Mitä me halutaan? Ilmastotekoja!

Seurasin perjantaina Arkadianmäellä nuorten ilmastolakkoa. Eduskuntatalon edusta oli aivan sakeanaan lapsia ja nuoria päiväkoti-ikäisestä lähtien. Porukka huusi kurkku suorana: “Mitä me halutaan? Ilmastotekoja! Milloin? Nyt! Milloin, milloin, milloin? Nyt, nyt nyt!” ja keski-ikäisen sydän meinasi pakahtua.

Tämän päivän lapset ja nuoret – myös minun kouluikäiset lapseni – elävät tällä maapallolla vielä monen vuosikymmenen ajan. He ehkä näkevät jopa seuraavan vuosisadan vaihtumisen. On ihan selvää, miksi he ottavat ilmastonmuutoksen aiheuttaman uhan kaikkein vakavimmin. He joutuvat elämään pisimpään sen seurausten kanssa.

Lasten ja nuorten on täytynyt nousta barrikadeille, koska heidän vanhempiensa ja isovanhempiensa sukupolvi ei nyt oikein käsitä tätä hommaa. Moni minun ikäiseni ajattelee, että on mahdollista jatkaa samaan malliin ja ei meidän suomalaisten valinnoilla mitään väliä ole ja liha maistuu niin hyvältä ja autosta en kyllä luovu.

Tälläkin hallituskaudella on monia eriarvoisuutta lisääviä päätöksiä perusteltu sillä, että emme voi jättää taloudellista velkaa perinnöksi tuleville sukupolville. Huomattavan vähemmän huolissaan hallituspuolueet ovat olleet siitä ilmastovelasta, jota koko ajan kerrytämme.

Lasten ja nuorten hätähuuto tulevaisuutensa puolesta on se viesti, jota kaikkien pitää nyt kuunnella ja ottaa vakavasti. He haluavat ilmastotekoja, he haluavat niitä nyt. Meidän pitää kääriä hihat ja ryhtyä hommiin. 

Mitä olen tehnyt omassa elämässäni ilmastonmuutoksen torjumiseksi?

Kaisa HernbergMinulta kysyttiin, mitä olen tehnyt omien henkilökohtaisten ilmastopäästöjeni vähentämiseksi. Tapanani on vastata lukijakysymyksiin täällä blogissa, jotta myös muut lukijat näkevät vastaukset.

Olen osapuilleen puolittanut oman hiilijalanjälkeni viimeisten kuuden vuoden aikana, ja nykyisin jalanjälki on suunnilleen puolet keskivertosuomalaisen jalanjäljestä. Perheellämme ei ole autoa, kuljen suuren osan työ- ja asiointimatkoista fillarilla, syömme vegaanisesti, olemme vähentäneet lentolomailua ja ostamme 100 % ekosertifioitua sähköä. Olen myös vähentänyt henkilökohtaista kulutustani ylipäätään.

Tärkeimmät ilmastotekoni eivät kuitenkaan liity henkilökohtaisiin arjen valintoihini vaan siihen, että teen päivätyötäni ilmasto- ja energiapolitiikan parissa ja käytän vapaa-ajastani suuren osan ilmastoystävällisen politiikan edistämiseen.

Kannustan ilman muuta kaikkia pyrkimään oman henkilökohtaisen hiilijalanjälkensä pienentämiseen. Juuri tällä hetkellä on kuitenkin erittäin tärkeää pyrkiä vaikuttamaan myös omaa elämäntaparemonttia laajemmin. Kirjoitin vuodenvaihteessa blogiini vinkkejä kaikille ilmastovaikuttamisesta kiinnostuneille.

Lukiolaiset kysyvät

Sain helsinkiläisen lukion opiskelijoilta joukon kysymyksiä useista politiikan aiheista. Tapanani on vastata lukijakysymyksiin täällä blogissa, jotta myös muut lukijat näkevät vastaukset.

Olisiko julkisten palvelujen tuotannon siirtäminen yksityiselle sektorille kannattavaa? Miksi/Miksi ei?
Palvelujen yksityistämisestä on runsaasti kokemuksia eri puolilta Suomea, ja näistä kokemuksista voidaan päätellä, ettei yksityinen sektori mitenkään välttämättä tuota parempaa laatua tai parempaa kustannustehokkuutta. Todella paljon on kiinni siitä, miten ulkoistus on toteutettu. Viime aikoina olemme uutisista lukeneet useista tapauksista, joissa alun perin kilpailutuksessa on korostettu liikaa edullista hintaa ja liian vähän palvelun laatua, ja lopputuloksena on ollut niin huono palvelun taso, että palvelun tuotanto on pitänyt keskeyttää. On ollut myös tapauksia, joissa julkisen puolen valvonta ei ole toiminut kuten pitäisi.

Toisaalta monia julkisia palveluja on ulkoistettu aivan hyvällä menestyksellä ja toimivasti erilaisille järjestöille ja myös yksityisille yrityksille.

Yhteenvetona voikin todeta, että ensisijaisesti pitää turvata palvelujen saatavuus ja hyvä laatu. Ulkoistuksilla ja ostopalveluilla voidaan täydentää tarjolla olevia palveluja, mutta laatukriteerien ja valvonnan tulee olla kunnossa. Lähtökohtaisesti julkisrahoitteiset palvelut tulee tuottaa niin, ettei niillä tavoitella taloudellista voittoa.

Pitäisikö maahanmuuttoa mielestänne vähentää vai lisätä?
Pitäisi lisätä. Suomen väestö ikääntyy ja hyvinvointivaltion rahoituspohja ohenee. Tarvitsemme tänne maailmalta lisää ihmisiä töitä tekemään. Työperäistä maahanmuuttoa pitää helpottaa, kotoutumispalveluja parantaa ja niihin pääsyä nopeuttaa ja turvapaikanhakijoiden työllistymisen esteitä purkaa. Lisäksi EU- ja ETA-alueiden ulkopuolelta tulevien opiskelijoiden lukukausimaksut pitää poistaa ja heille pitää myöntää pysyvä oleskelulupa valmistumisen jälkeen.

Lisää tietoa aiheesta löytyy Vihreiden talouden ja työllisyyden tiekartasta, jonka valmistelua johdin.

Kannatatteko EU:sta eroamista? Miksi?
En missään tapauksessa. EU on Euroopan historian tärkein rauhan sekä poliittisen ja taloudellisen vakauden aikaansaaja, josta on tärkeää pitää huolta. Suomi ei kykene yksin kilpailemaan maailmanmarkkinoilla, vaan tarvitsemme EU:n sisämarkkina-aluetta ja neuvotteluvoimaa pärjätäksemme.

Itse kuulun ensimmäiseen sukupolveen, joka pääsi Suomen EU:hun liittymisen jälkeen opiskelemaan ulkomaille helpommin kuin koskaan ennen. Lähdin tekemään yliopistotutkintoa Isoon-Britanniaan vuonna 1997. Valtava määrä suomalaisia on sittemmin tehnyt koko tutkinnon jossakin muussa EU-maassa tai käynyt Erasmus-vaihdossa. Muun muassa tämän tärkeän mahdollisuuden menettäisimme, jos Suomi eroaisi EU:sta.

Pitäisikö Suomen olla sotilaallisesti liittoutumaton?
Teknisesti ottaen Suomi ei ole enää pitkään aikaan ollut täysin liitoutumaton. Suomi on Naton rauhankumppani ja EU:n jäsen, mikä luo tiettyjä sotilaallisia sidonnaisuuksia. Minusta on hyvä, että teemme puolustusyhteistyötä, ja EU:n ja Ruotsin kanssa sitä kannattaa myös lisätä.

Miten mielestänne ympäristön suojelua voitaisiin parantaa Suomessa tai tulisiko ympäristön suojelemiseksi säätää uusia lakeja?
Tarvitaan sekä uusia lakeja että joidenkin nykyisten lakien purkamista. Metsien suojelu ja metsäluonnon monimuotoisuudesta huolehtiminen ovat yksi tärkeimmistä asioista tällä hetkellä, sillä tarvitsemme metsien hiilinieluja ilmastonmuutoksen torjunnassa ja meidän pitää pysäyttää suomalaisten lajien uhanalaistuminen ja katoaminen.

Lainsäädäntömme kannustaa tällä hetkellä tehometsätalouteen, avohakkuisiin ja soiden ojittamiseen, joten paljon uudistamistarvetta on. Metsänomistajille pitää tehdä kannattavaksi hiilinieluja kasvattavat ja monimuotoisuutta suojelevat metsänhoitokäytännöt sekä soiden ennallistaminen. Metsien suojeluun kannustavan Metso-ohjelman rahoitusta pitää lisätä.

Maataloustukia pitää myös uudistaa kannustamaan hiiltä sitoviin viljelykäytäntöihin, kasvituotantoon eläintuotannon sijaan sekä ravinnepäästöjen vähentämiseen.

Fossiilisten polttoaineiden tuet pitää ajaa alas. Tällä hetkellä kannustamme muun muassa dieselin ja polttoöljyn käyttöön sekä turpeen polttamiseen yli miljardilla eurolla vuosittain.

Lisää Vihreiden ympäristön- ja luonnonsuojeluun liittyviä kantoja löytyy poliittisesta tavoiteohjelmasta sekä luonnonsuojeluohjelmasta.

 

Tekeekö ilmastopolitiikka kaikesta kallista?

Ilmastopolitiikan sosiaalisista vaikutuksista on alettu viime aikoina puhua paljon. Yksi on huolissaan siitä, onko vanhan Escortin omistajalla varaa vaihtaa ajokkiaan vähäpäästöiseen sähköautoon. Toista mietityttää, onko öljylämmityksen vaihtaminen maalämpöön mitenkään järkevä investointi syrjäseudulla asuvalle omakotitalon omistajalle. Kolmas kyselee, onko köyhillä jatkossa enää ollenkaan varaa syödä lihaa tai käydä lomamatkoilla.

Aiheesta kirjoitti myös Helsingin Sanomat pääkirjoituksessaan.

Huoli on sikäli ymmärrettävä, että ilmastopuheessa korostuu nyt kovasti kaksi asiaa: tarvitaan suuria, nopeita muutoksia nykyisiin toimintatapoihin ja saastuttavien asioiden pitää maksaa enemmän kuin ei-saastuttavien.

Huolen keskellä on hyvä ymmärtää muutama juttu:

1. Nopeita toimia tarvitaan nyt poliittisilta ja yrityspäättäjiltä
Nyt on kiire asettaa tavoitteet päästövähennyksille aina hiilineutraaliuteen asti sekä määritellä, millä toimilla vähennykset saadaan toteutettua.

Tavallisen kansalaisen elämässä nämä päätökset näkyvät sitten vähitellen – parempina joukkoliikenneyhteyksinä, edullisempina sähköautoina, parempana kasvisruokana, kestävämpinä ja kierrätettävämpinä elektroniikkalaitteina, vähäpäästöisenä kaukolämpönä, joustavina sähkösopimuksina ja niin edelleen.

Kun tavoiteasetanta ja toimenpiteiden kartoitus sekä investointiaikataulut hoidetaan nyt poliitikkojen ja yrityspäättäjien toimesta kuntoon, kuluttajien ei tarvitse kokea painetta muuttaa koko elämäntapaansa ja tehdä kalliita hankintoja yhdessä yössä. Silti voi toki omassa arjessaan vähitellen tehdä ilmastoystävällisempiä valintoja

Tärkein kuluttajan ilmastoteko kuitenkin tällä hetkellä on äänestää eduskuntavaaleissa ehdokasta, joka on tosissaan ilmastonmuutoksen torjunnan kanssa ja ymmärtää, mitä pitää tehdä. Sekä äänestää jaloillaan ja vaatia yrityksiltä ilmastoystävällisiä tuotteita ja palveluja.

2. Monet ilmastotoimet parantavat kustannustehokkuutta ja pienentävät operatiivisia kustannuksia
Ilmastotoimien kalleutta voivotellessa usein unohtuu, että varsin monessa tapauksessa ilmastoystävällinen vaihtoehto on myös taloudellisessa mielessä parempi.

Energiatehokkuuden lisääminen lisää myös kustannustehokkuutta – olipa kyse sitten taloyhtiöistä, liikekiinteistöistä tai tehtaista. Vähäpäästöinen auto kuluttaa vähemmän polttoainetta, joten sen käyttö maksaa vähemmän. Jos ajaa paljon, sähköauto voi elinkaarikustannuksiltaan olla jo nyt polttomoottoriautoa edullisempi, vaikka ostohinta onkin kalliimpi. Materiaalitehokkuus pienentää materiaalikustannuksia. Tuulisähkön tuottaminen maksaa vähemmän kuin hiilisähkön.

Esimerkkejä on vaikka kuinka paljon.  

3. Haittaverot ja veronkorotukset eivät aina kohdistu suoraan kuluttajien kukkaroon
Suuri osa haittaveroista ja maksuista kohdistuu teollisuuteen. Suomen energiaintensiivinen teollisuus puolestaan myy tuotteitaan pääasiassa toisille yrityksille, ei kuluttajille. Välillisesti veroilla on jonkinlainen vaikutus kuluttajahintoihinkin, mutta yhteys ei useissa tapauksissa ole kovin suoraviivainen.

4. Kohdennetuilla tulonsiirroilla voidaan tehokkaasti helpottaa pienituloisten tilannetta
On sellaisiakin ilmastovaikutteisia veroja, jotka vaikuttavat suoraan kuluttajahintoihin. Tällaisia ovat ennen kaikkea auto-, ajoneuvo- ja polttoaineverot, liikenteen käyttövoimaverot sekä esimerkiksi lentovero. Jos lämmitysöljyn alennetusta verokannasta luovuttaisiin, se aiheuttaisi öljylämmityksen käyttäjille paineen investoida edullisempaan lämmitysmuotoon.

Suoraan kuluttajahintoihin vaikuttavien verojen ja maksujen kohdalla on hyvä pysähtyä kysymään:

  • Onko kallistuvalle asialle olemassa järkevää ilmastoystävällistä vaihtoehtoa?
  • Jos ei juuri nyt ole, onko muutaman vuoden kuluttua, jos tehdään oikeanlaisia politiikkatoimia?
  • Kuinka montaa aidosti pienituloista asia koskettaa? Kuinka moni oikeasti pienituloinen esimerkiksi omistaa auton tai omakotitalon tai käy lentäen lomamatkoilla?

Joissakin tapauksissa pienituloisille voi oikeasti kasautua kustannuksia. Se ei ole syy luopua ilmastotoimista, vaan näissä tilanteissa tarvitaan kohdennettuja tulonsiirtoja.

5. Oikeasti iso kysymys on, miten tukea ihmisiä, joiden työ katoaa ilmastonmuutoksen myötä
Kun puhutaan “oikeudenmukaisesta siirtymästä”, eli siitä, miten huolehditaan, ettei ilmastopolitiikka kurita kaikkein pienituloisimpia, työmarkkinoiden murros on aidosti iso kysymys.

Ilmastonmuutoksen torjunta aiheuttaa rakennemuutosta, ja joiltakin aloilta tulee katoamaan työpaikkoja. On kuitenkin hyvä muistaa, että hallitsematon ilmastonmuutos aiheuttaa paljon pahempia vahinkoja myös yrityksille. Rakennemuutos siis tapahtuu joka tapauksessa, ja nyt on kyse siitä, haluammeko ja pystymmekö ohjaamaan sitä ja teemmekö oikeita sopeuttamistoimia.

Onkin olennaisen tärkeää sekä tukea yritysten uudistumista ja innovaatiotoimintaa että huolehtia ihmisten mahdollisuuksista kehittää ja uudistaa osaamistaan. Tällä tavoin edistetään uusien työpaikkojen syntymistä poistuneiden tilalle sekä ihmisten kykyä työllistyä uudelleen.

 

Pitääkö sähköauto ostaa heti huomenna?

Liikenne- ja viestintäministeriö julkaisi joulukuussa raportin Liikenteen päästöt nollaan vuoteen 2045 mennessä. Raportti on ehtinyt aiheuttaa paljon porua, koska siinä esitetään varsin jämäköitä toimenpiteitä kuten tiemaksuja kaupunkiseuduille, polttoaineverojen nostoa ja fossiilisten liikennepolttoaineiden myyntikieltoa vuodesta 2045 alkaen.

Jämäköitä toimia tarvitaan, sillä liikenteen päästöt pitää saada vähenemään, eikä siinä aiemmilla toimilla ole onnistuttu. Kuten LVM:n kansliapäällikkö Harri Pursiainen hyvin toteaa Savon Sanomien mielipidekirjoituksessaan: “Jos nyt jokin on epärealistista, niin ainakin se, että liikenne muuttuisi hiilettömäksi sen vaikuttamatta koko yhteiskuntaan ja moniin elinkeinoihin.”

Niin tästä raportista kuin liikennepolitiikasta yleisemminkin käytävään keskusteluun liittyy kuitenkin paljon turhaa panikointia ja virhekäsityksiä. “Ei minulla ole varaa ostaa sähköautoa”, on hyvin usein kuultu tuskan parahdus. “Ei syrjäseuduilla pärjää ilman autoa”, on toinen. Tässä muutama huomio autonomistajien hermojen rauhoittamiseksi:

1. Vuoteen 2045 on 26 vuotta aikaa. Se on aika monta vuotta. 26 vuodessa maailma muuttuisi joka tapauksessa tosi paljon. Mietipä, mitä itse puuhasit ja miltä ympärillä näytti 26 vuotta sitten, vuonna 1993. Niinpä. Nyt on kyse siitä, että pyritään ohjaamaan muutosta oikeaan suuntaan. Niillä ohjaavilla päätöksillä on tosi kiire. Mutta muutoksen toteuttaminen tapahtuu sitten rauhallisemmin ja vaiheittain.

2. Koska vuoteen 2045 on 26 vuotta aikaa, kaikkien polttomoottoriauton omistajien ei tarvitse heti huomenna vaihtaa ajopeliään sähköautoon. Suomalaisen auton keski-ikä on 12 vuotta, ja 26 vuodessa ajopelinsä ehtii kyllä vaihtamaan vähän rauhallisemmallakin tahdilla.

3. Sähköautot ovat nyt vielä kalliimpia kuin polttomoottoriautot. Siis nyt. Mutta autonvalmistajat kehittävät uusia malleja hihat kuumina. Esimerkiksi Wolksvagen ilmoitti tuovansa viimeiset polttomoottorimallitt markkinoille vuonna 2026 ja lanseeraavansa sitä ennen yli 20 sähköautomallia. Eri ennusteiden mukaan sähköautojen ostohinta laskee polttomoottoriautojen tasolle muutaman vuoden sisällä, ja elinkaarikustannus sitäkin nopeammin. Myös akkujen toimintasäde kasvaa koko ajan, joten on täysin realistista olettaa, että 2025 mennessä Suomenkin markkinoilla on edullisia pitkille matkoille soveltuvia sähköautoja.

4. Mitä pikemmin uusien sähköautojen määrä saadaan nousuun, sitä nopeammin saadaan markkinoille myös käytettyjä sähköautoja. Erityisesti kannustimia kannattaisi kohdentaa työsuhdeautoihin, sillä niissä on nopea kierto. Työsuhdeautojen nopea sähköistäminen toisi muutamassa vuodessa tarjolle runsaasti uudehkoja, hyväkuntoisia käytettyjä sähköautoja.

5. Jopa tällainen helsinkiläinen vihreä fillaristivegaani kyllä tajuaa, ettei haja-asutusalueilla kulje ratikoita eikä 40 kilometrin työmatkaa tavallisen ihmisen voimilla fillaroida. Paine autoilun hillitsemiseen onkin ennen kaikkea kaupungeissa, joissa ei yksinkertaisesti ole tilaa nykyisen kaltaiselle yksityisautoilulle. Kaupungeissa myös on riittävä asukastiheys ja asiakasmäärät joukkoliikenteelle ja liikkumispalveluille, ja riittävän lyhyet etäisyydet pyöräilemiseen. Syrjäseuduilla vastaavanlaista tilanahtautta ja toisaalta riittävää asukastiheyttä ei puolestaan ole. Siksi autoilun vähentämisen toimet kohdennetaan kaupunkeihin ja muualla oleellisempaa on autokannan uusiminen vähäpäästöiseksi. Myös haja-asutusalueilta kaupunkeihin töihin autoilevat hyötyvät sitä enemmän, mitä useampi kaupunkilainen kulkee jollakin muulla kuin henkilöautolla.

Ilmastolupaus uudelle vuodelle

Kohta se alkaa, vuosi 2019. Joka paikka on täynnä juttuja uudenvuodenlupauksista. Uutena lajityyppinä nähdään nyt paljon ohjeita, miten uuden vuoden voi aloittaa muuttamalla omia elämäntapojaan ilmastoystävällisemmiksi.

Tiedäthän – syö enemmän kasvisruokaa, pyöräile työmatkat, lennä vähemmän.

Kannustan ihan ilman muuta jokaista noudattamaan näitä hyviä neuvoja. Omilla elämäntavoilla on paljon merkitystä.

Siltä varalta, että sinua sattuu kiinnostamaan myös, millä tavoin voit vaikuttaa omaa elämäntaparemonttia laajemmin, kokosin kätevän uudenvuoden vinkkilistan. Kas tässä:

1. Työ- ja koulumatkojen hiilijalanjälki alas
Vaadi työnantajaltasi henkilöstöetuja vähähiiliseen liikkumiseen: työsuhdematkalippuja ja -polkupyöriä, liikkumispalvelupaketteja, kimppakyytejä, yhteiskäyttöautoja. Huomauta, että taksin käyttäminen on usein työnantajalle edullisempaa kuin työsuhdeautot ja -parkkipaikat. Ehdota, että työsuhdeautoiksi hyväksytään jatkossa ainoastaan sähköautoja tai muita yhtä vähäpäästöisiä autoja. Jos työpaikkasi valmistelee muuttoa uusiin tiloihin, vaadi, että sijainnin valinnassa painotetaan hyviä joukkoliikenneyhteyksiä. Vaadi lastesi koululle enemmän ja parempia pyörätelineitä sekä autoliikenteen rajoittamista koulun ympäristössä.

Miksi: Liikenne on yksi suurimmista kasvihuonekaasupäästöjen lähteistä, ja toistaiseksi liikenteen päästöjä ei ole saatu vähenemään.

2. Vegeä työpaikka- ja kouluruokalaan
Pyydä työpaikkaruokalaan päivittäistä vegaaniannosta sekä ilmastokuormituksen huomioimista raaka-ainevalinnoissa. Tee kotikunnassasi aloite, että kouluissa ja päiväkodeissa pitää olla joka päivä vapaasti saatavilla riittävän ravitsevaa vegaanista kasvisruokaa ja että julkisissa ateriapalveluhankinnoissa painotetaan raaka-aineiden ilmastovaikutuksia.

Miksi: Ruuantuotannon ilmastovaikutukset ovat merkittävät. Työpaikka- ja kouluruokailu on tärkeä osa monen ihmisen arjen ruokavalintoja.

3. Firman päästöt kuriin
Ehdota, että työpaikallasi sisällytetään päästövähennysten aikaansaaminen johdon ja henkilöstön tulospalkkiokriteereihin. Ehdota sisäisen kasvihuonepäästöhinnoittelun käyttöönottoa vähähiilisempiin investointeihin kannustamiseksi. Edellytä hiililalanjälkikriteeriä työnantajasi ja kotikuntasi hankintoihin ja investointeihin. Kannusta työnantajaasi ottamaan käyttöön ilmastotieteeseen perustuvat päästövähennystavoitteet (science-based targets) omassa toiminnassa, energian hankinnassa ja arvoketjussa.

Miksi: Yrityksissä pystytään tekemään tehokkaita ja kauaskantoisia ilmastopäätöksiä usein paljon ketterämmin kuin valtioiden tasolla. Suuren, kansainvälisesti toimivan yrityksen arvoketjussa voi olla kymmeniä tuhansia alihankkijoita, tavara- ja raaka-ainetoimittajia, logistiikkakumppaneita, energian tuottajia jne.

4. Vähähiilisempi harrastaminen
Organisoi kimppakyydit lasten harrastuksiin. Vaadi kotikunnaltasi ja urheiluseuroilta parempia mahdollisuuksia lähiharrastuksiin. Peräänkuuluta parempia joukkoliikenneyhteyksiä ja turvallisempia pyöräreittejä harrastuspaikoille ja esimerkiksi lähiluontoon.

Miksi: Ilmastoystävällinen kaupunkirakenne on sellainen, jossa arjen tärkeät asiat pystyy hoitamaan ilman yksityisautoilua.

5. Käytä ääntäsi
Äänestä kevään eduskuntavaaleissa ehdokasta, jolla on selkeitä näyttöjä ilmastotyöstä. Älä usko pelkkiä kauniita lupauksia, vaan ota selvää, miten ehdokas ja hänen edustamansa puolue ovat aiemmin toimineet. Tue hyviä ehdokkaita jo ennen vaaleja lähtemällä mukaan tukiryhmään tai lahjoittamalla rahaa vaalikampanjaan.

Miksi: Maailmaan mahtuu paljon puhetta, mutta teoilla maailmaa muutetaan.

Kas näin – kohti entistä ilmastoystävällisempää vuotta 2019!

 

P.s. Jos haluat heti saman tien kokeilla keinoa numero viisi, voit liittyä tukiryhmääni täältä ja tehdä kampanjalahjoituksen täältä.

Mitä ilmasto nyt kaipaa?

Tänään Euroopan “hiilipääkaupungissa” Puolan Katowicessa on vietetty YK:n ilmastokokouksen ensimmäistä kokouspäivää.

Kokouksen tärkeimpänä tavoitteena on saada aikaan “sääntökirja” Pariisin sopimuksen toteuttamiselle. Sopimuksessa mukana olevien valtioiden toimia pitää voida seurata ja vertailla yhtenevillä kriteereillä, ja sopimukseen sisältyvä tavoitteiden säännöllinen tiukentaminen pitää oikeasti saada tapahtumaan.

Kansainvälinen ilmastopolitiikka on hirveää jargonpiikkilankaa, jossa vilisevät NDC:t, artiklat, Talanoa-dialogit ja ambitiomekanismit. Ilmaston tilasta huolestuneelle kuitenkin kiinnostavampaa on, mitä pitää saada aikaan kuin säännöt, joilla se tehdään.

Tässä ilmastokokouksen kunniaksi viisi asiaa, jotka ilmastopolitiikassa pitää saada aikaan juuri nyt:

1. Pitkän aikavälin tavoitteet
Paljon puhutaan siitä, että ilmastotoimilla on kiire, ja se on ihan totta. Yhtä totta on kuitenkin se, että tarvitsemme karttaa, joka vie perille asti.

Ilmastonmuutoksen torjunta edellyttää massiivisia investointeja muun muassa vähäpäästöiseen energiantuotantoon, liikenteeseen, teolliseen tuotantoon ja maataloustuotantoon. Näitä investointeja tehdään jopa kymmeniksi vuosiksi eteenpäin, ja siksi niitä suunnittelevilla ja rahoittavilla tahoilla täytyy olla jonkinlainen käsitys siitä, miltä ilmastopolitiikka tulee näyttämään 2030, 2040 ja 2050.

Niin Suomen kuin EU:nkin pitää asettaa tavoitevuosi hiilineutraaliuden saavuttamiselle ja laskea taaksepäin, minkälaiset päästövähennykset on saatava aikaan joka vuosi siihen mennessä. Tältä pohjalta on sitten hyvä arvioida, mitä politiikkatoimia tarvitaan. Nyt ei riitä, että katsotaan vain yhden hallituskauden tai kymmenen vuoden päähän.

2. Päästökauppa kuntoon
EU:n päästökauppaa haukutaan tehottomaksi, eikä syyttä. Sitä ei kuitenkaan aina ymmärretä, mikä tehottomuuden aiheuttaa.

Sinänsä toimintamalli on hyvä: asetetaan päästöille maksimimäärä ja annetaan yritysten päättää, mistä päästöjä on kustannustehokkainta vähentää. Kun päästöoikeuksien määrää vähennetään tasaiseen tahtiin, vähenee myös päästöjen määrä. Näin se on myös EU:ssa mennyt, päästöt ovat oikeasti vähentyneet.

EU:ssa ongelmana on ennen kaikkea päästöoikeuksien liian suuri määrä – katto on liian korkealla ja vähennystahti liian hidas. Päästöoikeuksia pitää poistaa markkinoilta enemmän ja nopeammin kuin tähän mennessä on tehty. On myös hyvä miettiä, saataisiinko päästökaupan laajentamisella aikaan parempia tuloksia kuin nykyisellä kolmen sektorin mallilla.

Päästökaupan tehostamisen ja ongelmien korjaamisen pitäisi nyt olla todella korkealla sekä EU:n että Suomen agendalla. Mehän olemme EU:n puheenjohtajamaa ensi vuoden syksyllä.

3. Kannustimet kuntoon
Suomi ei ole poikkeus murheellisesta globaalista käytännöstä: ilmastonmuutosta kiihdyttävää toimintaa tuetaan kaikkialla maailmassa huomattavasti enemmän kuin päästöjä vähentävää toimintaa.

Meillä tuetaan muun muassa öljylämmitystä, turpeen polttoa ja eläintuotantoa sadoilla miljoonilla euroilla vuosittain. Maksamme myös kymmeniä miljoonia euroja vuodessa “päästökauppakompensaatiota” yrityksille, joille on ensin annettu enemmän ilmaisia päästöoikeuksia kuin ne pystyvät käyttämään.

Tällaisessa tukipolitiikassa ei ole järjen hiventä ilmaston, mutta ei myöskään kansantalouden kannalta. Talouden trendit ja rahavirrat kulkevat maailmassa nyt voimakkaasti päästövähennysten suuntaan, ja meidän tulee kaikin tavoin sysiä yrityksiä sinne, missä kysyntä on kasvussa.

Ilmaston kannalta tuhoisien toimintamallien tukemisen on loputtava. Tukivirtoja pitää ohjata teollisuuden ja maatalouden uudistumiseen, tutkimus- ja kehitystoimintaan sekä kehittämään kotimarkkinoita ja vauhdittamaan investointeja muun muassa julkisten hankintojen kautta.

4. Pidetään kaikki veneessä
Ilmastonmuutokseen liittyen puhutaan paljon kasvavista kustannuksista. Huoli on ymmärrettävä – jos vaikkapa ajaa rämällä vuoden 93 Escortilla, voi tuntua absurdilta sellainen puhe, että kohta kaikkien pitäisi ajaa sähköautolla. Jos oma talous on tiukalla, ei taatusti innostu hintojenkorottamispuheista.

On äärimmäisen tärkeää, että ilmastonmuutoksen torjunnassa ei kurjisteta niiden oloja, joilla on jo valmiiksi tiukkaa. Siksikin tarvitaan sitä kohdassa 1. peräänkuuluttamaani pitkän tähtäimen suunnittelua.

On tärkeää ymmärtää, mitkä toimijat pystyvät nopeaan muutokseen ja investointeihin, ja mitkä tarvitsevat enemmän aikaa ja tukea. Firman liisari on helpompi vaihtaa sähköautoon, kun taas edullista kesäautoa havittelevan pitää odotella, että syntyy toimivat käytettyjen autojen markkinat, mikä vie paljon enemmän aikaa.

Suomessa pitääkin laatia tiekartta ilmastoneutraaliuteen asti myös siksi, että vain siten on mahdollista huomioida myös heidät, joiden talous ei kestä äkkinäisiä liikkeitä.

5. Ilmastorahoitus kuntoon
Jos saisin vitosen joka kerta, kun joku sanoo, että ei meidän Suomessa mitään kannata tehdä, kun Intiassa ja Kiinassa ne tupruttavat menemään niin kauheasti, olisin aika paljon varakkaampi.

On ihan totta, että Intian ja Kiinan päästöt ovat tosi isot ja muodostavat isomman osan ongelmaa kuin pienen Suomen. On kuitenkin myös totta, että yhden suomalaisen päästöt ovat moninkertaiset yhden intialaisen päästöihin verrattuna. Ja sekin on totta, että ihan merkittävä osa Aasian kehittyvien talouksien päästöistä syntyy, kun siellä tuotetaan tavaraa Euroopan markkinoille.

Me suomalaiset emme siis voi päästää itseämme kuin koiraa veräjästä. Päinvastoin – meidän pitää sekä vähentää omia päästöjämme että auttaa kehittyviä maita vähentämään omiaan.

Tällä hallituskaudella Suomi on leikannut niin kehitysyhteistyöstä kuin kansainvälisestä ilmastorahoituksestakin. Tällainen peli ei ollenkaan vetele, jos haluamme estää ilmastokatastrofin, pitää maailman väkirikkaimmat alueet elinkelpoisina ja ehkäistä sellaisen pakolaisuusaallon, joka saa vuoden 2015 näyttämään sunnuntaipiknikiltä.

Suomen – ja EU:n – pitää aina muistaa näyttelevänsä globaalissa ilmastopolitiikassa kokoaan suurempaa roolia. Kun pelaamme korttimme oikein, kaikki hyötyvät.