Miten vientiteollisuuden kilpailukykyä oikeasti kannattaa tukea

Sipilän hallituksen tiistaina julkaisema leikkauslista on aiheuttanut laajaa kiehuntaa koko yhteiskunnan tasolla.

Omaa suhtautumistani värittää se, että olen viettänyt suurimman osan tästä viikosta cleantech-kansan kokoontumisajoissa Global Cleantech Summitissa ja erinäisissä ideariihissä keskustellen muun muassa startupeista, rahoituksesta, kasvusta, viennistä ja julkisen sektorin roolista kaikissa näissä. Hallituksen linjausten edustama maailma tuntuu olevan tästä kovin etäällä.

Oli Sipilän leikkauslistasta mitä mieltä tahansa, yhdestä asiasta tuntuu valitsevan laaja yksimielisyys: leikkaukset eivät varsinaisesti edesauta vientiteollisuuden kilpailukykyä, vaikka tämän piti vielä yhteiskuntasopimusneuvotteluissa olla pääasia.

Kohtalonkysymys – tai yksi niistä – onkin nyt, mitä vientiteollisuuden hyväksi sitten pitäisi tehdä.

1. Uusiutumista pitää tukea enemmän kuin vanhan säilyttämistä.
Sipilän hallitus on kyllä nostanut esiin hyviä globaalien kasvualojen kärkihankkeita – on cleantechia, biotaloutta ja digitalisaatiota, ja näille on varattu budjettiakin. Mutta samaan aikaan, kun hallitus antaa cleantechille ja biotaloudelle 300 miljoonaa euroa, se pitää voimassa fossiilienergian tukia yli miljardilla eurolla.

Kun katsoo tilastoja maailmanmarkkinoilta, fossiilienergia ei ole mikään tulevaisuuden kasvualue, mutta puhdas energia ja puhtaat ratkaisut kyllä ovat. Sen sijaan, että hallitus subventoi voimakkaasti esimerkiksi fossiilisten liikennepolttoaineiden käyttöä, se voisi tukea biopolttoaineita. Tämä hyödyttäisi suoraan kotimaisia toimijoita poistamalla kysyntää heikentäviä tekijöitä kotimarkkinoilta.

Hyvin toimivilla markkinoilla yrityksille syntyy paine uudistua pysyäkseen kilpailukykyisinä. Suomessa on kuitenkin valitettavasti otettu tavaksi tukea vanhaa niin runsaskätisesti, että markkinoiden luoma paine vesittyy.

Uudistumiseen liittyy suuria kustannuksia ja taloudellisia riskejä. Fiksu hallitus ohjaisi enemmän rahaa uudistumisen tukemiseen, koska teollisuuden uudistuminen synnyttää paljon kestävämpää kilpailukykyä kuin vanhan tekohengittäminen. Tietty määrä siirtymävaiheen tukea on hyvä kohdistaa siihenkin, etteivät vanhan teknologian käyttökustannukset pomppaa äkillisesti, mutta tällä hetkellä uuden ja vanhan tukemisen suhde on päälaellaan.  

2. Julkisen vallan pitää ymmärtää roolinsa ekosysteemissä.
Viennin edistämiseen löytyy sinänsä julkiselta sektorilta valtavasti motivaatiota ja toimintatarmoa. Valitettavasti suuri osa tästä toimintatarmosta kanavoituu ylhäältä alas -tyyppisiin aktiviteetteihin.

Virkamiehet käyttävät paljon aikaa ja vaivaa houkutellakseen yrityksiä uusille kohdemarkkinoille. Virkamiehet arvioivat uusien yritysten ja liiketoimintahankkeiden bisnespotentiaalia. Virkamiehet perustavat hankkeita ja kasvuohjelmia, joihin yrityksiä maanitellaan mukaan. Virkamiehet järjestävät yrityksille jos jonkinlaista seminaaria, workshoppia ja sparraussessiota.

Mistä lähtien virkamiehillä on ollut paras ymmärrys siitä, mikä on yritysten strategian kannalta paras hanke tai kohdemaa?

Olen itsekin työskennellyt osana Team Finland -verkostoa, ja minulle toiminta näyttäytyi valitettavan usein siinä valossa, että erilaisten hankkeiden päätarkoitus ei suinkaan ollut yritysten tukeminen näiden strategisiin tavoitteisiin pääsemiseksi vaan verkoston ja sen toimipisteiden olemassaolon perustelu.

Olen kuullut lukuisilta yrityksiltä pörssiyhtiöistä startupeihin tuskittelua siitä, että koko ajan on joku byroo kiskomassa mukaan uuteen hankkeeseen, johon yrityksen pitäisi sijoittaa rahaa, joka vie paljon aikaa ja josta syntyy paljon paperisotaa. Etenkään startupeilla ja pk-yrityksillä ei yksinkertaisesti ole aikaa touhuta kaikkien innokkaiden auttajien kanssa.

Vienninedistämistoiminnan täytyy lähteä yritysten tarpeista. Nykyinen hankekaruselli pitää saada pyörimään toiseen suuntaan. Yritysten tehtävä ei ole toimia virkamiesten toiminnan käyttövoimana, vaan virkamiesten täytyy aidosti palvella yrityksiä. Jos yritys tarvitsee julkisen vallan tukea vaikkapa uusien kohdemarkkinoiden kartoittamisessa, sitä yritykselle annettakoon. Sen sijaan yritysten voimallinen houkutteleminen tietylle markkina-alueelle, jos kyseinen alue ei ole yritysten strategiassa, on yksinkertaisesti hoopoa.

3. Kotimarkkinat pitää saada kuntoon
Monilla johtavilla suomalaisilla vientiyrityksillä on sama outo tilanne: parhaat referenssikohteet löytyvät muualta kuin Suomesta. Sinänsä hienoa, että yritykset ovat kyenneet tekemään kauppoja ilman kotimaisia referenssejä, mutta se on vaikea tie, jolle kaikilla ei yksinkertaisesti ole rahkeita lähteä. Kotimaasta saatava kassavirta ja referenssit ovat useimmille vientiyrityksille elintärkeä selkäranka.

On hyvä muistaa myös se, että tuotantoa pystytetään yleensä lähelle tärkeimpiä markkinoita. Jos tärkeimmät markkinat löytyvät kovin kaukaa, ei uusia tehdasinvestointeja ainakaan Suomeen tehdä.

Cleantechin ja uusiutuvan energian aloilla Suomi on investointiympäristönä nihkeä. Luvituskäytännöt ovat monimutkaiset ja vaihtelevat kunnasta toiseen. Julkisissa hankinnoissa painotetaan sellaisia kriteerejä, jotka suosivat vanhentunutta ulkomaista teknologiaa. Lainsäädäntö ja verotus eivät tue uudenlaisia liiketoimintamalleja tai yhteistyötä yritysten välillä esimerkiksi palvelutarjonnan kehittämisessä, materiaalien kierrossa tai teollisessa sijoittamisessa. Yksityistä rahaa on niukasti ja ehdot ovat kovat.

Valopilkkuja kuitenkin onneksi löytyy. Kotimarkkinoiden kehittäminen on tunnistettu hallitustasolla keskeiseksi fokusalueeksi, ja etenkin luvituksen ja julkisten hankintojen suhteen tehdään töitä. Myös yritysten aloitteesta käynnistetty Sitran ja pääkaupunkiseudun kuntien tukema Smart & Clean -hanke tuo kaivattua konkretiaa.

4. Rahoitusmallit kaipaavat täydennystä
Yksityisen rahoituksen vähyys on yksi ikuisista pullonkauloista Suomen markkinoilla. Aukkoja on yritetty paikata julkisen rahoituksen instrumenteilla ja siinä on osin onnistuttu varsin hyvin. Yritysten kanssa työskennellessä ja keskustellessa on kuitenkin noussut esiin tiettyjä puutteita:

Kohdemarkkinoilla tehtäviin hankkeiden esiselvityksiin annettava rahoitus asettaisi suomalaiset yritykset samalle viivalle keskeisten kilpailijamaiden kuten Tanskan kanssa.

Korkotukiluotto on keskeinen instrumentti kehittyvillä markkinoilla toimiville yrityksille. Sen uudelleen käyttöönotosta ja kehittämisestä on onneksi nyt kuultu hallitukselta myönteinen kanta.

Kansainväliseen projektirahoitukseen löytyy suomalaisilta yksityisiltä rahoittajilta vähänlaisesti kiinnostusta. Valtiontakaus voisi tarjota sopivan insentiivin lieventämällä yksityisten rahoittajien riskejä.

Kotimaassa sekä kuntien että yksityisten tahojen hankintojen rajoitukseen kaivataan monipuolisempia instrumentteja. Esimerkiksi ESCO-malli pienentäisi alkuinvestoinnin kynnystä ja hankinnan taloudellista riskiä energiatehokkuusinvestoinneissa ja muissa kustannustehokkuuteen tähtäävissä investoinneissa. Tässäkin kuitenkin todennäköisesti tarvittaisiin valtiota mukaan takaajaksi.

Global Cleantech Summitissa kuultiin mielenkiintoinen esitys Israelin mallista, jossa oli yhdistetty yrityskiihdyttämö ja varhaisen vaiheen rahasto. Tällaiselle olisi käyttöä Suomessakin, ja pääomaa voisi löytyä esimerkiksi EU:n rakennerahastoista ja suurilta teollisuusyrityksiltä.

Suurten teollisuusyritysten tulisi muutenkin ottaa paljon aktiivisempi rooli innovaatioekosysteemin rahoittajina. Nykyisellään Suomessa innovaatiorahoitus on aivan liiaksi valtion vastuulla, ja se omalta osaltaan laiskistaa innovointia ja uudistumista. Tämä on kuitenkin aihe ihan omalle blogikirjoitukselle.

5. Kehitysyhteistyöhön pitää panostaa
Mediauutisoinnin ja somekeskustelujen perusteella kehitysyhteistyö mielletään Suomessa yleisesti jonkinlaiseksi köyhäinavuksi, jota kritisoidaan sillä perusteella, että onhan meillä kotimaassakin apua tarvitsevia.

Asia ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen, sillä monen muun hyvän asian lisäksi kehitysyhteistyö on myös avannut suomalaisyrityksille ovia maailmanmarkkinoille. Esimerkiksi Vietnamissa on toteutettu onnistuneita vesihuoltohankkeita suomalaisen teknologian turvin. “Suomalainen vesi” on Vietnamissa niin tunnettu käsite, että se on jopa rekisteröity tavaramerkiksi.

Kehittyvissä maissa tarvitaan lukutaitoa, hyttysverkkoja ja perhesuunnittelua, mutta myös puhdasta vettä, maata ja ilmaa. Voimakas kaupungistuminen ja teollistuminen aiheuttavat laajoja negatiivisia ympäristövaikutuksia, joita juuri meidän suomalaisten osaamisella voidaan ehkäistä ja lieventää. Parhaimmillaan voisimme ehkäistä uusien ekokatastrofien toteutumista, parantaa ihmisten elinoloja, luoda paikallisia työpaikkoja ja yritystoimintaa sekä edesauttaa suomalaisten yritysten kansainvälistä kasvua.

On harmillista, että keskustelu kehitysyhteistyöstä on nyt kärjistynyt vastakkainasetteluksi, jossa kehitysyhteistyön puolestapuhujatkin kritisoivat kehitysliiketoimintaan allokoituja lisäpanostuksia. Köyhimmiltä ei pidä viedä leipää suusta, siitä olen samaa mieltä, mutta hyvin kohdennettu kehitysliiketoimintakin voi saada paljon positiivista aikaan.

Kaikkien näiden toimien lisäksi kaipaan nykyhallitukselta paljon nykyistä strategisempaa otetta. Toistaiseksi olemme nähneet paljon pistemäistä rahojen allokointia, osaoptimointia ja viilauksia sinne ja tänne. Säästäminen vain säästämisen vuoksi saa aikaan kurjistumista. Ilman kunnon visiota, strategiaa ja päämäärää saadaan yleensä aikaan päämäärätöntä puuhastelua. Siihen meillä suomalaisilla ei nyt todellakaan ole varaa. Tarvitsemme kasvusuunnan ja sen mukaan suunniteltuja toimia.

6 thoughts on “Miten vientiteollisuuden kilpailukykyä oikeasti kannattaa tukea

  1. ”Doing. Not just talking. Business.” oli huippukokouksemme tunnuslause. Jatketaan sillä tiellä kukin kykyjensä mukaan.

    Tykkää

  2. Kiitos monella tapaa ansiokkaasta kirjoituksestasi.

    Se, että Sipilän paketti säästää yksin teknologiateollisuudessa 710 m€ 66mrd€:n liikevaihdossa on tärkeä osa kustannuskilpailukyvyn parantamista, mutta ei luonnollisestikaan lähellekään riittävä. Paras tulos saavutetaan, aivan kuten sanot, tukemalla teollisuuden uudistumista, jotta saadaan syntymään uusia korkean lisäarvon osaamiseen perustuvia erikoistuotteita ja palveluita.

    Kävisimme liian syvällä, jos tappaisimme kerralla pois kaiken vanhan. On hyvä muistaa, että yrityksen elinkaaret ovat pitkiä ja kilpailuetu perustuu jatkuvaan oppimiseen asiakkaista ja markkinoista. Kasvusuunnan löytyminen perustuu usein tähän osaamisen kumuloitumiseen.

    Mainitsemiesi alueiden lisäksi avainasemassa ovat digitalisaatioon perustuvat uudet palvelusmallit.

    Tykkää

    • Juuri näin. Vanhaa ei pidä tappaa äkkirysäyksellä, mutta ei myöskään tekohengittää uudistumisen kustannuksella.

      Tykkää

    • Jorma, oletko unohtanut Maon julistuksen: ”We are not good only in destroying the old world – we are also good at building the new.” Vai et siis halua mennä ”suuren harppauksen” aiheuttaman montun kautta. Et tietenkään, ei siinä olisi järkeä.

      Vakavasti ottaen KaisaH kirjoitaa kyllä sujuvasti, muua jos ei mieti sisältöä, ei huomaa ristiriitaa. Hyvän ja kannattamani periaatteen mukaan valtion ei pidä holhota ”ohjelmilla” ja seminaareilla yrittäjyyttä. Valtion on parempi tukea yrittäjyyttä olemalla ryöstamättä yrittäjiä heti ensimmäissitä askeleista lähtien ja samalla jättämällä hömppä pois. Se synnyttää vain esim Tekes rahoilla strategiasuunnitelmia, joita ei ole tarkoitettukaan toteutettavaksi.

      Itse olen saanut valmistelurahan joskus 10v sitten, mutta mokoman ”avustuksen” saamiseen meni tolkuttomasti aikaa ja fokusta ja lisäksi netto oli negatiivinen kun raha meni tarpeettoman konsultin palkkaamiseen. Itse ei saanut tehdä vaikka paremmin osasi. Ikinä en hakisi Tekesin avustuksia enää. ne ovat kannatavia vain isoille yrityksille jotka saavat evustuksen vuosittain paperilappusen väsäämisellä – vaikka eivät tarvitse (nyt puhun pitkällä kokemuksella isosta firmasta).

      KaisaH:n teksitin ongelma on syntyy sen ollessa täysin koherenttia Vihreät rp:n liturgian kanssa ja samalla nostaessa esiin terveitä liikkeenjohdon periaatteita.
      Näitä vihreiden ”neitseestä syntymis” juttuja edustaa legenda fossilituista ja ”isä poika ja pyhä henki” ovat cleantech, uusiutuva energia ja kehitysapu.

      Fossiilitukia ei aidosti ole, cleantech on vain sana, uusiutuvan energian läpimurto on Peter Lundin väitteistä huolimatta on vielä kaukana, ehkä kauempana kuin fuusiovoima (sitä emme tiedä koska molemmat ovat kaukana) ja kehitysavusta on muodostunut kirous vastaanottajamaille.

      Sitä ei kukaan väitä etteikö Vacon ja vastaavat vientiyritykset olisi hieno juttu, mutta sekin on uutta tehoeletktoniikkaa ja syntynyt asiakastarpeesta ja markkinakysynnästä eikä cleantech-loitsuista.

      Manu sanoi että tärkeintä ei ole päämäärä vaan liike, joku toinen että ”people without vision will perish”. Sanoisin että tarvitaan visio ja rynnistys sitä kohti. Entinen Oululainen esimieheni sanoi saman ”Ajetaan niin lujaa että paskat tippuu rattailta”

      ArskaK

      Tykkää

  3. Yksi tapa vähentää fossiilista riippuvuutta olisi nostaa lämmitysöljyn veroa muutamalla sentillä joka vuosi, vaikkapa 2% vuodessa. Näin investointilaskelmille tulee helppo verorasituksen diskonttauslaskelma, jolloin muut vaihtoehdot saavat kilpailuetua, mutta jo investointeja tehneiden tarvitsee vain ehkä nopeuttaa investoinnin elinkaarta, eikä heittää tuoreita investointeja romukoppaan. Tai sitten vain katsoa miten Ruotsissa tehtiin kun öljylämmityksestä luovuttiin.

    Tykkää

Kommentointi on suljettu.