Vapaus, etuoikeus ja luottamus

Olemme Lotta Aarikan kanssa ryhtyneet tuottamaan Selvitysnaiset-podcastia, jossa pohdimme yhteiskunnallisia aiheita humanistin näkökulmasta. Ensimmäisessä jaksossa keskustelemme valinnanvapaudesta ajatuspaja Liberan toiminnanjohtajan Heikki Pursiaisen kanssa.

Vapauden ja valinnanvapauden käsitteet ovat minulle tärkeitä, ja pohdin niitä paljon. Pidän itseäni liberaalina niin arvomaailmaltani kuin markkinanäkökulmasta ja myös yhteiskunnallisesta näkökulmasta. Se ei kuitenkaan tarkoita, että nämä käsitteet olisivat kannaltani itsestäänselviä ja ongelmattomia.

Esimerkiksi feminismiin ja yhdenvertaisuuteen samoin kuin ilmasto- ja energiapolitiikkaan liittyvissä keskusteluissa vapauden rajoittaminen nousee usein esiin. Erilaisia kannustimia ja sääntelyä kritisoidaan hyvin usein juuri vapauden tai markkinoiden rajoittamisen perusteella.

Olen joutunut toteamaan, että ihmisten suhtautuminen vapauteen on usein paradoksaalinen. Sama ihminen voi esimerkiksi sanoa vastustavansa pakkoa mutta kannattaa kiivaasti nykyistä laajempaa asevelvollisuutta. Tai kannattaa kiivaasti sekä vapaampaa pääoman liikkumista että tiukempia maahanmuuton rajoituksia. Tai vaatia markkinaehtoista energiapolitiikkaa mutta kannattaa fossiilisten polttoaineiden verohuojennuksia. Tai vaatia perheille oikeutta päättää itse asioistaan mutta vastustaa tasa-arvoista avioliittolakia.

Liberaalius siis usein riittää tasan siihen asti, kunnes törmätään johonkin arvoasetelmaan tai eturistiriitaan, joka on itselle vielä tärkeämpi.

Vapaus arvona löytyy monien eri puolueiden ohjelmista, ja käsitteenä se kuulostaa kauniilta. Politiikassa on kuitenkin oltava erityisen tarkkana sen suhteen, kenen etuja ajetaan, kun puhutaan vapaudesta.

Ihmisen vapaudet kun yleensä ovat olemassa suhteessa muihin. Varsin usein yhden vapaus kaventaa tai loukkaa toisen vapautta. Kun on kyse pienen ryhmän vapaudesta suuremman ryhmän kustannuksella, on mielestäni rehellisempää puhua etuoikeudesta. Tämä täsmennys on erittäin tärkeä muun muassa yhdenvertaisuuden kannalta, sillä yhden ryhmän etuoikeuksien kaventaminen voi merkitä paljon suuremman ryhmän vapauden lisäämistä.

Yksi politiikan suurista arvoristiriidoista liittyy menestykseen. Suomessakin kuulee puhuttavan, että progressiivinen verotus estää ihmisiä menestymästä ja että suuremmat tuloerot loisivat tehokkaamman kannusteen pyrkiä elämässä eteenpäin.

Voin ymmärtää, miksi asia voi intuitiivisesti vaikuttaa olevan juuri näin. Kuitenkin runsas kansainvälinen tutkimustieto osoittaa asian olevan juuri päinvastoin – pienet tuloerot tuottavat enemmän talouskasvua ja hyvinvointia useammalle. Nimenomaan “sosialistinen holhousvaltio” luo puitteet, joissa mahdollisimman monella on mahdollisuus ponnistaa ylöspäin vaatimattomistakin lähtökohdista.

Vaikuttaa ehkä paradoksaaliselta, mutta “holhoava sosiaalitanttavaltio” itse asiassa vapauttaa ihmiset toteuttamaan omaa potentiaaliaan. USA:ssa asuva toimittaja Anu Partanen kirjoittaa tästä kirjassaan The Nordic Theory of Everything.

Vapaudesta puhuttaessa on myös tärkeää muistaa, että vapaus on arvona olemassa suhteessa muihin arvoihin. Politiikassa on pitkälti kyse arvojen priorisoinnista.

Yleisesti lienee hyväksyttyä, että inhimillinen toiminta tarvitsee jonkinlaiset pelisäännöt. Yhteiskunta ilman pelisääntöjä ei ole liberaali vaan anarkistinen. Politiikassa määritellään, missä tilanteissa muita arvoja pidetään vapautta tärkeämpänä.

Suomessa on esimerkiksi päätetty rajoittaa yritysten vapauksia ympäristönsuojelullisista syistä ja ihmisten vapauksia terveyden ja turvallisuuden takaamiseksi.

On mielenkiintoista, miten amerikkalaisessa poliittisessa retoriikassa vapaus on niin voimakkaasti esillä, vaikka pohjoismaalaisen näkökulmasta USA on todella kontrolloiva poliisivaltio, jossa ihmisten elämää säännellään monessa mielessä paljon tiukemmin kuin meillä. USA:ssa on tehty selkeä arvovalinta: “kansallinen turvallisuus” on nostettu arvona ihmisten arkisia vapauksia tärkeämmäksi. (Samalla voi ihan perustellusti väittää, että tämä arvovalinta on heikentänyt ihmisten turvallisuutta ja turvallisuudentunnetta, mutta ei mennä siihen nyt.)

USA:n esimerkki korostaa sitä, miten vapaudella on ainakin kaksi tärkeää edellytystä: luottamus ja vastuu.

Suomessakin poliittista keskustelua värittää vahvasti luottamus ja sen puute. Vapautta halutaan niille, jotka tuntuvat itsestä luotettavilta, ja vapauksia halutaan karsia niiltä, joihin ei itse luota. Yksi luottaa erityisesti markkinoiden toimintaan, toinen perheiden kykyyn päättää asioistaan. Yhdelle hyvätuloiset ovat luotettavia ja pienituloiset epäilyttäviä. Norminpurku halutaan usein ulottaa lähinnä omaan viiteryhmään.

Tässä kohtaa onkin mielestäni yksi liberaalin politiikan happotesti: miten laajalle oman luottamuksensa pystyy ulottamaan? Miten laajalti uskoo eri toimijoiden hyvään tahtoon ja pyrkimyksiin? Liberaalia yhteiskuntaa ei voi olla ilman laajaa luottamusta.

Vastuu on tietyllä tapaa jopa luottamusta vaikeampi kysymys. On paljon esimerkkejä siitä, miten vapautta on käytetty hyväksi vastuuttomasti. 2008 finanssikriisi oli seurausta holtittomasta pyramidipelistä, ja sen seurauksena meillä on nyt liiankin tiukka finanssialan sääntely, koska vastuuttomuudesta seurasi luottamuksen menetys.

Myös sananvapautta käytetään nykyisin todella vastuuttomasti vihapuheen ja valeuutisten levittämiseen. Tästäkin voi olla seurauksena aiempaa tiukempi lainsäädäntö. Itse tosin toivon, että ongelma saadaan ratkaistua muulla tavalla.

Liberaalissakin yhteiskunnassa on hyvä olla mekanismeja, joiden avulla huolehditaan siitä, että sekä yksilöt että organisaatiot toimivat vastuullisesti. Niiden ei välttämättä tarvitse olla lakiin perustuvia, vaan usein esimerkiksi toimialoilla on omia itsesääntelykeinoja.

Mielenkiintoinen esimerkki vapaaehtoisesta keinosta on Carbon Disclosure Project (CDP), jolle suuret yritykset raportoivat vapaaehtoisesti hiilidioksidipäästöistään ja niiden rajoittamiseen tähtäävistä toimistaan. CDP:n raporteista on tullut eräänlainen maailmanlaajuinen standardi, ja monet institutionaaliset sijoittajat edellyttävät yrityksiltä CDP-raportointia, jotta voivat sijoittaa yritysten osakkeisiin.

Miksi näin pitkä pohdinta vapaudesta? Siksi, että tällä viikolla nauhoitettu podcast-keskustelu pakotti minut jälleen miettimään omaa suhdettani vapauteen ja omaa liberaaliuden tasoani. Ja siksi, että tällä spinnauksen ja “vaihtoehtofaktojen” aikakaudella itse kunkin on hyvä aika ajoin pysähtyä miettimään sekä omaa arvomaailmaansa että poliittisen retoriikan takana olevaa arvomaailmaa. Yhden “vapaus” ei välttämättä ole toiselle vapautta lainkaan.