Ensimmäisen maailman ongelma

Minulla on todellinen ensimmäisen maailman ongelma: tienaan enemmän kuin päivittäiseen elämiseen kuluu, enkä enää tiedä, mihin ylimääräiset rahani käyttäisin.

Antakaa, kun selitän. Olen viimeisten viiden vuoden aikana tehnyt isoja muutoksia elintavoissani: Luovuin autosta, säästöä monta tuhatta euroa vuodessa. Siirryimme vegaaniseen ruokavalioon, perheen ruokalasku tippui vähintäänkin kymmeniä euroja kuukaudessa. Vaihdoimme ekosertifioituun sähköön, sähkölasku pieneni. Muutimme pienempään asuntoon, vuokrakulut putosivat yli tuhannella eurolla vuodessa.

Ansaitsen nyt vähemmän kuin viisi vuotta sitten, mutta minulle jää paljon enemmän rahaa säästöön. Olen aiemmin hemmotellut itseäni ja perhettäni matkustelemalla ja ostamalla vaatteita. Tänä vuonna olemme kuitenkin ilmastosyistä päättäneet, että lentokoneella suhaamisen on vähennyttävä. Alkusyksystä myös totesin, että vaatekaappini on niin täynnä, etten osta itselleni mitään uutta ainakaan tänä vuonna, ehkä pidempäänkään aikaan.

Mutta mitäs hittoa niillä rahoilla sitten tekee?

Ennen kuin hermostut täysin tällaisen etuoikeutetun kultapossun narinaan, totean, että tämä ensimmäisen maailman ongelma ei koske ainoastaan minua. Itse asiassa koko ilmastonmuutos on mitä suurimmassa määrin ensimmäisen maailman ongelma. Tai ainakin ensimmäisen maailman aiheuttama.

Nimittäin, eivät köyhät ihmiset ole saaneet aikaan nykyistä ylikulutustilannetta. Eivät Aasian saastuttavat tehtaat köyhiä varten tuota massiivisia määriä kulutustavaroita. Eivät köyhät syö pihvejä, aja katumaasturilla tai lentele golflomille. Ylikulutus on seurausta siitä, että aika monella ihmisellä on nykyään paljon löysää rahaa.

Hintaohjauksesta ilmastonmuutoksen torjuntakeinona puhutaan nykyään paljon. Hintaohjaus tarkoittaa sitä, että päästöjä aiheuttavat asiat saadaan maksamaan enemmän. Hiiliverot ja päästökauppa ovat jo ihan kahvipöytäsanastoa, ja viime aikoina eri paikoissa on yhä useammin kuullut pohdittavan myös hiilitulleja, joiden avulla voitaisiin pysäyttää ei-kestävästi tuotettujen tuotteiden virta.

Hintaohjaus onkin ihan käypä keino moneen asiaan. Esimerkiksi viime aikoina kohonnut päästökauppayksikön hinta on jo muuttanut voimaloiden ajojärjestystä Euroopassa. Erityisesti pienten katteiden liiketoiminnassa hintaohjauksella voi olla paljonkin vaikutusta.

Mutta kuluttajakäyttäytymisen suhteen olen epäileväinen. Miten korottaa hintoja niin, etteivät köyhimmät joudu ahdinkoon, mutta hintojen nousu oikeasti sattuu meihin, joilla on ylimääräistä fyrkkaa aika paljon? Ja miten estää se, että ilmastoystävällisten valintojen myötä säästyneillä rahoilla vain törsäillään lisää toisaalla?

Erilaisilla pakkokeinoilla on kannattajansa. Itsekin olen sitä mieltä, että EU:n päästökaupassa hintaa tärkeämpi elementti on se, että päästöoikeuksien määrä on rajoitettu. Sitä tosin vain on toistaiseksi rajoitettu aivan liian vähän. Voisiko siis kuluttajillekin säätää jonkinlaisen päästökaton? Voisimme vaikkapa suoraan kieltää autot, joiden päästöt ovat korkeammat kuin x hiilidioksidikiloa 100 kilometrillä. Kukaan ei nimittäin Suomessa oikeasti tarvitse autoa, joka kuluttaa hirveästi polttoainetta. Monessa Euroopan maassa suunnitellaankin parhaillaan uusien polttomoottoriautojen myyntikieltoa lähivuosikymmenillä.

Koko länsimainen elämäntapa perustuu ajatukseen, että pitää tavoitella korkeampaa statusta ja tulotasoa ja niillä korkeammilla tuloilla ostetaan sitten enemmän ja kalliimpia asioita. Palkkapäivänä palkitaan itseä Louis Vuitton -laukulla ja kiireisen työsyksyn jälkeen lennetään Thaimaahan rentoutumaan. Isompi talo, isompi auto, kalliimpi mittatilauspuku.

Todellinen ensimmäisen maailman ongelma on, miten me hyvinvoivat hyvätuloiset jatkossa suhtaudumme rahaan ja kuluttamiseen ja mitä miellämme elämänlaaduksi. Pystymmekö päästämään irti kulutuskeskeisestä elämäntavasta ja löytämään nautintomme jostakin muusta? Entä pystyvätkö päättäjät säätämään sellaisia lakeja, jotka tuuppasevat meitä riittävästi siihen suuntaan?

Omalla kohdallani olen miettinyt, että voisin merkkivaatteiden sijaan ostaa vaikkapa kotimaista nykytaidetta. Siitä olisi todennäköisesti paljon enemmän iloakin. Kotimaisiin cleantech-startupeihin olen rahojani jo laittanutkin.

Ilmastonmuutoksen torjunnan pitäisi osua meihin kultapossuihin ihan kaikkein eniten. Kuinka moni meistä on valmis äänestämään sen puolesta?

Miksi puolella asteella on väliä

ilmasto ei odota Kaisa Hernberg blogiKansainvälinen ilmastotutkijoiden paneeli IPCC julkaisi tänään paljon odotetun raporttinsa ilmastonmuutoksesta. Raportti on sekä synkkää että toivoa herättävää luettavaa – olennainen viesti on, että olemme päästäneet tilanteen todella pahaksi, mutta vielä on mahdollista tarttua toimeen.

Kuten Oras Tynkkynen kirjoittaa hyvässä tiivistelmässään, yksi tärkeimmistä viesteistä raportissa on, että ilmastoa ei pidä päästää lämpenemään kahteen asteeseen saakka, vaan tavoittena tulee olla korkeintaan 1,5 astetta.

Tämä on iso juttu, sillä Pariisin ilmastosopimuksen mukaiset tavoitteet ja skenaariot tähtäävät korkeintaan kahden asteen lämpenemiseen.

Mitä väliä sillä sitten on, lämpeneekö ilmasto puoli astetta enemmän tai vähemmän? No ihan todella paljon!

IPCC:n analyysi osoittaa, että jo reilusti alle kahden asteen lämpeneminen käynnistää peruuttamattomia muutosprosesseja. Vaarassa ovat muun muassa arktinen luonto sekä pohjoiset havumetsät. Suomalaisille ei ehkä tarvitse erikseen alleviivata, että olemme kansantaloutena aika pahassa kiipelissä, jos havumetsät tuhoutuvat tai kärsivät pahoin ilmaston lämpenemisen seurauksena.

Jo kahden asteen lämpeneminen heikentää myös merkittävästi viljelyolosuhteita, etenkin maailman väkirikkaimmilla seuduilla. Jos tämän annetaan tapahtua, käynnistyy sen päiväinen kansainvaellus, että vuoden 2016 “pakolaisaalto” on siihen verrattuna pientä liplatusta vain.

Nyt raportti on julkaistu, tieto on kaikkien ulottuvilla. Mitä pitäisi tehdä?

Poliittisten päättäjien kaikilla tasoilla – globaalisti, EU:ssa, kansallisesti, kunnissa – pitää arvioida uudelleen päästövähennystavoitteet ja todennäköisesti tiukentaa niitä. Kuten tänään aamulla raportin julkistamistilaisuudessa todettiin, tarvitaan samoja politiikkatoimia kuin kahden asteen skenaariossakin, mutta nopeammin.

Kriittisenä aikarajana mainittiin vuosi 2030. Mitä enemmän päästöjä saadaan leikattua tuohon vuoteen mennessä, sitä helpompaa 1,5 asteen tavoite on saavuttaa. 2030 tulee aika pian. Nyt ei siis ole enää yhtään aikaa jäädä arpomaan.

Fossiilisten polttoaineiden sekä energiaa tuhlaavien toimintatapojen tuet pitää ajaa alas. Päästöjen hinnat pitää saada ylös, saastuttajien pitää maksaa. On tuettava vähähiilisyyteen tähtäävää tutkimus- ja kehitystoimintaa sekä investointeja. Energiantuotanto ja liikenne pitää saada päästöttömäksi. Metsien ja maankäytön hiilinieluja pitää kasvattaa. Muun muassa.

Yritysten pitää varautua tuleviin päästövähennysten tiukennuksiin, kohoaviin päästökauppahintoihin, haittaveroihin, fossiilitukien karsimiseen ja muihin vastaaviin politiikkatoimiin.

Kansainväliset rahoituslaitokset ja institutionaaliset sijoittajat ovat jo aiemmin tarkentaneet syyniä sen suhteen, minkälaisia ilmastoriskejä ja kuinka isoja hiilikuplia pörssiyhtiöiden taseista ja tilikirjoista löytyy. Tämän syynin voi odottaa tiukkenevan, ja salkunhoitajat sekä luotottajat todennäköisesti suhtautuvat entistäkin penseämmin korkean ilmastoriskin yrityksiin.

Tiukentuva sääntely luo myös monia liiketoimintamahdollisuuksia, joita moni yritys on toki jo vuosia pyrkinytkin hyödyntämään. Nyt on se kohta, jossa hitaampienkin kannattaa herätä ja miettiä vakavasti oman toimintansa – ja koko arvoketjunsa toiminnan – uudistamista ilmastoystävälliseksi.

Vaikka tärkeintä tällä hetkellä on saada aikaan systeemisiä muutoksia ja parempaa sääntelyä, myös yksittäisten kansalaisten toimilla on merkitystä. Neljä tärkeintä asiaa, joihin itse voimme jokainen vaikuttaa, ovat asuminen, liikkuminen, syöminen ja kulutus.

Miten kotisi lämpiää ja millä tavalla tuotettua sähköä ostat? Miten kuljet töihin, kouluun, harrastuksiin? Teetkö usein lomareissuja lentäen? Syötkö paljon lihaa ja eläintuotteita? Harrastatko shoppailua, tuleeko hankittua uusia vaatteita, laitteita ja muuta tavaraa enemmän kuin on tarpeen?

Näillä kaikilla valinnoilla on paljon väliä, sillä kun samoja valintoja tekevät miljoonat ja miljardit ihmiset, kerrannaisvaikutukset ovat suuret. Suomalaisten kulutusvalinnat vaikuttavat myös monien muiden maiden päästöihin, sillä suuri osa käyttämistämme tuotteista ja elintarvikkeista tulee Suomen ulkopuolelta.

Omia kulutustottumuksia ja niiden ilmastovaikutuksia voi arvioida Ilmastodieetti-laskurilla. Voit myös liittyä niiden tuhansien ihmisten joukkoon, jotka ovat jo tehneet ilmastolupauksen, eli luvanneet puolittaa omat päästönsä kymmenessä vuodessa.

Yksi tärkeimmistä tavoista vaikuttaa on äänestäminen. Siihen on mahdollisuus ensi keväänä eduskuntavaaleissa. Minkälaisia ilmastotoimia sinä edellytät valitsemaltasi ehdokkaalta ja puolueelta? Anna äänesi kuulua.

Ahdistaako ilmastonmuutos? Ryhdy toimeen!

Ilmastoahdistus on ilmestynyt suomalaisten arkisanastoon viimeisen vuoden aikana. Suomalaiset tiedostavat kipeän selkeästi, että ilmastonmuutos on suuri uhka, mutta kokevat itsensä keinottomiksi ja hämmentyneiksi.

Pitääkö vähentää lentämistä? Pitääkö lopettaa lihansyönti? Onko siitä hyötyä, jos jätän muovipussin ostamatta kauppareissulla? Miksi minun pitäisi, jos kiinalaiset eivät?

Keskustelu keskittyy tosi helposti ihmisten arkipäiväisiin valintoihin. Ei se ole ihme, koska arkeahan me tässä kaikki elämme. Ja on hyväkin, että keskittyy, koska jokaisen omilla valinnoilla on ihan oikeasti merkitystä. Suomen kulutusperustaisesta hiilijalanjäljestä lähes 70 prosenttia tulee kotitalouksista.

Suurimmat päästölähteet ovat lämmitys, liikenne ja ruoka. Lentämisellä ja lihansyönnillä on siis iso vaikutus. Muovipusseilla ei niinkään, mutta kyllä ne voi silti jättää ostamatta.

Arjen valinnoista puhuttaessa kuitenkin helposti jää huomiotta, että me kuluttajina valitsemme siitä, mitä on tarjolla. Ja se, mitä on tarjolla, määritellään vähän isommissa pöydissä – pääkonttoreissa, valtuustoissa, eduskunnassa, europarlamentissa ja YK:n ilmastokokouksessa.

Vuonna 2015 solmittu Pariisin ilmastosopimus oli erityinen ensinnäkin siksi, että siinä ovat ensimmäistä kertaa mukana kaikki maailman valtiot. Vielä tärkeämmäksi saattaa kuitenkin muodostua se, että sopimus noteerasi ensi kertaa myös “ei-valtiolliset toimijat” kuten kaupungit, yritykset ja kansalaiset.

Erityisen tärkeäksi se saattaa muodostua siksi, että huikean yhteisen tahdonilmauksen jälkeen valtiot ovat juuttuneet kinastelemaan sopimuksen toteuttamisesta. EU:ssakaan tilanne ei näytä hohdokkaalta, siitä kertoo muun muassa aivan höperyyksiin mennyt vääntö metsien hiilinielujen laskennasta.

Parhaillaan EU:lle laaditaan keskipitkän aikavälin ilmastostrategiaa, ja toki pitää toivoa, että siitä tulee hyvä ja kunnianhimoinen. Jos vaikka saataisiin asetettua tavoitevuosi sille, milloin EU:n on tarkoitus saavuttaa hiilineutraalius. Kenties jopa sitova hiilibudjetti.

Hitaan ja tuskallisen poliittisen väännön keskellä katse kuitenkin kääntyy niihin ei-valtiollisiin toimijoihin. Ja siellä suunnalla näyttää paljon valoisammalta.

Suomessa kunnat suorastaan kisaavat siitä, kuka asettaa kunnianhimoisimmat päästövähennystavoitteet. Raideliikenteeseen, pyöräteihin ja tiiviiseen kaupunkirakenteeseen panostetaan isosti.

Ja entäs yritykset sitten? Sillä aikaa, kun valtioiden edustajat istuvat ilmastokokouksessa kinaamassa siitä, voidaanko keskustella keskustelemisesta, yrityspuolella on saatu aikaan esimerkiksi varsin kattava globaali hiiliraportointijärjestelmä.

Carbon Disclosure Project (CDP) on täysin vapaehtoisuuteen perustuva järjestelmä, jossa yritykset raportoivat omasta hiilitaseestaan, eli kuinka suuri osa niiden omaisuudesta ja liiketoiminnasta on sidoksissa fossiilisiin polttoaineisiin. Maailman suurimmat institutionaaliset sijoittajat vaativat nykyään pörssiyhtiöiltä CDP-raportointia, jotta suostuvat ottamaan niiden osakkeita sijoitussalkkuihinsa. Myös moni pohjoismainen instituutio tekee niin.

Science-based targets -menetelmä yleistyy kovaa vauhtia yrityksissä ympäri maailman. Yhtiöt aivan vapaaehtoisesti näkevät ison vaivan auditoidessaan toimintansa ja asettaessaan itselleen ilmastotieteeseen perustuvat päästövähennystavoitteet.

Suuret yhtiöt tekevät suuria päätöksiä. Nyt on trendinä ulottaa päästövähennystavoitteet paitsi omaan toimintaan, myös arvoketjuun – alihankkijoihin, raaka-ainetoimittajiin, logistiikkaketjuun. Globaalilla yrityksellä voi olla kymmenien tuhansien kumppanien verkosto, joten tällaisilla toimilla on aikamoiset heijastusvaikutukset.

Walmart-ketjulla on käynnissä “gigaton project”. Yhtiön tavoitteena on vähentää hiilidioksidipäästöjään omassa arvoketjussaan yhden gigatonnin verran vuoteen 2030 mennessä. Tämä tarkoittaa vuositasolla noin 67 miljoonaa CO2-tonnia. Se on enemmän kuin koko Suomen vuosipäästöt.

Mutta palataan takaisin sinuun, koska sehän on kuitenkin mielenkiintoinen aihe. Walmartin gigatonnihankkeen rinnalla omat toimet tuntuvat ehkä pieniltä, mutta jos et satu olemaan suuren pörssiyhtiön toimitusjohtaja, pitää mennä niillä, mitä on. (Jos taas satut olemaan, no, tiedät mitä tehdä.)

Miten omaa ilmastoahdistusta sitten kannattaa purkaa? No, ensinnäkin pyöräilemällä, kasvissyönnillä ja ekosertifioitua sähköä ostamalla, lomailemalla Kuusamossa Thaimaan sijaan.

Omien hyvien valintojen lisäksi voit kuitenkin vaikuttaa myös isommin. Vaadi kauppaketjulta vegaaniruokaa. Kirjoita isolle yritykselle vetoomus, että se sitoutuu leikkaamaan päästöjään. Kirjelmöi europarlamentaarikoille ja kansanedustajille. Kysy pankiltasi, rahoittaako se hiilikuplayrityksiä. Liity jäseneksi ympäristöjärjestöön. Vaadi työnantajaltasi yhteiskäyttösähköautoja ja pyöräilyetua. Suosi ostoksia tehdessäsi yrityksiä, jotka kantavat ilmastovastuunsa.

Ei se Walmart gigatonnihankettaan ole hyvää hyvyyttään käynnistänyt vaan siksi, että paine kuluttajien ja rahoittajien taholta ohjaa siihen suuntaan.

Valtioiden tasolla poliittinen muutos tapahtuu tällä hetkellä liian hitaasti, joten meidän ei-valtiollisten toimijoiden – siis sinun, minun sekä kuntien, yritysten ja järjestöjen – on otettava koppi ilmastonmuutoksen torjunnasta.

Mahatma Gandhi totesi: “Ole se muutos, jonka haluat maailmassa tapahtuvan.” Juuri nyt on todella otollinen aika olla se muutos.

Helsingin on aika luopua hiilestä

Helsingin kaupunginvaltuusto keskustelee Emma Karin aloitteesta Salmisaaren hiilivoimalan sulkemiseksi. Asia on tärkeä ja ajankohtainen – niin ilmastonmuutoksen torjumisen kannalta kuin siksi, että hallitus on päättänyt kieltää hiilen energiakäytön vuoteen 2029 mennessä.
 
Pidin valtuustossa puheen hiilen käytön alasajon tärkeydestä ja aidosti vähäpäästöisten vaihtoehtojen etsimisen puolesta.
 
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut,
 
Hiilen energiakäytöstä luopuminen on monella tapaa kohtalonkysymys.
 
Se on kohtalonkysymys ennen kaikkea ilmastonmuutoksen hidastamisen kannalta.
Helsinki on Suomen suurin hiileen perustuvan energian tuottaja.
Ilman hiilen käytön alasajoa emme kaupunkina mutta myöskään valtakunnallisella tasolla saavuta ilmastotavoitteitamme.
 
Kysymys on myös mitä suurimmassa määrin taloudellinen. Hiili on taloudellinen ja liiketoiminnallinen riski.
Yhä useampi rahoituslaitos kieltäytyy rahoittamasta ja institutionaalinen sijoittaja sijoittamasta yrityksiin, joiden omaisuudesta ja tuotannosta suuri osa on sidoksissa fossiilisiin polttoaineisiin.
Yhä useampi yritys kieltäytyy käyttämästä hiilellä tuotettua energiaa.
 
Hiilen käytön alasajosta on nyt tullut myös laillisuuskysymys.
Hiilen käytön vuoteen 2029 mennessä kieltävä laki hyvin todennäköisesti säädetään tänä vuonna.
 
Hiilen käytön alasajo maksaa. Se vaatii suuria investointeja.
Se vaatii myös teknologista kehitystä ja riskinottoa, sillä hiilen korvaamiseen soveltuvat lämmöntuotantomenetelmät eivät ole vielä kaikilta osin kaupallisesti kypsiä.
 
Näennäisesti helppo ratkaisu on korvata hiilen poltto puun poltolla.
Kuten olen useasti ennenkin täällä todennut, laajamittainen puun poltto on kuitenkin huono ratkaisu.
Helsingin lämmittäminen vaatii käsittämättömät määrät puuta.
Helenin osuus on jo nykyisellään 15 prosenttia Suomen pelletinkäytöstä.
Salmisaareen avattu pellettilaitos, joka on Helsingin mittakaavassa pieni, riittäisi yksin lämmittämään keskikokoisen suomalaisen kaupungin.
 
Puun käytön lisäämiseen liittyy merkittäviä taloudellisia ja liiketoiminnallisia riskejä.
Suomessa puuta ei ole riittävästi saatavilla koko Helsingin lämmittämisen tarpeiksi.
Puuriippuvuuden lisääntyessä sekä hinta- että saatavuusriski kasvaa merkittävästi.
Näennäishelposta ratkaisusta voi tulla yllättävän nopeasti kallis kiviriippa.
Tämän lisäksi puun polttaminen on ongelmallista luonnon monimuotoisuuden näkökulmasta.
 
Puun polttaminen ei myöskään ole aito askel kohti hiilineutraaliutta.
Puun polton hiilineutraalius on ainoastaan laskennallista ja perustuu EU-maiden keskinäiseen sopimukseen.
On hyvin mahdollista, että tämä sopimus muuttuu ei kovin kaukaisessa tulevaisuudessa.
Lyhyesti sanottuna, puun polttaminen vaikuttaa lyhyellä tähtäimellä edulliselta ja helpolta ratkaisulta, mutta meidän pitää katsoa pidemmälle, sillä energiainvestoinnit tehdään vuosikymmeniksi eteenpäin.
 
Hiilestä luopuminen vuoteen 2029 mennessä on Helsingille hyvin suuri haaste.
Se on kuitenkin haaste, johon meidän kaikella todennäköisyydellä on pystyttävä vastaamaan.
Siksi on aika lopettaa voivottelu ja keskittyä ratkaisuihin.
 
Vaikka uusien teknologioiden ja liiketoimintamallien käyttöönottoon liittyy riskejä, ne ovat nähdäkseni kuitenkin paremmin kestettävissä kuin hiilen alasajossa viivyttelyn aiheuttamat riskit tai laajamittaisten puunpolttoinvestointien aiheuttamat riskit.
Meidän ei kannata nyt sitoa kaupungin lämmittämistä eikä energiayhtiömme pääomaa ilmaston ja talouden kannalta huonoon ratkaisuun.
Sen sijaan meidän pitää nyt ennakkoluulottomasti ja pikaisesti etsiä useita vaihtoehtoja. Niitä onneksi kuitenkin on: lämpöpumput, energiatehokkuus, kysyntäjousto, hukkalämmöt.
 
Helsingin ja laajemmin pääkaupunkiseudun lämmitystarpeen täyttäminen luo valtavan kysynnän vähäpäästöisille ratkaisuille.
Tämä kannattaa nähdä elinkeinopoliittisena mahdollisuutena Helsingille sekä Helenille mahdollisuutena saavuttaa kilpailuetua edelläkävijyydellä.

Hiilettömyys on Helsingille myös taloudellisesti järkevää

Puheeni Helsingin kaupunginvaltuustossa 13.9.2017

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut,

Olen todella iloinen siitä, että Helsinki ottaa uudessa kaupunkistrategiassa aimo harppauksen ilmastomyönteisempään suuntaan. Kaupungin uutena tavoitteena on hiilineutraalius vuoteen 2035 mennessä. Helsinki on nyt ilmastotavoitteineen lähempänä muiden pohjoismaisten pääkaupunkien tasoa.

Kaupungit ovat merkittävä kasvihuonekaasupäästöjen lähde, ja Helsinki Suomen suurimpana kaupunkina vaikuttaa merkittävästi koko Suomen päästöihin. Suurimman on tunnettava vastuunsa ja näytettävä esimerkkiä.

Helsingissä merkittävin kasvihuonekaasupäästöjen aiheuttaja on lämmitys. Kaupunkimme lämpiää edelleen merkittävältä osin hiiltä polttamalla. Vaikka kaukolämpöjärjestelmämme on tehokkuudeltaan maailman huippuluokkaa, päästöt ovat silti päästöjä ja hiili on silti hiiltä.

Kun kaupungin ilmastotavoitteita lähdetään toteuttamaan käytännössä, yksi avainkysymys on, miten kaupungin energiapolitiikkaa johdetaan.

On tärkeää, että energiapolitiikassa painotetaan myös muita arvoja kuin lyhyen tähtäimen voiton tavoittelua. Sekä ilmaston että pitkän tähtäimen taloudellisen kannattavuuden näkökulmasta hiili on Helsingille riski.

Tänä keväänä Science-lehdessä julkaistiin johtavien ilmastotutkijoiden artikkeli, jossa kerrottiin koko ihmiskunnan kannalta tärkeä seikka: jos haluamme toteuttaa Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteen ja rajoittaa ilmaston lämpeneminen alle kahteen asteeseen, meillä on noin 14 vuotta aikaa tehdä tarvittavat toimenpiteet.

Energiantuotannon investoinnit eivät tapahdu hetkessä. Suurilla kaupungeilla, kuten Helsingillä ei ole varaa jäädä istumaan ja odottelemaan päästöjen vähenemisen kannalta olennaisten toimien kanssa.

Sitten se taloudellinen puoli. Hiilen polton taloudellisista riskeistä puhutaan melko vähän. On tärkeää tiedostaa, että nykyisin kansainväliset rahoituslaitokset kiinnittävät sijoitus- ja rahoituspäätöksissään hyvin voimakkaasti huomiota yritysten hiiliriskiin. Hiiliriski tarkoittaa sitä, että yrityksellä on taseessaan fossiilisiin polttoaineisiin sidottuja omaisuuseriä, joiden arvo saattaa laskea merkittävästi tai jopa nollautua kokonaan, kun maailma siirtyy vähähiiliseen aikakauteen.

Pariisin ilmastosopimuksen myötä kaikkialla maailmassa on ymmärretty tarve nopeille toimenpiteille. Tämä merkitsee huonoja uutisia korkean hiiliriskin yrityksille. Energiaa ostavat suuret yritykset karsastavat fossiilisilla polttoaineilla tuotettua energiaa ja investoivat omaan uusiutuvaan energiantuotantoon. Eläkevakuutusyhtiöt karsastavat korkean hiiliriskin yhtiöitä sijoituskohteina ja pankit ovat nihkeitä myöntämään niille rahoitusta. Esimerkiksi Nordea ilmoitti jo kaksi vuotta sitten, ettei enää aloita asiakassuhteita yritysten kanssa, joiden toiminta perustuu hiilen käyttöön.

Hyvät valtuutetut,

Kaupungin ilmastotavoitteiden saavuttaminen edellyttää hiilen energiakäytöstä luopumista Helsingissä viimeistään 2030-luvun alussa. Hiilestä luopuminen merkitsee investointeja muun muassa uusiutuvaan energiatuotantoon, hukkalämpöjen hyödyntämiseen ja energiatehokkuuteen. Lyhyellä tähtäimellä nämä investoinnit maksavat paljon, mutta pitkällä tähtäimellä ne auttavat varmistamaan helsinkiläisen energiantuotannon kilpailukyvyn ja energiayhtiömme rahoituskelpoisuuden.

On tärkeää, että me valtuutetut käytämme meille suotua valtaa viisaasti ja omalta osaltamme huolehdimme siitä, että Helsingin energiantuotantoa kehitetään sekä ilmaston että talouden näkökulmasta kestävästi.

Helsinki ilmastoedelläkävijöiden joukkoon

tulva Arabianrannassa kuvaaja: Kaisa HernbergJoulukuussa 2015 Arabianrannassa tulvi oikein kunnolla. Rannan kävelyteille oli asiaa ainoastaan pitkävartiset kumisaappaat jalassa.

Sillä kertaa vesi onneksi nousi vain rantapuistoon asti, ja talojen kellarit jäivät kuiviksi. Viime viikon uutiskuvista Texasista on sen sijaan saatu nähdä, miten voi käydä, kun kaupunki ei kaavoita eikä varaudu luonnonilmiöihin.

Helsingin uudessa kaupunkistrategiassa otetaan monta astetta kunnianhimoisempi ote ilmastonmuutoksen torjumiseen ja myös sen aiheuttamiin sääilmiöihin varautumiseen.

Ilmastonmuutos on aikamme suurin uhka – ja myös valtava mahdollisuus. Kaupungit ovat keskeinen ilmastonmuutoksen aiheuttaja, ja kaupungeilla on myös ratkaisun avaimet käsissään.

Siksi olen erittäin tyytyväinen siihen, että Helsingissä tunnistetaan kaupungin rooli ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa sekä mahdollisuudet ilmastonmuutosta torjuvia ratkaisuja kehittävien yritysten tukemiseen.

Helsinki – ja maailma – tarvitsee tiivistä kaupunkirakennetta, ilmastoystävällisiä liikkumismuotoja, viheralueita ja -kattoja ja runsaasti läpäisevää pintaa, vähäpäästöistä energiantuotantoa ja paljon innovaatioita. Näitä kaikkia kaupunki myös sitoutuu edistämään tällä valtuustokaudella.

 

Viisi asiaa vihreän politiikan ytimessä

Lähdin politiikkaan mukaan, koska haluan parantaa maailmaa. Nyt olen ehdolla Vihreiden varapuheenjohtajaksi ja puoluevaltuuskunnan puheenjohtajaksi, sillä haluan olla etulinjassa rakentamassa entistä suurempaa, uskottavampaa ja vaikutusvaltaisempaa vihreää liikettä.

Mitä elinvoimaisempi ja laajempi vihreä liike on, sitä paremmat edellytykset meillä on edistää meille tärkeitä asioita. Itselleni vihreän politiikan ytimessä ovat erityisesti nämä viisi asiaa:

1. Ilmasto

Minun puoluevalintani on aina ollut Vihreät, koska tämä puolue on aina johdonmukaisesti asettanut ympäristökysymykset kaiken keskiöön. Ilmastonmuutos on meidän aikamme suurin uhka, ja sen hillitsemisessä on onnistuttava.

Teen päivätyötäni ilmastopolitiikan parissa, ja sen olen tässä työssä valitettavasti oppinut, että kansainvälinen poliittinen prosessi etenee aivan liian hitaasti. Ilmastotutkijoiden mukaan ihmiskunnalla on osapuilleen 14 vuotta aikaa ennen kuin kahden asteen tavoite on menetetty, ja peruuttamatonta vahinkoa syntyy.

Toivo lepää nyt kuntien, yritysten ja kansalaisten harteilla. Kunnilla on Suomessa hyvin paljon valtaa ja mahdollisuuksia vaikuttaa ilmastoasioissa ja luoda yrityksille ja kansalaisille suotuisia olosuhteita ilmastomyönteisten valintojen tekemiseen. Vihreiden onkin annettava kaikki tuki kuntapoliitikoillemme, jotta ilmastotyö etenee YK:n, EU:n ja Suomen hallituksen hidastelusta huolimatta.

2. Tulevaisuus

Jos ympäristöasiat ovat olleet minulle tärkein syy äänestää Vihreitä, kimmoke puolueen aktiiviksi ryhtymiselle puolestaan on vihreiden kyky hahmottaa yhteiskunnan muutoksia. Entisenä työnantajayrittäjänä ja nykyisenä freelancerina törmään jatkuvasti arjessani siihen, miten huonosti monet nyky-yhteiskunnan rakenteet sopivat yhteen työnteon todellisuuden kanssa.

Törmään jatkuvasti myös siihen, miten olemassa oleville rakenteille löytyy aina kovaäänisempiä ja vaikutusvaltaisempia puolustajia kuin uudistamiselle. Ja kuitenkin juuri uudistuminen on perusedellytys sille, että yhteiskunta kehittyy, yritykset pärjäävät globaalissa kilpailussa ja ihmiset pärjäävät elämässä.

Vihreillä on minusta selvästi eniten herkkyyttä havaita kehityskulkuja ja esittää uutta luovia ratkaisuja. Tämä johtuu paljolti siitä, että arvostamme tieteellistä tutkimusta ja hyödynnämme sitä politiikanteon pohjana. Meille tutkimus, kehitys ja koulutus ovat keskeisiä, puolustettavia perusarvoja.

3. Markkinat

Pitkän linjan yrittäjänä olen erityisen kiinnostunut elinkeinopolitiikasta. Ajattelen useiden puoluetoverieni tavoin, että toimivat markkinat ovat toimivan ja kehittyvän yhteiskunnan perusedellytys. Mielestäni poliittista ohjausta kuitenkin tarvitaan varmistamaan, että negatiivisia ulkoisvaikutuksia on mahdollisimman vähän ja että sosiaalinen oikeudenmukaisuus toteutuu.

Vihreitä tarvitaan luomaan elinkeinopolitiikkaa, jossa tavoitteena on reilu markkinatalous. Se tarkoittaa suuryrityksiä suosivien ja ympäristölle haitallisten tukien kitkemistä. Se tarkoittaa sosiaaliturvan kehittämistä työntekoon, yrittäjyyteen ja itsensä työllistämiseen kannustavaksi. Se tarkoittaa julkisten hankintojen käytäntöjen uudistamista ja sitä, että kunnat toimivat hyvänä alustana elinkeinoille. Se tarkoittaa laajempia mahdollisuuksia paikalliseen sopimiseen.

4. Feminismi

Niin kauan kuin pojat syrjäytyvät ja tyttöjä vähätellään matematiikan tunnilla, niin kauan kuin naisten kaupungilla liikkumista määrittää pelon maantiede, niin kauan kuin nuoret miehet parhaassa iässä joutuvat jättämään kaiken kesken armeijan takia, niin kauan kuin väitellään siitä, onko toisiaan rakastavilla aikuisilla oikeus mennä naimisiin tai sukupuolensa korjanneita pakkosterilisoidaan, niin kauan kuin työmarkkinat ovat Suomessa äärimmäisen sukupuolittuneet – niin kauan feminismi on minulle yksi tärkeimmistä asioista politiikassa.

Feminismi merkitsee minulle ennen kaikkea sitä, että etuoikeuksien sijaan puolustetaan ihmisoikeuksia. Vihreät ovat tehneet paljon työtä tasa-arvo- ja ihmisoikeusongelmien ratkaisemiseksi. Meidän, joilla on vaikutus- ja päätösvaltaa, pitää puolustaa heitä, joilla ei valtaa ole. Meidän pitää myös antaa heille mahdollisuus tuoda itse äänensä kuuluviin.

5. Eurooppa ja maailma

Synnyin 1970-luvulla YYA-Suomeen. Yksi tähänastisen elinaikani merkittävimmistä poliittisista päätöksistä oli Suomen liittyminen EU:hun. Se merkitsi minun sukupolvelleni ovien avautumista Eurooppaan ennennäkemättömällä tavalla.

Nykypäivänä niin ongelmat kuin mahdollisuudetkin ovat globaaleja. Ilmastonmuutos aiheuttaa kuivuutta Afrikassa ja lähi-idässä, mikä puolestaan aiheuttaa konflikteja ja pakolaisuusaaltoja. Toisaalta suomalaisille puhtaille ratkaisuille ja osaamiselle on käyttöä Kiinaa ja Brasiliaa myöten. Nurkkakuntainen oman maan rajojen sisälle käpertyminen ei poista ongelmia eikä edistä mitään.

Vihreät ovat osa eurooppalaista ja globaalia liikettä, joka pyrkii ihan vakavissaan parantamaan maailmaa ja ratkaisemaan suuren mittakaavan ongelmia. Suomen sisällä meillä on jo varsin paljon vaikutusvaltaa oman maan asioiden edistämiseen, mutta osana suurempaa verkostoa voimme vaikuttaa paljon laajemmin.