. Raideliikenteeseen, pyöräteihin ja tiiviiseen kaupunkirakenteeseen panostetaan isosti.

Ja entäs yritykset sitten? Sillä aikaa, kun valtioiden edustajat istuvat ilmastokokouksessa kinaamassa siitä, voidaanko keskustella keskustelemisesta, yrityspuolella on saatu aikaan esimerkiksi varsin kattava globaali hiiliraportointijärjestelmä.

Carbon Disclosure Project (CDP) on täysin vapaehtoisuuteen perustuva järjestelmä, jossa yritykset raportoivat omasta hiilitaseestaan, eli kuinka suuri osa niiden omaisuudesta ja liiketoiminnasta on sidoksissa fossiilisiin polttoaineisiin. Maailman suurimmat institutionaaliset sijoittajat vaativat nykyään pörssiyhtiöiltä CDP-raportointia, jotta suostuvat ottamaan niiden osakkeita sijoitussalkkuihinsa. Myös moni pohjoismainen instituutio tekee niin.

Science-based targets -menetelmä yleistyy kovaa vauhtia yrityksissä ympäri maailman. Yhtiöt aivan vapaaehtoisesti näkevät ison vaivan auditoidessaan toimintansa ja asettaessaan itselleen ilmastotieteeseen perustuvat päästövähennystavoitteet.

Suuret yhtiöt tekevät suuria päätöksiä. Nyt on trendinä ulottaa päästövähennystavoitteet paitsi omaan toimintaan, myös arvoketjuun – alihankkijoihin, raaka-ainetoimittajiin, logistiikkaketjuun. Globaalilla yrityksellä voi olla kymmenien tuhansien kumppanien verkosto, joten tällaisilla toimilla on aikamoiset heijastusvaikutukset.

Walmart-ketjulla on käynnissä “gigaton project”. Yhtiön tavoitteena on vähentää hiilidioksidipäästöjään omassa arvoketjussaan yhden gigatonnin verran vuoteen 2030 mennessä. Tämä tarkoittaa vuositasolla noin 67 miljoonaa CO2-tonnia. Se on enemmän kuin koko Suomen vuosipäästöt.

Mutta palataan takaisin sinuun, koska sehän on kuitenkin mielenkiintoinen aihe. Walmartin gigatonnihankkeen rinnalla omat toimet tuntuvat ehkä pieniltä, mutta jos et satu olemaan suuren pörssiyhtiön toimitusjohtaja, pitää mennä niillä, mitä on. (Jos taas satut olemaan, no, tiedät mitä tehdä.)

Miten omaa ilmastoahdistusta sitten kannattaa purkaa? No, ensinnäkin pyöräilemällä, kasvissyönnillä ja ekosertifioitua sähköä ostamalla, lomailemalla Kuusamossa Thaimaan sijaan.

Omien hyvien valintojen lisäksi voit kuitenkin vaikuttaa myös isommin. Vaadi kauppaketjulta vegaaniruokaa. Kirjoita isolle yritykselle vetoomus, että se sitoutuu leikkaamaan päästöjään. Kirjelmöi europarlamentaarikoille ja kansanedustajille. Kysy pankiltasi, rahoittaako se hiilikuplayrityksiä. Liity jäseneksi ympäristöjärjestöön. Vaadi työnantajaltasi yhteiskäyttösähköautoja ja pyöräilyetua. Suosi ostoksia tehdessäsi yrityksiä, jotka kantavat ilmastovastuunsa.

Ei se Walmart gigatonnihankettaan ole hyvää hyvyyttään käynnistänyt vaan siksi, että paine kuluttajien ja rahoittajien taholta ohjaa siihen suuntaan.

Valtioiden tasolla poliittinen muutos tapahtuu tällä hetkellä liian hitaasti, joten meidän ei-valtiollisten toimijoiden – siis sinun, minun sekä kuntien, yritysten ja järjestöjen – on otettava koppi ilmastonmuutoksen torjunnasta.

Mahatma Gandhi totesi: “Ole se muutos, jonka haluat maailmassa tapahtuvan.” Juuri nyt on todella otollinen aika olla se muutos.