Tartte tulla lääppimään

1980-luku, olen viidennellä luokalla. Samalla luokalla oleva poika puristelee takapuoltani lähes päivittäin. En pidä siitä ja kiskon poikaa tukasta aina, kun hän käy minuun käsiksi. Se ei poikaa pahemmin lannista, pikemminkin innostaa.

1980-luvun loppu, yläaste. Sidon kengännauhoja koulun käytävällä, kun luokkatoverini, poika, läpsäisee ohikulkiessaan minua takamukselle ja kommentoi: “Kaisalla on hyvä perse.” Jään hämmentyneenä tuijottamaan hänen peräänsä.

1990-luvun puoliväli. Kuljen Tampereen Hämeenkadulla kahdeksan maissa illalla, kun vastaan hoippuu kaksi suunnilleen ikäistäni nuortamiestä. He ovat kännissä, pilvessä, mitälie. Yhtäkkiä toinen heistä yrittää kouraista minua haarovälistä. Vaistomaisesti tönäisen tyypin kauemmas, huudan ja juoksen pois. Vapisen säikähdyksestä.

2000-luvun alku. Olen asiakkaan juhlissa. Yhtäkkiä joku kouraisee minua takapuolesta. Käännyn katsomaan, mutta tekijä on ehtinyt livistää.

2000-luvun puoliväli. Työpaikan pikkujoulut, istumme kaikki suuren pöydän ympärillä ja juttelemme mukavia. Viiniäkin juodaan, mutta kukaan ei ole humalassa. Pomoni laskee kätensä reidelleni. Katson häntä hämmästyneenä ja hän vetäisee kätensä nopeasti pois.

2010-luvun alku. Olemme työporukalla baarikierroksella. Illan edetessä miespuoliset kollegat kähmivät naispuolisia kollegoja yhä ronskimmin. Yritän pysytellä tanssilattialla heistä tarpeeksi kaukana.

2010-luvun alku. Istun bussissa Länsiväylällä. Yhtäkkiä vieressäni istuva nainen puuskahtaa: “Ei jumalauta! Toi äijä runkkaa noiden pikkutyttöjen edessä.” Nainen juoksee bussin etuosaan, jossa keski-ikäinen mies istuu vastapäätä kahta osapuilleen kymmenvuotiasta pikkutyttöä ja tumputtaa. Nainen ohjaa tytöt muualle istumaan ja komentaa miestä häipymään. Mies livahtaa ulos bussista seuraavalla pysäkillä.

Nämä sattumukset nousivat mieleeni, kun luin Twitteristä keskustelua #lääppijä-hashtagilla. Ylen toimittaja Rakel Liekki kertoi perjantaina kahden miehen yrittäneen ottaa kuvia hänen hameensa alta hänen juontaessaan livelähetystä. Perussuomalaisten poliitikko kommentoi Liekin twiittiä täysin asiattomasti, ja siitä se sitten lähti. Lukemattomat naiset ja jokunen mieskin alkoivat kertoa ahdistelukokemuksistaan.

Miksi näillä kokemuksilla on yleistä merkitystä? Taatusti kenenkään tavoitteena ei ole luoda kuvaa, että kaikki miehet ovat lääppiviä sikoja. Itsekin tunnen monin verroin enemmän kivoja ja fiksuja miehiä, jotka kyllä ymmärtävät sivistyneen kanssakäymisen pelisäännöt.

Pointtina ei myöskään ole väittää, että muunmaalaiset miehet olisivat jotenkin suomalaisia parempia. Itselläni – kuten varmaan useimmilla naisilla – on yhtä lailla kokemuksia ahdistelusta ulkomailta kuin Suomesta.

Siitäkään ei ole kyse, että haluttaisiin väheksyä miesten kokemaa ahdistelua. Itsekin tunnen useita miehiä, jotka ovat joutuneet ahdistelun kohteeksi baarissa tai työpaikalla. Mielestäni ahdistelu on väärin, oli tekijänä tai kohteena kuka tahansa.

Merkitystä näillä kertomuksilla on siksi, että ne osoittavat ilmiön arkipäiväisyyden Suomessa. Viime aikoina on julkisessa keskustelussa noussut esiin sellaisia väitteitä, että maahanmuuttajat toisivat Suomeen mukanaan uudenlaisen naisten ahdistelun kulttuurin. Se ottaa aivoon kaikkia meitä, jotka olemme joutuneet ahdistelun kohteeksi lapsuudesta lähtien.

Näistä kokemuksista puhutaan nyt siksi, koska monet haluavat tekopyhän rasistisen agendan sijaan rehellistä keskustelua. Maahanmuuttajien tekemä ahdistelu ja seksuaalinen väkivalta on väärin ja tuomittavaa. Ja ihan yhtä lailla väärin ja tuomittavaa se on myös suomalaisten tekemänä.

Jos ihan aidosti ollaan huolissaan suomalaisten naisten ja tyttöjen turvallisuudesta, kaikkein tärkeintä on panostaa kasvatukseen ihan täällä kotimaassa. Kaikkien meidän, jotka kasvatamme tähän maahan uusia mies- ja naissukupolvia, on tehtävä jälkikasvullemme selväksi, että jokainen päättää ihan itse, haluaako tulla kosketetuksi. Meidän pitää myös näyttää lapsillemme hyvää esimerkkiä.

Ja samalla voisi lopettaa sen huorittelun ja raiskauksilla uhkailun internetissä. Se on erittäin huono tapa ilmaista huolensa naisten ja tyttöjen turvallisuudesta.

13 thoughts on “Tartte tulla lääppimään

  1. Todellakin tämä kirjoituksestasi pitäisi jokaisen sisäistää:
    ”Maahanmuuttajien tekemä ahdistelu ja seksuaalinen väkivalta on väärin ja tuomittavaa. Ja ihan yhtä lailla väärin ja tuomittavaa se on myös suomalaisten tekemänä.”

    Tykkää

  2. Huomaatko erona esimerkkeihisi että lääppijät ovat häipyneet ennen tunnustamista tai lopettaneet lähdettyäsi pois tilanteesta. Teininä nuoren pojan pyllylle läpsäys vs. pusikossa raiskaaminen eivät ehkä ole verrannollisia vaikka molemmat ahdisteluksi ovatkin laskettavissa. Tunnut vahvalta ja tasapainoiselta yksilöltä kaikista suurista seksuaalisista vastoinkäymisistä huolimatta. Kaikkialla ja aina on lääppijöitä ja raiskaamisia niin kauan kun ihmisillä on seksuaalisuutensa. Tätä ei voida välttää. Ärsyttävintä on että te yliregoivat feministit kärjistätte keskustelun heti siihen että ”ai ei ole ollut milloinkaan vai?”. Varmasti on! Ei vain tässä mittakaavassa. Vai koska olet aiemmin kuullut sarjatuotantona tuotettua vakavaa häirintää pienen ryhmän johdosta? Ota nyt huomioon suomen väkiluku suhteutettuna pakolaisiin. En puhu maahanmuuttajista koska käsite maahanmuuttaja käsittää mm. Venäläiset ja muut ”sivistys” valtioista muuttaneet joissa on jonkinasteiset lait ja moraalikoodit käytössä toisin kun muslimi taustaisilla pakolaisilla. En ole persu enkä rasisti. Tunnen paljon ulkomaalaisia joista osa myös muslimeita sekä olen kouluttautunut joten en koe myöskään mitään ryhmää uhkana itselleni. Kirjoitukseni ei perustu pelkoon eikä vihan lietsontaan kuten se valitettavan usein tekee. Valitettavan monien kolmansien islamististen maiden uskonnon tulkinta on täysin naista alustava ja nämä turvapaikkaa hakevat henkilöt tuovat oman moraalimaailmansa meille. Olemme tehneet paljon töitä 100v aikana jotta olisimme yhteiskunnassa tasa-arvon kanssa sillä tasolla missä olemme tänään. Nyt olemme kuitenkin ottaneet ison harppauksen takapakkia ja se on estettävä. Pakolaiskeskuksen työntekijät sanoivat että eivät kerkeä käymään ”maan tapoja” läpi kun on niin paljon jo tekemistä tuki hakemusten täyttämisen avustamisessa ja muissa ”päivittäisissä asioissa”. Onko todellakin tärkeämpää opettaa hakemaan kaikki tuet kelasta kuin kertoa naisten asemasta ja suomen laista?

    Tykkää

    • Kuten sanoin, en hyväksy ahdistelua enkä seksuaalista väkivaltaa kenenkään tekemänä. En halua, että Suomeen rantautuu yhtään enempää väkivaltaa tai ahdistelua kuin mitä täällä on jo valmiiksi. Sen sijaan haluan monien muiden naisten tavoin, että suomalaiset pystyisivät käsittelemään myös suomalaisten kesken tapahtuvaa ahdistelua ja väkivaltaa. Nuo kertomani esimerkit ovat yksittäistapauksina suurimmaksi osaksi melko lieviä. Mutta se, että vastaavia tilanteita tulee jatkuvasti eteen, luo turvattomuuden tunnetta – aina pitää olla varuillaan, ja koskaan ei voi olla varma, milloin lievempi tilanne kärjistyy väkivallaksi.

      Minusta on surullista, että tässä #lääppijä-keskustelussakin on noussut esiin todella paljon naisten ahdistelukokemusten vähättelyä. Kuka sinä tai kukaan muukaan olet sanomaan, mikä on ”merkityksellistä” ahdistelua ja mikä ei? Miksi suomalaisten naisten pitäisi sietää tissien ja perseen puristelua, itsensäpaljastelua ja törkeää kielenkäyttöä? Miksi suomalaisten pitäisi sietää parisuhdeväkivaltaa ja tuttavien ahdistelua? Se, että jossakin muualla maailmassa tapahtuu kamalia asioita, ei mitenkään oikeuta typerää, loukkaavaa tai väkivaltaista käytöstä täällä.

      Tykkää

    • En lähtisi espoolaisen Erkin tapaan mitätöimään 10-vuotiaiden edessä tumputtamista. Itse olisin kutsunut seuraavalle pysäkeille poliisit.

      Liked by 2 people

    • ”Olemme tehneet paljon töitä 100v aikana jotta olisimme yhteiskunnassa tasa-arvon kanssa sillä tasolla missä olemme tänään.”

      Sinä ja muut sovinistit ette ole tuota työtä tehneet pätkääkään. Päinvastoin, juuri te olette häirintää pitäneet yllä asenteellanne ”läimäys pyllylle ei ole oikeaa härintää” ja ” sitä on aina ollut ja tulee olemaan”.

      Tykkää

  3. Aika hyvin teet aikamatkoja 2000 luvun puoleenväliin ja palaat takaisin 2010 luvulle, saitko jotain uusia ahaa elämyksiä mukaantumisiksi?

    Tykkää

  4. ”äitee” nimimerkin kommentointi on hyvä esimerkki netissä tapahtuvan kommentoinnin yksinkeraisuudesta tai ehkäpä yksikertaisesta kommentoijasta?
    On parempi olla kommentoimatta jos ei ole mitään oleelista tuotavaa keskusteluun kuin irti asiayhteydestä poimittu kommentti joka ei rakenna eikä tuo keskusteluun mitään uutta.
    Se että eriksen omassa kommentinnissani ottanut esille ”bussi tumputtajaa” ei varmastikaan tarkoita että sen hyväksyisin. Vai ajattelitko että Erkki Espoosta hyväksyy lasten ahdistelijat ja pedofiilit?
    Jokainen tervejärkinen sivistysvalton kansalainen ihonväriin, puolueeseen, yhteiskuntaluokkaan, sukupuoleen tai kansalaisuuteen katsomatta tuomitsee äärimmäisen jyrkästi kaikenlaisen lapsiin kohdistuvan haureuden. Maailmassa ei ole mitään alhaisempaa kuin lasten hyväksikäyttäjät. Suomessa tuomiot ovat mielestäni liian lieviä jos otetaan huomioon joku useita hyväksikäyttöjä toteuttanut sekopää joka sitten saa 7 tai 8 vuotta vanheutta parhaassa tapauksessa. Halpa on hinta nuorten elämän tuhoamisesta. Aikuinen ihminen näin yleisellä tasolla pystyy psykologisesti käsittelemään asiaa helpommin (huom! ei helposti) kuin lapsi jonka mieli voi järkkyä pysyvästi.

    Ja Hannalle haluan vastata kun kysyt seuraavasti:
    ”Kuka sinä tai kukaan muukaan olet sanomaan, mikä on ”merkityksellistä” ahdistelua ja mikä ei? Miksi suomalaisten naisten pitäisi sietää tissien ja perseen puristelua, itsensäpaljastelua ja törkeää kielenkäyttöä? Miksi suomalaisten pitäisi sietää parisuhdeväkivaltaa ja tuttavien ahdistelua? Se, että jossakin muualla maailmassa tapahtuu kamalia asioita, ei mitenkään oikeuta typerää, loukkaavaa tai väkivaltaista käytöstä täällä.”
    Enhän minä ole kukaan sanomaan mikä on merkityksellistä ahdistelua, mutta omat käsitykseni merkityksellisestä ja vähemmän merkityksellisestä (huom! merkityksetöntä ahdistelua ei ole) nojaavat osittain myös suomen lainsäädäntöön. Pyllyn puristamisesta ei saa vankeutta. Raiskaamisesta saa. Tähän nojaten koen pyllystä puristamisen vähemmän merkitykselliseksi kuin vaikka väkisin makaamisen joskin pyllystäkin puristaminen on tuomittavaa ja kertoo enemmän säälittävästä ja huono itsetuntoisesta henkilöstä kuin hyvästä pyllystä.

    Kuten silti varmasti ymmärsin vaikket halunnut ymmärtää ensimmäisestä kommentistani sen että olemme kansakuntana päässeet jo tasolle/keskusteluun jossa tuomitaan pyllystä puristaminen niin mennänkin takapakkia keskusteluun jossa aiheena onkin joukko kähmintä tai kuten ruotsissa kävi samassa puistossa nainen raiskattiin kahteen kertaan toisistaan tuntemattomien miesten (tässä tapauksessa turvapaikanhakijoiden) toimesta.

    Uskon edustavani mielipiteeni kanssa valtavirtaa tässä juupas-eipäs keskustelussa.
    Kukaan ei ole sanonut että suomessa ei ole ennen tälläistä tapahtunut tai että aiemmin tapahtunut olisi hyväksyttävää. Sitä kun ei vain ole muistettu erikseen tuomita (kuten minun aiempi kommentointini koskien äitee nimimerkin bussi tumputtajaa) niin katsotaan että se ollaankin nyt hyväksytty ja ”sitä vähätellään”.
    Mieluummin kuulen voivottelua pyllyn puristelusta kuin raiskauksista. Siitä on kyse.
    (jouduin valitettavasti käyttämään täsmentäviä huom lauseita ettei tekstiäni taas tulkita kuten piru lukee raamattua).

    Tykkää

    • Tämä koko kirjoitushan lähti siitä että nimenomaan niin on sanottu. Suora lainaus: ”Tosiaanko olette sitä mieltä, että ilmiö on uusi suomalaisessa seksuaalirikoshistoriassa, että naisia ahdistellaan puistoissa?” ”- Puhun Helsingin puolesta ja kyllä.”

      Onko tässä nyt jotain, joka on erityisen vaikeaa ymmärtää?

      Tykkää

  5. Jos suomalainen mies ei itse kerro rasvaisia juttuja, kähmi johtavassa asemassa alaisiaan, purista baarissa ohimennen tms niin lääppiminen voi olla suomalaiselle miehelle vieraampi ilmiö kuin suomalaiselle naiselle. Siitä huolimatta asiaa ei kannattaisi aliarvioida tai siirtää siitä syytä jollekin muulle porukalle. Minä 40 v miehenä olen nähnyt kuinka itsensäpaljastaja esiintyy puistossa naiselle ja minut nähdessään lähtee karkuun, känninen nipisti baarissa t yökaveriani, tutun bussimatkalla oli vieressä runkkaaja, mutta nämä asiat minulle miehenä rajoittuvat tähän. Siskoillani tai vaimolleni olisi enemmän kerrottavaa. Lääppimis-ilmiö, enkä puhu nyt kiinnijääneistä suomalaisista poliitikoista tai suuryritysjohtajista, ei ole uusi asia.
    Poliisi muotoili asian väärin ja naisjärjestöt tarttuivat lillukan varsiin: seksuaalinen ahdistelu ei ole uutta vaan siinä on turvapaikan hakijoiden myötä uusi piirre: ahdistellaan ja seurataan uhria joukolla.
    Nuorten seksuaalisuutta tutkittaessa korostui poikien seksuaalikasvatuksen tärkeys koulussa. Kotoa ei tule kuin esimerkki, ei kasvatusta tai neuvontaa.
    Uutta ei ole siis ahdistelu, uutta on ahdistelu porukassa.

    Tykkää

  6. Mutku mutku, ei ollu ennen joukko ahdistelua, eikä myöskään yhdys sanoja, kai te hommalaiset setämiehet tajuatte kuinka nopeasti teidät seuloo ihan vaan suoltamanne sisällön takia, kaikilla sama itkuvirsi päällä, ”onhan sitä ennenkin, mutta EI PUISTOISSA JA JOUKOLLA” jaa, ai ei ole joukolla koskaan mikään porukka raiskailleet naisia ennen vuotta 2015/2016 ?
    Miettikääs nyt aikuiset miehet mitä te oikein yritätte jauhaa. Ei kukaan täällä mene noihin teidän ”lillukanvarsiin” mukaan. Porukka ei yksinkertaisesti pelkää ja vihaa ulkomaalaisia niinkuin te.
    Koittakaa jo päästä tosta jytkytyksestä yli hei.
    Naurettavaa itkemistä ja uhriutumista.

    Liked by 1 henkilö

  7. vuosi 1969 sairaanhoitaja läpsii pepulle ja sanoo potra poika
    vuosi 1974 vuotta vanhempi tyttö päiväkodissa haluaisi välttämättä nähdä pippelini
    vuosi 1976 terveyden hoitaja haluaa välttämättä hypistellä kiveksiäni vaikka kerron hänelle suoraan, että en halua ja ne ovat kyllä laskeutuneet
    vuosi 1982 muutaman vuoden vanhemman veljen tyttökaverit tulevat ilkkuman piliäni ammeen reunalle
    vuosi 1985 humalainen tyttö tulee yllättäin takaapäin hiplaamaan vehkeitäni kun olen puskassa kusella
    vuosi 1986 limudiskossa humalainen neito tulee pahalta haisevana yllättäen hämärässä lääppimään ja yrittää suudella
    vuosi 1987 abiturientti tytöt yrittävät lukiossa päästä iholle ja puristelevat takapuoltani.
    vuosi 1987 penkkareissa on seinällä kuvani ja alla teksti koulun paras perse
    vuosi 1987 vanhojen risteilyllä lukuisia lääppimisiä ja perään huutelua
    vuosi 1987 festareilla pari humalaista neitoa änkee väkisin telttaan nukkumaan ja lähentelevät
    eivätkä suostu kiltisti poistumaan – emme uskaltaneet viitsineet käyttää väkivaltaa
    vuosi 1988 ravintolassa naisten käytös vähintäänkin samalla tasolla ellei intiimimpää, kuin miestenkin
    vuosi 1989 useita em. kokemuksia
    vuodet 1990 -2015 ei edes sormus sormessa oleva mies selviä lääppimiseltä ja SEKSUAALISELTA AHDISTELULTA
    vuosi 2016 kauhun sekaisin tuntein odotan mitä taas saattaa tapahtua….

    Tykkää

Kommentointi on suljettu.