Ihan tavallinen mutsi

Olen mielestäni aika tavallinen äiti. Kuskaan aamuisin muksuja tarhaan silmät puolitangossa. Riitelen viisivuotiaani kanssa pukeutumisesta (“ei kultaseni, et voi laittaa kesäsandaaleja pulkkamäkeen”). Keitän viikon aikana litrakaupalla kaakaota. Nautin lukuisista päivittäisistä haleista. Patistelen poikiani riisumaan nopeammin, pukemaan nopeammin, meluamaan vähemmän, tömistämään vähemmän, syömään ruokansa, HITTO VIEKÖÖN tömistämään vähemmän. Saan liikutuskohtauksia kummallisissa paikoissa, kun ne tyypit vaan ovat niin suloisia.

Yhteiskunnan mielestä perheeni ei ole tavallinen. Me nimittäin olemme uusperhe. Aikuisia on kaksi, lapsia kolme – kaksi minun tekosiani, yksi miehen. Muksulaumaamme kasvattaa yhteensä kuusi aikuista: minä, mieheni, meidän molempien ex-puolisot sekä heidän nykyiset kumppaninsa.

Kun lasteni isä varaa pojallemme lääkäriajan, vastaanotolta soitetaan minulle. Sillä eihän nyt voi mitenkään olla, että a) lapsen vanhemmat asuvat eri osoitteissa ja b) että joku muu kuin äiti hoitaisi lapsen asioita.

Kun teen tyttäreni esikouluhakemusta, kaupunkia kiinnostaa tietää samassa osoitteessa asuvan puolison nimi ja henkilötunnus. Lapsen toisen biologisen vanhemman tiedot kysytään vähän niin kuin sivuhuomiona. Sillä eihän nyt voi olla, että vanhempi, joka ei ole kirjoilla samassa osoitteessa lapsen kanssa, olisi jotenkin kiinnostunut jälkikasvunsa asioista.

Esikouluhakemuksesta puheen ollen, päiväkodin johtaja ilmoittaa, ettei tyttäreni todennäköisesti saa esikoulupaikkaa päiväkodista, jossa on ollut hoidossa alle yksivuotiaasta. Hän kun asuu virallisesti eri oppilaaksiottoalueella. Käytännössä hän kyllä asuu joka toinen viikko kyseisen päiväkodin vieressä, mutta kaupunkia se ei kiinnosta.

Varsinainen friikkilauma tämä meidän perheemme. Paitsi, että ei ole. Koululaisille tehdyn kyselyn perusteella Helsingissä joka kahdeksas peruskoululainen asuu vuoroviikkoperheessä. Virallisia tilastoja ei ole, koska yhteiskunnan mielestä lapsella on yksi koti ja se siitä.

Taas pitää vetäistä esiin Ruotsi-kortti. Ruotsissa nimittäin lainsäädäntö on sen verran ajan tasalla, että lapsi voi olla kirjoilla molempien huoltajiensa luona. Lapsilisätkin voi jakaa tasan huoltajien kesken.

Aika yksinkertaisia asioita, jotka eivät aiheuta suuria kustannuksia veronmaksajille. Perheiden arjelle näillä yksinkertaisilla asioilla on kuitenkin suuri merkitys. Kun koulu- ja päivähoitoasiat voi ratkaista joustavasti ja viranomaisten kanssa asiointi helpottuu, on sekä vanhemmilla että lapsilla monta stressin aihetta vähemmän.

Ei nimittäin ole ihan yhdentekevää, minkälaisen matkan päähän sitä kullannuppusiaan joka aamu silmät puolitangossa kuskaa. Saatikka sitten, kun kullannuppuset ovat isompia ja taittavat matkan omin nokkinensa.

Joku voi tietysti tähän todeta, että mitäs hankit lapsia ja erosit, lehmä. Noh, onnea ja hyvää päivänjatkoa vaan heillekin.

Minusta tämä yhteiskunta on aika lailla kaikille parempi paikka elää, jos hyväksymme sen tosiasian, että meitä on monenlaisia – ydinperheitä, uusperheitä, sateenkaariperheitä, yksinhuoltajaperheitä, sijaisperheitä, adoptioperheitä, lapsettomia perheitä, yksineläjiä. Ihan tavallisia ihmisiä. Kaikilla meillä on tarve selvitä päivittäisestä elämästä. Yhteiskunnan tehtävä ei ole tehdä siitä selviämisestä hankalampaa.