Viisi asiaa vihreän politiikan ytimessä

Lähdin politiikkaan mukaan, koska haluan parantaa maailmaa. Nyt olen ehdolla Vihreiden varapuheenjohtajaksi ja puoluevaltuuskunnan puheenjohtajaksi, sillä haluan olla etulinjassa rakentamassa entistä suurempaa, uskottavampaa ja vaikutusvaltaisempaa vihreää liikettä.

Mitä elinvoimaisempi ja laajempi vihreä liike on, sitä paremmat edellytykset meillä on edistää meille tärkeitä asioita. Itselleni vihreän politiikan ytimessä ovat erityisesti nämä viisi asiaa:

1. Ilmasto

Minun puoluevalintani on aina ollut Vihreät, koska tämä puolue on aina johdonmukaisesti asettanut ympäristökysymykset kaiken keskiöön. Ilmastonmuutos on meidän aikamme suurin uhka, ja sen hillitsemisessä on onnistuttava.

Teen päivätyötäni ilmastopolitiikan parissa, ja sen olen tässä työssä valitettavasti oppinut, että kansainvälinen poliittinen prosessi etenee aivan liian hitaasti. Ilmastotutkijoiden mukaan ihmiskunnalla on osapuilleen 14 vuotta aikaa ennen kuin kahden asteen tavoite on menetetty, ja peruuttamatonta vahinkoa syntyy.

Toivo lepää nyt kuntien, yritysten ja kansalaisten harteilla. Kunnilla on Suomessa hyvin paljon valtaa ja mahdollisuuksia vaikuttaa ilmastoasioissa ja luoda yrityksille ja kansalaisille suotuisia olosuhteita ilmastomyönteisten valintojen tekemiseen. Vihreiden onkin annettava kaikki tuki kuntapoliitikoillemme, jotta ilmastotyö etenee YK:n, EU:n ja Suomen hallituksen hidastelusta huolimatta.

2. Tulevaisuus

Jos ympäristöasiat ovat olleet minulle tärkein syy äänestää Vihreitä, kimmoke puolueen aktiiviksi ryhtymiselle puolestaan on vihreiden kyky hahmottaa yhteiskunnan muutoksia. Entisenä työnantajayrittäjänä ja nykyisenä freelancerina törmään jatkuvasti arjessani siihen, miten huonosti monet nyky-yhteiskunnan rakenteet sopivat yhteen työnteon todellisuuden kanssa.

Törmään jatkuvasti myös siihen, miten olemassa oleville rakenteille löytyy aina kovaäänisempiä ja vaikutusvaltaisempia puolustajia kuin uudistamiselle. Ja kuitenkin juuri uudistuminen on perusedellytys sille, että yhteiskunta kehittyy, yritykset pärjäävät globaalissa kilpailussa ja ihmiset pärjäävät elämässä.

Vihreillä on minusta selvästi eniten herkkyyttä havaita kehityskulkuja ja esittää uutta luovia ratkaisuja. Tämä johtuu paljolti siitä, että arvostamme tieteellistä tutkimusta ja hyödynnämme sitä politiikanteon pohjana. Meille tutkimus, kehitys ja koulutus ovat keskeisiä, puolustettavia perusarvoja.

3. Markkinat

Pitkän linjan yrittäjänä olen erityisen kiinnostunut elinkeinopolitiikasta. Ajattelen useiden puoluetoverieni tavoin, että toimivat markkinat ovat toimivan ja kehittyvän yhteiskunnan perusedellytys. Mielestäni poliittista ohjausta kuitenkin tarvitaan varmistamaan, että negatiivisia ulkoisvaikutuksia on mahdollisimman vähän ja että sosiaalinen oikeudenmukaisuus toteutuu.

Vihreitä tarvitaan luomaan elinkeinopolitiikkaa, jossa tavoitteena on reilu markkinatalous. Se tarkoittaa suuryrityksiä suosivien ja ympäristölle haitallisten tukien kitkemistä. Se tarkoittaa sosiaaliturvan kehittämistä työntekoon, yrittäjyyteen ja itsensä työllistämiseen kannustavaksi. Se tarkoittaa julkisten hankintojen käytäntöjen uudistamista ja sitä, että kunnat toimivat hyvänä alustana elinkeinoille. Se tarkoittaa laajempia mahdollisuuksia paikalliseen sopimiseen.

4. Feminismi

Niin kauan kuin pojat syrjäytyvät ja tyttöjä vähätellään matematiikan tunnilla, niin kauan kuin naisten kaupungilla liikkumista määrittää pelon maantiede, niin kauan kuin nuoret miehet parhaassa iässä joutuvat jättämään kaiken kesken armeijan takia, niin kauan kuin väitellään siitä, onko toisiaan rakastavilla aikuisilla oikeus mennä naimisiin tai sukupuolensa korjanneita pakkosterilisoidaan, niin kauan kuin työmarkkinat ovat Suomessa äärimmäisen sukupuolittuneet – niin kauan feminismi on minulle yksi tärkeimmistä asioista politiikassa.

Feminismi merkitsee minulle ennen kaikkea sitä, että etuoikeuksien sijaan puolustetaan ihmisoikeuksia. Vihreät ovat tehneet paljon työtä tasa-arvo- ja ihmisoikeusongelmien ratkaisemiseksi. Meidän, joilla on vaikutus- ja päätösvaltaa, pitää puolustaa heitä, joilla ei valtaa ole. Meidän pitää myös antaa heille mahdollisuus tuoda itse äänensä kuuluviin.

5. Eurooppa ja maailma

Synnyin 1970-luvulla YYA-Suomeen. Yksi tähänastisen elinaikani merkittävimmistä poliittisista päätöksistä oli Suomen liittyminen EU:hun. Se merkitsi minun sukupolvelleni ovien avautumista Eurooppaan ennennäkemättömällä tavalla.

Nykypäivänä niin ongelmat kuin mahdollisuudetkin ovat globaaleja. Ilmastonmuutos aiheuttaa kuivuutta Afrikassa ja lähi-idässä, mikä puolestaan aiheuttaa konflikteja ja pakolaisuusaaltoja. Toisaalta suomalaisille puhtaille ratkaisuille ja osaamiselle on käyttöä Kiinaa ja Brasiliaa myöten. Nurkkakuntainen oman maan rajojen sisälle käpertyminen ei poista ongelmia eikä edistä mitään.

Vihreät ovat osa eurooppalaista ja globaalia liikettä, joka pyrkii ihan vakavissaan parantamaan maailmaa ja ratkaisemaan suuren mittakaavan ongelmia. Suomen sisällä meillä on jo varsin paljon vaikutusvaltaa oman maan asioiden edistämiseen, mutta osana suurempaa verkostoa voimme vaikuttaa paljon laajemmin.

10 askelta ilmastoystävällisempään Helsinkiin

Ilmastonmuutos on tärkein syy, miksi lopulta päätin lähteä mukaan politiikkaan. Edellisessä työpaikassani tajusin, että vaikka uusilla teknologioilla, palveluilla ja bisnesmalleilla voidaan monin tavoin hillitä ilmastonmuutosta, niille ratkaisuille ei synny markkinoita ilman poliittista ohjausta.

Viime vuodet olen tehnyt myös päivätyötä ilmastopolitiikan parissa. Samalla minulle on muodostunut paljon selkeämpi kuva siitä, miten ratkaisevan tärkeä rooli kaupungeilla on ilmastonmuutoksen torjumisessa.

Vaikka ilmastonmuutos on globaali ilmiö ja valtavan mittaluokan uhka ihmiskunnalle, sen hillitseminen ei ole pelkästään YK:n, EU:n tai kansallisen lainsäädännön asia. Niin kunnat kuin yksittäiset kuntalaiset – sinä ja minä – voivat tehdä ratkaisevan tärkeitä valintoja.

Suomen hiilijalanjäljestä 68 % syntyy kotitalouksissa. Sillä, miten lämmitämme asuntomme, miten liikumme ja mitä syömme, on merkittävä vaikutus ilmaston lämpenemiselle. Meistä jokainen voi arjessaan tehdä pieniä ja suuria päätöksiä, ja kunnan tehtävä on helpottaa näiden päätösten tekemistä.

Helsinki, rakas kotikaupunkini, on Suomen kirkkaasti suurin kunta. Täällä asuu yli kymmenesosa suomalaisista, ja täällä tehtävillä valinnoilla on suuri vaikutus koko Suomelle.

Pohjoismaiset pääkaupungit Tukholma ja Kööpenhamina ovat jo pitkään määrätietoisesti ja kunnianhimoisesti pyrkineet ilmastopolitiikan edelläkävijöiksi. Kyse ei ole ainoastaan ympäristöystävällisyydestä, vaan kumpikin kaupunki rakentaa samalla kotimarkkinoita puhtaan teknologian ratkaisuille sekä kansainvälisesti merkittävää referenssikeskittymää vientiä vauhdittamaan. Helsingin tulisi pyrkiä vähintään samaan – mieluiten parempaan.

Miten Helsinkiä voisi kehittää ilmastoystävällisempään suuntaan? Tässä muutamia tärkeitä kehityskohteita:

  1. Tiivis kaupunkirakenne sekä kattavat julkiset ja yksityiset liikkumispalvelut luovat ihmisille puitteet sujuvalle arjelle, jonka pyörittämiseen ei välttämättä tarvita henkilöautoa.
  2. Lähipalvelut, kuten päiväkodit, liikunta- ja harrastuspaikat riittävän lähellä koteja vähentävät kaupunkilaisten tarvetta suhata autolla pitkin poikin. Ruuhkien väheneminen hyödyttää myös heitä, joiden työ edellyttää autolla kulkemista.
  3. Kävelyn ja pyöräilyn olosuhteiden, kuten talvikunnossapidon, työmaiden poikkeusjärjestelyjen ja reittisuunnittelun kehittäminen sujuvammiksi ja turvallisemmiksi kannustaa yhä useampia kaupunkilaisia kulkemaan ainakin osan päivittäisistä asiointimatkoistaan omalla lihasvoimalla, ja samalla ilmasto kiittää.
  4. Sähköisen liikenteen edellytysten, kuten latausverkoston parantaminen on tärkeää, jotta kaupunkilaiset voivat siirtyä käyttämään vähäpäästöisempiä ajopelejä.
  5. Kaukolämpöverkon avaaminen kilpailulle luo kannustimen monenlaisille toimijoille kehittää hiilen- ja puunpolttoa ympäristöystävällisempiä lämmöntuotantoratkaisuja.
  6. Päästötön sähköntuotanto on aivan olennainen tekijä ilmastonmuutoksen torjunnassa. Kaupungin suuren mittakaavan tuotannon kehittämisen ohella pitää kannustaa kaupunkilaisia pienimuotoiseen päästöttömään sähköntuotantoon kehittämällä hinnoittelu-, rahoitus- ja kannustinmalleja.
  7. Energiatehokkuuden parantaminen on aivan keskeinen tapa pienentää kaupungin hiilijalanjälkeä. Asuin- ja toimistokiinteistöissä on mahdollista saavuttaa merkittäviä tehokkuusparannuksia lämpöpumppujen sekä sähkön- ja lämmönkäytön optimoinnin avulla.
  8. Kiertotalouden toimintamallien omaksuminen julkisissa hankinnoissa parantaa kaupungin energia- ja materiaalitehokkuutta. Laitteiden hankkiminen palveluna luo myös taloudellista joustavuutta.
  9. Jakamis- ja kiertotalouden toimintamallien edistäminen yhteistyössä kaupunkilaisten ja yritysten kanssa edistää ympäristöystävällisempää, vähemmän tavarakeskeistä elämäntapaa ja vähentää jätteen määrää sekä hävikkiä.
  10.  Kasvisruuan laadun, ravintoarvon ja saatavuuden parantaminen ja satokausikasvisten suosiminen kaupungin ruokapalveluissa auttaa kaupunkilaisia omaksumaan ilmastoystävällisempiä ruokailutottumuksia.

+1 Juuri nyt juuri sinä voit vaikuttaa myös äänestämällä. Minä haluan Helsingin kaupunginvaltuustoon, jotta voin edistää ilmastonmuutoksen torjuntaa ja samalla kehittää Helsinkiä entistä mukavammaksi paikaksi elää, asua ja työskennellä. Minua voit äänestää numerolla 634. Ennakkoäänestys on jo käynnissä – tartu tilaisuuteen!

Mitä tämä vihreä ajattelee ydinvoimasta

Aktiivisesti energiapolitiikasta keskustelevana vihreänä kohtaan usein ihmisiä, jotka haluavat haastaa minua ydinvoimasta. Tämä halu kumpuaa mitä ilmeisimmin vahvasta mielikuvasta, jonka mukaan Vihreät elävät ja hengittävät ydinvoiman vastustusta.

Kirjoitan nyt tähän auki oman näkemykseni, niin ei tarvitse sitten jatkossa yrittää kuvata sitä 140 merkillä Twitterissä.

Ensin TLDR-versio: Minulle ydinvoima ei ole kovin kiinnostava eikä ajankohtainen keskustelunaihe. En suhtaudu siihen erityisellä intohimolla. Paljon enemmän minua kiinnostaa, miten energiamarkkinat rakenteellisesti kehittyvät lähitulevaisuudessa.

Sitten pidempi versio:

1. Ilmastonäkökulmasta ydinvoima on ehdottomasti parempi vaihtoehto kuin hiilen tai turpeen polttaminen. Ydinvoiman turvallisuusriskit ovat todella paljon teoreettisemmalla tasolla kuin fossiilisten polttoaineiden, joiden aiheuttamat ilmansaasteet tappavat joka päivä valtavan määrän ihmisiä. Pidän hölmönä Saksan ja Ruotsin politiikkaa, jossa priorisoidaan toimivista ydinvoimaloista luopumista hiilestä luopumisen ohi. Onneksi Suomessa ei ole menty mukaan tähän hullutukseen, sillä ilmastonmuutoksen torjumisen kannalta päästöjen vähentämisen pitää olla ykkösprioriteetti.

2. Ydinvoima on mielestäni myös parempi vaihtoehto kuin laajamittainen puun polttaminen. Puunpolton “hiilineutraalius” on puhtaasti laskennallista. Käytännössä puun polttaminen vapauttaa ilmakehään hiilidioksidia välittömästi, kun taas saman hiilidioksidimäärän sitoutuminen takaisin kasvavaan metsään on pitkä prosessi. Laajamittainen puun polttaminen ei ole järkevää myöskään ekologisessa tai taloudellisessa mielessä. Puuta kannattaa käyttää ennen kaikkea pitkäkiertoisiin kohteisiin, kuten rakentamiseen.

Helsinkiä lämmittäisin ennemmin Loviisan ydinvoimalan hukkalämmöllä kuin puuta polttamalla, joskin vielä mieluummin näkisin täällä avoimen kaukolämpöverkon, johon eri toimijat voisivat tuottaa lämpöä. Se toisi päästöjen vähentämisen ohella lisää taloudellista elinvoimaa pääkaupunkiseudulle.

3. Rakenteilla olevien Olkiluoto 3 ja Hanhikivi 1 -reaktorien yhteenlaskettu tuotantokapasiteetti on samaa suuruusluokkaa kuin CHP-sähkön kulutus Suomessa viime vuosina. (CHP = sähkön ja lämmön yhteistuotanto) Vaikka sähkön kulutuksen voi olettaa kasvavan muun muassa liikenteen sähköistyessä, ei silti ole näköpiirissä tarvetta uusille vastaavan mittaluokan hankkeille.

4. Olkiluoto kolmosen ja Fennovoiman rakennusprosessit ovat osoittaneet, että uuden ydinvoimakapasiteetin rakentaminen on kallista, hidasta ja täynnä epävarmuuksia. Kokonaan uusista ydinvoimalahankkeista ei siis valitettavasti ole nopeaksi ratkaisuksi ilmasto-ongelmiin. Päästövähennyksiä on kuitenkin saatava aikaan nyt heti.

5. Taloudelliset argumentit eivät tällä hetkellä puolla ydinvoimaa. Viimeisimmät aurinkosähköhankkeet on maailmalla käynnistetty 23–26 eur/MWh tavoitehintaan. Pohjoismaissa sähkön markkinahinta on jo useamman vuoden pyörinyt 30 eur/MWh tietämissä. Tällaisella hintatasolla uusien ydinvoimaloiden rakentaminen ei yksinkertaisesti kannata. Ydinvoimatekniikkaakin kuitenkin tutkitaan ja kehitetään jatkuvasti, joten kenties tulevaisuudessa syntyy taloudellisempia ratkaisuja.

6. Ydinvoiman ja uusiutuvan energian vastakkainasettelu on typerää. Kaikkia päästöttömiä energianlähteitä tarvitaan, ja toisaalta kaikki uusiutuvat energianlähteet eivät ole ilmaston kannalta hyviä vaihtoehtoja. Sen sijaan, että tuhlataan aikaa ja vaivaa ydinvoima vai uusiutuvat -väittelyyn, kannattaisi keskittyä yhtenä rintamana ajamaan alas fossiilisen energian tuotantoa.

7. Ydinvoima on hallinnut suomalaista energiapolitiikkaa niin suvereenisti niin pitkään, että se on jarruttanut muuta energiantuotantoon liittyvää kehitystä ja muuhun energiateknologiaan perustuvan liiketoiminnan markkinakehitystä. Ydinvoimaan tulisi mielestäni suhtautua yhtenä energiantuotantomuotona muiden joukossa.

8. Kansainvälisesti on käynnissä todella vahva aurinko- ja tuulienergiabuumi. Molempia asennetaan valtavia määriä eri puolilla maailmaa. Koska kumpikin näistä tuotantomuodoista vaihtelee sääolosuhteiden mukaan, maailmalla on myös jatkuvasti kasvava kysyntä sähkön varastointiratkaisuille sekä erilaisille älykkäille ohjaus-,optimointi- ja kysyntäjoustoratkaisuille. Suomessa on todella kovan tason osaamista kaikkiin näihin liittyen. Meidän kannattaa panostaa älyratkaisujen kehittämiseen, tuotteistamiseen, kaupallistamiseen ja vientiin. Tämä tarkoittaa, että näitä ratkaisuja pitää ottaa käyttöön myös kotimarkkinoilla.

Lopuksi: Kuten sanottua, minusta ilmastonmuutoksen torjuminen on tärkeämpää kuin minkään yksittäisen energiantuotantomuodon puffaaminen. Lisäksi minusta on tärkeää luoda markkinoita innovatiivisille kotimaisille ratkaisuille, joilla voidaan edistää ilmastonmuutoksen torjumista. Kuten pari kuukautta sitten kirjoittamassani blogissa totesin, olennaista tällä hetkellä on pitkän tähtäimen suuntamerkkien asettaminen: Vievätkö poliittiset päätökset, lainsäädäntö ja verotus kohti päästötöntä energiajärjestelmää ja kuinka nopeasti? Ovatko nykyiset toimenpiteet riittäviä, jotta tarvittava muutos saadaan aikaiseksi?

Valitettavasti et siis saa minusta seuraa juupas-eipäs-ydinvoimaväittelyyn. Asia-argumentteja kuuntelen kyllä oikein mielelläni.

Jos Vihreiden energiakannat kiinnostavat, suosittelen tutustumaan viime vuoden lopulla julkaistuun Vihreään energiavisioon. Kannattaa myös tutustua Tieteen ja teknologian Vihreisiin, joka on yksi puolueemme suurimmista jäsenyhdistyksistä.

Kilpailukyky – jälleen kerran

Vihreät julkisti taannoin Vihreä yritystukiremontti -linjapaperin, jota olin itsekin mukana kirjoittamassa Vihreiden Yrittäjien puheenjohtajan ominaisuudessa. Esittämämme viiden kohdan ohjelman tavoitteena on parantaa yritystukien osumatarkuutta ja vaikuttavuutta ja luoda paremmat edellytykset pk-yritysten kasvulle ja menestykselle.

Yritystukiremontin pääasiallinen tarkoitus ei ole leikata yritystukia, vaan kehittää niitä fiksumpaan suuntaan. Leikattavaakin viiden kohdan listalta kuitenkin löytyy – ympäristölle haitalliset, tehottomat tuet kuten energiaintensiivisen teollisuuden sähköveron palautus sekä teollisuuden hiilivuotokompensaatio.

VATT on selvittänyt perusteellisesti yritystukia ja niiden vaikuttavuutta, ja sähköveron palautuksen suhteen raportti on karua kertomaa: tuki on ristiriidassa ilmastopolitiikan tavoitteiden kanssa, tuen kohderyhmällä ei ole havaittu kilpailukykyongelmaa, vaikuttavuudesta ei ole viitteitä sen enempää kotimaisessa kuin ulkomaisessakaan tutkimuskirjallisuudessa. Tuen tarvetta ei myöskään arvioida säännöllisesti, ja kaiken päälle sen on todettu selkeästi haittaavan tukea saavien toimialojen sisäistä kilpailua ja markkinoiden uudistumista suosimalla jo markkinoilla toimivia suuria yrityksiä.

Vuonna 2014 tätä tehotonta, markkinoita vääristävää ja ilmastotavoitteiden vastaista tukea maksettiin 200 miljoonaa euroa. Se on erittäin suuri summa taloustilanteessa, jossa lähes kaikesta on “pakko leikata”.

Tätä, kuten muitakin teollisuudelle kohdennettuja ympäristölle haitallisia tukia on perusteltu kilpailukyvyllä. Argumentti kuuluu, että suomalainen teollisuus joutuu heikompaan kilpailuasemaan, jos se joutuu vastaamaan aiheuttamiensa hiilidioksidipäästöjen ulkoisvaikutusten kustannuksista edes pieneltä osin.

Ja tästä päästäänkin jälleen lempiaiheeseeni, kilpailukykyyn. VATT on jo osoittanut, ettei tuki paranna sitä saavien yritysten kilpailukykyä, joten tukia puolustavalla argumentilla ei ole todellisuuspohjaa.

Kiinnostavaa on lisäksi se, että tämän kaltaisessa argumentoinnissa keskitytään aina ainoastaan hintakilpailukykyyn. VATT:in vanhempi tutkija Saara Tamminen esitteli Vihreän yritystukiremontin julkistustilaisuudessa kansainvälisiä tutkimustuloksia, joiden mukaan hinnalla on alle neljäsosan vaikutus myyntiin, ja paljon tärkeämmässä roolissa ovat yrityksen maine ja tuotteiden koettu laatu.

On todella surullista, että Suomessa kulutetaan niin paljon ruutia hinnoista ja kustannuksista valittamiseen ja niin vähän sen miettimiseen, miten voisimme olla paljon nykyistä vahvempia niissä muissa, tärkeämmissä kilpailukykytekijöissä.

Mitäpä, jos emme hassaisi joka vuosi satoja miljoonia euroja vanhojen, haitallisten toimintamallien pönkittämiseen ja ohjaisimme vaikka edes osan summasta esimerkiksi ilmastonmuutosta hillitsevien ratkaisujen kehittämiseen ja kaupallistamiseen? Tai mitä jos tuosta satojen miljoonien potista ohjattaisiin osa kuntien ilmastoystävällisten hankintojen tukemiseen?

Romahtaisiko teollisuuden kilpailukyky? Vai syntyisikö kenties sittenkin virkeämmät kotimarkkinat sekä uusia innovaatioita koko ajan kasvaville globaaleille markkinoille? Tätä kannattaisi aika vakavasti miettiä.

Kohtaamisia Marrakeshissa

Neljän päivän ekskursioni YK:n ilmastokokouksessa Marrakeshissa on nyt päättynyt, ja suuntaan kohta lentokentälle ja kotimatkalle. Ensimmäisen ilmastokokoukseni jälkimainingeissa mietin, mitä tapahtumasta jäi käteen – käyntikorttipinon lisäksi.

YK:n ilmastoon liittyvä päätöksentekoprosessi on monimutkainen ja täynnä jargonia. En voi väittää yhden kokouksen jälkeen olevani siitä kovin paljon paremmin perillä kuin aiemminkaan, vaikka aika monta kirjainlyhennettä ja proseduuria tämän viikon aikana opinkin.

Eniten mieleen ovatkin jääneet erilaiset hetket ja kohtaamiset. Ilmastokokouksessa maailman monimuotoisuus konkretisoituu huikealla tavalla – paikalla ovat edustettuina osapuilleen kaikki maailman maat, ja kulttuurien kirjo on melkoinen. Oma työ ja siihen liittyvät näkökulmat asettuvat ihan uudenlaiseen, laajaan kontekstiin.

Oli pyöräilykypärään sonnustautunut norsunluurannikkolainen kaupunkiliikenneaktivisti, joka kulki Pohjoismaiden paviljongissa jakelemassa lentolehtisiä ja pyysi käyntikortin.

Oli mietteliäs YK:n työntekijä, jonka kanssa juttelimme myöhään illalla bussissa pitkän kokouspäivän jälkeen USA:n vaaleista ja EU:n tulevaisuudesta.

Oli suuren amerikkalaisen pankkiiriliikkeen ilmastorahoituksesta vastaava johtaja, jonka kanssa pohdimme, mistä Trump meinaa saada rahoitusta hiiliteollisuuden henkiinherättämishankkeilleen.

Oli ruotsalainen suuren energiayhtiön ilmastoasiantuntija, jonka kanssa vertailimme Suomen ja Ruotsin energiapolitiikan suuntaviivoja.

Oli amerikkalaisen senaattorin ilmastopoliittinen neuvonantaja, joka kehotti loistavan puheensa päätteeksi kaikkia halaamaan toisiaan.

Oli kiinalainen asiantuntija, joka päästökauppaa käsittelevässä paneelikeskustelussa totesi, ettei kannata olla huolissaan USA:n vaalituloksesta, koska Kiina on sitoutunut omiin tavoitteisiinsa ja niiden toteuttamiseen.

Ennen kaikkea oli hyvin voimakas tunne siitä, että me todella kaikkialla maailmassa haluamme tehdä yhdessä työtä ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Meitä on paljon ja olemme sitoutuneita. Juuri tällä viikolla se tuli tarpeeseen.

Leuka pystyyn, ilmastotyö jatkuu

Tänä aamuna Marrakeshin ilmastokokouksessa on ollut yksi puheenaihe ylitse muiden: mitäs hittoa nyt, kun USA:n presidentiksi valittiin henkilö, joka pitää ilmastonmuutosta kiinalaisten markkinointitemppuna ja uhoaa herättävänsä henkiin USA:n hiiliteollisuuden.

Tuoreeltaan aamulla oli tarjolla mielenkiintoista analyysia aiheesta, kun kansainvälisen päästökauppayhdistyksen IETA:n toimitusjohtaja Dirk Forrister, kansainälisten asioiden johtaja Jeff Swartz sekä CNN:n kommentaattorinakin tunnettu Alcade & Fay -asianajotoimiston toimitusjohtaja Kevin Fay keskustelivat presidentinvaalien tuloksen vaikutuksista ilmastotyöhön.

Yleinen tunnelma sekä aamun keskustelutilaisuudessa että muutenkin vaikuttaa olevan se, että ovathan tässä ennenkin presidentit ja hallitukset vaihtuneet.

Trumpin liikemiestausta ja kiinnostus hyviin diileihin nähtiin positiivisena mahdollisuutena – kun politiikkatoimia aletaan toden teolla käynnistämään, käy todennäköisesti nopeasti selväksi, ettei esimerkiksi vanhakantaisen hiilibisneksen henkiin herättäminen ole taloudellisessa mielessä lainkaan hyvä idea.

Keskustelijat muistuttivat, että Pariisin sopimuksen tavoitteita ei tulla toteuttamaan julkisella rahalla, ja yksityisen sektorin rahavirrat ovat jo kääntyneet puhtaan energian suuntaan.

Suurin epätietoisuus keskustelijoiden mielestä liittyy USA:n rooliin kansainvälisissä organisaatioissa. Trump on hyvin voimakkaasti ilmaissut halukkuutensa vähentää USA:n rahan ja resurssien käyttöä kansainvälisessä yhteistyössä.

USA:n rooli Pariisin sopimuksen aikaansaamisessa ja nopeassa ratifioinnissa on ollut ratkaiseva, mutta nyt arvellaan, että kapula voi siirtyä muille keskeisille toimijoille, kuten Kanadalle ja EU:lle. Toisaalta muistutettiin, että Kiina ja EU ovat USA:lle keskeisiä kauppakumppaneita, ja molemmat taatusti haluavat takuita ilmastoyhteistyön jatkumisesta.

Sitäkin on täällä telttakylän käytävillä kuultu puhuttavan, että USA:ssa yksittäisillä osavaltioilla on paljon itsenäistä toimivaltaa. Edelläkävijät kuten Kalifornia ja Massachusetts todennäköisesti jatkavat omalla linjallaan. Ja toisaalta jopa öljyosavaltio Texas investoi vauhdilla aurinkoenergiaan.

Kuten totesin edellisessä blogissani, merkittävä osa ilmastonmuutoksen vastaisesta työstä tehdään kunnissa, yrityksissä ja kodeissa. Uskon ja toivon, että se karavaani jatkaa kulkuaan, myös USA:ssa.

Arvostamani kollega Oras Tynkkynen kiteytti tilanteen hienosti tämänaamuisessa Facebook-postauksessaan: “Jokainen merkittävä edistyaskel ihmiskunnan historiassa on edellyttänyt uuvuttavaa, raastavaa, rankkaa ja ajoittain raakaakin kamppailua. Ja jokaista edistysaskelta kohti on nähty lukuisia vastoinkäymisiä ja askelia taaksepäin.”

Leuka pystyyn, siis. Ilmastotyö jatkukoon. Ei se ole aina helppoa ollut tähänkään asti.

Ilmastonmuutoksen torjunta on tekemistä vaille valmis

Tänään käynnistyi Marrakeshissa YK:n ilmastokokous. Olen itse ensimmäistä kertaa paikan päällä, ja odotan mielenkiinnolla kokouksen antia.

Yhtä historiallista Marrakeshin kokouksesta tuskin tulee kuin viime vuonna Pariisissa. Pariisin sopimus oli monella tapaa käänteentekevä: Se oli ensimmäinen aidosti kattava, kansainvälinen sopimus, jossa 195 maata sopi ilmaston lämpenemisen rajoittamisesta alle kahteen asteeseen. Mukana sopimuksessa ovat kaikki keskeiset saastuttajamaat, ja se kattaa osapuilleen 98 prosenttia maailman hiilidioksidipäästöistä.

Fanfaarien ja salamavalojen jälkeen on kuitenkin edessä se varsinainen työ. Sopimuksen myötä ilmastonmuutoksen hillintä on nimittäin vasta tekemistä vaille valmis. Lukuisat maat, kaupungit ja yritykset ovat jo tehneet sitoumuksia toimenpiteistä, joilla Pariisin sopimuksen tavoitteisiin on tarkoitus päästä, mutta sitoumukset eivät vielä likimainkaan riitä.

Nyt kaikkialla maailmassa pohditaan, mitkä ovat toisaalta ilmaston lämpenemisen hillitsemiseksi tehokkaimpia, ja toisaalta riittävän talouskasvun turvaavia keinoja.

Itselleni on viimeksi kuluneen vuoden aikana kirkastunut, miten tärkeä rooli niinsanotuilla ei-valtiollisilla toimijoilla on ilmastotyössä – kunnilla, yrityksillä, järjestöillä ja yksittäisillä kansalaisilla. Suomessakin moni kunta tekee kunnianhimoisempaa ilmastopolitiikkaa kuin valtio, ja monet suuret yritykset peräänkuuluttavat hallitukselta nopeita, konkreettisia tavoitteita ja toimia tehostamaan ympäristöystävällisten ratkaisujen markkinoiden kehittymistä.

Ilmaston kannalta yhdeksi tärkeimmäksi yksittäiseksi lakiuudistukseksi saattaakin Suomessa osoittautua vuodenvaihteessa voimaan astuva uusi hankintalaki. Sen yhtenä tavoitteena on antaa kunnille nykyistä paremmat eväät hankkia innovatiivisia kotimaisia ympäristöratkaisuja.

Jos laki onnistuu tavoitteessaan, Suomeen syntyy ennennäkemättömät kotimarkkinat puhtaan teknologian ratkaisuille, joiden kysyntä kasvaa kohisten kaikkialla maailmassa. Samalla tuetaan kotimaisen vientiteollisuuden uudistumista ja kilpailukykyä.

Kuntien ohella yksittäisen kansalaisen roolia ja valinnan mahdollisuuksia pitää nostaa entistä enemmän esiin. Sitran teettämän selvityksen mukaan kuluttajien energiavalinnoilla voidaan kattaa kolmannes EU:n Suomelle asettamasta päästövähennystavoitteesta.

Sinä ja minä voimme ihan konkreettisesti ja merkittävästi vaikuttaa ilmastonmuutoksen torjuntaan valitsemalla vähähiilisiä vaihtoehtoja sähköntuotannossa, lämmityksessä, liikkumisessa ja ruokailussa. Voit aloittaa vaikkapa tekemällä ilmastolupauksen ja laskemalla oman hiilijalanjälkesi.

On kuitenkin paljon poliittisista valinnoista kiinni, miten houkuttavia ympäristöystävälliset vaihtoehdot ovat kunnille, yrityksille ja kuluttajille. Siksi toivon Marokkoon kokoontuneilta kansallisilta neuvottelijoilta hyviä ja kunnianhimoisia päätöksiä.

Seuraa twiittejä Marrakeshin ilmastokokouksesta: @kaisamirjam