Yrittäjä ja sen perhe

Eilen isänpäivänä silmiin osui artikkeli, jossa muuan tunnettu mies kertoi feminismistään. Jutussa kävi muun muassa ilmi, että hänen perheessään vaimo on ottanut päävastuun lapsista ja pitänyt perhevapaat, koska miehen on yrittäjänä kovin vaikea irrottaa aikaa perheelle.

Itselläni lähti juuri käyntiin kolmastoista vuosi yrittäjänä. Olen tänä aikana synnyttänyt kaksi lasta ja muutama vuosi sitten kuvioihin tuli mukaan vielä bonuslapsi. Minun on hyvin vaikea jakaa tuota käsitystä yrittäjyyden ja perheen yhdistämisen mahdottomuudesta.

En sano, että aina olisi ollut helppoa. Kahden lapsen vauvavuosiin mahtui irtisanoutuneita äitiysvapaasijaisia, firman IT-järjestelmän romahtaminen ja paljon imetyksen ja työnteon yhdistämistä kotikonttorilla. Niiltä ajoilta ei ole kovin koherentteja muistoja, mutta selvittiin kuitenkin.

Kun naiset kertovat yrittäjyydestään, tällaiset tarinat toistuvat. On imetetty vauvaa kaupan takahuoneessa. On tuotu taapero mukaan palaveriin. On tultu aina viimeisenä päiväkodille päivän päätteeksi, mutta tultu kuitenkin.

Miesten yrittäjätarinoissa sen sijaan on usein erilainen kaiku. On tehty pitkää päivää ja puoliso on hoitanut perheen. Bisnes ei olisi millään kestänyt muuten.

Tämä on aika erikoista. En millään usko, että naiset nyt vain ovat niin paljon kykenevämpiä yrittäjiä, että suoriutuvat yrittäjyyden ja perhe-elämän vaatimasta moniajosta, josta miehet eivät. Tunnen sen verran paljon tosi fiksuja ja osaavia yrittäjämiehiä. Kyllä hekin todennäköisesti selviäisivät ihan kunnialla vaipanvaihdosta puhelinpalaverin lomassa.

Todennäköisempi selitys löytyykin sukupuolirooleista. Kovin monelle äidille nyt vain ei tule edes mieleen, ettei asettaisi lapsia etusijalle. Monet miehet puolestaan on kasvatettu kuvittelemaan, että ovat korvaamattomia työelämässä, mutta eivät kotona.

Fakta on, että lasten saaminen asettaa paineita ajankäytölle. Jostain syystä nämä paineet edelleenkin useimmiten ratkotaan siten, että äidin ura väistää. Ja siitä seuraa, että kaikki naiset, oli heillä lapsia tai ei ja oli heillä suunnitelmissa hankkia lapsia tai ei, saavat “potentiaalisen vauvariskin” leiman otsaansa.

Pienten lasten isät puolestaan tekevät pisintä työpäivää ja eniten ylitöitä. Se on valtava harmi isien, lasten ja tasa-arvon kannalta.

Työelämään pitää saada aikaan muutos. Sellainen, ettei ole itsestäänselvää, että äitien urat joustavat ja isät “eivät millään voi irtautua” töistä. Perhevapaiden 6+6+6-malli olisi tärkeä askel siihen suuntaan, että normalisoidaan isien osallistuminen vastuun kantamiseen lasten ollessa pieniä.

Isien tasapuolisempi osallistuminen perhearkeen myös pakottaisi työnantajat miettimään työkulttuuria uusiksi, kun ei olisi käytettävissä sitä loputtomasti joustavaa resurssia nimeltä pienten lasten isät. Se tekisi todennäköisesti työelämästä aika paljon mielekkäämpää ihan kaikille.

Itselleni työn, perheen ja politiikan ristipaineessa eläminen on opettanut, että on aika paljon sellaista, jonka vain kuvittelee olevan kiireellistä ja tärkeää. Ja aika paljon vähemmän sellaista, joka juuri minun on pakko hoitaa. Tällaisesta oppimiskokemuksesta olisi varmasti hyötyä myös monille miehille. Ainakin tässä on kehittynyt ihan jäätävän päteväksi logistiikan hallinnassa ja priorisoinnissa.

Suosittelenkin kaikille omasta korvaamattomuudestaan vakuuttuneille vesilasitestiä: Täytä lasi vedellä. Laita sormi veteen. Ota sormi pois. Jos veteen jää kuoppa, olet oikeasti korvaamaton.