Olen ehdolla eduskuntaan

Olen Vihreiden ehdokkaana Helsingissä eduskuntavaaleissa 2019. Tärkein tavoitteeni niin työssä kuin politiikassakin on jo vuosia ollut ilmastonmuutoksen pysäyttäminen. Haluan kansanedustajaksi, sillä eduskunnassa päätetään monista tärkeimmistä toimista, joiden avulla voidaan välttää maailman keskilämpötilan nousu yli kriisirajan.

Ilmastopolitiikan kunnianhimoa sekä vaikuttavuutta pitää nostaa moninkertaiseksi niin Suomessa kuin EU:ssakin. Tulevalla vaalikaudella on erinomaiset mahdollisuudet molempiin, kun Suomi toimii EU:n puheenjohtajamaana syksyllä 2019. Eduskunnassa tarvitaan nyt ihmisiä, jotka ymmärtävät tilanteen vakavuuden ja tietävät, mitä pitää tehdä.

Myös tasa-arvo tarvitsee puolustajia. Tällä vaalikaudella tasa-arvo on ottanut takapakkia monella tavalla, ja tärkeitä uudistuksia kuten perhevapaauudistus on jäänyt tekemättä. Tehdyt virheet on korjattava, ja ennen kaikkea on mentävä eteenpäin, sillä yhteiskunnassa kaikki voivat lopulta paremmin, kun ihmisillä on taustastaan riippumatta mahdollisuus toteuttaa itseään.

Suomen talous voi hyvin, kun yritykset voivat hyvin. Pitkän linjan yrittäjänä haluan tukea pk-yritysten kasvua sekä parantaa ihmisten mahdollisuuksia työllistää itsensä. Tarvitsemme joustavampia mahdollisuuksia työntekoon sekä vähemmän jäykät turvaverkot. Yrityksille pitää myös luoda paremmat edellytykset tarttua ilmastonmuutoksen torjunnan luomiin bisnesmahdollisuuksiin.

Maailman pelastaminen on loistava bisnes. Nyt pitää vain mennä ja tehdä se.

Tutustu eduskuntavaaliteemoihini.
Lue lisää minusta ja taustastani.
Tule mukaan pelastamaan maailmaa ja liity tukiryhmääni.

Mitä olen oppinut yrittäjänä

Tänään vietetään yrittäjän päivää. Itselläni tulee tänä syksynä täyteen jo 12 vuotta yrittäjänä. Ensimmäiset kahdeksan kuluivat markkinointiviestintäalan pienyrityksen ruorissa, viimeksi kuluneet neljä puolestaan yhden naisen konsulttiyrityksessä. Neljä vuotta sitten ryhdyin myös sijoittamaan startup-yrityksiin.

Olen monesti sanonut, että ensimmäinen firmani oli minulle tosielämän kauppakorkeakoulu, ja hallitustyö startupeissa puolestaan tosielämän MBA-tutkinto. Olen oppinut aivan huikean määrän asioita, ja aika monet niistä kantapään kautta.

Olen oppinut joustavuutta ja ongelmanratkaisua. Pienyrittäjyys on loistava tapa oppia eroon perfektionismista, jos sellaisia taipumuksia sattuu olemaan. Asioita voi suunnitella ja budjetoida vaikka kuinka, mutta aika pian huomaa, että mutkat matkassa ovat ominaisuus, ei bugi. Kyky olla hermostumatta, kun asiat menevät taas kerran pieleen, kyky keskittyä tilanteen ratkaisemiseen ja kyky muuttaa suunnitelmia lennosta kehittyvät näissä hommissa.

Olen oppinut neuvottelutaitoja. Viisas vaarini opetti minulle, että kannattaa aina miettiä useampi vaihtoehto, kun menee neuvotteluihin, niin on vahvoilla. Harvoin sitä nimittäin ihan sellaisenaan saa sitä, mitä haluaa. Itse olen oppinut, että itselleen pitää määritellä, mihin asti ja missä asioissa on valmis joustamaan, niin ei tule myyneeksi huonoilla ehdoilla. Olen oppinut myös sen (ehkä Jari Parantaiselta), että usein kannattaa aluksi pyytää paljon enemmän kuin haluaa tai tarvitsee. Sittenpä on varaa neuvotella.

Olen oppinut, että yrittäjyyskin on vain työtä. Muistan edelleen sen euforian, kun olin juuri aloittanut ensimmäisen firmani ja kaikki tuntui niin ihanalta, etten millään saanut psyykattua itseäni tekemään järkevän mittaisia päiviä. Olin myös ihan supertarkka kaikesta, mitä firmassani tehtiin, koska olihan firma oma lapsukaiseni. Eihän siitä sitten ilman burnoutia selvitty. Vähitellen opin päästämään irti, pitämään lomat, tekemään riittävän hyvää täydellisen sijaan, ja tekemään myös muuta kuin työtä.

Olen oppinut ihan valtavasti liiketaloudesta. Pienyrittäjä on toimitusjohtaja, lakiasiainjohtaja, talousjohtaja, henkilöstöjohtaja, markkinointijohtaja, myyntijohtaja, tietohallintojohtaja ja kahvinkeittäjä kaikki yhdessä henkilössä. Kun ensimmäisen yritykseni myytyäni käväisin välillä pari vuotta palkkatöissä suurehkossa organisaatiossa, oikein hätkähdin tajutessani, miten paljon olin kahdeksassa vuodessa oppinut. Sama havainto myös startupien hallitustyöstä: jotenkaan en olisi uskonut olevani se henkilö, joka esimerkiksi nillittää poistojen kirjaustavasta tilinpäätöksessä, mutta niin vain on käynyt.

Olen oppinut johtamaan, sekä itseäni että muita. Yrittäjäurani alussa olin sellainen boss from hell – rasittava mikromanageeraaja, joka teki liikaa töitä, oli koko ajan pinna kireällä ja vaati palkatuilta työntekijöiltä samanlaista sitoutumista kuin itseltään. Minulla on onneksi ollut onni työskennellä ihmisten kanssa, jotka ovat vaatineet minulta pomona paljon ja opettaneet tärkeitä asioita. Sittemmin olen saanut paljon positiivista palautetta johtamistyylistäni niin alaisilta kuin erilaisten johtamieni projektiryhmien jäseniltä. Se on ollut minulle ehkä kaikkein tärkein ja arvokkain oppi uran varrella.

12 vuoden kokemuksella täytyy sanoa, että on tämä yrittäjyys aikamoinen mylly ihmiselle. Mutta vaikka välillä on ollut melkoista kyntämistä ja ketutusfaktori ylittänyt sietokyvyn, en mistään hinnasta vaihtaisi pois tätä arvokasta oppimiskokemusta. Toisinaan on hyvä pysähtyä miettimään näitä positiivisia puolia.

Toivotan loistavaa yrittäjän päivää kaikille tämän vaativan ja antoisan työn parissa pakertaville. Hatunnosto ja kippis! Olet terästä.

Syrjintä on huono riskinhallintakeino

Yrittäjänä minua sapettaa aina todella syvästi, kun joku perustelee syrjiviä työnantajakäytäntöjään tai vastuutonta toimintaansa yrittäjäriskillä. Riski kuuluu olennaisena osana yritystoimintaan, ja valtaosa yrittäjistä pärjää ihan mainiosti toimimalla lain ja hyvän maun puitteissa.

Eilen sosiaalisessa mediassa laineita nostatti taloushallintoalan yrittäjän provokaatio, kun hän ilmoitti Twitterissä jättäneensä juuri nuoren naisen palkkaamatta äitiyslomariskin vuoksi. Moni kiirehti tuoreeltaan kiittelemään yrittäjää, kun hän “sanoi ääneen sen, minkä jokainen yrittäjä tietää”. Kiitos vain, älkää yleistäkö. Itse en ainakaan yrittäjänä hyväksy moista toimintaa.

Olen toiminut työnantajayrittäjänä ja rekrytoivana esihenkilönä yli vuosikymmenen verran, joten henkilöstöriskit ovat minulle erittäin tuttuja. Juuri siksi en löydä perusteluja sille, että nimenomaan perhevapaisiin liittyvää henkilöstöriskiä korostetaan niin paljon.

Tilannehan on nimittäin sellainen, että ihan kenen tahansa työntekijän – oli hän sitten nuori, vanha, mies, nainen, tai jollain muilla attribuuteilla varustettu – palkkaamiseen sisältyy aina riskejä.

Yksi pahimmista riskeistä liittyy siihen, että työntekijä syystä tai toisesta alisuoriutuu työssään. Suuressa työyhteisössä voi olla mahdollista siirtää työntekijä hänelle paremmin sopiviin tehtäviin, mutta pienessä työpaikassa alisuoriutuva työntekijä voi aiheuttaa laajaa ja pitkäkestoista vahinkoa.

Esimerkiksi huono myyjä tulee työnantajalle takuuvarmasti kalliimmaksi kuin keskimääräinen perhevapaa.

Toinen paljon kustannuksia ja muuta hässäkkää aiheuttava riski on henkilöstön suuri vaihtuvuus. Silti tämä riski on suorastaan sisäänrakennettuna monien yritysten liiketoimintamalliin. Jos toiminta perustuu siihen, että palkataan nuoria ihmisiä matalalla palkalla, vaihtuvuus on takuuvarmasti suurta.

Henkilöstöön liittyviä riskejä, kuten ylipäätään yritystoimintaan liittyviä riskejä, voi ja kannattaa pyrkiä ennakoimaan ja niihin voi ja kannattaa varautua.

Esimerkiksi suuren vaihtuvuuden kanssa voi pärjätä aivan hyvin, kun kehittää rekrytoinnin ja perehdyttämisen käytännöt tehokkaiksi ja kerryttää taloudellista puskuria. Aika lailla sama pätee myös, jos vaihtuvuus johtuu siitä, että henkilöstö pitää paljon perhevapaita. Perhevapaiden kustannuksista ne, jotka jäävät työnantajan maksettavaksi nimittäin liittyvät lähinnä rekrytointi- ja perehdytysasioihin. Äitiysloman alussa maksettavasta palkasta sekä perhevapaiden aikana kertyneistä lomista Kela korvaa merkittävän osan, ja lisäksi työnantaja saa kertakorvauksena 2500 euroa.

Kategorinen nuorten naisten syrjintä teoreettisen “vauvariskin” vuoksi sen sijaan on aivan hörhö riskinhallintakeino. Ensinnäkin se on tietenkin laitonta. Toisekseen syrjintä ei millään tavalla poista henkilöstöriskien mahdollisuutta, ei edes sitä “vauvariskiä”. Kolmanneksi syrjivä työnantaja ottaa itse asiassa paljon merkittävämmän riskin – nimittäin sen, ettei palkkaakaan parhaita mahdollisia työntekijöitä.

On nimittäin niinkin, että vaikka riskejä on järkevää pyrkiä ennakoimaan, rekrytoinnissa pitäisi kuitenkin ennen kaikkea keskittyä potentiaaliin, siihen lisäarvoon, jota palkattava työntekijä voi tuottaa. Ja tämäkin liittyy olennaisesti vauvariskipuheeseen.

Se, että nuoret naiset leimataan yleisesti “vauvariskiksi” ei ole mikään yrittäjäelämän realiteetti tai taloudellinen fakta vaan misogyniaa. “Vauvariskistä” puhuminen kertoo siitä, että nuoria naisia ei ylipäätään pidetä arvokkaina työntekijöinä, riskin arvoisina. Heidän potentiaaliinsa ei uskota. “Vauvariskistä” on tullut salonkikelpoinen tapa ilmaista, että itse asiassa vain tykkää mieluummin palkata miehiä.

Perhevapaita pitää ilman muuta kehittää tasa-arvoisemmiksi. On oikein, että molemmilla vanhemmilla on yhdenvertaiset mahdollisuudet osallistua lastensa hoitamiseen. On olennaista purkaa rakenteita, jotka estävät työelämän tasa-arvon toteutumista. Sekin on tärkeää, että ehkäistään pitkien hoitovapaiden aiheuttamaa köyhyyttä.

Keskustelua perhevapaista ei kuitenkaan koskaan pitäisi käydä nuoria naisia leimaamalla. Jokainen työntekijä on potentiaalinen riski, mutta jokainen työntekijä, myös nuori nainen, on ennen kaikkea mahdollisuus.

 

Ahdistaako ilmastonmuutos? Ryhdy toimeen!

Ilmastoahdistus on ilmestynyt suomalaisten arkisanastoon viimeisen vuoden aikana. Suomalaiset tiedostavat kipeän selkeästi, että ilmastonmuutos on suuri uhka, mutta kokevat itsensä keinottomiksi ja hämmentyneiksi.

Pitääkö vähentää lentämistä? Pitääkö lopettaa lihansyönti? Onko siitä hyötyä, jos jätän muovipussin ostamatta kauppareissulla? Miksi minun pitäisi, jos kiinalaiset eivät?

Keskustelu keskittyy tosi helposti ihmisten arkipäiväisiin valintoihin. Ei se ole ihme, koska arkeahan me tässä kaikki elämme. Ja on hyväkin, että keskittyy, koska jokaisen omilla valinnoilla on ihan oikeasti merkitystä. Suomen kulutusperustaisesta hiilijalanjäljestä lähes 70 prosenttia tulee kotitalouksista.

Suurimmat päästölähteet ovat lämmitys, liikenne ja ruoka. Lentämisellä ja lihansyönnillä on siis iso vaikutus. Muovipusseilla ei niinkään, mutta kyllä ne voi silti jättää ostamatta.

Arjen valinnoista puhuttaessa kuitenkin helposti jää huomiotta, että me kuluttajina valitsemme siitä, mitä on tarjolla. Ja se, mitä on tarjolla, määritellään vähän isommissa pöydissä – pääkonttoreissa, valtuustoissa, eduskunnassa, europarlamentissa ja YK:n ilmastokokouksessa.

Vuonna 2015 solmittu Pariisin ilmastosopimus oli erityinen ensinnäkin siksi, että siinä ovat ensimmäistä kertaa mukana kaikki maailman valtiot. Vielä tärkeämmäksi saattaa kuitenkin muodostua se, että sopimus noteerasi ensi kertaa myös “ei-valtiolliset toimijat” kuten kaupungit, yritykset ja kansalaiset.

Erityisen tärkeäksi se saattaa muodostua siksi, että huikean yhteisen tahdonilmauksen jälkeen valtiot ovat juuttuneet kinastelemaan sopimuksen toteuttamisesta. EU:ssakaan tilanne ei näytä hohdokkaalta, siitä kertoo muun muassa aivan höperyyksiin mennyt vääntö metsien hiilinielujen laskennasta.

Parhaillaan EU:lle laaditaan keskipitkän aikavälin ilmastostrategiaa, ja toki pitää toivoa, että siitä tulee hyvä ja kunnianhimoinen. Jos vaikka saataisiin asetettua tavoitevuosi sille, milloin EU:n on tarkoitus saavuttaa hiilineutraalius. Kenties jopa sitova hiilibudjetti.

Hitaan ja tuskallisen poliittisen väännön keskellä katse kuitenkin kääntyy niihin ei-valtiollisiin toimijoihin. Ja siellä suunnalla näyttää paljon valoisammalta.

Suomessa kunnat suorastaan kisaavat siitä, kuka asettaa kunnianhimoisimmat päästövähennystavoitteet. Raideliikenteeseen, pyöräteihin ja tiiviiseen kaupunkirakenteeseen panostetaan isosti.

Ja entäs yritykset sitten? Sillä aikaa, kun valtioiden edustajat istuvat ilmastokokouksessa kinaamassa siitä, voidaanko keskustella keskustelemisesta, yrityspuolella on saatu aikaan esimerkiksi varsin kattava globaali hiiliraportointijärjestelmä.

Carbon Disclosure Project (CDP) on täysin vapaehtoisuuteen perustuva järjestelmä, jossa yritykset raportoivat omasta hiilitaseestaan, eli kuinka suuri osa niiden omaisuudesta ja liiketoiminnasta on sidoksissa fossiilisiin polttoaineisiin. Maailman suurimmat institutionaaliset sijoittajat vaativat nykyään pörssiyhtiöiltä CDP-raportointia, jotta suostuvat ottamaan niiden osakkeita sijoitussalkkuihinsa. Myös moni pohjoismainen instituutio tekee niin.

Science-based targets -menetelmä yleistyy kovaa vauhtia yrityksissä ympäri maailman. Yhtiöt aivan vapaaehtoisesti näkevät ison vaivan auditoidessaan toimintansa ja asettaessaan itselleen ilmastotieteeseen perustuvat päästövähennystavoitteet.

Suuret yhtiöt tekevät suuria päätöksiä. Nyt on trendinä ulottaa päästövähennystavoitteet paitsi omaan toimintaan, myös arvoketjuun – alihankkijoihin, raaka-ainetoimittajiin, logistiikkaketjuun. Globaalilla yrityksellä voi olla kymmenien tuhansien kumppanien verkosto, joten tällaisilla toimilla on aikamoiset heijastusvaikutukset.

Walmart-ketjulla on käynnissä “gigaton project”. Yhtiön tavoitteena on vähentää hiilidioksidipäästöjään omassa arvoketjussaan yhden gigatonnin verran vuoteen 2030 mennessä. Tämä tarkoittaa vuositasolla noin 67 miljoonaa CO2-tonnia. Se on enemmän kuin koko Suomen vuosipäästöt.

Mutta palataan takaisin sinuun, koska sehän on kuitenkin mielenkiintoinen aihe. Walmartin gigatonnihankkeen rinnalla omat toimet tuntuvat ehkä pieniltä, mutta jos et satu olemaan suuren pörssiyhtiön toimitusjohtaja, pitää mennä niillä, mitä on. (Jos taas satut olemaan, no, tiedät mitä tehdä.)

Miten omaa ilmastoahdistusta sitten kannattaa purkaa? No, ensinnäkin pyöräilemällä, kasvissyönnillä ja ekosertifioitua sähköä ostamalla, lomailemalla Kuusamossa Thaimaan sijaan.

Omien hyvien valintojen lisäksi voit kuitenkin vaikuttaa myös isommin. Vaadi kauppaketjulta vegaaniruokaa. Kirjoita isolle yritykselle vetoomus, että se sitoutuu leikkaamaan päästöjään. Kirjelmöi europarlamentaarikoille ja kansanedustajille. Kysy pankiltasi, rahoittaako se hiilikuplayrityksiä. Liity jäseneksi ympäristöjärjestöön. Vaadi työnantajaltasi yhteiskäyttösähköautoja ja pyöräilyetua. Suosi ostoksia tehdessäsi yrityksiä, jotka kantavat ilmastovastuunsa.

Ei se Walmart gigatonnihankettaan ole hyvää hyvyyttään käynnistänyt vaan siksi, että paine kuluttajien ja rahoittajien taholta ohjaa siihen suuntaan.

Valtioiden tasolla poliittinen muutos tapahtuu tällä hetkellä liian hitaasti, joten meidän ei-valtiollisten toimijoiden – siis sinun, minun sekä kuntien, yritysten ja järjestöjen – on otettava koppi ilmastonmuutoksen torjunnasta.

Mahatma Gandhi totesi: “Ole se muutos, jonka haluat maailmassa tapahtuvan.” Juuri nyt on todella otollinen aika olla se muutos.

Maailman toimivimmassa kaupungissa on osattava ennakoida ja suunnitella

Helsingin valtuustossa käsiteltiin tänään kaupungin tilinpäätös. Puhuin suunnittelun ja ennakoinnin tärkeydestä, kun kaupunki kasvaa ja kehittyy yhä kiivaammalla tahdilla.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut,

“Helsingillä ei ole varaa tehdä hyvää, mutta on varaa korjata virheitä”

Tällaisen lauseen esitti eilen kaupunkiympäristötoimialan arkkitehti lautakunnan seminaarissa. Aika pysäyttävä väite, jota on hyvä pysähtyä miettimään kaupungin tilinpäätöstä käsitellessä.

Onko todella näin? Valitettavasti ei ole kovin vaikeaa keksiä esimerkkejä.

Koulujen sisäilmaongelmia on vuosien varrella korjattu tekemällä tiivistyskorjauksia ja muita paikkauksia – jotka ovat sitten johtaneet siihen, että on tarvinnut tehdä aina vain uusia korjauksia.

Rakennusten ja yleisten alueiden jaosto hyväksyi toukokuussa Arabian koulun remontin jatkosuunnitelman, jonka hintalappu on kolme miljoonaa euroa. Kun tämä osa remontista saadaan valmiiksi, korjauksiin on kulunut lähes 10 vuotta ja noin kuusi miljoonaa euroa. Sillä hinnalla ja siinä ajassa olisi melkein jo rakentanut uuden koulun.

Päivähoitopaikkojen tarvetta on vuosikausia suunniteltu alakanttiin sillä seurauksella, että ympäri kaupunkia on noussut hätäratkaisuina rakennettuja paviljonkeja – ja tästäkin huolimatta valitettavan monen lapsiperheen aamut ja iltapäivät kuluvat pitkiin päiväkotimatkoihin. Nyt vuosia jatkanut päivähoitokriisi on siirtymässä myös kouluihin.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut,
Strateginen tavoitteemme on olla maailman toimivin kaupunki. Se on hieno tavoite, ja sen tavoitteen toteuttaminen konkretisoituu hyvin paljon siinä, mihin ja miten käytämme rahaa.

On selvää, että maailman toimivimmassa kaupungissa ei voi rahankäytön periaatteena olla, että säästetään satanen huomenna ja saadaan aikaan tonnin kustannukset kuukauden päästä.
Maailman toimivimmassa kaupungissa pitää osata ennakoida, suunnitella ja ymmärtää investoinnin ja kustannuksen välinen ero.

Tähtäämme maailman toimivimmaksi kaupungiksi tilanteessa, jossa kaupunki muuttuu ja kehittyy paljon kiivaammalla tahdilla kuin ennen. Väestö kasvaa ja monimuotoistuu, tarpeet ja tilanteet muuttuvat nopeasti.

Me kaavoitamme ja rakennamme nyt hurjalla vauhdilla lisää Helsinkiä. Ennakointiin ja suunnitteluun pitää saada uudenlainen vaihde, sillä täydennysrakentaminen vaikuttaa olemassa olevien asuinalueiden palvelutarpeisiin ja väestöennusteisiin, mutta tällä hetkellä täydennysrakentamisen vaikutuksia ei riittävästi huomioida palveluverkon suunnittelussa.

Olemme nyt saaneet vuoden verran kokemusta uudesta hallintomallista, ja vaikka se on luonut tehokkuutta ja tuonut muassaan paljon hyvää, tiettyä toimialojen välistä siiloutumista on havaittavissa. Kommunikaatiota ja yhteistyötä toimialojen kesken on tärkeää parantaa – muuten emme voi onnistua.

Ennustaminen on vaikeaa, etenkin tulevaisuuden ennustaminen. Meidän on silti löydettävä parempia käytäntöjä.
Meidän on osattava hahmottaa, mitkä investoinnit ovat välttämättömiä, jotta kaupunki tarjoaa jatkossa entistä paremmat puitteet elämiseen. Meidän on osattava ajoittaa investoinnit oikein. Meidän on pystyttävä ymmärtämään, mistä kohdasta säästäminen tulee lopulta kalliiksi. Meidän on osattava tehdä investointeja, jotka säästävät kustannuksia toisaalla.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut,
Meidän on osattava tehdä enemmän hyvin, jotta meidän tarvitsee korjata vähemmän. Silloin kaupunkimme on toimiva ihan oikeasti eikä vain kiiltävässä strategiaesitteessä.

Helsingin on aika luopua hiilestä

Helsingin kaupunginvaltuusto keskustelee Emma Karin aloitteesta Salmisaaren hiilivoimalan sulkemiseksi. Asia on tärkeä ja ajankohtainen – niin ilmastonmuutoksen torjumisen kannalta kuin siksi, että hallitus on päättänyt kieltää hiilen energiakäytön vuoteen 2029 mennessä.
 
Pidin valtuustossa puheen hiilen käytön alasajon tärkeydestä ja aidosti vähäpäästöisten vaihtoehtojen etsimisen puolesta.
 
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut,
 
Hiilen energiakäytöstä luopuminen on monella tapaa kohtalonkysymys.
 
Se on kohtalonkysymys ennen kaikkea ilmastonmuutoksen hidastamisen kannalta.
Helsinki on Suomen suurin hiileen perustuvan energian tuottaja.
Ilman hiilen käytön alasajoa emme kaupunkina mutta myöskään valtakunnallisella tasolla saavuta ilmastotavoitteitamme.
 
Kysymys on myös mitä suurimmassa määrin taloudellinen. Hiili on taloudellinen ja liiketoiminnallinen riski.
Yhä useampi rahoituslaitos kieltäytyy rahoittamasta ja institutionaalinen sijoittaja sijoittamasta yrityksiin, joiden omaisuudesta ja tuotannosta suuri osa on sidoksissa fossiilisiin polttoaineisiin.
Yhä useampi yritys kieltäytyy käyttämästä hiilellä tuotettua energiaa.
 
Hiilen käytön alasajosta on nyt tullut myös laillisuuskysymys.
Hiilen käytön vuoteen 2029 mennessä kieltävä laki hyvin todennäköisesti säädetään tänä vuonna.
 
Hiilen käytön alasajo maksaa. Se vaatii suuria investointeja.
Se vaatii myös teknologista kehitystä ja riskinottoa, sillä hiilen korvaamiseen soveltuvat lämmöntuotantomenetelmät eivät ole vielä kaikilta osin kaupallisesti kypsiä.
 
Näennäisesti helppo ratkaisu on korvata hiilen poltto puun poltolla.
Kuten olen useasti ennenkin täällä todennut, laajamittainen puun poltto on kuitenkin huono ratkaisu.
Helsingin lämmittäminen vaatii käsittämättömät määrät puuta.
Helenin osuus on jo nykyisellään 15 prosenttia Suomen pelletinkäytöstä.
Salmisaareen avattu pellettilaitos, joka on Helsingin mittakaavassa pieni, riittäisi yksin lämmittämään keskikokoisen suomalaisen kaupungin.
 
Puun käytön lisäämiseen liittyy merkittäviä taloudellisia ja liiketoiminnallisia riskejä.
Suomessa puuta ei ole riittävästi saatavilla koko Helsingin lämmittämisen tarpeiksi.
Puuriippuvuuden lisääntyessä sekä hinta- että saatavuusriski kasvaa merkittävästi.
Näennäishelposta ratkaisusta voi tulla yllättävän nopeasti kallis kiviriippa.
Tämän lisäksi puun polttaminen on ongelmallista luonnon monimuotoisuuden näkökulmasta.
 
Puun polttaminen ei myöskään ole aito askel kohti hiilineutraaliutta.
Puun polton hiilineutraalius on ainoastaan laskennallista ja perustuu EU-maiden keskinäiseen sopimukseen.
On hyvin mahdollista, että tämä sopimus muuttuu ei kovin kaukaisessa tulevaisuudessa.
Lyhyesti sanottuna, puun polttaminen vaikuttaa lyhyellä tähtäimellä edulliselta ja helpolta ratkaisulta, mutta meidän pitää katsoa pidemmälle, sillä energiainvestoinnit tehdään vuosikymmeniksi eteenpäin.
 
Hiilestä luopuminen vuoteen 2029 mennessä on Helsingille hyvin suuri haaste.
Se on kuitenkin haaste, johon meidän kaikella todennäköisyydellä on pystyttävä vastaamaan.
Siksi on aika lopettaa voivottelu ja keskittyä ratkaisuihin.
 
Vaikka uusien teknologioiden ja liiketoimintamallien käyttöönottoon liittyy riskejä, ne ovat nähdäkseni kuitenkin paremmin kestettävissä kuin hiilen alasajossa viivyttelyn aiheuttamat riskit tai laajamittaisten puunpolttoinvestointien aiheuttamat riskit.
Meidän ei kannata nyt sitoa kaupungin lämmittämistä eikä energiayhtiömme pääomaa ilmaston ja talouden kannalta huonoon ratkaisuun.
Sen sijaan meidän pitää nyt ennakkoluulottomasti ja pikaisesti etsiä useita vaihtoehtoja. Niitä onneksi kuitenkin on: lämpöpumput, energiatehokkuus, kysyntäjousto, hukkalämmöt.
 
Helsingin ja laajemmin pääkaupunkiseudun lämmitystarpeen täyttäminen luo valtavan kysynnän vähäpäästöisille ratkaisuille.
Tämä kannattaa nähdä elinkeinopoliittisena mahdollisuutena Helsingille sekä Helenille mahdollisuutena saavuttaa kilpailuetua edelläkävijyydellä.

Laitetaas demokratia uusiksi

Olen tässä miettinyt tätä Harkimon, Jungnerin ja kumppaneiden uudistetaan demokratia -projektia. Sinänsä olen samaa mieltä, että jokin meidän päätöksentekojärjestelmässä on tällä hetkellä rikki, kun olennaisten uudistusten aikaansaaminen on niin vaikeaa. Mutta nyt olisi kyllä todella kiinnostavaa kuulla miten ko. herrat demokratiaa uudistaisivat. Että onko meillä yhtään samankaltainen tilannekuva siitä mitä olisi tarpeen tehdä.

Selailen paraikaa Liisa Hyssälän ja Jouni Backmanin Sitralle laatimaa raporttia Kansanvallan peruskorjaus, jossa esitetään laajan haastatteluaineiston pohjalta ideoita yhteiskunnallisen päätöksenteon uudistamiseen. Ihan ensimmäinen vaikutelma rapsasta on, että ohhoh, kansalaisyhteiskunta puuttuu tästä kuviosta kokonaan. Ei ole haastateltu kansalaisjärjestöjen edustajia eikä varsinkaan ihan taviksia kansalaisia, etujärjestöjä sen sijaan kyllä.

Minusta tässä on itse asiassa aika hyvin artikuloituna se, mikä nykymallissa on pielessä: valta on keskittynyt tietyille tahoille, ja muut nähdään hallintoalamaisina, joille kädenojennuksena ”tarjotaan kanavia dialogin käymiseen”.

Farssiksi äitynyt yritystukiuudistus oli eräänlainen kulminaatiopiste: poliittisen ja taloudellisen eliitin edustajat ne siellä istuivat muka tekemässä uudistusta, mutta oikeasti vain sopivat, että kenenkään etuihin ei kosketa. Sen sijaan otetaan köyhiltä, lapsilta, syrjäytetyiltä ja sairailta. Koska he ovat niitä hallintoalamaisia, joiden mielipidettä ei tarvitse huomioida, paitsi joskus, kun “kanavien tarjoaminen dialogin käymiseen” sattuu sopimaan suunnitelmiin.

Kaupungin luottamustehtävässä näkee hyvin konkreettisesti, miten ne päätöksenteon prosessit toimivat – ja myös, miten ne välillä eivät toimi. Niitä toimivia osia voi ja pitää kehittää vielä paremmiksi ja niitä toimimattomia voi ja pitää korjata. Itse uskon, että molemmat on mahdollista tehdä ihan nykyisen poliittisen järjestelmän puitteissa.

Minusta on olennaista, että niin kaupungin kuin valtionkin tasolla ihmiset voivat luottaa yhteiskunnan rakenteisiin ja heillä on mahdollisuus vaikuttaa asioihin silloin, kun kokevat sen tarpeelliseksi. Ihan kaikella kunnioituksella Hyssälää ja Backmania ja heidän sinänsä aivan hyvää raporttiaan kohtaan, en oikein usko, että tätä voidaan saavuttaa hallintokeskeisesti ja kysymällä ainoastaan valtarakenteita edustavien näkemyksiä.

Ihmisillä on nytkin monenlaisia kanavia vaikuttaa, politiikan ohella muun muassa kansalaisjärjestöt, kaupunginosayhdistykset, someverkostot ja vanhempainyhdistykset. Olennaista on varmistaa, että näillä eri tahoilla on aidot mahdollisuudet tulla kuulluiksi ja huomioiduiksi, että niiden merkitys yhteiskunnallisina toimijoina tunnustetaan.

On kuitenkin hyvä muistaa, että ei tässä missään kuilun partaalla keikuta. Kuten Hyssälän ja Backmanin raportissakin todetaan, suomalaisten luottamus yhteiskuntaan, instituutioihin ja poliittiseen järjestelmään on edelleen poikkeuksellisen korkealla tasolla. Se on tosi hyvä pohja, jolta ponnistaa. Enemmän taidetaan tarvita pientä laittoa kuin koko järjestelmän auki räjäyttämistä.

Pientä laittoa voi olla esimerkiksi se, että kehitetään yhä parempia tapoja, joilla kunnan asukkaat voivat olla yhteydessä kunnan hallintoon, tehdä aloitteita niin pienistä kuin suuristakin asioista ja kertoa näkemyksensä omaan elämäänsä vaikuttavista asioista.

Pientä laittoa voi olla vaikkapa lobbarirekisterin perustaminen ja pelisääntöjen sopiminen sille, miten intressitahot voivat olla yhteydessä poliittisiin päättäjiin. Ei vaikkapa oteta etujärjestöjä mukaan parlamentaarisiin työryhmiin, noin esimerkkinä.

Pientä laittoa voi olla uudistaa tapoja, jolla hallitusneuvotteluja käydään ja kuntastrategioita laaditaan. Läpinäkyvyys eri intressirahojen kuulemisessa muun muassa olisi hyvä edistysaskel.

Pientä laittoa voi olla kansalaisten kuuleminen osana lainsäädäntöprosessia. Esimerkiksi nyt vaikkapa pitkäaikaistyöttömien kuuleminen, kun uudistetaan työttömyysturvaa. On olennaisen tärkeää, että päätöksentekijät ymmärtävät kunnolla niiden tilanteita, joita lainsäädäntö koskee.

Eli joo, uudistetaan ihmeessä demokratiaa, kyllä sille on tarvetta. Mutta nyt kaipaisin sitä konkretiaa.