Sijoittamisen sosiaalinen ulottuvuus

Afabla

Viime viikon sijoittajatapahtumissa Slushissa ja EBAN:issa yksi kuumista teemoista oli “Impact investment”, jonka voisi suomentaa vaikkapa sosiaaliseksi sijoittamiseksi.

Startup- ja bisnesenkelipiireissä impact investmentillä tarkoitetaan sitä, että sijoittaja laittaa rahansa yrityksiin, jotka tuotteillaan tai palveluillaan saavat aikaan suotuisia vaikutuksia esimerkiksi yhteiskunnassa tai ympäristössä.

Aihe on mitä mielenkiintoisin, ja itse pyrin sijoittajana nimenomaan etsimään tämän tyyppisiä kohteita. Olen muun muassa laittanut rahojani cleantech-rahastoihin. Ei huvita tukea bisneksiä, joiden ainoana tarkoituksena on vain tuottaa maailmaan lisää turhaa roinaa.

Odotin siis paljon tähän aiheeseen liittyviltä esityskokonaisuuksilta. Ja petyin. Sekä EBAN:issa että Slushissa aihetta käsiteltiin lähes yksinomaan kehitysyhteistyön näkökulmasta. Saimme nähdä lukuisia esityksiä, joissa kerrottiin kaikenlaisesta sinänsä hienosta kylätoiminnasta Afrikan ja Intian takamailla. Oli startup, joka valmistaa yksinkertaisia keittimiä alkeellisiin oloihin ja toinen, joka tekee uusiutuvan energian projekteja Afrikan offgrid-alueille.

En mitenkään halua väheksyä kehitysyhteistyön merkitystä. Päinvastoin. Minusta vauraammilla kansakunnilla on velvollisuus auttaa ja tukea heikommassa asemassa olevia. Nimenomaan tässä sosiaalisen sijoittamisen viitekehyksessä liika keskittyminen…

View original post 265 more words