Yrittäjyyden pitää olla vaihtoehto myös muille kuin hyvin toimeentuleville

Suomen Yrittäjät julkaisi eilen yksinyrittäjäkyselynsä tulokset. Kyselyn mukaan lähes puolet päätoimisista yksinyrittäjistä sinnittelee alle 2000 euron kuukausittaisilla bruttotuloilla.

Eilen osui silmääni myös The Ulkopolitist -blogin kirjoitus, jossa Demos Effectin Antti Tarvainen pohtii mielenkiintoisesti startup-kulttuurin ja yhteiskunnan välistä suhdetta.

Mitä näillä kahdella asialla sitten on tekemistä keskenään? Paljonkin!

Rapakon takaa on jo jonkin aikaa kantautunut näkemyksiä siitä, että startup-yrittäjyys on leimallisesti hyvin toimeentulevista perheistä polveutuvien pääasiassa valkoihoisten miesten juttu – heillä kun on taloudelliset turvaverkot, joiden varaan heittäytyä, kun yrityksellä ei ole varaa maksaa palkkoja tai se menee nurin.

USA on tietysti ihan oma lukunsa monessa mielessä, mutta juuri tässä asiassa sosiaaliturvan ihmemaa Suomi ei juurikaan poikkea edukseen. Myös meillä nykytilanteessa yrittäjyys on järkevä vaihtoehto vain niille, joilla on taloudelliset turvaverkot omasta takaa.

Itse olen kahteen otteeseen irtisanoutunut hyvin palkatusta työpaikasta ja perustanut yrityksen. Moni on ihaillut rohkeuttani, mutta raaka tosiasia on, että minulla on ollut varaa olla rohkea. Henkilökohtainen talouteni kesti sen, ettei palkkatuloja heti tullut ja myös sen, että ensimmäistä yritystäni piti välillä pääomittaa.

Kun suomalaista startup-kenttää katsoo, silmiinpistävän moni yritys on perustettu Nokian tai Microsoftin avokätisten irtisanomispakettien turvin. Työttömänä on huomattavasti mukavampaa perustaa firma, kun on keskitason johtajan vuoden palkkatulot takataskussa.

Tilanne on hyvin vahvasti toisenlainen vaikkapa pitkäaikaistyöttömälle, jolla ei ole enää penniäkään säästöjä jäljellä, ja se ainoa tulonlähde, työttömyyspäiväraha, katkeaa siinä hetkessä, kun TE-toimiston virkailija katsoo työttömän harjoittavan yritystoimintaa.

Tarvainen viittaa blogikirjoituksessaan siihen, miten startup-sankarimyytti pönkittää jokainen on oman onnensa seppä -ajattelua, jolla perustellaan yhteiskunnan turvaverkkojen heikentämistä. Kuitenkin juuri turvaverkkojen heikentäminen kaventaa menestymisen mahdollisuuksia merkittävästi.

Internet on pullollaan hyvin toimeentulevien ihmisten tuohtumusta verojen maksamisesta. Se, että omista tuloistaan pitää antaa jotakin yhteiskunnalle takaisin, nähdään menestymisen estämisenä.

Todellista menestymisen estämistä on kuitenkin se, ettei yhteiskunta ota koppia, jos yrittänyt epäonnistuu. Menestymisen estämistä on myös se, ettei kaikilla ole tasa-arvoista mahdollisuutta kouluttautua ja kehittää taitojaan. Menestymisen estämistä on mitä suurimmassa määrin se, ettei edes uskalla yrittää, koska pelkää putoavansa saman tien yhteiskunnan ulkopuolelle.

Itsensä työllistäminen olisi monelle hyvä vaihtoehto tehdä työtä, joka on mielenkiintoista ja jossa voi hyödyntää osaamistaan – monelle se voi olla jopa ainoa vaihtoehto ylipäätään päästä tekemään töitä. Se ei kuitenkaan ole aito vaihtoehto niin kauan, kuin siihen liittyy hyvin suuri riski köyhyysloukkuun putoamisesta.

Perustulo sekä yrittäjien sosiaaliturvan ja eläketurvan perusteellinen remontti tekisivät yrittäjyydestä realistisen vaihtoehdon paljon useammalle, loisivat niitä yksilöllisen menestyksen mahdollisuuksia – muillekin kun hyvin toimeentuleville.

Ja kyllä, olen erittäin kiinnostunut myös kasvuyritysten tilanteen helpottamisesta sekä yritysten menestymisen edellytysten parantamisesta ylipäätään, ja niihinkin asioihin on lukuisia ratkaisuehdotuksia tarjolla. Palaan niihin tarkemmin ihan lähiaikoina.