Tätipyöräilijän manifesti

TätipyöräilijäOlen tyypillinen tätipyöräilijä. Sotken menemään vanhalla naistenpyörällä hame päällä ja korkokengät jalassa. En tykkää ajaa kovaa, koska silloin tulisi hiki. Minulla on usein mukana 1–3 poukkoilevaa alakoululaista. Pyöräilen paljon, mutta lähinnä asiointimatkoja kaupungissa. Minua et bongaa Tour de Helsingistä lycrat niskassa.

Olen kokenut itseni vähän ulkopuoliseksi pyöräilyn edistämistä koskevasta keskustelusta, koska en ole virtaviivaisen vinttikoiramainen, hiilikuituisella cyclocrossilla kiitävä menijä, joka polkee 20 kilometrin työmatkansa myös 20 asteen pakkasella.

Sain kuitenkin jonkinlaisen herätyksen kahden tutun pyöräilyaktivistin puheista. He kun pohdiskelivat, että kaupungin pyöräilyinfraa pitäisi kehittää juuri minun kaltaisteni tätien ehdoilla. Kaupungin tulisi olla turvallinen ja mukava pyöräily-ympäristö koululaisille, papparaisille, tädeille, turisteille ja prässihousuissa fillaroiville virkamiehille.

Mitä kaltaiseni täti sitten kaipaa kaupungin pyöräilyolosuhteilta? No, kaikkein eniten kaipaisin sitä, että Sturenkadun mäet lakkaisivat olemasta, koska paras reittini keskustaan kulkee sitä kautta, ja niissä mäissä tulee HIKI. Mutta jos keskitytään siihen, mikä on mahdollista, niin tädin toivelista tulee tässä:

1. Pyöräteitä
Koska ajan hiljakseen ja olen vähän sunnuntaipyöräilijä, en uskalla ajaa ajoradalla vilkkaasti liikennöidyillä kaduilla. Kattava pyörätieverkko on olennainen edellytys sille, että valitsen kulkutavakseni pyörän. Parhaita ovat selkeästi kävelytiestä erillään olevat pyöräväylät – mutta kuitenkin niin, että pystyn pitämään silmällä kävelytiellä koheltavaa ekaluokkalaista.

2. Selkeitä opasteita
Helsingissä kaupunki on valitettavasti täynnä epäselvästi merkittyjä pyöräväyliä. Ei ole epätavallista, että pyörätien merkki löytyy ainoastaan korttelin yhdestä päästä. Merkintätavatkin vaihtelevat – yhdessä paikassa on liikennemerkki, toisessa katumaalaukset ja kolmannessa punainen sora. Sekavat merkinnät aiheuttavat vaaratilanteita, kun pyöräilijät ja kävelijät palloilevat väärissä paikoissa.

3. Sujuvia liikennejärjestelyjä
Vaikka Helsingissä kävely ja pyöräily ovat teoriassa ensisijaisia kulkutapoja, käytännössä tämä ei aina näy. Esimerkiksi risteykset ja liikennevalojen rytmitykset on suunniteltu sujuvan autoilun, ei sujuvan pyöräilyn tai kävelyn näkökulmasta. Fillaristi voi yhden kadun ylittääkseen joutua odottamaan jopa kolmissa eri tahtiin vaihtuvissa valoissa. Siinä on sitten naurussa pitelemistä, kun jää jumiin liikenteenjakajalle, johon ei edes tavallinen pyörä mahdu, kuormapyörästä tai peräkärrystä nyt puhumattakaan.

4. Loogisia kulkureittejä
Pyöräilijä saa usein olla varsinainen salapoliisi selvittääkseen, missä yhtäkkiä katkennut pyörätie jatkuu. Kaupunki on täynnä pyöräväyliä, jotka alkavat ei mistään, päättyvät ei mihinkään ja siirtyvät odottamatta kadun toiselle puolelle. Lukuisia ovat myös järjestelyt, joissa autoilijat pääsevät posottamaan suoraan, kun taas pyörätie tekee pitkän mutkan. Erityistä harmitusta itselleni aiheuttaa se, että reittisuunnittelussa ei useinkaan huomioida sitä, että pyöräilijäkin saattaa haluta kääntyä risteävälle kadulle.

5. Ehjiä päällysteitä
Juttelin juuri tuttavan kanssa, joka oli lentänyt naamalleen asvalttiin Hakaniemen sillalla. Ihmekös tuo, kun tien pinta on siellä kuin perunapeltoa. Kaikenlaisten katutöiden seurauksena pyörätiestä saattaa olla kolmannes ajokelvottomana, kun kuoppa on peitetty häthätää, ja paikkauskohdan reunoilla on törröttävä sauma. Noppa- ja mukulakivistä en viitsi alkaa edes puhumaan, koska verenpaineeni nousee liikaa.

6. Hyvin suunniteltuja poikkeusjärjestelyjä
Elävässä kaupungissa on koko ajan jossakin rakennus- tai remonttityömaa. Siksi pitäisi olla myös selkeät pelisäännöt liikennejärjestelyille näiden yhteydessä. Aivan liian usein kohtaa tilanteita, joissa kävelijät ja pyöräilijät sullotaan kapealle kaistaleelle taistelemaan elintilasta. Pasilan aseman seutu on yksi karmaiseva esimerkki, Kalasataman metroaseman lähistö toinen. Niiden kautta kulkee todella suuren ihmismäärän päivittäinen asiointimatka, joten on aivan selvää, että reittien ja opasteiden tulee olla kunnossa.

7. Järkevää jakeluliikenteen ohjausta
Väistä pakettiautoa -peli on jokaiselle pyöräilijälle tuttu. Pyörätiet kaikkialla kaupungissa ovat täynnä pysäköityjä pakuja. Mistä tulee tämä ajattelutapa, että autojen ajorata on pyhä, ja sille ei saa pysähtyä, mutta pyörä- tai kävelytien saa koska tahansa tukkia? Koska Helsingissä ei ole suunniteltu jakeluautoille järkeviä maanalaisia reittejä, pitäisi jakeluliikenteelle sopia selkeät pelisäännöt. Voisiko esimerkiksi liikkeiden lastausajot hoitaa ruuhka-aikojen ulkopuolella?

8. Kunnollisia pyöräparkkeja
Kunnollinen pyöräteline on sellainen, johon pyörän saa rungostaan lukolla kiinni. Ne vanhanaikaiset härvelit, johon tökätään etupyörä, voi myydä romuraudaksi. Kunnollisia pyörätelineitä pitäisi olla paljon sellaisissa paikoissa, joihin tullaan paljon pyörällä. Esimerkiksi koulujen pihoilla on tyypillisesti iso parkkipaikka opettajien autoille ja muutama hassu pyöräteline satojen oppilaiden pyörille. Varsin kummallinen tilanne, kun lapsia pitäisi kannustaa liikkumaan enemmän.

9. Järkeä päähän pyöräilijöille
Kaupunkipyöräily on ajautunut viidakkomaiseen tilaan. Jos tieliikennelakiin kaavaillut muutokset menevät läpi, moni asia selkiytyy mukavasti. Mutta lisäksi tarvitaan malttia, muiden huomioimista ja järkeviä tilannenopeuksia. Kaikille pitäisi olla selvää, ettei Kauppatorin reunalle tulla turistilauman keskelle vetämään triathlon-harjoituksia. Myös suuntamerkkien näyttämisen, kohteliaan kellon soittamisen sekä pimeällä valojen käyttämisen soisi kuuluvan jokaisen pyöräilijän arsenaaliin.

10. Kaikki pyöräilemään!
Pyöräileminen on mielestäni kiva tapa liikkua kaupungissa, ja lisäksi tietenkin oman lihasvoiman käyttö paikasta toiseen siirtymisessä on myös terveellistä. Toivonkin, että kaikenikäiset ja -kokoiset uskaltautuvat ottamaan kaupunkia haltuun fillarin selässä. Mitä enemmän kaupungissa pyöräillään, sitä turvallisempaa siitä tulee kaikille.

2 thoughts on “Tätipyöräilijän manifesti

  1. Koita sähköpyörää, jotta mainitsemasi mäet eivät hikoiluta.

    Tykkää

    • On ollut mielessä. Jos jossakin vaiheessa tulee tilanne, että pyöräilen säännöllisesti työmatkaa, se on ilman muuta hankintalistalla. Nyt, kun työskentelen kotitoimistolla, pärjään tuolla vanhalla mankelillakin. 🙂

      Tykkää

Kommentointi on suljettu.