Pariisin sopimus ja cleantech

Kävin tänään Sitran Kestävän talouspolitiikan johtamiskoulutuksessa vetämässä ryhmätyön aiheesta Pariisin sopimus ja cleantech. Politiikkasuosituksiakin sai antaa, ja tokihan annoin. Kun kysyttiin, mikä olisi politiikan kannalta olennaisin asia eteenpäin vietäväksi, totesin, että ilman muuta saastuttaja maksaa -periaatteen läpivieminen. Hyvää keskustelua innokkaiden ja kiinnostuneiden osallistujien kanssa! 

Esitykseni voit katsoa täältä.

Sähkönsiirron Caru tulevaisuus

Sähköverkkoyhtiö Carunan roimat hinnankorotukset ovat herättäneet viime päivinä räväkkää keskustelua. Asiakkaat ovat hyvästä syystä kiristelleet hampaitaan, ja poliittista vastuuta on perätty. Carunan toimialueella myydään nyt virtaa Suomen viidenneksi kalleimpaan siirtohintaan.

Eipä ole ensimmäinen kerta, kun jokin yritys käyttää hyväkseen määräävää markkina-asemaansa. Tällä kertaa innokkaalla hinnoittelulla saattaa kuitenkin olla toisenlaiset seuraukset kuin yhtiössä on laskettu. Toisin kuin vanhoina paikallisten energiamonopolien aikoina, kuluttaja-asiakkailla on nimittäin nyt vaihtoehtoja.

Yle uutisoi, että aurinkosähköjärjestelmien myyjillä käy nyt kauppa. Hinnankorotukset osuvat kipeimmin sähköllä lämmittäviin pientaloasukkaisiin – ja juuri heillä sattumoisin on tänä päivänä useitakin mahdollisuuksia sähkölaskunsa pienentämiseen. Osan sähköstä voi tuottaa koko ajan edullisemmiksi käyvillä aurinkopaneeleilla. Poistoilmalämpöpumpuilla saa energiankulutusta pienennettyä. Kiukkuisempi saattaa vaihtaa lämmitysmuotoa tykkänään – vaihtoehtoja on.

VTT tiedotti jo 2012, että Suomen sähkölämmitteisissä pientaloissa piilee neljän keskikoisen kivihiilivoimalan verran energiansäästöpotentiaalia. Ei ole erityisen yllättävää, jos sitä potentiaalia aletaan nyt realisoida. Entisenä omakotiasukkina tiedän, että pientalon omistajalle euro on erittäin hyvä muusa.

Energiamarkkinoilla kuhisee monella tavalla. Yhä enemmän hankkeita toteutetaan muiden kuin perinteisten toimijoiden voimin. Sähkön hajautettu pientuotanto on kasvattanut suosiotaan teknologian halventuessa, ja tuulivoimatuet ovat houkuttaneet markkinoille aivan uusia, merkittäviä toimijoita.

Perinteisissäkin energiayhtiöissä pohditaan nyt muun muassa sitä, voisiko sähkön ja lämmön sijaan asiakkaille myydäkin olosuhteita, esimerkiksi tiettyä sisälämpötilaa tai tiettyjen laitteiden toimintavarmuutta. On sanomattakin selvää, että tällainen bisnesmalli muuttaisi energian hinnoitteluperusteita – eikä se voi olla heijastumatta siirtohintoihin, joista merkittävä osa perustuu tällä hetkellä energiankulutukseen.

Näkyvissä on koko ajan enemmän ja äänekkäämpiä signaaleja siitä, että kymmenen vuoden kuluttua energiamarkkinamme ovat hyvin erilaisessa asennossa kuin nyt. Ison verkkoyhtiön hintatempaus saattoi juuri tökkäistä muutosta vielä kovempaan vauhtiin.

Saattaa vain käydä niin, ettei Carunan johtajia enää muutaman vuoden kuluttua naurata niin kovasti matkalla pankkiin. Uusien toimijoiden vallatessa markkinoita, hajautetun pientuotannon yleistyessä ja energiaremonttien tuoksinassa nimittäin saattaa käydä niinkin, ettei sähköverkkobisnes enää lyö leiville.

Viime aikoina olen kuullut monia sellaisiakin spekulaatioita, että sähköverkkojen ylläpitämisestä saattaa lähitulevaisuudessa tulla jopa kokonaan julkisin varoin toteutettavaa hommaa.

Mutta kenties verkkoyhtiöissä on nimenomaan oivallettu tämä asia, ja nyt nähdyt hinnankorotukset ovat yritys rahastaa vielä kun voi, Carumpaa tulevaisuutta odotellessa.

Teknologia ei ole ainoa muutosajuri energiamarkkinoilla

Artikkelit siitä, miten uusiutuva energia ja uudet teknologiat mullistavat energiamarkkinoita, alkavat olla aika peruskauraa suomalaismediassakin. Useimmiten näkökulmana on tuuli- ja aurinkosähköteknologian hinnan halpeneminen. Tämä onkin merkittävä tekijä markkinoiden kehitykselle.

Teknologian ja sen hinnan kehitykseen keskittyminen on kuitenkin turhan kapea-alainen lähestymistapa. Maailmalla ja Suomessa tapahtuu paljon muitakin asioita, jotka osaltaan vaikuttavat siihen, että energiamarkkinat saattavat muuttua lähitulevaisuudessa paljon radikaalimmin kuin vain tuotantoteknologioiden osalta.

1. Kuluttajakäyttäytymisen muutos
Olen aiemminkin kirjoittanut energiateknologian brändäytymisestä sekä kuluttajien käyttäytymisen vaikutuksista energiamarkkinoihin. Tiivistetysti ilmaistuna  on nähtävissä selkeitä signaaleja, että energiasta on tulossa perushyödykkeen sijaan yhä enemmän elämäntapavalinta.

Kasvavalle joukolle kuluttajia ei ole yhdentekevää, millä tavalla heidän käyttämänsä sähkö ja lämpö tuotetaan. Vaihtoehtojakin alkaa olla markkinoilla yhä enemmän. Pientaloasukkaille on tarjolla monenlaista teknologiaa, mutta yhä enemmän myös palveluja – edes Suomen kaltaisessa tee se itse -miesten ja -naisten paratiisissa kaikki eivät halua nikkaroida paneeleja katoilleen itse.

Kerrostaloasukkaatkin voivat valita, millä tavalla heidän käyttämänsä sähkö on tuotettu. Nimikkoaurinkopaneelinkin voi vuokrata, mutta kyse on toistaiseksi lähinnä kuriositeetista.

Olennaista on se, että kustannustehokkuus on vain yksi monista valintakriteereistä. Ekologisuus on osalle kuluttajista vielä tärkeämpää. Myös vaivattomuus ja käyttömukavuus ovat merkittäviä kriteerejä. Jotkut ovat valmiita näkemään paljonkin vaivaa säästääkseen kustannuksissa, toiset puolestaan maksamaan enemmän, jotta ei tarvitse nähdä vaivaa.

Energiamarkkinoiden kannalta tällä trendillä on monenlaisia vaikutuksia. Ensinnäkin on syntynyt kasvava markkinarako energiaan liittyville kuluttajapalveluille. Toisekseen perinteisemmän energiamyynnin markkinarako kapenee. Pelkkää sähköä tai lämpöä perinteiseen tyyliin myyvät yritykset saattavat lähitulevaisuudessa löytää itsensä koko ajan tiukemmin hintakilpailluilta markkinoilta, joilla katteet ohenevat olemattomiin.

2. Globaalien kuluttajabrändien vaikutus
Kuluttajien mielenliikkeet heijastuvat voimakkaasti suurten kuluttajabrändiyritysten toimintaan. Esimerkiksi Ikea ja Apple ovat sitoutuneet tavoitteeseen tuottaa kaikki toiminnassaan käytettävä sähkö uusiutuvilla. Energiainvestointeihin yritykset ovat varanneet jopa miljardien dollarien budjetit.

Monilla muilla jäteillä, kuten l’Orèalilla ja Univelerillä on niilläkin selkeät ympäristötavoitteet muun muassa tuotannon ja kuljetusten hiilidioksidipäästöjen vähentämiselle.

Markkinoiden kannalta globaalien toimijoiden valinnoilla voi olla hyvinkin suuria vaikutuksia. Jos yksi globaali toimija alkaa edellyttää myös alihankkijoiltaan tiukkojen ympäristökriteerien noudattamista, vaikutukset heijastuvat tuhansiin yrityksiin eri puolille maailmaa. Uusien tuotantolaitosten paikkoja mietittäessä uusiutuvan sähkön ja vähäpäästöisten kuljetusmuotojen saatavuus ovat yhä tärkeämpiä kriteerejä. Nämä asiat on Suomessakin hyvä pitää mielessä, kun mietitään liikenteen ja energiantuotannon ohjausmekanismeja.

Meillä keskitytään julkisessa keskustelussa lähes yksinomaa oman vientiteollisuutemme asioihin, vaikka kansantalouden kannalta olennaisen tärkeää on myös se, miten houkuttava investointikohde Suomi on ulkomaisille toimijoille. Ydinvoima ei välttämättä kelpaakaan sähkön lähteeksi Suomenkin himoitsemille kansainvälisten yhtiöiden datakeskuksille.

3. Uudet toimijat energiantuotannossa
Edellä mainitut Ikea ja Apple ovat myös itse suuria energiantuottajia. Ikea on asentanut 700.000 aurinkopaneelia ja yli 200 tuuliturbiinia eri puolille maailmaa, ja Applella on pelkästään Maidenin datakeskuksessaan Pohjois-Carolinassa yhteensä 50 MW:n edestä aurinko- ja biokaasukapasiteettia. Suomessa esimerkiksi S-ryhmästä on tullut merkittävä toimija tuulisähkömarkkinoilla.

Kuluttajien oman energiantuotannon yleistyessä Suomessakin tullaan todennäköisesti myös näkemään entistä enemmän kuluttajien voimaosuuskuntia USA:n ja Euroopan tyyliin. Osuuskunnat tarjoavat kuluttajille väylän haastaa suuria energiayhtiöitä, kuten Saksassa on tapahtunut.

Uudenlaiset toimijat muokkaavat markkinoita muun muassa verkkobisneksen näkökulmasta. Sähkön osalta se, että markkinoille ilmestyy paljon paikallista tuotantokapasiteettia, jonka omistajilla kaikki pääoma ei ole kiinni energiantuotannossa ja -verkoissa, voi vaikuttaa isostikin verkkojen ylläpitämisen kannattavuuteen. Katteita voidaan toisaalta hakea Venäjän tyyliin kapasiteettimaksusta, mutta markkinaehtoisempi tapa voi löytyä esimerkiksi lisäarvopalveluista.

Lämmöntuotannossa kaukolämpöverkkojen avaaminen hajautetulle tuotannolle on parhaillaan kuuma puheenaihe. Kun paine hiilellä toimivien CHP-laitosten alasajoon kovenee kaiken aikaa, hajautetusta tuotannosta voi löytyä kaukolämmön pelastaja. Tuotannon hajauttaminen pienempiin yksiköihin hajauttaisi myös liiketoimintariskiä, mikä olisi nykypäivän volatiileilla markkinoilla varsin hyvä kehityssuunta.

Globaalien trendien puristuksissa
Energiantuotanto on siis monen globaalin trendin puristuksissa, ja kaikki näistä trendeistä eivät suinkaan ole selitettävissä suomalaisten perinteisellä vahvuudella, eli insinööriosaamisella. Energiamarkkinoiden kuluttajistuminen ja uusien toimijoiden mukaantulo merkitsevät markkina- ja markkinointiosaamisen, asiakkuudenhallinnan ja lisäarvopalvelujen kehittämisen sekä ketterän strategiaosaamisen merkityksen huimaa kasvua.

Kysymys kuuluukin, onko suomalainen energiateollisuus riittävässä iskussa vastaamaan haasteeseen? Toinen, yhtä tärkeä kysymys kuuluu, onko suomalainen energiapolitiikka lainkaan samalla planeetalla markkinoiden kehitystrendien kanssa?

Vihreiden yrittäjien terveisiä kansanedustajille

Vihreät Yrittäjät järjestivät eilen eduskunnan Kansalaisinfossa seminaarin teemalla Vihreä yrittäminen on hyvää bisnestä.

Kansanedustaja Antero Vartia, energiatehokkuusyrittäjä Matti Lipsanen, aurinkosähköyrittäjä Janne Käpylehto ja cleantech-sijoittaja Tarja Teppo puhuivat muun muassa markkinoiden sääntelystä, kotimarkkinoiden kehittämisestä, kansainvälisen kasvun tärkeydestä, palvelubisneksen merkityksestä sekä siitä, onko Suomi todella cleantechin kärkimaa.

Oma roolini tilaisuudessa oli kertoa Vihreiden Yrittäjien terveiset kansanedustajille:

1. Ylipäätään yrittäjyyden edistämisessä alalla kuin alalla keskeisessä roolissa on sosiaaliturva. Perustulo takaisi myös yksinyrittäjille, freelancereille ja startupyrittäjille edes jonkintasoisen toimeentulon silloinkin, kun yrityksestä ei ole tuloja. 70 % suomalaisista kannattaa perustuloa, hallitus on kirjannut sen strategisiin tavoitteisiinsa, nyt on aika panna toimeksi – mutta kunnon pohjatyön kautta.

2. Samoin kaikenlaisen yrittäjyyden edistämisessä olennaisen tärkeää on vakaa sääntely-ympäristö. Tämän suhteen hallituksella on aika tavalla tekemistä. Työn kustannusten ja työehtojen osalta on tärkeää kuunnella myös yrittäjien näkemyksiä – pk-yrityksiin syntyy eniten uusia työpaikkoja, ja tätä ei kannata vaarantaa yritysten kustannuksia kasvattamalla. Cleantechin kannalta tärkeää on lakata tukemasta ympäristölle haitallista toimintaa, jotta ympäristön kannalta positiivinen toiminta voi olla markkinaehtoisesti kannattavaa. Esimerkiksi rikkidirektiivi ja polttoaineiden biovelvoite ovat tuoneet kilpailuetua suomalaisille yrityksille.

3. Rahoitus on erityisesti startupeille ja pk-yrityksille haaste. Pk-yritysten on vaikea saada pankkilainaa kohtuullisilla ehdoilla. SYKE:n tuoreen tutkimuksen mukaan tähän suurimpana syynä on ainakin cleantech-alalla lainsäädännöllinen poukkoilu – yritysten kehityshankkeiden bisnespotentiaalia on vaikea arvioida, kun lainsäädäntö menee siksakkia. Varhaisen vaiheen rahoitus painottuu Suomessa liikaa Tekesiin. Suuria yrityksiä on tärkeää kannustaa strategisiin kumppanuuksiin pienten kanssa.

Miten vientiteollisuuden kilpailukykyä oikeasti kannattaa tukea

Sipilän hallituksen tiistaina julkaisema leikkauslista on aiheuttanut laajaa kiehuntaa koko yhteiskunnan tasolla.

Omaa suhtautumistani värittää se, että olen viettänyt suurimman osan tästä viikosta cleantech-kansan kokoontumisajoissa Global Cleantech Summitissa ja erinäisissä ideariihissä keskustellen muun muassa startupeista, rahoituksesta, kasvusta, viennistä ja julkisen sektorin roolista kaikissa näissä. Hallituksen linjausten edustama maailma tuntuu olevan tästä kovin etäällä.

Oli Sipilän leikkauslistasta mitä mieltä tahansa, yhdestä asiasta tuntuu valitsevan laaja yksimielisyys: leikkaukset eivät varsinaisesti edesauta vientiteollisuuden kilpailukykyä, vaikka tämän piti vielä yhteiskuntasopimusneuvotteluissa olla pääasia.

Kohtalonkysymys – tai yksi niistä – onkin nyt, mitä vientiteollisuuden hyväksi sitten pitäisi tehdä.

1. Uusiutumista pitää tukea enemmän kuin vanhan säilyttämistä.
Sipilän hallitus on kyllä nostanut esiin hyviä globaalien kasvualojen kärkihankkeita – on cleantechia, biotaloutta ja digitalisaatiota, ja näille on varattu budjettiakin. Mutta samaan aikaan, kun hallitus antaa cleantechille ja biotaloudelle 300 miljoonaa euroa, se pitää voimassa fossiilienergian tukia yli miljardilla eurolla.

Kun katsoo tilastoja maailmanmarkkinoilta, fossiilienergia ei ole mikään tulevaisuuden kasvualue, mutta puhdas energia ja puhtaat ratkaisut kyllä ovat. Sen sijaan, että hallitus subventoi voimakkaasti esimerkiksi fossiilisten liikennepolttoaineiden käyttöä, se voisi tukea biopolttoaineita. Tämä hyödyttäisi suoraan kotimaisia toimijoita poistamalla kysyntää heikentäviä tekijöitä kotimarkkinoilta.

Hyvin toimivilla markkinoilla yrityksille syntyy paine uudistua pysyäkseen kilpailukykyisinä. Suomessa on kuitenkin valitettavasti otettu tavaksi tukea vanhaa niin runsaskätisesti, että markkinoiden luoma paine vesittyy.

Uudistumiseen liittyy suuria kustannuksia ja taloudellisia riskejä. Fiksu hallitus ohjaisi enemmän rahaa uudistumisen tukemiseen, koska teollisuuden uudistuminen synnyttää paljon kestävämpää kilpailukykyä kuin vanhan tekohengittäminen. Tietty määrä siirtymävaiheen tukea on hyvä kohdistaa siihenkin, etteivät vanhan teknologian käyttökustannukset pomppaa äkillisesti, mutta tällä hetkellä uuden ja vanhan tukemisen suhde on päälaellaan.  

2. Julkisen vallan pitää ymmärtää roolinsa ekosysteemissä.
Viennin edistämiseen löytyy sinänsä julkiselta sektorilta valtavasti motivaatiota ja toimintatarmoa. Valitettavasti suuri osa tästä toimintatarmosta kanavoituu ylhäältä alas -tyyppisiin aktiviteetteihin.

Virkamiehet käyttävät paljon aikaa ja vaivaa houkutellakseen yrityksiä uusille kohdemarkkinoille. Virkamiehet arvioivat uusien yritysten ja liiketoimintahankkeiden bisnespotentiaalia. Virkamiehet perustavat hankkeita ja kasvuohjelmia, joihin yrityksiä maanitellaan mukaan. Virkamiehet järjestävät yrityksille jos jonkinlaista seminaaria, workshoppia ja sparraussessiota.

Mistä lähtien virkamiehillä on ollut paras ymmärrys siitä, mikä on yritysten strategian kannalta paras hanke tai kohdemaa?

Olen itsekin työskennellyt osana Team Finland -verkostoa, ja minulle toiminta näyttäytyi valitettavan usein siinä valossa, että erilaisten hankkeiden päätarkoitus ei suinkaan ollut yritysten tukeminen näiden strategisiin tavoitteisiin pääsemiseksi vaan verkoston ja sen toimipisteiden olemassaolon perustelu.

Olen kuullut lukuisilta yrityksiltä pörssiyhtiöistä startupeihin tuskittelua siitä, että koko ajan on joku byroo kiskomassa mukaan uuteen hankkeeseen, johon yrityksen pitäisi sijoittaa rahaa, joka vie paljon aikaa ja josta syntyy paljon paperisotaa. Etenkään startupeilla ja pk-yrityksillä ei yksinkertaisesti ole aikaa touhuta kaikkien innokkaiden auttajien kanssa.

Vienninedistämistoiminnan täytyy lähteä yritysten tarpeista. Nykyinen hankekaruselli pitää saada pyörimään toiseen suuntaan. Yritysten tehtävä ei ole toimia virkamiesten toiminnan käyttövoimana, vaan virkamiesten täytyy aidosti palvella yrityksiä. Jos yritys tarvitsee julkisen vallan tukea vaikkapa uusien kohdemarkkinoiden kartoittamisessa, sitä yritykselle annettakoon. Sen sijaan yritysten voimallinen houkutteleminen tietylle markkina-alueelle, jos kyseinen alue ei ole yritysten strategiassa, on yksinkertaisesti hoopoa.

3. Kotimarkkinat pitää saada kuntoon
Monilla johtavilla suomalaisilla vientiyrityksillä on sama outo tilanne: parhaat referenssikohteet löytyvät muualta kuin Suomesta. Sinänsä hienoa, että yritykset ovat kyenneet tekemään kauppoja ilman kotimaisia referenssejä, mutta se on vaikea tie, jolle kaikilla ei yksinkertaisesti ole rahkeita lähteä. Kotimaasta saatava kassavirta ja referenssit ovat useimmille vientiyrityksille elintärkeä selkäranka.

On hyvä muistaa myös se, että tuotantoa pystytetään yleensä lähelle tärkeimpiä markkinoita. Jos tärkeimmät markkinat löytyvät kovin kaukaa, ei uusia tehdasinvestointeja ainakaan Suomeen tehdä.

Cleantechin ja uusiutuvan energian aloilla Suomi on investointiympäristönä nihkeä. Luvituskäytännöt ovat monimutkaiset ja vaihtelevat kunnasta toiseen. Julkisissa hankinnoissa painotetaan sellaisia kriteerejä, jotka suosivat vanhentunutta ulkomaista teknologiaa. Lainsäädäntö ja verotus eivät tue uudenlaisia liiketoimintamalleja tai yhteistyötä yritysten välillä esimerkiksi palvelutarjonnan kehittämisessä, materiaalien kierrossa tai teollisessa sijoittamisessa. Yksityistä rahaa on niukasti ja ehdot ovat kovat.

Valopilkkuja kuitenkin onneksi löytyy. Kotimarkkinoiden kehittäminen on tunnistettu hallitustasolla keskeiseksi fokusalueeksi, ja etenkin luvituksen ja julkisten hankintojen suhteen tehdään töitä. Myös yritysten aloitteesta käynnistetty Sitran ja pääkaupunkiseudun kuntien tukema Smart & Clean -hanke tuo kaivattua konkretiaa.

4. Rahoitusmallit kaipaavat täydennystä
Yksityisen rahoituksen vähyys on yksi ikuisista pullonkauloista Suomen markkinoilla. Aukkoja on yritetty paikata julkisen rahoituksen instrumenteilla ja siinä on osin onnistuttu varsin hyvin. Yritysten kanssa työskennellessä ja keskustellessa on kuitenkin noussut esiin tiettyjä puutteita:

Kohdemarkkinoilla tehtäviin hankkeiden esiselvityksiin annettava rahoitus asettaisi suomalaiset yritykset samalle viivalle keskeisten kilpailijamaiden kuten Tanskan kanssa.

Korkotukiluotto on keskeinen instrumentti kehittyvillä markkinoilla toimiville yrityksille. Sen uudelleen käyttöönotosta ja kehittämisestä on onneksi nyt kuultu hallitukselta myönteinen kanta.

Kansainväliseen projektirahoitukseen löytyy suomalaisilta yksityisiltä rahoittajilta vähänlaisesti kiinnostusta. Valtiontakaus voisi tarjota sopivan insentiivin lieventämällä yksityisten rahoittajien riskejä.

Kotimaassa sekä kuntien että yksityisten tahojen hankintojen rajoitukseen kaivataan monipuolisempia instrumentteja. Esimerkiksi ESCO-malli pienentäisi alkuinvestoinnin kynnystä ja hankinnan taloudellista riskiä energiatehokkuusinvestoinneissa ja muissa kustannustehokkuuteen tähtäävissä investoinneissa. Tässäkin kuitenkin todennäköisesti tarvittaisiin valtiota mukaan takaajaksi.

Global Cleantech Summitissa kuultiin mielenkiintoinen esitys Israelin mallista, jossa oli yhdistetty yrityskiihdyttämö ja varhaisen vaiheen rahasto. Tällaiselle olisi käyttöä Suomessakin, ja pääomaa voisi löytyä esimerkiksi EU:n rakennerahastoista ja suurilta teollisuusyrityksiltä.

Suurten teollisuusyritysten tulisi muutenkin ottaa paljon aktiivisempi rooli innovaatioekosysteemin rahoittajina. Nykyisellään Suomessa innovaatiorahoitus on aivan liiaksi valtion vastuulla, ja se omalta osaltaan laiskistaa innovointia ja uudistumista. Tämä on kuitenkin aihe ihan omalle blogikirjoitukselle.

5. Kehitysyhteistyöhön pitää panostaa
Mediauutisoinnin ja somekeskustelujen perusteella kehitysyhteistyö mielletään Suomessa yleisesti jonkinlaiseksi köyhäinavuksi, jota kritisoidaan sillä perusteella, että onhan meillä kotimaassakin apua tarvitsevia.

Asia ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen, sillä monen muun hyvän asian lisäksi kehitysyhteistyö on myös avannut suomalaisyrityksille ovia maailmanmarkkinoille. Esimerkiksi Vietnamissa on toteutettu onnistuneita vesihuoltohankkeita suomalaisen teknologian turvin. “Suomalainen vesi” on Vietnamissa niin tunnettu käsite, että se on jopa rekisteröity tavaramerkiksi.

Kehittyvissä maissa tarvitaan lukutaitoa, hyttysverkkoja ja perhesuunnittelua, mutta myös puhdasta vettä, maata ja ilmaa. Voimakas kaupungistuminen ja teollistuminen aiheuttavat laajoja negatiivisia ympäristövaikutuksia, joita juuri meidän suomalaisten osaamisella voidaan ehkäistä ja lieventää. Parhaimmillaan voisimme ehkäistä uusien ekokatastrofien toteutumista, parantaa ihmisten elinoloja, luoda paikallisia työpaikkoja ja yritystoimintaa sekä edesauttaa suomalaisten yritysten kansainvälistä kasvua.

On harmillista, että keskustelu kehitysyhteistyöstä on nyt kärjistynyt vastakkainasetteluksi, jossa kehitysyhteistyön puolestapuhujatkin kritisoivat kehitysliiketoimintaan allokoituja lisäpanostuksia. Köyhimmiltä ei pidä viedä leipää suusta, siitä olen samaa mieltä, mutta hyvin kohdennettu kehitysliiketoimintakin voi saada paljon positiivista aikaan.

Kaikkien näiden toimien lisäksi kaipaan nykyhallitukselta paljon nykyistä strategisempaa otetta. Toistaiseksi olemme nähneet paljon pistemäistä rahojen allokointia, osaoptimointia ja viilauksia sinne ja tänne. Säästäminen vain säästämisen vuoksi saa aikaan kurjistumista. Ilman kunnon visiota, strategiaa ja päämäärää saadaan yleensä aikaan päämäärätöntä puuhastelua. Siihen meillä suomalaisilla ei nyt todellakaan ole varaa. Tarvitsemme kasvusuunnan ja sen mukaan suunniteltuja toimia.

Taka-askel Suomen energiamarkkinoille?

Pitkään jatkuneessa Fennovoima-näytelmässä tapahtui dramaattinen käänne, kun kalkkiviivoilla kotimaisen omistuksen kiintiö täyttyi Fortumin, Outokummun ja SRV:n voimin.

Yhtiöiden motiiveja osallistua hankkeeseen on ruodittu muun muassa Hanna Säntin mainiossa kolumnissa. SRV:n ja Outokummunkin kohdalla liiketoiminnallinen hyöty on melko selkeä, mutta Fortum kertoi pörssitiedotteessaan varsin suorasukaisesti, että eihän tämä nyt ihan strategian mukaan mennyt. Myös rahoitusmarkkinat ovat suhtautuneet käänteeseen penseästi (Ks. esim. Inderesin ja Seligsonin kommentit).

Vaikka työ- ja elinkeinoministeriö kiistää painostaneensa valtionyhtiöitä, rivien välistä on tulkittavissa, että “suhteissa on oltu” melko painokkaaseen sävyyn. Nyt pitäisikin ymmärtää, miksi tämä hanke on koettu valtionhallinnossa näin tärkeäksi.

Ydinvoimasta puhutaan usein tehokkaimpana tapana päästä hiilestä eroon energiantuotannossa. Mutta kun Suomen lukuja tarkastellaan, käy ilmi, että hiilen osuus sähköntuotannosta on jo varsin alhainen (12,5 %), ja sitä käytetään pääosin sähkön ja lämmön yhteistuotannossa (CHP). Pelkän sähkön tuottaminen hiilellä ei ole enää kannattavaa, kun Pohjoismaiden markkinoilla on tarjolla runsaasti matalammilla rajakustannuksilla tuotettua sähköä.

Hiileen perustuvaa CHP-tuotantoa puolestaan on merkittävässä mittakaavassa ainoastaan pääkaupunkiseudulla sekä parissa muussa kaupunkikeskuksessa. Tämän tuotannon korvaajaksi Fennovoimasta ei ole. Hanhikiveltä ei kannata vetää kaukolämpöjohtoja Helsinkiin. Loviisasta ehkä, mutta mikäli pääministerin tämänpäiväiseen lausuntoon on uskominen, Fennovoiman jälkeen ei uusia ydinmyllyjä ole luvassa.

Huolenaiheena onkin nyt se, viekö Fennovoiman eteneminen resursseja uusiutuvan energian hankkeilta. Ainakin tähän asti Suomessa uusiutuvan energian eteneminen on jumittanut, kun pääpuolueiden ja elinkeinoelämän järjestöjen kiinnostus on kohdistunut varsin yksipuolisesti ydinvoimaan.

Perinteisesti energian tuottaminen onkin ollut kannattavinta juuri suurissa yksiköissä, ja Suomen teollisuuden energiaintensiivinen rakenne on sekin puoltanut suurten yksiköiden rakentamista. Viime vuosina energiamarkkinoiden toimintalogiikassa on kuitenkin moni asia muuttunut, ja nykyisin kannattavinta on satsata tuotantomuotoon, jonka saa nopeasti käyttöön ja jonka rajakustannukset ovat mahdollisimman alhaiset.

Poliittisen tuen puutteesta huolimatta Suomessakin eri toimijat ovat alkaneet kiihtyvällä tahdilla satsata uusiutuviin – sekä tuotantokapasiteettiin että erilaisiin pilottihankkeisiin. Uusiutuvan energiateknologian halpeneminen on avannut mahdollisuuksia uusille toimijoille perinteisten energiayhtiöiden ulkopuolelta. Esimerkiksi S-ryhmä on panostanut tuulivoimaan yhteistyössä alun perin öljy-yhtiönä aloittaneen St1:n kanssa.

Myös Fortumilla on runsaasti uusiutuvan energian hankkeita, muun muassa aaltovoiman ja geotermisen energian saroilla. Tällä hetkellä näyttääkin aivan mahdolliselta, että pääkaupunkiseudulla kivihiili korvautuu lämmöntuotannossa useilla eri tuotantomuodoilla, kuten geotermisella energialla, lämpöpumpuilla ja datakeskusten hukkalämmöllä, ja tässä yhtälössä on Fortumillakin hyvät näkymät.

Fennovoimaan liittyen on tärkeää muistaa myös tämä: kukaan ei vielä tiedä, milloin Hanhikiveltä saadaan ensimmäiset kilowattitunnit, jos hanke joskus etenee maaliin asti. Olkiluoto kolmosen esimerkki on osoittanut, että ydinvoimasta ei ole nopeaksi ratkaisuksi, olipa tavoitteena sitten edullisuus, vähäpäästöisyys,perusvoiman tuotanto tai kotimaisuus. Nopeita ratkaisuja kuitenkin tarvitaan, Suomessakin.

Uusiutuvan energian markkinoilla siis tapahtuu joka tapauksessa, mutta nyt on kiinnostavinta nähdä, minkälaisia hallituksen energiapoliittiset painotukset ovat käytännössä. Toteutuvatko hallitusohjelman linjaukset cleantechista, biotaloudesta ja uusiutuvasta energiasta, vai kuitataanko kehityshankkeet Fennovoimalla hoidetuiksi? Jos hallitus satsaisi uusiutuviin ja energiatehokkuuteen puolellakin siitä tarmosta, jota Fennovoiman ajamiseen on käytetty, saataisiin jo paljon aikaan.

EK ja ilmastonmuutos

“Only a fool trips on what is behind him.” Vain typerys kompastuu siihen, mitä on hänen takanaan.

Tällainen viisaus osui silmiini eilen Facebookissa. Se kiteyttää hyvin ajatukset, joita mielessäni on pyörinyt, kun olen seurannut suomalaisen teollisuuden etujärjestöjen viime vuosien kamppailua itsensä kanssa.

Julkisuudessa on kukkinut vuosikymmeniä vanha retoriikka ympäristölainsäädännön ja haittaverojen turmiollisuudesta sekä fossiilisten polttoaineiden käytön hintaa alentavien tukiaisten välttämättömyydestä. Taustalla on kuitenkin käyty koko ajan voimistuvaa keskustelua siitä, kumpi oikeastaan on Suomen teollisuuden ja kansantalouden kasvun ja kilpailukyvyn kannalta tärkeämpää – teollisessa kansanperinteessä pitäytyminen vai valtavien globaalien ilmastobisnesmarkkinoiden valloittaminen.

Tätä taustaa vasten oli riemullista lukea EK:n eilinen tiedote, jossa kerrottiin muun muassa tällaisia: Suomessa on yli 3000 yritystä, jotka tarjoavat ratkaisuja ilmastonmuutoksen torjuntaan. Yli 20 prosenttia kotimaisista yrityksistä kertoo ilmastonmuutoksen vaikuttavan toimintaansa. Yrityksistä 11 prosenttia arvioi ilmastonmuutoksen tuovan merkittäviä liiketoimintamahdollisuuksia. Vain kuusi prosenttia yrityksistä koki, että ilmastonmuutoksen hillintä aiheuttaa uhkia heidän yritystoiminnalleen.

Kyllä, luit oikein. EK kertoo, että Suomessa on lähes tuplamäärä yrityksiä, joille ilmastonmuutoksen torjunta on merkittävä liiketoimintamahdollisuus, kuin niitä, jotka kokevat sen uhkana.

Koska olen ikuinen optimisti, toivon, että tämä tutkimustulos on alkusysäys EK:n ja sen jäsenjärjestöjen uudelle alulle. Kyselin jo keväällä blogissani, koska nähdään Etelärannan vihreä vallankumous. Toivottavasti se aika on nyt. Ainakin numerot puhuvat sen puolesta.

Teollisuuden kilpailukyky on viennistä elävälle Suomelle kohtalonkysymys. Toisin, kuin etujärjestöjen perinteikäs retoriikka antaa ymmärtää, loputtomiin ei kilpailukykyä voi etsiä halvemmista kustannuksista. On pystyttävä tarjoamaan maailmanmarkkinoille jotakin tärkeää, houkuttavaa ja erityistä. Kalliitkin tuotteet menevät kaupaksi, jos ne osuvat oikeaan markkinarakoon – katsokaa vaikkapa Teslaa, Louis Vuittonia tai Koneen hissejä.

Suomen Vuittonit ja Teslat löytyvät todennäköisimmin energiatehokkaampia teollisuusprosesseja mahdollistavista laitteista ja ohjelmistoista, vettä säästävistä järjestelmistä tai uusiutuvan energian teknologiasta – tosin yhä enemmän on myös tuotteita, jotka tekevät ekologisemmasta elämäntavasta kuluttajille helpompaa ja hauskempaa.

Eilisessä tiedotteessa on jo hyviä aineksia. Siinä muun muassa kerrotaan, että useat yritykset korostavat kansainvälisten ilmastosopimusten ja -lainsäädännön merkitystä liiketoimintansa suuntaajana.

Koska EK on liike-elämän etujärjestö, toki myös verohelpotukset mainitaan. Ja siinäpä onkin nyt Etelärannan tulikoe. Ryhtyykö EK tutkimustulosten inspiroimana ajamaan ilmastoystävällistä verouudistusta? Aloittaa voisi vaikkapa siirtämällä verohelpotuksia fossiilisten polttoaineiden tukemisesta ympäristöystävällisiin polttoaineisiin, kuten biokaasuun.

Myös teollisuuden sähköveron huojennuksen voisi ottaa kriittiseen tarkasteluun. Sähkön hintahan on historiallisen alhainen, joten onko huojennus todella enää sellaisenaan perusteltu? Ainakin sen voisi sitoa tiukemmin ympäristöystävällisten sähköntuotantomuotojen käyttöön.

Toistan nyt hieman itseäni, mutta kertaushan on opintojen äiti: Matti Alahuhta, I’m looking at you!