Yritykset ja ympäristö

Afabla

”Jossakin vaiheessa tässä maassa on pakko hyväksyä sellainen periaate, että yrittämisen arvot ovat tärkeämpiä kuin ympäristön arvot. Tämä maa on mennyt tolkun yli kaikessa sääntelyssä.”

Näin laususkeli tällä viikolla Maaseudun Tulevaisuus -lehdessä Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Jyrki Mäkynen.

Itse en kuulu Suomen Yrittäjiin. Mutta koska kyseinen organisaatio antaa ymmärtää edustavansa kaikkien suomalaisten yrittäjien etua, haluan nyt tehdä tiettäväksi, että olen arvon puheenjohtajan kanssa täysin eri mieltä.

Puheenjohtaja Mäkysellä on sen verran ikää, että hän muistanee vielä hyvin ajan, jolloin tässä maassa todellakin asetettiin yritysten arvot ympäristön arvojen edelle. Osapuilleen 1950-luvulta 1970-luvulle Suomi sai teollistua varsin villisti ilman kahlitsevaa lainsäädäntöä. Ja sen kyllä huomasi. Oli happosateita ja metsäkuolemia. Oli järviä, joissa mikään elollinen ei pysynyt hengissä. Kaupungeissa ilma oli mustana pienhiukkasista, jotka tunkivat ikkunoista sisälle. Paperi- ja sellutehdaspaikkakunnilla leijaili sakeana “rahan haju”.

Tähänkö maailmaan Suomen Yrittäjät puheenjohtajansa johdolla haikailee takaisin?

Varsin usein kuulee väitettävän, että erilaiset ympäristönormit, päästörajoitukset ja ympäristölainsäädäntö ylipäätään ovat…

View original post 223 more words